Miksi hyvän ja pahan valtaa tulisi välttää?

Juuri syntynyt vauva on ensimmäisestä itkustaan lähtien ilmaissut pahan. Hyvä ilmenee tyytyväisyytenä ja jokelteluna, se että hänen tarpeisiinsa vastataan – pahan hän ilmaisee itkulla ja hälyttämällä ympäristön auttamaan häntä. Hyvä ja paha on koodattu mieleen, jo vauvan tarpeista lähtien.

Miksi sitten hyvästä ja pahasta on syytä keskustella sen nojalla, että tunteena se voi olla myös harhaanjohtava? Siihen tarvitsen paljon tekstiä ja katsauksen niin psykologiaan, kulttuuriin, kuin tietoisuuteen ja filosofiaan sekä viittauksia uskontoon ja salaseuroihinkin. Mennään matkaa ensiksi ihmisen elämässä eteenpäin. 

Kasvun vuosissa ihmisen psyyke muuttuu nuoruudessa tarpeiden kohteina olemisesta tasapainoisempaan vastuuseen muista ja kulttuuriseen hyvään ja pahaan. Myös tunnekirjo kasvaa, oppimisen myötä muilta perheenjäseniltä. On iloa, surua, ahdistusta, pelkoa, nautinnollisuutta. Nämä tunteet pelkistyvät kahteen polarisaatioon, ääripäähän tai harmaalle viivalle tunteissa – hyvään ja pahaan.

Aikuinen ajatelee jo yhteisön etua. Miten olla osa yhteisöä, miten kasvaa sisälle vuorovaikutukseen muiden kanssa? Tähän kuuluu koko kirjo emootioita, joilla toimintaa ohjataan. Myöhemmin tulevat vastuunkannon kysymykset ja muodostetaan hyvästä ja pahasta omia tarpeita tukeva ympäristö, jossa valmistaudutaan aikuisuuteen. Vuorovaikutuksessa on mahdollista tyydyttää omia tarpeita ja toisaalta tukea yhteisöä ja sen yksilöitä omien voimavarojen mukaan. Hyvä ja paha kulkee emootioden mukana ja ilmaisee perustunteita.

Rakennanko minä hyvää? Se määrittyy vastuullisuuden ja sen tason toteuttamisen onnistumisen tuloksena Kyse on kasvamisesta vastuuseen. Hyvä ja paha opettavat eri ikäisiä eri tavoin ja erilaisin sosiaalisten toimintojen kautta. Se on opettavaa dualistista, ääripäiden taistelua, jota elokuvat ja kirjallisuus on täynnä. Kuitenkaan kyse ei varsinaisesti ole ultimaattisesti Hyvästä ja Pahasta, jonka ihmisinä käsitämme, vaan tämä on väline opettaa meille rakennetta, struktuuria maailmasta, jossa sitten ainoastaan suunnistamme persoonallisesti määräytyvän hyvän ja pahan avulla. Kirjallisuus ja media kertovat asioita, joita meidän on tuomittava ja suhtauduttava kulttuurissa ennalta määrätyin tavoin. Tämä opettaa meille järjestystä, mekanismeja, dynaamisia vaikutuksia – siis struktuuria maailmasta. Tunteissa hyvä ja paha on sen sijaan jokaisen itsensä sisällä. 

Voidaan katsoa liikennevalojen esimerkki. Kuinka moni rikkoo liikennesääntöjä ja kävelee punaisilla, jos ketään ei ole näkemässä? Ultimaattinen hyvä ja paha liikennevalojen noudattamisessa ei ole niin moraalisesti tarkkaa, vaan niiden noudattamiseen sovellettavissa poikkeuksia. Liikennevalot ovat struktuuri, järjestäytyneisyys joka määrää. Niiden hyvässä ja pahassa noudattamisesta ja valinnoista, tekee tilanteen mukaan liikenteessä liikkuja. Ulkopuolinen voisi sanoa että on paha rikkoa liikennesääntöjä, mutta itse toimija tietää, että on tapauksia, joissa liikennesääntöjä voi tai saa rikkoa. Struktuurin noudattamista määritellään oman hyvän ja pahan ilmenemisen kautta. Tätä valotan kirjoitukseni loppupuolella.  

Hyvä ja paha julkituotuna on aina jonkun toisen ilmausta siitä struktuurista, järjestyksestä, jossa meidän tulisi valita oikeat asiat. Tämän julkituova henkilö tahtoo tällä kontrolloida valintojasi, ja saada näkemään itsesi samoilla asioilla hyvän ja pahan kuin hän itse. Joskus kuitenkin oikea tarkoittaa hyvän ja pahan välimaastoa, harmaata aluetta. Tällöin suunnistetaan struktuurissa, mutta valitaan persoonallisesti ne valinnat, jotka vastaavat oman käsityksen mukaisia hyvän ja pahan valintoja. Jotkut emootioista saattavat olla ristiriitaisia, eikä valintaa voi suoranaisesti läheskään aina tehdä näiden välillä.

Hyvä ja paha sanottuna edustaa aina jonkun toisen toimijuutta, ja yleensä vain yhteisön rajoja ja arvomaailmaailmoja. Oma toimijuus saattaa toimia tätä äärimmäistä hyvän ja pahan dualismia vastaan, tuntemalla nimenomaan rakenteet ja sen dynamiikat paremmin. Kukaan joka kuuluu yhteisöön ei halua rikkoa sen hyvä-paha-normeja vastaan, mutta monet valitsevat rakenteessa omakohtaisen suunnistamisen. 

Hyvä ja paha osoittaa position vallassa jokaiselle yksilölle

Frank Martelan mukaan, ihmiskunnan keskeisintä kamppailua ei käydä hyvän ja pahan välillä. Se käydään kontrolloidun ja pidäkkeettömän vallan välillä. Hyvän ja pahan tunteen on syvimmiltä luonteeltaan kontrollia meidän oikeuksistamme vapaana toimijana. Samalla hyvällä ja pahalla säädellään valtaa, joka muuten pidäkkeettömästi pääsisi valloilleen ja särkisi struktuurin. 

Demokratia on yksi tällaisen vapaan toimijuuden ydin-ajatus ja rakenne, jossa äänestetään kansana kunkin positiosta vallan kahvassa. Hyvä ja paha määrittelee sen, ettei kukaan särje struktuuria ja myöntää valtaa vain vastuullisille. Vastustelemme valtamme rajoittamista sekä vastustamme pidäkkeetöntä valtaa, tässä on kotiinpäin vetämisen ja kaikkien yhteisen toiminnan ristiriita. 

Tätä keskustelua foorumit pursuavat. Tässä keskustelussa syntyvät aatteet demokratiasta, eivät filosofin kammioissa. Siellä käydään keskusteluja oikeasta ja väärästä, itseasiassa yhteisöllisen kulttuurisen vallan hyvästä ja pahasta ja se osoittaa kunkin yksilön arvostuksen ja position vallan kartalla. Tähän oikean ja väärän olemukseen meissä haluankin seuraavaksi tutkistella.

Olemme saavuttaneet ensimmäisen määräpisteen hyvän ja pahan määritelmälle. Tuntuuko että pysyit kärryillä ajatuksessa? On tärkeää huomata että hyvä ei välttämättä ole hyvää ja paha pahaa. Nämä opettavat rakennetta, struktuuria, jossa jokainen voi yksilönä suunnistaa hyvässä ja pahassa juuri niin katsomallaan tavalla.

Oikea ja väärä viitoittamassa tietä hyvälle ja pahalle.

Hyvässä ja pahassa on myös osaltaa kyse oikeasta ja väärästä sekä totuudesta ja valheesta. Näiden tekijöiden osalta me ihmisinä ajattelemme usein puolustavan ensinnäkin oikeaa ja totuutta ylitse väärän ja valheen. On huomattava että nämäkin eivät ole kiveen hakattuja käsitteitä, vaan edelleenkin nekin opettavat jotain järjestyksestä meille, jossa teemme omat suunnistamispäätökset valinoissamme. Rakastamme järjestystä ihmiskuntana ja tätä kulttuuri meille opettaa kielen dikotomioiden, vastakkaiskohtien todellisuudella.

Mutta erityinen hyvän ja pahan dualismi, äärimmäisesti polarisoitunut moraalinen todellisuus, on lähtenyt tästä rasistisiin kulttuurisiin sääntöihin. Näiden mukaan meidän tulisi käyttäytyä ja säädellä olemustamme tiukkojen merkkien ja merkitysten sääntöjen mukaisesti. Samalla tämä on kulttuurinen kierre, jossa vain tietynlainen taide tai neuro-profiili pääsee esille. Kaiken pitäisi olla normaalia ja hyvästä ja pahasta puhutaan salaseuramaisin kevyin viittauksin, jottei suututeta ketään. Samalla tämä on äärimmäistä kulttuurin ohjausta sekä kaksoisviestintää.

Tässä yksi case siitä miten rakenne rakentuu, jopa ihmisten luovuutta rajoittavasti. Jotta struktuuri olisi sellainen, jossa yhteiskunnallinen hyvä ja paha ei kaikkea sen suunnistamista määrää, meidän on nähtävä taide äärimmäisen tärkeänä muotona särkeä tätä valtaa, ja määritellä yksilöille vapautta käsittää ja toimia sekä navigoida hyvässä ja pahassa vapaammin. Yksilön valinnan runsaus, valinnan vapaus totalitarismia vastaan, säilyy vain kulttuurisessa yhteiskunnassa.

Miten hyvä ja paha hahmottuu arvojen ja jonkin päämäärän kautta?

Jo antiikin ajan stoalaiset hahmottivat hyvää omalla tavallaan. Heille tärkeää oli hyve-etiikka. Se että jonkin heille tärkeän lausutun hyveen toteuttamisen pohjalta ihmisen toiminta julistetaan oikeaksi. Emootioiden suhteen stoalaisilla oli viisaita ja vähemmän valistuneita tunteita, jotka ilmaisivat hyvää ja pahaa, suhteessa siihen kuinka hyödyllisiä nämä olivat menestymiselle.

Hyvä ja paha on sitä, maapallon, yhteisön, luonnon tai perheen, yrityksen, itsen, toisten, tai minkä tahansa yksilön toimintaan liittyvän eritellyn syyn takia. Hyvää on esimerkiksi luonnonsuojelu, pahaa luonnon tuhoaminen, nimetyn luonnon arvon pohjalta.

Ilman arvoja ei ole myöskään hyvää ja pahaa, kaikki on samanarvoista. Tällainen arvojen puuttuminen johtaa mekanistiseen ajatteluun, erityisesti seurausetiikkaan, jossa laskelmoidaan seurauksia sen kannalta, onko jokin asia tuomassa hyvinvointia vai haittaa. Kyse on vanhasta tutusta utilitarismista, jota on myös historiassa vahvasti puolustettu. 

Hyvää ja pahaa ajatella filosofisen analyyttisesti, mutta myös se on aivojemme primitiivinen kahdenlainen reaktio asioihin, joilla perusteissaan puolustetaan yksilön toimijuutta. Se voi myös olla jokin tekijä, joka saa valtaa meissä kohtuuttomasti erotellen todellisuutta, josta meidän ei objektiivisesti pitäisi tuntea hyvän eikä pahan tunnetta. Kuitenkin tunteet ovat ennen kaikkea subjektiivisia, jokaisen yksilön omaa hahmotelmaa, miten hän järjestyy yhteisönsä kanssa ja omien tunteidensa kanssa parhaiten. 

Kun olemme päässeet näistä filosofisista ulottuvuuksista, on aika tarkastella kysymystä ihmis-psykologian ja tietoisuuden kautta.

Muuntuneet tietoisuuden tilat avaimia kokemaan syvää hyvän ja pahan maailmaa.

Tietoisuudessa ei ole selvää, miten eri kerrostumat keskustelevat keskenään eri tietoisuuden tiloissa. Matalissa, muuntuneissa tietoisuuden tiloissa, kuten hypnoosissa, ihminen on ohjailtavissa, ja käskyjä toteuttavana, ohi voimakkaan sisäisen moraalisen arvostelun – hyvän ja pahan. Mutta voimakkaasti moraaliaan ja uskomuksiaan vastaan toimiva ihminen ajautuu stressiin ja ahdistukseen, joka piilee syvimmissä aivoalueissa ja aivorungossa. Kyse on aivojen epäjärjestyksestä, kun ne toteuttavat moraalistaan ja estetiikastaan sekä harmoniastaan poikkeavaa käytöstä.

Jos uskomukset eivät vastaa ympäristön vaatimuksia on mukautuminen vaikeaa. Muuntuneissa tietoisuuden tiloissa kuten hypnoosissa näitä tiloja on mahdollista hieman ohittaa. Hyvä ja paha onkin ennenkaikkea niin filosofinen kuin pohjimmiltaan tunne joka ilmenee ja havannoituu eri tietoisuuden tiloissa eri tavoin.

Psykoosissa ihminen kokee henkiä, ääniä, tietoisuuden tiloja, jotka kertovat yliluonnollisen ohjauksesta tai muusta maailmasta, joka on suurempaa kuin yksilön toimijuus, ja yhteydet tämän maailman välisten objektien välillä ovat poikkeukselliset, vähän kaikki vaikuttaa jotenkin kaikkeen. Kyse on sisempien aivo-rakenteiden vallasta yli kuorikerroksen analyyttisen hahmottamisen. Psykoosissa varjellaan kaikkein oleellisinta mielessä eli hyvän ja pahan ja muiden elementaaristen tunteiden rakennetta syvällä aivoissa, ylitse analyyttisen kuorikerroksen hahmojen.

Nämä uskomukset karisevat kun ihminen on normaalissa tilassa. Ihminen luonnollisesti ajattelee syy- ja seuraussuhteita, mutta psykoosissa hän tuntee voimakkaasti pahan, oman toimijuutensa supistuessa. Ihminen on näistä muuntuneiden tietoisuuden tiloistaan varovaisesti jatkuvasti hieman tietoinen, ja ne vaikuttavat ihmiseen pieneltä osin normaalissa käytöksessä.

Psykoottiset tai harhaiset ihmiset ovat taipuvaisempia uskonnoille. Heidän todellisuutensa on vakavasti häiriintynyt, vai onko? Onko se että “haarukka” juttelee sulle, enemmän todellista kuin se, joka on vahvasti omavaltaisen toimijuuden vallassa, ja ei koe sitä?

Kuitenkaan emme pääse kokonaan irti siitä, mitä tietoisuus monikerroksisina tiloina on. Nämä muuntuneet tilat ovat surpressiossa tietoisuudessa ja vaikuttavat jollain alemmilla kerroksilla normaalinkin ihmisen toiminnassa. Tietoisuus mielen dualismissa moraalin ympärillä on osa luovissa ja toimijuutta korostavissa tiloissa. Hyvä ja paha on kytkettynä mielemme perusasetuksiin.

Uskonto hyvän ja pahan lähteenä on alistava ja yhteisöllistä valtaa käyttävä

Kirjoitan tätä juuri siitä motivaatiosta, että tieto voittaa uskonnon. Lopullista tietoa jumalasta ei ole, mutta ainakin muuntuneissa tietoisuuden tiloissa erityisesti sisä-kerroksissa, fenomenaalinen tunne pahasta on läsnä. Miten sitten normaali ihminen käsittelee näitä tiloja, jotka ovat alitajuisia tietoisuudelle normaalisti, ja vaikuttavatko ne syvällä, ja ovatko ne lopulta sitä mitä ihminen ja todellisuus lopulta on kun kuolemme? Mielenkiintoisia kysymyksiä. 

Minusta tuntuu, että muuntuneet tietoisuuden tilat ovat yksinkertaisia havaintoja todellisuudesta. Silloin aktiivisena on aivoja ja ihmistä säilyttävät sisäkerroksen vanhat aivot tunteineen. Ne ovat sitä neuraalista verkostoa toimijuudesta, jossa tietoisuus ikään kuin laskeskelee todellisuutta sellaisella tasolla, jossa toimijuuden rooli on matala. Ihminen on todellisuuden ohjauksessa ulkopuolelta ja sisäinen tunne tapahtumasta on voimakasta. Tämä tekee todellisesta meille ihmisille sisäisesti hyvä-paha-dualistisen.

Tämä dualistinen todellisuus näkyy erityisesti silloin kun ihminen on vajaassa toimijuudessa muista riippuvaisesti ja noudattaa erityistä hyvän ja pahan säännöstöä toiminnassaan. Tämä on läsnä voimakkaasti toimijuutta rajoittavissa uskonnollisissa yhteisöissä. Niissä tietoisuus on sidottu yhteisön toimintaan ja sen ‘sieluun’, joka tunnistaa sille positiivisen ja negatiivisen kulttuurin, yhteisön oman toimijuuden vahvuuden tai heikkouden, hyvänä tai pahana tulevaisuutena. Se ajaa voimakkaasti hyvä-paha dualismillaan yksilössä yhteisön toimijuuden etua, ja tuntee voimakkaasti yhteisön tunteita. 

Tomi Hakkarainen kirjoittaa uskonnollisesta hyvästä ja pahasta seuraavaa: "Uskonnollisuuden varjoissa on hyvän ja pahan rakenne, taivas tai helvetti. Jos hyvä ja paha irrotetaan psyykkeestä ja siirretään liian etäälle ihmisestä, ne alkavat muodostua eräänlaiseksi höttöiseksi rakenteeksi. Hyvään ja pahaan ei olla enää kosketuksissa tunnetasolla, vaan niistä on muodostunut rakenteita ihmisen mielessä. Niistä tulee vallankäytön välineitä. Syntyy ihmisyydestä irtautunutta, kahtiajakavaa ajattelua joka edesauttaa vääristyneiden valtarakenteiden syntymistä. Joku jossain kaukana määrittelee hyvän ja pahan. Sitä ei enää määrittele se, miltä asiat tuntuvat nyt ja tässä. Onko se mitä luulen hyväksi todellakin hyvää ja se paha jota luulen pahaksi todellakin pahaa? Mistä sen tiedän? Miten sen erotan?"

Uskonnollinen hyvä ja paha on juurikin sellaista, jossa yksilön oma toimijuus on vähäisempää, ja hänen päätöksensä ohjaa voimakkaammin yhteisön ajatukset ja etu. Rakenteet ihmisten mielissä ovat yhteydessä yhteisölliseen käyttäytymisen sääntöihin, mutta uskonnollinen toimijuus ajattelee erityisesti oman yhteisönsä 'sielun' kautta.

Kuolemanrajakokemukset kertovat toimijuuden menetyksestä ja paha-todellisuudesta 

Samanlaisia kokemuksia on kuolemanrajakokemuksissa tai unihalvauksessa. Molemmissa ei pysty liikkumaan ja vaikuttamaan ympäröivään todellisuuteen, vaikka henkilö saattaa olla tietoisesti valveilla. Silloin paha on läsnä kun toimijuus liikuttaa omaa kehoa tai puhua, on poissa ja muut ihmiset tai kuoleman mahdollisuus vaikuttavat voimakkaammin ympärillä. Aivot suojelevat aivorunkoa ylitse kaiken, koska se on tärkein osa eliön fysiologiselle toiminnalle.

Unihalvaus johtuu aivorungossa tapahtuneesta häiriöstä. Ihminen ei pysty liikkumaan, koska elintoimintoja säätelevä, aivorunko, ei ohjaa lihaksia, mutta henkilö on valveilla ja ajattelee. 

Paha löytyy aivojen tilasta, jossa on riski toimijuuden menettämiseen. Jos ihminen keksii ratkaisun, se koetaan hyvänä. Erityisesti elämänsä jatkamiseen, yhteisönsä ongelmaan tai oman kuolemansa rajalta palaamiseen elämään. Ratkaisun voi myös antaa ikään kuin toinen toimija, kertomalla, ettei ole vielä aika mennä kuolemaan, vaan ihminen kokee että hänellä on tehtävä maan päällä. Tämä koetaan usein hyvänä toimijana, enkelinä, ehkä jumalana. 

Ihminen voi myös irtaantua ruumiistaan ja nähdä ihmisten toimivan hänen parissa ja yrittävän pelastaa häntä. Toimijuus tietoisuutena on aistiva kokonaisuus, joka tuntee miten häneen vaikutetaan ja miten hän vaikuttaa muihin. Pahassa toimijuus menetetään, hyvässä toimijuuteen ja sen jatkamiseen löytyy aivojen tietoisuudessa ratkaisu.

Mutta mitä on sitten kulttuurinen määräytyvyys, jossa hyvä ja paha ovat samoin läsnä kuin voimakkaassa kuolemanrajakokemuksessa tai unihalvauksessa, mutta kulttuurisesti määräytyvänä? Millaista hyvää ja pahaa kulttuuri meihin ajaa hallitsijoiden kautta?

Hallitsijat näkevät maailman mekanistisena, mutta kansaa hallitaan dualistisilla ääripäillä

Ihmisen tietoisuus ei ole yksin 'pään sisäpuolella'. Ihminen on monien yhteisöjen jäsen, ja näiden yhteisöjen toimijuus vaikuttaa siis myös yksilössä. Yhteisöjen vallan ulkopuolinen ajattelisi asioista ja hyvästä ja pahasta mekaanisesti. Hänen tietoisuutensa näkisi enemmän tekijöitä, jotka ovat enemmänkin dynaamisia vaikutuksia tapahtumille, kuin suoranaisesti hyviä ja pahoja, jonka joku laajempi yhteisö on hänelle määritellyt. 

Hallitsijat usein näkevät mekanistisesti maailmaa, ja heitä moititaan politikoinnista ja moraalin puutteesta. Heillä aivokuorellinen suunnitelmallisuus on ajanut ohi aivorungon fenomenaalisten tunteiden kokemisen. Poliitikkojen arki tuntuu monesti kylmältä. Kansalla perspektiivi on hyvä ja paha, kun taas hallitsijat toimivat mekanismien pohjalta, näkevät seurauksia päätöksilleen ja dynaamisia vaikutuksia todellisuuteen tietyn päätöksen myötä ja ovat valmiita tarvittaessa joustamaan periaatteistaan – hyvästä ja pahasta. Kansa taas on alistettu näiden dynaamisten vaikutusten hyvä-paha dualismille, jossa kansaa hallitaan ja heidän tahtoaan ohjataan. 

Salaseuroissa käytetään tätä hallitsemisen mekaanista todellisuutta hyväksi. Kukaan alemmalla tasolla oleva ei tiedä, millaisella hyvällä ja pahalla hänen yläpuolellaan toimitaan. Järjestys lisääntyy ylemmille kerroksille, mutta valta piiloutuu aina alapuolella olevilta, eikä sen erikoisia mekanismeja millä se yläpuolella toimii voi arvata. Hyvä ja paha on kullekin kerrokselle omanlaisensa. Valta piiloutuu aina, ja hämmennys aina psykoosiin asti on mahdollista, jos hyvä ja paha ovat liian mekaanisia ja liian piiloteltuja, kun henkilö ei tunne millä struktuurilla asiat toimivat valtapiirissä.

Miksi tietoisuus on virittynyt hyvään ja pahaan?

Tunteet aktivoituvat aivorungossa sijaitsevassa, evoluution alkuvaiheessa, tietoiseksi tulleessa osassa. Mm. jälkikasvuun, saaliiseen, perheeseen, sosiaalisuuteen, edistykseen ja geenien jatkoon. Aivokuori järjestää nämä tunteet monimutkaisemmiksi kokonaisuuksiksi, reagoimaan kulttuuriseen ja pidemmän ajan suunnitelmiin ja tarpeen täyttämiseen huomioiden sosiaalisen rakenteen. Näin asia on pääpiirteittäin, mutta aivot ovat hyvin monimutkaiset, jotta voisimme olla asiasta 100% varmoja. Alkukantaiset tunteet hyvästä ja pahasta, kuin muutkin toimijuuteen liitetyt tunteet sijaitsevat erityisen varhaisessa vaiheessa kehittyneessä osassa aivoja, ja ne säätelevät voimakkaasti myös ihmisen aivojen kuorikerrosten toimintaa. 

Aivokuoren tehtäviä mm. etuaivolohkossa on pitkän ajan suunnitelmien ja autenttisuuden sekä toimijuuden tulevaisuuden suunnitelmat. Tunteet suuntautuvat käsittelemään yksilön sisäistä tilaa, jolla yksilö koittaa vastata ulkoisessa tilassaan selviämiseen ja pidemmän ajan suunnitelmiin. Nämä liittyvät yksilön autonomisuuteen ja aiheuttavat voimakkaita hyvän tunteita yksilölle. Toimijuuden menetys aiheuttaa pahaa ja toimijuuden sekä autonomisuuden vahvistus hyvän tunteita, kontrolloinnissa olevana yksilönä.

Olemme edenneet hyvä-paha tunteen käsittelyssä pitkälle mieleen ja sen rakenteisiin. Nyt peilaamme sitä, miten uskonto vaikuttaa siihen, että ajattelemme lähestulkoon ainoastaan lisko-aivoillamme, jonkun muun asettaman hyvä-paha jaottelun kautta, kulttuurisesta pakosta.

Hyvän ja pahan tunne on yhteisöllinen ja mutta sen väärin asemoitu dualismi, on sille rajoittavaa. 

Erityinen tapaus on uskonnollinen hyvä-paha dualismi. Tässä kulttuurissa on paljon asioita jotka määrätään kielletyiksi. Hyvä-paha dualismilla ohjataan yksilöiden käytöstä yhteisön rajojen sisällä. Se on alisteista toimijuutta. Perustelen tämän sillä, että vain yhteisössä alhaalla oleva toimija, tuntee hyvää ja pahaa, johtajat suunnittelevat monesti tunteetonta mekaanista todellisuutta yhteisölleen. Vapaa ihminen ajattelee enemmän mekanismeja maailmassa, tekojen seurauksia ja lakeja vastavuoroisesti, esim. mistä teosta voisi tehdä yleisen lain toiminnalleen.

Hyvä-paha dualismillaan yksilö oppii toimimaan yhteisön toimijuuden etua ajatellen, ja tuntee voimakkaasti yhteisön tunteita. Tämä näkyy tiukoissa rajoissa. Hallitsijat usein näkevät mekanistisesti maailmaa, ja heitä moititaan politikoinnista ja moraalin puutteesta. Kansalla perspektiivi on hyvä ja paha, kun taas hallitsijat toimivat mekanismien pohjalta, näkevät seurauksia päätöksilleen ja dynaamisia vaikutuksia todellisuuteen tietyn päätöksen myötä. Kansa taas on alistettu näiden dynaamisten vaikutusten hyvä-paha dualismille, jossa kansaa hallitaan ja heidän tahtoaan ohjataan. 

Varmaan ihanteellista olisi pyrkiä pois voimakkaasta hyvä-paha dualismista, niin ettei yhteisö ajattelisi puolestasi, etteivät hallitsijat ohjaisi tietoisuutesi päätöksentekoa, liikaa normittavasti. Mutta pelkkä mekaaninen ajattelu saattaa tuntua vieraalta ja kylmältäkin ajattelulta. Siksi on löydettävä itseisarvoisia päämääriä ja arvoja, joiden kautta hyvä ja paha määrittyy. Samalla on nähtävä maailman kokonaisuus dynaamisilla jossa mikään ei ole kyllin pahaa tai mikään ei täytä täydellisen hyvän kriteerejä. Teoilla on seuraukset, ja näiden hyvä ja paha on ihmisten määrittämiä. Näistä puhuminen on ainoastaan valtaa ja kontrollia toisiin käyttävän ihmisen tapa hallita. 

Hyvä-pahan voi ajatella tietoisena fenomenaalisena, tuntevana puolena, jonka viisautta on syytä päätöksissä myös kuunnella, jos se ei ole liiaksi yhteisön tunteiden ja oman tilan puolustuksen vallassa ja erehtyy arvoissaan. Oman hyvän ja pahan käsitysten kanssa on syytä käydä dialogia.

Jos hyvä ja paha jako asemoitu rasismiin tai muuhun kulttuuriseen erotteluun, merkeissä tai merkityksissä, niin sen vaikutus on vääristävä. Esimerkiksi ihonväri, merkkinä, tai kansalaisuus tai etnisyys merkityksenä hyvästä ja pahasta, on täysin väärällä tasolla. Kun ajatellaan koko ihmistä ja hänen toimijuuttaan, on hyvä ja paha mahdollista nimetä ennemminkin kokonaisuuksiin jotka särkevät luottamusta ja eheyttä, kuin yksittäiseen symboliseen merkkiin, esimerkiksi jonkun etnisyydestä.

Jos hyvä ja paha taasen on asemoitu liian abstraktiksi, jää helposti turhan hahmottomaksi. Sen pitää olla oikeaa esimerkiksi ihmisoikeuksiin tähtäävää poliittista näkemystä. Jos taas hyvää-ja pahaa ei ole, seurauksena on jonkinlainen hyväksikäyttö tai laskelmointi, missä on lyhin reitti tavoitteeseen. Hyvä ja paha kannustaa pitkäjänteiseen ajatteluun, jos se on asemoitu oikein.

Miten suunnistaa hyvän ja pahan kartalla, mikä itseasiassa on pahaa?

On siis löydettävä oikeat määreet hyvälle ja pahalle. Sen pitää olla konkreettista eikä vain filosofiaa, jossa kaikki muuttuu toisarvoiseksi. Sen lisäksi on osattava ajatella maailmaa myös mekanismeina, joissa ei ole ultimaattista hyvää ja pahaa. Kaikki skenaariot on mahdollisia, ja meidän on asetettava ihmisinä rajoja sille miten hyvään ja pahaan suhtaudumme, itseisarvoisesti, niiden asioiden kohdalla, jotka koemme ihmisyhteisölle ja planeetallemme tärkeinä. Tämä on erittäin vaikeaa, koska maailmassa ei ole rajoja, muuten kuin kulttuurissamme, mihin sopeudumme tai miten käsitämme pahan. 

Kun maailmalla ei ole fyysisyyden takia rajoja, eikä jumalakaan aseta niitä, meidän on oltava valppaina kulttuurin luonteelle. On kohdistettava dikotomiat, vastakkaisuudet oikeisiin asioihin, ei yksin yhteisön määräämänä, vaan filosofiselta ja minän rajojen ja tunteiden pohjalta koeteltava jokainen hyvän ja pahan merkitys. Yhteisömme saattaa tuntea sisäisiä tunteita sen hajoamisesta tai menestyksestä, ja näin tietoisuutemme sosiaalinen ulottuvuus saattaa pelata hyvän tai pahan tunteessa sosiaalista liimaa, enemmän kuin itseisarvollista hyvää ja pahaa, jolla todella olisi merkitystä.

Yhteisöllinen hyvä ja paha saattaa olla puhtaasti eturyhmä ajattelua ja kotiinpäin vetämistä. Samoin faktat, joita meille kerrotaan, ikään kuin struktuurina, saattaa edustaa rasistista hyvää ja pahaa tai olla muuten lyhytkatseista ja oman yhteisön puolustamista. Monen hyvän ja pahan käsitykset ovat individualismia ja omien oikeuksien ja toimijuuden puolustamista, ja tätä kerrotaan metamerkityksillä, rasistisen esteettisinä faktoina. Tällaisella pohjalla esimerkiksi nykyinen kapitalismi toimii, oman toimijuuden voimakkaana puolustamisena. Lapsetkin hallitsevat tämän, ja se on hyvin antifilosofinen kanta hyvälle ja pahalle.

Onkin erotettava tarkasti, mille antaa hyvän tai pahan leiman. Salaseuratkin johdattavat jäseniään hyvällä ja pahalla ja uskominen korkeampaan mystiseen voimaan, saattaa olla välttämättömyys. Merkit hyvän ja pahan ympärillä, opettavat heille struktuurin, joka on poikkeuksellinen muuhun yhteiskuntaan nähden. Mutta samalla ne ohjailevat ja vaikuttavat niin, etteivät todelliset mekanismit, joita viisaammat ja korkeammat asteet pitävät sisällään paljastuisi. Mekaaninen ajattelu on aina ylemmillä tasoilla ja hyvä paha dualismi sen alemmilla asteilla olevien ihmisten viestinnässä. Lopulta korkeammilla asteilla paljastuu, että hyvä ja paha ovat kuin tikapuut, joilla kiivetään korkeammalle, mutta samaan voi oppia tuntemalla tietty salattu järjestäytyneisyys jo alunpitäen. Koko salaseura on vain poikkeuksellisen moraalin järjestelmä, jossa ihmisiä jalostetaan käyttäytymään menestyksekkäästi, omia ja muiden tarpeitaan huomioiden, hyvän ja pahan mekanismeilla ja opeilla. 

On huomattava että oikeassa hyvässä ja pahassa, ei ole tilaa rasismille, ja tämän kaikki korkean moraalin edustajat ja salaseurat allekirjoittaa. On myös niitä jotka koittavat taistella maailmanjärjestyksellistä hyvää ja pahaa vastaan. Muut kulttuurit eivät ole itsessään maailmassa pahoja, vaan niillä on eri merkit ja merkitykset käytössään. Muuten niillä on samanlaisia asioita todellisuudessa. Niissä ihmiset rakastuvat, rakastavat, käyvät töissä ja viettävät vapaa-aikaa. Sinä ihmisenä saatat kokea ne pahoiksi ja ne voivat olla tuhoisia sinun kulttuuriselle merkitykselle ja kilpailla tilasta oman yhteisösi kanssa, mutta ne eivät itsessään ole pahoja. 

Muu tai vieraus ei ole oikean pahan asettama todellisuus, vaan vieraissa on niin pahoja ja kuin hyviäkin. Mutta emme tiedä – emmekä voi kontrolloida. Siksi koemme vierauden pahaksi – monesti syyttä. Populistiset poliitikot usein opettavat omaa pahaa vetoamalla vierauden pelkoon, ja saavat sen näyttäytymään keinotekoisessa valossa. Ihmisten suunnistaminen tällaisen pelon pahassa muuttaa heidän käytöstään entistä perhe keskeisemmäksi ja rasistisemmiksi. Merkkeihin, joihin pahaa populismissa ladataan on pitkälle signaloitua erilaisuutta, vierautta tai muunlaisuutta. 

Mutta mikä on objektiivinen hyvä ja paha, onkin paljon vaikeampi kysymys. Kulttuurit eroavat huimasti toisistaan ja niiden suhteen on vaikea erottaa, mikä ultimaattisesti olisi hyvää tai pahaa. Tämäkin on kulttuurin oma kysymys. Pitäisi parhaita ja kestävämpiä reittejä rakentavan, ja struktuurisen hyvän puolesta. Joskus hyvä tarkoittaa myös struktuuria vastaan nousemista ja valtavirran ajattelua haastavaa käytöstä. Huonoimmillaan hyvä ja paha ottaa huomioon vain läheiset. Se  voi olla sisäänpäin kääntynyttä perhekeskeisyyttä, tai parhaimmillaan enemmän globaalisti ihmiset huomioivaa vastavuorosta käytöstä, joka ei näe pahana vierautta.

Summa summarum, mitä näillä 12 sivulla halusin sanoa:

1. Uskonnot, ideologiat ja vaikuttavat ihmiset opettavat paljon hyvällä ja pahalla, mutta se on myös omaksuttavissa dualistisien ääripäiden yläpuolelta struktuurina, jolloin ei tarvitse alistua muiden vallalle. Siksi hyvällä ja pahalla ohjailua tulisi välttää. Se on lopulta järjestäytyneisyyttä, jossa jokainen suunnistaa persoonallisessa hyvässä ja pahassa. Ulkopuolinen hyvä ja paha on aina valtaa suhteessa sinuun, toimijuuttasi kutistavasti.
   
   

2. Vapaa ihminen on kiinnostunut oikeasta ja se tarkoittaa hyvän ja pahan analysointia. Hän oppii ennemminkin järjestyksestä, kuin altistuu dualismillle. Hyvän ja pahan hän teroittaa konkreettisiksi päätöksiksi, jota ei noudateta vain toisten käskystä.
   
   

3. Pahasta pitää puhua, mutta jättää tiukka hyvän ja pahan vastakkainasettelu pois ja puhua  mekanismeista. Pahaa ei tarvitse ulkoistaa vaan etsiä syitä dynaamisista vaikutuksista itsestä ja tilanteista, ei niin yksilöistä. On syitä ja seurauksia ja niiden navigoinnissa hyvä ja paha määrittyy konkreettisiksi valinnoiksi, ei vain filosofiaksi, joka käsittäisi pelkästään sosiaalisia funktioita ja nöyryyttä.
   
   

4. Tunne järjestys ja kannusta kuulijoitasi toimijuuteen, tekemään omat valistuneet valinnat, älä levitä omia käsityksiäsi absoluuttisesta, tai äärimmäisestä hyvästä tai pahasta.
   
   

5. Jos pidät sisälläsi salaisuuksia ja haluat edistää niitä sekä ajattelet myös perintöäsi, mieti onko kestävää levittää ennemmin hyvän ja pahan käsityksiä, jotka jokainen ihminen kuitenkin ajan saatossa määrittelee oman toimijuutensa kautta, kuin rakentaa struktuuria ja järjestäytyneisyyttä, joka kestää niin pitkään kuin ihmiset arvostavat tekojasi ja pitävät niitä moraalisina, valiten kuitenkin itse miten sen hyvän ja pahan miten siinä suunnistavat.

 

Lähteet ja vahva suositus jatko lukemiselle:

Frank Martelan blogikirjoitus:

https://frankmartela.fi/2020/10/30/hyvan-ja-pahan-sijasta-ihmiskunnan-perimmaisessa-vastakkainasettelussa-on-kyse-vallasta/

Tomi Hakkaraisen blogikirjoitus Tommy Helstenin -terapiakoulutussivuilla

https://ihminentavattavissa.fi/blogi/hyva-ja-paha/

Semanttinen muisti ja tehokas viesti

Kirjoitukseni esittelee lyhyesti muistiin tallentamista ja tunnereaktioita osana sitä. Miten lähestyä kysymystä tehokkaasta viestin välityksestä? Artikkelini on psykologinen, yksinkertaistus siitä mitä mielen toiminnasta on havaittu nykyisin. Keskitän huomioni semanttisen muistin, minän ja emotion yhteisvaikutuksiin.

Peruskäsitteitä

Muisti on kognition osa, joka tallentaa tietoa lyhytkestoisesti tai pitkäkestoisesti. Kognitiolla tarkoitetaan mielen informaatiota prosessoivaa näkemystä. Siihen kuuluvat tietotekniikasta tutut prosessikaaviot, joilla esitetään aivojen funktionaalisia toimintoja. Sellaisen kaavion esitän myöhemmin muistin toiminnasta. Käsitteitä, joita en voi ohittaa, ovat myös emotiot, jotka ovat lyhytaikaisia reaktiota tunne-elämyksillä. Ne ovat keskeinen ilmiö muistamisen rinnalla.

Keskeistä on myös ymmärtää ‘minän' merkitys oikein. Minä (Self) määrittellään ajattelevaksi konstruktioksi mielessä, joka muodostaa arvioivan kantansa yksilön asemaa ja suhteita sekä selviämistä liittyviin puoliin. Viestit kohtaavat minän asettamia rajoja, ennen kuin ne emotioiden kanssa tallentuu semanttiseen muistiin rakenteina. Tätä käsittelen myöhemmin.

Aloitetaan keskeisestä tiedosta: Ihmisen muistaminen on persoonallinen ominaisuus. Jokaisen muistikuvat ovat uniikkeja, johtuen siitä miten ihminen koodaa asioita pitkäkestoiseen muistiin ja toisaalta millaisissa osissa hän niitä tietoisesti lyhytkestoisessa muistissa käsittelee. Kun terapiassa autetaan ihmistä, prosessoi hän itse esimerkiksi NLP (Neuro-linguistic programming) terapiassa omia muistojaan. Muistin uudelleen kirjoittaminen tasapainoisemmalla sisällöllä auttaa elämässä.

Ihmisen muisti on jakaantunut lyhytaikaiseen ja pitkäaikaiseen osaan. Lyhytkestoinen on se, joka ottaa vastaan aisti-informaatiosta tarkkaavaisuuden kohteita, joita voi olla normaalisti 9-5. Prosessoinnissa kohteet säilyvät muistissa noin 20 sekuntia, jonka jälkeen ne pitää kerrata uudestaan tai tallentaa pitkäaikaiseen muistiin.

Jos muistijäljet tallennetaan muistiin, käsitellään ne nimenomaisesti niin, että tietoinen mieli yhdessä lyhyen emotion tai pidemmän tunteen välityksellä tallentaa lyhytkestoisen muistin kontekstuaaliset osaset semanttisen muistin jäseniksi. Semanttiseen muistiin voi auttaa tallentamaan, jos kyseessä on arvoitus, jossa semanttisesta muistista pitää palauttaa sisältöä ja tallentaa sitten kokemus tilanteesta työmuistista. 

Semanttinen muisti on verkosto uskomuksia, jotka liittyvät toisiinsa kontekstin omaisin sitein. Se on pitkäaikainen muisti, jonka struktuuriin liittämällä asiat pysyvät pitkän aikaa mielessä. Sen varaan rakentuvat numerot, kielioppi, aakkkoset, sanat, paikat, käsitteet jne.

Muistamme semanttisen muistin avulla erityisesti kielelliseen avaruuteen sidottuja ja viittaavia käsitteitä konteksteissa. Ja jos muistimme on päässyt jostain asiasta heikentymään, voimme palauttaa asian mieleemme kontekstuaaliseen, assosiatiivisen muistiin liittyvän päättelyn avulla. Semanttinen muisti on tavallaan estetiikkaa. Ympäristöä, jossa asioilla on suhteita. Estetiikkaa, jossa sijaitsevat kaikki maailmasta hankitut uskomukset, skeemat, skriptit ja mentaaliset mallit.

Onkin mielenkiintoista tutkia tietoista elämystä, joka syntyy aisti-informaation ja pitkäkestoisen muistin sekä minään vertautuvasta vuorovaikutuksesta. Asia on psykologisteoreettinen, eikä sitä pidä ottaa empiirisenä tosiasiana. Mitä neuraalisella tasolla tapahtuu, on paljon monimutkaisempaa, ja siitä kertoo esimerkiksi engrammi-teoria (katso: lisälukemista), jossa muistin neuroneita on kuvattu yksilöllisesti. Tällöin on saatu selville, että eri aivoalueet muodostavat yhteyksiä keskenään ja aktivoivat harvoja neuroneja aivan tietynlaiseen muistikuvaan. Siten kaavio kognitiivisesta prosessista aivoissa, ei vastaa täysin todellisuutta, vaan löytyy syvempi tutkimuksellinen taso, kuinka neuraalisella tasolla aivot toimivat. 

Muistin kognitiivinen kaavio

Nyt tulee asian pähkinä, joka on esitetty selkeämmin kaaviokuvassa. Ensinnäkin se miten asioita tietoisuudessa käsitellään on, että aisti informaation seurauksena tieto menee ensin tarkkaavuuden seurauksena sensorisesta muistista lyhytkestoiseen muistiin, jossa samalla erityisen semanttisen muistin seurauksena syntyy vuorovaikutus. Tämä vuorovaikutus on emotionaalinen ja aiheuttaa tarkkaavaisuutta, joka karsii aisti-informaation sisältöjä lyhytkestoiseen muistiin. Aisti-informaatio ja semanttinen muisti keskustelevat työmuistin ja keskusyksikön, minän kautta, emotionaalisilla, tarkkaavuuteen liittyvillä reaktioilla. Tämä on erityisen huomionarvoista, kun ajatellaan viestintää, joka saavuttaa ihmisen toimijuuden kontekstissa, joka koodautuu emotion seurauksena semanttiseen muistiin.

 

Mikä tekee tilanteesta erityisen huomionarvoista, on muistin suhde tietoiseen elämykseen. Se syntyy sensorisen informaation sekä semanttisen jäsennyksen seurauksena. Lisäksi elämys liittyy minään, siihen koetaanko sensorinen informaatio sen toimijuutta tukevana vai sitä rajoittavana – huomioiden myös kaikki muut sosiopsyykkiset tarpeet, jotka saattavat yksilölle olla yhtä merkitseviä, esim. autonomisuus, yhteys, dominanssi, kehittyminen ja järjestys. Nämä minän tarpeet ohjaavat huomiota ja kiinnittävät motivaation sensorisen tiedon tallentamiseen pitkäkestoiseen semanttiseen muistiin.

Tehokas viestintä

Kun yksilön sosiopsyykkisiä tarpeita saadaan selvitettyä, voidaankin kommunikoida jo vaikuttavammin yksilön kanssa, jolloin tiedetään tunnereaktio ja tarkkaavaisuus mielenkiinnon kohteista. Sen lisäksi täytyy huomioida pitkäaikaisen muistin semanttinen sisältö, joka ratkaisee myös tunnereaktiosta miten yllättävää informaatio on tai miten se vastaa ennakko-odotuksia.

Täysin vieras ja kaukana yksilön merkitys-semantiikasta oleva informaatio ei jätä jälkeä (muuta kuin mahdollisesti muihin muisteihin koodattuna kuvina, kosketuksena tai ääninä). Tietämättömyydestä syntyy usein emotionaalinen puolustuksellinen defenssi reaktio tai hämmennys, kiinnittäen huomion kontekstin sijasta epäolennaisuuksiin, puolustaen omaa kulttuurinsa sosiaalisesti jaettua tai minän semanttista pääomaa. Tällaista torjuvaa tunnetta pitäisi viestinnässä välttää.

Viesti koodautuu pitkäaikaiseen muistiin tehokkaimmin yhteistyössä myönteisten tai kielteisten emotioiden vaikutuksesta. Minän kuva itsestään on oletusarvoisesti positiivinen, jo evoluutivisesta selviytymisestä lähtien, eikä tätä saa latistaa viestillä, jos haluaa vaikuttaa. Usein kielteiset ovat vahvempia muistikuvia, mutta tullakseen osaksi toimtaa jatkossa, on minän koettava sen vastaanottamisesta positiivista tunnetta, vaikka itse viestin semanttinen sisältö olisi negatiivinen. Tämä selittyy sosiopsyykkisillä kuvilla, ihminen saattaa ajatella voimakkaasti omaa toimijuutta positiivisesti samalla, kun kielteinen viesti koodautuu hänen muistiinsa. Brändäyksen tulee kuitenkin olla positiivinen kuluttajan minälle, vaikkakin viesti itsessään olisi negatiivinen. Tämä näkyy voimakkaasti iltapäivälehtien uutisoinnissa, ne ovat negatiivisia, ja lukijan minä ajattelee niissä kuitenkin sosiopsyykkisten tekijöiden kautta positiivisesti. Esimerkiksi, että uutinen antaa ymmärtää negatiivisen asian mutta lukijan minä kokee dominanssia, hänen olevan tilanteiden yläpuolella tai hän itse tietää paremmin tai hänellä on valta. 

Kun minään liittyvät defenssit ohitetaan ja minä kuvittelee viestinsä sosiopsyykkisten kohteiden olevan positiivisia ja lisäksi saavutetaan sen tarkkaavaisuus mielenkiinnon kohteissa, silloin informaation kompressio viestiä tietoisuuteeen muodostuu tarkkaavaisuudeksi. Koodaukseen (encoding) pitkäkestoiseen muistiin voidaan vaikuttaa, sillä että viesti on vain vähän sen ennakkoasetelmia muuttava. Jos viesti on vahva, täytyy se toistaa useaan kertaan miedompana versiona ja opettaa sopivissa hyväksyttävissä paloissa yksilölle. Muistiin koodautuu viestejä ennenkaikkea, jotka hyväksytään osaksi muistin olemassaolevaa ja konstruktiivista struktuuria. Yksilön muistiavaruutta voidaan muokata ja luoda uusia muistoja, jotka vertautuvat ja ottavat jonkin roolin muistin semanttisessa sisällössä.

Tietoisuuden sisältöjä on mahdollista rikastuttaa, niin että yksilön toimijuus ja vapaa tahto laajenevat semantiikan lisääntyessä asian ympärillä. Yksilöllinen persoonallinen ja yhteinen kulttuurinen historia huomioiden siihen sopivilla viesteillä voidaan tarjota uskomuksia maailmasta. Uskomusten on oltava linjassa todellisuuden kanssa jonkin verran tai ne voivat olla konstruktiivisia fiktioita. Mutta ensin on huolehdittava siitä, että ihmisen minän defenssit ja toisaalta semantiikka, ei laita vastaan uudelle sisällölle. Siksi monet viestit ovat miedosti hyväksyttäviä, aiempaa tietämystä lisääviä tai niitä vain jollain pienellä tavalla horjuttavia. Useista pienesti semanttista muistiavaruutta muuttavista viesteistä muodostuu asenteita ja yhä voimakkaammissa uskomuksissa toimimista. 

Asian core

Tiivistettynä: Ensin on saatava suotuisa minän tulkinta viestin oikeellisuudesta. Sen jälkeen on puhuteltava muistin semantiikkaa ja kyettävä tallentamaan viesti otollisen tunnereaktion kanssa pitkäkestoiseen muistiin. Kun nämä vaiheet on suoritettu, viesti on tallentunut osaksi yksilön toiminta resursseja mieleen ja saanut kontekstin, josta mieli pystyy palauttamaan (memory retrieval) viestin muistisisällön tietoiseen työmuistiin arvioitavaksi sopivan tilanteen koittaessa. Tästä ehkä käynnistyy sarja toimintoja toteuttaa viestin sisältöä.

Lopun loppu

Muistaminen on hyvin persoonallinen ominaisuus, mutta on myös kulttuurista muistia ohjelmoivia poliittisia viestintästrategioita ja jalkauttamisia. Viesti on tullut parhaimmillaan osaksi kulttuurista toimintaympäristöä, kun ihmiset kertovat siitä ja vuorovaikuttavat sekä toimivat sen kautta. Tällöin ajatus on juurtunut ja vaikuttaa osana ihmisyhteisöä.

Kulttuuriseen muistiin en sen enempää asiassa paneudu, koska se vaatisi vielä puolen artikkelia lisää. Muistin ja toiminnan suhde jäi tässä kirjoituksessa ylimalkaiseksi, mutta jos siihen halutaan vastata tarkemmin, on tarkasteltava muistin palauttamisen, työmuistin, emotioiden ja toiminnan suhteita. Siihenkään en pysty nyt vastaamaan tarkemmin, mutta toivon kuitenkin, että tällä käsityksellä on mahdollista muodostaa viestejä ja ymmärtää vastaanottajan luonnetta paremmin. 

Muistaminen on ihmisen luonnetta ja persoonaalisuutta totaalisesti määrittävä piirre ja se on kaiken ytimessä kun ajattelemme ihmisyyttä. Muisti heikkenee ajan mittaan ja ihmisen olemus rapistuu. Sitä kohden minäkin olen menossa, muiden ikäisteni mukana. Mutta saadessani näillä resursseilla kirjoitettua teille, olen iloinen.

Lisää luettavaa aiheesta Aikamatkaajassa:

Motivaatioden tunnistaminen tekstissä, uskonnossa ja mediasisällössä
https://aikamatkaaja.blogspot.com/2023/05/motivaatioden-tunnistaminen-tekstissa.html

Lisätietoja ja lähteitä:

What is the Multi-Store Atkinson and Shiffrin Memory Storage Model (1968)?https://www.youtube.com/watch?v=syxlcU8HQGU

Building Blocks of Memory in the Brain (engram)
https://www.youtube.com/watch?v=X5trRLX7PQY

Alexei Kramm, Engrammit muistojen yksikköinä
https://blogs.helsinki.fi/aivotutkimus/2022/11/15/engrammit-muistojen-yksikkoina/

Memory and Emotion, Elizabeth A. Kensinger and Daniel L. Schacter. 2008
https://d1wqtxts1xzle7.cloudfront.net/30741880/Handbook-of-Emotions-libre.pdf..

Hyvä ja paha syvävalaisussa. Kulteista yhteiskunnan jäseneksi

Perjantain woo lähtee liikkelle kultista ja päätyy vähän vakavampaan tieteeseen ja yritykseen filosofoida moraalista. Itse kuulun niihin, jotka ovat eronneet uskonnollisista vähemmistöryhmästä. Voisi sanoa, että kyseessä oli kultti. Hyvän ja pahan dualismi on aikoinaan piirtänyt selkeät rajat. Äärimmäinen erottelu asioista rankaistavina tai hyväksyttävinä tekoina on ollut absoluuttista. Kertomus vie meidät syvävalaisuun uskonnollisen ja sekulaarin moraalin eroavaisuuksiin sekä hyvän ja pahan uudelleen määrittelyyn, jossa käskymoraalin sijaan tulee ajatella itse ja muodostaa yhteiskunnallisesti toimiva malli toimia vastuullisena yksilönä nykymaailmassa. Minkälaisia hahmotuksia tämä vaatii? Syvävalaisu alkaa aikamatkalla kultista vapautumisella.

Irtaantuminen kulttisesta pahasta

Kulttinen matka alkaa jo kotoa, äidin ja isän lukiessa Ikuisia kertomuksia kirjasarjaa Raamatun myyteistä ennen nukkumaan menoa kaksivuotiaalle lapselle. Tästä matka jatkui 30-vuotiaaksi tiiviisti uskonnollisten yhteisöjen parissa. Keskeistä hyvässä ja pahassa oli se, että opetettiin kaikkivoivasta jumalasta, jolle voi jutella ja vastapuolena hiljaisuudessa ja pelossa oli aina saatana. Lyhyen tarinani jälkeen siirrytään itse asiaan. Hyvän ja pahan uudelleen määrittelyyn.

Nykyisin sekoittuvat vanhat käsitykset uuteen, niin että kun usko sellaisiin vaikuttaviin tekijöihin kuin jumala tai saatana ovat hävinneet kokonaan, on tilalle tullut enemmänkin leikittelyä koko käsitteillä. Minulle on nykyisin sallittua ajatella mitä tahansa, mutta pitää kaikki teot kurissa. Niin pimeä puoli ja ajatukset eivät jää kiertämään päässä. Pimeimmätkin puolet ovat nykyisin julkisia minulle itselleni. Tämä helpottaa hyvän ja pahan ultimaattista jakoa, jota sain kokea kulteissa. 

Minulla siis ei ole pienintäkään uskoa jumalaan tai uskontojen ilmoituksiin maapallolla. Samalla asian kääntöpuoli saatana on pelkkä varjo, jolla kuvataan olematonta, ihmisen oman ajatuksen pahasta ulkoistusta johonkin tahtoon. 

Sanojeni käyttö saattoi edellisessä loukata jotakuta. Olen pahoillani sanavalinnoistani. On kuitenkin syytä puhua asioista niiden oikeilla nimillä kun puhutaan uskonnonkin vanhasta kielestä, vaikka näillä sanoilla on painolastinsa kulttuurissa. Olen huomannut, että työkulttuureissa tai uskonnossakaan harvoin kuulee enää sanoja käytettävän nimittelemällä pahasta, vaan hiljaisuudella ja vihjauksilla viitataan pahaan ja voimaan tai jopa jonkinlaiseen väärään dominanssiin. 

Uskonnon merkeille voi olla kulttuurisesti avoimena vaikka ei uskoisi niiden sanomaan. Niistä voi edelleen oppia toisten yhteisöjen tavoitteista. Juuri näillä tekijöillä onkin moraalissa suuria ohjaavia vaikutuksia. Todelliset moraalin puolet halutaan piilottaa. Hyvä on yhteyttä, välittömyyttä, avoimuutta ja luottavaa, ehkä naiviakin uskoa sekä vapautta. Paha on hiljaisuus tai merkki, jolla ohjataan toimimaan jonkun tavoitteiden mukaan – alistumaan tahtoon.

Osa asioista, jotka uskisaikoina koki pahoina, ovat nyt neutraaleja. Erityiset uskonnolliset säännöt, joilla pidettiin yhteisöä kasassa ja asetettiin yhteisöllisyyden rajat, ovat karsiutuneet. Nykyiset vihjeet pahasta tai hyvästä eivät saa minua muuta kuin noteeraamaan jonkun tavoitteen, motiivin tai päämäärän. Jaottelu ei automaattisesti tarkoita kiellettyä tai sallitua, vaan kertoo ennemminkin jonkun henkilön henkilökohtaisesta vallasta määritellä toisten elämää, jonkun lausumattoman tavoitteen suhteen, ja jonkun toiminnan ilmentymänä tai kieltona. Nämä tavoitteet jotka ovat siis kieltoja tai kehoituksia ovat uskonnossakin mahdollista piirtää yhteisöllisiin toimiin, yhteisön mekaniikkaan, niiden yliluonnolliseen merkityn kielellisen viittauksen luonteesta huolimatta.

Itseasiassa sosiaalisten hyvä-paha normien mukaisesti eläminen on sosiaalisissa tikapuissa kilpailua, ja valitettavan yleistä kaikissa yhteisöissä, niin uskonnollisissa kuin muissakin. Jos tämän pahan määrittelee jokin muu kuin itse, omien ydinminän vastaisesti, ollaan stressaavassa ympäristössä. 

Stressi onnistumisesta vähenee, kun nämä normit poistuvat, olivatpa ne tiukan sosiaalisia tai oman mielen ehdottomia sääntöjä. Yleensäkin tajunta, ettei todennäköisesti absoluuttista ihmisestä riippumatonta hyvää ja pahaa ole edes olemassa, vapauttaa ajattelemaan moraalistaan laajemmin ja aidommin.

Kultin jälkeinen elämä, hyvän ja pahan absolutismia pakoon

Kun katsoo universumia ja sen tähtiä, niin täällä on kyse jostain ihan muusta kuin hyvästä ja pahasta, ultimaattisesti. Silti universaalilla, kaikkia, myös sosiaalisia suhteita, koskevalla moraalilla on tässä ohitse kiitävässä ajassa käyttöä ja hyötyä, sosiaalisesti, yhteiskunnallisesti, poliittisesti – hetken – sen hetken kun yhteiskuntamme vuorovaikutuksineen pysyy elossa. Moraali on suhteita ja näistä suhteista kasvaa periaatteita, jolla hallitaan omaa positiota relaatiossa toisiin. Moraali ja etenkin sen objektiivinen muoto säästää ajattelemasta tilanteiden laatua liikaa, ja soveltamaan opittua mallia, jolla kaikki ymmärtävät mitä tarkoitat ja teet yhteiskunnassa, vaikka se ei vastaisi totuutta joka maailmassa on. Moraali on relatiivista.

Kulteissa yhteisö ajattelee puolestasi ja määrää tekemisiäsi. Sosiaalista aspekstia moraalin suhteen ei voi täysin unohtaa, mutta sosiaalisuus ei yksin saa määritellä sitä, mitä itse moraalista ajattelen. Se ei voi toimia minussa ajattelevana osana, vaan vertautuvana elementtinä suhteessa minään. Kyse on siitä onko se ohjaava taso, vai taso johon vertaudun. Todellinen moraali on irti yhteisön ajatuksista ja tiedostaa oman toimijuutensa.

Tiiviiden yhteisöjen hyvän ja pahan äärimmäisestä dualismista luopuessa olen omaksunut uusia toimintamalleja, jotka määrittyvät harmaasävyistä ja monipuolisemmasta aseman määrittelystä osana yhteisöä. Joskus se on töksähtävää sosiaalisesti, mutta rehellisempää suhteessa itseen, minuuteen, ydinminään, joka pyrkii pois pimeistä puolista itsessään. On oltava sinut itsensä kanssa ydinminän tunteiden suhteen ja kuunneltava tarpeitaan ja suunnattava ne kantaviin ja kestäviin asioihin.

Tässä on auttanut filosofiset moraaliteoriat ja eettinen pohdiskelu. Friedrich Nietzsche on antanut uudenlaisen suhtautumistavan post moraaliseen, nihilistiseen maailmaan. Merkitys ja tarkoitus Nietzschen mukaan on luotava itse, sen moraalisen (kristinuskon) murtumisen pohjalle, ja Albert Camus täydentää ajatusta, maksimaalisen vapauden hyödyntämisenä tässä merkitystä vailla olevassa maailmassa. Käsityksiäni voi lukea vanhasta kirjoituksestani.

Moraalinen oppiminen, stressi ja tasapaino

Menemme tässä syvemmälle siihen tulevissa kappaleissa, kuinka kultista irtautuminen on mahdollista stressin helpottamisen ja uuden oppimisen kautta.

Hyvän ja pahan kytkeytymisen takia historiassa syviin asenteisiin suhteessa itseen, on haastavaa päästä pois. Ydinminä tunteineen on joutunut lapsuudesssa ahdistavan uskonnon puristuksiin. Ei ole saanut tuntea ja kokea aidosti niitä tunteita jotka ovat olleet läsnä lapsuudessa. Nykyisin mieli sisimmissä kerroksissa ajattelee tällä yksinkertaistavalla kulttisella tavalla hyvästä ja pahasta, esimerkiksi unissa.

Stressissä ihminen enemänkin reagoi ja toimii pelkkien ärsykkeiden ja niiden vasteiden perusteella. Silloin nousee keskeiseksi selviäminen. Vaaralliseksi tilanteen tekee myös se, että universaalit, mielen syvimmät periaatteet toimia nousevat mielessä esiin, jotka ohjaavat ajattelua harhaisemmaksi detailimpien moraalin määritysten sijaan. Tämä ajaa moraaliseen vääristymään universaaleihin harhoihin, käyttäytymään sisäisimpien alkeellisimpien mallien mukaan, se on vaarassa johtaa myös sosiaaliseen eristäytymiseen ja hyljeksintään. Jotkut elävät tällaista stressaavaa universaalia uskomusta moraalista ja elämästä jatkuvasti, ja he ovat kietoutuneet moraalin harhaiseen puoleen sosiaalisen hierarkisen järjestelmän ollessa stressaavaa. Uskonnollisten yhteisöjen jäsenillä saattaa olla paljon tällaista ajattelua.

Tähän voi vieläpä löytää aasinsillan politiikkaan. Onkin siis syytä miettiä kannattaako köyhälle tarjota keppiä, kuten nykyinen hallitus kaavailee, vai onko vasemmiston talousohjelma kestävämpi, jotta yksilö pystyisi parempaan. Tulokset ovat hallituksen kaavailemaa vastaisia. Tarvitsemme rauhan suorituksillemme, emme stressaavaa ympäristöä ponnistaaksemme parempaan. Pieni perustarpeet kattava avustus voi olla työelämässä hyödyllinen suuntaus parempaan tuottavuuteenkin. Tekoälyn myötä luovuus ja rentous sekä stressittömyys työelämässä on noussut erittäin tärkeään asemaan.

Hyvän ja pahan tasapaino mielessä mahdollistaa onnellisen elämän

Hyvä ja paha on parhaimmillaan rakenne ihmisen käsityksissä, jota elämässä haastetaan, mutta jonka olemusta itsessä ei saa rasittaa tai vaatia liikaa. Hyvä ja paha toimii silloin, kun siihen kerrostuu uusia negaatioita positiivisista asioista ja uusia negaatiota negaatioista. Jälkimmäinen summaa positiiviseen. 

Vain boostaamalla positiivisuutta päätyy maniaan, moraalin negatiivisia asioita analysoimalla ajaa itsensä ahdistukseen ja sitä myötä masennukseen. Kun ajattelemme aivojemme neuroneita, niin ne sykkimällä kahden tilan välillä ovat erikoistuneet tekemään valintoja. Aivoissamme hyvä ja paha on läsnä jokaisessa valinnassa, kyse on vain siitä minkä asian tai arvon suhteen hyvän ja pahan arvotamme.

Tasapainoisista tekijöistä hyvässä ja pahassa mielessämme muodostuu verkosto neuraalisia kytkentöjä ja alusta ajatuksille moraalista – erityinen moraalisemantiikka. Se saattaa vääristyä ainoastaan, jos negaatiot ovat liian universaaleja, kaikenkattavia tyrmäyksiä aikaisemmin opitulle käyttäytymiselle ja moraalille. Näin voi käydä realiteettien pettäessä psykoosissa, jossa esim. koko sisäinen uskonnollinen hyvän maailma voi kääntyä negaatioksi.

Yleensä moraalin tasot tarkentavat positiivisen negaatioilla tai negatiivisen negaatioilla. Vain vanhaa kerrostumaa osaksi sijoittuva uuden moraalin etiikalla on tasapainottava merkitys. Tasapaino syntyy rauhallisuudesta ja kyvystä reagoida tilanteissa tilanne-eettisesti mahdollisimman laajasti ja vapaasti. Dualistinen hyvä ja paha rakentuu vastakkaisuuksille, muttei äärimäisyyksille, jotka jyräävät yli kokonaan aikaisemmin opitun.

Moraalisemantiikka auttaa jäsentämään tilanne-etiikkaa

Moraalisemantiikka onkin mielenkiintoinen asia, koska sen olemus on muodostaa sosiaalisiin tilanteisiin sopivaa tilanne-etiikkaa tai -semantiikkaa. Moraalisemantiikka voi olla hyvin tiedostavaa toiminnan ohjausta, jolla yksilö pystyy hahmottamaan reaalisesti toimintansa suhdetta maailman malliinsa. Kun yksilö joutuu vuorovaikutus tilanteeseen, moraalisemantiikka auttaa tilanne-etiikkaa, joka vastaa kunkin hetken tapahtumaan, jotta esimerkiksi sosiaalinen vuorovaikutus olisi mahdollisimman joustavaa ja tavoitteitaan saavuttavaa lyhyellä aikavälillä.

Tällainen tilanne-etiikka tai toimintasemantiikka käsittää mm. lyhyen ajan, paikan, tilan, henkilöiden, ohjeiden ja käyttäytymissääntöjen semantiikkaa, jolla henkilö pystyy ohjaamaan käytöstään hetkessä. Moraalisemantiikka taas on pitkän ajan, moraalisääntöjen, oikean tavan, sosiaalisten odotusten ja sääntöjen sekä politiikan semantiikkaa. Nämä ovat koodautuneet aivoihin, eri aluiden yhteistyönä toteuttaviin tietoiseen prosessiin merkityksiin joilla puhumme ja ajattelemme, eivätkä ole irrallaan yhdestäkään tiedosta mielessä. 

Teatterin näytös ei ole sama koskaan eri yleisöllä. Moraalisemantiikalla ja tilanne-etiikalla on väliä.

Hyvä! Paha! Yritykset ja yhteiskunta

Kulteista siirrytään yhteiskuntaan ja sen toimintaan, joka on sekulaarimoraalin omaavalle haastavaa ilman kotiyhteisöä.

Hyvän ja pahan harmaasävyillä ihmisen toimiminen maailmassa mahdollistuu parhailla tavoilla. Tässä auttavat tilanne-etiikka ja moraalisemantiikka. Asialla on myös varjopuolensa. Jotkut ovat tehneet moraalistaan kovan pelin ja käyttävät moraaliaan populistisessa mielessä. Tämä perustuu erityisille moraalimytologioille, jotka oikeuttavat pahan, yleensä omien etujen ajamisena ja viestivät ikään kuin kyse olisi täysjärkisestä toiminnasta.

Yleensä tätä ei kerrota organisaation aloittelijoille, vaan ne pitkäaikaiset päättäjät ohjaavat organisaatiotaan kaksoiskielin ja -merkityksin, erityisellä johtamissemantiikalla, joka on tavallaan moraalisemantiikkaa, mutta tehostettuna tuottavuudella. Tämä on yleistynyt sosiaalisen median informaationhallinnan, mutta oli jo nähtävissä monissa suuryritysten kulttuureissa jo paljon aiemmin.

Tässä moraalisemantiikka pitkäkestoisesti ja tilanne-etiikkaa tapahtumatajuisesti käytetään voimakkaan erittämisen tavalla omien itsekkäiden tavoitteiden saavuttamiseen. Käytöksellä ladataan kaksoismerkityksiä, niin tilanne-etiikka on helpompaa, ja pidetään pitkän ajan moraalisemanttiset tavoitteet piilossa. Sosiaalinen media on monessakin muodossa sumuttamisen areena, siellä keskustellaan tietyllä sosiaalisella roolilla ja niin tehdään myös voimakkaissa yrityskulttuureissa, joissa ei saa näyttää omia tunteitaan vaan alistua tehokkuudelle.

Esimerkiksi hallituksessa viestitään eri viestiä rikkaille ja köyhille, samalla puhutaan leikkauksen pakottavasta tarpeesta, mutta pitkän ajan tavoite on kuitenkin ajaa rikkaiden veroale köyhien kustannuksilla. Politiikka on muuttunut kaksoisviestinnäksi ja ympäripyöreiksi lausunnoiksi, jossa strategiat noudattelevat etujärjestöjen asiaa. Esimerkkejä on lukemattomia. Yhä useampi törmää alakulttuureihin tai myös työkulttuureihin, jossa on omat vähemmän hyväksyttävät moraaliset säännöt tai pikemminkin niiden puute ja korvautuminen vaikenemisella.

Miten toimia kovenevassa kilpailussa

Näitä hyvän ja pahan elementtejä joudumme ottamaan huomioon arkipäiväisessä toiminnassamme, kun rakennamme yhteistä yhteiskuntaa. Jokainen törmää kovaan julkiseen suhtautumiseen erilaisuutensa kanssa. On löydettävä samanlaisten piiri. Hyvän, aidon ja rehellisen todellisuuden sijaan on tullut pahaan toinen, kolmas ja neljäs varjo – esittäminen, vaikeneminen ja pimeä puoli. Näiden sisäisten tekijöiden kanssa on nykyisin mielen oltava tasapainossa kuin vuorovaikuttaa yhteiskunnallisen moraalin kanssa. Nämä puolet on hyvä ymmärtää esimerkiksi työhaastattelussa, kun uuden työntekijän mahdollisuuksia osana työyhteisöä arvioidaan.

Mutta ennenkaikkea tällaista moraalikulttuuria pahoine varjoineen pitää pystyä purkamaan. Kuitenkin mitä enemmän pyrimme tehokkuuteen sitä enemmän joudumme kieltämään ydinminän ohjauksen ja taipumaan lyhytkestoisille tilanne-eettisille vuorovaikutuksille pitkäaikaisen moraalisemantiikan sijaan. Tämä näkyy tulosten laskuna esimerkiksi Helsingin yliopistossa, jossa innovoinnin tulostavoitteilla pyritään ohjaamaan vapaata perustutkimusta. Ohjaus Suomen tieteen alalla erityisenä yliopisto lakina perustuu väärään ihmiskäsitykseen. 

Teknologinen puoli on tuonut uuden tason koko moraaliseen todellisuuteeen. Vain mitä annat ulos ja kirjoitat laitteeseen on merkitystä, mutta vain jo kymmenestä viestistä laite osaa päätellä sisäisiä ajatus prosessejasi, yhdistäessään ne tekoälyllä muiden vastaavien ihmisten toimintaan. Monet yrittävät huijata teknologiaa ja pimittävät läheisiltäänkin pimeän puolensa, usein mielensä ja moraalinsa vääristävin seurauksin. On löydettävä tasapaino, jossa hyväksytään teknologia ja sen ohjaus, mutta vaikutetaan sen tavoitteita parantavasti.

Erityiset teknologisen informaatiohallinnan kautta saavutettavat mytologiat määrittävät nykyisin moraalista toimintaa yhä runsaammin yritysten sisäisessä kulttuurissa kuin yhteiskunnassa toimimisessa. Riski voimakkaille, hallitsemattomille vääristymille on todellinen. Tiedämme mitä Nokian matkapuhelin kulttuurille kävi, pitkälle sen vahvan ja samalla ikävästi vääristyneen yrityskulttuurin takia. Joku ei pidä näitä vääristyminä vaan nykyisen yhteiskunnallisen toiminnan vääjäämättömänä seurauksena. Siinä on alistumisen systeemille harha, jota ei koskaan pidä hyväksyä.

Esimerkiksi deittailukulttuuri on muuttunut rajusti eikä läheskään vain hyvään suuntaan teknologisten algoritmien hallitessa sitä ketä tapaat. Rakkaudesta, joka on osan ihmisistä kaipaama päämäärä, onkin moraalisessa liiketaloudellisessa ohjauksessa. Yleisesti teknologinen informaationhallinta pitää meitä tehostetun moraalisen toiminnan otteessa, jonka tarkoitusperät ovat meille epäselviä. On opittava hallitsemaan tavoitteitaan, eikä ostettava teknologisten palveluiden liiketaloudellista hyötymistä ja ryöstämistä osaksi omaa elämää, vaan pelattava sen ohi, tavoitteistaan itse kiinni pitäen, ja ultimaatisesti kaikkia auttaen.

Hyvän ja pahan henkilökohtainen hallinta

Hyvän ja pahan hallinta onkin nykyisin informaation hallintaa. Parhaimmillaan se on löytämistä ja liittymistä omanlaisten joukkoon. Se on haastavaa jokaiselle ihmiselle nykyisen yhteiskunnan kompleksisuudessa, jossa pelko paljastumisesta pimeän puolen, vaikenemisen tai esittämisen särkymisenä voi ajaa mielenterveysongelmiin ja terapiaan. Ydinminän tunteiden ääni voi olla yhteiskunnallisesti tai työkulttuurin suhteen häpeällistä, ja tämä ajaa loppuun, suorittamisena, liian torjuttuna pimeänä puolena.

Suunta löydettävä moraalisessa avaruudessa, jossa kaiken hyväntahtoisen maineen eteen saa tehdä töitä. Mutta ei suorittamalla vaan löytämällä sopivia vastuita kehittyä ihmisenä. Moraalinen oppiminen on ennenkaikkea tasapainoa, ei hätäilyä, stressiä, suorittamista, esittämistä niin kuten kirjoitin. Jotkut saavuttavat asioita ja hallitsevat todellisuuden, osa tippuu armottomaan kaninkoloon ja syrjäytyvät. Elämä on nykyisellään hurjaa kilpailupeliä, mutta se on kilpailua ennen kaikkea yhteistyöllä. On tärkeä löytää oman näköinen joukkue, jossa pystyy kilpailemaan yhteiskunnan, yritysmaailman ja valtioiden armotonta todellisuutta vastaan.

Haasteet hallita omaa hyvää ja pahaa kompleksisessa todellisuudessa ovat mittavia, joka vaatii yksilöltä taitoa. Taitoa olla oma itsensä. Taitoa suunnistaa sopivissa suhteissa ja relaatioissa, muodostamalla oikea objektiivinenkin moraali. Olemme vuorovaikutuksessa ja arvioinnin alla, jossa moraalilla on entistä suurempi vaikutus. Olemme siirtyneet merkitystalouteen jossa keskeistä on näkyvyys, jatkuvuus, kestävyys ja maine.

Kulttinen matka yhteiskunnan jäseneksi saa päätepisteen. Täytyy vain uskaltaa lähteä liikkeelle oman vastuullisuutensa kanssa ja vuorovaikuttaa sekä toivoa että siivet kantavat. Se on ollut hankalaa kun niin monessa ihmissuhteessa uskonto on tullut erottavaksi tekijäksi. Mutta yhteiskunnan jäsenenä voin paremmin ja tiedän että tämä on oikea suunta.