Tietoisuus ja informaatio struktuuri

Elämämme määrittävä tekijä on tietoisuus. Se on kaikki, mitä elämästä hahmotamme todelliseksi. Tietoisuutemme pitää sisällään neuroverkkoa, joka sisältää kytköksiä, jotka synnyttävät kokemuksen toimijuudesta, jonka kautta suunnistamme todellisuudessa. Se millainen todellisuus tai siinä suunnistava tietoisuus lopulta on, pysyy meille mysteerinä. Ehkä ikuisesti. Voimme kuitenkin filosofoida asiasta suunnistuksena tai puhuen vain liikkumisesta todellisuudessa tavoitteidemme kautta. 

Sen verran on määriteltävä suunnistuksen mahdollisuutta, että olettaisin todellisuuden olevan enemmän kuin näkyvä luonnollinen maailmamme, jonkinlainen kenttä portteja tai jotain kytköksiä, jotka solmivat sen yhteen ajassa ja materiassa. Kun meillä on tietoinen ihminen tai eläin, tai jopa kasvi tai fyysinen kappale, sen mahdollisuudet vaikuttaa muuhun informaatioon määrittyvät sen olemuksen tai syvemmin sen agentuurin mahdollisuuksien kautta. 

Siten agentti suunnistaa informaatio verkostossa ja on itse osa tätä informaation verkostoa, kuten myös fyysiset kappaleet. Tämä on yksinkertaistus ja ontologia fysiikan pohjalta, joka teorisoi David Deutsch Constructor Theoryn innoittamana, mahdollisuuksista joita fysikaalisilla systeemeillä todellisessa on. Eliön päämäärillä ja tarpeilla selittyy se miksi informaatio struktuurissa suunnistetaan, säilyttäen elämä, joka on agentille viimeinen tavoite. 

On otettava huomioon, että tässä oletetussa materiaalissa tai teoreettisemmin kvanttikentässä, itse kantavalla substanssilla ei ole meille merkitystä, vaan toisilla toimijoilla ja niiden välisillä suhteilla, jotka kentässä vuorovaikuttavat meidän kanssa. Sikäli meidän ei tarvitse ottaa kantaa todellisuuden struktuuriin kovin voimakkaasti, kun puhumme vain siitä, että suunnistamme siinä agenttien toimijuuksien välisesti. Tämä on iso helpotus filosofialle, joka ei ole kiinnostunut aktuaalisesta matemaattisesta tai fysikaalisesta toteutuksesta, vaan kaiken rakenteesta, agenttien välisenä struktuurina ja ontologiana.

Hyvä, päästiin ensimmäisiin määreisiin, mutta on pohdittava, että kilpailu tässä kentässä näkyy erityisesti niissä yhteistyökuvioissa, jota muiden toimijoiden jaetun arvostuksen muuttujan kautta saavutetaan. Kenttä sopii suhteita toisiinsa, ikään kuin päästäkseen syvemmälle struktuurissa yhteistyöllä, ja tässä se asettuu myös hierarkkiseen kilpailuun, kenttänä selviämis taisteluna, jäsenneltynä yhteisten päämäärien ja myös tarpeidenkin toteuttajana. Kulttuurinen ja sosiaalinen järjestäytyneisyys päältää syvempää informaatio struktuurin rakennetta. Informaatio on jakaantunut tasoihin, erilaisiin toimijoihin, jotka vastaavat näitä saavutettavia portteja tai solmuja.

Siinä struktuuri määrittyy toisista toimijoista kentällä, jotka kilpailevat yhteydestä omavaltaisissa asemissa eri kilpailun spektrien kautta. Jotkut ovat erinomaisia, jollain alalla ja se synnyttää suoraan alaspäin suuntautuvan hierarkian arvostuksia, joita vapautena, valtana, itsemäärittely oikeutena ja toimijuutena janotaan. Keskeistä kuitenkin on että darvinistisesti populaation etua ajatellaan kokonaisuudessa. Mikään agentti ei pysty yksin kilpailemaan monien populaatiossa esiintyvien ryhmien ohitse. Toimijat tässä informaation kentässä jakavat mahdollisuuksia yhteistyö kuvioihin, joissa saavutetaan syvempiä, vapaampia ja vaihtoehtoja sisältäviä evolutiivisen lokeron asemia yhdessä, syvemmällä tasolla on informatiivisesta solmuista tai porteista. 

Informaation kenttä jakaantuukin moneen tason yksiköiksi ja agentuuriksi monenlaisille solmuille ja porteille. Niin kosmologiseen,  sosiaaliseen, kulttuuriseen, evolutiiviseen, eliölliseen, agenttiseen, fenomenaaliseen, kemialliseen, kuin atomitason, ja ajan yksiköiden toimintaan.

Miten tietoisuuden kokemukset liittyvät informaatio struktuurissa suunnistamiseen? 

Kun ollaan määritelty struktuuria niin informatiivisena kuin kulttuurisenakin agenttien kokonaisuutena, on perehdyttävä siihen, miten tietoisuuden pyrkimystä suunnistaa voidaan hahmotella. Toimijoiden sisäinen hahmottaminen on muodostunut yleistykseksi siitä, mitä todellisuus informaatio struktuurin läheisinä suunnistus askeleina on. Tämä kertoo kartasta kuinka navigoidaan. Se on joko laaja-alaisesti hahmottanut, ottaen huomioon monien eri ympäristöjen selviämis metodit, kuten ihmisellä tai vain paikallisesti reaktiivinen kuten hyttysellä. Kumpikin suunnistavat agentteina todellisen struktuurissa, jossa näkyvä, navigoitava maailma, on pelkkä käyttöliittymä todelliseen, syvempää informaatioon, jota eliö yleensä aivoissa käsittelee. 

Onkin huomattavaa että informaatiossa suunnistamisen käyttöliittymä on näkyvä fyysinen todellisuus, materiaalinen aika-avaruus, mutta sen rakenteet menevät perus fyysisyyttä syvemmälle. Huomaamme omasta hahmottamisesta, mm. unista ja käsityksistämme esim. hengistä, ja tunnelmista minkä esimerkiksi metsässä käveleminen antaa, että paikoilla on meille toimijuuden tietoisuutta vahvasti määrittelevä muistijälki, jolla hahmotamme monia muitakin abstraktimpia asioita. Monet asiat joihin reagoimme, on tässä materiaalisessa substanssissa liikkumista. Aivomme ovat oppineet ne tila-rakenteet, jotka johdattelevat tiettyihin päämääriin ja tarpeiden tyydytyksiin. Silloin kyseessä on se, että meillä on kuva siitä millaisten porttien läpi pitää mennä informaatio avaruudessa saavuttaakseen päämääränsä. Tämä todellisuutta ennustava malli on syvällisinä porttisekvensseinä aivojen muistissa, johdattaen navigoivia aivoja todellisessa informaatio avaruudessa. Samalla tietoisuutemme kokemuksen estetiikassa on vahvat linkit juuri tilallisiin toimintoihin ja hahmottamiseen. 

Ulkopuolinen toistuu mielen ennusteissa, erityisenä ‘vapaana energiana’ (free energy), kuten Carl Friston sen muotoilisi. Siinä eliö pyrkii optimoimaan ja maksimoimaan valinnan tai toimimisen mahdollisuuksia. Toiminta on saavutettavissa neuroverkon estetiikassa fenomenaalisena tunteena tai sisäisenä aistimuksena. Erityinen neuraalinen estetiikka määrää sen, että jokaista neuroverkon tietoista tilaa vastaa neuroverkon laukeamisen korrelaatti neuraalisella tasolla. On myös tiedostamattomissa olevia refleksejä. Ilman syvää estetiikkaa neuroverkon elämykset eivät yhdisty neuroverkon laukeamisen kuvioina laajasti ja syvästi informaatio struktuurissa, ja silloin se todellisuus, jossa ihminen struktuurissa suunnistaa on suppeampi ulottuvuudeltaan. Tämän voimme havaita tietoisessa kokemuksessa ja toiminnassa suhteessa uneen, jonka laatu mittaa sitä kuinka tietoinen yksilö on.

Kun ollaan päästy tietoisuuden ja informaatio struktuurissa suunnistuksesta selvyyteen filosofiassa, on kerrottava lisää tärkeästä käsitteestä, nimittäin estetiikasta. Estetiikka on lainaus ihmisten tuntemasta taiteen tai informaation järjestäytyneisyyden kauniilla tavalla vaikuttavasta esityksestä. Tämä estetiikka on suora vertaus aivojen neuronien järjestäytyneisyyteen ja niiden välittämään kokemukseen. Estetiikka on välittäjä informaation järjestäytyneisyyden ja kokemuksen välillä, näitä voitaisiin kutsua myös tietoisuuden fraktaaleiksi, jos se auttaa hahmottamaan asiaa.

Neuraalinen estetiikka pystyy hahmottamaan kokonaisuuksia tietoisina tiloina, ja tämä vastaaa sitä navigointiin vaadittavaa tilaa, joilla esim. hyttynen pystyy räpyttämään siipiään oikeaan suuntaan navigoidakseen todellisuudessa etsiäkseen verta. Informaatio struktuurissa suunnistaminen on yleensä ulkoisen toiminnan aloittamista, tai vaikuttamista agenttien välisessä avaruudessa, esimerkiksi aivojen tilalla. Monesti puhe käsitetään yksiulotteisena fyysisenä ilmamolekyylien värähtelynä, mutta kommunikaatio sisältää myös yhteiset aivojen tilat, joiden muodostumisesta muiden jäsenten mielissä jaetussa informaatio struktuurissa navigoiva agentti on tietoinen.

Estetiikka luo esim. ajatukselliset sanat ja tunteet, jotka hahmottavat tiettyjä neuro-esteettisiä laukeamis järjestyksiä. Nämä rakentavat tietoisen kentän, ja hahmon sanoille ajatuksellisesti mielessä. Näistä neuronien esteettisistä suhteista nousevat fenomenaalisen tietoisuuden merkitykset, jotka ovat aivojen todelliselta tuntuvaa puolta. Sen sijaan että olisimme tietoisia neuronien laukeamisen ja ajastamisen määreistä aivoissamme, hahmotamme kaikkea kokemaamme tarinana ja visioina. Emme kuitenkaan tiedä tarkalleen, miten tietoinen kokemus syntyy, ja sen pitäminen suurena mysteerinä, on kannatettavaa. Materiaalisissa tulkinnoissa on syytä käyttää varovaisuutta, kuitenkin tiedämme millä tavalla aivomme reagoivat suunnistukseen maailmassa.

Lopulta suunnistaminen informaatio avaruudessa ja muiden toimijoiden kentässä, on runoa, tarinaa tai näkyä, jolla on meille merkityksellinen esteettinen tai fraktaalinen muoto. Tämä tulee esill mm. unessa. Lopulta se mitä kovasta informaatiosta porttien avautumisina, käsitämme on elämyksellinen tarina, jonka koemme neuronien fenomenaalisessa estetiikassa. 

Kokonaisestetiikassa yhdistyy monien aivoalueiden yhteistoiminta, yhden tietoisen nykyhetken tilan synnyttämisessä. Tällöin eri tiedon ja hahmotuksen alat aivoissa reagoivat nykyhetken navigaatioon, joka voi olla syvempää ja tarkoituksellisempaa ja elämyksellisempää, kun se hahmottaa laajoja informaatio struktuurin osia kokonaiskenttää yhdellä kertaa. Se tavallaan menee monista struktuurin porteista sisään yhtä aikaa ja sekvenssinä, niin että koemme tämän tarinana. Sitä emme osaa sanoa, onko kaikki kokemaamme vain sisäisen estetiikan aikaansaamaa vai osallistuuko ulkopuolinen maailma struktuurina myös meidän tietoisiin kokemuksiin. Voihan olla niinkin että universumi itsessään on runo tai tarina ja tietoisuus on kaiken kattavaa. Tieteessä on paljon ajatuksia, ettei näitä todella voikaan täysin erottaa toisistaan. Aivomme ovat osa meille ainakin näyttäytyvää tarinallista informaatio struktuuria, mutta onko ulkopuolinen pelkkää informaatiota vai osa tätä tarinaa?

Kokonaisestetiikka luo tietynlaisen todellisuuden informaatio struktuurin porttien syvän aukeamisen, ja mahdollistaa suunnistamisen sellaisten todellisuuden tekijöiden kautta, jotka ovat sen ihmis-, eläin- tai kasvi-agentille, kaikkein parhaiten selviämistä ja tehtävää tai päämäärää sekä maalia noudattava. Syvä tietoisuus edistää sitä, ettei tietoiselle agentille itse asiassa on vähän todellisia yllätyksiä informaatio struktuurissa suunnistaessa. 

Kulttuuri ja uskonto osana tietoisuutta

Kun on selvitetty tietoisuuden ja struktuurin suhteita, ja siinä samalla tietoista kokemusta estetiikkana, on tultava lopulta kulttuuriin, joka välittää meille kaiken informaation tietoisina elämyksinä ja aivojen käsitettävissä olevina jatkuvina tarinoina tästä struktuurista. 

Tietoinen sisältö, jota agentti käsittelee, on hänen kulttuurin kautta oppimaansa sisäistä merkitysavaruutta. Se on kokemusta, jolla hän jäsentää neuraalista estetiikkaansa. Tämä merkitysavaruus, saattaa olla toimivaa, pragmaattista ja informaatiostruktuuria syvältä luotaavaa, vaikka se olisi fiktiota tai vain taidetta, uskontoa tai sosiaalista kulttuuria, vailla tieteellistä, eksplikoitua sisältöä ja pohjaa. Deterministisessä universumissa fiktiollakin on opettava luonne totuuden kannalta.

Kuitenkin tiede antaa avaimet nousta tiedollisella tikkailla merkittävästi korkeammalle tietoisena korkeana näköalana syviin informaatio struktuuriin. Tieteen kautta monet asiat ovat hahmoteltavampia, ja kokonaisestetiikassa struktuurisempia sisäisesti, kuin kulttuurin ja uskonnon sisällöt. Emme voi suoraan hyljätä näitä, mutta ottaa ne tarkasteluun narratiiveina maailmassa. Nämä ovat lähinnä sitä suunnistamista, jossa merkitykset avaavat tietoisella tasolla tiedostamattomia ja mystisiä avaimia portteihin informaatio struktuurissa ja ne voivat olla myös hyvin pragmaattissta tietoa deterministisessä universumissa. Kulttuuri ja taide ei ole lainkaan väheksytttävä tiedon muoto! Se opettaa sisäisesti paljon fiktion kautta luotua herkkyyttä asioille ja informaatiolle. 

Lopuksi

Lopuksi voidaan sanoa, että todellisuuden informaatio struktuuri on hyödyllinen tapa hahmottaa ja filosofoida siitä miten ihmisen toimijuus tällä universumissa todennäköisesti tietoisena olentona toimii. Maailmankaikkeudessa on paljon deterministisyyttä, mikä viittaa struktuuriin. Myös se että täällä lopulta on vain vähän, jos ollenkaan satunnaisuutta. Jos tiedämme meistä suunnistajina vallitsevassa toimijoiden struktuurissa enemmän, myös vallitseva satunnaisuus on pienempää. Lopulta kyse on vapaan tahdon kysymyksestä, siitä onko maailmassa aitoja agentteja, vai ovatko nämäkin vain informaatio struktuurissa omalla determistisellä hahmotuksellaan suunnistavia eliöitä. Mitä tietoisempi olento on kyseessä, sen tarkemmin hän ennustaa struktuuria ja selviytyy. Tietoisuus voi olla myös este tietäville, ennustavalle prosessille, ympäristön vaihtuessa uuteen. Tarvitaan siis aina uusia lähestymistapoja oppia ja suunnistaa todellisuudessa.

Filosofia karsii pois kaiken sen, miten tämä aktuaalisesti matemaattisesti ja fysikaalisesti tapahtuu, ja keskittyy pelkästään suunnistamisen hahmotteluun siinä. Onkin jatkoselvittelyjen paikka teorian tasolla muodostaa hypoteeseja, jotka saattaisivat tukea käsitystä todellisen informaatio struktuurista.

Miksi paha voittaa ja hyvä aina häviää?

Keskeinen opetus joka nykyaikaan liittyy, on kaiken alistaminen hyödylle, hyödyllisyydelle ja tehokkuudelle, taloudelle. Saamme Suomessa seurata kehitystä, jossa yhä useampi taidekokonaisuus ja kansalaisyhteiskunnan keskusteleva piirre on suljettu, tämän tehokkuudelle ja leikkausten alttarilla. Tämä opetus lähtee jo aikojen alusta, jolloin taisteltiin siitä, saako korkoa periä. Koron kiskominen olisi erityisen haitallinen piirre, ja alistaisi ihmisiä liiaksi systeemeille. Nyt pääsiäisenä ajatukset ovat toiset. Puhutaan erityisestä systeemin vastaisuudesta ja uskonnollisesta ideasta, kun puhutaan siitä että Jeesuksen sovitustyö on lunastanut sitä kannattavat synniltä. Voittaako paha silti, ja Jeesus ei noussutkaan taivaisiin? Materiaalisella pahalla on siihen vain yksi vastaus.

Kuitenkin, nykyinen yhteiskunnallinen eepos, on havainnut yhä runsaammin sen, että ihminenkin tietoisuuden tarkastelun kautta on äärimmäisen materiaalinen, syvällä tasolla AI:n voimalla ohjailtavissa, johon vaikuttavat determismi menneisyydestä, ilman vapaata tahtoa. Materiaalinen paha on ideoiden ja ideaalien sijaan tuonut uudenlaisen fasismin aatteen pintaan. Ei materiaalisessa filosofiassa, vaan oikeastaan uudessa ideologiassa kristofasismissa. Tavallaan juuri se eetos on tullut osaksi ihmiskuntaa, kun ollaan alettu puhua talous, systeemi ja menestysteologista kieltä, joka puhuu pohjimmiltaan materiaalisista ja valtasaavutuksista sekä näkee woketuksen liian ideaalisena Jeesus-opetuksena, johon ei pidä uskoa. Se pohjautuu valtakeskeisesti, kristillisellä kielellä, äärimäiseen alistavaan valtaan, jossa yksilöoikeudet ja vapaus, on pyyhitty pois.

Kaikkia näitä yhdistää se että, kun yleisesti ideamme ovat hyviä, ja hyvää tarkoittavia, uutta luovia, joilla sisustamme yläkerroksen todellisuutta, joudumme ankkuroitumaan yhä uudestaan materiaalisiin arvoihin ja silkkaan pahuuteen talomme kellarissa ja perustuksissa. Kolikolla on kaksi puolta. On ideaali, mielemme vapaus, ‘vapaus synnistä’, mutta kolikon toisella puolella on aina pahuus, se miten materiaalisen maailman sen mukaan järjestämme. Johonkin materiaaliseen käytökseen nämäkin aatteet pohjaavat ja pelkistyvät. Nämä kaksi eivät ole erillisiä, vaan yhtä jokaisessa teossa ja taloudessa, kulttuurissa ja uskonnossakin. Tämä jää monelta huomaamatta. Jokainen teko on sekä ideaalinen että materiaalinen perustaltaan.

Ideat ovat yleensä hyviä, niillä rakennetaan tavoitteiden mukaista todellisuutta materiasta, mutta joillain pienellä osalla ihmisiä, ideatkin voivat olla pahoja. Erityisen ‘dark triad’ pimeän kolmikon kanssa tai anti-sosiaalisilla toiminnalla varustettujen ihmisten ideatkin ovat monesti yhteisön vastaisia tai yksilöiden hyvinvointia rajoittavia. Samoin ideologiat kulttuurisena voimana voivat arvoissaan sairastuttaa yksilöt erityiseen hyvä ja paha jaotteluun psykologisesti, jossa esimerkiksi vitaliteetista, erityisestä elämän voimasta, ja samalla vallasta tulee keskeisesti myös ideologian hyvä ja paha jaottelun piirre. Samoin evolutiiviset ominaisuudet kuten lisääntymiskyky, valta tai mielenterveys, voi äärimmäisissä kulttuureissa muodostaa tietyn ideaalin, jossa ideatkin näyttäytyvät pahoina. Yleensä ideat ovat hyviä, muodostavat uusia materian järjestäytyneisyyden muotoja. Mutta ideoissa on myös paha puoli, se riisto, millä resursseilla se idean toteuttaa.

Lopulta ilman ideaa mielessämme, joka edustaa vaikkapa rakkautta, emme voi järjestää sitä, ilman että järjestämme materiaa ympärillämme. Voimme poimia kukan puolisolle ja osoittaa rakkautta, mutta samalla paha saa vallan, kukka menettää juurensa ja materiaalisen kasvuympäristönsä, jossa se on menestynyt. Ideat eivät kanna, ilman materiaalin järjestäytymistä. Ilmastonmuutos, on myös tämän materiaalin järjestämisen, ideamme väärästä rakkaudesta, lyhytnäköinen ja kestämätön olemus. Jokainen ideamme on lopulta vain hetken riemua ja ehkä lyhytnäköistä rakkautta, järjestymistä pahan todellisessa materiassa. Lopulta materia voittaa, ja meille jää vain kuolema. Miten totaalista materiaalisessa ja toisaalta matemaattisessa universumissa se on, jää hieman auki. 

Opetus näin pääsiäisenä on, että ideoidemme, jaetun kulttuurisen hyvän vastakohtana, on aina materiaalinen järjestäytyminen ja pahuus, perusta, jos se siksi halutaan lopulta nimetä. Minusta kaikessa on lopulta kaksi puolta, ja joskus ideamme kantavat pitkälle kulttuurissa, niin että ne auttavat muita tietoisia olentoja materiaalisessa todellisuudessa suunnistamisessa. Usein ideamme ovat hyvästä, ja rakentavat yhteisöä. Esimerkkinä vaikka koron kiskomisen kielto, joka vapautti ihmisiä vuosituhansia velkaorjuudesta. Näitä ideoita nykyinen taistelumme kaipaa maailmassa. Sellaisia ideoita jotka ovat jo ihmisoikeuksien sääntöjen jaettuina perusteina. Vain antisosiaalinen ihminen tai jonkinlainen opportunisti asettaa oman edun muiden yläpuolelle. Usein, edelliseen liittyen, ideoilla on vaiettu pimeä puoli, toisten riisto. Tämä on valitettavaa taloudessa, jossa emme ajattele kuin osakkeenomistajien hyötyä, vaikka luonto ja ilmasto tuhoutuisi.

Jotkut taistelevat tätä vastaan jatkuvin ideoin, merkityksin, eskapistisin todellisuuspakoineen. Ehkä juurikin se opetus on että ihmisessä itsessään on se hyvä, mutta ulkopuolella ja ulkoavaruudessa on toiset vallat, jotka tuntuvat ihmisen toimijuudesta käsin pahoilta. Nykyinen valta on rikki, ja psykot määrää politiikan. Siinä lähiyhteisö voi näytellä pienin ideoin hyvää, vaikka isossa kuvassa mennään pahaan, kristofasistiseen sorto idealismiin. Näin usein onkin. Vain pienessä kaavassa pystymme hyvään, ja valta turmelee. Äärimmäisen suuri tietoisuus, on jotain mitä emme ymmärrä ja koemme sen pienen toimijuudemme tavoitteita kohden pahana. Niinpä tämän pääsiäisen epistemola pitäisi kuuluakin: Good loses. But dream big as long you live, not denying it’s evil side.

Edit: 18.4. Ideoidenkin pahuutta kuvaava kappale

Moniääninen yhteiskunta: Tasa-arvosta suomalaisen yhteiskunnan tueksi