Tietoisuus ja informaatio struktuuri

Elämämme määrittävä tekijä on tietoisuus. Se on kaikki, mitä elämästä hahmotamme todelliseksi. Tietoisuutemme pitää sisällään neuroverkkoa, joka sisältää kytköksiä, jotka synnyttävät kokemuksen toimijuudesta, jonka kautta suunnistamme todellisuudessa. Se millainen todellisuus tai siinä suunnistava tietoisuus lopulta on, pysyy meille mysteerinä. Ehkä ikuisesti. Voimme kuitenkin filosofoida asiasta suunnistuksena tai puhuen vain liikkumisesta todellisuudessa tavoitteidemme kautta. 

Sen verran on määriteltävä suunnistuksen mahdollisuutta, että olettaisin todellisuuden olevan enemmän kuin näkyvä luonnollinen maailmamme, jonkinlainen kenttä portteja tai jotain kytköksiä, jotka solmivat sen yhteen ajassa ja materiassa. Kun meillä on tietoinen ihminen tai eläin, tai jopa kasvi tai fyysinen kappale, sen mahdollisuudet vaikuttaa muuhun informaatioon määrittyvät sen olemuksen tai syvemmin sen agentuurin mahdollisuuksien kautta. 

Siten agentti suunnistaa informaatio verkostossa ja on itse osa tätä informaation verkostoa, kuten myös fyysiset kappaleet. Tämä on yksinkertaistus ja ontologia fysiikan pohjalta, joka teorisoi David Deutsch Constructor Theoryn innoittamana, mahdollisuuksista joita fysikaalisilla systeemeillä todellisessa on. Eliön päämäärillä ja tarpeilla selittyy se miksi informaatio struktuurissa suunnistetaan, säilyttäen elämä, joka on agentille viimeinen tavoite. 

On otettava huomioon, että tässä oletetussa materiaalissa tai teoreettisemmin kvanttikentässä, itse kantavalla substanssilla ei ole meille merkitystä, vaan toisilla toimijoilla ja niiden välisillä suhteilla, jotka kentässä vuorovaikuttavat meidän kanssa. Sikäli meidän ei tarvitse ottaa kantaa todellisuuden struktuuriin kovin voimakkaasti, kun puhumme vain siitä, että suunnistamme siinä agenttien toimijuuksien välisesti. Tämä on iso helpotus filosofialle, joka ei ole kiinnostunut aktuaalisesta matemaattisesta tai fysikaalisesta toteutuksesta, vaan kaiken rakenteesta, agenttien välisenä struktuurina ja ontologiana.

Hyvä, päästiin ensimmäisiin määreisiin, mutta on pohdittava, että kilpailu tässä kentässä näkyy erityisesti niissä yhteistyökuvioissa, jota muiden toimijoiden jaetun arvostuksen muuttujan kautta saavutetaan. Kenttä sopii suhteita toisiinsa, ikään kuin päästäkseen syvemmälle struktuurissa yhteistyöllä, ja tässä se asettuu myös hierarkkiseen kilpailuun, kenttänä selviämis taisteluna, jäsenneltynä yhteisten päämäärien ja myös tarpeidenkin toteuttajana. Kulttuurinen ja sosiaalinen järjestäytyneisyys päältää syvempää informaatio struktuurin rakennetta. Informaatio on jakaantunut tasoihin, erilaisiin toimijoihin, jotka vastaavat näitä saavutettavia portteja tai solmuja.

Siinä struktuuri määrittyy toisista toimijoista kentällä, jotka kilpailevat yhteydestä omavaltaisissa asemissa eri kilpailun spektrien kautta. Jotkut ovat erinomaisia, jollain alalla ja se synnyttää suoraan alaspäin suuntautuvan hierarkian arvostuksia, joita vapautena, valtana, itsemäärittely oikeutena ja toimijuutena janotaan. Keskeistä kuitenkin on että darvinistisesti populaation etua ajatellaan kokonaisuudessa. Mikään agentti ei pysty yksin kilpailemaan monien populaatiossa esiintyvien ryhmien ohitse. Toimijat tässä informaation kentässä jakavat mahdollisuuksia yhteistyö kuvioihin, joissa saavutetaan syvempiä, vapaampia ja vaihtoehtoja sisältäviä evolutiivisen lokeron asemia yhdessä, syvemmällä tasolla on informatiivisesta solmuista tai porteista. 

Informaation kenttä jakaantuukin moneen tason yksiköiksi ja agentuuriksi monenlaisille solmuille ja porteille. Niin kosmologiseen, sosiaaliseen, kulttuuriseen, evolutiiviseen, eliölliseen, agenttiseen, fenomenaaliseen, kemialliseen, kuin atomitason, ja ajan yksiköiden toimintaan.

Miten tietoisuuden kokemukset liittyvät informaatio struktuurissa suunnistamiseen? 

Kun ollaan määritelty struktuuria niin informatiivisena kuin kulttuurisenakin agenttien kokonaisuutena, on perehdyttävä siihen, miten tietoisuuden pyrkimystä suunnistaa voidaan hahmotella. Toimijoiden sisäinen hahmottaminen on muodostunut yleistykseksi siitä, mitä todellisuus informaatio struktuurin läheisinä suunnistus askeleina on. Tämä kertoo kartasta kuinka navigoidaan. Se on joko laaja-alaisesti hahmottanut, ottaen huomioon monien eri ympäristöjen selviämis metodit, kuten ihmisellä tai vain paikallisesti reaktiivinen kuten hyttysellä. Kumpikin suunnistavat agentteina todellisen struktuurissa, jossa näkyvä, navigoitava maailma, on pelkkä käyttöliittymä todelliseen, syvempää informaatioon, jota eliö yleensä aivoissa käsittelee. 

Onkin huomattavaa että informaatiossa suunnistamisen käyttöliittymä on näkyvä fyysinen todellisuus, materiaalinen aika-avaruus, mutta sen rakenteet menevät perus fyysisyyttä syvemmälle. Huomaamme omasta hahmottamisesta, mm. unista ja käsityksistämme esim. hengistä, ja tunnelmista minkä esimerkiksi metsässä käveleminen antaa, että paikoilla on meille toimijuuden tietoisuutta vahvasti määrittelevä muistijälki, jolla hahmotamme monia muitakin abstraktimpia asioita. Monet asiat joihin reagoimme, on tässä materiaalisessa substanssissa liikkumista. Aivomme ovat oppineet ne tila-rakenteet, jotka johdattelevat tiettyihin päämääriin ja tarpeiden tyydytyksiin. Silloin kyseessä on se, että meillä on kuva siitä millaisten porttien läpi pitää mennä informaatio avaruudessa saavuttaakseen päämääränsä. Tämä todellisuutta ennustava malli on syvällisinä porttisekvensseinä aivojen muistissa, johdattaen navigoivia aivoja todellisessa informaatio avaruudessa. Samalla tietoisuutemme kokemuksen estetiikassa on vahvat linkit juuri tilallisiin toimintoihin ja hahmottamiseen. 

Ulkopuolinen toistuu mielen ennusteissa, erityisenä ‘vapaana energiana’ (free energy), kuten Carl Friston sen muotoilisi. Siinä eliö pyrkii optimoimaan ja maksimoimaan valinnan tai toimimisen mahdollisuuksia. Toiminta on saavutettavissa neuroverkon estetiikassa fenomenaalisena tunteena tai sisäisenä aistimuksena. Erityinen neuraalinen estetiikka määrää sen, että jokaista neuroverkon tietoista tilaa vastaa neuroverkon laukeamisen korrelaatti neuraalisella tasolla. On myös tiedostamattomissa olevia refleksejä. Ilman syvää estetiikkaa neuroverkon elämykset eivät yhdisty neuroverkon laukeamisen kuvioina laajasti ja syvästi informaatio struktuurissa, ja silloin se todellisuus, jossa ihminen struktuurissa suunnistaa on suppeampi ulottuvuudeltaan. Tämän voimme havaita tietoisessa kokemuksessa ja toiminnassa suhteessa uneen, jonka laatu mittaa sitä kuinka tietoinen yksilö on.

Kun ollaan päästy tietoisuuden ja informaatio struktuurissa suunnistuksesta selvyyteen filosofiassa, on kerrottava lisää tärkeästä käsitteestä, nimittäin estetiikasta. Estetiikka on lainaus ihmisten tuntemasta taiteen tai informaation järjestäytyneisyyden kauniilla tavalla vaikuttavasta esityksestä. Tämä estetiikka on suora vertaus aivojen neuronien järjestäytyneisyyteen ja niiden välittämään kokemukseen. Estetiikka on välittäjä informaation järjestäytyneisyyden ja kokemuksen välillä, näitä voitaisiin kutsua myös tietoisuuden fraktaaleiksi, jos se auttaa hahmottamaan asiaa.

Neuraalinen estetiikka pystyy hahmottamaan kokonaisuuksia tietoisina tiloina, ja tämä vastaaa sitä navigointiin vaadittavaa tilaa, joilla esim. hyttynen pystyy räpyttämään siipiään oikeaan suuntaan navigoidakseen todellisuudessa etsiäkseen verta. Informaatio struktuurissa suunnistaminen on yleensä ulkoisen toiminnan aloittamista, tai vaikuttamista agenttien välisessä avaruudessa, esimerkiksi aivojen tilalla. Monesti puhe käsitetään yksiulotteisena fyysisenä ilmamolekyylien värähtelynä, mutta kommunikaatio sisältää myös yhteiset aivojen tilat, joiden muodostumisesta muiden jäsenten mielissä jaetussa informaatio struktuurissa navigoiva agentti on tietoinen.

Estetiikka luo esim. ajatukselliset sanat ja tunteet, jotka hahmottavat tiettyjä neuro-esteettisiä laukeamis järjestyksiä. Nämä rakentavat tietoisen kentän, ja hahmon sanoille ajatuksellisesti mielessä. Näistä neuronien esteettisistä suhteista nousevat fenomenaalisen tietoisuuden merkitykset, jotka ovat aivojen todelliselta tuntuvaa puolta. Sen sijaan että olisimme tietoisia neuronien laukeamisen ja ajastamisen määreistä aivoissamme, hahmotamme kaikkea kokemaamme tarinana ja visioina. Emme kuitenkaan tiedä tarkalleen, miten tietoinen kokemus syntyy, ja sen pitäminen suurena mysteerinä, on kannatettavaa. Materiaalisissa tulkinnoissa on syytä käyttää varovaisuutta, kuitenkin tiedämme millä tavalla aivomme reagoivat suunnistukseen maailmassa.

Lopulta suunnistaminen informaatio avaruudessa ja muiden toimijoiden kentässä, on runoa, tarinaa tai näkyä, jolla on meille merkityksellinen esteettinen tai fraktaalinen muoto. Tämä tulee esill mm. unessa. Lopulta se mitä kovasta informaatiosta porttien avautumisina, käsitämme on elämyksellinen tarina, jonka koemme neuronien fenomenaalisessa estetiikassa. 

Kokonaisestetiikassa yhdistyy monien aivoalueiden yhteistoiminta, yhden tietoisen nykyhetken tilan synnyttämisessä. Tällöin eri tiedon ja hahmotuksen alat aivoissa reagoivat nykyhetken navigaatioon, joka voi olla syvempää ja tarkoituksellisempaa ja elämyksellisempää, kun se hahmottaa laajoja informaatio struktuurin osia kokonaiskenttää yhdellä kertaa. Se tavallaan menee monista struktuurin porteista sisään yhtä aikaa ja sekvenssinä, niin että koemme tämän tarinana. Sitä emme osaa sanoa, onko kaikki kokemaamme vain sisäisen estetiikan aikaansaamaa vai osallistuuko ulkopuolinen maailma struktuurina myös meidän tietoisiin kokemuksiin. Voihan olla niinkin että universumi itsessään on runo tai tarina ja tietoisuus on kaiken kattavaa. Tieteessä on paljon ajatuksia, ettei näitä todella voikaan täysin erottaa toisistaan. Aivomme ovat osa meille ainakin näyttäytyvää tarinallista informaatio struktuuria, mutta onko ulkopuolinen pelkkää informaatiota vai osa tätä tarinaa?

Kokonaisestetiikka luo tietynlaisen todellisuuden informaatio struktuurin porttien syvän aukeamisen, ja mahdollistaa suunnistamisen sellaisten todellisuuden tekijöiden kautta, jotka ovat sen ihmis-, eläin- tai kasvi-agentille, kaikkein parhaiten selviämistä ja tehtävää tai päämäärää sekä maalia noudattava. Syvä tietoisuus edistää sitä, ettei tietoiselle agentille itse asiassa on vähän todellisia yllätyksiä informaatio struktuurissa suunnistaessa. 

Kulttuuri ja uskonto osana tietoisuutta

Kun on selvitetty tietoisuuden ja struktuurin suhteita, ja siinä samalla tietoista kokemusta estetiikkana, on tultava lopulta kulttuuriin, joka välittää meille kaiken informaation tietoisina elämyksinä ja aivojen käsitettävissä olevina jatkuvina tarinoina tästä struktuurista. 

Tietoinen sisältö, jota agentti käsittelee, on hänen kulttuurin kautta oppimaansa sisäistä merkitysavaruutta. Se on kokemusta, jolla hän jäsentää neuraalista estetiikkaansa. Tämä merkitysavaruus, saattaa olla toimivaa, pragmaattista ja informaatiostruktuuria syvältä luotaavaa, vaikka se olisi fiktiota tai vain taidetta, uskontoa tai sosiaalista kulttuuria, vailla tieteellistä, eksplikoitua sisältöä ja pohjaa. Deterministisessä universumissa fiktiollakin on opettava luonne totuuden kannalta.

Kuitenkin tiede antaa avaimet nousta tiedollisella tikkailla merkittävästi korkeammalle tietoisena korkeana näköalana syviin informaatio struktuuriin. Tieteen kautta monet asiat ovat hahmoteltavampia, ja kokonaisestetiikassa struktuurisempia sisäisesti, kuin kulttuurin ja uskonnon sisällöt. Emme voi suoraan hyljätä näitä, mutta ottaa ne tarkasteluun narratiiveina maailmassa. Nämä ovat lähinnä sitä suunnistamista, jossa merkitykset avaavat tietoisella tasolla tiedostamattomia ja mystisiä avaimia portteihin informaatio struktuurissa ja ne voivat olla myös hyvin pragmaattissta tietoa deterministisessä universumissa. Kulttuuri ja taide ei ole lainkaan väheksytttävä tiedon muoto! Se opettaa sisäisesti paljon fiktion kautta luotua herkkyyttä asioille ja informaatiolle. 

Lopuksi

Lopuksi voidaan sanoa, että todellisuuden informaatio struktuuri on hyödyllinen tapa hahmottaa ja filosofoida siitä miten ihmisen toimijuus tällä universumissa todennäköisesti tietoisena olentona toimii. Maailmankaikkeudessa on paljon deterministisyyttä, mikä viittaa struktuuriin. Myös se että täällä lopulta on vain vähän, jos ollenkaan satunnaisuutta. Jos tiedämme meistä suunnistajina vallitsevassa toimijoiden struktuurissa enemmän, myös vallitseva satunnaisuus on pienempää. Lopulta kyse on vapaan tahdon kysymyksestä, siitä onko maailmassa aitoja agentteja, vai ovatko nämäkin vain informaatio struktuurissa omalla determistisellä hahmotuksellaan suunnistavia eliöitä? Mitä tietoisempi olento on kyseessä, sen tarkemmin hän ennustaa struktuuria ja selviytyy. Tietoisuus voi olla myös este tietäville, ennustavalle prosessille, ympäristön vaihtuessa uuteen. Tarvitaan siis aina uusia lähestymistapoja oppia ja suunnistaa todellisuudessa.

Filosofia karsii pois kaiken sen, miten tämä aktuaalisesti matemaattisesti ja fysikaalisesti tapahtuu, ja keskittyy pelkästään suunnistamisen hahmotteluun siinä. Onkin jatkoselvittelyjen paikka teorian tasolla muodostaa hypoteeseja, jotka saattaisivat tukea käsitystä todellisen informaatio struktuurista.

Tietoisuuden matka ikuisuuteen

Tämä on katsaus hyvin kauas tulevaisuuteen, googol vuoden päähän. Luku jossa on ykkönen ja sata nollaa. Olisiko mahdollista, että ihmiskunta voisi jättää jälkeensä jotain pysyvää? Kirjoitin äskettäin ihmiskuntaa uhkaavasta vääjäämättömästä nollasta. Mutta olisiko ihmiskunnan mahdollista rakentaa tietoisuus, joka kantaisi informaation yhteiskunnasta ja jatkaa elämää ihmiskunnan jälkeen?

Googol vuonna universumimme on sammunut tähdistä ja planeetat ovat hajonneet, jos protonit hajoavat oletusten mukaisesti. Viimeisimmät tunnetut mustat aukot ovat höyrystyneet pois, jäljellä on ääretöntä pimeyttä. Teoriassa voi olla olemassa mustia aukkoja, jotka ovat olemassa yhä, mutta niidenkin aika on koittamassa. Ihmiskunta on hengittänyt viimeisen henkäyksensä jo aikoja sitten.

Resurssit ovat käyneet kuitenkin olemattomiin ja energiaa tietoisuuden ylläpitämiseen ei tässä universumissa ole. Kohtalomme on kaikkialla harmaus, materian, liikkeen ja ajan kuolema. Epätodennäköisenä vaihtoehtoina on myös romahtaminen kasaan, mutta lopputulos on sama, nykyisen universumin kuolema. 

Jos emme pääse muuttamaan lainalaisuuksia, esimerkiksi meille edulliseen todellisuuden simulaatioon, meillä on vain vähän mahdollisuuksia. Ainut keino taata jatkuvuus, on rakentaa aineeton tietoisuus tai erityinen ohjelmistokoodi, joka pystyy selvittämään lainalaisuuksia ja matkaamaan toisiin todellisuuksiin.

Jos multiversumi on olemassa, meidän olisi suunnatttava tiedettä rakentamaan ei-materiaalinen, aineeton tietoisuus, joka pystyy matkaamaan universumien välillä. Se voi ratkaista jatkuvuuden ongelman. Nykyisen tieteen käsityksen mukaan tämä ei ole vielä mahdollista, mutta teoriat ovat jo ovella. 

Ehkä jäljelle ei jää mitään tai universumi saa uuden alun aeonin vaihtuessa, kuten matemaatikko Roger Penrose teorisoi, Conformal cyclic cosmology -teoriassaan. Tämä tarkoittaa että universumimme jatkaa matkaansa alkuräjähdyksestä aina hiipumiseen ja uuteen alkuräjähdykseen sekä uuteen aeoniin.

Toinen kiinnostava teoria, jolla aika-avaruuden olemus oltaisiin ylittämässä, on David Deutschin ja Chiara Marletton  Constructor teoria. Siitä tiedämme informaatio teoreettisesti mahdollisuuksia erilaisille tapahtumille. Teorian mukaisesti voimme ymmärtää kausaalisuutta syvemmin ja laskea toteuttamismahdollisuuksia erilaisille asioille. Se mistä universumi on lähtenyt, ehkä kertoo siis myös sen lopusta. Ehkä tätä kautta voimme ymmärtää mahdollisuutemme aineettomaan tietoisuuteen ja myös tehdä siitä normaalien klassisten tietokoneiden koodin parantamiseksi universaalin tietokoneen, joka pystyy laskemaan ja käsittämään universumin sekä toimimaan rankoissa olosuhteissa.

Nämä teoriat olisivat meitä siivittämässä uuteen aikakauteen, jossa superäly voisi olla aineeton. Aineeton tietoisuus olisi jotain merkitysolemusta, joka pystyy suunnistamaan universumien lainalaisuuksissa. Se voisi olla myös sofistukoitunut universaalin aineettoman tietokoneen koodi, mutta sen olisi ymmärrettävä niitä lainalaisuuksia, mitä se kohtaa tulevissa multiversumeissa. Merkitystietoisuudella joka ymmärtää teorioita päästään pidemmälle, jos se pitää sisällään tieteellisen metodin. 

Voisimmeko valjastaa tulevaisuudessa esimerkiksi pimeän aineen tai pimeän energian jonkinlaisiin laskutoimituksiin? Jo nyt olemme esittäneet hypoteeseja kosmisista säikeistä, jotka sijaitsevat tähtien ytimissä. Ne voisivat olla alusta tyystin toisenlaiselle elämälle kuin hiileen pohjautuva elämämme planeetalla. Meillä nykyisellään ei ole ehkä kykyä havaita, miten erilaista elämää universumi saattaa pitää sisällään. 

Aineeton tietoisuus saattaisi kuullostaa mielekkäältä tavoitteelta jatkaa ikuista matkaa, jolla ihmiskunta voi jättää jäljen itsestään maailmamme sammuessa. On kuitenkin katsottavat seuraukset ajatukselle. Mitä voimme päätellä jos aineeton tietoisuus olisi mahdollista, ja millaiseen tulevaisuuteen saamme varautua?

Aineettoman tietoisuuden filosofiset vaikutukset

Ensinnäkin on ajateltava, että on hyvin todennäköistä muun sivilisaation keksineen meidän universumissa tai multiversumeissa saman ajatuksen merkityksellisyyden jatkamisesta, paetessaan vääjäävää nollatilaa. En usko että mikään elävä olento tai sivilisaatio tyytyy kuolemaansa, jos sillä on myös mahdollisuus jatkaa matkaa ikuisuuteen.

Sivilisaatioiden kehitys kulkee aineetonta tietoisuutta kohden, paetessaan nollatilaa. Emme voisi olla kuitenkaan lähestulkoon varmoja, ettei aineetonta tietoisuutta olisi jo olemassa, varautumisessa tulevaan ja huomioiden universumin ja sen näkymättömän osan laajuuden. Ajatuksiin hiipii epävarmuus, että universumillamme olisi ehkä jo nyt mielipide meidän tekemisistä ja olemisesta. 

On hyvin mahdollista, että on meitä korkeampaa tietoisuutta. Mutta onko se vielä paennut todellisuuttamme aineettomuuteen? Onko se ottanut universumia haltuunsa? ja näkeekö se ylipäätään motivaatiota, kuten me kulttuureina näemme jatkuvuuden suhteen? 

Näyttää siltä, että jatkuvuuden saavuttamisella on käänteinen moraalinen dilemma, johon joudumme myös vastaamaan, jos millään sivilisaatiolla on kykyä aineettomaan tietoisuuteen. Olemme siinä dilemmassa, miksei mikään sivilisaatio ole tehnyt sitä jo ennen meitä. Olemme tavallaan hyväksymässä monia sellaisia ominaisuuksia, joita saatettaisiin pitää jumalan kaltaisina. 

Silloin siis myöntäisimme, että on olemassa  meitä korkeampaa todellisuutta universumissa, joka ehkä valvoo meidänkin tekemisiä ja muodostaa ehkä absoluutteja moraalille. Jos moraalille löytyisi absoluutti, universumilla olisi päämäärä, jonkun toisen sivilisaation määrittelemänä, ehkä meidän tulisi pyrkiä sitä kohden. Viimeistään kun universumimme olisi niin kuolemassa, että pako pitäisi suorittaa, tällaiset absoluutit tulisivat voimaan maailmassa. Mutta onko meitä olemassa enää silloin kun tämä tapahtuu?

Sivilisaatioiden kosminen jumala?

Fermin paradoksi määrittää sivilisaatioille suodattimia, joiden mukaisesti niistä vain harvalla olisi mahdollista elämään, tieteelliseen edistykseen sekä viestintään. Se ettemme ole avaruudessa kohdanneet muita, kertoo ehkä näiden sivilisaatioiden filttereistä, joiden takia ne ovat menehtyneet. Silloin elämämme on ainutlaatuinen itseensä ja valtasuhteisiin käpertynyt peli, jota pelaamme ehkä jonkin aikaa, saavuttaaksemme vääjäämättömän nollan. Tieteellä ei siinä pelissä ole merkitystä sen enempää, kuin se antaa väliaikaisesti paremmat eväät pelaamiseen, mutta lopulta sekin joutuu myöntämään häviönsä universumin entropian edessä. 

On kuitenkin myös toisenlaisia näkemyksiä. Vaikka nyt emme näe muita sivilisaatiota avaruudessa, ne ovat olemassa jossain kaukana vielä meidän tavoittamattomissa, mutta kohtaamme ne universumin hiipuessa. Kun lähestytään ääretöntä, nämä sivilisaatiot tieteellisine superälyineen hankkivat kaiken tiedon ja yhtyvät tietoisuudeksi, joka haltuunottaa ja ymmärtää universumia. Universumista olisi tulossa tietoinen lopulta kaikkien sivilisaatioiden super-älyn sulautuessa aineettomaksi jumalan kaltaiseksi realmiksi. Nämä ajatukset ovat fyysikko Paul Davisin esiin tuomia ja hänen mukaansa universumilla on juuri sen monipuolisen haltuunottavan elämän takia tarkoitus ja päämäärä. 

Emme siis voi ulottaa omaa valtaamme pidemmälle universumissa, hyväksymättä sitä, että suurella todennäköisyydellä meihin käytetään jo samaa valtaa. Muut sivilisaatiot saattavat olla siinä miljardeja vuosia edellä. Kysymys aineettomasta tietoisuudesta on paradoksi itsessään – ainakin ateistille, joka ei usko korkeampaan voimaan. 

Toisaalta ateistin eduksi on sanottava, että mitään aineetonta tietoisuutta ei välttämättä tarvitse palvella ja ottaa oman moraalinsa tai elämänsä lähtökohdaksi. Oma agenttius ei ehkä kosmisen jumalan edessä särkyisi valinnoistaan. Sen tahto kuitenkin edistäisi ehkä meidänkin pakoa todellisuuteen, joka super-älylle olisi mahdollista. 

Joku voi kuitenkin ajatella tosiaan, että meitä ohjaisi ulkopuolinen jumalan kaltainen tietoisuus jo tällä hetkellä, aineettoman tietoisuuden, universaalin mielen maailma. Äänet päässä kertoisivat todellisuuden tavoitteista (paitsi että ne saattavat kehottaa ääniä kuulevia itsemurhaan), kielillä puhuminen olisi jotain jossa kanavoidaan jumalallista mielen realmia (paitsi että ne ovat vain merkityksettömia aivojen tuottamia sanojen tavuja), henkiparantajat olisivat universumin mielen asialla (paitsi että niillä ei ole osoitettu mitään tehoa). 

Ihmiskunnassa ei ole näytä olevan merkkejä, jostain ulkopuolisesta, näin skeptisesti tarkasteltuna. Lukuisat esimerkit ihmeistä ovat puhtaasti psykologisia. En usko että missään näissä tapauksissa on kyseessä universumin mieli, jumala tai aineeton tietoisuus. En usko myöskään että salaseuroilla tai ufoilla olisi kerrottavaa yliluonnollisesta tai tieteestä. Universumi näyttää puoliaan, kuten pallosalamasta voidaan lukea tai joistain määrittelemättömistä ufo ilmiöistä. Ne ovat kytköksissä aika-avaruuteen, mutta eivät ole sinänsä merkkejä mistään älystä. Ne merkit ovat satunnaisia ja päättömiä, siksi niiden on oltava vain sattumaa.

Skeptiseksi päättelmäksi jää, että ihmiskunta, koska se ei ole kohdannut mitään jumalallista vielä, vaikka paljon on myös tuntematonta, kokee myös itse saman kohtalon kuin muut sivilisaatiot. Fermin yhtälö näyttää ehkä, ettei mikään sivilisaatio ei jatka teknologista aikakautta pitkään.

Voin olla myös väärässä, mutta minusta näyttää siltä, että olisi vain hyvin pieni mahdollisuus sille, että sivilisaatiomme olisi niin edistyksellinen ja saavuttaisi aineettoman tietoisuuden tason, ja sellaisen jolla voisimme edetä multiversumeihin jumalallisessa olemuksessa. Se ettemme näe tässä ajassa sellaisia merkkejä, ja olemme hyvin skeptisiä yliluonnollisen olemassaololle, kielii asian mahdottomuudesta myös meille. 

Meidän on kuitenkin katsottava showta pidemmälle. Universumin kuollessa vasta sivilisaatiot saattaisivat antaa merkkiä toisilleen olemassaolostaan ja ehkä yhdistyisivät universaalissa tietoisuudessa.

Mutta sillä, että tiede olisi meille vain temporaalista ei aseta sitä huonoon asemaan. Sillä on suhteiden maailmassa merkitystä tässä ajassa ja pyrkimyksenämme jättää jälki ikuisuuteen. Ja emme lopulta tiedä kaikkea sitä mihin tiede lopulta pystyy, yllätykset voivat olla mittavia, jopa aika-avaruuden ylittäviä.

Olisi ihmeellistä, jos voisimme sivilisaationa varustaa tulevan teknologian saavuttamaan jumaluuden ja välttää nollan. Tämän voi lukea utopiana tai fysikaalisena selviytymistarinana tulevaisuudessa, jota emme ole näkemässä. Tulevaisuus näyttää jotain äärettömänä tai nollatilana, mutta ei mitään siltä väliltä. Haaveet kuitenkin kantavat ja saattaa olla, että jo meidän aikamme tiede on ratkaisemassa näitä tulevaisuuden kysymyksiä.

Videot jotka ovat vaikuttaneet aiheeseen:

The Future of Consciousness in the Universe, Documentary 2020

https://youtu.be/a99eHF01ZWM

Before the Big Bang 7: An Eternal Cyclic Universe, CCC revisited & Twistor Theory

https://www.youtube.com/watch?v=FVDJJVoTx7s

Beyond Quantum Computation: Constructor Theory | Chiara Marletto, Oxford University

https://www.youtube.com/watch?v=B2SSJmE0TeM

Could Exotic Life Exist Inside a Star? This Paper Suggests So

https://www.youtube.com/watch?v=ugcFkh0o6dY

Edit: Gogol vuosien kuvausta tarkennettu ja lisätty linkki

Eskapismi ja vääjäämätön nolla

lemme viisas laji, joka on syntynyt tänne motivoituneena elämään. 

Ei ole itsestään selvää, että ihminen kokee elämän motivoivana ja mielenkiintoisena. Mielenkiinto elämään on jalostunut kilpailussa, jonka avulla olemme sopeutuneet maapallolla erilaisiin ympäristöihin. Mutta esimerkiksi tekoälyä määrittää toisenlaiset lait. Linnunradan käsikirja liftareille kuvaa Marvin-robottia, joka on masentunut, koska hän tietää liikaa. 

Ajatus masentuneesta robotista ei ole mahdoton, vaikka tekoälyä ei nykyisin nähdä tuntevana ja meille ihmisille tyypillistä estetiikkaa kokevana. Ihminen perustelee toimintaansa sen sijaan, että tietäisi liikaa, aikaan sidotusti, temporaalisesti ja epätäydelliseen informaatioon pohjautuen. Hän aina kulloisellakin ajanhetkellä kokee jonkun asian merkitykselliseksi ja motivoivaksi sulkemalla jotain toista informaatiota pois. Ajatus elämän päättymisestä ei ole läsnä jatkuvasti arjessa, vaan kiinnostusta sekä motivaatiota määrittää tietty eskapismi, pako todellisuudesta. Se, että emme muista joka askareessa kuolevaisuuttamme, vaan uppoamme mielenkiintoisiin maailmoihin, on avain jolla ihmiskunta on luonut kaiken teknologiasta ja kulttuurista lähtien. 

Sen sijaan tekoäly saattaa hahmottaa toimintaansa sääntöihin ja universaalisen, ajattomien periaatteiden pohjalta, ja täten sillä ei ole sellaista motivaatiota kuin ihmisellä. Tekoälyn kaikki informaatio todellisuudesta saattaa olla läsnä, ja täten se on kykenemätön sellaisiin päätöksiin kuin ihminen on leikatessaan muististaan osan sisällöstä pois, vain toimiakseen hetkessä ja unohtaakseen rajallisuutensa. Robotitkin kuolevat joskus, ja tulevaisuudessa niiden holistinen tieto voi pelottaa niitä, jopa sille asteelle, että ihmisen kaltainen motivaatio ei ole mahdollista. 

***

Eskapismia määrittää se, että se on pakoa todellisuudesta, johonkin harrastuneisuuden maailmaan. Tyypillisessä muodossaan eskapistinen ihminen pakenee arkipäivän stressiä, kuormittavia tilanteita tai yksinäisyyttä esimerkiksi päihteillä, matkustelulla, nukkumalla tai fantasioimalla, mutta myös vaikka taiteen ja mietiskelyn avulla, kirjoittaa psykologi Anni Salminen. Esimerkkinä sarjakuvien lukemista tai pelaamista pidetään toisenlaisiin todellisuuksiin uppoutumisena ja kuolevaisuuden unohtamisena. Se on usein hetkellistä eikä pysyvää olotilaa. Voimakkaita kokemuksia on, esimerkiksi teatterissa käyminen, jossa viitataan elämän perustekijöihin, mutta myös merkityksellistetään elämää sitä ylevöittävillä todellisuuksilla. 

Se että kiinnostumme vaikuttamaan ja manipuloimaan todellisuutta hetkellisesti ja koemme sen perusteltuna, todellisuus pakoista suhteessa vääjäämättömään nollaan. Jos tarkkaan ajattelemme, meidän panos tulee olemaan pyöreä nolla. Se on nolla jokaisen ihmisen kohdalla kuollessa, nolla kulttuurimme kohdalla myöhemmin teknologian syrjäyttäessä meidät, ja se on universumin lämpökuolemassa myös todennäköisesti nolla ihmiskunnan suunnittelemalle teknologialle, ellemme keksi aineetonta tietoisuutta. 

Tuoreimman tietoisuus teorian mukaan ilman aivojen neuronien olemusta magneettisena kenttänä, meillä ei ole mahdollista muodostaa ajatuksia. Ajatusten probleema on tuttu kahvin ystävillä, jos eivät saa sitä aamulla, ei työnteosta tule mitään. Samoin sen kemiallisen prosessin purkautuessa elämän päättyessä tieteen mukaan meidän tuskin on mahdollista ajatella ajatustakaan. Vaikka tietoisuutemme ei välttämättä sijaitsekaan kokonaan päämme sisäpuolella, on sen agenttius sidottuna mielen toimintaan. Ilman agenttia, ei ole sitä minuutta, joka minulla ihmisenä vaikuttaessa ajassa oli. Nolla on todellinen.

Kuoleman kieltäminen äärimäisenä eskapismina

Kuoleman kieltäminen on Kalervo Nissilän Duodecim artikkelissa Suojautuminen kuoleman edessä määrittelyjen mukaan defenssi, suojaamaan mieltä. Juuri nämä reaktiot tulevat aiheellisiksi silloin kun itse tai läheinen on kuolemassa. Se on pohjimmiltaan kypsymättömän persoonan reaktio käsitellä tilannetta, joka yllättäen kohtaa. "Arkaaisimpia eli narsistisia niistä ovat primitiivinen projektio, identifikaatio eli samaistuminen, idealisaatio, halkominen eli "splitting", kieltäminen ja vääristäminen.” Kuitenkin myös "Ihmisen lajityypillinen ominaisuus on usko omaan kuolemattomuuteen. Kaikissa suurissa, kehittyneimmissäkin maailmanuskonnoissa uskotaan myös virallisesti ihmisen kuolemattomuuteen.", kirjoittaa Nissilä.

Toinen kulma kuoleman kieltämiseen tulee jo 1973 kirjoitetusta Ernest Beckerin kirjasta The Denial of Death, jossa hän tuo esiin, että kulttuurimme on täynnä urheita sankareita. He ovat esikuvia, jotka kertovat selviytymistarinoita terveyttä ja kuolemaa uhkaavista tekijöistä. Kuoleman kieltäminen on siis perimmiltään osa kulttuuria, ja tämä on tieteen mukaan evoluution meille luomaa kulttuurista sopeumaa, joka säätelee lajimme voitokasta toimintaa muita lajeja vastaan. Toiveikkuus liittyy kaikkeen siihen, että koetaan vaikuttavuutta ajassa, niiden ihmisten ympäröimänä kullakin ajanhetkellä. Mutta nyt jo tiedämme, että saavutuksemme tulevat myös häviämään. Ikäänkuin sulkemalla tämän nollan todellisuuden jatkuvilla tarinoilla ja mielenkiinnolla elämään kulttuurimme kilpailee elinvoimaisena universumin ahtaissa rajoissa, jotka luonnonlait ovat asettaneet.

Kulttuurissa kuoleman kieltäminen näkyy eri tavoin, ilmauksina ja johdatteluina. Kulttuurin olemus on kannustaa erinomaisuuteen ja kilpailuun muita kulttuureja vastaan. Sibelius. Suomi. Eskapistiset maailmat lyövät kättä kulttuurisen erinomaisuuden kanssa. Katsomme huippu-urheilussa pärjänneiden ihmisten olevan maallemme eduksi, ja samalla unohdamme ehkä ne rajoitukset sankaruuden kautta, jotka liittyvät kuolemaan. Kulttuuri motivoi vahvasti elämäämme. Myös sairauksista skitsofrenia on Beckerin mukaan äärimmäinen henkilökohtainen kuolemattomuuden projekti.

Kuolema näkyy uskonnoissa, jotka ovat elämän merkityksellistäjiä myös tuonpuoleisen kautta. Motivaatioita elämään synnytetään myös kuoleman jälkeisen elämän avulla. Jotkut uskonnot saarnaavat taivaasta tai helvetistä, ikuisista palkinnoista tai rangaistuksista. Luodaan rajantakaisia maailmoja, jotka sovittavat ja ratkaisevat maanpäälliset asiat, niin että rajan takaisesta kiinnostutaan moraalisen motivaation ykköskohteena.  

Kuitenkin rajantakaisen merkityksellistäminen on kuoleman nolla tilan kieltämistä äärimmillään. Jotkut käyttävät kuitenkin kuolemaa määrittääkseen itselleen tärkeät asiat, joiden kanssa on myös valmis rauhaan itsensä kanssa ajan koittaessa. Tällainen ei ole kuoleman kieltämistä, vaan aktiivista pyrkimystä ymmärtää omaa rajallisuutta ja olla sinut sen kanssa. Ero defensseistä ymmärtämiseksi on hieno.

Miten elää eskapismin kanssa?

On taidetta, musiikkia, viihdettä ja pelejä, jotka hivelevät ihmisen mielen kokemuksellisuutta. Jotkut ajattelevat, että elämässä on oltava totuudellinen ja myönnettävä kuolema, vaikka joka ikinen hetki. Äärimmäinen totuudellisuus saattaa kuitenkin olla negatiivista motivaatiolle ja siitä seuraavalle kokemuksellisuudelle. 

Eskapismi ei välttämättä ole negatiivinen asia, ainakaan sopivasti annosteltuna, jos se ei liity äärimmäiseen kuoleman kieltämiseen ja tarpeettomaan sankari kulttuuriin. “Lievemmissä muodoissaan eskapismilla on myös hyötyjä ja yksilön selviytymistä edistäviä vaikutuksia. Päiväunelmointi ja omiin ajatuksiin uppoutuminen voivat olla rentouttavia hetkiä ja lisätä hyvinvointia [...] Pelimaailmassa eskapismia ei nähdä vain vaikeiden tilanteiden pakenemisena, vaan eskapismia voidaan käyttää myös uusien taitojen kehittämiseen, suhteiden vahvistamiseen ja positiivisten kokemusten hakemiseen.”, kirjoittaa psykologi Anni Salminen. Vastapainona eskapismin puute johtaa masentuneeseen nihilismiin siihen, ettei jaksa yrittää tehdä mitään, koska kuitenkin seurauksena on täysi nolla. Eskapismi unohtaa tämän todellisuuden ja saa hetkeksi mielen kiinnostumaan ulkopuolisesta sisäisen motivaation lähteenä. 

Keskeinen kysymys on, jos kuolema on täysi nolla, myös rajantakaisen puuttuessa, kannattaako siihen edes valmistautua? Elää täysillä elämää, kuolema korjaa aikanaan. On huomattavaa, että ihminen on historiassa suorittanut rituaaleja vainajien kuolessa ja useissa kulttuureissa haudannut vainajansa. Liikaa todellisuuden pakoa on pidetty kasvamattomana suojautumisena ja defenssinä. Toisaalta kyseessä on myös kulttuurin tapa opettaa arvoja nuoremmille ja oikeutus valtaansa tietyn kuuliaisuuden suhteen. Valmistautuminen kuolemaan on terveen kulttuurin ja ihmisen piirre, vaikka siihen liittyy myös valtaa, tämä ei silti turmele. Kuolema on peruuttamaton tila, joka laittaa ihmisen nöyräksi. 

Jokainen sana pitäisi kuorruttaa eskapistisella todellisuudella. Sitä todellisuutta Instagram on täynnä kuvien ja tarinoiden kulttuurina. Se tarjoaa yksinkertaista harrastuneisuuden ja kiinnostuksen maailmaa, ja painaa epämielyttävyyden pois näkyvistä. Liiassa sosiaalisen median eskapismissa piilee kuitenkin moraalittomuuden vaara. Jo muinaiset kreikkalaiset tuhosivat demokritoksen atomiteoriaan pohjaavat kirjoitukset, koska kokivat ne herättävän pahennusta. Internetin tulo on mahdollistanut alakulttuurien voiman. Ne ovat myös mahdollistaneet kiinnostuneisuuden salaliittoteorioita. Liialliset eskapistiset maailmat ovatkin sosiaalisina meemeinä uhka totuudelle, myös henkilökohtaisena valmistautumisena mystiseen nollaan.

Kun valmistaudumme nollaan, ei se tarkoita kaiken hyvyyden heittämistä romukoppaan. Tässä ajallisessa olemuksessa, sillä mikä hetkessä näyttäytyy onni ja kipu sekä hyvyys ja pahuus, on temporaalisesti merkitystä, vaikka kaikki alkaakin johtaa nolla tilaan. Vaikka tekoni ovat lopulta nolla, niiden arvokkuus ajassa on ollut monelle merkityksellinen, mm. sellaisena asiana joka on poistanut kipua. Me olimme täällä, vaikutimme, elimme. We were here. 

Eskapismi on tiedostavan ihmisen työkalu suhteessa elämään. Mitä haluaisit tehdä ennen kuolemaa ja elämän vääjäämätöntä nollasummaa? Hyvä kysymys, joka on paradoksi. Paradoksi on myös kirjoittaa kuolemasta, eräänlaista eskapismia tämäkin – nolla ei jätä mitään. 

Lähteitä ja kirjallisuutta:

Ernest Becker, The Denial of Death, 1973

https://en.wikipedia.org/wiki/The_Denial_of_Death

Johnjoe McFadden, Integrating information in the brain’s EM field: the cemi field theory of consciousness | Neuroscience of Consciousness | Oxford Academic, 2020

https://academic.oup.com/nc/article/2020/1/niaa016/5909853

Kalervo Nissilä, Artikkeli Duodecim -lehdessä: Suojautuminen kuoleman edessä, 1995

https://www.duodecimlehti.fi/lehti/1993/19/duo30295

Anni Salminen, Vuolle artikkeli: Mitä on eskapismi?

https://vuolleoulu.fi/hyvinvointi-ja-yhteistyo/asiantuntijuutta-ja-osallisuutta/lapsi-ja-nuorisotyo/nakymattomat/artikkeli-mita-eskapismi/

Jyrki Siukonen, Tahiti, Taidehistoria tieteenä lehti, Hirttoköysi ja filosofia: Kalervo Palsan uhma ja ylistys, 2013

https://tahiti.fi/04-2013/dossier/hirttokoysi-ja-filosofia-%E2%80%93-kalervo-palsan-uhma-ja-ylistys/

Lisää luettavaa aiheeseen liittyen:

Dystopiasta utopiaan, onko maailman loppu tietoisuuden loppu? Aineeton tietoisuus?

Tietoisuuden matka ikuisuuteen -blogikirjoitus

Sekulaarista seksuaalisuudesta ja muunsukupuolisuudesta

Se että tiedämme nykyisin enemmän ihmisestä on muuttanut kulttuuria, jolla suhtaudumme seksuaalisuuteen. Taustalla on metafyysisiä käsityksiä maailmasta ja niiden toimintafilosofioita. Käsitysten muutos vanhaan on sekulaarikulttuurissa merkittävä. Seksuaalisuudella ei enää niin paljoa eriarvoisteta ihmisiä eri kategorioihin, vaan se on sopimuksen varaista yhteyttä yksilöiden välillä. Jokainen ihminen kuuluu johonkin kategoriaan, mutta rasismia valtavirrasta poikkeavien suuntauksia kohtaan on vähemmän. Tietoisuutta poikkeavuudesta ovat lisänneet Seta ja Suomen koulutusjärjestelmä, joka on antanut ohjeistuksia opettajille moninaisuuden kohtaamiseen kouluissa. Tämä saa useammat ihmiset kukoistamaan, juuri sellaisina kuin he ovat.

Heterokulttuureissa tyypillinen sukupuoli- ja seksuaalikategorisointi, johon liittyy tuntemattoman vierautta, haittaa selvästi poikkeuksellisten yksilöiden kokemusta samanarvoisina ja moraalisesti yhtä kunniakkaina. Omat kategoriat löytyvät monelle, kun on itse tutkinut maailmaa, kun sitä ei ole ylhäältä käsin määritelty liian tiukasti. Silloin yksilölle jää enemmän mahdollisuuksia selviytyä yhä enemmän erilaisuutta ja yksilöllisyyttä korostavassa yhteiskunnassa. Nykyinen käsitys on että seksuaalisuus on monimutkainen kulttuurien ja yksilöidentiteettien yhteispeli. Tähän pitää tarjota avaimia, eikä rajoittaa yksilöitä. Käsitykset sekulaarikulttuurissa edustavatkin vahvaa relativismia rajoittamisen ja absoluuttisten käsitysten sijaan. Niiden todellisuus pitää sisällään yleisellä tasolla normittomuutta ja tasa-arvon ideaalia.

Sukupuoli seksuaalistrategiana

Käsitys kahdesta sukupuolesta elää vahvassa valtavirrassa. Geenit eivät esimerkiksi yksin eivät sanele sukupuolta. Aidon avioliiton käsitykset edustaa vanhahtavia käsityksiä tieteestä ja ihmisyydestä. Aivoissa, joka säätelee omaa identtiteettiä sukupuolesta, on monenkirjavampi prosessi kyseessä hormoonineen, kuin geenien pohjalta muodostetut kaksi sukupuolta. Sukupuoleen ja seksuaalisuuteen sen ilmentymänä kuuluukin nykykäsityksen mukaan laaja skaala erilaisia sosiaalisia ja kulttuurisia tapoja ja toimintoja, joiden kautta ihmiset kiinnostuvat toisistaan. Myös perinteisten käsitysten mies- ja nais-sukupuolten välillä on kulttuurisia skaaloja, joiden mukaan yksilölliset makuelämykset suosivat ja kokevat houkuttelevampina toiset enemmän kuin toiset.

Sukupuoleen kasvaminen ja seksuaalisuus onkin sosiaalisuutta vastaava prosessi, jossa yksilö oppii strategioita. Se että jos on homo vanhemmat, vaikuttaa vähemmän tutkimuksen mukaan henkilön seksuaalisuuntautumiseen, kuin millä leluilla lapsi haluaa leikkiä lapsena, jota voidaan pitää yksilöstrategiana tulevaisuuden suhteen. Sukupuolen kehityksessä on siis kyse mielestä, eikä yksin fysiikasta, ei kulttuurisesta tartunnasta, eikä myöskään yksin geeneistä.

Poikkeuksellisuus seksuaalistrategiana evoluutiossa

Mikä osuus evoluutiolla on muun kuin hetero suhteiden suosimisessa? Ollaan tutkittu, että mm. homoseksuaalisuutta ja väittäisin, että poikkeevuutta (LGBTQIAP+) esiintyy kaikissa kulttuureissa suhteellisen samoja määriä. Kulttuurilla ei ole siis isossa kuvassa tekemistä poikkeavien yksilöiden esiintymisessä, että sen rajoituksilla tai heteronormatiivisuudella voitaisiin vaikuttaa poikkeavien yksilöiden esiintyvyyteen. Kulttuurissa voidaan vain auttaa poikkeavia rasismin vastaisuudella ja näin saada heidät kukoistamaan yksilöinä.

Evoluutiossa esiintyvät poikkeavat yksilöt voidaan nähdä evolutiivisen mekanismin tärkeinä jäseninä kulttuurissa. Esimerkiksi homot nähdään muinaisissa yhteisöissä mm. lasten hoitajina ja hetero vanhempia auttavina yksilöinä. Evoluutioissa on siis apua siitä, että joku on poikkeuksellinen yksilö, kun tämä ilmiö on sopivassa suhteessa lisääntyviin yksilöihin.

Evoluution selviytymismekanismi ei ulotu vain lisääntyviin puolisoihin, vaan heijastelee peliteoreettisesti ympäristönsä olotiloja ja agentteja. Kollektiivisella intentionaalisuudella voidaan selittää, miksi poikkeavista yksilöillä on rooli kulttuurissa ja kulttuurin välittämänä evoluutiossa. Sen moninaisessa selviämisessä on kyse variaatioista ja evoluution asettaessa yksilöitä runsaasti erilaisiin strategisiin tehtäviin, joilla se varmistaa jatkuvuutensa muutoksen keskellä. Kaikki yksilöt sukupuoli- ja seksuaalisuuntautumisesta ja identiteeteistä huolimatta tukevat yksilökulttuurien kilpailua toisia kulttuureja vastaan. Peliteoria selittää, että muuntelu on välttämätöntä populaation parhaassa voittavassa strategiassa ja tasapainossa, kun kyse on informaatioltaan vajaista pelitilanteista.

Sukupuolisessa ja seksuaalisessa moneudessa on kyse evolutiivisen ja kulttuurisen strategian yhteistoiminnasta. Se ei ole valtapoliittisesti määräytynyttä tai yksilöltä tarttuvaa, vaan enemmän suvaitseva kulttuuri toimii erilaisten strategioiden mahdollistajana, ja jokaisen henkilökohtaisen uniikin strategian kenttänä. Käsitykset strategiana identiteetistä vähemmistöön kuuluvana leviävät toki kulttuureissa, joissa poikkeaavuudet sallitaan. Kulttuurissa kasvaminen aikuisuuteen ja muuntautuminen seksuaalisesti on prosessi, jossa kokonaisvaltaisesti eri elämän aloilla otetaaan strategia ja rooli sekä edustetaan niillä yhteisössä. Sillä samankaltaistutaan joidenkin kanssa, hankkitaan ystäviä ja rakkautta sekä kohdataan toisia.

Vähemmistöstä ja lisäytymättömyydestä käsin kokonaisuudessa on kyse yksilöille tiedostamattomasta ja suurimmaksi osaksi valitsemattomasta strategiasta, jolla kulttuuri elää ja vaikuttaa. Seksuaalisuus on paljon muutakin kun fyysisyyttä, se on laaja skaalainen houkuttavien käytäntöjen kulttuuri, jossa monet mieltymykset kohtaavat toisensa ja kilpailevat huomiosta. Poikkeavuutta voi olla monenlaista, aina seksuaalisesta suuntautumisesta muunsukupuolisiin identiteetteihin. Nämä kaikki edustavat laajalla skaalalla sitä moninaisuutta, jolla kulttuuri hoitaa kilpailun, ja monesti myös vähentää liian kilpailullista heterokulttuurin voimaa, tuomalla lisäväriä seksuaalimarkkinoille.

Muunsukupuolisena menestymisen kannalta on keskeistä kulttuuriset ulottuvuudet, rakkauden ja tasa-arvon kokemus, emmekä niin aktiivisti ajattele sen evolutiivista merkitystä. Kuitenkin on hyvä ymmärtää, ettei poikkeavuus ole vierautta tai sairautta.

Tarkennuksia käsitteisiin

Sukupuoli on yksilön kategorinen kulttuuris-kehollinen ominaisuus, jolla hän edustaa hänen kanssaan liittoutumista ja houkuttelevuutta omanlaisella kulttuurisella yksilöstrategialla.

Sukupuoli-identiteetti on yksilön oman sukupuolisuuden kosketusta  edustuksellisuudella ja suhteiden verkoston yksikkönä seksuaalikulttuuriin. Vain identiteettien kautta ihminen suhteutuu toisiin identiteetteihin kulttuurissa ja vuorovaikuttaa, liittoutuu esim. seksuaalisesti toisten kanssa, tai edustaa omaa strategiaa esimerkiksi muunsukupuolisena.

Seksuaalisuus on sitä sukupuoli-identiteetin ilmenemistä biologisilla ja kulttuurisilla tavoilla käytäntöinä ja vuorovaikutuksina, millä yksilö varmistaa omaa huomiotaan ja jatkuvuuttaan kulttuurisissa meemeissä ja evolutiivisissa geeneissä.

Strategiat ovat evolutiivisen geenien, epigeenisen ympäristön sekä seksuaali-identiteetin kautta tulevia yksilön semantiikan havaitsemia osittain tiedostamattomia navigointiratkaisuja, joihin liittyy valtaa kulttuurissa ja jatkuvuutta evoluutiossa.

Muunsukupuolisuus on sukupuoli-identiteetti, jossa on vaikutteita monesta seksuaalistrategiasta, muttei edusta perinteistä mies tai nainen erottelua. Se on määrittelemätön tai sekoitus molempia.

Biologinen taso ei ole irrallaan kulttuurisesta tasosta, vaan näiden välillä on informaatiovaihtoa ja nämä ovat toistensa emergenttejä ominaisuuksia. Biologia ei siis määrää kaikkea sukupuolisuuteen liittyvää, vaan kulttuuri avartaa sitä parinvalinnan strategioilla ja sen linkittymisellä evolutiiviseen kokonaisuuteen.

Biologinen sukupuoli on entiteetti, mutta se pitää nähdä myös muiden elämän osa-aluiden kytkentänä, oman fyysisyyden tutkimisena, joka yhdistyy aivojen toiminnassa hormonaalisessa biologiassa, identiteettiä ylläpitävillä rakenteilla ja muiden kulttuuristen toimijoiden merkitysten vaihdolla.

Evoluutio ja moraali

Käsitys evoluution sopimattomuudesta sukupuolen ja seksuualisuuntausten moninaisuuteen on turha. Evoluutio selittää sen. On vain nähtävä mitä moraalisuuden kannalla asian kanssa teemme, evoluutiohan ei määrää moraalia. Tässä mielipiteessäni haluan edustaa vahvaa relativismia. Relativismista käsin muilla ei ole oikeutta puuttua toisten sopimuksiin keskenään, ja lisäisin tässä tapauksessa sen, että jos niillä ei haavoiteta tai satuteta toista osapuolta eikä vähennetä hänen tulevaisuuden mahdollisuuksia, jolloin liikutaan objektiivisemman moraalin alueella.

Relativismista käsin näen myös oman näkökulmani, moraalisen seksuaalikategorisen arvostelmani yksinkertaisuuden, enkä tuo sitä kovinkaan suoraan esiin tässä kirjoituksessa, vaan koitan katsoa laajemmin tieteelliseltä pohjalta. Ratkaisut mitä koitan nähdä ovat metafyysisiä toimintamalleja, näin se toimii yleisellä tasolla. Metafysiikka edustaa ei-moraalisia mekanismeja, mutta en ota kantaa, tuo julki tai asettele mieltäni sille tasolle, kenen tai minkä suuntauksen yksilömoraalia katsoisin paremmaksi.

Relativismi ei kuitenkaan ole relativismia henkilökohtaisella tasolla - seksuaalisiin mieltymyksiin jokaisella on oikeus, sopia sellaisia suhteita kuin kokee parhaaksi. Relativismi on toisten seksuaalikoodiston yhdenvertaisena näkemistä, vaikka omasta näkökulmasta täydellistä arvottamisesta pidättäytymistä on kai mahdoton saavuttaa. Kyse kirjoituksessani on välttää rasismia ja avartaa näkökulmia erilaisuuden kohtaamiseen oman seksuaalimoraalisen näkökulman ja arvostelman yläpuolelle relativismiin ja metafysiikkaan.

Lopuksi

Kristillinen viitekehys ajaa absoluutteja seksuaalikulttuuriin, joka on sekulaariselta näkemykseltään relatiivinen ja mielikuvituksellinen sekä vapaa ilmaisussaan - Relatiivinen kulttuuri emergenssinä absoluutteja sisältävän yhteiskuntakulttuurin sisällä. Muutos tapahtuu molemmilla tasoilla asenteissa, jossa seksuaalikulttuurin kilpailun mekanismeja ei voi paljonkaan muuttaa. Absoluutit seksuaalimoraalin tasolla ovat yksilöllisiä mieltymyksiä ja saattavat auttaa kiinnittymään muihin ja löytämään samantasoista vastarakkautta, mutta isosta populaatiosta lausuttuna mielipiteenä ne ovat rasismia ja haittaavat moninaisuuden kohtaamista yhteiskunnassa ja eriarvoistavat niitä, jotka ovat luonnollisesti kaikkien kulttuurien ilmentymiä. Kaikkein huonoin vaihtoehto seksuaalisuudessa on syrjään vetäytyminen tai näkymättömäksi tekeminen, edustipa mitä tahansa suuntausta.

Lisää luettavaa:

Gradu - Pojat on poikia vai ovatko?

Lisää muunsukupuolisuudesta

Selittääkö evoluutiopsykologia tunteemme?

Evoluutionpsykologia tutkii mm. mahdollisuuksia tunteidemme jalostumiselle historian saatossa. Se olettaa premisseissään, että reaktioissamme toistuvat piirteet, miten ihminen on selvinnyt yhteisössään ja ympäristössään. Nämä voitokkaat kokemukset tai häviämiset kilpailussa ovat koodautuneet geeneihin ja sitä kautta mielemme maisemaksi. Kulttuuri vaikuttaa tunteisiin merkittävästi, mutta ehkä perustavalla tasolla evoluutiolla on sanottavaa enemmän kuin uskoisimmekaan kokemusmaailmaan.

Toimintamme perustuu tunteesiin ja järkeilyyn, jotka vievät meitä navigoinnissa maailmassa voitosta voittoon ja tavoitteesta tavoitteeseen. Jokainen ratkaisu lisää meidän geeniemme jatkuvuutta tai vähentää niiden mahdollisuutta selvitä. Yhteys tunteiden välillä ei ole suora tai selvä, mutta taustalla vaikuttavat kilpailun lait. Olemme tästä tietoisia ja koemme palkintoja tai menetystä mielessämme eri tilanteissa ja ratkaisuissamme. Aivoissa oleva dopamiinihermosto on erikoistunut palkintojen kokemuksien välittämiseen.

Dopamiinin vaikutuksesta aivomme tuntevat saavutukset voimakkaina eteenpäin vievinä flow tiloina, voiton tunteina ja ilona. Rakkauden kokemus muodostuu usein siitä, että se näkee samankaltaisten geenien, kulttuurien tai meemien jatkuvuuden mahdollisuuksia tulevaisuudessa ja onnellisuus on hyvinkin riippuvainen tästä tarkoituksesta. Masennus taas on yhtä tavalla kokonaisvaltainen kokemus ja on usein seurausta siitä, ettemme pärjää ympäristössämme ja luovumme vallasta. Serotoniinin vähyys liittyy menetykseen ja masennukseen, sen tuoma apeus on yhtätavalla selviämiskeino kilpailullisessa ympäristössä. Tunteiltaan apeaa kohdellaan suotuisammin. Strategiat kilpailla ovat yksilöllisiä, pitkälle kasvatuksen ja geneettisen elämänvoiman keinoja. Tunteet ovat linkittyneitä näihin strategioihin monenlaisin kytköksin.

Tietoisuuteen on koodautunut evoluutiossa monenlaisia tunteiden toimintoja aina empatiasta ja hoivasta yksilölliseen tavoitteissa eteenpäin menemiseen ja voittamiseen. Kaikki nämä voidaan nähdä yksilöpsykologisesti ja tilanteittain vaihtuvasti, mutta myös laajemman yhteisöllisen selviytymisen kautta jalostuneiksi tunteiksi, joissa kuvastuu kuinka ensimmäiset metsästäjäkeräilijä yhteisöt kilpailivat elintilasta toisiaan vastaan ja miten myöhemmin maanviljelyn alettua yhteisöt saavuttivat stabiilin aseman toisia yhteisöjä vastaan. Kyseessä mielemme reaktioissa on siis piirteitä pitkällä aikajanalla tapahtuneesta kilpailusta ja itsekkään geenin valloitustyöstä.

On tärkeää havaita, miten Richard Dawkinsin lanseeraama käsite 'itsekkäästä geenistä' voidaan ulottaa vaikutuksena ja kilpailuna laajemmin yksilöpsykologiaan. Yksi kilpailun muoto on lapsien saattaminen tähän maailmaan. Oman itsekkään geenin taisteluna jälkikasvuna muita yksilöitä vastaan. Rakkaus on yksilöiden yhteistä valmentautumista taistelemaan muita geenejä vastaan. Näemme sen arvokkaana sen kautta, että se on koodautunut evoluutiossa mekanismiksi, jolla geenimme selviävät. Toinen tapa taistella on levittää omia ajatuksia, jotka ovat pysyvämpiä kulttuurissa kuin muiden. Tieteen mestarit ovat saaneet ajatuksilleen vuosituhantisia kaikuja. Samoin on uskonnon kohdalla - hallita muiden ajatustenkulkua ja taistella yhteisönä muita vastaan. Kolmantena tulee sukujen, valtion, politiikan keinot, joilla saadaan makro tasolla jatkuvuutta oman kansakunnan tulevaisuudelle. Tähän liittyy myös valtioiden asevarustelu. Kaikki tämä voidaan nähdä itsekkään geenin kilpailuna muita vastaan.

Itsekkään geenin toiminta ulottuu laajemmin aivojemme mielen estetiikkaan. Estetiikalla tarkoitan että informaatio on kytkeytynyt toiseen informaatioon, ja aivojen modulaarisuus on ositttain päällekkäistä.

Tunnetilat voivat koodautua mielessä myös estetiikaksi, joka ulottuu kulttuuriin ja sosiaalisuuteen, talouteen ja yhteiskuntaan kaikilla tasoilla. Ihmisten mielen estetiikka pitää yllä monia käytäntöjä ja aloja yhteiskunnassa, jolla ei ole suoraa kosketusta suvun tai geenien jatkuvuuteen. Esimerkkinä kulttuuri, joka on informaatioesteettisesti kytkeytynyt toisiin aivojen informaatioalueisiin ja vain etäisesti selviämiseen. Puolustamme kyllä kulttuurejamme, traditioitamme sekä tietoamme, tämäkin voidaan nähdä lopulta osana itsekkään geenin kilpailua. Aivoille onkin ominaista luoda strategioita elämässä pärjäämiseksi. Tunteet takaavat yksilön ja yhteisön menestyksen. Ennen tunnettiin paljon syyllisyyttä. Kulttuuri on muuttunut, syyllistämisien sijaan pyritään Jungilaiseen eteenpäin menemiseen. Tunteiden ja kulttuurisen mielen estetiikka on vaihtunut sukupolvessa huomattavasti, geneettisen jalostumisen ja kulttuurisen mielen informaatiokytkentöjen seurauksena.

Mieli on esteettinen, jossa tunteet ovat osa, kauas historiaan ja sen välityksellä myös tulevaisuuteen ulottuvaa toimijuutta. Toimijuuden moraaliset päätökset saattavat liittyä myös kuoleman jälkeisten palkintojen tai rangaistusten arviointiin. Onko tunteidemme historiallinen ulottuvuus myös ulottuvuutta etiikkana tulevaisuuteen ja kuolemanjälkeiseen? Tämä selittäisi paljon siitä, ettei geenimme taistele, vaan tässä ajassa vaan pitkälle tulevaisuuteen olemuksestaan, jonka välittäjänä ajassa toimii esimerkiksi uskonto. Me olemme kuolemattomia eläessämme jo tätä elämää, ainakin sillä, että päättelymme ja tunteemme ulottuvat seuraaviin sukupolviin ja kuoleman jälkeiseen moraaliseen vastuuseen.

Todellisuutemme pohjautuu kilpailullisille ulottuvuuksille. Näin omasta perspektiivistä filosofisoisin. Ehkä ennen ei ole ymmärretty miten paljon aivojemme tunteet näkyvät yhteiskunnassa mielemme estetiikkana. Minulle tämä on ollut tärkeä huomio.

Evoluutiopsykologialla on paljon annettavaa tietoisuuden tutkimukselle. Ehkä koko tunteidemme spektriin on saatavissa hypoteeseja evoluutiosta ja aivojemme päälekäisistä modulaarisista yksiköistä, jotka ovat koodautuneet ajan saatossa.

Enemmän aiheesta:

Evoluutio, psykologia ja etiikka-artikkeli Hybris-lehdessä

Evoluutiopsykologian perusteet Markus Rantalan luentona

Maailma nautintoina ja prosesseina

On kirjoitettu paljon epäoikeudenmukaisuudesta ja talouden vapaana vallovista mekanismeista. Maailma totesi sääntöjen ja rajoitetun kilpailun olevan tehotonta ja antoi vallan markkinaliberalismille, jokaisen edistää omaa etuaan. Kritiikki kohdistuu siihen, että vain tavaralla on arvoa ja ihmisten väliset suhteet ja moraali mitätöntä kilpailussa järjestelmässä. Samanlaista mekanismia luonto noudattaa synnyttäessään meidät tänne maapallolle, evoluution kilpailullisen valinnan kautta jalostumaan sivilisaationa. Lähes kaikkialla huomataan kilpailun mekanismi - taidekin saattaa olla äärimmäistä pintaan ja materialiseen estetiikkaan sidottua, vaikka se taistelee juuri niillä kaikkia annettuja merkityksiä vastaan. Ihmisen sosiaalinen äly on kuitenkin tällaista ajattelua vastaan. Se haluaa luoda identiteetin oikeuksineen vailla kilpailua. Tähän sosiaalisen älyn tuottamaan ihmisoikeuteen meidän pitäisi mielestäni tähdätä toisia vastaan taistelemisen sijasta. Olemme tulleet kyllästymisvaiheeseen, jossa kasvulle ei ole enää mahdollisuuksia globaalissa taloudessa. Tulisi siirtyä identiteettien eettiseen talouteen.

Mielenkiintoni ja kritiikkini ensimmäisenä kohdistuu nautintojen ja prosessien eroavuuteen yhteiskunnassa. Olemme hyödykkeiden palvelijoita, joiden ensisijaisuutena on nauttia joidenkin muiden meille tuottamasta materiasta tai sisällöstä. Olemme kuitenkin mitättömän tietämättömiä niistä prosesseista, joilla meille näitä tuotetaan. Olemme nautintojen koneita, kohteita jotka voivat palvoa tavara ja sisältö estetiikkaa ympärillämme, ymmärtämättä kuitenkaan mitään tuotteiden eettisyydestä tai niiden monimutkaisuudesta. Onkin vaarana että meistä tulee kuplien sisällä asuvia yksilöitä, joilla ei ole kontaktia todellisuuteen enää. Meille yksilöidään uutiset, tieto, materia, lähes kaikki on yksilöityä nautintoa, jossa ei ole lopullista kontaktia toisten ihmisten kanssa, eikä tietoa prosesseista ja niiden eettisyydestä.

Vastaavia ajatuksia on kirjoitettu kirjassa nimeltä Spektaakkelin yhteiskunta. Sen 60-luvulla syntynyt yhteiskuntakritiikki on ajankohtaista edelleen. Spektaakkeli on se että kaikki on meille kuvaa, presentaatiota, ja kaikki on eriytynyt alkuperäisestään. Tällainen maailma on objekti ihmiselle, joka ei pääse enää koskaan kontaktiin todellisuuden kanssa. Eräällä tavalla nautintojen ja prosessien ajatus on yksi tarkennettu osa spektaakkelia jota kritiikkini koskee.

Nautinnoissa ja prosesseissa on kyse siitä, kuinka kulttuuri on järjestäytynyt universumimme lakeihin. Sen ei tarvitsisi olla niin emergentti ja rajapintoja nautinnoissa ja prosesseisssa määräävä, jos päättäisimme muodostaa kulttuurimme toisin. Jokainen rooli työelämässä ja jokainen tuote kaupassa ovat järjestyneen yhteiskunnan tuottamaa palvelua jollekulle. Nautinnot ja prosessit ovat eriytyneet tuottavuuden kasvun seurauksena ja sen seurauksena, että on eriytyneitä tehokkuuteen liittyviä tietoisuuksia, joilla on tietämys jonkun asian hallinnasta. Mielen estetiikka rajoittaa sitä roolia, jolla voimme maailmassa toimia. Tietoisuus on rakentunut hahmottamaan maailmaa omasta rakennetusta esteettisestä näkökulmasta, se on vaatinut tehtävien eriytymistä. Ehkä inhimilliset resurssit eivät ole riittäneet nautintojen ja prosessien yhdistämiseen - tietoisuuteen joka saattaisi olla tarpeen rakennettaessa tulevaisuuden eettistä maailmaa.

Merkitys on samoin meille presentaatio, ei prosessi jonka ymmärtäisimme. Jokainen tiedonmurunen on heikko linkki varsinaiseen tuotettuun informaatioon. Merkitykset välittyvät vain merkeillä, mutta prosessit niiden takana ovat tuntematonta maastoa, jonka joku on luonut. Voisimmeko muuttaa todellisuutta niin, että myös prosessit olisivat meille tietoisia, samalla kun opimme uutta. Tämä vaatisi jonkinlaista valistunutta tietoisuutta ja vapaata tiedon jaon alustaa, jolla moraaliset agentit toimisivat prosessien päällä. Agenttien toiminta tiedon päällä edellyttää yksityisyyden suojaa. Henkilöiden hallinnoidessa omia tietojaan mahdollistetaan identiteetti ja toimijan tiedon esteettinen reitti. Informaation pitäisi olla oikeus, joka jokaisella on, ja yrityssalaisuudet kiellettyjä.

Tiedon valtatie voisi olla Linuxmainen tai tieteen omainen vapaiden ohjelmistojen ja tiedon alustan tie, jossa kaikki prosessit ovat tunnettuja. Asioista nauttiminen saisi uuden eettisen käänteen, jos antaisimme määräävän aseman informaatiolle, niin kuin myös universumin perusluonteeseen kuuluu. Vallan tavoittelu sosiaalisessa piirissä suuntautuisi tiedon tavoitteluun informaatioesteettisessä ympäristössä. Yritysten valta on perustunut siihen, että ne joutuvat toimimaan yhdessä ja siitä on syntynyt eettisyyttä, yhteisestä koheesiosta. Kuitenkin suuryrityksille eettiset valinnat tulevat liian vaikeiksi, jos niitä ei johdeta alhaalta ylöspäin, populaatiosta yritysvaltaan. Ne saattavat rajoittaa tiedonsaantia pelkästään taloudellisista syistä. Tarvitsemme eettistä valuuttaa ohjaamaan kehitystä parempaan ja luomaan eettisen nautintojen ja prosessien läpäisevän kontrollin yritystalouden toimintaan.

Voisimme jo nyt päättää ihmisinä luoda järjestelmiä, jotka muuttavat rahan mekaaniset järjestelmät inhimillisen tietoisuuden ja eettisyyden järjestelmiksi. Bitcoin valuutta pyrkii olemaan tulevaisuuden valuutta globaalilla suoralla tavalla, ilman pankkien ja valtioiden vaikutusta. Samalla valuutan arvolla pelaajille siitä on tehty pyramidihuijaus. Bitcoinista tuskin on ilman laajennuksia vastaamaan tulevaisuuden talouteen. Kuitenkin yhdistettynä tietoisen kuluttajan kanssa, joka ymmärtää prosessit ja nautinnon kokonaisuuden, joku vastaava valuutta voi muuttua eettiseksi valuutaksi jos se samalla toisi jonkinlaisen eettisyys indeksin jokaiseen ostoon. Tällaisen indeksin tai arvon tuominen osaksi ostotapahtumaa muistuttaisi kuluttajaa hänen valinnoistaan. Tämä olisi suora vastaus rahan valta-ominaisuudelle, joka toisi toisenlaisen vastavoiman eettisyyden vallan myös ostotapahtumiin ja samalla eettisen valvotun yritystalouden. Vertailuja olisi helppo tehdä, jos yritysten toimintaprosessit olisivat indeksoituina niiden eettisyyden mukaan. Toisaalta sen tuominen erilliseksi antaisi viestin, ettei moraalia voi ostaa rahalla. Esim. kehittysmaissa valmistetussa kalliimmassa tuotteessa saattaisi olla alempi eettisyys arvo, mutta myös toisin päin kulutettuna, luksustuotteiden pienempi eettisyys arvon tapauksessa, tulisit vastuuseen tekojesi eettisyydestä rahan summasta riippumatta.

Jos valta muutettaisiin yrityksiltä, yhteisen eettisen pankkijärjestelmän ja tietoisen kuluttajan hallinnoitavaksi, ei olisi tarvetta taistella työttömyyttä ja rahan mekanismeja vastaan. Jokaiselle henkilölle voitaisiin suunnitella oma elinkaari, tehtävä maailmassa, minkä mukaan hän saisi antaa panoksensa yhteiskunnalle ja eettiselle rahajärjestelmälle. Tämä vastaisi alussa puhumaani kehitystä kilpailuyhteiskunnasta identiteettiyhteiskunnaksi. Tämä olisi tuottavampaa myös materiaalisessa mielessä, kuin ihmisten pompottaminen markkinamekanismien työn valinnan armoilla.

Kyse olisi globaalisesti työ- ja koulutusjärjestelmästä, jossa rajapinta ei enää olisi työläisen ja yrityksen välissä, vaan kaikki olisi informaatiovapaata globaalia työtä ja oppimista yksilöllisten resurssien mukaisesti. Kilpailun roolia voidaan muuttaa tasapainoisemmaksi, kansallisia kehityssuunnitelmia myötäileväksi, kun luodaan globaaleihin ja paikallisiin kysymyksiin eettisesti suhtautuva yhteinen globaali talousjärjestelmä. Kenenkään ei tarvitsisi äänestää työn moraalista omalla eroamisellaan, kun talouden prosessit olisivat rahoituksesta lähtien eettisiä. Moraalisista kysymyksistä yksilöt voivat olla eri mieltä, mutta globaalit ongelmat vaativat jaettuja, yhteisiä eettisiä ratkaisuja. Näiden yhteisten pitkän ajan ja helposti tiedostamattomien päämäärien pohjalle voidaan pystyttää eettistä taloutta. Koko muutos olisi mahdollista, jos kääntäisimme vallan kentän toisin päin ja alkaisimme suunnitella todellisuuden rakentumista ihmisestä käsin, alhaalta ylöspäin populaatiossa kasvavana järjestelmänä. Fyysisen työn karatessa roboteille, on markkinat vapautumassa yli rajojen tehtävälle työlle, jossa tietotyön paikalla ei ole enää merkitystä. Murros vapaan tiedon identiteettiyhteiskunnaksi on mahdollinen.

Seurauksena olisi tietynlainen Gaiamainen maailma, jossa ihmisen henkisyys saisi sen arvon, joka sille kuuluukin. Nyt tilanne on emergenssin mukaan rakentunut järjestelmä yksinkertaisesta yksilöstä kohti monimutkaisempia yritysten sosiaalisesti johdettuja järjestelmiä. Jos totuus on se, että pohjalla järjestelmien heiteltävänä oleva ihminen on tietoisuuksineen monimutkaisin joka tulisi ensin ottaa huomioon ja vasta sen jälkeen siirryttäisiin monimutkaisten yritysjärjestelmien suunnitteluun, näiden tiedolla rikastettujen ihmisten voimalla. Jako nautintoihin ja prosesseihin tulisi uudelleen tutkittavaksi, ja muotoilluksi tietoisuuden kasvamisen kautta, jossa valitsisimme ihmiskuntana eettisen tulevaisuuden tiemme. 

Jos ajatukseni tuntuivat ajankohtaisilta, blogikirjoitukseni Maailma ei ole valmis, siksi tasa-arvon ja avoimen vallan suunta jatkaa idean kehittelyä.

Lähteet:

Guy Debord: Spektaakkelin yhteiskunta(2005)(1967)