Hyvä ja paha syvävalaisussa. Kulteista yhteiskunnan jäseneksi

Perjantain woo lähtee liikkelle kultista ja päätyy vähän vakavampaan tieteeseen ja yritykseen filosofoida moraalista. Itse kuulun niihin, jotka ovat eronneet uskonnollisista vähemmistöryhmästä. Voisi sanoa, että kyseessä oli kultti. Hyvän ja pahan dualismi on aikoinaan piirtänyt selkeät rajat. Äärimmäinen erottelu asioista rankaistavina tai hyväksyttävinä tekoina on ollut absoluuttista. Kertomus vie meidät syvävalaisuun uskonnollisen ja sekulaarin moraalin eroavaisuuksiin sekä hyvän ja pahan uudelleen määrittelyyn, jossa käskymoraalin sijaan tulee ajatella itse ja muodostaa yhteiskunnallisesti toimiva malli toimia vastuullisena yksilönä nykymaailmassa. Minkälaisia hahmotuksia tämä vaatii? Syvävalaisu alkaa aikamatkalla kultista vapautumisella.

Irtaantuminen kulttisesta pahasta

Kulttinen matka alkaa jo kotoa, äidin ja isän lukiessa Ikuisia kertomuksia kirjasarjaa Raamatun myyteistä ennen nukkumaan menoa kaksivuotiaalle lapselle. Tästä matka jatkui 30-vuotiaaksi tiiviisti uskonnollisten yhteisöjen parissa. Keskeistä hyvässä ja pahassa oli se, että opetettiin kaikkivoivasta jumalasta, jolle voi jutella ja vastapuolena hiljaisuudessa ja pelossa oli aina saatana. Lyhyen tarinani jälkeen siirrytään itse asiaan. Hyvän ja pahan uudelleen määrittelyyn.

Nykyisin sekoittuvat vanhat käsitykset uuteen, niin että kun usko sellaisiin vaikuttaviin tekijöihin kuin jumala tai saatana ovat hävinneet kokonaan, on tilalle tullut enemmänkin leikittelyä koko käsitteillä. Minulle on nykyisin sallittua ajatella mitä tahansa, mutta pitää kaikki teot kurissa. Niin pimeä puoli ja ajatukset eivät jää kiertämään päässä. Pimeimmätkin puolet ovat nykyisin julkisia minulle itselleni. Tämä helpottaa hyvän ja pahan ultimaattista jakoa, jota sain kokea kulteissa. 

Minulla siis ei ole pienintäkään uskoa jumalaan tai uskontojen ilmoituksiin maapallolla. Samalla asian kääntöpuoli saatana on pelkkä varjo, jolla kuvataan olematonta, ihmisen oman ajatuksen pahasta ulkoistusta johonkin tahtoon. 

Sanojeni käyttö saattoi edellisessä loukata jotakuta. Olen pahoillani sanavalinnoistani. On kuitenkin syytä puhua asioista niiden oikeilla nimillä kun puhutaan uskonnonkin vanhasta kielestä, vaikka näillä sanoilla on painolastinsa kulttuurissa. Olen huomannut, että työkulttuureissa tai uskonnossakaan harvoin kuulee enää sanoja käytettävän nimittelemällä pahasta, vaan hiljaisuudella ja vihjauksilla viitataan pahaan ja voimaan tai jopa jonkinlaiseen väärään dominanssiin. 

Uskonnon merkeille voi olla kulttuurisesti avoimena vaikka ei uskoisi niiden sanomaan. Niistä voi edelleen oppia toisten yhteisöjen tavoitteista. Juuri näillä tekijöillä onkin moraalissa suuria ohjaavia vaikutuksia. Todelliset moraalin puolet halutaan piilottaa. Hyvä on yhteyttä, välittömyyttä, avoimuutta ja luottavaa, ehkä naiviakin uskoa sekä vapautta. Paha on hiljaisuus tai merkki, jolla ohjataan toimimaan jonkun tavoitteiden mukaan – alistumaan tahtoon.

Osa asioista, jotka uskisaikoina koki pahoina, ovat nyt neutraaleja. Erityiset uskonnolliset säännöt, joilla pidettiin yhteisöä kasassa ja asetettiin yhteisöllisyyden rajat, ovat karsiutuneet. Nykyiset vihjeet pahasta tai hyvästä eivät saa minua muuta kuin noteeraamaan jonkun tavoitteen, motiivin tai päämäärän. Jaottelu ei automaattisesti tarkoita kiellettyä tai sallitua, vaan kertoo ennemminkin jonkun henkilön henkilökohtaisesta vallasta määritellä toisten elämää, jonkun lausumattoman tavoitteen suhteen, ja jonkun toiminnan ilmentymänä tai kieltona. Nämä tavoitteet jotka ovat siis kieltoja tai kehoituksia ovat uskonnossakin mahdollista piirtää yhteisöllisiin toimiin, yhteisön mekaniikkaan, niiden yliluonnolliseen merkityn kielellisen viittauksen luonteesta huolimatta.

Itseasiassa sosiaalisten hyvä-paha normien mukaisesti eläminen on sosiaalisissa tikapuissa kilpailua, ja valitettavan yleistä kaikissa yhteisöissä, niin uskonnollisissa kuin muissakin. Jos tämän pahan määrittelee jokin muu kuin itse, omien ydinminän vastaisesti, ollaan stressaavassa ympäristössä. 

Stressi onnistumisesta vähenee, kun nämä normit poistuvat, olivatpa ne tiukan sosiaalisia tai oman mielen ehdottomia sääntöjä. Yleensäkin tajunta, ettei todennäköisesti absoluuttista ihmisestä riippumatonta hyvää ja pahaa ole edes olemassa, vapauttaa ajattelemaan moraalistaan laajemmin ja aidommin.

Kultin jälkeinen elämä, hyvän ja pahan absolutismia pakoon

Kun katsoo universumia ja sen tähtiä, niin täällä on kyse jostain ihan muusta kuin hyvästä ja pahasta, ultimaattisesti. Silti universaalilla, kaikkia, myös sosiaalisia suhteita, koskevalla moraalilla on tässä ohitse kiitävässä ajassa käyttöä ja hyötyä, sosiaalisesti, yhteiskunnallisesti, poliittisesti – hetken – sen hetken kun yhteiskuntamme vuorovaikutuksineen pysyy elossa. Moraali on suhteita ja näistä suhteista kasvaa periaatteita, jolla hallitaan omaa positiota relaatiossa toisiin. Moraali ja etenkin sen objektiivinen muoto säästää ajattelemasta tilanteiden laatua liikaa, ja soveltamaan opittua mallia, jolla kaikki ymmärtävät mitä tarkoitat ja teet yhteiskunnassa, vaikka se ei vastaisi totuutta joka maailmassa on. Moraali on relatiivista.

Kulteissa yhteisö ajattelee puolestasi ja määrää tekemisiäsi. Sosiaalista aspekstia moraalin suhteen ei voi täysin unohtaa, mutta sosiaalisuus ei yksin saa määritellä sitä, mitä itse moraalista ajattelen. Se ei voi toimia minussa ajattelevana osana, vaan vertautuvana elementtinä suhteessa minään. Kyse on siitä onko se ohjaava taso, vai taso johon vertaudun. Todellinen moraali on irti yhteisön ajatuksista ja tiedostaa oman toimijuutensa.

Tiiviiden yhteisöjen hyvän ja pahan äärimmäisestä dualismista luopuessa olen omaksunut uusia toimintamalleja, jotka määrittyvät harmaasävyistä ja monipuolisemmasta aseman määrittelystä osana yhteisöä. Joskus se on töksähtävää sosiaalisesti, mutta rehellisempää suhteessa itseen, minuuteen, ydinminään, joka pyrkii pois pimeistä puolista itsessään. On oltava sinut itsensä kanssa ydinminän tunteiden suhteen ja kuunneltava tarpeitaan ja suunnattava ne kantaviin ja kestäviin asioihin.

Tässä on auttanut filosofiset moraaliteoriat ja eettinen pohdiskelu. Friedrich Nietzsche on antanut uudenlaisen suhtautumistavan post moraaliseen, nihilistiseen maailmaan. Merkitys ja tarkoitus Nietzschen mukaan on luotava itse, sen moraalisen (kristinuskon) murtumisen pohjalle, ja Albert Camus täydentää ajatusta, maksimaalisen vapauden hyödyntämisenä tässä merkitystä vailla olevassa maailmassa. Käsityksiäni voi lukea vanhasta kirjoituksestani.

Moraalinen oppiminen, stressi ja tasapaino

Menemme tässä syvemmälle siihen tulevissa kappaleissa, kuinka kultista irtautuminen on mahdollista stressin helpottamisen ja uuden oppimisen kautta.

Hyvän ja pahan kytkeytymisen takia historiassa syviin asenteisiin suhteessa itseen, on haastavaa päästä pois. Ydinminä tunteineen on joutunut lapsuudesssa ahdistavan uskonnon puristuksiin. Ei ole saanut tuntea ja kokea aidosti niitä tunteita jotka ovat olleet läsnä lapsuudessa. Nykyisin mieli sisimmissä kerroksissa ajattelee tällä yksinkertaistavalla kulttisella tavalla hyvästä ja pahasta, esimerkiksi unissa.

Stressissä ihminen enemänkin reagoi ja toimii pelkkien ärsykkeiden ja niiden vasteiden perusteella. Silloin nousee keskeiseksi selviäminen. Vaaralliseksi tilanteen tekee myös se, että universaalit, mielen syvimmät periaatteet toimia nousevat mielessä esiin, jotka ohjaavat ajattelua harhaisemmaksi detailimpien moraalin määritysten sijaan. Tämä ajaa moraaliseen vääristymään universaaleihin harhoihin, käyttäytymään sisäisimpien alkeellisimpien mallien mukaan, se on vaarassa johtaa myös sosiaaliseen eristäytymiseen ja hyljeksintään. Jotkut elävät tällaista stressaavaa universaalia uskomusta moraalista ja elämästä jatkuvasti, ja he ovat kietoutuneet moraalin harhaiseen puoleen sosiaalisen hierarkisen järjestelmän ollessa stressaavaa. Uskonnollisten yhteisöjen jäsenillä saattaa olla paljon tällaista ajattelua.

Tähän voi vieläpä löytää aasinsillan politiikkaan. Onkin siis syytä miettiä kannattaako köyhälle tarjota keppiä, kuten nykyinen hallitus kaavailee, vai onko vasemmiston talousohjelma kestävämpi, jotta yksilö pystyisi parempaan. Tulokset ovat hallituksen kaavailemaa vastaisia. Tarvitsemme rauhan suorituksillemme, emme stressaavaa ympäristöä ponnistaaksemme parempaan. Pieni perustarpeet kattava avustus voi olla työelämässä hyödyllinen suuntaus parempaan tuottavuuteenkin. Tekoälyn myötä luovuus ja rentous sekä stressittömyys työelämässä on noussut erittäin tärkeään asemaan.

Hyvän ja pahan tasapaino mielessä mahdollistaa onnellisen elämän

Hyvä ja paha on parhaimmillaan rakenne ihmisen käsityksissä, jota elämässä haastetaan, mutta jonka olemusta itsessä ei saa rasittaa tai vaatia liikaa. Hyvä ja paha toimii silloin, kun siihen kerrostuu uusia negaatioita positiivisista asioista ja uusia negaatiota negaatioista. Jälkimmäinen summaa positiiviseen. 

Vain boostaamalla positiivisuutta päätyy maniaan, moraalin negatiivisia asioita analysoimalla ajaa itsensä ahdistukseen ja sitä myötä masennukseen. Kun ajattelemme aivojemme neuroneita, niin ne sykkimällä kahden tilan välillä ovat erikoistuneet tekemään valintoja. Aivoissamme hyvä ja paha on läsnä jokaisessa valinnassa, kyse on vain siitä minkä asian tai arvon suhteen hyvän ja pahan arvotamme.

Tasapainoisista tekijöistä hyvässä ja pahassa mielessämme muodostuu verkosto neuraalisia kytkentöjä ja alusta ajatuksille moraalista – erityinen moraalisemantiikka. Se saattaa vääristyä ainoastaan, jos negaatiot ovat liian universaaleja, kaikenkattavia tyrmäyksiä aikaisemmin opitulle käyttäytymiselle ja moraalille. Näin voi käydä realiteettien pettäessä psykoosissa, jossa esim. koko sisäinen uskonnollinen hyvän maailma voi kääntyä negaatioksi.

Yleensä moraalin tasot tarkentavat positiivisen negaatioilla tai negatiivisen negaatioilla. Vain vanhaa kerrostumaa osaksi sijoittuva uuden moraalin etiikalla on tasapainottava merkitys. Tasapaino syntyy rauhallisuudesta ja kyvystä reagoida tilanteissa tilanne-eettisesti mahdollisimman laajasti ja vapaasti. Dualistinen hyvä ja paha rakentuu vastakkaisuuksille, muttei äärimäisyyksille, jotka jyräävät yli kokonaan aikaisemmin opitun.

Moraalisemantiikka auttaa jäsentämään tilanne-etiikkaa

Moraalisemantiikka onkin mielenkiintoinen asia, koska sen olemus on muodostaa sosiaalisiin tilanteisiin sopivaa tilanne-etiikkaa tai -semantiikkaa. Moraalisemantiikka voi olla hyvin tiedostavaa toiminnan ohjausta, jolla yksilö pystyy hahmottamaan reaalisesti toimintansa suhdetta maailman malliinsa. Kun yksilö joutuu vuorovaikutus tilanteeseen, moraalisemantiikka auttaa tilanne-etiikkaa, joka vastaa kunkin hetken tapahtumaan, jotta esimerkiksi sosiaalinen vuorovaikutus olisi mahdollisimman joustavaa ja tavoitteitaan saavuttavaa lyhyellä aikavälillä.

Tällainen tilanne-etiikka tai toimintasemantiikka käsittää mm. lyhyen ajan, paikan, tilan, henkilöiden, ohjeiden ja käyttäytymissääntöjen semantiikkaa, jolla henkilö pystyy ohjaamaan käytöstään hetkessä. Moraalisemantiikka taas on pitkän ajan, moraalisääntöjen, oikean tavan, sosiaalisten odotusten ja sääntöjen sekä politiikan semantiikkaa. Nämä ovat koodautuneet aivoihin, eri aluiden yhteistyönä toteuttaviin tietoiseen prosessiin merkityksiin joilla puhumme ja ajattelemme, eivätkä ole irrallaan yhdestäkään tiedosta mielessä. 

Teatterin näytös ei ole sama koskaan eri yleisöllä. Moraalisemantiikalla ja tilanne-etiikalla on väliä.

Hyvä! Paha! Yritykset ja yhteiskunta

Kulteista siirrytään yhteiskuntaan ja sen toimintaan, joka on sekulaarimoraalin omaavalle haastavaa ilman kotiyhteisöä.

Hyvän ja pahan harmaasävyillä ihmisen toimiminen maailmassa mahdollistuu parhailla tavoilla. Tässä auttavat tilanne-etiikka ja moraalisemantiikka. Asialla on myös varjopuolensa. Jotkut ovat tehneet moraalistaan kovan pelin ja käyttävät moraaliaan populistisessa mielessä. Tämä perustuu erityisille moraalimytologioille, jotka oikeuttavat pahan, yleensä omien etujen ajamisena ja viestivät ikään kuin kyse olisi täysjärkisestä toiminnasta.

Yleensä tätä ei kerrota organisaation aloittelijoille, vaan ne pitkäaikaiset päättäjät ohjaavat organisaatiotaan kaksoiskielin ja -merkityksin, erityisellä johtamissemantiikalla, joka on tavallaan moraalisemantiikkaa, mutta tehostettuna tuottavuudella. Tämä on yleistynyt sosiaalisen median informaationhallinnan, mutta oli jo nähtävissä monissa suuryritysten kulttuureissa jo paljon aiemmin.

Tässä moraalisemantiikka pitkäkestoisesti ja tilanne-etiikkaa tapahtumatajuisesti käytetään voimakkaan erittämisen tavalla omien itsekkäiden tavoitteiden saavuttamiseen. Käytöksellä ladataan kaksoismerkityksiä, niin tilanne-etiikka on helpompaa, ja pidetään pitkän ajan moraalisemanttiset tavoitteet piilossa. Sosiaalinen media on monessakin muodossa sumuttamisen areena, siellä keskustellaan tietyllä sosiaalisella roolilla ja niin tehdään myös voimakkaissa yrityskulttuureissa, joissa ei saa näyttää omia tunteitaan vaan alistua tehokkuudelle.

Esimerkiksi hallituksessa viestitään eri viestiä rikkaille ja köyhille, samalla puhutaan leikkauksen pakottavasta tarpeesta, mutta pitkän ajan tavoite on kuitenkin ajaa rikkaiden veroale köyhien kustannuksilla. Politiikka on muuttunut kaksoisviestinnäksi ja ympäripyöreiksi lausunnoiksi, jossa strategiat noudattelevat etujärjestöjen asiaa. Esimerkkejä on lukemattomia. Yhä useampi törmää alakulttuureihin tai myös työkulttuureihin, jossa on omat vähemmän hyväksyttävät moraaliset säännöt tai pikemminkin niiden puute ja korvautuminen vaikenemisella.

Miten toimia kovenevassa kilpailussa

Näitä hyvän ja pahan elementtejä joudumme ottamaan huomioon arkipäiväisessä toiminnassamme, kun rakennamme yhteistä yhteiskuntaa. Jokainen törmää kovaan julkiseen suhtautumiseen erilaisuutensa kanssa. On löydettävä samanlaisten piiri. Hyvän, aidon ja rehellisen todellisuuden sijaan on tullut pahaan toinen, kolmas ja neljäs varjo – esittäminen, vaikeneminen ja pimeä puoli. Näiden sisäisten tekijöiden kanssa on nykyisin mielen oltava tasapainossa kuin vuorovaikuttaa yhteiskunnallisen moraalin kanssa. Nämä puolet on hyvä ymmärtää esimerkiksi työhaastattelussa, kun uuden työntekijän mahdollisuuksia osana työyhteisöä arvioidaan.

Mutta ennenkaikkea tällaista moraalikulttuuria pahoine varjoineen pitää pystyä purkamaan. Kuitenkin mitä enemmän pyrimme tehokkuuteen sitä enemmän joudumme kieltämään ydinminän ohjauksen ja taipumaan lyhytkestoisille tilanne-eettisille vuorovaikutuksille pitkäaikaisen moraalisemantiikan sijaan. Tämä näkyy tulosten laskuna esimerkiksi Helsingin yliopistossa, jossa innovoinnin tulostavoitteilla pyritään ohjaamaan vapaata perustutkimusta. Ohjaus Suomen tieteen alalla erityisenä yliopisto lakina perustuu väärään ihmiskäsitykseen. 

Teknologinen puoli on tuonut uuden tason koko moraaliseen todellisuuteeen. Vain mitä annat ulos ja kirjoitat laitteeseen on merkitystä, mutta vain jo kymmenestä viestistä laite osaa päätellä sisäisiä ajatus prosessejasi, yhdistäessään ne tekoälyllä muiden vastaavien ihmisten toimintaan. Monet yrittävät huijata teknologiaa ja pimittävät läheisiltäänkin pimeän puolensa, usein mielensä ja moraalinsa vääristävin seurauksin. On löydettävä tasapaino, jossa hyväksytään teknologia ja sen ohjaus, mutta vaikutetaan sen tavoitteita parantavasti.

Erityiset teknologisen informaatiohallinnan kautta saavutettavat mytologiat määrittävät nykyisin moraalista toimintaa yhä runsaammin yritysten sisäisessä kulttuurissa kuin yhteiskunnassa toimimisessa. Riski voimakkaille, hallitsemattomille vääristymille on todellinen. Tiedämme mitä Nokian matkapuhelin kulttuurille kävi, pitkälle sen vahvan ja samalla ikävästi vääristyneen yrityskulttuurin takia. Joku ei pidä näitä vääristyminä vaan nykyisen yhteiskunnallisen toiminnan vääjäämättömänä seurauksena. Siinä on alistumisen systeemille harha, jota ei koskaan pidä hyväksyä.

Esimerkiksi deittailukulttuuri on muuttunut rajusti eikä läheskään vain hyvään suuntaan teknologisten algoritmien hallitessa sitä ketä tapaat. Rakkaudesta, joka on osan ihmisistä kaipaama päämäärä, onkin moraalisessa liiketaloudellisessa ohjauksessa. Yleisesti teknologinen informaationhallinta pitää meitä tehostetun moraalisen toiminnan otteessa, jonka tarkoitusperät ovat meille epäselviä. On opittava hallitsemaan tavoitteitaan, eikä ostettava teknologisten palveluiden liiketaloudellista hyötymistä ja ryöstämistä osaksi omaa elämää, vaan pelattava sen ohi, tavoitteistaan itse kiinni pitäen, ja ultimaatisesti kaikkia auttaen.

Hyvän ja pahan henkilökohtainen hallinta

Hyvän ja pahan hallinta onkin nykyisin informaation hallintaa. Parhaimmillaan se on löytämistä ja liittymistä omanlaisten joukkoon. Se on haastavaa jokaiselle ihmiselle nykyisen yhteiskunnan kompleksisuudessa, jossa pelko paljastumisesta pimeän puolen, vaikenemisen tai esittämisen särkymisenä voi ajaa mielenterveysongelmiin ja terapiaan. Ydinminän tunteiden ääni voi olla yhteiskunnallisesti tai työkulttuurin suhteen häpeällistä, ja tämä ajaa loppuun, suorittamisena, liian torjuttuna pimeänä puolena.

Suunta löydettävä moraalisessa avaruudessa, jossa kaiken hyväntahtoisen maineen eteen saa tehdä töitä. Mutta ei suorittamalla vaan löytämällä sopivia vastuita kehittyä ihmisenä. Moraalinen oppiminen on ennenkaikkea tasapainoa, ei hätäilyä, stressiä, suorittamista, esittämistä niin kuten kirjoitin. Jotkut saavuttavat asioita ja hallitsevat todellisuuden, osa tippuu armottomaan kaninkoloon ja syrjäytyvät. Elämä on nykyisellään hurjaa kilpailupeliä, mutta se on kilpailua ennen kaikkea yhteistyöllä. On tärkeä löytää oman näköinen joukkue, jossa pystyy kilpailemaan yhteiskunnan, yritysmaailman ja valtioiden armotonta todellisuutta vastaan.

Haasteet hallita omaa hyvää ja pahaa kompleksisessa todellisuudessa ovat mittavia, joka vaatii yksilöltä taitoa. Taitoa olla oma itsensä. Taitoa suunnistaa sopivissa suhteissa ja relaatioissa, muodostamalla oikea objektiivinenkin moraali. Olemme vuorovaikutuksessa ja arvioinnin alla, jossa moraalilla on entistä suurempi vaikutus. Olemme siirtyneet merkitystalouteen jossa keskeistä on näkyvyys, jatkuvuus, kestävyys ja maine.

Kulttinen matka yhteiskunnan jäseneksi saa päätepisteen. Täytyy vain uskaltaa lähteä liikkeelle oman vastuullisuutensa kanssa ja vuorovaikuttaa sekä toivoa että siivet kantavat. Se on ollut hankalaa kun niin monessa ihmissuhteessa uskonto on tullut erottavaksi tekijäksi. Mutta yhteiskunnan jäsenenä voin paremmin ja tiedän että tämä on oikea suunta.

Toisenlainen AA - todellisuus ilman muutoksen ja toiseuden painetta

Toiseuteen turvaavalla ihmisellä on pettymysten myötä erityistä semanttista painolastia. Jos epäonnistutaan, kärsittävänä ei ole pelkästään tapahtuman seuraus, vaan koko oma moraalinen järjestelmä. Toiseudessa kyseessä on esimerkiksi jumalaan liitetty merkitys materiaalisen todellisuuden vahvistajana. Toiseudella tarkoitetaan myös itsestä erotettua vastakohtaa. Jumalan-toiseudessa kyseessä on ikuisen ja pysyvän merkityksen todellisuudesta suhteessa materiaaliseen häviävään maailmaan.

Erityisessä sisäisen ikuisen maailman ja muutoksen ristipaineessa maailman tapahtumat alkavat kuitenkin tuntua absurdilta, aletaan kokea yhteiskunnan elävän ‘lopunaikaa’. Kyse on sisäisen käsityksen ja uuden tiedon tilasta liittyvästä ristiriidasta. Erityisesti tämä näkyy tässä hetkessä, kun joudumme painimaan Euroopassa tällä hetkellä sodan todellisuuden kanssa. Tilanne saattaa johtaa kaunaan, epäuskoon tai realiteettien pettäessä pahimmillaan psykoosiin.

Toiseus aiheuttaa kärsimystä niille, joiden todellisuus kohtaa yllätyksiä. Seurauksena on syyllisyys, joka on ominaista käskyjen moraalille altistuneilla. Sillä on opettu käytöstapoja. Uskonnot syntyivät useissa muinaisissa kulttuureissa nimenomainen ‘Big God(s)-käsityksen mukaiseen, valvovan silmän moraaliin. 

Nykyinen esimerkki asiasta on alkoholisteille tarjottava AA-kerho, joissa opetellaan kahtatoista askelta hyvälle elämälle. Nämä perustuvat suurempaan voimaan tai jumalan tunnustaviin lupauksiin. Valvova sisäinen voima tuntuu yksinkertaiselta, jos ei muista millaista painolastia jatkuvien pettymysten myötä se aiheuttaa kantajalleen ja lopulta sen voi katsoa olevan sellaista struktuuria elämässä, joka romahtaa uuden syvemmän tiedon edessä.

Jospa olisi tapa rakentaa todellisuutta neutraalisti, uskomatta toiseuteen, vaan luoda hahmotusta oikein, ilman syyllisyyttä. Uskoa perusasioihin ja struktuureihin, ilman romahtamisen pelkoa. Syyllisyys elämän opettajana on tiettyyn asti kannattavaa, mutta ultimaattisena tunteena ihmisyyttä rajoittava.

Täällä länsimaissa halutaan rakentaa henkilökohtaista todellisuutta aina perustavammalle tiedolle, joka ei romahda uuden informaation saapuessa. Se on keino myös selvitä mahdollisimman hallittuun henkilökohtaiseen todellisuuteen. 

Otan yksinkertaistavan mallin ihmisyyteen, motivaation ja struktuurin. Se mikä on keskeistä, on tunnemaailmamme muutoksen kourissa. Kukaan ei suhtaudu pettymykseen tai menetykseen tunteettomasti, oli sitten kyseessä toiseus vai puhtaasti materiaalinen kanta.  

Voimme oppia paljon siitä, millaisia suhteita meillä on. Näissä ratkaisevat ne tunnesiteet joita pystymme luomaan. Mekaanisesti asiaa voidaan tarkastella yksinkertaisemman tarkastelun kautta komputionalismissa, struktuurin ja motivaation toiminnasta yhdessä.

Jos rakenne, struktuuri, jota maailmassa opettelemme, sosiaalisena ja toiminnallisena struktuurina on vahva, mutta motivaatio puuttuu, ei se auta selviytymään haasteista. Ihminen voi tietää kaiken, mutta toimia silti väärin, jos ei ole motivoitunut parempaan.

Samoin on struktuurin, jos emme tunne navigointiympäristöämme, vaikka meillä olisi motivaatiota, epäonnistumme.

Tunteidemme muutos ajaa myös motivaatiota eteenpäin. Tarvitaan siis erityinen verkosto toisiaan tukevia ajatuksia: toiseus päämäärällisenä kohteena tai vain joukko tarinoita, jotka kytkevät toiminnan motivaation henkilökohtaisiin päämääriin ja tarpeisiin. Tarinat, joissa on moraalinen opetus opettavat päämääriä. Toiseutta ei tarvita, jos tarinamme kantavat.

Miten tarinat voidaan luoda ilman toiseuden taakkaa? 

Laajempi kuva kysymyksiin avautuu silloin, kun ajatellaan nykyistä luonnontieteellistä kertomusta. Meiltä puuttuu myös keskeisesti sellainen luonnon suojeluun liittyvä tieteellinen positiivinen tarina, jonka voisimme laajasti hyväksyä. Ilman toiseuttavaa tai epätäydellistä tietoa vastaavaa todellisuutta meillä ei ole positiiviseen päätelmään loppuvaa tarinaa elämästä. Tarinat ovat parhaimmillaan kun ne eivät tiedosta koko elämän olemusta, vaan leikkaavat vain osaan todellisuudesta. Jos kerromme kaiken tiedon tieteellisesti, meiltä silti puuttuu elämisen huipentuma kuolemassa. 

Tieteellinen maailma kokonaisena tarinana ei luo kuvaa ’ikuisuuksista’ eikä erityisistä päämääristä.  Olemme tähtipölyä ja palaamme tähtiin kuoltuamme. Tiede edustaa pitkälle vain struktuuria. Tarinat päättyvät entropian pakosta nollaan. Jokainen tarina, joka ei tunnusta toiseutta on enemmän puhtaan struktuurinen kuin motivaatioita herättävä. Nämä kaksi vastinparia tekemisen tuottamisena eivät löydä ihmisessä yhteyttä silloin kun on kysessä puhdas tiede, tarvitsemme toisia vaikuttimia.

Toiseuden mieli haluaa nähdä kuolemankin ikuisena crescendona (voimistuvana äänenä). Elämän päättyminen ja rajallisuus tarinana on myös kuitenkin helpotus monelle. Tieteellinen tarina ultimaattisin loppuineen tuntuu viimeisenä totuutena eksistentiaalisesti oudon lohdulliselta.

Onko AA ainoa keino lopettaa juominen?

Ilman toiseutta voidaan luoda kokonaisia maailmoja realiteettien ympärille, viitattaamatta ikuisuuteen. Ninkin yksinkertaiset asiat kuin ystävät tai kodin hoitaminen, saa meidät tuntemaan olomme motivoituneeksi ja tunteikkaiksi. Ne ovat osaltaan materiaalista maailmaa, mutta tarinoilla liitämme ne koko elämää määrittelevään henkilökohtaisten tarpeiden verkostoon.

Kyseessä ei siis pelkästään ole tunteet ja motivaatiot vaan myös tarpeet kytkeytyneinä näiden verkostoihin. Päämäärilliset motivaatiot syntyvät tarinoista, joissa jokin hyvä, eettinen käänne opettaa toimimaan oikein ja kanavoimaan oikein tarpeita. Tarinat ovat tärkeitä sellaisina suuntaviittoina, joilla navigoimme miedon eskapismin kanssa maailmassa. 

Motivaatio löytyy lopulta tavallisista asioista. Aivot tuottavat motivaatioita pienistäkin asioista. Tarpeet jäsentyvät osaksi materiaalista tarinaa, siihen ei ehkä tarvita toiseutta. Meillä ei ole ikuisuutta ehkä turvanamme, vain tämä elämä.

Kuiville pääseminen vaatii oikeiden struktuureiden, ja motivaatioiden sekä sopivien askelien asettamista. Hyvillä tarinoilla voimme oppia suunnistamaan näiden tekijöiden todellisuudessa. Lisäksi on huomioitava henkilökohtaiseen todellisuuteen liittyvät sidokset. Sopivia tunnesiteitä toisiin ihmisiin ja omiin tarpeisiin. 

Eskapismi päihdyttävän aineen välityksellä on väliaikaista, mutta oppimalla todellisuudesta struktuureina, henkilökohtaisina tunteina ja motivaatioina sekä tarinoina voimme suunnata kokonaisvaltaiseen eettisyyteen. Voimme oppia sellaista eskapismia, jolla hallitsemme omaa muutoksen- ja kuolemanpelkoa tilanteiden muuttuessa ja ilman toiseutta voimme kohdata maailmamme realiteettit. 

Rahataloudesta merkitystalouteen

Talo, mökki, auto ja vene on ostettu ehkä lainarahalla ja tulevaisuuden odotuksilla. Silti onni ja merkitys saattavat elämästä puuttua ja myös kulutustottumukset saattavat olla ekologisesti kestämättömiä. Tuttu tarina länsimaissa. Itse heräsin vastaavaan paniikkiiin yhteisen perhetilamme metsän hoidossa, jossa hyvistä tavoitteista huolimatta raha painoi enemmän kuin luonnon merkitys. Pyrin vastaamaan kirjoituksellani siihen, mikä olisi kulttuurinen ratkaisu ekokriisiin. Kirjoitan ensiksi kaikille niille, jotka ovat joutuneet painimaan ekologisten päätösten kanssa. Toisena kirjoitan itselleni kompensoidakseni menetystä paremmalla tiedolla, kun metsäpalstaamme ei hoidettu kestävästi. Tällä haluan sanoa, kuinka vastaamme merkityksillä ja niistä johdetulla taloudella ekokriisiin. Kaikki lähtee vanhasta keksinnöstä – rahasta. Raha ei ole itsessään rakentava voima, vaan toimintaa käynnistävä resurssi, jolla saadaan aikaan asioita. Hyviä ja huonoja. Meistä on rahankäytön ansiosta tullut jumalia, jotka pienellä verkossa tapahtuvalla klikkauksella voivat käynnistää suuren ketjun tapahtumia. Kun perustarpeet on tyydytetty, kuluttaminen ainoastaan lisää ihmisten välistä brändien ja vallan kilpailua. Valintojemme vallassa olemme jumalia, jotka voivat muuttaa tulevaisuutta. Mutta siihen tarvitaan mainonnassakin vahvempaa otetta siihen mikä on kestävää. Pystymme hyvään tai huonoon, eikä valintaa kaikkinensa voi jättää täysin kuluttajalle. Kapitalismi on pitkään ollut kestämätöntä. Se on lisännyt pääoman kasvaessa myös saasteita ja eriarvoisuutta. Olemmeko tämän kapitalistisen oravanpyörän uhreja, jossa tavoittelemme onnea saavuttamatta sitä kuitenkaan kaikilla materiaalisilla hyödykkeillä? Voimme ratkaista kapitalismin eli rahallisen pääoman aiheuttaman kriisiin helpoilla resepteillä, jos pureudumme siihen mistä kaikki alkaa – merkityksistä. Myöskään rahaa ja hyötyä ei ole, ennen kuin ihminen on merkityksellistänyt asiat, joita hän käsittelee. Puhun tässä todellisuudesta, joka ei ole materiaa, vaan joka määrittyy ihmisten välillä dialogina. Merkitysten maailma on oma todellisuutensa, fiktiota, jolla rakennamme näkymätöntä systeemiä (tai struktuuria). Merkitysten on määritettävä rahataloutta laajemmilla kuin rahalliseen hyötyyn liittyvillä päämäärillä. Dialogissa, jossa merkitykset ovat avainasemassa asetamme tavoitteita, jossa on kyse muustakin kuin pääoman kasvusta. Kun kapitalistiselle hyödyn tavoittelulle on asettunut rajat luonnon kriisistä, puhumme mielummin siitä, mitä jokainen voi tehdä yhteisen planeettamme eteen. Merkityksillä voimme saavuttaa onnea materiaalisen hyvän tavoittelun sijaan. Onnellisuus määritelmänä muodostuu välttämättömistä resursseista, kuten ruoasta, kodista, vaatteista. Sille tärkeitä asioita ovat myös valintojen vapaus, jota määrittävät kulttuurin tavoitteet, henkilökohtainen perustehtävä sekä egon eheys. Vain perustarpeet tarvitsevat rahaa, onnellisuus muodostuu rahan antamien resurssien jälkeen lähes yksinomaan merkityksistä, mukana olemisesta kilpailullisissa brändeissä. Länsimaisen yltäkylläisten resurssien maailmassa alamme olla kyllästyneitä materiaan, koska se ei voi tuottaa enää valtaa eikä hyvää siinä määrin, kuin meidän dialogissa saavuttamamme merkitykset. Vallasta on tullut alisteista sille, miten hyvin voimme elämän ekologisesti järjestää. Vuosi vuodelta kuluttamista katsotaan kitsaammin. Kaikki joutuvat miettimään niitä keinoja, joilla planeetta säästetään. Seurauksena dialogi, jossa merkitykset kasvavat hyötyajattelun ohitse. Merkitysten, pääoman ja mielekkyyden yhteenkietoutuminen on aloittanut uuden moraalisen talouden ja sijoittamisen, jossa resursseja pelataan aktiivisesti tuottamaan yhteistä hyvää, esimerkiksi ekologisen talouden kohteisiin. Kun pelkkä kapitaalin hankkiminen ei enää tuotakaan sosiaalista pääomaa, on käännytty merkityksiin. On perustettu impaktirahastoja, joissa tavoitteena on vaikuttaa positiivisesti taloudella voiton sijaan. Merkityksellisissä keskustelusissa ei ole keskeistä lyhytaikainen hyöty, vaan kilpailu kestävimmästä ja ekologisemmista ratkaisusta. Kyse on siitä, että taloudessakin on huomattu, että keskeistä ei ole henkilökohtainen voitto vaan kilpailu ajasta, jonka ihmiskuntana vietämme universumissa. Journalisti ja toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä kirjoitti jo vuonna 2005 merkitystaloudesta kirjan, jossa hän hahmotteli medioiden murrosta. Markkinoinnin kirjoissa alettiin tuolloin puhua huomiotaloudesta, eräänlaisesta huomion käyttämisestä pelillisesti, rikkoen yleisiä totuttuja sääntöjä. Myöhemmin kymmenluvulla merkitystalous on muuttunut medioiden murroksen lisäksi digitaalisiksi sosiaalisten medioiden sisältöjen personoiduiksi virroiksi, jossa on alettu huomion lisäksi kilpailla ihmisten niihin käyttämästä ajasta. Sosiaalisen median alustoilla merkitykset ovat valuuttaa, jossa kilpaillaan huomiosta. Yhä useampi funktio maailmassa on irronnut materiasta ja alkanut kilpailla merkitysten verkottuneessa maailmassa. Tämä on johtanut nopeatempoisuuteen mediassa. Sisällöistä on yhä enemmän alettu puhua narratiiveina, siis sellaisina meidän uskominamme tarinoina, jotka hyväksymme. Näihin osallistutaan ja sisältöä edelleen jaetaan muille. Viestintätoimistojen valta ja monimutkaistuneet tekoälyn ratkaisemat markkinointi- ja sisältövirrat ovat muuttaneet taloutta yhä enemmän pelillisiksi. Merkitystalous määrittyykin sellaiseksi ihmisten vuorovaikuttamaksi todellisuudeksi, jossa merkitykset jalostuvat, niillä tehdään kauppaa ja niitä suunnitellaan. Merkitykset rakentavat tavoitteellisina, kaupallisina, poliittisina, viihteeseen ja vapaa-aikaan kohdistuvina virtoina struktuuria, järjestystä, joka ohjaa yhteisöjä ja yksilöitä suunnistamaan todellisuudessa. Tarinat leirinuotiolla ovat valloittaneet sen, minkä varassa ihminen on toiminut koko ajan, luonnon ja ympäristön tarkkailun, jotta tulevilla sukupolvilla olisi elämä. Kun perushyödykkeet on saatu kasaan, on kulttuurisen kasvun ja eettisyyden jalostuksen aika leirinuotion tarinoiden avulla. Kun voittojen maksimointi ei enää tuotakaan hyvää, vaan painopiste on siirtynyt laatuun, tulee keskeiseksi ympäristö missä elämme merkityksineen. Tulevaisuuden elämällä on meille väliä, ja tämä näkyy tarinoiden vallassa tuotannon ylitse. Filosofia 1 :: Yhteyksiä materiaan, tavoitteisiin, merkityksiin ja takaisin

Myöhemmin kun määrittelen merkitystaloutta ja sen rakentamaa struktuuria, on ensin voitettavana filosofiset haasteet. On määriteltävä miten merkitykset ja materia ovat keskenään yhteneviä, jotta voidaan sanoa merkitysten ohjaavan materiaalista taloutta. Ensiksi kuitenkin on ratkaistava tosiasioiden ja päämäärien yhteydet. Humelaisen giljotiinin erottelu ’mitä pitäisi olla’, ja mitä luonnontilassa ‘faktuaalisesti on’, muuttuu parhaimmillaan ykseydeksi keskenään. Jos merkitystalous ladataan oikeanlaiselle pitkäaikaiselle tulevaisuudelle, puhumme silloin asioista, joilla todella on väliä ihmiskunnan menestymiselle ja lopulta yksilöille. Kuitenkin humelainen giljotiini väittää, ettemme voi tietää tosiasioista mihin pyrimme. En lähde tässä haastamaan vanhaa näkemystä, mutta tuon kulman jonka avulla voimme muodostaa laajan konsensuksen asioista, joita meidän on tehtävä. Humelainen giljotiinin kuilu on ylitettävissä tosiasioista moraaliin ja takaisin, kun meillä on yksi nimetty tavoite, jota pidämme tosiasioita jäsentävänä. Tämä asia on moraalinen valinta, eikä siis seuraa tosiasioista, vaan siitä että haluamme elää pitkään ja antaa tuleville sukupolville mahdollisuudet myös laadukkaaseen elämään. Kun puhutaan siitä, miten jatkuvuuden päämäärä arvottaa faktuaalisesti luonnossa olevia asioita, hypätään humelaisessa giljotiinissa siitä, mikä on siihen, mitä pitäisi olla ja miten asioita tulisi hoitaa niiden pitkäikäisyyden takaamiseksi. Nimetty yksi tavoite ajasta maapallolla voi siis määrittää tosiasioiden päämääriä hyvin laajasti. Tiedämme miten keskeinen tasa-arvon päämäärä on kaikella tavalla yhteiskunnassa, ja se määrittää useita tosiasioita yhden moraalisen kannan ympärillä. Samoin on kestävyyden päämääriin sitoutuneessa todellisuudessa. Merkitystaloudessa mittarit jatkuvuuden ja kestävyyden tavoitetta vastaan antavat päätöksille niiden ‘pitäisi tehdä’ signaaleja. Filosofia 2 :: Muutamia periaatteita valtaa hajauttavalle merkitystaloudelle Toisena filosofisena asiana on se, miten suuntaudumme aikaan tai oikeastaan kestävyyteen debateissa, joista syntyy merkitystaloutta. Keskustelussa on huomioitavaa, että mielipiteiden variaatio ja polarisaatio on suurta. Yhdelle hyvälle kannalle, joka ratkaisisi ongelmia, löytyy aina toinen kanta ja vastavoima. Emme voi poistaa debattia ja päättää oikeita mielipiteitä, mutta voimme merkitysten jalostuessa päättää kulkea ideologioiden synteesinä määräytyneeseen suuntaan demokraattisessa päätöksenteossa. Filosofisesti on suunniteltava kolme kohtaa, miten valtaa järjestetään demokratian lisäksi. (1) Ihmiskunnan aikaa maksimoivat suunnitelmat tulisi nostaa ensisijaisiksi debateissa. (2) On huomioitava, että myös kaikenlainen kotiinpäin vetäminen sen ylitse, että suunniteltaisiin yhteistä, on vähemmän huomioarvoista, kun se että kaikki otetaan mukaan. (3) Valinnanmahdollisuuksien pitäisi maksimoitua sitä mukaa, kun eksistentiaaliset riskit pienenevät. Kun filosofiset päämäärät ovat kunnossa, myös debatit (esim. sosiaalisessa mediasssa) korjaavat virheet demokraattisesti. Tarvitsemme politiikassa tulevaisuusnäkymiä, joissa ennustettuun eksistentiaaliseen uhkaan varautuminen aloitetaan ajoissa. Politiikan onkin oltava merkityksiä käynnistävää, tulevaisuuteen suuntautunutta toimintaa, jonka myöhemmässä vaiheessa merkitystaloudellinen debatti arvioi sen. Vapaille merkityksille kasvanut demokratia ratkaisee ongelmia paremmin kuin ylhäältä ohjattu suunnitelmatalous. Demokraattisessa poliittisessa päätöksenteossa on kyse yli vaalikausien menevästä äänestäjien oppimisesta. Kun hajautettu ja ei-totalitarismiin perustuva järjestelmä merkitystaloudessa oppii debateilla säätämään tulevaisuutta ja rahataloutta yhä linkittyneemmin sekä itseohjautuvasti, saavutamme kestävän yhteiskunnan. Asian vegepihvi :: Kuluttaminen ja sijoittaminen Uudessa taloudessa pääomien sijoittamisen nähdään olevan eettistä, globaalietiikka on yhä voimakkaammin läsnä lokaaleissa päätöksissä. Yhä useampi hallinnoi rahastojaan globaaliin ilmastoon liittyvillä valinnoilla. Mikro- ja makrotalous yhtyvät tavoitteissaan. Kyse on luonnon määrittämästä eettisyydestä läpi kaikkien talouden tasojen. Ekologinen ja eettinen sijoittaminen ja kuluttaminen on vielä lapsenkengissä. Yksityisomistus on ollut parasta hallinnointia pääomalle. Yksilöt ovat olleet parhaita oman pääomansa sijoittajia. Keskeistä on kuitenkin nykyisin merkityksen ja siihen kytkeytyvän kulutuksen symbioosi. Merkitysten tullessa yhä keskeisimmiksi myös rahallinen pääoma kasvaa hyötyä, eikä pelkästään voittoa. Tähtäin on siis globaalissa järjestyksessä ja kestävässä taloudessa, jonka ympäristöriskejä voidaan mikrosysteemissä simuloida. Tämä tarkoittaa laajojen ympäristöjen ongelmien tuomista esim. pelillisillä päästökaupoilla mikrotalouksien osaksi. Katsontakantojen ulottuessa entistä kauemmas joudumme toteamaan, ettei yksityisomistuksessa (mikrotalous) saavuteta hyvin yhteistä kestävyyden tavoitetta (makrotalous). Yksityisomistus ei ole myöskään oikeudenmukainen tai tarkoituksenmukainen jakamaan valtaa pääomallisesti. Mikrotaloudella tarkoitan lähellä olevaa taloutta, jossa lokaali toiminta määrittää talouden toimintaedellytykset. Makrotalous taas on globaalia taloutta, jossa menestyminen vaatii laajemman toimintaympäristön haltuun ottoa, kuten globaalia ilmastoa tai kansainvälistä markkinataloutta. Meidän on osattava rakentaa siis merkitysten struktuuria, joka ylittää mikrotalouden säännöt merkityksellistämällä laajemmin toimintaympäristöä makrotaloudella. Merkitystalouden suhde yksilöön on hajautettu sekä sisältäpäin lähtevä päätävaltaa edistävä, eikä totalitaristinen. Tekoälyn avulla voimme ohjata symbioosia talouden tasoihin ja sillä voidaan tehostaa moraalia, vastuun ja vallan ollessa hajautetulla ihmisyhteisöllä. Yhä useammassa päätöksessämme ihmisinä meidän on pelattava laajojen yhteisöjen säännöillä. Ultimaattisesti jokainen on vastuussa globaalista ilmastosta. Jokainen päätös on tehtävä makrotaloudellisen ilmastonmuutoksen huomioivaksi, silloin kyseessä on merkityksellinen hyvä yli taloudellisen hyödyn. Yuval Harari tuo kirjassaan (s. 97-98) esille sen kuinka metsästäjä-keräilijöillä oli voimakkaampi luontosuhde ennen maanviljelyä. Olemme voimakkaasti eriytyneet luonnon käsitteistä esimerkiksi kaupunkiyhteisöissä. Merkitysten onkin palattava tuotteiden ja tekojen vaikutuksiin luonnossa. Luontoyhteyttä on vaikea palauttaa, mutta voimme toteuttaa ekologisuutta eräänlaisina peleinä ja kilpailuina, jossa palkintona on uusia tasoja vaikuttavuudessa ja yhteisöjen vallassa. Voimme simuloida pelien metaforilla luontosuhdettamme ja ohjata ajattelemaan ekologisesti teknologisissa ympäristöissä. Kestävää tulevaisuutta :: Rahatalous uudessa merkitystaloudessa

Kun puhutaan yksityisomistuksesta siten että sen pitäisi hankkia ylisukupolvinen jatkuvuus, nähdään sen heikkoutena oman edun tavoittelu. Omaisuus toimii liiallisena motivaationa ohittaa yleiset, globaalit säännöt ja unohtaa jatkuvuus. Historia tuntee hyvin paljon sivilisaatioita, jotka ovat kaatuneet siihen ettei luonnon uhkia ole haluttu ottaa vakavasti ja suunnitella tulevaisuutta ylisukupolvisesti. Myös kaikilla rikkailla on ongelmana liika taloudellinen pelillisyys ja voitontavoittelu moraalisen vastuun ohitse. Rahastoja myydään vastuullisina, mutta joukossa on myös eettisyyttä vasta tavoittelevia yhtiöitä.

Merkitystaloudellisissa dialogeisssa voimme muistuttaa yksilölle kohdista, joita tämän tulisi tarkkailla, kestävien sijoitusten suhteen. On pystyttävä viitoittamaan päätöksiä, joissa lokaali yksityisomistuksen teko on osa laajempaa yhteisöllistä ja globaalia narratiivia. Meidän on merkityksellistettävä jokainen teko laajemmalla vaikuttavuuskäsityksellä.

Merkitystalous tarvitsee paljon informaatiota luodakseen vaikutusten kentän, tietyn avoimuuden ollakseen vaikutusvaltaista, se tarvitsee avoimen dialogin. Samalla yritysten toiminta perustuu yrityssalaisuuksille. Niinpä talouteen ja ympäristöön vaikuttavien tuotantoketjujen tulisi olla mahdollisimman avoimia, jotta merkitystalous voi päättää ohjata eettisimpään taloudelliseen tulokseen. Narratiivien on rakennuttava tuotteisiin liittyvälle tiedolle, missä määrin yhteisöni ja globaali järjestys hyötyy kulutuskäytöksestä.

Ennen kaikkea merkitystalous takaisi riskeihin valmistautumisen, kun pienistä signaaleista saataisiin ohjaavia suuria vipuvarsia muuttaa rahataloutta. Merkitystaloudessa muutokset näkyvät paljon nopeammin kuin rahataloudessa, ja sen funktio arvostaa kohteitaan kertoo eksistentiaalisen riskin ja kulutuksen suhteesta. Selviäminen on koodattu ihmisolemukseen ja kulttuuriin, haluamme että valintamme olisivat mahdollisimman vapaita. Tähän on vastattava sillä, että merkitystaloudessa oikeasti näemme valintojen pienenevän eikä suurentuvan ylikulutuksen myötä. Tarkoituksena on saavuttaa syvä rahatalouden itseohjautuvuus, jossa valta on hajautettua. Loppu :: Yhteenveto Olen hahmotellut onnellista siirtymää rahataloudesta merkitystalouteen. Keskeiseksi tekijäksi nousee struktuurin vaaliminen, yksityisomistuksellisen rahapääoman vaalimisen sijaan. Struktuuri on välttämätöntä yhteistoiminnalle. Poliittinen järjestäytyneisyys on struktuurin korkea muoto. Struktuuri edustaa myös kaikkea sitä, millä me ihmiset asetamme todellisuuttamme sosiaalisesti, kulttuurisesti ja ympäristöllisesti. Keskeistä on se, että me ihmiset navigoimme tässä järjestyksessä ja pystymme ylläpitämään sitä uusilla eettisillä teoilla. Kun huomaamme että onnellisuus voi toteutua ympäristöissä, joissa lokaali päätäntävalta on laajentunut globaaliksi, ymmärrämme johtaa rahataloutta merkitystaloudella, niillä struktuureilla jotka johtavat kestäviin ratkaisuihin. Yhteiskunnan, jossa ympäristö johtaa merkitystaloudessa säätämään investointeja ja struktuuria paremmaksi. Aalto-Setälän kirjassa hahmotellaan toivon pyramidia (s. 214), tarvehierarkiaa, jossa etiikka ja estetiikka ja tietäminen ovat ylimpänä. Merkitystaloudellinen yhteistoiminta tuottaa mielen hyvää, ja tähän päästään eettisellä toiminnalla. Kun kulttuuri asettaa ihmisen luovaan rooliin ratkaista kestävyyttä ja yksityisomistuksen tehtävä on jäädä algoritmien hoidettavaksi estetiikaksi, tietoisuuden sisältövirtojen määrätessä taloutta. Merkitystalous on jo nykyisellään voimakas. Ihmiset arvostavat sisältöä elämässä monesti enemmän kuin rahaa. Se on onnen todellinen lähtökohta. Vielä on huomioitava, että onni voidaan saavuttaa muutenkin kuin teknologisella tarpeiden täyttymyksellä. Merkitystalous voi olla liian määräävää, jos annamme sen kokonaan teknologian valtaan. Voimme luovuttaa paljon vallasta merkityksen teknologialle, mutta emme voi koskaan ulkoistaa ihmisten välistä sosiaalista maailmaa. Kirjallisuutta ja lähteitä Aalto-Setälä, Pauli, Merkitystalous, Kirjapaja 2005 Yuval Noah Harari, Sapiens Ihmisen lyhyt historia, Bazar 2017 Merkitystalous extra osuus: https://aikamatkaaja.blogspot.com/p/blog-page.html Edit: 11.12.23: Selkeytetty ja poistettu osa filosofisesta osuudesta

Identiteetin puolustaminen oikeistossa ja vasemmistossa

Oikeistolaisessa ja vasemmistolaisessa ajattelussa on yhteisiä tiedollisen pääoman haalintaan liittyviä nimittäjiä. Jokainen jäsentää maailmaa oman perspektiivin kautta, johon on sidottu oletuksia totuuksista. Näitä totuuksia vaalitaan ja niillä rakennetaan identiteettiä. 

On huomattavaa, että suurin osa toimintamme motivaatioista liittyy egon tai identiteetin puolustamiseen. Millaista tietoa ja totuuksia kannat ympäristöstäsi, siten identiteettisi vaalii sitä itselleen. Kysymyksessä saattaa olla tieto omaisuudesta tai tieto miltä tahansa elämän alueelta. Ego vartioi tietoa jonka omistaa. Erotankin pelkästä egoistisesta käyttäytymisestä, egon tiedon pääoman. 

Ensimmäinen on ominaista jokaiselle ihmiselle. Egoistista käyttäytymisestä kasvetaan aikuisuudessa pois, tai ainakin suorat motiivit ja loputon kilpailu osataan piilottaa jalostuneemmin. Informaatiota sen sijaan omistetaan osana egoa ja identiteettiä. Se mitä tiedät on sinulle arvokasta pääomaa, jota kulttuurisesti vaalitaan. 

Jos ihmisellä on tietoa ympäristöstään, hän myöskin osaa vaalia sitä egon määräämällä tavalla. Tietopääoma jäsentyy semantiikaksi mielessä, ja lopulta ihminen ymmärtää näiden tieto jyvästen suhteita. Suhteita ymmärrettyään hän alkaa vaalia tietopääomaan liitettyä materiaalista ja kulttuurillisen jatkuvuuden saavuttavaa arvoa. Sitä että hän oman informaation pohjalta muokkaa ympäristöä mieleisekseen. Ego jäsentää tiedon, lopulta semantiikan merkitykset yhä jäsentyneempiin muotoihin, jossa ollaan tarkkoja sitä käsittävän informaation koskemattomuudesta toisten taholta. 

Egoon kuuluu eräänlainen oman reviirin puolustaminen tunne reaktioilla. Ei ole harvinaista, että suututaan tai ollaan aggressiivisia, jos esimerkiksi valintamahdollisuuksia kavennetaan tai omaisuutta otetaan pois. Tämä näkyi Ranskassa bensanhintojen korotuksista seuraavina keltaliivien mielenosoituksina. 

Egon hallinnoima pääoma, kulttuuristen funktioiden mukana on todennäköisesti johtanut rahataloudelliseen yksityisomistukseen, ihmisoikeuksiin välitteisesti, talousteoreettisiin egoistisiin pelimalleihin, sekä vallitsevaan sarjamonogamiaan. Siihen perustuu monella tavalla nykyiset ihmisten ohjaukseen liittyvät yhteiskunnalliset teoriat. Keskeistä tälle on libertarismi, yksilön oikeuksien puolustaminen. Tämä voidaankin nähdä osaltaan perustana laillisuudelle. 

Egoistinen kulttuuri oikeuksineen markkinoi itseään vapaudella. Laki nimeää oikeuksia yksilölle. Tässä tilanteessa kuitenkin kaikki muutos siihen suuntaan, että oltaisiin vähemmän egoistisia merkitsee vapauden menetystä ja herättää vastustusta länsimaisessa yhteiskunnassa. Muutoksia on vaikea viedä eteenpäin, muuten kuin yksilöiden valintoja ja omistusta lisäämällä. Tämä varsinkin näkyy oikeistolaisessa ajattelussa. Kolikolla on kääntöpuoli. Se on myös pienoinen ongelma ilmastonmuutoksen torjunnassa, kun kaikki haluavat säilyttää asemansa ja valtansa vanhoissa elinkeinoissa.

Vasemmistossa ajatellaan omistuksestakin enemmän niin että se on yhteistä pääomaa, jota meidän pitää vaalia järjestäytyneisyydellä. Ja niin egon määräämä informaatio liittyy enemmän yhteisesti vaalittavaan struktuuriin kuin yksitysen omaisuuden vaalimiseen. Järjestäytyneisyys vasemmistossa on struktuuria ja muuta kuin oikeistolainen oman alueen hallinnointi.  Toista nimittävät yhteisten pelisääntöjen vaalimenen ja ratkaisut kaikkien huomioimiseksi, toista määrittää oman pääoman valta ja egoistisen pääoman vahvistaminen. Kummallekin löytyvät evoluutiopsykologiset funktiot.

Oikeistolaiseen kotiinpäin vetämiseen moralismi oikein tekemisesestä sopii huonosti. Äärimmillään moralismi nähdään oikeistossa totalitarismina, jossa joku tulee ylhäältä käsin kertomaan mitä saa tehdä ja miten toimia. Oikeuksiaan ja egoaan puolustavalle tämä on vaikea pala. Vasemmisto näkee moralismin ennemminkin kehittävänä, yhteisiin pelisääntöihin puuttumisena. Miten luoda kestävää politiikkaa egoistisessa maailmassa? Egoismi uhkaa kääntyä populismiksi ja moraaliseksi pelillisyydeksi, jossa totuudella ei ole enää väliä? 

Egoistista maailmaa on ymmärrettäväkin pelillisenä, mutta samalla pyrittävä luomaan yhteisiä  pelisääntöjä, struktuuria, joka kannattelee yhteisöjä. Oikeiston on taivuttava yhteiseen peliin ja vasemmistossa on ymmärrettävä rakentaa struktuurin lisäksi oikeuksia yksilöille. On nähtävä, että oikeistossa ja vasemmistossa on kyse pitkälti samoista asioista, informaation pääomien hallinnasta.

Egon hallinnan oikeistolaisuus ja laajemman spektrin vasemmistolaisuus voivat lyödä kättä, kun teknologialla sovitetaan yhteen päätöksenteon data virtoja. Mahdollisuudet irrottautua primitiivisistä reaktioista ovat haastavia, eikä vasemmistolaisuus automaattisesti takaa omaan informaation puolustukseen enemmän yhteistoiminnallista otetta. Se kuitenkin näkee pitemmälle rakenteisiin, kuin oikeistolainen omaan yksityisomistukseen liittyvä puolustus.

Evoluutiopsykologinen ja egoistinen omaisuuden puolustaminen voi olla jalostunutta struktuuriin tähtäävää yhteistoiminnan rakentamista tai puhtaasti oikeuksia ja saavutettuja etuja puolustavaa toimintaa. On selkeää että tarvitsemme ensimmäistä enemmän ratkaisemaan ilmastokriisiä kuin jälkimmäistä. 

Kun ymmärrämme ajattelu- ja valtamekanismeja, pystymme navigoimaan yhä paremmin erilaisten aatteiden ilmastoissa ja tekemään omat ratkaisumme planeetan pelastamiseksi.