Rahataloudesta merkitystalouteen

Talo, mökki, auto ja vene on ostettu ehkä lainarahalla ja tulevaisuuden odotuksilla. Silti onni ja merkitys saattavat elämästä puuttua ja myös kulutustottumukset saattavat olla ekologisesti kestämättömiä. Tuttu tarina länsimaissa. Itse heräsin vastaavaan paniikkiiin yhteisen perhetilamme metsän hoidossa, jossa hyvistä tavoitteista huolimatta raha painoi enemmän kuin luonnon merkitys. Pyrin vastaamaan kirjoituksellani siihen, mikä olisi kulttuurinen ratkaisu ekokriisiin. Kirjoitan ensiksi kaikille niille, jotka ovat joutuneet painimaan ekologisten päätösten kanssa. Toisena kirjoitan itselleni kompensoidakseni menetystä paremmalla tiedolla, kun metsäpalstaamme ei hoidettu kestävästi. Tällä haluan sanoa, kuinka vastaamme merkityksillä ja niistä johdetulla taloudella ekokriisiin. Kaikki lähtee vanhasta keksinnöstä – rahasta. Raha ei ole itsessään rakentava voima, vaan toimintaa käynnistävä resurssi, jolla saadaan aikaan asioita. Hyviä ja huonoja. Meistä on rahankäytön ansiosta tullut jumalia, jotka pienellä verkossa tapahtuvalla klikkauksella voivat käynnistää suuren ketjun tapahtumia. Kun perustarpeet on tyydytetty, kuluttaminen ainoastaan lisää ihmisten välistä brändien ja vallan kilpailua. Valintojemme vallassa olemme jumalia, jotka voivat muuttaa tulevaisuutta. Mutta siihen tarvitaan mainonnassakin vahvempaa otetta siihen mikä on kestävää. Pystymme hyvään tai huonoon, eikä valintaa kaikkinensa voi jättää täysin kuluttajalle. Kapitalismi on pitkään ollut kestämätöntä. Se on lisännyt pääoman kasvaessa myös saasteita ja eriarvoisuutta. Olemmeko tämän kapitalistisen oravanpyörän uhreja, jossa tavoittelemme onnea saavuttamatta sitä kuitenkaan kaikilla materiaalisilla hyödykkeillä? Voimme ratkaista kapitalismin eli rahallisen pääoman aiheuttaman kriisiin helpoilla resepteillä, jos pureudumme siihen mistä kaikki alkaa – merkityksistä. Myöskään rahaa ja hyötyä ei ole, ennen kuin ihminen on merkityksellistänyt asiat, joita hän käsittelee. Puhun tässä todellisuudesta, joka ei ole materiaa, vaan joka määrittyy ihmisten välillä dialogina. Merkitysten maailma on oma todellisuutensa, fiktiota, jolla rakennamme näkymätöntä systeemiä (tai struktuuria). Merkitysten on määritettävä rahataloutta laajemmilla kuin rahalliseen hyötyyn liittyvillä päämäärillä. Dialogissa, jossa merkitykset ovat avainasemassa asetamme tavoitteita, jossa on kyse muustakin kuin pääoman kasvusta. Kun kapitalistiselle hyödyn tavoittelulle on asettunut rajat luonnon kriisistä, puhumme mielummin siitä, mitä jokainen voi tehdä yhteisen planeettamme eteen. Merkityksillä voimme saavuttaa onnea materiaalisen hyvän tavoittelun sijaan. Onnellisuus määritelmänä muodostuu välttämättömistä resursseista, kuten ruoasta, kodista, vaatteista. Sille tärkeitä asioita ovat myös valintojen vapaus, jota määrittävät kulttuurin tavoitteet, henkilökohtainen perustehtävä sekä egon eheys. Vain perustarpeet tarvitsevat rahaa, onnellisuus muodostuu rahan antamien resurssien jälkeen lähes yksinomaan merkityksistä, mukana olemisesta kilpailullisissa brändeissä. Länsimaisen yltäkylläisten resurssien maailmassa alamme olla kyllästyneitä materiaan, koska se ei voi tuottaa enää valtaa eikä hyvää siinä määrin, kuin meidän dialogissa saavuttamamme merkitykset. Vallasta on tullut alisteista sille, miten hyvin voimme elämän ekologisesti järjestää. Vuosi vuodelta kuluttamista katsotaan kitsaammin. Kaikki joutuvat miettimään niitä keinoja, joilla planeetta säästetään. Seurauksena dialogi, jossa merkitykset kasvavat hyötyajattelun ohitse. Merkitysten, pääoman ja mielekkyyden yhteenkietoutuminen on aloittanut uuden moraalisen talouden ja sijoittamisen, jossa resursseja pelataan aktiivisesti tuottamaan yhteistä hyvää, esimerkiksi ekologisen talouden kohteisiin. Kun pelkkä kapitaalin hankkiminen ei enää tuotakaan sosiaalista pääomaa, on käännytty merkityksiin. On perustettu impaktirahastoja, joissa tavoitteena on vaikuttaa positiivisesti taloudella voiton sijaan. Merkityksellisissä keskustelusissa ei ole keskeistä lyhytaikainen hyöty, vaan kilpailu kestävimmästä ja ekologisemmista ratkaisusta. Kyse on siitä, että taloudessakin on huomattu, että keskeistä ei ole henkilökohtainen voitto vaan kilpailu ajasta, jonka ihmiskuntana vietämme universumissa. Journalisti ja toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä kirjoitti jo vuonna 2005 merkitystaloudesta kirjan, jossa hän hahmotteli medioiden murrosta. Markkinoinnin kirjoissa alettiin tuolloin puhua huomiotaloudesta, eräänlaisesta huomion käyttämisestä pelillisesti, rikkoen yleisiä totuttuja sääntöjä. Myöhemmin kymmenluvulla merkitystalous on muuttunut medioiden murroksen lisäksi digitaalisiksi sosiaalisten medioiden sisältöjen personoiduiksi virroiksi, jossa on alettu huomion lisäksi kilpailla ihmisten niihin käyttämästä ajasta. Sosiaalisen median alustoilla merkitykset ovat valuuttaa, jossa kilpaillaan huomiosta. Yhä useampi funktio maailmassa on irronnut materiasta ja alkanut kilpailla merkitysten verkottuneessa maailmassa. Tämä on johtanut nopeatempoisuuteen mediassa. Sisällöistä on yhä enemmän alettu puhua narratiiveina, siis sellaisina meidän uskominamme tarinoina, jotka hyväksymme. Näihin osallistutaan ja sisältöä edelleen jaetaan muille. Viestintätoimistojen valta ja monimutkaistuneet tekoälyn ratkaisemat markkinointi- ja sisältövirrat ovat muuttaneet taloutta yhä enemmän pelillisiksi. Merkitystalous määrittyykin sellaiseksi ihmisten vuorovaikuttamaksi todellisuudeksi, jossa merkitykset jalostuvat, niillä tehdään kauppaa ja niitä suunnitellaan. Merkitykset rakentavat tavoitteellisina, kaupallisina, poliittisina, viihteeseen ja vapaa-aikaan kohdistuvina virtoina struktuuria, järjestystä, joka ohjaa yhteisöjä ja yksilöitä suunnistamaan todellisuudessa. Tarinat leirinuotiolla ovat valloittaneet sen, minkä varassa ihminen on toiminut koko ajan, luonnon ja ympäristön tarkkailun, jotta tulevilla sukupolvilla olisi elämä. Kun perushyödykkeet on saatu kasaan, on kulttuurisen kasvun ja eettisyyden jalostuksen aika leirinuotion tarinoiden avulla. Kun voittojen maksimointi ei enää tuotakaan hyvää, vaan painopiste on siirtynyt laatuun, tulee keskeiseksi ympäristö missä elämme merkityksineen. Tulevaisuuden elämällä on meille väliä, ja tämä näkyy tarinoiden vallassa tuotannon ylitse. Filosofia 1 :: Yhteyksiä materiaan, tavoitteisiin, merkityksiin ja takaisin

Myöhemmin kun määrittelen merkitystaloutta ja sen rakentamaa struktuuria, on ensin voitettavana filosofiset haasteet. On määriteltävä miten merkitykset ja materia ovat keskenään yhteneviä, jotta voidaan sanoa merkitysten ohjaavan materiaalista taloutta. Ensiksi kuitenkin on ratkaistava tosiasioiden ja päämäärien yhteydet. Humelaisen giljotiinin erottelu ’mitä pitäisi olla’, ja mitä luonnontilassa ‘faktuaalisesti on’, muuttuu parhaimmillaan ykseydeksi keskenään. Jos merkitystalous ladataan oikeanlaiselle pitkäaikaiselle tulevaisuudelle, puhumme silloin asioista, joilla todella on väliä ihmiskunnan menestymiselle ja lopulta yksilöille. Kuitenkin humelainen giljotiini väittää, ettemme voi tietää tosiasioista mihin pyrimme. En lähde tässä haastamaan vanhaa näkemystä, mutta tuon kulman jonka avulla voimme muodostaa laajan konsensuksen asioista, joita meidän on tehtävä. Humelainen giljotiinin kuilu on ylitettävissä tosiasioista moraaliin ja takaisin, kun meillä on yksi nimetty tavoite, jota pidämme tosiasioita jäsentävänä. Tämä asia on moraalinen valinta, eikä siis seuraa tosiasioista, vaan siitä että haluamme elää pitkään ja antaa tuleville sukupolville mahdollisuudet myös laadukkaaseen elämään. Kun puhutaan siitä, miten jatkuvuuden päämäärä arvottaa faktuaalisesti luonnossa olevia asioita, hypätään humelaisessa giljotiinissa siitä, mikä on siihen, mitä pitäisi olla ja miten asioita tulisi hoitaa niiden pitkäikäisyyden takaamiseksi. Nimetty yksi tavoite ajasta maapallolla voi siis määrittää tosiasioiden päämääriä hyvin laajasti. Tiedämme miten keskeinen tasa-arvon päämäärä on kaikella tavalla yhteiskunnassa, ja se määrittää useita tosiasioita yhden moraalisen kannan ympärillä. Samoin on kestävyyden päämääriin sitoutuneessa todellisuudessa. Merkitystaloudessa mittarit jatkuvuuden ja kestävyyden tavoitetta vastaan antavat päätöksille niiden ‘pitäisi tehdä’ signaaleja. Filosofia 2 :: Muutamia periaatteita valtaa hajauttavalle merkitystaloudelle Toisena filosofisena asiana on se, miten suuntaudumme aikaan tai oikeastaan kestävyyteen debateissa, joista syntyy merkitystaloutta. Keskustelussa on huomioitavaa, että mielipiteiden variaatio ja polarisaatio on suurta. Yhdelle hyvälle kannalle, joka ratkaisisi ongelmia, löytyy aina toinen kanta ja vastavoima. Emme voi poistaa debattia ja päättää oikeita mielipiteitä, mutta voimme merkitysten jalostuessa päättää kulkea ideologioiden synteesinä määräytyneeseen suuntaan demokraattisessa päätöksenteossa. Filosofisesti on suunniteltava kolme kohtaa, miten valtaa järjestetään demokratian lisäksi. (1) Ihmiskunnan aikaa maksimoivat suunnitelmat tulisi nostaa ensisijaisiksi debateissa. (2) On huomioitava, että myös kaikenlainen kotiinpäin vetäminen sen ylitse, että suunniteltaisiin yhteistä, on vähemmän huomioarvoista, kun se että kaikki otetaan mukaan. (3) Valinnanmahdollisuuksien pitäisi maksimoitua sitä mukaa, kun eksistentiaaliset riskit pienenevät. Kun filosofiset päämäärät ovat kunnossa, myös debatit (esim. sosiaalisessa mediasssa) korjaavat virheet demokraattisesti. Tarvitsemme politiikassa tulevaisuusnäkymiä, joissa ennustettuun eksistentiaaliseen uhkaan varautuminen aloitetaan ajoissa. Politiikan onkin oltava merkityksiä käynnistävää, tulevaisuuteen suuntautunutta toimintaa, jonka myöhemmässä vaiheessa merkitystaloudellinen debatti arvioi sen. Vapaille merkityksille kasvanut demokratia ratkaisee ongelmia paremmin kuin ylhäältä ohjattu suunnitelmatalous. Demokraattisessa poliittisessa päätöksenteossa on kyse yli vaalikausien menevästä äänestäjien oppimisesta. Kun hajautettu ja ei-totalitarismiin perustuva järjestelmä merkitystaloudessa oppii debateilla säätämään tulevaisuutta ja rahataloutta yhä linkittyneemmin sekä itseohjautuvasti, saavutamme kestävän yhteiskunnan. Asian vegepihvi :: Kuluttaminen ja sijoittaminen Uudessa taloudessa pääomien sijoittamisen nähdään olevan eettistä, globaalietiikka on yhä voimakkaammin läsnä lokaaleissa päätöksissä. Yhä useampi hallinnoi rahastojaan globaaliin ilmastoon liittyvillä valinnoilla. Mikro- ja makrotalous yhtyvät tavoitteissaan. Kyse on luonnon määrittämästä eettisyydestä läpi kaikkien talouden tasojen. Ekologinen ja eettinen sijoittaminen ja kuluttaminen on vielä lapsenkengissä. Yksityisomistus on ollut parasta hallinnointia pääomalle. Yksilöt ovat olleet parhaita oman pääomansa sijoittajia. Keskeistä on kuitenkin nykyisin merkityksen ja siihen kytkeytyvän kulutuksen symbioosi. Merkitysten tullessa yhä keskeisimmiksi myös rahallinen pääoma kasvaa hyötyä, eikä pelkästään voittoa. Tähtäin on siis globaalissa järjestyksessä ja kestävässä taloudessa, jonka ympäristöriskejä voidaan mikrosysteemissä simuloida. Tämä tarkoittaa laajojen ympäristöjen ongelmien tuomista esim. pelillisillä päästökaupoilla mikrotalouksien osaksi. Katsontakantojen ulottuessa entistä kauemmas joudumme toteamaan, ettei yksityisomistuksessa (mikrotalous) saavuteta hyvin yhteistä kestävyyden tavoitetta (makrotalous). Yksityisomistus ei ole myöskään oikeudenmukainen tai tarkoituksenmukainen jakamaan valtaa pääomallisesti. Mikrotaloudella tarkoitan lähellä olevaa taloutta, jossa lokaali toiminta määrittää talouden toimintaedellytykset. Makrotalous taas on globaalia taloutta, jossa menestyminen vaatii laajemman toimintaympäristön haltuun ottoa, kuten globaalia ilmastoa tai kansainvälistä markkinataloutta. Meidän on osattava rakentaa siis merkitysten struktuuria, joka ylittää mikrotalouden säännöt merkityksellistämällä laajemmin toimintaympäristöä makrotaloudella. Merkitystalouden suhde yksilöön on hajautettu sekä sisältäpäin lähtevä päätävaltaa edistävä, eikä totalitaristinen. Tekoälyn avulla voimme ohjata symbioosia talouden tasoihin ja sillä voidaan tehostaa moraalia, vastuun ja vallan ollessa hajautetulla ihmisyhteisöllä. Yhä useammassa päätöksessämme ihmisinä meidän on pelattava laajojen yhteisöjen säännöillä. Ultimaattisesti jokainen on vastuussa globaalista ilmastosta. Jokainen päätös on tehtävä makrotaloudellisen ilmastonmuutoksen huomioivaksi, silloin kyseessä on merkityksellinen hyvä yli taloudellisen hyödyn. Yuval Harari tuo kirjassaan (s. 97-98) esille sen kuinka metsästäjä-keräilijöillä oli voimakkaampi luontosuhde ennen maanviljelyä. Olemme voimakkaasti eriytyneet luonnon käsitteistä esimerkiksi kaupunkiyhteisöissä. Merkitysten onkin palattava tuotteiden ja tekojen vaikutuksiin luonnossa. Luontoyhteyttä on vaikea palauttaa, mutta voimme toteuttaa ekologisuutta eräänlaisina peleinä ja kilpailuina, jossa palkintona on uusia tasoja vaikuttavuudessa ja yhteisöjen vallassa. Voimme simuloida pelien metaforilla luontosuhdettamme ja ohjata ajattelemaan ekologisesti teknologisissa ympäristöissä. Kestävää tulevaisuutta :: Rahatalous uudessa merkitystaloudessa

Kun puhutaan yksityisomistuksesta siten että sen pitäisi hankkia ylisukupolvinen jatkuvuus, nähdään sen heikkoutena oman edun tavoittelu. Omaisuus toimii liiallisena motivaationa ohittaa yleiset, globaalit säännöt ja unohtaa jatkuvuus. Historia tuntee hyvin paljon sivilisaatioita, jotka ovat kaatuneet siihen ettei luonnon uhkia ole haluttu ottaa vakavasti ja suunnitella tulevaisuutta ylisukupolvisesti. Myös kaikilla rikkailla on ongelmana liika taloudellinen pelillisyys ja voitontavoittelu moraalisen vastuun ohitse. Rahastoja myydään vastuullisina, mutta joukossa on myös eettisyyttä vasta tavoittelevia yhtiöitä.

Merkitystaloudellisissa dialogeisssa voimme muistuttaa yksilölle kohdista, joita tämän tulisi tarkkailla, kestävien sijoitusten suhteen. On pystyttävä viitoittamaan päätöksiä, joissa lokaali yksityisomistuksen teko on osa laajempaa yhteisöllistä ja globaalia narratiivia. Meidän on merkityksellistettävä jokainen teko laajemmalla vaikuttavuuskäsityksellä.

Merkitystalous tarvitsee paljon informaatiota luodakseen vaikutusten kentän, tietyn avoimuuden ollakseen vaikutusvaltaista, se tarvitsee avoimen dialogin. Samalla yritysten toiminta perustuu yrityssalaisuuksille. Niinpä talouteen ja ympäristöön vaikuttavien tuotantoketjujen tulisi olla mahdollisimman avoimia, jotta merkitystalous voi päättää ohjata eettisimpään taloudelliseen tulokseen. Narratiivien on rakennuttava tuotteisiin liittyvälle tiedolle, missä määrin yhteisöni ja globaali järjestys hyötyy kulutuskäytöksestä.

Ennen kaikkea merkitystalous takaisi riskeihin valmistautumisen, kun pienistä signaaleista saataisiin ohjaavia suuria vipuvarsia muuttaa rahataloutta. Merkitystaloudessa muutokset näkyvät paljon nopeammin kuin rahataloudessa, ja sen funktio arvostaa kohteitaan kertoo eksistentiaalisen riskin ja kulutuksen suhteesta. Selviäminen on koodattu ihmisolemukseen ja kulttuuriin, haluamme että valintamme olisivat mahdollisimman vapaita. Tähän on vastattava sillä, että merkitystaloudessa oikeasti näemme valintojen pienenevän eikä suurentuvan ylikulutuksen myötä. Tarkoituksena on saavuttaa syvä rahatalouden itseohjautuvuus, jossa valta on hajautettua. Loppu :: Yhteenveto Olen hahmotellut onnellista siirtymää rahataloudesta merkitystalouteen. Keskeiseksi tekijäksi nousee struktuurin vaaliminen, yksityisomistuksellisen rahapääoman vaalimisen sijaan. Struktuuri on välttämätöntä yhteistoiminnalle. Poliittinen järjestäytyneisyys on struktuurin korkea muoto. Struktuuri edustaa myös kaikkea sitä, millä me ihmiset asetamme todellisuuttamme sosiaalisesti, kulttuurisesti ja ympäristöllisesti. Keskeistä on se, että me ihmiset navigoimme tässä järjestyksessä ja pystymme ylläpitämään sitä uusilla eettisillä teoilla. Kun huomaamme että onnellisuus voi toteutua ympäristöissä, joissa lokaali päätäntävalta on laajentunut globaaliksi, ymmärrämme johtaa rahataloutta merkitystaloudella, niillä struktuureilla jotka johtavat kestäviin ratkaisuihin. Yhteiskunnan, jossa ympäristö johtaa merkitystaloudessa säätämään investointeja ja struktuuria paremmaksi. Aalto-Setälän kirjassa hahmotellaan toivon pyramidia (s. 214), tarvehierarkiaa, jossa etiikka ja estetiikka ja tietäminen ovat ylimpänä. Merkitystaloudellinen yhteistoiminta tuottaa mielen hyvää, ja tähän päästään eettisellä toiminnalla. Kun kulttuuri asettaa ihmisen luovaan rooliin ratkaista kestävyyttä ja yksityisomistuksen tehtävä on jäädä algoritmien hoidettavaksi estetiikaksi, tietoisuuden sisältövirtojen määrätessä taloutta. Merkitystalous on jo nykyisellään voimakas. Ihmiset arvostavat sisältöä elämässä monesti enemmän kuin rahaa. Se on onnen todellinen lähtökohta. Vielä on huomioitava, että onni voidaan saavuttaa muutenkin kuin teknologisella tarpeiden täyttymyksellä. Merkitystalous voi olla liian määräävää, jos annamme sen kokonaan teknologian valtaan. Voimme luovuttaa paljon vallasta merkityksen teknologialle, mutta emme voi koskaan ulkoistaa ihmisten välistä sosiaalista maailmaa. Kirjallisuutta ja lähteitä Aalto-Setälä, Pauli, Merkitystalous, Kirjapaja 2005 Yuval Noah Harari, Sapiens Ihmisen lyhyt historia, Bazar 2017 Merkitystalous extra osuus: https://aikamatkaaja.blogspot.com/p/blog-page.html Edit: 11.12.23: Selkeytetty ja poistettu osa filosofisesta osuudesta

Maailma nautintoina ja prosesseina

On kirjoitettu paljon epäoikeudenmukaisuudesta ja talouden vapaana vallovista mekanismeista. Maailma totesi sääntöjen ja rajoitetun kilpailun olevan tehotonta ja antoi vallan markkinaliberalismille, jokaisen edistää omaa etuaan. Kritiikki kohdistuu siihen, että vain tavaralla on arvoa ja ihmisten väliset suhteet ja moraali mitätöntä kilpailussa järjestelmässä. Samanlaista mekanismia luonto noudattaa synnyttäessään meidät tänne maapallolle, evoluution kilpailullisen valinnan kautta jalostumaan sivilisaationa. Lähes kaikkialla huomataan kilpailun mekanismi - taidekin saattaa olla äärimmäistä pintaan ja materialiseen estetiikkaan sidottua, vaikka se taistelee juuri niillä kaikkia annettuja merkityksiä vastaan. Ihmisen sosiaalinen äly on kuitenkin tällaista ajattelua vastaan. Se haluaa luoda identiteetin oikeuksineen vailla kilpailua. Tähän sosiaalisen älyn tuottamaan ihmisoikeuteen meidän pitäisi mielestäni tähdätä toisia vastaan taistelemisen sijasta. Olemme tulleet kyllästymisvaiheeseen, jossa kasvulle ei ole enää mahdollisuuksia globaalissa taloudessa. Tulisi siirtyä identiteettien eettiseen talouteen.

Mielenkiintoni ja kritiikkini ensimmäisenä kohdistuu nautintojen ja prosessien eroavuuteen yhteiskunnassa. Olemme hyödykkeiden palvelijoita, joiden ensisijaisuutena on nauttia joidenkin muiden meille tuottamasta materiasta tai sisällöstä. Olemme kuitenkin mitättömän tietämättömiä niistä prosesseista, joilla meille näitä tuotetaan. Olemme nautintojen koneita, kohteita jotka voivat palvoa tavara ja sisältö estetiikkaa ympärillämme, ymmärtämättä kuitenkaan mitään tuotteiden eettisyydestä tai niiden monimutkaisuudesta. Onkin vaarana että meistä tulee kuplien sisällä asuvia yksilöitä, joilla ei ole kontaktia todellisuuteen enää. Meille yksilöidään uutiset, tieto, materia, lähes kaikki on yksilöityä nautintoa, jossa ei ole lopullista kontaktia toisten ihmisten kanssa, eikä tietoa prosesseista ja niiden eettisyydestä.

Vastaavia ajatuksia on kirjoitettu kirjassa nimeltä Spektaakkelin yhteiskunta. Sen 60-luvulla syntynyt yhteiskuntakritiikki on ajankohtaista edelleen. Spektaakkeli on se että kaikki on meille kuvaa, presentaatiota, ja kaikki on eriytynyt alkuperäisestään. Tällainen maailma on objekti ihmiselle, joka ei pääse enää koskaan kontaktiin todellisuuden kanssa. Eräällä tavalla nautintojen ja prosessien ajatus on yksi tarkennettu osa spektaakkelia jota kritiikkini koskee.

Nautinnoissa ja prosesseissa on kyse siitä, kuinka kulttuuri on järjestäytynyt universumimme lakeihin. Sen ei tarvitsisi olla niin emergentti ja rajapintoja nautinnoissa ja prosesseisssa määräävä, jos päättäisimme muodostaa kulttuurimme toisin. Jokainen rooli työelämässä ja jokainen tuote kaupassa ovat järjestyneen yhteiskunnan tuottamaa palvelua jollekulle. Nautinnot ja prosessit ovat eriytyneet tuottavuuden kasvun seurauksena ja sen seurauksena, että on eriytyneitä tehokkuuteen liittyviä tietoisuuksia, joilla on tietämys jonkun asian hallinnasta. Mielen estetiikka rajoittaa sitä roolia, jolla voimme maailmassa toimia. Tietoisuus on rakentunut hahmottamaan maailmaa omasta rakennetusta esteettisestä näkökulmasta, se on vaatinut tehtävien eriytymistä. Ehkä inhimilliset resurssit eivät ole riittäneet nautintojen ja prosessien yhdistämiseen - tietoisuuteen joka saattaisi olla tarpeen rakennettaessa tulevaisuuden eettistä maailmaa.

Merkitys on samoin meille presentaatio, ei prosessi jonka ymmärtäisimme. Jokainen tiedonmurunen on heikko linkki varsinaiseen tuotettuun informaatioon. Merkitykset välittyvät vain merkeillä, mutta prosessit niiden takana ovat tuntematonta maastoa, jonka joku on luonut. Voisimmeko muuttaa todellisuutta niin, että myös prosessit olisivat meille tietoisia, samalla kun opimme uutta. Tämä vaatisi jonkinlaista valistunutta tietoisuutta ja vapaata tiedon jaon alustaa, jolla moraaliset agentit toimisivat prosessien päällä. Agenttien toiminta tiedon päällä edellyttää yksityisyyden suojaa. Henkilöiden hallinnoidessa omia tietojaan mahdollistetaan identiteetti ja toimijan tiedon esteettinen reitti. Informaation pitäisi olla oikeus, joka jokaisella on, ja yrityssalaisuudet kiellettyjä.

Tiedon valtatie voisi olla Linuxmainen tai tieteen omainen vapaiden ohjelmistojen ja tiedon alustan tie, jossa kaikki prosessit ovat tunnettuja. Asioista nauttiminen saisi uuden eettisen käänteen, jos antaisimme määräävän aseman informaatiolle, niin kuin myös universumin perusluonteeseen kuuluu. Vallan tavoittelu sosiaalisessa piirissä suuntautuisi tiedon tavoitteluun informaatioesteettisessä ympäristössä. Yritysten valta on perustunut siihen, että ne joutuvat toimimaan yhdessä ja siitä on syntynyt eettisyyttä, yhteisestä koheesiosta. Kuitenkin suuryrityksille eettiset valinnat tulevat liian vaikeiksi, jos niitä ei johdeta alhaalta ylöspäin, populaatiosta yritysvaltaan. Ne saattavat rajoittaa tiedonsaantia pelkästään taloudellisista syistä. Tarvitsemme eettistä valuuttaa ohjaamaan kehitystä parempaan ja luomaan eettisen nautintojen ja prosessien läpäisevän kontrollin yritystalouden toimintaan.

Voisimme jo nyt päättää ihmisinä luoda järjestelmiä, jotka muuttavat rahan mekaaniset järjestelmät inhimillisen tietoisuuden ja eettisyyden järjestelmiksi. Bitcoin valuutta pyrkii olemaan tulevaisuuden valuutta globaalilla suoralla tavalla, ilman pankkien ja valtioiden vaikutusta. Samalla valuutan arvolla pelaajille siitä on tehty pyramidihuijaus. Bitcoinista tuskin on ilman laajennuksia vastaamaan tulevaisuuden talouteen. Kuitenkin yhdistettynä tietoisen kuluttajan kanssa, joka ymmärtää prosessit ja nautinnon kokonaisuuden, joku vastaava valuutta voi muuttua eettiseksi valuutaksi jos se samalla toisi jonkinlaisen eettisyys indeksin jokaiseen ostoon. Tällaisen indeksin tai arvon tuominen osaksi ostotapahtumaa muistuttaisi kuluttajaa hänen valinnoistaan. Tämä olisi suora vastaus rahan valta-ominaisuudelle, joka toisi toisenlaisen vastavoiman eettisyyden vallan myös ostotapahtumiin ja samalla eettisen valvotun yritystalouden. Vertailuja olisi helppo tehdä, jos yritysten toimintaprosessit olisivat indeksoituina niiden eettisyyden mukaan. Toisaalta sen tuominen erilliseksi antaisi viestin, ettei moraalia voi ostaa rahalla. Esim. kehittysmaissa valmistetussa kalliimmassa tuotteessa saattaisi olla alempi eettisyys arvo, mutta myös toisin päin kulutettuna, luksustuotteiden pienempi eettisyys arvon tapauksessa, tulisit vastuuseen tekojesi eettisyydestä rahan summasta riippumatta.

Jos valta muutettaisiin yrityksiltä, yhteisen eettisen pankkijärjestelmän ja tietoisen kuluttajan hallinnoitavaksi, ei olisi tarvetta taistella työttömyyttä ja rahan mekanismeja vastaan. Jokaiselle henkilölle voitaisiin suunnitella oma elinkaari, tehtävä maailmassa, minkä mukaan hän saisi antaa panoksensa yhteiskunnalle ja eettiselle rahajärjestelmälle. Tämä vastaisi alussa puhumaani kehitystä kilpailuyhteiskunnasta identiteettiyhteiskunnaksi. Tämä olisi tuottavampaa myös materiaalisessa mielessä, kuin ihmisten pompottaminen markkinamekanismien työn valinnan armoilla.

Kyse olisi globaalisesti työ- ja koulutusjärjestelmästä, jossa rajapinta ei enää olisi työläisen ja yrityksen välissä, vaan kaikki olisi informaatiovapaata globaalia työtä ja oppimista yksilöllisten resurssien mukaisesti. Kilpailun roolia voidaan muuttaa tasapainoisemmaksi, kansallisia kehityssuunnitelmia myötäileväksi, kun luodaan globaaleihin ja paikallisiin kysymyksiin eettisesti suhtautuva yhteinen globaali talousjärjestelmä. Kenenkään ei tarvitsisi äänestää työn moraalista omalla eroamisellaan, kun talouden prosessit olisivat rahoituksesta lähtien eettisiä. Moraalisista kysymyksistä yksilöt voivat olla eri mieltä, mutta globaalit ongelmat vaativat jaettuja, yhteisiä eettisiä ratkaisuja. Näiden yhteisten pitkän ajan ja helposti tiedostamattomien päämäärien pohjalle voidaan pystyttää eettistä taloutta. Koko muutos olisi mahdollista, jos kääntäisimme vallan kentän toisin päin ja alkaisimme suunnitella todellisuuden rakentumista ihmisestä käsin, alhaalta ylöspäin populaatiossa kasvavana järjestelmänä. Fyysisen työn karatessa roboteille, on markkinat vapautumassa yli rajojen tehtävälle työlle, jossa tietotyön paikalla ei ole enää merkitystä. Murros vapaan tiedon identiteettiyhteiskunnaksi on mahdollinen.

Seurauksena olisi tietynlainen Gaiamainen maailma, jossa ihmisen henkisyys saisi sen arvon, joka sille kuuluukin. Nyt tilanne on emergenssin mukaan rakentunut järjestelmä yksinkertaisesta yksilöstä kohti monimutkaisempia yritysten sosiaalisesti johdettuja järjestelmiä. Jos totuus on se, että pohjalla järjestelmien heiteltävänä oleva ihminen on tietoisuuksineen monimutkaisin joka tulisi ensin ottaa huomioon ja vasta sen jälkeen siirryttäisiin monimutkaisten yritysjärjestelmien suunnitteluun, näiden tiedolla rikastettujen ihmisten voimalla. Jako nautintoihin ja prosesseihin tulisi uudelleen tutkittavaksi, ja muotoilluksi tietoisuuden kasvamisen kautta, jossa valitsisimme ihmiskuntana eettisen tulevaisuuden tiemme. 

Jos ajatukseni tuntuivat ajankohtaisilta, blogikirjoitukseni Maailma ei ole valmis, siksi tasa-arvon ja avoimen vallan suunta jatkaa idean kehittelyä.

Lähteet:

Guy Debord: Spektaakkelin yhteiskunta(2005)(1967)