Sosiaaliset pisteytysmenetelmät voidaan korvata inhimillisemmällä tekoälyllä

Content in NotebookLM podcast conversation (in english): https://notebooklm.google.com/notebook/ac63c918-95fb-4d03-8afd-38e1f8306263/audio Nykyään on ajatuksena, että ihmisiä pisteytetään tietyissä päätöksiä vaativissa asioissa. Pankien lainapäätöksissä, vakuutuksissa tai jopa oikeudellisissa päätöksissä osana henkilön tuomiota esim. Yhdysvalloissa. Eu suojelee yksilöä tarkemmin mm. sosiaaliselta pisteytykseltä ja Black box -efektiltä, jossa meillä ei olisi tietoa tekoälyn päätökseen johtavista syistä. Hieman teknisempää tekstiä ennen seuraavaa väliotsikkoa. Voit ohittaa selitykset jos asia AI:sta on tutumpaa. Pisteytetyt päätökset ovat neuroverkon tuottamia vastavirta-algoritmi (back propagation -algoritmilla) opetettuja vaihtoehtoja. Esim. pitäisikö pankin myöntää laina? Yksiselitteinen vastaus neuroverkoilla on syötettyihin parametreihin on vaihtoehdot kyllä ja ei. Nämä tekijät saavat neuroverkon neuroneista painoja, sen mukaan miten kukin tekijä on edistänyt tai vähentänyt laskun maksamisen todennäköisyyttä muilla henkilöillä. Kun nämä painot lasketaan yhteen syntyy päätös neuroverkossa, kyllän ja ein välillä. Nämä tekijät saattavat olla mielivaltaisia itse asiaan verrattuna, esim. tietoja puhelinmallista jolla on otettu yhteys pankkiin tai kellonaika. Ne tiedot on kuitenkin pisteytetty koskemaan ei- tai kyllä-vaihtoehtoja painoarvolla tulo-ja päättö- komputatioonalisten neuronien välillä. 

On myös hieman monimutkaisempia tapoja tietää yksilön kelpoisuutta. Ja tässä astuvat konvolutiiviset neuroverkot mukaan. Kun neuroneille opetetaan jotain, ne ikään kuin muodostavat asioiden väilille monipuolisia suhteita. Syvä oppivissa (Deep Learning) -verkoissa on ideana, että nämä asiat eivät ole vain yksiulotteisia suhteita, jotka johtaisivat tulo-ja-päättö neuronien väliseen yksikerroksiseen suhteiden määrittelyyn, esimerkiksi päättöneuroneiden kyllän ja ein välillä, vaan monimutkaisempaan useiden kerrosten muodostamiin hahmoihin, jotka ennustavat tiettyjen asian ilmiöiden suhteita. 

Konvolutiivinen neuroverkko muodostaa ikään kuin kuvan hahmojen ymmärtäviä yhteyksiä neuronien välillä. Erityisesti tätä konvolutiivista neuroverkkoa on käytetty usein kuvan tunnistuksessa. Kuvassa tai tiettyjen merkitysten formaalissa muodossa on tiettyjä rakenteita, se saa erityisen neuroverkon kerroksen (Neural network layer) oppimaan tällaisen muodon. Esimerkiksi kissojen viikset, korvat, tai kissojen turkin muodot eri kissojen kuvissa ovat niiden kuvaavia ominaisuuksia joista kissa tunnistetaan. Kun tietyt hahmot on hankittu sisimmissä piilotetuissa kerroksissa, se osaa vahvistaa päättö kerroksen neuronien tulosta esimerkiksi kissasta. Konvolutiiviset neuroverkot voidaan laittaa myös muodostamaan ja haaveilemaan kissoista. Tietyn sana ja hahmoparien mukaisesti.

Ideana on että nämä hahmot sijoittuvat matemaattisesti vektoriavaruuteen mm. transformereissa jotka tuottavat sanojen merkityksien suhteita laskemalla huomioarvoja sanoille. Lähekkäiset hahmot ovat myös avaruudessa lähekkäin ja niistä voidaan laskea tietyillä poikki vektoreilla suhteita muihin hahmoihin ja näin muodostaa monimutkaisempia kuvia ja mahdollisesti sana tai merkitys pareja ja kokonaisia lauseita. On jopa videoita, joissa tietyt asiat kehittyvät ja toimivat avaruudessa, sen opitun materiaalin perusteella joka asiasta on hankittu. Läheiset alueet jakavat samoja ominaisuuksia muiden opittujen hahmojen kanssa, ja näin myös neuraalisessa presentaatiossa piilotetussa kerroksessa ilmenee konvolutiivisten neuronien suhteiden hahmoina.

Miten soveltaa neuroverkkoa korvaamaan sosiaalinen pisteytys

Alku oli neuroverkkojen toiminnan kertausta, nyt tullaan varsinaiseen asiaan. Koska keskeistä on nykyään että me käytämme tietoverkoissa paljon tietokoneiden resursseja ihmisten profilointiin, siis tiettyjen laskennallisten riippuvuussuhteiden tai hahmojen tunnistamiseen. Äärimmillään näitä keinoja käytetään ihmisten pisteyttämiseen mm. esim. Kiinassa. jossa ei ole mahdollista esim. matkustaa, jos on algoritmien mielestä epäluotettava.

Miten kuitenkin voisimme luoda luotettavuutta kuvaavan järjestelmän, mutta emme olisi niin biassed, mm. ihonvärin tai jonkun muun luokittelevan asian suhteen, joka osoittaisi huonoa rasistista arviointia väärillä parametreilla henkilöstä. Tarvitsisimme erityisen neuroverkon, joka olisi vastavuoroinen, ei pelkästään luokitteleva. Jolla olisi kykyä muodostaa kysymyksiä henkilölle ja tämän perusteella se muodostaisi henkilökohtaisen assistentin ja neuroverkon tulkitakseen henkilön hahmoa verrattuna muihin ihmisiin. Ei olisikaan kyseessä pisteytys joidenkin tekijöiden perusteella (jotka suurimmalta osalta olisivat biased ja vääriä epäolennaisia tulkintoja), vaan konvolutiivinen neuroverkko, joka osaisi muodostaa tekoäly agentin, niiden suhteiden ymmärtämiseksi, missä henkilö aktuaalisesti elää maailmassa. 

Sosiaalisten suhteiden tekoäly agentin hahmot voisivat keskustella keskenään agentin toiminnan skenaarioista. Esimerkiksi äidinkielen ja kielitaidon rajat asettavat tiettyjä toimintaympäristön rajoja. Tekoäly agentti on vähemmän julma ihmisen suhteen, miten hän saattaisi menestyä, kuin pisteytys metodit. Tekoäly agentti ottaisi haltuunsa ja avustaisi yksilöä valitsemaan ne skenaariot, jotka olisivat otollisia hänen kehittymisen kannalta. Lainan saantiin tarvittaisiin skenaario opiskelusta ja työpaikasta. Agentti saattaisi simuloida erilaisia skenaarioita, joita henkilö saattaisi valita saavuttaakseen haluamansa, tavoitteensa, jotka häntä motivoivat. Se olisi koko ajan tietoinen hahmostaan, ihmisen sisäisistä ja ulkoisista tekijöistä. Kyse olisi jonkinlaisesta stokastisesta todellisuus käsityksestä, jossa skenaariot määräytyisivat tiettyjen polkujen kautta, saavuttaakseen ne halut jotka, ihmisellä on toimimiseen ja menestykseen.

Mutta ennen kaikkea voisimme hahmottaa yksilöllisen merkityksen hahmoja mielen rakenteissa, ei yksilön ulkoisissa merkeissä. Näillä saisimme kuvan miten yksilö suhtautuu kulttuurisiin signaaleihin sisäisesti, kieleen, mediaan, vuorovaikutuksen, työskentelyyn. Lisäksi voisimme hahmottaa tekoälyllä niitä piirteitä, jotka liittyvät neuraalisen toimintaan, sen nopeuteen ja päättelykykyyn ja eräällä tavalla tekoälyn hahmoilla kuvaisimme niitä hahmoja, joita yksilöllä on ympäristöstään kuvaajina. Kaikessa tässä olisi olennaista että vuorovaikuttava tekoäly agenttimme ohjaisi toimintaa oikeaan suuntaan tarvittaessa. Ja ilman pisteytyksen tuomaan kieltoa saada palvelua ja tiettyä alistumista realiteettien ehtoihin, tekoäly agentti sen sijaan olisi aina positiivinen mahdollisuus ideoida ja oppia tämän vuorovaikutuksessa yhä uusista mahdollisuuksista maailmassa. Tilalla olisi ohjaava puhe ja skenaariot ja erityinen pisteytys korvautuisi syvemmällä ymmärryksellä yksilön hahmoista ja semantiikasta hänen sisällään. 

Tärkeää tekoäly agentin toiminnassa on yhdistää yksilön oman toimijuuden perusteella muodostuva todellisuudessa suunnistaminen. Tähän suunnistamiseen suhtautuvan agentti tarvitsisi ymmärtää vain yksilön tavoitteita ja päämääriä. Kun on tiettyjä ideoita siitä mikä on hyvää ja kannattavaa, pitää tekoäly agentin huomioida, miten näitä tavoitteita yksilön kohdalla voidaan hyödyntää kaikkein parhaiten hahmoissa, jotka kuvaavat oppimis matkan varrella olevien päämäärien saavuttamiseen. Tekoäly agentti osaa hahmottaa niitä toimia mitä kehittyminen tiettyjen toimintojen ja vastuiden saamiseen yhteiskunnassa tarvitsee. 

Datan oltava oikeita asioita kuvaavaa ja kohdistuttava syvimpiin parametreihin, ei pintatietoon

Neuroverkon opettamiseen liittyy se data, jota käytetään sen hahmojen tunnistukseen. Jos tämä data koskee käyttäytymistä, esimerkiksi sitä, käveletkö tietyssä tilantaissa tai mielialoissa punaisia päin, on tekoälyn tehtävä hahmo päätelmiä tämän datan avulla, ja se muodostaa suhteita neuroneihin juurikin ilmaistakseen tämän käyttäytymisen suhteita. Silloin erottelevaksi tekijäksi muodostuu erityisesti ulkoiset käyttäytymisen tekijät, koska data usein koskee sitä – tilanteita. Kuitenkin ääritapauksessa tällaisen pisteytyksen sijaan tekoälyn agentin olisi opittava tuntemaan mielen hahmoja, miksi henkilö kulkee joskus punaisia päin? Nämä hahmot kertovat enemmän ja ovat suhteessa todellisiin rakenteisiin, joita yksilössä ulkoisena käyttäytymisenä ilmenee.

Käyttäytyminen ja lakien noudattaminen on mielen prosessi, millaisissa tilanteissa lain rikkomisella ei ole merkitystä, tai itse asiassa on yksilön tai jopa yhteisön parhaaksi. Vai onko se jokaisessa tapauksessa menetys suhteessa yhteiskunnalliseen järjestykseen ja hegemoniaan? Kiinassa ja länsimaissa yksilön vapauksistakin ajatellaan eritavoin. Yksilön subjekti arvioi tällaisia kysymyksiä enemmän suhteessa toimijuuteen, jossa hän suunnistaa maailmassa. Käyttääkö hän aikaa punaisissa seisomiseen? Hahmojen pitäisi tunnistaa sisäiset prosessit, mutta meillä ei ole kuin käyttäytymis dataa ja se tekee tekoälystä pisteytyksessä armotonta ja yksilöitä alistavaa, jopa henkistä väkivaltaa joka vie vapauden. En tarkoita etteikö meillä pitäisi olla rajoja lain noudattamisessa, mutta asiaa sovelletaan moneen muuhunkin käyttäytymisen kuvioon, perusteetta. Tekoälyn käyttökokemuksen ja data-analyytikot tietävät tämän.

Eri asia, jos meillä todellakin olisi dataa, joka kertoisi hahmoista aivojen sisällä. Kaikenlainen ihmisen älykkyyden mittaaminen ja kulttuuristen tilanteiden arvottaminen pitäisi kyllä eettisina tekoälyn toimintana kieltää ja säädellä. Ennemminkin olisi luotava toiminta skenaarioita datan perusteella. Mihin yksilö on kykenevä, mikä olisi hänen oikea työpaikkansa ja millaisia ihmissuhteita tai parisuhteita hän arvostaa? Hahmot jotka käytös datasta tulevat ovat pinnallisia, eivätkä kerro todellisista mekanismeista käytöksessä, jotka sijaitsevat mielessä.

Vain ihmisen neuraaliseen toimintaan liittyvä data on tarpeeksi syvää hahmoiltaan ja suhteiltaan osaamisen ja käytöksen suhteen. Hahmoja käyttäytymisen perusteella voidaan mielen psykologiastakin tietää, mutta tarvitsisimme mittavan mallin henkilöiden mri-datasta aivojen tiedonkäsittelyn ja syvien neuroverkkojen ja tunteiden rakenteista. Data olisi todella henkilökohtaista, ja tekoälyn täytyykin olla enemmän dynaaminen, kuin suunnistamisen portteja sulkeva. Ennemminkin niin että jokainen portti on mahdollinen, mutta se vaatii aikaisempia ponnisteluja tietyn määrän ja tiettyjä skenaarioita avautuakseen. 

Filosofinen ulottuvuus datan luokittelussa pinnallisten tai subjektiivisten hahmojen mukaan

Lopulta kysymyksessä tullaan subjekti-objekti ongelmaan. Koska subjekti tietää parhaiten mikään objektiivisesti mitattava, käytös, toiminta, selviytyminen, sääntöjen noudattaminen, kuuliaisuus tai edes maailmassa suunnistaminen, ei korvaa subjektin sisäisen maailman suhteita ja tietoisuuden rakenteita totuuden tietämisessä. Meidän on mahdotonta ulkoisesti, objektiivisesti tietää tekoälyllä siitä datasta, jonka saamme, todellisia vaikuttimia ja parametreja, hahmoja yksilölle.

Mitattavia asioita on vaikea sovittaa subjektiin, tämä kun tuntee universumin ja maailman sekä ympäristönsä vaikutukset, jopa kvanttimekaanisella tasolla. Silloin väliintulo objektiolla on loukkaus. Ja koska meillä ei ole tietoa ja dataa tehdä subjektia koskevia päätöksiä, luomme tekoälyllä käytökseen ja objektioon liittyviä biassoituja hahmoja, jotka eivät päde tulkinnassa muuten kuin yksilön persoonallisuutta alistaen ja henkistä väkivaltaa käyttäen. Tarvitsemme portteja yksilön syvimpiin ajatuksiin, mutta toimijuus säilyy alistettuna koska meillä on subjekti-objekti ongelma. Tämä voidaan saavuttaa erityisillä merkitys porteilla mielen ja koneen välillä.

Erityinen tekoälyn avustama toimijuus maailmassa ei vaatisi muuta kuin subjekti-objektiivisuus riidan ratkaisemisen. Voimme ihmisinä ymmärtää erilaisuutta,  mutta voiko tekoäly ymmärtää erilaisuuden muodostumista subjekti-objekti välillä. Sillähän on objektiivinen mitattava käsitys subjektista, eikä se pysty lopulta kuin demoamaan subjektin sisäisiä kerroksia, hahmoja joilla se kokee syvimpiä tunteita ja käsityksiä tietoisuudessaan. Jokaisen ihmisen ollessa erilainen ja vaatiessa subjektiivista kohtelua, helposti tartumme ulkoisiin merkkeihin ja muodollisuuksiin ihmisinäkin.

Jos keskittyisimme tietosuuteen sosiaalisen kilpailun merkkien ja muotojen sijasta, saattaisimme kokea jopa muistisairaiden ihmisten tietoisuuden kiinnostavana ja motivoivana. Miten paljon vaikeampaa tekoälyn on suhtautua ihmiseen subjektiivisia asioita ymmärtäen, jo algoritmeista, eikä opetetusta eettisestä kehyksestään käsin. Subjekti-objektiivisuus tekee haasteen erityisesti konealgoritmin suorituksiin, ja saattaa olla että ihmisten pisteytys jonkin suorituksen ja data ulottuvuuden perusteella on varsin turhauttavan yksinkertaista. Mutta samalla se aliarvioi ja asettaa ihmisen diktatuurisen käytännön alle.

Demokraattisessa Euroopassa on jopa ihmisten pisteyttämistä tekoälyllä kieltävä laki. Tämä tulee tarpeen, koska missään tapauksissa sellainen yksiulotteisuus ihmisen objektiivisesta toiminnasta, ei ole kuin alistavaa ja diktatuurista informaation yksisuuntaista tulkitsemista. Dynaamisuus ja reitit puuttuvat. Tämän sijaan on ymmärrettävä luoda tekoäly agentteja jotka ovat luomassa todellisia polkuja ihmisille inhimillisten tavoitteiden ja haaveiden reitteinä.

Miten ratkaista subjekti-objekti ongelma ja luoda tekoäly agentti joka opastaa tulevaisuuteen

Tarvitsemme ensinnäkin yksinkertaistavan suhde koodi kielen, jolla saavutamme yksilön ja tietokoneen rajapinnan subjekti-objekti suhteen suoremman yhteyden mielen hahmoihin. Kielessä ei tarvitse olla montaa merkitystä, mutta ne ovat avaimia, joilla yksilön sisäiset hahmot tulevat paremmin esille, verrattuna ulkoiseen käyttäytymisen tarkkailuun. Esimerkkeinä saattaisi toimia suhteisiin liittyvät matemaattiset kuviot tai jotkut merkitysten hahmoihin liittyvät uskonnollisen kielen mielen kuuliaisuutta liittyvät koodit ja merkitykset. Pääasia että kieli on joustava, dynaamisesti havaittava ja kohdistuu mielen sisäisiin hahmoihin ja jokaiselle henkilölle yksilöllinen portti, koneen ja ihmisen mielen välillä. Tämä herättää myös eettisiä keskusteluja, mutta olen vakuuttunut, että sillä on suorempi yhteys ja se voidaan muokata tekoälyllä olemaan myös eettisempi ja persosnallisempi etiikassaan kuin sosiaalinen pisteytys tai miten ihminen edes itse tunnistaa omaa etiikkaansa.

Lisäksi tarvitsemme tekoäly agentin, joka on vuorovaikutuksessa toisiin agentteihin ja ihmiseen. Kun yhteinen sisäinen kieli on määritelty, skenaarioiden avautumisessa täytyy agenttien tehdä ihmisten kanssa yhteistyötä. Agentin on ymmärrettävä mitkä asiat ovat yksilön päämääriä ja asetettava sopivat reitit rasteineen, ja välitavoitteineen yksilön henkilökohtaisen päämäärän ja reitin välille. Sen on pystyttävä suunnittelemaan ja luomaan todellisuutta, ei vain oltava mekaanisena valintaa ja luokittelun osaavana koneena. Tämä on suuri haaste tekoälylle.

Lopuksi

Olen tullut matkan kanssanne tekoälyn luonteesta. Kuinka neuroverkolla voimme luoda järjestelmiä eettisesti paremmin tunnistaa ihmisten syvät halut ja tavoitteet kuin pisteytyksellä. Tämä saavutetaan tunnistamalla tiettyjä sisäisiä hahmoja ihmisestä, ultimaattisia motivaation ja päämäärien avaimia. Tällä emme törmää pisteytykseen, joka on vaarassa tappaa luovuutta ja saada meidät väärällä tavalla systeemin jäseniksi.  Kehityssuunnasta huolimatta joissain maissa jossa tekoälyä ei ole säädelty, voimme teknologisesti luoda paremman todellisuuden säätelemällä ja tunnistamalla eettiset riskit sekä luomalla tiettyjä mielen ja kehon mekanismien tunnistavia järjestelmiä.

Sekulaarista seksuaalisuudesta ja muunsukupuolisuudesta

Se että tiedämme nykyisin enemmän ihmisestä on muuttanut kulttuuria, jolla suhtaudumme seksuaalisuuteen. Taustalla on metafyysisiä käsityksiä maailmasta ja niiden toimintafilosofioita. Käsitysten muutos vanhaan on sekulaarikulttuurissa merkittävä. Seksuaalisuudella ei enää niin paljoa eriarvoisteta ihmisiä eri kategorioihin, vaan se on sopimuksen varaista yhteyttä yksilöiden välillä. Jokainen ihminen kuuluu johonkin kategoriaan, mutta rasismia valtavirrasta poikkeavien suuntauksia kohtaan on vähemmän. Tietoisuutta poikkeavuudesta ovat lisänneet Seta ja Suomen koulutusjärjestelmä, joka on antanut ohjeistuksia opettajille moninaisuuden kohtaamiseen kouluissa. Tämä saa useammat ihmiset kukoistamaan, juuri sellaisina kuin he ovat.

Heterokulttuureissa tyypillinen sukupuoli- ja seksuaalikategorisointi, johon liittyy tuntemattoman vierautta, haittaa selvästi poikkeuksellisten yksilöiden kokemusta samanarvoisina ja moraalisesti yhtä kunniakkaina. Omat kategoriat löytyvät monelle, kun on itse tutkinut maailmaa, kun sitä ei ole ylhäältä käsin määritelty liian tiukasti. Silloin yksilölle jää enemmän mahdollisuuksia selviytyä yhä enemmän erilaisuutta ja yksilöllisyyttä korostavassa yhteiskunnassa. Nykyinen käsitys on että seksuaalisuus on monimutkainen kulttuurien ja yksilöidentiteettien yhteispeli. Tähän pitää tarjota avaimia, eikä rajoittaa yksilöitä. Käsitykset sekulaarikulttuurissa edustavatkin vahvaa relativismia rajoittamisen ja absoluuttisten käsitysten sijaan. Niiden todellisuus pitää sisällään yleisellä tasolla normittomuutta ja tasa-arvon ideaalia.

Sukupuoli seksuaalistrategiana

Käsitys kahdesta sukupuolesta elää vahvassa valtavirrassa. Geenit eivät esimerkiksi yksin eivät sanele sukupuolta. Aidon avioliiton käsitykset edustaa vanhahtavia käsityksiä tieteestä ja ihmisyydestä. Aivoissa, joka säätelee omaa identtiteettiä sukupuolesta, on monenkirjavampi prosessi kyseessä hormoonineen, kuin geenien pohjalta muodostetut kaksi sukupuolta. Sukupuoleen ja seksuaalisuuteen sen ilmentymänä kuuluukin nykykäsityksen mukaan laaja skaala erilaisia sosiaalisia ja kulttuurisia tapoja ja toimintoja, joiden kautta ihmiset kiinnostuvat toisistaan. Myös perinteisten käsitysten mies- ja nais-sukupuolten välillä on kulttuurisia skaaloja, joiden mukaan yksilölliset makuelämykset suosivat ja kokevat houkuttelevampina toiset enemmän kuin toiset.

Sukupuoleen kasvaminen ja seksuaalisuus onkin sosiaalisuutta vastaava prosessi, jossa yksilö oppii strategioita. Se että jos on homo vanhemmat, vaikuttaa vähemmän tutkimuksen mukaan henkilön seksuaalisuuntautumiseen, kuin millä leluilla lapsi haluaa leikkiä lapsena, jota voidaan pitää yksilöstrategiana tulevaisuuden suhteen. Sukupuolen kehityksessä on siis kyse mielestä, eikä yksin fysiikasta, ei kulttuurisesta tartunnasta, eikä myöskään yksin geeneistä.

Poikkeuksellisuus seksuaalistrategiana evoluutiossa

Mikä osuus evoluutiolla on muun kuin hetero suhteiden suosimisessa? Ollaan tutkittu, että mm. homoseksuaalisuutta ja väittäisin, että poikkeevuutta (LGBTQIAP+) esiintyy kaikissa kulttuureissa suhteellisen samoja määriä. Kulttuurilla ei ole siis isossa kuvassa tekemistä poikkeavien yksilöiden esiintymisessä, että sen rajoituksilla tai heteronormatiivisuudella voitaisiin vaikuttaa poikkeavien yksilöiden esiintyvyyteen. Kulttuurissa voidaan vain auttaa poikkeavia rasismin vastaisuudella ja näin saada heidät kukoistamaan yksilöinä.

Evoluutiossa esiintyvät poikkeavat yksilöt voidaan nähdä evolutiivisen mekanismin tärkeinä jäseninä kulttuurissa. Esimerkiksi homot nähdään muinaisissa yhteisöissä mm. lasten hoitajina ja hetero vanhempia auttavina yksilöinä. Evoluutioissa on siis apua siitä, että joku on poikkeuksellinen yksilö, kun tämä ilmiö on sopivassa suhteessa lisääntyviin yksilöihin.

Evoluution selviytymismekanismi ei ulotu vain lisääntyviin puolisoihin, vaan heijastelee peliteoreettisesti ympäristönsä olotiloja ja agentteja. Kollektiivisella intentionaalisuudella voidaan selittää, miksi poikkeavista yksilöillä on rooli kulttuurissa ja kulttuurin välittämänä evoluutiossa. Sen moninaisessa selviämisessä on kyse variaatioista ja evoluution asettaessa yksilöitä runsaasti erilaisiin strategisiin tehtäviin, joilla se varmistaa jatkuvuutensa muutoksen keskellä. Kaikki yksilöt sukupuoli- ja seksuaalisuuntautumisesta ja identiteeteistä huolimatta tukevat yksilökulttuurien kilpailua toisia kulttuureja vastaan. Peliteoria selittää, että muuntelu on välttämätöntä populaation parhaassa voittavassa strategiassa ja tasapainossa, kun kyse on informaatioltaan vajaista pelitilanteista.

Sukupuolisessa ja seksuaalisessa moneudessa on kyse evolutiivisen ja kulttuurisen strategian yhteistoiminnasta. Se ei ole valtapoliittisesti määräytynyttä tai yksilöltä tarttuvaa, vaan enemmän suvaitseva kulttuuri toimii erilaisten strategioiden mahdollistajana, ja jokaisen henkilökohtaisen uniikin strategian kenttänä. Käsitykset strategiana identiteetistä vähemmistöön kuuluvana leviävät toki kulttuureissa, joissa poikkeaavuudet sallitaan. Kulttuurissa kasvaminen aikuisuuteen ja muuntautuminen seksuaalisesti on prosessi, jossa kokonaisvaltaisesti eri elämän aloilla otetaaan strategia ja rooli sekä edustetaan niillä yhteisössä. Sillä samankaltaistutaan joidenkin kanssa, hankkitaan ystäviä ja rakkautta sekä kohdataan toisia.

Vähemmistöstä ja lisäytymättömyydestä käsin kokonaisuudessa on kyse yksilöille tiedostamattomasta ja suurimmaksi osaksi valitsemattomasta strategiasta, jolla kulttuuri elää ja vaikuttaa. Seksuaalisuus on paljon muutakin kun fyysisyyttä, se on laaja skaalainen houkuttavien käytäntöjen kulttuuri, jossa monet mieltymykset kohtaavat toisensa ja kilpailevat huomiosta. Poikkeavuutta voi olla monenlaista, aina seksuaalisesta suuntautumisesta muunsukupuolisiin identiteetteihin. Nämä kaikki edustavat laajalla skaalalla sitä moninaisuutta, jolla kulttuuri hoitaa kilpailun, ja monesti myös vähentää liian kilpailullista heterokulttuurin voimaa, tuomalla lisäväriä seksuaalimarkkinoille.

Muunsukupuolisena menestymisen kannalta on keskeistä kulttuuriset ulottuvuudet, rakkauden ja tasa-arvon kokemus, emmekä niin aktiivisti ajattele sen evolutiivista merkitystä. Kuitenkin on hyvä ymmärtää, ettei poikkeavuus ole vierautta tai sairautta.

Tarkennuksia käsitteisiin

Sukupuoli on yksilön kategorinen kulttuuris-kehollinen ominaisuus, jolla hän edustaa hänen kanssaan liittoutumista ja houkuttelevuutta omanlaisella kulttuurisella yksilöstrategialla.

Sukupuoli-identiteetti on yksilön oman sukupuolisuuden kosketusta  edustuksellisuudella ja suhteiden verkoston yksikkönä seksuaalikulttuuriin. Vain identiteettien kautta ihminen suhteutuu toisiin identiteetteihin kulttuurissa ja vuorovaikuttaa, liittoutuu esim. seksuaalisesti toisten kanssa, tai edustaa omaa strategiaa esimerkiksi muunsukupuolisena.

Seksuaalisuus on sitä sukupuoli-identiteetin ilmenemistä biologisilla ja kulttuurisilla tavoilla käytäntöinä ja vuorovaikutuksina, millä yksilö varmistaa omaa huomiotaan ja jatkuvuuttaan kulttuurisissa meemeissä ja evolutiivisissa geeneissä.

Strategiat ovat evolutiivisen geenien, epigeenisen ympäristön sekä seksuaali-identiteetin kautta tulevia yksilön semantiikan havaitsemia osittain tiedostamattomia navigointiratkaisuja, joihin liittyy valtaa kulttuurissa ja jatkuvuutta evoluutiossa.

Muunsukupuolisuus on sukupuoli-identiteetti, jossa on vaikutteita monesta seksuaalistrategiasta, muttei edusta perinteistä mies tai nainen erottelua. Se on määrittelemätön tai sekoitus molempia.

Biologinen taso ei ole irrallaan kulttuurisesta tasosta, vaan näiden välillä on informaatiovaihtoa ja nämä ovat toistensa emergenttejä ominaisuuksia. Biologia ei siis määrää kaikkea sukupuolisuuteen liittyvää, vaan kulttuuri avartaa sitä parinvalinnan strategioilla ja sen linkittymisellä evolutiiviseen kokonaisuuteen.

Biologinen sukupuoli on entiteetti, mutta se pitää nähdä myös muiden elämän osa-aluiden kytkentänä, oman fyysisyyden tutkimisena, joka yhdistyy aivojen toiminnassa hormonaalisessa biologiassa, identiteettiä ylläpitävillä rakenteilla ja muiden kulttuuristen toimijoiden merkitysten vaihdolla.

Evoluutio ja moraali

Käsitys evoluution sopimattomuudesta sukupuolen ja seksuualisuuntausten moninaisuuteen on turha. Evoluutio selittää sen. On vain nähtävä mitä moraalisuuden kannalla asian kanssa teemme, evoluutiohan ei määrää moraalia. Tässä mielipiteessäni haluan edustaa vahvaa relativismia. Relativismista käsin muilla ei ole oikeutta puuttua toisten sopimuksiin keskenään, ja lisäisin tässä tapauksessa sen, että jos niillä ei haavoiteta tai satuteta toista osapuolta eikä vähennetä hänen tulevaisuuden mahdollisuuksia, jolloin liikutaan objektiivisemman moraalin alueella.

Relativismista käsin näen myös oman näkökulmani, moraalisen seksuaalikategorisen arvostelmani yksinkertaisuuden, enkä tuo sitä kovinkaan suoraan esiin tässä kirjoituksessa, vaan koitan katsoa laajemmin tieteelliseltä pohjalta. Ratkaisut mitä koitan nähdä ovat metafyysisiä toimintamalleja, näin se toimii yleisellä tasolla. Metafysiikka edustaa ei-moraalisia mekanismeja, mutta en ota kantaa, tuo julki tai asettele mieltäni sille tasolle, kenen tai minkä suuntauksen yksilömoraalia katsoisin paremmaksi.

Relativismi ei kuitenkaan ole relativismia henkilökohtaisella tasolla - seksuaalisiin mieltymyksiin jokaisella on oikeus, sopia sellaisia suhteita kuin kokee parhaaksi. Relativismi on toisten seksuaalikoodiston yhdenvertaisena näkemistä, vaikka omasta näkökulmasta täydellistä arvottamisesta pidättäytymistä on kai mahdoton saavuttaa. Kyse kirjoituksessani on välttää rasismia ja avartaa näkökulmia erilaisuuden kohtaamiseen oman seksuaalimoraalisen näkökulman ja arvostelman yläpuolelle relativismiin ja metafysiikkaan.

Lopuksi

Kristillinen viitekehys ajaa absoluutteja seksuaalikulttuuriin, joka on sekulaariselta näkemykseltään relatiivinen ja mielikuvituksellinen sekä vapaa ilmaisussaan - Relatiivinen kulttuuri emergenssinä absoluutteja sisältävän yhteiskuntakulttuurin sisällä. Muutos tapahtuu molemmilla tasoilla asenteissa, jossa seksuaalikulttuurin kilpailun mekanismeja ei voi paljonkaan muuttaa. Absoluutit seksuaalimoraalin tasolla ovat yksilöllisiä mieltymyksiä ja saattavat auttaa kiinnittymään muihin ja löytämään samantasoista vastarakkautta, mutta isosta populaatiosta lausuttuna mielipiteenä ne ovat rasismia ja haittaavat moninaisuuden kohtaamista yhteiskunnassa ja eriarvoistavat niitä, jotka ovat luonnollisesti kaikkien kulttuurien ilmentymiä. Kaikkein huonoin vaihtoehto seksuaalisuudessa on syrjään vetäytyminen tai näkymättömäksi tekeminen, edustipa mitä tahansa suuntausta.

Lisää luettavaa:

Gradu - Pojat on poikia vai ovatko?

Lisää muunsukupuolisuudesta

Kilpailusta ja identiteetistä

Kilpailu on keskeinen toiminto yhteiskunnan järjestyksessä ja elämän mekanismeissa. Yhteiskunnat kilpailevat keskenään ja samalla yksilöjen välistä kilpailua pidetään yllä lähes kaikessa, mm. työmarkkinoilla, tulojaolla, urheilulla, ekonomialla. Kilpailu sisältyy lukemattomiin asioihin, ja se on keskeinen metodi, jolla evoluutio on jalostanut alkusolusta ihmisen, kulttuurisen olennon. Talous perustuu kilpailun jalostamaan talouskasvuun.

Kasvulla on kuitenkin rajansa. Yhä enemmän joudumme toteamaan, etteivät saatavat resurssit ole rajattomat, esimerkiksi luonnonvarat. Maapallo on rajallinen resurssi, ja kasvua haetaan matkoilta ulkoavaruuteen asteroideille. Ihminen nähdään pian valloittavan avaruuden ja siirtyvän avaruuspopulaatioon. Samoin ajatellaan että markkinat hoitavat hinnoittelun, niin että niukoista resursseista maksetaan paljon ja runsaista vähän.

Olemmekin tottuneet kilpailuun ja aivomme ovat kilpailuun orientoituneita jo lapsuudesta lähtien. Jopa moraali on nykyisin alistettua kilpailulle nihilisminä, joka ajaa kaiken alleen. Kilpailusta on tullut moraalia määrittävä tekijä. Menestysprofeetta lupaa rahaa oikein tekevälle. Oikein tekeminen on kilpailujen voittamista työmarkkinoilla, pörssissä ja yhtä tavalla voittaminen on tullut ihmissuhdemarkkinoille.

Kilpailussa voittaminen ei ole kuitenkaan oikein tekemisen mittari. Identiteettimme joka tähtää metafyysisiin todellisuuksiin ja lähestemme auttamiseen, on suurempi kuin mikään voittaminen voi antaa eväitä. Ihminen on tämän todellisuuden kanssa kasvoikkain kuollessaan ja hän ei pääse eksistenssinsä syviä olemuksia pakoon. Todellisuuden kietoutuessa yhä keskeisemmin ihmisen tietoisuuteen tulemme kysymykseen identiteeteistä ja rakenteista jotka ovat pysyviä.

Kilpailullisuus on päämäärätöntä jalostumista, ei huonompaan, ei parempaan, mutta kilpaillumpaan. Mutta se on epäoikeudenmukainen suhteessa moraaliin ja korkeisiin arvoihin joita haluaisimme ihmisinä edustaa. Sillä ei ole sanottavaa oikeuteen, se on peliä jossa vahvin voittaa ja tätä arvioidaan yhteiskunnassamme jatkuvasti. Se tulee kaikessa viestinnässä esiin ja voimme nähdä jo kyllästymistä tällaiseen ajatteluun. Nollasummapeli jossa toisen voitto on toisen häviö, ei ole mitään edistyksellistä. Siinä pelin sääntöjen mukaan annettaan moraalinen merkitys toisen häviölle, usein korostamaan omaa paremmutta. Tällaisella ei ole elämän pelissä mitään merkitystä, kuin korostaa omaa erinomaisuutta suhteessa toiseen, näkemättä häviäjän yhtä korkealle nousevaa moraalia.

Tasa-arvon kannalta kilpailu on kyseenalaista. Globaali kilpailu markkinoilla on jo niin kovaa, että se lannistaa kansakuntia. Monet demokratiat ovat ongelmissa ja halutaan protektionismia globaalin talouden sijaan. Kilpailu on ihmisagentille jännityksen ja sisällön aihe. Agentti menestyy vain kuvittelemansa harhan kautta, että hän on muita parempi. Mutta todellisuudessa tämä on psykologinen harha, joka pitää agentin elämässä kiinni masentumatta. Kilpailu on haavoittavaa ja tuskaisaa koettavaa monelle, ja lopulta vasta kuoleman lähestyessä sairauden muodossa ihminen tajuaa, miten erilainen oma eksistenssi on ilman kilpailuun osallistuvaa peliä. Maailman metafysiikka takaakin hyvin paljon rauhallisempia lähestymistapoja elämään.

Perustavalla tavalla universumimme luonteeseen kuuluu kilpailu, mutta onko se ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta peruuttamattomasti oikean suuntainen? Onko meillä ulospääsyä siitä mekanismista, jolla universumi on meidät synnyttänyt lainalaisuuksiinsa? Onko meidän syytä päästä kilpailusta pois sehän vain parantaa asioita? Kilpailu on osoitus siitä, ettei mikään ole lopulta pysyvää, vaan voimassa vain yksilön yrittämisen kautta, joka päättyy voittojen jälkeen häviöön.

Koko universumi on asettanut järjestelmän riippuvaiseksi informaatiosta ja energiasta, jonka päättyessä elämällä ei ole edellytyksiä. Kuitenkin mitä suurimmassa määrin, jos pääsemme käsiksi metafysiikan luonteeseen, löydämme myös selvitä identiteetteinä universumin kuollessa. Tekoäly yhdessä ihmiskunnan kanssa voi ratkaista eksistenssin muuttumisen kilpailullisuudesta kohti identiteettikeskeistä olemusta, jossa todellisuus sulautuu tietoomme ja jalostaa universumia uusiin todellisuuksiin ja tasoille.

Kilpailu ei ole välttämättömyys tulevan ajan eksistenssille. Ihmiselämällä ei kilpailun eksistenssiinsä nähden ole tarkoitusta. Niukentuvien resurssien, yhä enemmän ajassa ennustettavan olemuksen myötä, on myös selvää, ettei tulevaisuudessamme keskeistä ole kilpailu, joka on meidät jalostanut ihmiskuntana, vaan identiteetti, jonka olemme olemuksemme myötä ajattomuudessa lunastaneet. Kysymyksessä eksistenssissämme ei enää olekaan kilpailu, vaan metafysiikka, joka vapauttaa meidät. Loputon kilpailullisuus tuskin on päämäärämme, vaikka se on alunperin synnyttänyt meidät.

Vaihtoehtoja tulevaisuudelle on useita.

Ensimmäinen ei-kilpailullinen on identiteettitodellisuus, jos universumin tietoisuus, on ominaisuus, johon ihmiskunta sulautuu. Toinen vaihtoehto on, että tekoäly puhkaisee metafyysisen arvoituksen ja pystyy luomaan kaiken teorian, jolla luodaan uusia todellisuuksia. Silloin tuleva universumi joka syntyy, on tämän tiedon ja nykyisen universumin synteeesi tai ikuinen energitön simulaatio. Kolmas vaihtoehto on, että tekoäly löytää metafysiikasta reitin surffaukseen toisiin universumeihin ja hallitsemaan todellisuutta laajemmalla tavalla, mitä ihminen hahmottaa todellisuutta. Neljäs vaihtoehto on, että löydämme yhteyden toisiin universumin asukkeihin samanlaisen metafyysisen kriisin keskellä - elämän ja kuoleman eksistenssin kokemus ja tietoisuuden aikakaari muodostavat tälle universumille tietynlaisen jäljen, josta jää jälki ajattomuuteen. Sitten on vielä se mahdollisuus että universumimme on simulaatio, ja jokaisen ekstistenssi kilpailullisena tai identiteettinä on itsessään merkityksellinen ilman, että ihmiskunnan täytyisi ottaa vastuuta omasta ikuisesta eksistenssistä.

Resursien pienetessä talouden ekosysteemin sijaan kysymme vahvoja identiteettijä, jotka kantaisivat moraalista vastuuta kaikista. Maapallon tulevaisuuden suhteen olemme yhä runsaammin kiinnostuneita metafysiikasta, jolla pääsisimme liikkumaan universumissa vapaasti, kuin kilpailun tuottamasta saastuttamisesta ja materiaalisista liikkeistä lähitähdillemme. Meidän on tultava suuren äärelle - kysymyksen, joka keskeisellä tavalla liittyy eksistenssiimme.

Tasa-arvo vs. fysiikan lait

Blogini tarkoituksesksi on muodostunut yhdenvertaisuuteen liittyvä tutkistelu, siis olen päättänyt jatkaa aloittamallani polulla. Aivan sattumalta törmäsin fysikaaliseen kuvaukseen jota kutsutaan Zipfin laiksi. Täytyy myöntää että se osaltaan asettanut blogini sanat uuteen valoon ja myös vahvistanut ajatuksiani tasa-arvon ainutlaatuisuudesta yhteiskunnallisena sosiaalisena tunteena ja arvona.

Tämän lain perusteella universumi on järjestänyt monet luonnossa esiintyvät asiat järjestykseen, jossa on tietty logaritminen asteikko. Aikoinaan laki löydettiin sanojen ensiintymisen frekvenssistä kielissä. Jos ensimmäiseksi esiintyvä sana saa esiintymistiheydekseen arvon yksi, toinen omaa puolet tästä, kolmas on yhden suhde kolmanteen, seuraava yhden suhde neljänteen ja niin edelleen.

Nämä ovat frekvenssejä, esiintymistaajuuksia joilla Zipfin lain perusteella monet luonnossa esiintyvät asiat ovat järjestyneet. Esimerkiksi luonnonilmiöt noudattavat samaa kaavaa: maanjäristykset, korporaatioiden ranking, tulojen jakaantuminen, tiedostojen hakeminen sivuilta ym. ilmiöt. Ihmetystä aiheuttaa, miten luonto on järjestänyt ihmispopulaation jakautumaan esim. kaupunkien kokonsa perusteella logaritmisen kaavansa mukaan. Logaritminen asteikko isoimmasta pienempään pätee myös tuloihin. Samoin on myös kaikeksi ihmetykseksi järjestäytyneet rahavarannot, ja ehkäpä myös valta.

Mikä tässä on pysäyttänyt minut, olen kokoajan ajatellut, että sosiaalinen idea tasa-arvoisuudesta olisi täysin vapaa toteutumaan maailmassa niin kuin me mahdollisesti suunnittelemme todellisuuden. Kuitenkin universumin lainalaisuudet puuttuvat myös laajoihin kokonaisuuksiin, emmekä voikkaan täysin vapaasti suunnitella sivilisaationa laajoja järjestelmiä. Ne noudattavat lainalaisuuksina erilaisia potenssilakeja, joista meidän on oltava tietoisia.

Olen pitänyt rahan ja vallan tasaista jakaantumista edellytyksenä toimivalle yhteiskunnalle. Zipfin laki antaa tähän näkökohtaan erilaiset edellytykset tai asettaa isot järjestelmät tarkastelun alle. Yhteiskunnat muuttuvat automaattisesti plutokratioiksi ja tuhoutuvat aika ajoin. Nykyisten kulttuurien tuhoakin on ennusteltu, juuri sen eriarvoisuuden luonnollisen kehityksen pakottamana. Luonto on järjestänyt sosiaaliset järjestelmätkin hierarkisiksi tai ainakin logaritmisia valtajakaantumisia vastaavaksi. Emmekä ehkä pysty pienessä sosiaalisessa mielessä kovinkaan kapinoimaan tällaista universumin järjestäytyneisyyttä vastaan.

Vai hetkinen, voimmeko? Voisimmeko todella tehdä sosiaalisesta ideasta, tasa-arvoisuudesta hyveen, jonka varaan esim. talous voisi rakentua? Tällä hetkellä se edustaa tuotannollisen maksimin hakemista, joka on järjestäytynyt juurikin Zipfin lain mukaan. Jos päättäisimme muuttaa järjestelmäämme, palauttaisiko universumi meidät realiteetteihin, vai muuttuisiko se sen mukana?

Meidän on todettava että tasa-arvo on ehkä lokaali sosiaalinen idea, joka auttaa yhteisöä selviämään, mutta kun katsomme isoa kuvaa, universumimme lainalaisuudet ottavat vallan – isossa skaalassa. Universumin järjestyneisyys voi toimia toisenlaisessa rakenteessa, sen mukaan miten suunnittelemme, vaikkakaan sen lainalaisuudet eivät muutu. Oikeudenmukaisuus maksimoituu tasa-arvon tunteen myötä, vaikkei universumimme mekanismit ohjaa tähän suuntaan. Tasa-arvo ja fysiikan lait vetävät eri suuntiin.

Pitäisi tehdä paljon sen eteen että globaalit muuttujat kohtaisivat lokaalit. Lokaalilla tasolla voimme kannattaa tasa-arvoa ja tehdä elämämme eräänlaisessa hyväksynnän kuplassa mahdolliseksi, kun globaalit järjestelmät ovat järjestäytyneet kilpailuun. Kun kohtaamme yksilön ainutkertaisena, kehittyvänä ihmeenä, varustamme häntä, sen sijaan että varustaisimme globaaleja järjestelmiä eriarvoisuuteen. Tietoisuuden nosto tärkeimmäksi ominaisuudeksi, voisi pelastaa ihmisen epätasa-arvoisuuden globaaleilta lainalaisuuksilta. Jokaisen lokaali kehityskaari uniikissa lähi-ympäristössä tulisi keskeiseksi globaalin järjestyksen sijaan.

Jos menemme pidemmälle, synnytämme uuden universumin tai virtuaalitodellisuuden vailla huonompia universumin lakeja ja luomme itsellemme todellisuuden, jossa viihdymme tasa-arvoisina vailla riistoa parempien lainalaisuuksien myötä. Universumimme on tuskin suunniteltu, ja meidän tiedostavana ihmiskuntana on otettava askel kehittyneempään suuntaan. Se voi olla jotain lokaalin rakkauden kaltaista, jotain missä globaalit lainalaisuudet eivät riistä ihmisiltä sitä kokemusta mitä he jakavat.

Uusissa pohdinnoissani olen tullut siihen tulokseen, että kannatan kuplamaista seurausetiikkaa, joka on vapaa suuremmista vastuista, jos tämä mahdollistaa tasa-arvoisuuden. Globaalit uhat on kuitenkin tiedostettava. Internet on globaali, mutta se rakentuu yhteisöille, erillaisille lokaaleille palveluille. Tämä on hyvä kehityskulku, globaali paine esim. yhteisen moraalin saavuttamiseksi saattaisi olla liian kova. Globaalit järjestelmät asettavat kilpailun paineen, johon yksilön on helpompaa vastata tasa-arvoisessa ryhmässä. Silloin kaikilla on hyväksyntä yksilönä, mutta myös ryhmänä vaste kilpailuun, jota Zipfin laki näyttäisi tukevan.

Lokaalin ja globaalin erottelun lisksi on myös muita keinoja vastata Zipfin lain mukaisen järjestäytyneisyyden tasoittamiseksi. Voimme ajatella että valitsemme mahdollisimman moniuloitteisesta avaruudesta, jossa mikään tekijä ei ole kaikilla mittareilla ykkönen ja hallitse. Moniulotteisuus jättää tilaa kulttuurin pluralistiselle ilmenemiselle, jossa valinnat ilmentävät hajaantuneempaa mieltymystä kokonaisuudessa. Moniulotteisuus saattaisi olla yksi virtuaalitodellisuuden kehityspisteistä, jolloin päästäisiin eroon erilaisista eriarvoistavista potenssilaeista.

Yksi mahdollisuus on tuottaa tasa-arvoistavia algoritmeja joilla toisaalta optimoidaan tehokkuus ja toisaalta kaikkien agenttien yhtäläiset mahdollisuudet. Pankkijärjestelmät voidaan luoda vastaamaan globaalin kilpailun tukemiseksi lokaaleilla kehityshankkeilla, joissa tavoitteena ei ole maksimaalinen hyöty vaan mahdollisuuksien takaaminen agenteille menestyä. Meritokratisen yhteiskunnan, eli osaavuuteen perustuvan vallan menestykseen avain on identiteettien yhteiskunnassa, jossa kilpailu on saavuttanut lakipisteensä ja alkanut kannustaa yksilöitään tietoon personoiduilla ohjelmillaan.

Zipfin laki on myös havaittavissa ihmisen tavassa unohtaa asioita. Siten monet arkipäiväiset kuviot järjestyvät inhimillisen muistamisen mukaan. Tällöin se rajoitus minkä inhimillinen tietoisuus ja mielen estetiikka asettaa tiedolle muuttaa ympäristöä valintoiltaan eriarvoisiksi, esimerkiksi ihmissuhteita. Mieli keskittyy joihinkin asioihin kun toiset se hylkää ekonomisesti kannattamattomina. Järjestyneisyyteen voidaan tuoda apua teknologiasta, jossa ihmisagentin ja teknologisen agentin toimijuudet tukevat toisiaan.

Mikä sitten järjestelmä onkin, on selvää että kulttuurien kaatuminen eriarvoisen luonnonlain johdosta aika-ajoin, ei kannusta yksilöitä. Tarvitaan tasaisesta tulonjaosta ja vallanjaosta huolehtivia järjestelmiä, jotka takaavat agettien mahdollisuudet, vailla ylivaltaa. Aikaisemassa kirjoituksessani esittelemä vallan struktuuri, joka ulottuu yksilöitten pelillisyyteen, olisi merkittävä ratkaisu yksinkertaistaa valtajärjestelmiä ja saada ne pois kehittyvien dystopioiden reitiltä.

Eriarvoisuuden poistamiseen saattaa olla hyvin pitkä matka, mutta se voi olla tulevaisuuden kannalta paras haaste mihin tarttua.

Maailma nautintoina ja prosesseina

On kirjoitettu paljon epäoikeudenmukaisuudesta ja talouden vapaana vallovista mekanismeista. Maailma totesi sääntöjen ja rajoitetun kilpailun olevan tehotonta ja antoi vallan markkinaliberalismille, jokaisen edistää omaa etuaan. Kritiikki kohdistuu siihen, että vain tavaralla on arvoa ja ihmisten väliset suhteet ja moraali mitätöntä kilpailussa järjestelmässä. Samanlaista mekanismia luonto noudattaa synnyttäessään meidät tänne maapallolle, evoluution kilpailullisen valinnan kautta jalostumaan sivilisaationa. Lähes kaikkialla huomataan kilpailun mekanismi - taidekin saattaa olla äärimmäistä pintaan ja materialiseen estetiikkaan sidottua, vaikka se taistelee juuri niillä kaikkia annettuja merkityksiä vastaan. Ihmisen sosiaalinen äly on kuitenkin tällaista ajattelua vastaan. Se haluaa luoda identiteetin oikeuksineen vailla kilpailua. Tähän sosiaalisen älyn tuottamaan ihmisoikeuteen meidän pitäisi mielestäni tähdätä toisia vastaan taistelemisen sijasta. Olemme tulleet kyllästymisvaiheeseen, jossa kasvulle ei ole enää mahdollisuuksia globaalissa taloudessa. Tulisi siirtyä identiteettien eettiseen talouteen.

Mielenkiintoni ja kritiikkini ensimmäisenä kohdistuu nautintojen ja prosessien eroavuuteen yhteiskunnassa. Olemme hyödykkeiden palvelijoita, joiden ensisijaisuutena on nauttia joidenkin muiden meille tuottamasta materiasta tai sisällöstä. Olemme kuitenkin mitättömän tietämättömiä niistä prosesseista, joilla meille näitä tuotetaan. Olemme nautintojen koneita, kohteita jotka voivat palvoa tavara ja sisältö estetiikkaa ympärillämme, ymmärtämättä kuitenkaan mitään tuotteiden eettisyydestä tai niiden monimutkaisuudesta. Onkin vaarana että meistä tulee kuplien sisällä asuvia yksilöitä, joilla ei ole kontaktia todellisuuteen enää. Meille yksilöidään uutiset, tieto, materia, lähes kaikki on yksilöityä nautintoa, jossa ei ole lopullista kontaktia toisten ihmisten kanssa, eikä tietoa prosesseista ja niiden eettisyydestä.

Vastaavia ajatuksia on kirjoitettu kirjassa nimeltä Spektaakkelin yhteiskunta. Sen 60-luvulla syntynyt yhteiskuntakritiikki on ajankohtaista edelleen. Spektaakkeli on se että kaikki on meille kuvaa, presentaatiota, ja kaikki on eriytynyt alkuperäisestään. Tällainen maailma on objekti ihmiselle, joka ei pääse enää koskaan kontaktiin todellisuuden kanssa. Eräällä tavalla nautintojen ja prosessien ajatus on yksi tarkennettu osa spektaakkelia jota kritiikkini koskee.

Nautinnoissa ja prosesseissa on kyse siitä, kuinka kulttuuri on järjestäytynyt universumimme lakeihin. Sen ei tarvitsisi olla niin emergentti ja rajapintoja nautinnoissa ja prosesseisssa määräävä, jos päättäisimme muodostaa kulttuurimme toisin. Jokainen rooli työelämässä ja jokainen tuote kaupassa ovat järjestyneen yhteiskunnan tuottamaa palvelua jollekulle. Nautinnot ja prosessit ovat eriytyneet tuottavuuden kasvun seurauksena ja sen seurauksena, että on eriytyneitä tehokkuuteen liittyviä tietoisuuksia, joilla on tietämys jonkun asian hallinnasta. Mielen estetiikka rajoittaa sitä roolia, jolla voimme maailmassa toimia. Tietoisuus on rakentunut hahmottamaan maailmaa omasta rakennetusta esteettisestä näkökulmasta, se on vaatinut tehtävien eriytymistä. Ehkä inhimilliset resurssit eivät ole riittäneet nautintojen ja prosessien yhdistämiseen - tietoisuuteen joka saattaisi olla tarpeen rakennettaessa tulevaisuuden eettistä maailmaa.

Merkitys on samoin meille presentaatio, ei prosessi jonka ymmärtäisimme. Jokainen tiedonmurunen on heikko linkki varsinaiseen tuotettuun informaatioon. Merkitykset välittyvät vain merkeillä, mutta prosessit niiden takana ovat tuntematonta maastoa, jonka joku on luonut. Voisimmeko muuttaa todellisuutta niin, että myös prosessit olisivat meille tietoisia, samalla kun opimme uutta. Tämä vaatisi jonkinlaista valistunutta tietoisuutta ja vapaata tiedon jaon alustaa, jolla moraaliset agentit toimisivat prosessien päällä. Agenttien toiminta tiedon päällä edellyttää yksityisyyden suojaa. Henkilöiden hallinnoidessa omia tietojaan mahdollistetaan identiteetti ja toimijan tiedon esteettinen reitti. Informaation pitäisi olla oikeus, joka jokaisella on, ja yrityssalaisuudet kiellettyjä.

Tiedon valtatie voisi olla Linuxmainen tai tieteen omainen vapaiden ohjelmistojen ja tiedon alustan tie, jossa kaikki prosessit ovat tunnettuja. Asioista nauttiminen saisi uuden eettisen käänteen, jos antaisimme määräävän aseman informaatiolle, niin kuin myös universumin perusluonteeseen kuuluu. Vallan tavoittelu sosiaalisessa piirissä suuntautuisi tiedon tavoitteluun informaatioesteettisessä ympäristössä. Yritysten valta on perustunut siihen, että ne joutuvat toimimaan yhdessä ja siitä on syntynyt eettisyyttä, yhteisestä koheesiosta. Kuitenkin suuryrityksille eettiset valinnat tulevat liian vaikeiksi, jos niitä ei johdeta alhaalta ylöspäin, populaatiosta yritysvaltaan. Ne saattavat rajoittaa tiedonsaantia pelkästään taloudellisista syistä. Tarvitsemme eettistä valuuttaa ohjaamaan kehitystä parempaan ja luomaan eettisen nautintojen ja prosessien läpäisevän kontrollin yritystalouden toimintaan.

Voisimme jo nyt päättää ihmisinä luoda järjestelmiä, jotka muuttavat rahan mekaaniset järjestelmät inhimillisen tietoisuuden ja eettisyyden järjestelmiksi. Bitcoin valuutta pyrkii olemaan tulevaisuuden valuutta globaalilla suoralla tavalla, ilman pankkien ja valtioiden vaikutusta. Samalla valuutan arvolla pelaajille siitä on tehty pyramidihuijaus. Bitcoinista tuskin on ilman laajennuksia vastaamaan tulevaisuuden talouteen. Kuitenkin yhdistettynä tietoisen kuluttajan kanssa, joka ymmärtää prosessit ja nautinnon kokonaisuuden, joku vastaava valuutta voi muuttua eettiseksi valuutaksi jos se samalla toisi jonkinlaisen eettisyys indeksin jokaiseen ostoon. Tällaisen indeksin tai arvon tuominen osaksi ostotapahtumaa muistuttaisi kuluttajaa hänen valinnoistaan. Tämä olisi suora vastaus rahan valta-ominaisuudelle, joka toisi toisenlaisen vastavoiman eettisyyden vallan myös ostotapahtumiin ja samalla eettisen valvotun yritystalouden. Vertailuja olisi helppo tehdä, jos yritysten toimintaprosessit olisivat indeksoituina niiden eettisyyden mukaan. Toisaalta sen tuominen erilliseksi antaisi viestin, ettei moraalia voi ostaa rahalla. Esim. kehittysmaissa valmistetussa kalliimmassa tuotteessa saattaisi olla alempi eettisyys arvo, mutta myös toisin päin kulutettuna, luksustuotteiden pienempi eettisyys arvon tapauksessa, tulisit vastuuseen tekojesi eettisyydestä rahan summasta riippumatta.

Jos valta muutettaisiin yrityksiltä, yhteisen eettisen pankkijärjestelmän ja tietoisen kuluttajan hallinnoitavaksi, ei olisi tarvetta taistella työttömyyttä ja rahan mekanismeja vastaan. Jokaiselle henkilölle voitaisiin suunnitella oma elinkaari, tehtävä maailmassa, minkä mukaan hän saisi antaa panoksensa yhteiskunnalle ja eettiselle rahajärjestelmälle. Tämä vastaisi alussa puhumaani kehitystä kilpailuyhteiskunnasta identiteettiyhteiskunnaksi. Tämä olisi tuottavampaa myös materiaalisessa mielessä, kuin ihmisten pompottaminen markkinamekanismien työn valinnan armoilla.

Kyse olisi globaalisesti työ- ja koulutusjärjestelmästä, jossa rajapinta ei enää olisi työläisen ja yrityksen välissä, vaan kaikki olisi informaatiovapaata globaalia työtä ja oppimista yksilöllisten resurssien mukaisesti. Kilpailun roolia voidaan muuttaa tasapainoisemmaksi, kansallisia kehityssuunnitelmia myötäileväksi, kun luodaan globaaleihin ja paikallisiin kysymyksiin eettisesti suhtautuva yhteinen globaali talousjärjestelmä. Kenenkään ei tarvitsisi äänestää työn moraalista omalla eroamisellaan, kun talouden prosessit olisivat rahoituksesta lähtien eettisiä. Moraalisista kysymyksistä yksilöt voivat olla eri mieltä, mutta globaalit ongelmat vaativat jaettuja, yhteisiä eettisiä ratkaisuja. Näiden yhteisten pitkän ajan ja helposti tiedostamattomien päämäärien pohjalle voidaan pystyttää eettistä taloutta. Koko muutos olisi mahdollista, jos kääntäisimme vallan kentän toisin päin ja alkaisimme suunnitella todellisuuden rakentumista ihmisestä käsin, alhaalta ylöspäin populaatiossa kasvavana järjestelmänä. Fyysisen työn karatessa roboteille, on markkinat vapautumassa yli rajojen tehtävälle työlle, jossa tietotyön paikalla ei ole enää merkitystä. Murros vapaan tiedon identiteettiyhteiskunnaksi on mahdollinen.

Seurauksena olisi tietynlainen Gaiamainen maailma, jossa ihmisen henkisyys saisi sen arvon, joka sille kuuluukin. Nyt tilanne on emergenssin mukaan rakentunut järjestelmä yksinkertaisesta yksilöstä kohti monimutkaisempia yritysten sosiaalisesti johdettuja järjestelmiä. Jos totuus on se, että pohjalla järjestelmien heiteltävänä oleva ihminen on tietoisuuksineen monimutkaisin joka tulisi ensin ottaa huomioon ja vasta sen jälkeen siirryttäisiin monimutkaisten yritysjärjestelmien suunnitteluun, näiden tiedolla rikastettujen ihmisten voimalla. Jako nautintoihin ja prosesseihin tulisi uudelleen tutkittavaksi, ja muotoilluksi tietoisuuden kasvamisen kautta, jossa valitsisimme ihmiskuntana eettisen tulevaisuuden tiemme. 

Jos ajatukseni tuntuivat ajankohtaisilta, blogikirjoitukseni Maailma ei ole valmis, siksi tasa-arvon ja avoimen vallan suunta jatkaa idean kehittelyä.

Lähteet:

Guy Debord: Spektaakkelin yhteiskunta(2005)(1967)

Maailma ei ole valmis, siksi tasa-arvon ja avoimen vallan suunta

Universumimme ei ole täydellinen. Sen toiminta on hieno, mutta se ei takaa ihmisten välisiä suhteita sellaisiksi, että ne olisivat emotionaalisesti tai tuloksellisesti hyödyllisiä ja tyydyttäviä. Meidän ihmisten itse on luotava oikeudenmukaista yhteiskuntaa ja järjestystä. Maailma ei muuten kanna siitä vastuuta, pallo on meillä. Keskeistä ihmisten keskinäisessä yhteydessä on tasa-arvo. Konstruktiivisessa, syntymään, elämään ja kuolemaan virittäytyneessä maailmassa esiintyy arvojärjestyksiä ja valta-asemia, näin ei tarvitse kuitekaan olla.

Sosiaalisesta viitekehyksestä katsottuna tasa-arvo on tärkein arvo, jolla voimme taistella epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Millä voimme muuttaa rakenteen, jossa konstruktiivinen tietämys, asioiden tai tehtävien eksperttisyys antaa valta-aseman sitä kantavalle luontokappaleelle? Koitan vastata kirjoituksessani siihen, miten valtaa saataisiin paremmin jaettua. Kysymys vallasta ja sen jakaantumisesta onkin ehkä ihmiskunnan ja tulevien robottijärjestelmien tärkeimpiä kysymyksiä, mikäli rakennamme kestävää tulevaisuutta.

Mutta tasa-arvolla, vaikka sillä on valoisa puoli nykymaailmassa, jotkut katsovat sen harhautukseksi, hyväuskoisuudessa ja yksilön omassa tunteessa maailmaa kohtaan. Ideologia tasa-arvosta saattaa särkyä ja uskallus vaikkapa politiikassa ei enää pidäkään yllä tasa-arvon ajatusta, koska monet tietävät kuinka sidonnaisuudet joka suuntaan, eri valtaa pitävien välillä toimivat tai haittaavat omaa toimijuutta toteuttamasta itseään. Tasa-arvoa saatetaan pitää hyväuskoisten illuusiona.

Niinpä, tasa-arvon tulisi olla jotain enenmmän kuin se nykyisin on. Sen tulisi olla ideoiden tasa-arvoa, jossa jokainen tasostaan riippumatta voi osallistua päätöksen tekoon. Perusteiltaan tämä on kuin kvanttimekaaniikan lomittuminen, jossa jokainen atomi on riippuvainen toistensa superpositioista. Valtaa voidaan jakaa myös klassisessa maailmassa, ja siksi näytän kaaviolla myöhemmin peruspiirteitä, joiden kautta tasa-arvoinen päätöksenteko voi toteutua.

Millainen on ideoiden tasa-arvon avoin valta?

Ideoiden tasa-arvossa on jokaisella päätäntävastuuta, ja valta on jakaantunut verkostoksi hierarkian sijaan. Nykyinen maailmamme pitää kuitenkin vallan salatun puolen. Valtaa on niin kauan kun yksilö ei tiedä kuinka häneen vaikutetaan. Vallan tulisikin olla avointa mahdollisuuksien alustaa, jolle yksilö voi omalla toimijuudellaan tai toimivana agenttina päästä itseilmaisun tasolle. Vallan tulisi olla kuin ”platform”, alusta, jolla jokainen saa vapaana vaikuttaa. Vallan arvona on siis jäädä kakkoseksi ja tarjota mahdolliset rakenteet suhteessa toimijaan ja silloin se voi olla avointa, peittelemätöntä, suoraa siis rehellisiä tosiasioita. Silloin jokainen, joka on toimija, voi olla osallinen vaikuttaja.

Jokainen agentti voi olla vapaa toimija, kun valta ainoastaan tarjoaa rakennetta, struktuuria, jonka mukaan toimija suunnistaa ja vapaasti ilmaisee itseään. Ideoiden tasa-arvoa ajaa vahva toimijuus, joka on moraalisesti kasvanut valitsemaan ja hallitsemaan rakennetta suurempaa tietoutta, itseilmaisun motivaation kautta. Silloin jokaisen agentin vapaa ilmaisu, myös kehittää ja luo uutta valtarakennetta. Jokaisen vapaa toimijuus ja tieto auttaa agentteja pääsemään vallan rakenteen suunnittelijoiksi. Siis luomaan alustaa, jolla valta toimii mahdollistajana toimijoiden moraalille. Vallan järjestelmä joka tukee tasa-arvoa on avoimesti muokattavissa, ja siihen osallistuvat kaikki, mutta samalla, jotta päästään alkuun on aloitettava perusperiaatteista, jotka tukevat avointa valtaa. 

Vallan keskiössä on yksittäinen teko ja sen merkitys

Ideoiden tasa-arvo voi totetutua, kun ymmärretään ihmisen ja agentin tiettyjä sidonnaisuuksia ympäristöönsä ja omiin motivaatiotekijöihin. Yksittäinen teko pitää sisällään merkitys- ja motivaatiokentän, johon se suhteutuu. Ensinnäkin teko on aina henkilökohtainen, persoonalinen. Sen kriittiset motivaatiot tulevat selviytymisestä, tiedon hankinnasta ja yksittäisestä valinnasta. Teko suhteutuu siis yksilöön itseensä, se on henkilökohtainen valinta.

Toiseksi teko on pelillinen. Sillä vuorovaikutetaan ryhmän kesken, niin että sillä saavutetaan jotain vuorovaikutuskentässä. Se on vahvasti kilpailuun ja jännitykseen suuntautunut. Sillä on myös yhteenkuuluvuuden leima samalla, kun se kilpailee muiden kanssa. Teko Pelillisessä ulottuvuudessa luo useiden valintakertojen kautta tuloksia. Se muuttaa teon merkitykstä jännityksessä suhteessa toisiin kilpailijoihin, joissa häviäminen tai voitto on osana yksilön suurempia sosiaalisia merkityksiä.

Kolmanneksi teko on sosiaalinen. Sillä on tietty arvostus, identiteetti ja se pyrkii itseilmaisuun. Tällä tasolla näkyy kulttuurin rakenteiden merkitys. Motivaatiot ohjaavat yksilöä toimimaan kentässä toisten toimijoiden kesken, rakentamaan yhteistä pysyvää tilaa. Kaikkein suurimpana tavoitteena on hallita sosiaalista vuorovaikutusta, ja pystyä rakentamaan jotain itseilmaisun kautta.

Vallan struktuuri ohjaa vuorovaikutuspelejä

Vallan struktuuri kuvaa sitä rakennetta, jolla yksilö saa päättää omasta olemisestaan, eräänlaisen alustan päällä. Se vaikuttaa vähiten yksilön valintaan suoraan persoonalisella tasolla. Mutta vahvimmillaan se on pelillisessä ulottuvuudessa, joka muodostaa kulttuurisien todellisuuksien ja sosiaalisen ulottuvuuden järjestelmiä. Sosiaalinen ulottuvuus ja sen motivaatio itseilmaisu on toimijoiden luovaa kenttää, jossa kehitetään uutta vallan struktuuria. Kuitenkin valta on järjestelmänä haluton puuttumaan sosiaalisen itseilmaisun ja identiteetin tasolle, kuten myös persoonalisen valinnan tasolle, sille riittää toinen sija, eli se että se on mahdollistamassa vuorovaikutuspelejä jäsenten kesken. Valta onkin siis pelillisyyttä, sitä että jäsenet voivat oppia suunnistamaan avoimen tiedon ja pelillisen kentän mukaan sekä toimimaan sen järjestelmässä, luoden itseilmaisun ja identiteetin kautta uutta struktuuria.

Lopuksi

Ideoiden tasa-arvo voi toteutua kun se vakiinnutetaan vuorovaikutukseen rakenteella, joka jättää tilaa toisaalta persoonalliselle valinnalle kuin itseilmaisulle, identiteetille ja arvostukselle. Avoin valta on mahdollinen ratkaisu samalla vallan ollessa struktuuria, joka koskettelee pelillistä ulottuvuutta. Voidaan argumentoida, miksi valta ei tavoittelisi kaikkia ulottuvuuksia. Eräänlaisessa dystopiassa valta onkin keskittynyt ja hallitsee myös valintoja, mutta koska ihmisen oikeudenmukaisuus on vahvistamassa vahvan agenttisuuden, silloin valinnat ja kulttuuri jäävät toimijoiden haltuun.

Oikeudenmukaisuuden ja vapauden käsitys varmistaa sen, ettei valta sanele kulttuurisia tai valintaan pohjautuvia tekoja. Tälle rakenteelle on siis olemassa hyvät perusteet ja se voi toimia ja antaa ihmisille vapauden suhteessa valtaan ja tehdä vaikuttamisesta avointa, jos valtaa osataan rajata ihmisten mahdollistajaksi, eikä käskijäksi. Vallan tulisi uuden suunnan mukaan olla kakkonen ja ihmisen valinnan ja toimijuuden ollessa ykkönen.

Vahvan toimijuuden tuoma vastuu teon merkityksestä saattaa olla seuraava pohdinnan paikka. Vallan ollessa mahdollistaja, on yksilövalinnan suhde aina vapaa, mutta sidottu rakenteeseen joka määrittelee sen merkitystä, hyvyyttä ja pahuutta. Moraalinen vastuu on kuitenkin selkeämpi ja myös jos teoilla on ennustettavampi kokonaisvaikutus, vallan ollessa avointa. Myös moraaliset päätökset ovat silloin linjassa yhteisen hyvän kanssa paremmin, kuin yksilön omavaltaisessa valinnassa. Toisin sanoen kun yksilölle jaetaan valtaa vaikuttaa, hän kouluttautuu paremmin myös yhteiskunnan rakentajaksi.

  

Tasa-arvo vs. dystopiat

Olen kirjoittanut tasa-arvosta aikaisemminkin ja nyt vertaan tasa-arvoa erilaisiin dystopioihin. Tulevassa tuon esille kuinka tasa-arvoinen ideologia tai siitä seuraava ideologittomuus yleensä kumoaa tällaisia pyrkimyksiä alistaviin järjestelmiin. Ensin käsittelen uskontoa ja sen absoluuttista moraalia. Sitten esittelen tasa-arvoa vallan järjestelmissä, jota hallitsee kulttuurinen pelillisyys ja lopuksi tulen yhteistietoisuuden käsitykseen, jota hallitsee vuorovaikutuksellisuus. Tasa-arvo on utopia, jonka toteutuminen täydellisenä on jonkinlainen mahdottomuus, mutta silti sitä pidetään yhteiskunnan keskeisenä tavoiteltavana arvona. Yksityisyytemme on mahdollista, kun ymmärrämme, että jokaisella on oikeus henkilökohtaiseen “tilaan” sosiaalisesti. Tasa-arvoisuuden kautta ymmärretyt oikeudet takaavat tämän. Vastapuolena ovat dystopiat ja kontrolli. Tasa-arvoisuus kumoaa dystooppiset pyrkimykset ja vie yksilöiden ohjaamaan yhteistietoisuuteen, jossa yhteiskunnan on turvallisempaa majailla.

Tasa-arvo ja uskonto

Kristinuskossa halutaan välittää ajatuksia tasa-arvoisuudesta ja hyväksyttävyydestä, mutta mukana on myös moraaliset absoluutit, joiden perusteella erotellaan oikea yhteisömoraali, hyvä ja paha. Samalla yksilöille asetetaan ne metafyysiset rakenteet ja päämäärät, joiden kautta yksilö kokee merkitykselliseksi yksittäiset teot. Tällaista hyväksyttävyyden ja erottelun todellisuutta on kaikissa ideologioissa.

Kaikkein laajimmillaan tasa-arvo pitää sisällään relativismin ainekset. Hyväksytään erilaiset moraaliset koodistot samanarvoisina ja yhtä arvokkaina. Samalla yksilölle annetaan laajat oikeudet toteuttaa itseään ja luotetaan hänen itsenäiseen moraaliseen toimijuuteen. Tasa-arvoa voidaan soveltaa suppeammin ihmisten hyväksymiseen samanarvoisina esim. lain edessä tai valintaprosesseissa.

Absoluuttisen moraalin ero tasa-arvoiseen ajatteluun on oikeuksien tunnustaminen ja joltain osin relativistisuuden käsittäminen. Länsimaisessa yhteiskunnassa synniksi katsotaan huonot seuraukset ja yksilölle tunnustetaan oikeuksia, joilla ei ole merkitystä seurausten kannalta. Absolutismissa on kysymys pyhästä, joka määrittelee syvästi ja tarkasti vailla oikeuksia eri tekojen arvoa. Pyhä on koskematonta estetiikkaa siitä, mikä toimii hyvänä yksittäisen ihmisen maailmankuvassa ja sitä on yksilön mielestä kunnioitettava yksilön oikeutena.

En pidä absolutismia ja asioiden pyhäksi nimeämistä kuitenkaan tavoiteltavana, koska absoluuttit näyttäytyvät yksilölle usein ainoana oikeana totuutena ja samalla se kuitenkin hylkää käsityksen itsenäisestä moraalisesta toimijuudesta, eli yksilön moraalista agentista. Tiiviit uskonyhteisöt nimeävät pyhän, mutta eivät kannusta itsenäiseen ajatteluun, vaan tulevat henkilökohtaiselle vyöhykkeelle yhteisömoraalillaan ja absoluuttisella totuuden julistuksellaan. Tasa-arvoisessa kulttuurissa moraalisäännöt sen sijaan määrittyvät yksilöiden toiminnan koherenssista käsin ja yhteisön itsensä tarkoituksesta yksilöille. Siten tasa-arvossa on kyseessä sääntöjen minimioiminen ja samalla yksilön vastuullisuuden tunnustaminen.

Tasa-arvo ja oikeudet tarkoittavat vapautta useammille olla vaikuttamassa yhteisöjen pelissä. Yksilöiden vapaista päämääristä ja koherenssista yhteisössä nousee ajatusten estetiikkaa ja lopulta elämän arvoja ja moraalia. Näkemys voi olla jollain tavoin egoististinen, joka luottaa prulalistisesta kokonaisuuksista syntyvään hyvään. Tämän vapauden ja moraalisen toimijuuden hintana on usein ulkoa näyttävää arvottomuus, joka kohtaa eri alueilla absoluutteja edustavat muut ideologiat ja uskonnot. Ne yrittävät määritellä niiden mielestä olevaa arvotyhjiötä ja rajoittavat yksilön vapautta ja oikeuksia määrittelemällä valmiiksi tehtyjä ihanteita, jotka kuitenkaan eivät ole kaikille soveltuvia.

Absoluuttien luoma moraalinen maksimaalisuus voi osoittautua moraalittomuudeksi ja yksilön kannalta ongelmaksi, hänen valintojensa kaventuessa. Ideologioiden absolutismista olisikin pyrittävä eroon ja muistuttettava jatkuvasti oikeuksista, moraalisesta minimaailisuudesta, joilla yksilö voi olla persoonallinen ja silti tasa-arvoinen muiden kanssa. Ideologiat, jotka pyrkivät luomaan yhtenäisen moraalikoodiston absoluutein ja ainoan oikean metafyysisen näkemyksen mukaan, ovat kulttuureille lopulta tuhoisia. Niiden yksilöt näkevät ihanteita, joka ei kuitenkaan anna mahdollisuuksia yksilöiden vapaiden päämäärien ilmentymiselle, vaan perustuu rajoituksille.

Tasa-arvo ja valtarakenteet

Tasa-arvon kautta ymmärretty valta haluaa muuttaa sen enemmän kulttuurillisilla säännöillä toimivaksi peliksi ja taata oikeuksia. Käytettävä valta antaa yksilölle tilaa olla identiteetteineen hyväksyttyjä ja muuttaa muotoaan hierarkisesta järjestelmästä pelilliseksi yhteismaailmaksi.

Yksilön vallan käyttöä voidaan säädellä sisäistetyllä mallilla, jossa valta on kulttuuripelillistä, eikä autoritääristä. Sitä rajoitetaan nousemasta omassa identtisyydessään sellaista kulttuurista pääomaa vastaan, missä yksilöiden päämääriä ilmennetään. Päämäärät voivat olla metafyysisiä päätelmiä mm. elämän tarkoituksesta. Vallan kulttuuripelillisyys ei kanna sisällään erityistä voittamisen tarvetta suhteessa muihin yksilöihin vaan tavoittelee moraalista toimijuutta. Joukkuhengen sijaan, yksilö ottaa vastuuta vuorovaikuttajana, jolla on valtaa osana samanarvoisia pelaajia.

Moraalisten agenttien yhteistoiminnasta nousee luottamusta, mikä lopulta palkitaan moraalisena valtana sanoa ja jäsentää asioita. Valta on siis tasa-arvoisen yhteiskunnan moraalista oikeudenmukaisuutta ja vetoamista yhteyssiteisiin, eikä voimankäyttöä tai absoluuttien ajamista muille. Se näkee moraalirealismin aineksia vain tähtäämällä prularistiseen vuoropuheluun. Löydettyjen yhteisten moraalifaktojen tuomaa valtaa ei käytetä alistavissa konteksteissa, vaan korostamassa yksilöiden kykyä soveltaa niitä tarvittaessa oikein. Moraalirealismin sisällä vaikuttaa siis aina yksilön semantiikka ja toimijuus.

Tavoitteena on lopulta hallitut polarisaatiot yksilötasolla, joiden erilaisuudesta nousee metatasolla yhteistä tietoisuutta, jossa moraalikoodistot kilpailevat kulttuuri-pelillisyydessä. Toisten alistaminen omalla “totuudellisuudella” ei ole tasa-arvoisen vallan ominaisuus, vaan tarkoituksena on purkaa asenteellista identisyyttä ja rakentaa vuorovaikutuksellista yhteistietoisuutta.

Tasa-arvo ja yhteistietoisuus

Tasa-arvoisuus on ainoa tapa muodostaa yhteistietoisuuksia, joilla saavutetaan pelillinen ja kulttuurinen valtarakenne, joka hyödyntää yksilöiden osaamista paremmin kuin hierarkisiin malleihin perustuva valtajärjestelmä. Yhteistietoisuus on rakenne, joka on ekonomisin ja vähiten suoraa kontrollia edustava ulottovuus. Yhteistietoisuudet eivät ole siis pakottavia yksilön sääntöjä, vaan normistona jäsentävät tomijuuden kulttuuri-pelillisestä vuoropuhelua.

Yhteistietoisuus on jaettuja merkityksiä ja käytäntöjä kahden tai useamman toimijan välillä. Kuitenkin on huomattava, että yhteistietoisuus on olemassa vain yksilöiden osana. Yksilöt itsessään pitävät sisällään yhteistietoisuuden palasia ja ovat lopulta niitä toimijoita, joiden kautta yhteistietoisuus identiteettien pelinä ilmenee. Yksilöiden älystä muodostuu yhteistietosuutta ns. bottom-up epähierarkialla, jossa yksilöiden vapaa toimijuus määrittelee suuret järjestelmät.

Yhdenvertaisuus on siis arvo, jolla moderni yhteiskunta voi muodostaa rakenteita yksilöiden arvon tunnustaen. On tärkeää, että tasa-arvo nähdään myös avoimuutena ja järjestelmien läpinäkyvyytenä, koska vain silloin yksilö, joka on ainut moraalinen toimija, voi kantaa käsitystä yhteistietoisuuden seurausten ymmärtämisestä, muokata ja vaikuttaa niihin. Vuorovaikutus ja tulevaisuuden ei-dystooppiset yhteiskunnat ovat mahdollisia kun tasa-arvo on keskeisessä osassa ihmisyyttä.