Nietzschen nihilismistä pohjaa uuden rakentajana ja ilmastomuutoksen torjunnassa

Maailma tuntuu turhalta. Ihmisten keskustelut ja toimet täällä tuntuvat esittävän pelkän paikallisen vallan asetelmia. Ei mitään mikä olisi tietoisuuden kautta kytköksissä  kuolemanjälkeiseen, ikuiseen tai trancendenttiseen. 

Kaikki palautuu ihmisten liikkeeseen maapallolla, jossa ylempi tiedostaminen on vain liikettä organisoivaa kulttuuria ja semantiikkaa. Lopulta kulttuuri ei halua myöntää sen simppeliä tarkoitusta, että se perustuu liikkeen organisointiin, vaan näkee itsensä itseisarvoisena ja tavoittelemisen arvoisena. Nihilisti ymmärtää kulttuurisen toiminnan tyhjyyden.

Nihilismi tarkoittaa, ‘ei mitään’. Se on rakenteen hylkäämistä, mutta lopulta haaveilua ja uuden rakentamista. Nihilismi ensin purkaa ympäriltään kaikki rakenteet ja sen jälkeen merkitykset palautetaan uuteen parempaan unelmien rakenteeseen. Lopputuloksena on yli-ihminen, joka on vapaa suunnittelemaan tulevaisuutensa. Tämän ajattelun varsinainen isä oli Friendrich Nietzsche, jonka kirjoitti “Jumala oli kuollut” ja on rakennettava uusi merkitys ja motivaatio kristinuskon metafyysisten tekijöiden romahdettua.

Kyseiset Nietzschen kirjoitukset on syytä ottaa varovaisuudella. Niitä on käytetty natsisaksan edistämiseen vääristellen myöhemmin. Voisimmeko löytää Nietzschen nihilismistä positiivisen sanoman ilmaston muutoksen torjunnassa nykyaikana?

Nihilismi on vallassa olevan rakenteen hylkäämistä ja korvaamista uudella, osallistumatta vallitsevan rakenteen merkityksiin. Kulttuurisena nihilisminä tämä on esimerkikisi sitä kun televisiossa kerrotaan urheilijoiden huipputuloksista ja suorituksista, nämä eivät herätä mitään ylemmyyden tunnetta tai hyvää oloa kansallisesta menestyksestä. Moraalinen nihilisti ei näe vallitsevaa sosiaalis-eettistä rakennetta sen arvoisena että sitä pitäisi totella. Hän pyrkii osoittamaan sen turhaksi ja haaveilemaan paremmasta.

Ajatus universumin mielestä, joka antaisi ihmisen toimille tarkoituksen tuntuu kaukaiselta. Monet asiat ovat deterministisiä tai satunnaisia. Vapaan tahdonkin kanssa on vähän niin ja näin. Siihen on vaikea uskoa, kun ensin edes määritelmällisesti tiedettäisiin mistä itseasiassa puhutaan. Saattaa olla että olomme täällä on vain hyvin monimutkaista reaktiota ympäristöön ja siten toimintamme ja tiedostamisemme redusoituu liikkeeseen. Niin merkitysten nihilisti saattaa perustella itselleen sen, ettei vallitseva rakenne, kulttuuri, moraali, sosiaalinen verkosto aiheuta hänessä suuria intohimoja.

Mitä sitten jos kokee merkityksettömyyttä kun on hylännyt suuret visiot, eikä enää usko suuriin tarkoituksiin? Paikallinen valta kuvaa hyvin keskustelua, se on ainoastaan sen tuotosta miten ihminen haluaa järjestää asioita hetkessä ja sillä näkymällä, lyhytjänteisesti. 

Nihilismin sysäämästä uudelleen määrittelystä nousevat kestävät arvot

Nihilismistä on hyötyä tarkkaillessa maailman järjettömiltä tuntuvia funktioita. Se ei kuitenkaan tarkoita ettei millään ole mitään välilä. Nihilisti huomaa järjettömyyden, ja puuttuu asioihin rakentamalla parempaa todellisuutta, omasta tyhjyyden tuntemuksesta ja käsityksestään käsin. 

On helpompaa ehdottaa muuttavia rakenteita, jos ei ole tiiviisti pelaamassa sellaisilla rakenteilla, kun maailmassa on, vaan ikään kuin tarkastelee niitä ulkopuolelta. Toisaalta juuri rakenteissa tehdään valtaa. Foulcaultin mukaan valta tapahtuu keskellä toimintaa, (sosiaalisissa) rakenteissa, joissa ihmiset vaikuttavat. 

Nihilisti siis kieltämällä rakenteet, kieltää (itseltään) myös vallan käyttämisen. Nihilisti onkin yleensä vain puhuja, joka koittaa perustella muille valtarakenteissa oleville, "nähkää todellisuus, ja vaikuttakaa rakenteissa, toimikaa toisin". Nihilisti purkaessaan rakenteet ja haaveillessaan on määritellyt itsensä (sosiaalisten ja toiminnallisten) pelien ulkopuolelle. Näin on osaltaan käynyt myös mieltä osoittavalle, radikaalille porukalle, kuten Elokapinalle.

Moni asia näyttää nihilististä järjettömältä. Lopulta elämän motivaatiot löytyvät jokaisen henkilökohtaisesta kokemuksesta. Nihilistikin voi kokea maailmanparantamisen merkityksellisenä, vaikkei itse uskoisi korkeisiin järjestelmien perustavuuteen. Elämän näkeminen mielettömyytenä voi olla avaus kestävämpään.

Nihilismi elämäntavan muutoksena

Monenlaista elämäntapaa markkinoidaan mediassa kestämättömillä arvoilla. Ilmastonmuutos antaisi signaaleja rajoittaa monia elämäntapoja, ja näitä markkinoidaan televisiossa edelleen ihanteelisina. On ruokaohjelmia: burgerimiestä ja rekkakuskeja, joissa syödään kahden kilon pihvejä. Mässytetään, joka ei enää ole kestävää. 

Niitä katsellessa tulee nihilistinen olo, ikään kuin rakenteella ei taaskaan olisi merkitystä. Onko meillä enää toivoa sopeutua ilmastonmuutoksen haasteisiin, jos meillä ei ole kulttuurista intoa tehdä muutosta elämäntapaamme. Olemme kulkemassa kohti romahdusta, emmekä voi vaikuttaa tulevaisuuteen jos jokin ei korjaa ajatteluamme globaalimoraaliseksi. 

Ongelma on siinä, että ihminen on tietoisuuksineen aina koskemattomia polkuja kulkeva ja valloittaja. Kun tietty valta-asetelma on saavutettu, sitä puolustetaan kulttuurisella oikeutuksella. Muutokset ovat länsimaissa kivuliaita, kun kaiken tukemisen kohteeksi on otettu ihmisten luovuus ja vapaus.

Juuri tähän kulttuuriseen oikeutukseen pitäisi reagoida ja haastaa ihmisiä ajattelemaan elämäntapaansa. Mutta valta-asemien purkaminen on vaikeaa. On haastavaa sanoa, että elämäntapasi on kestämätön, kun siihen kytkeytyy niin paljon omaksi järjestykseksi koettua valtaa. 

Mutta nihilismistä käsin, moni ihmisten toiminta vaikuttaa todella turhalta kulttuurin tuottamattomalta funktiolta jossa vain kilpaillaan muiden ihmisten ja kulttuureiden kanssa. Nihilistin on helppo nähdä turhuus joka sisältyy moneen kestämättömään elämäntapaan. Vaikkapa mediasta suolettava kilpaurheilun määrä, mikä on täysin järjetöntä. 

Mutta en kai mitenkään voi puhua ammattiurheilua vastaan? Onhan urheilussa toki pointtinsakin kuten terveys ja pitkä elämä, mutta nämäkin liittyvät enemmän itseen kuin yhteisön hyvinvointiin. Urheilun funktio on tuottaa vahvaa eskapismia, ihminen joka on unohtanut kuolevaisuutensa ei tunnista rajojaan.

Nihilistin on helppo purkaa rakenteet, jotka sisältyvät ihmisten väliseen kilpailuun, ja jotka estävät toisia kehittymästä. Nihilisti rakentaa omaa todellisuutta ja kilpailee vailla yleisön odotuksia. Hänen on helppo rakentaa aivan uudenlaisilla arvostuksilla olevaa globaalimoraalista järjestelmää. 

Hän hylkää kotiinpäin vetävät kilpailut toisten kanssa, luopuu valllasta ja arvostuksesta toisten suhteen ja rakentaa aivan uutta globaalimoraalista käyttäytymistä ja sisältöä omien käyttäytymissääntöjen pohjalta. 

Tämä ei ole helppoa, koska kilpailu ja valta järjestelmissämme joissa sosiaalisesti vaikutamme on sisään rakennettua. Ei ole helppoa sanoa valtajärjestelmille ei, vaikka usein nämä ovat vinoutuneita ja ahdistavia. 

Nihilisti joutuukin kamppailemaan sen suhteen miten suurelta osin hän lähtee haastamaan järjestelmiä. Miten hänen ulkopuolisuutensa haavoitaa ja loukkaa toisia ja miten hän selviää ilman valtaa vaikuttaa.

Miten puuttua kestämättömään elämäntapaan nihilistisestä perspektiivistä?

Oikeuksien kaventaminen ei tule kyseeseen. Tarvitsisimme tietoisuuteen käyviä liikkeitä, kuten #meetoo, joka purki sukupuolittunutta valtaa. Samoin kestävyydestä on taisteltava aina uusin liikkein ihmisten tietoisuudessa, ja siitä miten yksilöt voivat kasvaa vastuullisuuteen. Tämä vaatii jatkuvaa uutta mielenkiintoista tarinaa, johon oman elämän voi sovittaa.

Toinen keino nuorten kulutustietoisen kulttuurin nostaminen keskiöön. Mediassa voidaan kertoa kulttuureista jotka ovat ottaneet haasteen vastaan muuttaakseen elämää. 

Muista keinoista voimme puhua, esimerkiksi oikeudenmukaista verotuksesta. Se on kuitekin parempien asioiden saavuttamiseksi on hankalaa monin paikoin toteuttaa. Verotus on kaikkein hellävaraisin ote, jolla kestämättömät elämäntavat tehtäisiin kalliiksi toteuttaa. Tämän tulisikin olla mahdollisuuksien rajoissa ensimmäinen keino. 

Neljäs keino, joka on yhteiskunnallinen teknologinen murros. Navigoinnin yhteiskunnassa eettiseksi muuttaminen. Kalliit ja resursseja vievät asiat tulee olla myös hankalia toteuttaa. Yksinkertainen tulee olla eettisintä ja ne jotka haluavat kuluttaa tulee maksaa siitä monimutkaisen navigaation hintaa. Näin varmistetaan että korkeasti kuluttavat ovat myös vastuullisia. 

Olemme tottuneet ajattelemaan että kaikkein edistyksellisimmät ihmiset muokkaavat erikoisimmila tavoillaan yhteiskuntaa. Mutta mitä jos korkea kuluttaminen olisi kaikkein vaikeinta yhteiskunnassa? 

Tämä saattaa yllyttää kilpailemaan edelleen korkeammisssa monimutkaisissa kulttuureissa, mutta silloin kun sen saavuttaminen vaatii erityistä taitoa. Mutta on myös todellista se, että kilpailulliset henkilöt saattavat olla eettisesti harjaantuneita ja jättää kuluttamisen pienemmäksi. 

Korkean kuluttamisen hankala navigoitavuus varmistaa eettisyyden. Jos rakenteet syrjäyttävät ihmiset kuluttamaan oikein, he näkevät valtarakenteiden taakse ja ehkä lakkaavat kuluttamasta. Siten myös vaikean navigaation takaa saavutettava kerskakuluttaminen kokisi inflaation. Se synnyttäisi eettisyyttä, jossa turha kuluttamis kilpailu karsiutuisi pois.

Nihilismi voi olla mahdollisuus uudelleen määritellä ne pelisäännöt, joilla yhteiskunnassa toimitaan. Jos emme jää nihilismin tarkoituksettomuuteen siinä että motivaatiomme sammuisi, vaan tähtäämme korkeammalle kestäviin rakenteisiin uudelleen märittelyllä, voimme pelastaa maapallomme. 

Tarvitsemme jatkuvasti uusia tarinoita jotka motivoivat meitä jatkamaan rakennustyötä. Kun hylkäämme epäoleellisen kilpailun muiden kanssa ja rakennamme todellisuutta tarinoiden siivittämällä haaveilulla, saavutamme jatkuvaa parannusta yhteiskunnassa. 

Pelimme, joita sosiaalisesti pelaamme vaan saavuttaaksemme paikallista valtaa ovat hyvin turhia siihen verrattuna että voimme haaveilla ja toteuttaa parempia ratkaisuja globaalilla tasolla. 

Kestävä johtaminen

Olen kirjoittanut tämän tekstin jo vuoden 2019 syksyllä, jolloin tekoäly oli vielä kehittymättömämpi ja johtajuus haki muotojaan vastaamaan ekologiseen kriisiin. Julkaisen kuitenkin tämän nyt, koska ongelmat eivät ole poistuneet ja joudumme kamppailemaan tulevaisuudestamme yhä kiristyvässä tilanteessa. Johtajuus on uuden haasteen edessä, kun meidän on suuntauduttava pelastamaan planeetta ilmasto ja luontokadon kriisiltä. Millaisia asioita moraalisesti voitaisiin odottaa johtajalta joka ajattelee ylisukupolvisesti?

Kotiinpäin vetämistä vai globaalia moraalia?

Ihmisten toimintaa määrittää moraali, jota sovelletaan eri tilanteisiin. Suurin osa moraalista liittyy evoluutiopsykologiaan ja osasta voidaan sanoa, että se on filosofista moraalia. Painotuserot ovat ilmeisiä. Esimerkiksi miten suhtautuu maahanmuuttoon, on pitkälle kannanotto jaosta evoluutiopsykologisen painotuserojen suhteen, 'geenien valta' ja 'yleinen hyvä' välillä.

Jotkut haluavat painottaa kotiinpäin vetämistä, toisilla perspektiivinä on globaalit asiat, kuten ilmastonmuutos. Tuntuu että evoluutiopsykologista painotusta kotiinpäin myös halutaan painottaa filosofista moraalia vastaan tasavertaisena vaihtoehtona. Kulttuurisesti halutaan edustaa moraalista strategiaa, joka kumpuaa vanhasta eläimellisestä 'geenien valta' ajattelusta, sellaista globaalia etiikaa vastaan, joka johtaisi kaikkien inklusiiviseen hyvinvointiin. 

Tekoälyn aikakaudella, meidän on helpompaa ymmärtää, millainen moraali on kestävää ja millainen sortuu omaan lyhytnäköisyyteen. Juuri tällaisessa todellisuudessa, meidän on mahdollista avata näköaloja kestävämpään moraaliin. Taloudenkin toimiessa liian lyhytjännitteisesti, vain maksimoidakseen lyhyen ajan tuoton, meidän olisi luotava kestävämpiä rakenteita kansallisella-, EU- ja globaalilla-tasolla, jotka eivät perustu riistoon. Moraalin tulisi menestyä, pitkäaikaisena hankkeena, kuinka pitkälle tulevaisuuteen olemme valintamme valmiita ulottamaan.

Evoluutiopsykologisessa moraalisessa kentässä, voimme nähdä monenlaisia strategioita selvitä ja painottaa eri moraalisia hahmoja. Niitä jotka ovat vapaamatkustajia, niitä jotka ahertavat, niitä jotka uhraavat itsensä auttaakseen muita. Lopulta emme voi pakottaa ketään pitkäaikaisen filosofisen moraalin kannattajaksi, vaan on peliteoreettisesti selvää, että näidenkin strategioiden välillä vallitsee tasapainotila. Osa tulee olemaan vapaamatkustajia ja osa aina filosofisen moraalin puoltajia, ja tämä suhdeluku pysyy kulttuurissa suhteellisen samana. 

Siksi se mihin olisi syytä turvautua, on moraalinen johtaminen, jossa pisimmän ja kestävimmän strategisen näköalan tarjoava henkilö valitaan johtajaksi. Ennenkaikkea se, näkyy nykyisessä yhteiskunnassa, että kun kaikki pääsevät ääneen, omien moraalistrategioidensa ja hahmojensa myötä, johtaminen käy ongelmalliseksi. Lyhyt ja pitkäkestoisia yhteisön tulevaisuuden ääniä, jotka ovat merkki tasapainotilasta, pidetään samanarvoisina. Näin ei tule olla, vaan pisimmät strategiat tulisi voittaa valittaessa johtajia. 

Olisi erotettava jokaisen ihmisen moraalinen oikeutus. Jokainen ihminen toimii kuvan esittämillä kaikilla tasoilla. Eikä pelkkää filosofista toimimista voida pitää kovinkaan moraalisena. Jokainen ihminen ajattelee perhettään ja lähi yhteisöjään toimiessaan. Olemme itsekkäitä toimintamme suhteen. Jostain löytyy aina palkinto teolle ja johtajilla on kykyä nähdä pidempi aikaisia kaaria, jossa palkinnot sijaitsevat vasta toisen tai kolmannen tai vasta kymmenennen tavoitteen jälkeen. Johtajilta voitaisiin olettaa toimivan siis enemmän filosofisen moraalin pohjalta, kuin johtaa toimintaansa pelkästään evoluutiopsykologisten toimien pohjalta ja saavan yhteisönsä parhaimmillaan ajattelemaan tyydyttävänsä tarpeensa vasta eksistentiaalisia filosofisia päämääriä tavoitellessaan missiossaan. Tämä on ilmastonmuutoksen globaalimoraalia. Pahimmillaan väärin toteutettuna motivaatiopuhe on vain sisäänpäin kääntynyttä kulttuurista valtakulttuuria, joka edustaa geenien valtaa. Onkin oltava hyvin tarkkana johtaa kirurgisten tarkasti ihmisten sisäisiä missioita, joilla he toteuttavat globaalimoraalia, ekstistentiaalista missiota.

1. Geenien valta

2. Sukulaisten suosiminen

3. Jatkuvuus

4. Yleisen hyvän puolesta toimiminen,

5. Absoluuttien tai tiettyjen arvojen pohjalta toimiminen (eksistentiaalinen ulottuvuus, 'ikuisuus', jonka ajattelee määrittyvän oman elämän tiettyjen arvojen ja tekojen vuoksi.) 

Kaikki nämä kuvan tekijät ovat evoluutiopsykologisia päämääriä. Listan alkuosa vähemmän kestäviä arvoja kuin listan loppuosa. Geenien vallassa suositaan sitä mikä on lähellä, ja varustetaan se voittamaan vähemmän kelvolliset geenit, niin kuin luonnossa. Sukulaisten suosiminen on miedompi mutta yhtä kestämätön oikeutus johtamisen moraalille. Jatkuvuutta arvostetaan monessa lähteessä ja yleisen hyvän puolesta toimiminen on jo enemmän kuin itselle tärkeiden päämäärien puolesta toimimista ja parempaa johtamista.

Yleisen hyvän puolesta ja arvojen puolesta toiminen on jo kaukana evoluutiopsykologiasta ja kotiinpäin vetämisestä sekä on enemmänkin kulttuurievolutiivista ohjaamista. Ne ovat todellisia johtajan arvoja, jotka ovat kestäviä monella alalla, ja kun ne ovat ei-itsekkäitä, niistä voi syntyä globaalia moraalia ja niin nykyajassa tarvittavaa johtamista. Kun ymmärrämme johtaa kulttuuria, kulttuurievoluutiota, evoluutiopsykologisen johtamisen sijaan, johdamme sitä muutosta mitä tarvitsemme ilmastonmuutoksen kriisin muuttamiseksi ihmiskunnalle vaarattomaksi.

Evoluutiopsykologisella kotiin päin vetämisellä on siis vähän annettavaa johtajuudelle sekä deontologiselle, objektiiviselle globaalille tai filosofiselle moraalille. Evoluutiopsykologiset päämäärät, jotka ovat kauas kantoisimpia, voidaan nähdä lähinnä filosofista moraalia olevina. Tällainen moraali on lähellä seurauseettistä tarkastelua. Se mikä seurauksiltaan on kannattavaa, on myös kaikkein moraalisinta. 

Moraalia voidaan perustella muullakin kuin seurauseettisyydellä, sellaisilla säännöillä, joilla toteutuu myös oikeudet, joita ei keneltäkään saa riistää. Esimerkiksi voidaan pelastaa viisi ihmistä siirtämällä elimet yhdeltä terveeltä ihmiseltä tappamalla hänet. Seurauseettisesti perusteltavaa, mutta oikeuksien ja kestävien pelisääntöjen valossa virheellistä. Deontologisesti tarkastelutuna, esimerkin teko ei objektiiviselta kannalta tue sitä, että siitä pitäisi tulla yleinen laki kaikillle. 

Kestävyys on jatkuvuuttakin ja puhdasta seurauseettisyyttä laajempaa. Kulttuuri pyrkii selviytymään ja siinä jos tarkastelemme oikein tulevaisuuttamme, arvostamme luonnollisesti sellaisia johtajia, joilla on näköalaa tulevaisuuteen eniten. Todellisen filosofisen ja inklusiivisen moraalisen strategisen tulevaisuuden luomiseen tarvitaan johtajuutta, jossa näkyy kaikkein kestävimmät strategiat selvitä. On tuettava oikenlaista johtajuutta, on luotava kulttuurinen järjestys, jossa huomioimme vähäisten ihmisten oikeudet olla mukana kehitystä ja kommentoimassa, mutta myös meritologisia etenemisen mahdollisuuksia niille, jotka edustavat inklusiivisia, kaikkia koskevia pitkäkestoisia strategioita, oikeuksia noudattaen. 

Tämä näkökulma on valitettavasti sekoittumassa sosiaalisen median algoritmien myötä. Vallan tahtotila tulevaisuuden selviämisenä on sekoittumassa stategioihin selvitä vapaamatkustajana, ja näitä pidetään yhdenvertaisina. Tulevaisuus määrittyy ymmärryksenämme, joiden strategiat käsittävät evoluutiopsykologisen ja filosofisen moraalin. Etenkin filosofisen moraalin kautta on mahdollista perustella ja oikeuttaa kulttuurisesti moraaliaan muille, ja luoda ymmärrystä siitä, miten meidän olisi ohjattava todellisuutta entistä kestävämpiin tulevaisuuksiin. 

Miten suoda tasapaino kulttuurissa, jossa vallitsee erillaisilla päämäärillä pelaajia, jotka eivät esimerkiksi arvosta filosofista ja kestävää moraalia? Näille on annettava ääni, mutta tuotava johtajuus, joka liittyy kestävyyteen, ja näille moraalisille äänille tavoiteltavaksi ominaisuudeksi. Kulttuurimme ääni on niin moninainen, että johtajuus on hankalaa, emme voi tehdä esimerkiksi meitä kaikkia koskevia ilmaston päätöksiä, jos emme valitse johtajiksemme kestävyydestä kiinnostuneita ihmisiä.  Balanssi ja ymmärrys on kaikkien kohdalla säilytettävä, mutta rakennettava se, että kun kulttuurissamme vallitsee moraalien tasapaino, on tasapainon kestävämpi puoli, joka näkee tulevaisuuteen, on saatettava siihen asemaan mikä sille kuuluu, eli johtaa meitä parempaan tulevaisuuteen. 

On lyhytnäköisen voitontavoittelun ajan loppu.

Mikä erottaa kestävän ajattelun taloudellisesta opportunismista?

Kestävyyttä on monenlaista. Tavoitteena on tulevaisuus, jossa valinnat määrittävät sen että kyseinen tulevaisuus ei riistä toisilta.

Kestävyysajattelua on ainakin niin taloudellista, poliittista, ekologista, kulttuurista/moraalista ja valtiollista sekä puolustuksellista kestävyyttä. Viimeisinä yksikköinä ovat perhe ja yksilö, jonka kestävyyttä mitataan ensimmäisenä ja tämä on evoluutiopsykologisessa moraalissa kaikkein lähimpänä. Kaikkia näitä määrittää jonkinlainen tulevaisuus ja sitä kautta merkityksellisyys, joka halutaan ladata tulevaisuuden onnistumiselle. Puhutaan paljon merkityksellisyydestä, ikään kuin tulevaisuus niukkana taisteluna ja huonona olona, äärimmäisenä selviytymisenä ei olisi merkityksellinen. Tämä on syytä ottaa huomioon myös kestävyyden kohdalla. 

Johtajuuden ongelmana on miten kestävyyden eri osa-alueet menevät ristikkäin. Torppaako joku osa-alue toisen osa-alueen? Minä laittaisin kestävyyksiä järjestykseen, mutta parasta jos ne kaikki voisivat toteutua. Henkilökohtaista kestävyyttä ei voi ohittaa, mutta seuraavana tulevat myös isot linjat, ekologinen kestävyys, joka eskaloituu vain pidemmällä aikajänteellä. Liian paljon on taloudellisen hyvinvoinnin ja ekologisen toiminnan välistä kestävyys kilpailua. Ikäänkuin taloudellisesta hyvinvoinnista tai kestävyydestä ei voisi karsia, sen myötä että meillä on ekologista kestävyyttä, joka lopulta mittaa tulevaisuutemme. Niinpä jotkut kestävyyksistä kuittautuvat toisten kestävyydellä. Talous vastaan ilmasto on yksi tällainen. 

Johtajalta haetaan kestävyyttä ja henkilökohtaista ikuisuutta sekä ylisukupolvisuutta

Maailma ei tunnu olevan valmis kestävään ajatteluun. Ilmastonmuutokseen panostettavista toimista ei Madridin (2019) kokouksessa saavutettu yksimielisyyttä. Isot tuottajamaat eivät ottaneet tieteellisiä tosiasioita kestävyydestä todesta, vaan katsovat voivansa vielä pelata ilmastonmuutoksella ja suuremmilla riskeillä tulevaisuuden suhteen. Ilmaston riisto tuntuu vähemmän todelliselta, kuin luonnon riisto, koska siihen liittyy tietoisia eläimiä ja ekologisia kasveja, mutta emme voi pelata huonoilla kestävättömillä todellisuuksilla ilmastossakaan. 

On havaittu että kun yksi eläinlaji on päässyt valtaan evolutiivisessa lokerossaan, niin ettei sillä ole ollut luontaisia vihollisia, sen populaatio on kasvanut kestämättömälle tasolle, kunnes se on romahduttanut ekologisen systeemin, ja tästä on seurannut populaation romahtaminen murto-osaan edellisestä, ja se on kituuttanut romahtaneissa olosuhteissa eteenpäin. Tämä on ihmisen kohtalo, jos kulttuurievolutiivinen globaalimoraalinen kestävyysajattelu ei läpäise ihmiskuntaa. Olemme tuomittuja eläimiä, elämään lyhyen ajan maapallolla ja jatko on kituuttavaa ekologisen järjestyksen romahtanuta tulevaisuutta. Tapahtuu romahdus jos emme pysty globaalieettiseen ajatteluun. 

On kiire keksiä tekoälyratkaisuja, jotka lisäisivät moraalia. On hyviä ja huonoja toteutuksia. Sosiaalisessa mediassa sisältö eskaloituu kaveripiirin mukaan. Joskus ne kuplaantuvat ja käyvät omaa loputonta merkityksetöntä moraalipeliä ja kilpailua epäoleellisilla asioilla. Kaikki mikä on mahdollista toteuttaa ei ole kestävää eettisesti. Tekoälyn moraalinen johtajuus on ongelmallista, koska emme ole käyneet tarpeeksi dialogia siitä mihin sitä pitää soveltaa. Sitä voidaan käyttää lyhytnäköisesti tai pitkäjänteisesti. Pahimmillaan sen piti lisätä vastuuta, mutta se on luonut vain kuplat, joissa jokainen yhteisö taistelee omaassa merkitysavaruudessaan, kokien kilpailullisuuden aivan vääränlaisilla lyhytjänteisillä asioilla.

On kiire muuttaa suuntaa. On niin paljon merkityksiä. Sosiaalinen media tuottaa valtavan määrän merkityksiä, mutta vain vähän ihmisiä ohjaavaa liikettä, jolla he voisivat paremmin ja kestävämmin toimia maailmassa. Algoritmit ovat vain vähäisessä määrissä moraalisia, ne ovat enemmän kaikukammioita. Mutta kaikki lopulta asettuu kestävyyteen, enkä tarkoita pelkästään yksioikoista kestävyyttä, vaan sitä kestävyyttä, jolla yksilöstä, perheestä, yhteisöstä, moraalisesta kestävyydestä, taloudellisesta hyvinvoinnista ilman riistoa, ja loputa poliittisesta ja ekologisesta kestävyydestä tulee punos kaikkeen. Tämän sivuuttaminen olisi virhe ja kohtalokasta ihmiskunnalle. Lisäksi on huomioitava moraaliset ulottuvuudet kotiinpäin vetäminen, geenien valta tai filosofinen moraali. 

Todellinen johtajuus on syvää yhteistä prosessia johdettavien kanssa, jossa opitaan sydämen asioita, joiden puolesta ollaan valmiita maailmassa kokemaan missioita vaikuttamisessa ja rakentamaan kestävät strategiat. Tiedämme millaisessa kriisissä uskonto yhdysvalloissa on, ja siltä puuttuu kestävä päämäärät. Objektiiviset ikuiset päämäärät ovat niitä kestävimpiä ja koeteluimpia asioita. Ja kun ne rikastetaan sopivalla määrällä henkisyyttä sekä tiedettä, tarinoina, jotka kantavat, ne voivat olla suuria motivaation lähteitä. Tarinat kantavat myös pitkälle, ne ovat parhaimmillaan ylisukupolvisia motivaattoreita muuttuvassa maailmassa. Mikään moraalin ulkoaopittu tunteminen filosofisesti ei voita motivoivaa tarinaa sopivalla mystisyydellä varustettuna suorittamaan tehtäviä kestävästi ja harkiten. Ne ovat hyvin henkilökohtaisia ja herkkiä asioita, ja ne on jätettävä yksityisyyden piiriin. Kuitenkin voimme valmistella kulttuureja ajattelemaan kestävästi, siten myös toimimaan motivoidusti jokaisen henkilökohtaisia ‘ikuisia’ päämääriä kohden. Henkilökohtaisista ikuisista päämääristä löytyy hyvin usein herkkyys luonnolle ja ympäristölle sekä ihmissuhteille, jotka ovat olleet hyvän puolella.

Edit 13.6.2022: Lisätty kaksi otsikkoa tekstin loppuun ja laajennettu sisältöä.

Lähteet:

Ylikoski, Petri; Kokkonen, Tomi. Evoluutio ja ihmisluonto. Gaudeamus 2009.

Eettinen tarvehierarkia

Olisi syytä kunnioittaa lukijaa ja pitää blogikirjoitukset yksinkertaisina. Eettinen tarvehierarkia sisältää vain neljä kohtaa, jotka ovat muistettavissa helposti. Käsittelen niitä laajasti, mutta pidän tekstini tiiviinä. Kirjoitukseni Rahataloudesta merkitystalouteen oli yleistävä huomio meneillään olevasta transitiosta, jossa merkitykset tulevat tärkeämmiksi kuin haalittu pääoma. Nyt hieman myöhemmin pohdin millaista tarvehierarkiaa kestävässä merkitystaloudessa voidaan hahmotella. Tältä pohjalta on ymmärrettevä miten tarpeemme uudessa taloudessa täyttyvät kestävällä tavalla.

Tärkeimpinä tekijöinä olen menneessä kirjoituksessani listannut ajan, merkityksen ja resurssit. Kun yhdistämme kolmen tahon tavoitteet, sekä merkityksen maksimoinnin ja resurssien maksimoinnin, että ajan maksimoinnin saavutamme sisältörikkaampaa olemista kuin millään näillä yksinään. Resursseja on kahdenlaisia, niinpä tekijöitä tarvehierarkiassa on erotettavissa yhteensä neljä (katso kaavio jäljempänä). Kyse on lopulta arvoista, miten järjestämme kestävän elämän planeetallamme.

Tarvehierarkia

Pohjimmaisena perustarpeenamme on aika, luonto ja ympäristö, joka on itseasiassa se mitä koko eettisellä toiminnalla lopulta tavoitellaan. Kun maksimoimme aikamme, tarkoittaa se pitkäaikaisten resurssien, luonnon, maankäytön ja ilmaston suojelua. Olemisemme tähtää ajan maksimointiin, koska se on yhteisöllinen ja ylisukupolvinen tavoite. Se myös liittyy siihen että perustavin tarpeemme on aika, luonto sekä ympäristö, jonka päälle kaikki rakentuu.

Resursseja on kahdenlaisia. Puhun pitkäjänteisistä resursseista aikana. Näitä ovat elinkelpoisuus planeetallamme, ilmaston sopivuus elämälle ja luonnon monimuotoisuus takaamaan ekosysteemin toimivuuden. Aika planeetallamme on perustavin tarve, johon muut pohjaavat. Ei yksin aika ratkaise olemistamme, vaan tarvitsemme sen rinnalle merkitysten maksimoinnin, joka on tarpeista korkein. Ja jos maksimoisimme ajan ja eläisimme täällä mahdollisimman pitkään, mutta merkityksetöntä elämää, emme oikeastaan eläisi. 

Seuraavaksi tärkein on perustarve, välttämättömät resurssit. Nämä lyhytaikaiset resurssit pitää olla tyydytettyjä, jotta pystymme elämään. Luonto ja aika ovat perustavimpia kuin perustarpeemme. Ilman luontoa emme olisi edes tarpeidemme kanssa olemassa.

Taasen toiset tarpeet, kilpailulliset resurssit ovat niitä, joita tarvitsemme vasta yhteiskunnassa noustessamme johonkin asemaan tai ihailun kohteeksi sosiaalisesti. Näitä ovat yleellisyys kaikkinensa, brändien käyttö, muoti, yltiöesteettinen kilpailu tai asumiseen sijoitettava ylellisyys, mutta myöskin kulttuurinen ja sosiaalinen kilpailu laajemmin kaikkinensa, mihin käytämme materiaalisia hyödykkeitä.

Kokonaisuudessaan eettinen tarvehierarkia kertoo niistä arvoista, joita siirtymä rahataloudesta merkitystalouteen ajan maksimoinnissa olemiseemme vaikuttaa. 

Objektiivinen tarvehierarkia:

1. Pitkän tähtäimen resurssit: Aika, luonto ja ympäristö

2. Lyhyet selviämisen resurssit (fysiologiset tarpeet: ruoka, vaatteet, koti)

3. Kilpailulliset ja esteettiset resurssit

4. Merkitys (jatkuvuuden ja toivokkuuden tarpeet merkityksinä)

En vielä käsitellyt kolmatta tekijää, kilpailullisia resursseja. Kilpailullisten resursien maksimointi on kapitalismia ja selviämisen resurssien maksimointi lähellä kommunismia. Kun kilpailullisiiin resursseihin yhdistetään merkitykset puhumme kulutuksesta. Merkitykset saattavat tuottaa lisää kulutusta kapitalistiseen kilpailuun, ja olisi pyrittävä myös katsomaan, miten niitä voidaan tuottaa mahdollisimman ekologisesti. Tähän liittyy kilpailullisten resurssien maksimointi ja olisi tehtävä niin, että nämä tuottaisivat mahdollisimman vähällä mahdollisimman paljon merkityksiä, joka taasen estäisi turhaa kilpailua. 

Voimme esimerkiksi ajatella merkitysten tuottamista matkana ulkomaille. Jos tämä merkitys voitaisiin tuottaa vähemmällä kilpailulla, ja kaikki maassa olevat matkailijat tekisivät vain kotimaan matkoja, tuottaisimme saman merkityksen vähemmillä resursseilla. Muodissa voimme suosia kestokuituja ja autoilussa siirtyä kilpailullisesti sähkö-autoihin. Tuottaisimme elämyksiä, jotka vaatisivat vähemmän resursseja kilpailla.

Länsimaista yhteiskuntaa leimaa individuaalisuus, ja todellisia parannuksia ajan maksimoinnin suhteen voidaan tehdä parhaiten politiikalla, joka rajoittaa kilpailullisten resurssien käyttöä. Merkitysten tuotto olisi maksimoitava, mutta kestävästi, korvattava kilpailulliset rerurssit merkityksillä. Tämä saattaa olla demokraattisesti vaikeaa, mutta jos ihmiset ymmärtävät resussien jaon kahteen eri kategoriaan, selviämiseen ja kilpailuun ja tämä otetaan poliittiseksi pohjaksi, mahdollisuuksia laajemman kestävyyden aikaansaamiseksi on enemmän.

Viimeisenä, korkeimpana hierarkiassa nousevat merkitykset, jotka mahdollistuvat kilpailun myötä. Voittaminen on tärkeää ja sisältörikasta. Miten vain onnistuminen, yhteenkuuluvuus ja voittaminen saataisiin tehtyä muuten kuin kulutuksellisilla resursseilla kilpailemalla? Merkitykset ovat korkein saldo, jota ihminen voi saavuttaa, ja se on herkkä alapuolella olevien tasojen menestykselle. Jos emme voita tai meiltä puuttuu yhteenkuuluvuus tai tarkoitus, emme myöskään voi oikein kokea merkityksellisyyttä. Jos taasen alempana olevista perustarpeistamme ei pidetä huolta myös kilpailu ja merkitykset ovat vaikeasti syntyviä. Ja pohjimmaisena jos meillä ei ole tasapainoista ympäristöä ja luontoa, emme voi huolehtia edes perustarpeista, saatika sitten kilpailla tai kokea merkityksellisyyttä.

Subjektiivinen tarvehierarkia

Merkitys on sinänsä monitahoinen kokonaisuus, että voidaan ajatella koko kolmion kääntämistä ylösalaisin ja perustella merkitystä kaikkein tärkeimpänä tarpeena hierarkiassa. Subjektista käsin tarkasteltuna maailma näyttäytyy ensisijaisesti merkityksinä, ja vasta sitten kilpailuna ja perustarpeina, viimeksi luonnon suojeluna. Ainakin tilantessa, joissa meidän pitää tehdä päätöksiä luonnon ja kilpailun suhteeen, tarvitsemme ensin merkityksiä ja hahmottamista. Pystymme hahmottamaan nimenomaan subjektiivisten merkitysten kautta tarvetta luonnon suojelulle, luomme merkitysverkostoja ennen kuin ymmärrämme muutoksen tärkeyden. Sitä on aikaisemmin määritellyt toisena tuleva tarpeemme kärjestä, kilpailu.

Nyt kilpailun laannuttua merkitystaloudessa, kun rahatalouden taistelun funktiot ovat vaihtuneet luonnon suojeluun, olemme tulleet tietoisiksi toimijuudesta ja niistä semanttisista verkostoista, joilla systemaattisesti rakennamme kilpailua niin, että se pystyy suojelemaan luontoa ja takaamaan pitkän ajan meille planeetalla. Merkityksillä myös olemme rakentaneet valtiot ja yhteisöt kohtelemaan meitä ihmisinä niin, että ruoka, koti ja vaatteet sekä ihmisoikeudet määrittävät perustasoa. Ihmisenä eläminen tulee olla mahdollista, riippumatta hyödyistä tai kilpailusta. Merkityksen saavuttavat ihmiset voivat perustavalla tavalla muuttaa ja rakentaa systeemejä, jotka takaavat eettisen ja perustarpeita huomioivan kohtelun, ja harjoittaa henkilökohtaista hyväntekeväisyyttä niille, jotka kamppailevat elämässä selviämisen tason edellytyksien täyttymisestä.

Meidän on ajateltava pitkälle tulevaisuuteen, ylisukupolvisesti. Tarvehierarkia selventää monia jakoja, joita joudumme yhteiskunnassa kohtaamaan kiristäessämme otetta ilmastonmuutoksen taistelussa.

Käytännön sovellus

Yksi edellisestä tarvehierarkiasta johdettu käytännön toimi voisi olla, että valuutan säätely ekologisesti olisi aloitettava välttämättömien resurssien ja kilpailullisten resurssien erotuksella. Kumpaakin esimerkiksi verotettaisiin tai säädösteltäisiin eri tavoin. Tiedämme eniten saastuttavat. He ovat rikkaita, jotka käyttävät kilpailuun suurimman osan resursseistaan saavuttamatta tällä todellisia merkityksiä. Kilpailullisten resurssien osuutta tulisikin verottaa voimakkaammin kuin välttämättömien, selviytymiseen liittyvien resurssien. Yksi prosentti väestöstä tuottaa yli puolet väestön ilmastopäästöistä. Voisimme luoda verotusjärjestelmän tai ekovaluutan, joka ohjaisi rahankäyttöä yksilöllisesti parempaan vastuullisuuteen. Lisäksi voisimme kannustaa tuottamaan merkityksiä vähemmillä kilpailullisilla resursseilla. Näin saavuttaisimme ekologiset tavoitteet helposti ja tekisimme ilmastonmuutostaistelusta merkitysrikasta ja mielekästä. 

Rahataloudesta merkitystalouteen

Talo, mökki, auto ja vene on ostettu ehkä lainarahalla ja tulevaisuuden odotuksilla. Silti onni ja merkitys saattavat elämästä puuttua ja myös kulutustottumukset saattavat olla ekologisesti kestämättömiä. Tuttu tarina länsimaissa. Itse heräsin vastaavaan paniikkiiin yhteisen perhetilamme metsän hoidossa, jossa hyvistä tavoitteista huolimatta raha painoi enemmän kuin luonnon merkitys. Pyrin vastaamaan kirjoituksellani siihen, mikä olisi kulttuurinen ratkaisu ekokriisiin. Kirjoitan ensiksi kaikille niille, jotka ovat joutuneet painimaan ekologisten päätösten kanssa. Toisena kirjoitan itselleni kompensoidakseni menetystä paremmalla tiedolla, kun metsäpalstaamme ei hoidettu kestävästi. Tällä haluan sanoa, kuinka vastaamme merkityksillä ja niistä johdetulla taloudella ekokriisiin. Kaikki lähtee vanhasta keksinnöstä – rahasta. Raha ei ole itsessään rakentava voima, vaan toimintaa käynnistävä resurssi, jolla saadaan aikaan asioita. Hyviä ja huonoja. Meistä on rahankäytön ansiosta tullut jumalia, jotka pienellä verkossa tapahtuvalla klikkauksella voivat käynnistää suuren ketjun tapahtumia. Kun perustarpeet on tyydytetty, kuluttaminen ainoastaan lisää ihmisten välistä brändien ja vallan kilpailua. Valintojemme vallassa olemme jumalia, jotka voivat muuttaa tulevaisuutta. Mutta siihen tarvitaan mainonnassakin vahvempaa otetta siihen mikä on kestävää. Pystymme hyvään tai huonoon, eikä valintaa kaikkinensa voi jättää täysin kuluttajalle. Kapitalismi on pitkään ollut kestämätöntä. Se on lisännyt pääoman kasvaessa myös saasteita ja eriarvoisuutta. Olemmeko tämän kapitalistisen oravanpyörän uhreja, jossa tavoittelemme onnea saavuttamatta sitä kuitenkaan kaikilla materiaalisilla hyödykkeillä? Voimme ratkaista kapitalismin eli rahallisen pääoman aiheuttaman kriisiin helpoilla resepteillä, jos pureudumme siihen mistä kaikki alkaa – merkityksistä. Myöskään rahaa ja hyötyä ei ole, ennen kuin ihminen on merkityksellistänyt asiat, joita hän käsittelee. Puhun tässä todellisuudesta, joka ei ole materiaa, vaan joka määrittyy ihmisten välillä dialogina. Merkitysten maailma on oma todellisuutensa, fiktiota, jolla rakennamme näkymätöntä systeemiä (tai struktuuria). Merkitysten on määritettävä rahataloutta laajemmilla kuin rahalliseen hyötyyn liittyvillä päämäärillä. Dialogissa, jossa merkitykset ovat avainasemassa asetamme tavoitteita, jossa on kyse muustakin kuin pääoman kasvusta. Kun kapitalistiselle hyödyn tavoittelulle on asettunut rajat luonnon kriisistä, puhumme mielummin siitä, mitä jokainen voi tehdä yhteisen planeettamme eteen. Merkityksillä voimme saavuttaa onnea materiaalisen hyvän tavoittelun sijaan. Onnellisuus määritelmänä muodostuu välttämättömistä resursseista, kuten ruoasta, kodista, vaatteista. Sille tärkeitä asioita ovat myös valintojen vapaus, jota määrittävät kulttuurin tavoitteet, henkilökohtainen perustehtävä sekä egon eheys. Vain perustarpeet tarvitsevat rahaa, onnellisuus muodostuu rahan antamien resurssien jälkeen lähes yksinomaan merkityksistä, mukana olemisesta kilpailullisissa brändeissä. Länsimaisen yltäkylläisten resurssien maailmassa alamme olla kyllästyneitä materiaan, koska se ei voi tuottaa enää valtaa eikä hyvää siinä määrin, kuin meidän dialogissa saavuttamamme merkitykset. Vallasta on tullut alisteista sille, miten hyvin voimme elämän ekologisesti järjestää. Vuosi vuodelta kuluttamista katsotaan kitsaammin. Kaikki joutuvat miettimään niitä keinoja, joilla planeetta säästetään. Seurauksena dialogi, jossa merkitykset kasvavat hyötyajattelun ohitse. Merkitysten, pääoman ja mielekkyyden yhteenkietoutuminen on aloittanut uuden moraalisen talouden ja sijoittamisen, jossa resursseja pelataan aktiivisesti tuottamaan yhteistä hyvää, esimerkiksi ekologisen talouden kohteisiin. Kun pelkkä kapitaalin hankkiminen ei enää tuotakaan sosiaalista pääomaa, on käännytty merkityksiin. On perustettu impaktirahastoja, joissa tavoitteena on vaikuttaa positiivisesti taloudella voiton sijaan. Merkityksellisissä keskustelusissa ei ole keskeistä lyhytaikainen hyöty, vaan kilpailu kestävimmästä ja ekologisemmista ratkaisusta. Kyse on siitä, että taloudessakin on huomattu, että keskeistä ei ole henkilökohtainen voitto vaan kilpailu ajasta, jonka ihmiskuntana vietämme universumissa. Journalisti ja toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä kirjoitti jo vuonna 2005 merkitystaloudesta kirjan, jossa hän hahmotteli medioiden murrosta. Markkinoinnin kirjoissa alettiin tuolloin puhua huomiotaloudesta, eräänlaisesta huomion käyttämisestä pelillisesti, rikkoen yleisiä totuttuja sääntöjä. Myöhemmin kymmenluvulla merkitystalous on muuttunut medioiden murroksen lisäksi digitaalisiksi sosiaalisten medioiden sisältöjen personoiduiksi virroiksi, jossa on alettu huomion lisäksi kilpailla ihmisten niihin käyttämästä ajasta. Sosiaalisen median alustoilla merkitykset ovat valuuttaa, jossa kilpaillaan huomiosta. Yhä useampi funktio maailmassa on irronnut materiasta ja alkanut kilpailla merkitysten verkottuneessa maailmassa. Tämä on johtanut nopeatempoisuuteen mediassa. Sisällöistä on yhä enemmän alettu puhua narratiiveina, siis sellaisina meidän uskominamme tarinoina, jotka hyväksymme. Näihin osallistutaan ja sisältöä edelleen jaetaan muille. Viestintätoimistojen valta ja monimutkaistuneet tekoälyn ratkaisemat markkinointi- ja sisältövirrat ovat muuttaneet taloutta yhä enemmän pelillisiksi. Merkitystalous määrittyykin sellaiseksi ihmisten vuorovaikuttamaksi todellisuudeksi, jossa merkitykset jalostuvat, niillä tehdään kauppaa ja niitä suunnitellaan. Merkitykset rakentavat tavoitteellisina, kaupallisina, poliittisina, viihteeseen ja vapaa-aikaan kohdistuvina virtoina struktuuria, järjestystä, joka ohjaa yhteisöjä ja yksilöitä suunnistamaan todellisuudessa. Tarinat leirinuotiolla ovat valloittaneet sen, minkä varassa ihminen on toiminut koko ajan, luonnon ja ympäristön tarkkailun, jotta tulevilla sukupolvilla olisi elämä. Kun perushyödykkeet on saatu kasaan, on kulttuurisen kasvun ja eettisyyden jalostuksen aika leirinuotion tarinoiden avulla. Kun voittojen maksimointi ei enää tuotakaan hyvää, vaan painopiste on siirtynyt laatuun, tulee keskeiseksi ympäristö missä elämme merkityksineen. Tulevaisuuden elämällä on meille väliä, ja tämä näkyy tarinoiden vallassa tuotannon ylitse. Filosofia 1 :: Yhteyksiä materiaan, tavoitteisiin, merkityksiin ja takaisin

Myöhemmin kun määrittelen merkitystaloutta ja sen rakentamaa struktuuria, on ensin voitettavana filosofiset haasteet. On määriteltävä miten merkitykset ja materia ovat keskenään yhteneviä, jotta voidaan sanoa merkitysten ohjaavan materiaalista taloutta. Ensiksi kuitenkin on ratkaistava tosiasioiden ja päämäärien yhteydet. Humelaisen giljotiinin erottelu ’mitä pitäisi olla’, ja mitä luonnontilassa ‘faktuaalisesti on’, muuttuu parhaimmillaan ykseydeksi keskenään. Jos merkitystalous ladataan oikeanlaiselle pitkäaikaiselle tulevaisuudelle, puhumme silloin asioista, joilla todella on väliä ihmiskunnan menestymiselle ja lopulta yksilöille. Kuitenkin humelainen giljotiini väittää, ettemme voi tietää tosiasioista mihin pyrimme. En lähde tässä haastamaan vanhaa näkemystä, mutta tuon kulman jonka avulla voimme muodostaa laajan konsensuksen asioista, joita meidän on tehtävä. Humelainen giljotiinin kuilu on ylitettävissä tosiasioista moraaliin ja takaisin, kun meillä on yksi nimetty tavoite, jota pidämme tosiasioita jäsentävänä. Tämä asia on moraalinen valinta, eikä siis seuraa tosiasioista, vaan siitä että haluamme elää pitkään ja antaa tuleville sukupolville mahdollisuudet myös laadukkaaseen elämään. Kun puhutaan siitä, miten jatkuvuuden päämäärä arvottaa faktuaalisesti luonnossa olevia asioita, hypätään humelaisessa giljotiinissa siitä, mikä on siihen, mitä pitäisi olla ja miten asioita tulisi hoitaa niiden pitkäikäisyyden takaamiseksi. Nimetty yksi tavoite ajasta maapallolla voi siis määrittää tosiasioiden päämääriä hyvin laajasti. Tiedämme miten keskeinen tasa-arvon päämäärä on kaikella tavalla yhteiskunnassa, ja se määrittää useita tosiasioita yhden moraalisen kannan ympärillä. Samoin on kestävyyden päämääriin sitoutuneessa todellisuudessa. Merkitystaloudessa mittarit jatkuvuuden ja kestävyyden tavoitetta vastaan antavat päätöksille niiden ‘pitäisi tehdä’ signaaleja. Filosofia 2 :: Muutamia periaatteita valtaa hajauttavalle merkitystaloudelle Toisena filosofisena asiana on se, miten suuntaudumme aikaan tai oikeastaan kestävyyteen debateissa, joista syntyy merkitystaloutta. Keskustelussa on huomioitavaa, että mielipiteiden variaatio ja polarisaatio on suurta. Yhdelle hyvälle kannalle, joka ratkaisisi ongelmia, löytyy aina toinen kanta ja vastavoima. Emme voi poistaa debattia ja päättää oikeita mielipiteitä, mutta voimme merkitysten jalostuessa päättää kulkea ideologioiden synteesinä määräytyneeseen suuntaan demokraattisessa päätöksenteossa. Filosofisesti on suunniteltava kolme kohtaa, miten valtaa järjestetään demokratian lisäksi. (1) Ihmiskunnan aikaa maksimoivat suunnitelmat tulisi nostaa ensisijaisiksi debateissa. (2) On huomioitava, että myös kaikenlainen kotiinpäin vetäminen sen ylitse, että suunniteltaisiin yhteistä, on vähemmän huomioarvoista, kun se että kaikki otetaan mukaan. (3) Valinnanmahdollisuuksien pitäisi maksimoitua sitä mukaa, kun eksistentiaaliset riskit pienenevät. Kun filosofiset päämäärät ovat kunnossa, myös debatit (esim. sosiaalisessa mediasssa) korjaavat virheet demokraattisesti. Tarvitsemme politiikassa tulevaisuusnäkymiä, joissa ennustettuun eksistentiaaliseen uhkaan varautuminen aloitetaan ajoissa. Politiikan onkin oltava merkityksiä käynnistävää, tulevaisuuteen suuntautunutta toimintaa, jonka myöhemmässä vaiheessa merkitystaloudellinen debatti arvioi sen. Vapaille merkityksille kasvanut demokratia ratkaisee ongelmia paremmin kuin ylhäältä ohjattu suunnitelmatalous. Demokraattisessa poliittisessa päätöksenteossa on kyse yli vaalikausien menevästä äänestäjien oppimisesta. Kun hajautettu ja ei-totalitarismiin perustuva järjestelmä merkitystaloudessa oppii debateilla säätämään tulevaisuutta ja rahataloutta yhä linkittyneemmin sekä itseohjautuvasti, saavutamme kestävän yhteiskunnan. Asian vegepihvi :: Kuluttaminen ja sijoittaminen Uudessa taloudessa pääomien sijoittamisen nähdään olevan eettistä, globaalietiikka on yhä voimakkaammin läsnä lokaaleissa päätöksissä. Yhä useampi hallinnoi rahastojaan globaaliin ilmastoon liittyvillä valinnoilla. Mikro- ja makrotalous yhtyvät tavoitteissaan. Kyse on luonnon määrittämästä eettisyydestä läpi kaikkien talouden tasojen. Ekologinen ja eettinen sijoittaminen ja kuluttaminen on vielä lapsenkengissä. Yksityisomistus on ollut parasta hallinnointia pääomalle. Yksilöt ovat olleet parhaita oman pääomansa sijoittajia. Keskeistä on kuitenkin nykyisin merkityksen ja siihen kytkeytyvän kulutuksen symbioosi. Merkitysten tullessa yhä keskeisimmiksi myös rahallinen pääoma kasvaa hyötyä, eikä pelkästään voittoa. Tähtäin on siis globaalissa järjestyksessä ja kestävässä taloudessa, jonka ympäristöriskejä voidaan mikrosysteemissä simuloida. Tämä tarkoittaa laajojen ympäristöjen ongelmien tuomista esim. pelillisillä päästökaupoilla mikrotalouksien osaksi. Katsontakantojen ulottuessa entistä kauemmas joudumme toteamaan, ettei yksityisomistuksessa (mikrotalous) saavuteta hyvin yhteistä kestävyyden tavoitetta (makrotalous). Yksityisomistus ei ole myöskään oikeudenmukainen tai tarkoituksenmukainen jakamaan valtaa pääomallisesti. Mikrotaloudella tarkoitan lähellä olevaa taloutta, jossa lokaali toiminta määrittää talouden toimintaedellytykset. Makrotalous taas on globaalia taloutta, jossa menestyminen vaatii laajemman toimintaympäristön haltuun ottoa, kuten globaalia ilmastoa tai kansainvälistä markkinataloutta. Meidän on osattava rakentaa siis merkitysten struktuuria, joka ylittää mikrotalouden säännöt merkityksellistämällä laajemmin toimintaympäristöä makrotaloudella. Merkitystalouden suhde yksilöön on hajautettu sekä sisältäpäin lähtevä päätävaltaa edistävä, eikä totalitaristinen. Tekoälyn avulla voimme ohjata symbioosia talouden tasoihin ja sillä voidaan tehostaa moraalia, vastuun ja vallan ollessa hajautetulla ihmisyhteisöllä. Yhä useammassa päätöksessämme ihmisinä meidän on pelattava laajojen yhteisöjen säännöillä. Ultimaattisesti jokainen on vastuussa globaalista ilmastosta. Jokainen päätös on tehtävä makrotaloudellisen ilmastonmuutoksen huomioivaksi, silloin kyseessä on merkityksellinen hyvä yli taloudellisen hyödyn. Yuval Harari tuo kirjassaan (s. 97-98) esille sen kuinka metsästäjä-keräilijöillä oli voimakkaampi luontosuhde ennen maanviljelyä. Olemme voimakkaasti eriytyneet luonnon käsitteistä esimerkiksi kaupunkiyhteisöissä. Merkitysten onkin palattava tuotteiden ja tekojen vaikutuksiin luonnossa. Luontoyhteyttä on vaikea palauttaa, mutta voimme toteuttaa ekologisuutta eräänlaisina peleinä ja kilpailuina, jossa palkintona on uusia tasoja vaikuttavuudessa ja yhteisöjen vallassa. Voimme simuloida pelien metaforilla luontosuhdettamme ja ohjata ajattelemaan ekologisesti teknologisissa ympäristöissä. Kestävää tulevaisuutta :: Rahatalous uudessa merkitystaloudessa

Kun puhutaan yksityisomistuksesta siten että sen pitäisi hankkia ylisukupolvinen jatkuvuus, nähdään sen heikkoutena oman edun tavoittelu. Omaisuus toimii liiallisena motivaationa ohittaa yleiset, globaalit säännöt ja unohtaa jatkuvuus. Historia tuntee hyvin paljon sivilisaatioita, jotka ovat kaatuneet siihen ettei luonnon uhkia ole haluttu ottaa vakavasti ja suunnitella tulevaisuutta ylisukupolvisesti. Myös kaikilla rikkailla on ongelmana liika taloudellinen pelillisyys ja voitontavoittelu moraalisen vastuun ohitse. Rahastoja myydään vastuullisina, mutta joukossa on myös eettisyyttä vasta tavoittelevia yhtiöitä.

Merkitystaloudellisissa dialogeisssa voimme muistuttaa yksilölle kohdista, joita tämän tulisi tarkkailla, kestävien sijoitusten suhteen. On pystyttävä viitoittamaan päätöksiä, joissa lokaali yksityisomistuksen teko on osa laajempaa yhteisöllistä ja globaalia narratiivia. Meidän on merkityksellistettävä jokainen teko laajemmalla vaikuttavuuskäsityksellä.

Merkitystalous tarvitsee paljon informaatiota luodakseen vaikutusten kentän, tietyn avoimuuden ollakseen vaikutusvaltaista, se tarvitsee avoimen dialogin. Samalla yritysten toiminta perustuu yrityssalaisuuksille. Niinpä talouteen ja ympäristöön vaikuttavien tuotantoketjujen tulisi olla mahdollisimman avoimia, jotta merkitystalous voi päättää ohjata eettisimpään taloudelliseen tulokseen. Narratiivien on rakennuttava tuotteisiin liittyvälle tiedolle, missä määrin yhteisöni ja globaali järjestys hyötyy kulutuskäytöksestä.

Ennen kaikkea merkitystalous takaisi riskeihin valmistautumisen, kun pienistä signaaleista saataisiin ohjaavia suuria vipuvarsia muuttaa rahataloutta. Merkitystaloudessa muutokset näkyvät paljon nopeammin kuin rahataloudessa, ja sen funktio arvostaa kohteitaan kertoo eksistentiaalisen riskin ja kulutuksen suhteesta. Selviäminen on koodattu ihmisolemukseen ja kulttuuriin, haluamme että valintamme olisivat mahdollisimman vapaita. Tähän on vastattava sillä, että merkitystaloudessa oikeasti näemme valintojen pienenevän eikä suurentuvan ylikulutuksen myötä. Tarkoituksena on saavuttaa syvä rahatalouden itseohjautuvuus, jossa valta on hajautettua. Loppu :: Yhteenveto Olen hahmotellut onnellista siirtymää rahataloudesta merkitystalouteen. Keskeiseksi tekijäksi nousee struktuurin vaaliminen, yksityisomistuksellisen rahapääoman vaalimisen sijaan. Struktuuri on välttämätöntä yhteistoiminnalle. Poliittinen järjestäytyneisyys on struktuurin korkea muoto. Struktuuri edustaa myös kaikkea sitä, millä me ihmiset asetamme todellisuuttamme sosiaalisesti, kulttuurisesti ja ympäristöllisesti. Keskeistä on se, että me ihmiset navigoimme tässä järjestyksessä ja pystymme ylläpitämään sitä uusilla eettisillä teoilla. Kun huomaamme että onnellisuus voi toteutua ympäristöissä, joissa lokaali päätäntävalta on laajentunut globaaliksi, ymmärrämme johtaa rahataloutta merkitystaloudella, niillä struktuureilla jotka johtavat kestäviin ratkaisuihin. Yhteiskunnan, jossa ympäristö johtaa merkitystaloudessa säätämään investointeja ja struktuuria paremmaksi. Aalto-Setälän kirjassa hahmotellaan toivon pyramidia (s. 214), tarvehierarkiaa, jossa etiikka ja estetiikka ja tietäminen ovat ylimpänä. Merkitystaloudellinen yhteistoiminta tuottaa mielen hyvää, ja tähän päästään eettisellä toiminnalla. Kun kulttuuri asettaa ihmisen luovaan rooliin ratkaista kestävyyttä ja yksityisomistuksen tehtävä on jäädä algoritmien hoidettavaksi estetiikaksi, tietoisuuden sisältövirtojen määrätessä taloutta. Merkitystalous on jo nykyisellään voimakas. Ihmiset arvostavat sisältöä elämässä monesti enemmän kuin rahaa. Se on onnen todellinen lähtökohta. Vielä on huomioitava, että onni voidaan saavuttaa muutenkin kuin teknologisella tarpeiden täyttymyksellä. Merkitystalous voi olla liian määräävää, jos annamme sen kokonaan teknologian valtaan. Voimme luovuttaa paljon vallasta merkityksen teknologialle, mutta emme voi koskaan ulkoistaa ihmisten välistä sosiaalista maailmaa. Kirjallisuutta ja lähteitä Aalto-Setälä, Pauli, Merkitystalous, Kirjapaja 2005 Yuval Noah Harari, Sapiens Ihmisen lyhyt historia, Bazar 2017 Merkitystalous extra osuus: https://aikamatkaaja.blogspot.com/p/blog-page.html Edit: 11.12.23: Selkeytetty ja poistettu osa filosofisesta osuudesta

Ekovaluutta

Tulevaisuudessa maailman talous tulee osalliseksi planeettamme kestävyyden rajoituksista yhä vahvemmin. Nyt tuotantokustannusten hinnan on määrännyt kysyntä ja raaka-aineen hankinta kustannukset, jotka ovat säädelleet markkinoita. Vähäisten tuotteiden hinta on ollut korkea, huolimatta niiden ekologisista vaikutuksista. Tämä funktio ei kuitenkaan täytä sitä, miten maapallon tulevaisuutta pitäisi ajatella. Meillä on rajatut resurssit kaikessa, ja näiden rajoitusten puitteissa meidän pitäisi järjestää ihmisten elämä maapallolla kestävästi.

Tulevaisuudessa joudumme toteamaan, että maailman luonnonvarat ovat rajalliset, ja pelkkä hinnoittelu sen perusteella, miten vaikeaa tuotetta on hankkia ei riitä ohjaamaan taloutta tasapainoisesti. Yhä voimakkaamman funktion maapallon tuottavuuteen ja ihmisten hyvinvointiin omalla seudullaan tulee määräämään ilmasto. Ilmastoa ei voi olla laskematta talouden arvoksi tai funktioksi, jolla taloutta tulisi suunnata. Ilmasto on rajallinen resurssi, joka pitää ottaa huomioon kaikessa taloudessa.

Tällöin kaikkien tuotteiden, jotka muokkaavat ilmastoa, pitäisi olla sen mukaisesti hinnoiteltuja. Pitäisi luoda limitti sille, miten ilmasto kestää taloutta ja sopeuttaa talous tämän limitin rajoihin. Ilmastoa on kohdeltu pitkään muuttujana, jonka muuttumisen yllätyksiin sopeudutaan, ei varauduta. Ilmasto on tällä populaatiolla olevalla maapallolla yhä selkeämpi kriisien aiheuttaja, muuttoliikkeiden ja maatalouden ongelmien tuottaja. Se että suunnitelmat on tehtävä niin pitkällä aikatähtäyksellä, ei poista vastuuta pienissä lyhyen tähtäimen valinnoissa.

Vastuullisemmassa kuluttamisessa pitäisi avata ja kuluttajille kertoa tuoteprosessien ekologisuus, niin että se olisi läpinäkyvää. Se että kuluttajalle tulisi oikea kuva jokaisen tuotteen kohdalla sen ekologisesta arvosta. Tämä olisi ensimmäinen vaihe, johon järjestelmää ilmaston rajoituksista hyödynnettäisiin.

Toiseksi voitaisiin siirtyä kokonaan ekologiseen valuuttaan. Se ei enää perustuisi hyödyn maksimointiin, vaan olosuhteiden ja onnellisuuden ja tulevaisuuden mahdollisuuksien maksimointiin maapallolla. Olosuhteita valuutalla voitaisiin maksimoida sen mukaan, miten paljon yksilö voisi työllään hankkia valuuttaa ja toisaalta myös, miten tuotteet ekologisten läpinäkyvien prosessien mukaisesti olisivat hinnoiteltuja. Ekologinen valuutta ei esimerkiksi antaisi johtajalle tuloja yli 300 kertaisesti, jotta hän voisi kuluttaa enemmän kuin työläinen tällä summalla, vaan summat, mitä yksilölle kulutettavaksi annettaisiin riippuisi enemmän ympäröstöllisestä vastuusta. Ekologinen valuutta olisi ihmiskohtainen. Tuotteiden hinta riippuisi prosesseista, joilla menettäisimme pitkän ajan tulevaisuudeltamme, jotta olisimme elossa. Kilpailisimme tulevaisuuden skenaarioilla ja ajalla, jonka voimme viettää maapallolla.

Kaikki ostot olisivat ekologisella rahalla yksilöiden ohjaamaa valintaa, joissa kuluttaja valinnoillaan painottaisi nimeomaan ekologisuutta markkinoilla ja samalla maksimoisi hyötyä suhteessa tuotannon ekologisuuteen. Ekologinen valuutta olisi ratkaisu helppoon ja ilman keppiä toteutettettavaan talouteen, joka ottaisi huomioon maapallomme resurssit ja asettaisi ihmiset kilpailemaan ihmiskunnan pysyvyyden ja onnellisuuden ekonomisesta tulevaisuudesta. Se voisi olla järjestelmä, jossa pitkälle tähtäävät globaaleihin rajoituksiin asetettu eettisyys antaisi hyvän voittaa kilpailullisella tavalla.

Rajoittamista ei voida täysin tehdä vain verottamalla tai säätelemällä kulutuksen arvoja. Kuluttaja ei osaa tehdä päätöksiä pelkän hinnan perusteella. Toisin on kuitenkin ekologisessa valuutassa, jossa voitaisiin antaa selkeämpi viesti käyttäjälle ja teollisuudelle valita ekologisemmin. Valinnan motiivi ei olisi niin hyöty painotteinen, vaan jatkuva vertailu hinnan suhteen luonnon kulutukseen, joka toisi aidon pitkän tähtäimen hyvyyden funktion osaksi mielen semantiikkaa. Onkin tärkeää että valinta perustuu rationaalisuudelle, mutta samalla rationaalisuutta tulee ohjata aidot tekijät, kuten tuotteesta saatava hyödyn ja hinnan suhde. Silloin kun rationaalisuus tuotteen valinnassa perustuu aidolle suhteelle  maapallomme resursseihin, tulemme kaikki tietoisiksi pienestä osastamme sen tulevaisuuden rakentamiseen.

Valintojen avaruuden on myös muututtava vastaamaan ekologisempaa todellisuutta, ja haitalliset tuotteet pitää voida kieltää. Siispä teknologisilla algoritmeilla voisimme säätää limittejä tuotteille ja prosesseille, jotka eivät täytä ekologista limittiä, kieltää tuotannon ja tuottaa parempia tuotteita, jotka olisivat hyödyllisempiä kuluttajille ja vastaisivat heidän tarpeitaan paremmin.

Ekologian miettiminen, maapallon resursit tunnustaen, on avaintekijä, miten ihmiskunta ja sen teknologia säilyy pitkälle tulevaisuuteen. Dystopia on että teknologian on helpompi selvitä ilmastohaasteista paremmin kuin ihmisen, ja samalla kun unohdamme ilmaston, itseasiassa petaamme tulevaisuutta pelkälle teknologialle selvitä entistä karummassa ympäristössä. On aika ottaa omiin käsiin tulevaisuus ja suunnata ilmaston ehdolla parempaan tulevaisuuteen.

Ekovaluutan toteutus osana yhteiskunnallisia rakenteita

Ihmiskunnan selviämisen kannalta olemme riippuvaisia luonnosta. Kun rajoitteet luonnon käytön suhteen ovat tulleet selkeämmiksi, tulevaisuutemme riippuu yhä runsaammin siitä, miten ekologisesti voimme tuottaa ravintoa ja ehkäistä ilmastonmuutosta. Tarvitsemme tämän toteuttamiseksi säädeltyä markkinataloutta. Markkinatalous on kilpailun elementtinä tärkeä, koska se tuo hyvät tuotteet saataville. Mutta yhä runsaammin joudumme ajattelemaan säädöksiä tämän toteuttamisessa. Säädökset ekologisesti olisi toteutettava kansainvälisellä tasolla, jossa jokainen kansakunta allekirjoittaisi sen taloutta säätelevät ehdot, ekologian parhaaksi. Menetyksiä talouteen tuotteiden valmistuksen ehtojen täyttämättömyydestä, voitaisiin kompensoida tulonsiirroilla. Luopumalla jostain haitallisesta teollisuudesta globaalisti saataisiin tuloja, joilla suunnata suunnittelua parempaan teollisuuteen, ja kompensaatiota ilmasto ja ympäristö teoille. Tämä kaikki voisi toteuttaa älykkäillä algoritmeilla, jotka tarkkailisivat luonnon käyttöä ja ekologisia seurauksia ja ihmisen kanssa yhdessä AI säätäisi nopeampaa globaaleja sääntöjä ja rajoitteita.

Toinen vaihtoehto on ajaa moraalinen lokaali ja globaali älykkyys sille tasolle, että jokainen ihminen tulee tietoiseksi kuormastaan maailmassa. Tämä pakoittaisi myös yritykset eettisyyteen, jossa ekologisesti ja tehokkaasti tuotetuista hyödykkeistä, jossa jokainen työntekijä yhdessä sen tekoälyn kanssa olisi vastuullinen yrityksen ekologiasta. Huonot rakenteet äänestettäisiin nurin, mutta ehkä tarvitsimme tukena rakenteiden muuttamiseen ensimmäisen kohdan demokraattista globaalia ekologisesti säädeltyä markkinataloutta. Prosessit olisivat alusta loppuun asti läpinäkyviä, ja tietäisimme miten joku tuote, joka meille markkinoidaan, olisi tuotettu. Hyödyke valuutasta siirryttäisiin ekovaluuttaan ja tietotekniset yritykset tuottaisivat meille yhä eettisempää mainontaa ja markkinointia ekovaluutan vaihdolla, joilla ihmisten kulutuskäyttäytymiseen vaikutetaisiin.

Näkisin itse mielelläni molempien näistä toteutuvan, vaikka vain yhdellä ratkaisulla voisimme toteuttaa radikaalia muutosta ekologisuuteen. Moraalinen ihminen, on enemmän tietotekninen ratkaisu, jossa tekoäly ottaa vastuun ja ekologinen kansainvälinen markkinatalous, on demokratinen ratkaisu, jossa ihminen on pääroolissa. Koska ihminen epäonnistuu kilpailussa yhteiskunnassa moraalisista tavoitteissaan ja ratkaisut eivät ole helppoja tarvitsemme voimakasta tekoälyn ohjaavuutta yhteiskuntaan, niin markkinatalouden ekologistamisessa kuin moraalisessa ihmisyydessä.

Kumpi olisi parempi ratkaisu? Epäilen että ihmiskunta olisi valmis luopumaan oikeuksistaan, joita se on rahallisesti saavuttanut ekologisesti kestämättömässä taloudessa. Evoluutiopsykologisesti pidämme kiinni lähisuhteistamme, eikä toimintamme ole välttämättä globaaleja prosesseja ymmärtävää. Olemme valloittajia, mutta emme ole ymmärtäneet rajoitteita, jotka hallitsevassa ekologisessa asemassa tulevat maapallomme osaksi. Siksi ehkä tarvitsemme strategiana molempia. Moraalinen ihminen on toinen tavoitteemme, mikä voi tarkoittaa uudenlaisten kulttuurien synnyttämistä kilpailulle ja uudenlaisten human-in-the-loop tai peräti transhumanistisen ihmisen synnyttämistä.

Kuitenkin meidän on ymmärrettävä ne päämäärät mitä tällaisen kilpailun synnyttäminen tarkoittaa. Päämäärät, jotka eivät ole lähisuhteissamme, vaan globaalisessa järjestyksessä, jossa kaikki olemme pelaajina luomassa tulevaisuuttamme maapallolla. Meidän on tunnettava kipua ekologisesta häviöstä ja tunnettava voiton tunnetta pienimmästäkin tulevaisuuden kuvasta, jolla selviämme.  Kilpailu ei ole enää lokaalien kulttuurien voittamista, vaan todellista globaalia älyä tulevaisuutestamme ja yhteiselosta luonnon kanssa. Tämä tavoite siirtyy molempiin kohtiin moraaliseen ihmiseen ja ekologiseen talouteen.

Ekologinen talous on päämäärä, jonka toteuttaminen vaatii muuta kilpailullisuutta kuin yksityisen rahan hankinta. Se että pystymme säätelemään tarkasti, sitä millaisia seurauksia rahan hankinnalla on, on oleellisempaa. Markkinatalouden kilpailullinen elementti, ei näe tulevaisuutta, se tehtävänä on hankkia voittoa riistolla. Kun viilaamme tekoälyn kanssa lokaalisesti asetettavat rajoitukset talouteen ja kompensoimme tulotasoa voitoilla köyhille, jotka eivät pääse rikastumaan epäeettisellä toiminnallaan, mutta hankkivat elannon, tulemme keskeisesti siihen, miten voimme ratkaista ekologista taloutta. Säätelemme sitä lokaalisti erittäinkin tarkasti ekologisesti ja moraalisesti, toteuttamaan kilpailua tulevaisuudesta, ei rahan hankinnasta. Jokainen tulevaisuutta hankkiva ja tuottava yritys palkitaan, ei järjestelmiä, jotka tuhoaisivat luontoa.

Tekoälyn parametrit voidaan säätää määrittämään tällaista tulevaisuuteen suuntautunutta kilpailua. Ekovaluutta on yhteneväisesti tulevaisuuden valuutta, jossa kilpaillaan ajalla, jolla olemme maanpäällä.