My examination of consciousness. View of consciousness as Information processing figure

I publish my basic sketch of consiousness processing. This has been in my bedside drawer for almost a year and has to go to public that it's not get old. I'm now learning more robust versions about consciousness theories. This has cons and weaknesess. It's general, but doesn't really show the relational part of thinking and phenomena, that gives brains it's multiprocessing capalities. This is still good start to comprehend basics of consiousness.

Figure. Consciousness information processing map. Diagram is divided (left arrow) a component that indicates vertically information decompression and dichotomy processing (at the top) and feeling presents phenomenal neuronal esthetics (at the bottom) Left to right is the aspect of speed of the affect or processing in persons mind. 

a) Dichotomy, adversarial that indicates the information decoding phases to brains form that it is related to adversarial variables through neuronal basis. Dichotomies affect information that it is given certain form in brains to distinct its meaning in every level.

b) Compressing is related forms more robust abstract forms thought information processing. First there is sensory information, which compressing limits the information coming through senses to comprehensive forms and presentations. Little later the conscious mind forms the conscious patterns and perception is being to aware of sensorial information.  

c) Non-reflective-behavior, 'thinking self' is the agency that work together with sensory data and directs attention and forms one ‘self’ conscious process at time. Every access and phenomenal consciousness part is related to this process.    

d) Memory formation is divided to short term memory (left) and long therm memory (right). This is continuous process that forms memories through phenomenal consciousness and thinking processes. Memory is also linked to working in environment. It forms new paths to remember and interact dynamically within memory of environment aesthetics.

e) Biological rhythms gives consciousness certain unification form that presents phases of wake and sleep and they forms to consciousness process. This gives consciousness form to basic thought and phenomenal ground basis. These basis are developed in early infancy, and are the ground network to all comprehension. 

f) Developmental guidance. Part of among others, strong feeling that indicates to person doing right, being in right place at right time, learning skills, and directing to adulthood and satisfy sexuality. Generally its guides persons to developmental, life purpose and reproducing fulfillment through feeling doing right. This directs phenomenal consciousness processes impressions and self reasoning where as learning of self. It can be layered ensemble feelings activate part of phenomenal consciousness.

g) Neuronal aesthetics is neuronal topological harmonities that are commenting each other. Phenomenal neuronal activity to “react” its nearby neuronal cells and general structures ontology of topology. This gives brains its unique feeling and qualia map.  

Voimmeko tietää että kaikki ei ole ennalta määrättyä?

Fysikan valossa näyttää todennäköiseltä, että emme, ja uskonnolliset jumaltarut kaikkitietävästä ovat kertoneet samaa. Tämä saattaa järkyttää joitain, mutta asialle on hyvät perustelut puolesta ja vastaan. Lue pidempi katsaus aiheesta alta. Intiassa syntynyt hindulaisuus on jo vuosituhansia tuntenut kaikkein syvällisempiä ajatuksia universumista. Heidän filosofiassaan Brahman edustaa metafysiikkaa maailman ultimaattisesta todellisuudesta, joka on muuttumaton ja pysyvä. Kaikki elämä lähtee Brahmasta ja palaa kuollessaan Brahmaan. Tätä ajatusta monet muut uskonnot kopioineet omilla jumaltaruillaan. 

Nykyisin jumalista Brahma on sivuroolissa hindulaisuuden palvonta kohteista, mutta se kertoo tarinaa siitä, että jo kauan aikaa sitten ymmärrettiin se, mitä maailman luonteesta on myös uudella ajalla teorisoitu. Kvanttimekaniikan tullessa julki 1930-luvulla, löydettiin monet hiukkasten hämmästyttävät ominaisuudet. Hiljattain on havaittu kokeissa temporalisuuden rikko, jossa järjestys menneestä tulevaan voidaan ohittaa, ja kääntää kvanttimekaniikan kokeissa päinvastaiseksi. 

Ajan luonne saa aivan uuden käsityksen kvanttimekaniikan myötä, verrattuna klassiseen maailmaan. Metafyysinen Brahman metafysiikan opetus ajattomuudesta ja ikuisesta luonteesta saa merkityksen kun tarkastelemme fysiikkaa syvällisesti. Tule mukaan lukijamatkalle fysiikan maailmaan!

***

Artikkelini käsittelee lähinnä teoreettista fysiikkaa. Käsitykseni mitä minulla on fysiikasta perustuvat sen filosofiseen ulottuvuuteen. Tutkin fysiikkaa populaari filosofian ja maailmankatsomukseni pohjalta sekä kiinnostuksesta todellisuuden luonteeseen. Teoreettinen fysiikka on vain osaltaan vahvistettua ja tämäkin kirjoitus kuvaa persoonallista ajattelua filosofisen näkökulmien kautta. Etsi perusteluja omalle maailman tulkinnallesi. Tämä on tällainen lähtölaukaus ajattelulle.

Aika blokkina ja valinta suunnistamisena, mitä ne on?

Kun ajatellaan aikaa, niin Einsteinin luoma yleinen suhteellisuusteoria jo määrittää sen, että se, jos katsomme planeetaltamme toista tähteä, näemme menneisyyteen. Voidaan ajatella, että jokainen piste avaruudessa on ajan suhteen tarkkailijan asemasta etulyöntiasemassa, nyt hetkessä, ja kaikki mikä on kauempana siitä näkee sen pisteen menneisyyteen, koska informaatio etenee valonnopeudella.

Asia monipuolistuu katsomalla avaruusmatkaajaa, joka lähtee planeetalta liikkeelle johonkin suuntaan, elää itseasiassa lähtöpaikkaansa nähden tulevaisuudessa, koska avaruusmatkan nopeus hidastaa aikaa. Silloin kun hän palaa koti planeetalle, hänen aikansa on kulunut hitaammin kuin muiden. Tämä ei poista edellistä näkemystä, että jokainen piste avaruudessa on ajan suhteen edistyksellinen, johon vertautuu kaikki muut pisteet. Aika kuluu suhteessa toisiin avaruuden pisteisiin. On kuitenkin näkemyksiä, missä suhteellisuusteoriassakin voidaan katsoa tulevaisuuteen. Onkin selvitettävä, onko aika dimensio, jana tapahtumia tai tiimalasissa hiekkaa kasaava virta?

Valintamme täällä maailmassa, eivät ole reaalisia, muutosta tekeviä, vaan me ikään kuin uimme ajan ja paikan 4D-informaatio virrassa. Einsteinin suhteellisuusteorian mukaan, elämme block-universumissa, ja kaikki mahdollisuudet suunnistaa universumin todellisuutessa on jo määräytynyt etukäteen. Ihminen laajemmin ‘valintoina’ edustaa eräänlaista kaarnalaivaa todellisuuden laineilla, jossa hän asettuu positioon suhteessa aikaan ja materiaan. Tätä näkemystä ei ole ihan helppo ymmärtää, mutta kerron lisää.

Jos olisin syntynyt sokeana, eläisin todella erilaisen elämän, navigoisin ja suunnistaisin eritavoin. Tämä tulevaisuus olisi kuitenkin block-universumin mukaan jo olemassa, ja minun tulevaisuuteni sokeana olisi määräytynyt. Valinta on illuusio, jatkumo kvanttimekaanisia, nesteen virtausten tapaan, äärettömiä tapahtumia, kuten kvanttimekaaninen Hilbertin avaruus. Elämämme on kuin tuo pisara nestettä, se liittyy ajan ikuiseen virtaan. Tälle näkemykselle maailmassa saa vahvistusta erityisesti Ligquid Neural Network:ien menestyminen todellisuuden mallintamisessa. Nämä kuvaavat todellisuutta ikäänkuin nesteiden äärettöminä, ei-diskriittisinä virtauksina.

Jos edellinen meni yli hilseen, niin palataan perusasioihin. Aika kuluu joko niin kuin tiimalasin hiekka, jyvänen kerrallaan ja elämme nyt hetkessä, tai se on yhtä suurta jatkumoa, jossa menneisyys ja tulevaisuus ovat läsnä. Suhteellisuusteoriassa aika on vain yksi dimensio, ulottuvuus, jossa aikaa voidaan kelata eteenpäin tai taaksepäin. Minä vaan ilmenemisessä asetun tähän virtaan, tietynlaisella elämänkaarella, riippuen siitä millaisena synnyin, sokeana vai näkevänä. Minulla on tietynlainen 4D-trajektio, joka on ollut jo mahdollisuuksina olemassa, ennen syntymääni. Nyt syntymäni käyttää tietynlaisen todellisuuden ilmenemisen hyväksi universumissa. Tästä seuraa se, että Everettiläinen kvanttimekaniikan tulkinta siitä, että universumi haarautuu aina valinnassa, on väärin. Samoin Kööpenhaminalainen tulkinta. Siinä kvanttitila romahtaa. Molemmat teoriat ovat vääriä, koska ne eivät ymmärrä aikaa, eikä valinnan olemattomuutta. Minusta vaikuttaa että äärettömien nesteiden virtauksilla, kuvataan todellisuutta parhaiten kvanttimekaanista avaruutta, johon klassinen maailma perustuu.

Ajan luonne on trajektio tietylle kappaleelle tai asialle, aivoille, planeetan kiertoradalle, sillä ei ole valintamahdollisuutta, muuta kuin asettua todellisen ajan ja materian virtaan, jossa kaikki mahdollisuudet on nähty ja koettu jo valmiiksi universumin luonteessa. Minä asetun ilman vapaata tahtoa, johonkin universumin äärettömästä aika mahdollisuuksista ja aikajanasta, ja teen olevaksi sen tulevaisuuden, johon kuulun. Tässä ei ole ristiriitaa menneisyyden, nykyisyyden, eikä tulevaisuuden välillä ja se osoittaa että kvanttimekaaniset teoriat ovat vajaita kuvaamaan todellisuutta. Kaikissa niissä nähdään, että ihmisen toimijuus on valitseva, vaikka kyse todennäköisesti on jatkuvasta virrasta, johon minun olemukseni vaan asettuu osaksi informaation kulkua. 

Kvanttimekaniikan Everettiläinen tulkinta antaa ymmärtää, että kun olemme tehneet kvanttimekaanisen valinnan, niin universumi haarautuu, mutta aktiivisena universumissa on vain valintamme, jossa olemme läsnä. Vähän tämän suuntaisesti näen itsekin, vaan en ole varma ‘valitsemmeko’ ollenkaan? Jos virtaukset kuvaavatikin todellisuutta parhaiten? Jos nämä rinnakkaistodellisuudet universumissa ovatkin vain kuin suurta kellon koneistoa, joka muuttaa asemaansa aina kun jotain siihen ‘ilmaantuu’. Ja vieläpä niin että suunnistamisemme täällä ovat todellisuudessa samanlaista kuin virtausten yhteneväistyvissä puroissa. Niissä ei ole portaita, vaan aaltofunktio on olemukseltaan ääretön ja vuorovaikuttaa äärettömän tarkasti. Energia ja informaatio ei häviä, se vaan muuttaa muotoaan.

Jos jokin universumissa on saanut alkunsa, se johtaa suhteellisuus teoreettisesti tietynlaiseen kellokoneiston viritykseen, joka johtaa tilaa, aikaa ja materiaa tiettyyn menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden projektioon ja trajektioon, joka ulottuu ajattomasti menneisyydestä tulevaisuuteen. Kyseessä on block–universumi. Olemme ehkä ihmisinä kuin planeetat kiertoradoillaan ja tietoisuutemme monimutkaisuudessa silti mekaanisia, ilman todellista valintaa.

Sattuma antaisi mahdollisuuden ajankin kulua tässä ja nyt, mutta onko sattumaa olemassa?

On myös toisenlaista näkemystä ajan suhteen. Lomittuminen, joka kuvaa kosketuksissa olleiden hiukkasten jakamaa välitöntä avaruutta, on sataprosenttisesti ajaton ja ei-informaatiota siirtävä todellisuus, jota vain muiden hiukkasten vuorovaikutukset voisivat häiritä. Kyse lomittumisen vaikutuksissa ei ole satunnaisuudesta, vaan sataprosenttisesta deterministisyydestä. Sattumaa ei universumissa ole kvanttitasolla. Mutta asialla on toinen käänne. Kun sen rajapinta vaikuttaa kvanttimekaanisen ilmiön kanssa klassiseen maailmaan, jossa me ihmiset vuorovaikutamme, silloin syntyy satunnaisuutta. Tähän viittaa erityinen “Born rule”, Bornin sääntö.

Satunnaisuus ei tue block-universumin alkuperäistä ajatusta, ja on ehdotonta mekaanisuutta ja ajattomuutta vastaan argumentoiva asia. Koska satunnaisuus kertoisi siitä, että ajalla olisi tietty nyt hetki tämän hetken ilmenevien satunnaisuuksien kautta ja agenttius, valinta tässä satunnaisuudessa. Tämän mukaan olisi todennäköistä, että pyrkisimme jatkuvasti voittamaan satunnaisen entropian ajassa ja eläisimme nyt hetkessä. Se vastaisi arki intuitiota. Tämä selittyisi sillä, että satunnaisuus toisi tietyn palautumattomuuden aikajanaan (non-reducibility). Samalla se sotkee ääretöntä determinismiä. Sitä on vaikea selittää pois. Tämähän oli ilmeisesti Albert Einsteinin ajatus. “Jumala ei heitä arpaa”. Joka sittemmin on saanut vastakkaista tukea kvanttimekaniikan taholta. En tiedä kuinka vahvoilla olen siten ajatuksissani block-universumista, ja ajatukseni on kovasti keskeneräinen. 

Satunnaisuus voi liittyä myös “Growing-block-universum” teoriaan joka ikään kuin yhdistää vanhan Eisteiniläisen ajatuksen 'blokista', mutta näkee sen kuitenkin tulevaisuuteen kasvavana. Ikään kuin tulevaisuus ei olisi määräytynyttä ja satunnaisuus kertoisi siitä, että valitsemme ajassa kohti tulevaisuutta, satunnaisuuden entropiaa vastustavasti. Menneisyys ja nykyisyys olisi määräytynyttä, mutta tulevaisuus avoin. Tälle teorialle on meidän arkikokemuksella ajan kulusta vahva perusta.

Tavallaan satunnaisuus onkin suurin mysteeri, joka liittyy Einsteinin suhteellisuusteorian ja kvantti teorioiden eroon. Toinen ennustaa ääretöntä trajektiota ja toinen puhuu satunnaisuudesta maailmoiden välillä, mutta joka ei välttämättä ole kuitenkaan muuta kuin tilastollinen stochastinen ‘quantum jump’ – hyppäys partikkelina aaltofunktion suhteen, johonkin paikkaan avaruudessa, silti 'alkuperäisen' aaltofunktion pysyen samana. Tämä ehkä selittää sitä, että kyseessä ei ole ‘todellinen’ satunnaisuus, vaan aaltofunktion stochastista satunnaisuutta jäljittelevä ilmiö. Kvanttimekaniikassa esimerkiksi elektronien kiertoradoilla on eri diskreettejä tiloja. Nämä kertovat jotain klassisen maailman ja kvanttitilojen vaikuttavista portaista, mutta voi olla että nämä ovat täysin liukuvia tapahtumia kvanttimekaanisessa avaruudessa, ei-diskreettejä ja kuin nesteen virtausta.

Jos klassinen maailmamme on todella heijastumaa kvantti avaruudesta ja sen aaltofunktiosta, silloin se on määräävä ja klassisesti havaitut satunnaisuudet vain heijastumia. Jos otammekin maailmamme lähtökohdaksi kvanttimekaanisen aaltofunktion, satunnaisuutta ei välttämättä klassisessa maailmassakaan ole, vain meille ilmenevässä klassisessa maailmassa se ilmenee niin, koska emme tiedä taustalla olevaa todellisuutta, algoritmia joka ohjelmoi tietyn hiukkasen ilmenemisen. Tämä ikään kuin näyttäytyy meille satunnaisuutena, mutta sitä ohjaa äärettömän tarkka aaltofunktio. Tässä skenaariossa kvanttimaailma on määräävä.

Satunnaisuuden voi selittää sillä, että viestin tulkitsijalla ei ole kuvaa viestin lähettäjän soveltamasta algoritmista, tai sosiologisesti valta-asemasta. Satunnaiselta näyttävä viesti, saattaa olla vallan väline tai algoritminen tuotos, jostain perustavammasta realmista, todellisuudesta tai vallasta. Siksi ihmisestä näyttää siltä, että hän suunnistaa satunnaisuudessa, vaikka kvanttimekaaninen todellisuus on vain yksittäisten hiukkasten kohdalla satunnainen, mutta todellisuudessa statistisesti se noudattaa lainalaisuuksia. Lopulta kaikki voi ollakin vain kvanttimaailman virtaa, johon klassinen maailma osottautuu vain projektiona.

Vahva oletukseni tekstin alussa oli, että kaikki aika on koettu ja koeteltu kvanttiavaruuden pohjalta. Me täällä klassisessa maailmassa ihmettelemme sen satunnaisuutta, vaikka kvanttimaailma deterministisenä käyttää siinä valtaa meihin, ja lopulta ohjaa meidät trajektioihin. Hilbertin avaruus on ääretön ja aaltofunktion luonne ei ole diskreetti, muuta kuin meille näyttäytyvänä klassisen maailman mittauksen takia. En tiedä, mutta käyn tämän selitysmallin läpi, ennen kuin siirryn seuraaviin.

En tiedä onko näkökulmani miten kestävä elämän synnyn ja arkikäsityksen kanssa ajan kulumisesta. Näitä voidaan kuitenkin ymmärtää, kun ajattelemme että vaikka kvanttimaailmassa kaikki hiukkasten liikkeet ovat täydellisiä ja symmetrisiä, klassisessa maailmassa tämän määräävän kvanttimaailman todellisuus heijastuu, pienenä kohinana, joka tasoittuu stochastisesti, vertautuen sattumana edellisiin partikkeleihin.

Onkin lähes filosofinen kysymys, onko kyseessä enemmän siis hyppy siirryttäessä klassiseen maailmaan kvantti-maailmasta kuin aito satunnaisuus näiden välillä? Mielestäni tämä kysymys on avain asemassa siinä, miten näkökohdat block-universumista näyttävät todelta. Kvanttimaailma saattaa olla pysyvä ja ajaton blokki, josta synnymme ja kuolemme, kuten Brahman Intiassa sen hahmottelee. Ateistina voisin todeta vastahakoisestikin, että ikuisuus on tavallaan olemassa.

Nämä kaikki ovat klassisen maailman tulkintoja, oletetusta kvanttimaailman virtaavista ominaisuuksista. Käsitysiäni olen ammentanut ja paljon syvällisemmin siitä teorisoi artikkeli: Quantum discreteness is an illusion.

Mitä joudumme hyväksymään, jos näemme ennalta määräytymisen?

Ajatukseni edellyttää erityistä superdetermismiä ja sen myötä näkemystä, jossa hiukkasilla on piilotettuja muuttujia (hidden variables). Tälläista ei välttämättä ole olemassa. Asiaa ei voida helposti loppuun sanotusti varmistaa. Tiedän että se on enemmän näkemys, kuin teoreettista tukea saava selitys.

Siihen juontava perusajatus on se, että elämässämme emme paljolta pysty havaitsemaan vapaata tahtoa. Se saattaisi kieliä siitä, että ei ole todellista aitoa sattumaa, eikä valintaa, vaan tosiaan navigoimme äärettömässä kvanttimeren, spin-verkoston aalloilla. Vapaan tahdon ja tietoisuuden suhteen teoriaa jatkaa artikkeli: Hierarchical consciousness: the Nested Observer Windows model

Kuolemanrajakokemuksessa saatamme nähdä kuinka aivot tuottavat valtavan rikkaan todellisuuden. Ehkä tämä kertoo kvanttimekaanisesta ajattomasta luonteesta ja Brahman tarinaa.

Näyttää siltä että universumimme luonteessa on syitä uskoa ennalta määrätyvyyteen, ja tätä ei poista se että olisi jumala. Kaikkitietävä jumala on myös vapaan tahdon poistava, mikään ei olisi hänelle tietämätöntä, vaan kaikki suunnat ja navigoinnit elämässä olisivat hänen tiedossa.

Kuitenkin monet teoriat yhtyvät arkikokemukseemme kuluvasta ajasta, satunnaisuudesta ja sen tuomasta valinnasta. En ole vielä kovin vakuuttunut asiasta suuntaan tai toiseen. Tarvitsen lisäaikaa. Mutta Jos Einstein osoittautuu edelleen tämänkin ajan koettelujen myötä oikeaksi, Brahman on todellista viisautta hindulaisuudessa muuttumattomuudesta universumin realmissa. Saman voi ajatella puhtaasti ateistisesti, naturalistisen filosofisesti – ikuisuus on.

Lähteet ja lisää katsottavaa:

Does Superdeterminism save Quantum Mechanics? Or does it kill free will and destroy science?
https://www.youtube.com/watch?v=ytyjgIyegDI

SuperDeterminism Might be Real, But You Shouldn't Believe it! @SabineHossenfelder Rebuts!

https://www.youtube.com/watch?v=tzPqOS8HC8o

Can Quantum Physics Explain Consciousness After All?

https://www.youtube.com/watch?v=iX7kOrYRoSU

Time & Mind: Was Einstein Wrong About Time? Day 1 (Essentia Foundation)

https://www.youtube.com/watch?v=2Bnktj5_o6M

Going Beyond Einstein: Linking Time And Consciousness. Day 2 (Essentia foundation)

https://www.youtube.com/watch?v=atKCgbAOPhQ

Semanttinen muisti ja tehokas viesti

Kirjoitukseni esittelee lyhyesti muistiin tallentamista ja tunnereaktioita osana sitä. Miten lähestyä kysymystä tehokkaasta viestin välityksestä? Artikkelini on psykologinen, yksinkertaistus siitä mitä mielen toiminnasta on havaittu nykyisin. Keskitän huomioni semanttisen muistin, minän ja emotion yhteisvaikutuksiin.

Peruskäsitteitä

Muisti on kognition osa, joka tallentaa tietoa lyhytkestoisesti tai pitkäkestoisesti. Kognitiolla tarkoitetaan mielen informaatiota prosessoivaa näkemystä. Siihen kuuluvat tietotekniikasta tutut prosessikaaviot, joilla esitetään aivojen funktionaalisia toimintoja. Sellaisen kaavion esitän myöhemmin muistin toiminnasta. Käsitteitä, joita en voi ohittaa, ovat myös emotiot, jotka ovat lyhytaikaisia reaktiota tunne-elämyksillä. Ne ovat keskeinen ilmiö muistamisen rinnalla.

Keskeistä on myös ymmärtää ‘minän' merkitys oikein. Minä (Self) määrittellään ajattelevaksi konstruktioksi mielessä, joka muodostaa arvioivan kantansa yksilön asemaa ja suhteita sekä selviämistä liittyviin puoliin. Viestit kohtaavat minän asettamia rajoja, ennen kuin ne emotioiden kanssa tallentuu semanttiseen muistiin rakenteina. Tätä käsittelen myöhemmin.

Aloitetaan keskeisestä tiedosta: Ihmisen muistaminen on persoonallinen ominaisuus. Jokaisen muistikuvat ovat uniikkeja, johtuen siitä miten ihminen koodaa asioita pitkäkestoiseen muistiin ja toisaalta millaisissa osissa hän niitä tietoisesti lyhytkestoisessa muistissa käsittelee. Kun terapiassa autetaan ihmistä, prosessoi hän itse esimerkiksi NLP (Neuro-linguistic programming) terapiassa omia muistojaan. Muistin uudelleen kirjoittaminen tasapainoisemmalla sisällöllä auttaa elämässä.

Ihmisen muisti on jakaantunut lyhytaikaiseen ja pitkäaikaiseen osaan. Lyhytkestoinen on se, joka ottaa vastaan aisti-informaatiosta tarkkaavaisuuden kohteita, joita voi olla normaalisti 9-5. Prosessoinnissa kohteet säilyvät muistissa noin 20 sekuntia, jonka jälkeen ne pitää kerrata uudestaan tai tallentaa pitkäaikaiseen muistiin.

Jos muistijäljet tallennetaan muistiin, käsitellään ne nimenomaisesti niin, että tietoinen mieli yhdessä lyhyen emotion tai pidemmän tunteen välityksellä tallentaa lyhytkestoisen muistin kontekstuaaliset osaset semanttisen muistin jäseniksi. Semanttiseen muistiin voi auttaa tallentamaan, jos kyseessä on arvoitus, jossa semanttisesta muistista pitää palauttaa sisältöä ja tallentaa sitten kokemus tilanteesta työmuistista. 

Semanttinen muisti on verkosto uskomuksia, jotka liittyvät toisiinsa kontekstin omaisin sitein. Se on pitkäaikainen muisti, jonka struktuuriin liittämällä asiat pysyvät pitkän aikaa mielessä. Sen varaan rakentuvat numerot, kielioppi, aakkkoset, sanat, paikat, käsitteet jne.

Muistamme semanttisen muistin avulla erityisesti kielelliseen avaruuteen sidottuja ja viittaavia käsitteitä konteksteissa. Ja jos muistimme on päässyt jostain asiasta heikentymään, voimme palauttaa asian mieleemme kontekstuaaliseen, assosiatiivisen muistiin liittyvän päättelyn avulla. Semanttinen muisti on tavallaan estetiikkaa. Ympäristöä, jossa asioilla on suhteita. Estetiikkaa, jossa sijaitsevat kaikki maailmasta hankitut uskomukset, skeemat, skriptit ja mentaaliset mallit.

Onkin mielenkiintoista tutkia tietoista elämystä, joka syntyy aisti-informaation ja pitkäkestoisen muistin sekä minään vertautuvasta vuorovaikutuksesta. Asia on psykologisteoreettinen, eikä sitä pidä ottaa empiirisenä tosiasiana. Mitä neuraalisella tasolla tapahtuu, on paljon monimutkaisempaa, ja siitä kertoo esimerkiksi engrammi-teoria (katso: lisälukemista), jossa muistin neuroneita on kuvattu yksilöllisesti. Tällöin on saatu selville, että eri aivoalueet muodostavat yhteyksiä keskenään ja aktivoivat harvoja neuroneja aivan tietynlaiseen muistikuvaan. Siten kaavio kognitiivisesta prosessista aivoissa, ei vastaa täysin todellisuutta, vaan löytyy syvempi tutkimuksellinen taso, kuinka neuraalisella tasolla aivot toimivat. 

Muistin kognitiivinen kaavio

Nyt tulee asian pähkinä, joka on esitetty selkeämmin kaaviokuvassa. Ensinnäkin se miten asioita tietoisuudessa käsitellään on, että aisti informaation seurauksena tieto menee ensin tarkkaavuuden seurauksena sensorisesta muistista lyhytkestoiseen muistiin, jossa samalla erityisen semanttisen muistin seurauksena syntyy vuorovaikutus. Tämä vuorovaikutus on emotionaalinen ja aiheuttaa tarkkaavaisuutta, joka karsii aisti-informaation sisältöjä lyhytkestoiseen muistiin. Aisti-informaatio ja semanttinen muisti keskustelevat työmuistin ja keskusyksikön, minän kautta, emotionaalisilla, tarkkaavuuteen liittyvillä reaktioilla. Tämä on erityisen huomionarvoista, kun ajatellaan viestintää, joka saavuttaa ihmisen toimijuuden kontekstissa, joka koodautuu emotion seurauksena semanttiseen muistiin.

 

Mikä tekee tilanteesta erityisen huomionarvoista, on muistin suhde tietoiseen elämykseen. Se syntyy sensorisen informaation sekä semanttisen jäsennyksen seurauksena. Lisäksi elämys liittyy minään, siihen koetaanko sensorinen informaatio sen toimijuutta tukevana vai sitä rajoittavana – huomioiden myös kaikki muut sosiopsyykkiset tarpeet, jotka saattavat yksilölle olla yhtä merkitseviä, esim. autonomisuus, yhteys, dominanssi, kehittyminen ja järjestys. Nämä minän tarpeet ohjaavat huomiota ja kiinnittävät motivaation sensorisen tiedon tallentamiseen pitkäkestoiseen semanttiseen muistiin.

Tehokas viestintä

Kun yksilön sosiopsyykkisiä tarpeita saadaan selvitettyä, voidaankin kommunikoida jo vaikuttavammin yksilön kanssa, jolloin tiedetään tunnereaktio ja tarkkaavaisuus mielenkiinnon kohteista. Sen lisäksi täytyy huomioida pitkäaikaisen muistin semanttinen sisältö, joka ratkaisee myös tunnereaktiosta miten yllättävää informaatio on tai miten se vastaa ennakko-odotuksia.

Täysin vieras ja kaukana yksilön merkitys-semantiikasta oleva informaatio ei jätä jälkeä (muuta kuin mahdollisesti muihin muisteihin koodattuna kuvina, kosketuksena tai ääninä). Tietämättömyydestä syntyy usein emotionaalinen puolustuksellinen defenssi reaktio tai hämmennys, kiinnittäen huomion kontekstin sijasta epäolennaisuuksiin, puolustaen omaa kulttuurinsa sosiaalisesti jaettua tai minän semanttista pääomaa. Tällaista torjuvaa tunnetta pitäisi viestinnässä välttää.

Viesti koodautuu pitkäaikaiseen muistiin tehokkaimmin yhteistyössä myönteisten tai kielteisten emotioiden vaikutuksesta. Minän kuva itsestään on oletusarvoisesti positiivinen, jo evoluutivisesta selviytymisestä lähtien, eikä tätä saa latistaa viestillä, jos haluaa vaikuttaa. Usein kielteiset ovat vahvempia muistikuvia, mutta tullakseen osaksi toimtaa jatkossa, on minän koettava sen vastaanottamisesta positiivista tunnetta, vaikka itse viestin semanttinen sisältö olisi negatiivinen. Tämä selittyy sosiopsyykkisillä kuvilla, ihminen saattaa ajatella voimakkaasti omaa toimijuutta positiivisesti samalla, kun kielteinen viesti koodautuu hänen muistiinsa. Brändäyksen tulee kuitenkin olla positiivinen kuluttajan minälle, vaikkakin viesti itsessään olisi negatiivinen. Tämä näkyy voimakkaasti iltapäivälehtien uutisoinnissa, ne ovat negatiivisia, ja lukijan minä ajattelee niissä kuitenkin sosiopsyykkisten tekijöiden kautta positiivisesti. Esimerkiksi, että uutinen antaa ymmärtää negatiivisen asian mutta lukijan minä kokee dominanssia, hänen olevan tilanteiden yläpuolella tai hän itse tietää paremmin tai hänellä on valta. 

Kun minään liittyvät defenssit ohitetaan ja minä kuvittelee viestinsä sosiopsyykkisten kohteiden olevan positiivisia ja lisäksi saavutetaan sen tarkkaavaisuus mielenkiinnon kohteissa, silloin informaation kompressio viestiä tietoisuuteeen muodostuu tarkkaavaisuudeksi. Koodaukseen (encoding) pitkäkestoiseen muistiin voidaan vaikuttaa, sillä että viesti on vain vähän sen ennakkoasetelmia muuttava. Jos viesti on vahva, täytyy se toistaa useaan kertaan miedompana versiona ja opettaa sopivissa hyväksyttävissä paloissa yksilölle. Muistiin koodautuu viestejä ennenkaikkea, jotka hyväksytään osaksi muistin olemassaolevaa ja konstruktiivista struktuuria. Yksilön muistiavaruutta voidaan muokata ja luoda uusia muistoja, jotka vertautuvat ja ottavat jonkin roolin muistin semanttisessa sisällössä.

Tietoisuuden sisältöjä on mahdollista rikastuttaa, niin että yksilön toimijuus ja vapaa tahto laajenevat semantiikan lisääntyessä asian ympärillä. Yksilöllinen persoonallinen ja yhteinen kulttuurinen historia huomioiden siihen sopivilla viesteillä voidaan tarjota uskomuksia maailmasta. Uskomusten on oltava linjassa todellisuuden kanssa jonkin verran tai ne voivat olla konstruktiivisia fiktioita. Mutta ensin on huolehdittava siitä, että ihmisen minän defenssit ja toisaalta semantiikka, ei laita vastaan uudelle sisällölle. Siksi monet viestit ovat miedosti hyväksyttäviä, aiempaa tietämystä lisääviä tai niitä vain jollain pienellä tavalla horjuttavia. Useista pienesti semanttista muistiavaruutta muuttavista viesteistä muodostuu asenteita ja yhä voimakkaammissa uskomuksissa toimimista. 

Asian core

Tiivistettynä: Ensin on saatava suotuisa minän tulkinta viestin oikeellisuudesta. Sen jälkeen on puhuteltava muistin semantiikkaa ja kyettävä tallentamaan viesti otollisen tunnereaktion kanssa pitkäkestoiseen muistiin. Kun nämä vaiheet on suoritettu, viesti on tallentunut osaksi yksilön toiminta resursseja mieleen ja saanut kontekstin, josta mieli pystyy palauttamaan (memory retrieval) viestin muistisisällön tietoiseen työmuistiin arvioitavaksi sopivan tilanteen koittaessa. Tästä ehkä käynnistyy sarja toimintoja toteuttaa viestin sisältöä.

Lopun loppu

Muistaminen on hyvin persoonallinen ominaisuus, mutta on myös kulttuurista muistia ohjelmoivia poliittisia viestintästrategioita ja jalkauttamisia. Viesti on tullut parhaimmillaan osaksi kulttuurista toimintaympäristöä, kun ihmiset kertovat siitä ja vuorovaikuttavat sekä toimivat sen kautta. Tällöin ajatus on juurtunut ja vaikuttaa osana ihmisyhteisöä.

Kulttuuriseen muistiin en sen enempää asiassa paneudu, koska se vaatisi vielä puolen artikkelia lisää. Muistin ja toiminnan suhde jäi tässä kirjoituksessa ylimalkaiseksi, mutta jos siihen halutaan vastata tarkemmin, on tarkasteltava muistin palauttamisen, työmuistin, emotioiden ja toiminnan suhteita. Siihenkään en pysty nyt vastaamaan tarkemmin, mutta toivon kuitenkin, että tällä käsityksellä on mahdollista muodostaa viestejä ja ymmärtää vastaanottajan luonnetta paremmin. 

Muistaminen on ihmisen luonnetta ja persoonaalisuutta totaalisesti määrittävä piirre ja se on kaiken ytimessä kun ajattelemme ihmisyyttä. Muisti heikkenee ajan mittaan ja ihmisen olemus rapistuu. Sitä kohden minäkin olen menossa, muiden ikäisteni mukana. Mutta saadessani näillä resursseilla kirjoitettua teille, olen iloinen.

Lisää luettavaa aiheesta Aikamatkaajassa:

Motivaatioden tunnistaminen tekstissä, uskonnossa ja mediasisällössä
https://aikamatkaaja.blogspot.com/2023/05/motivaatioden-tunnistaminen-tekstissa.html

Lisätietoja ja lähteitä:

What is the Multi-Store Atkinson and Shiffrin Memory Storage Model (1968)?https://www.youtube.com/watch?v=syxlcU8HQGU

Building Blocks of Memory in the Brain (engram)
https://www.youtube.com/watch?v=X5trRLX7PQY

Alexei Kramm, Engrammit muistojen yksikköinä
https://blogs.helsinki.fi/aivotutkimus/2022/11/15/engrammit-muistojen-yksikkoina/

Memory and Emotion, Elizabeth A. Kensinger and Daniel L. Schacter. 2008
https://d1wqtxts1xzle7.cloudfront.net/30741880/Handbook-of-Emotions-libre.pdf..

Rahataloudesta merkitystalouteen

Talo, mökki, auto ja vene on ostettu ehkä lainarahalla ja tulevaisuuden odotuksilla. Silti onni ja merkitys saattavat elämästä puuttua ja myös kulutustottumukset saattavat olla ekologisesti kestämättömiä. Tuttu tarina länsimaissa. Itse heräsin vastaavaan paniikkiiin yhteisen perhetilamme metsän hoidossa, jossa hyvistä tavoitteista huolimatta raha painoi enemmän kuin luonnon merkitys. Pyrin vastaamaan kirjoituksellani siihen, mikä olisi kulttuurinen ratkaisu ekokriisiin. Kirjoitan ensiksi kaikille niille, jotka ovat joutuneet painimaan ekologisten päätösten kanssa. Toisena kirjoitan itselleni kompensoidakseni menetystä paremmalla tiedolla, kun metsäpalstaamme ei hoidettu kestävästi. Tällä haluan sanoa, kuinka vastaamme merkityksillä ja niistä johdetulla taloudella ekokriisiin. Kaikki lähtee vanhasta keksinnöstä – rahasta. Raha ei ole itsessään rakentava voima, vaan toimintaa käynnistävä resurssi, jolla saadaan aikaan asioita. Hyviä ja huonoja. Meistä on rahankäytön ansiosta tullut jumalia, jotka pienellä verkossa tapahtuvalla klikkauksella voivat käynnistää suuren ketjun tapahtumia. Kun perustarpeet on tyydytetty, kuluttaminen ainoastaan lisää ihmisten välistä brändien ja vallan kilpailua. Valintojemme vallassa olemme jumalia, jotka voivat muuttaa tulevaisuutta. Mutta siihen tarvitaan mainonnassakin vahvempaa otetta siihen mikä on kestävää. Pystymme hyvään tai huonoon, eikä valintaa kaikkinensa voi jättää täysin kuluttajalle. Kapitalismi on pitkään ollut kestämätöntä. Se on lisännyt pääoman kasvaessa myös saasteita ja eriarvoisuutta. Olemmeko tämän kapitalistisen oravanpyörän uhreja, jossa tavoittelemme onnea saavuttamatta sitä kuitenkaan kaikilla materiaalisilla hyödykkeillä? Voimme ratkaista kapitalismin eli rahallisen pääoman aiheuttaman kriisiin helpoilla resepteillä, jos pureudumme siihen mistä kaikki alkaa – merkityksistä. Myöskään rahaa ja hyötyä ei ole, ennen kuin ihminen on merkityksellistänyt asiat, joita hän käsittelee. Puhun tässä todellisuudesta, joka ei ole materiaa, vaan joka määrittyy ihmisten välillä dialogina. Merkitysten maailma on oma todellisuutensa, fiktiota, jolla rakennamme näkymätöntä systeemiä (tai struktuuria). Merkitysten on määritettävä rahataloutta laajemmilla kuin rahalliseen hyötyyn liittyvillä päämäärillä. Dialogissa, jossa merkitykset ovat avainasemassa asetamme tavoitteita, jossa on kyse muustakin kuin pääoman kasvusta. Kun kapitalistiselle hyödyn tavoittelulle on asettunut rajat luonnon kriisistä, puhumme mielummin siitä, mitä jokainen voi tehdä yhteisen planeettamme eteen. Merkityksillä voimme saavuttaa onnea materiaalisen hyvän tavoittelun sijaan. Onnellisuus määritelmänä muodostuu välttämättömistä resursseista, kuten ruoasta, kodista, vaatteista. Sille tärkeitä asioita ovat myös valintojen vapaus, jota määrittävät kulttuurin tavoitteet, henkilökohtainen perustehtävä sekä egon eheys. Vain perustarpeet tarvitsevat rahaa, onnellisuus muodostuu rahan antamien resurssien jälkeen lähes yksinomaan merkityksistä, mukana olemisesta kilpailullisissa brändeissä. Länsimaisen yltäkylläisten resurssien maailmassa alamme olla kyllästyneitä materiaan, koska se ei voi tuottaa enää valtaa eikä hyvää siinä määrin, kuin meidän dialogissa saavuttamamme merkitykset. Vallasta on tullut alisteista sille, miten hyvin voimme elämän ekologisesti järjestää. Vuosi vuodelta kuluttamista katsotaan kitsaammin. Kaikki joutuvat miettimään niitä keinoja, joilla planeetta säästetään. Seurauksena dialogi, jossa merkitykset kasvavat hyötyajattelun ohitse. Merkitysten, pääoman ja mielekkyyden yhteenkietoutuminen on aloittanut uuden moraalisen talouden ja sijoittamisen, jossa resursseja pelataan aktiivisesti tuottamaan yhteistä hyvää, esimerkiksi ekologisen talouden kohteisiin. Kun pelkkä kapitaalin hankkiminen ei enää tuotakaan sosiaalista pääomaa, on käännytty merkityksiin. On perustettu impaktirahastoja, joissa tavoitteena on vaikuttaa positiivisesti taloudella voiton sijaan. Merkityksellisissä keskustelusissa ei ole keskeistä lyhytaikainen hyöty, vaan kilpailu kestävimmästä ja ekologisemmista ratkaisusta. Kyse on siitä, että taloudessakin on huomattu, että keskeistä ei ole henkilökohtainen voitto vaan kilpailu ajasta, jonka ihmiskuntana vietämme universumissa. Journalisti ja toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä kirjoitti jo vuonna 2005 merkitystaloudesta kirjan, jossa hän hahmotteli medioiden murrosta. Markkinoinnin kirjoissa alettiin tuolloin puhua huomiotaloudesta, eräänlaisesta huomion käyttämisestä pelillisesti, rikkoen yleisiä totuttuja sääntöjä. Myöhemmin kymmenluvulla merkitystalous on muuttunut medioiden murroksen lisäksi digitaalisiksi sosiaalisten medioiden sisältöjen personoiduiksi virroiksi, jossa on alettu huomion lisäksi kilpailla ihmisten niihin käyttämästä ajasta. Sosiaalisen median alustoilla merkitykset ovat valuuttaa, jossa kilpaillaan huomiosta. Yhä useampi funktio maailmassa on irronnut materiasta ja alkanut kilpailla merkitysten verkottuneessa maailmassa. Tämä on johtanut nopeatempoisuuteen mediassa. Sisällöistä on yhä enemmän alettu puhua narratiiveina, siis sellaisina meidän uskominamme tarinoina, jotka hyväksymme. Näihin osallistutaan ja sisältöä edelleen jaetaan muille. Viestintätoimistojen valta ja monimutkaistuneet tekoälyn ratkaisemat markkinointi- ja sisältövirrat ovat muuttaneet taloutta yhä enemmän pelillisiksi. Merkitystalous määrittyykin sellaiseksi ihmisten vuorovaikuttamaksi todellisuudeksi, jossa merkitykset jalostuvat, niillä tehdään kauppaa ja niitä suunnitellaan. Merkitykset rakentavat tavoitteellisina, kaupallisina, poliittisina, viihteeseen ja vapaa-aikaan kohdistuvina virtoina struktuuria, järjestystä, joka ohjaa yhteisöjä ja yksilöitä suunnistamaan todellisuudessa. Tarinat leirinuotiolla ovat valloittaneet sen, minkä varassa ihminen on toiminut koko ajan, luonnon ja ympäristön tarkkailun, jotta tulevilla sukupolvilla olisi elämä. Kun perushyödykkeet on saatu kasaan, on kulttuurisen kasvun ja eettisyyden jalostuksen aika leirinuotion tarinoiden avulla. Kun voittojen maksimointi ei enää tuotakaan hyvää, vaan painopiste on siirtynyt laatuun, tulee keskeiseksi ympäristö missä elämme merkityksineen. Tulevaisuuden elämällä on meille väliä, ja tämä näkyy tarinoiden vallassa tuotannon ylitse. Filosofia 1 :: Yhteyksiä materiaan, tavoitteisiin, merkityksiin ja takaisin

Myöhemmin kun määrittelen merkitystaloutta ja sen rakentamaa struktuuria, on ensin voitettavana filosofiset haasteet. On määriteltävä miten merkitykset ja materia ovat keskenään yhteneviä, jotta voidaan sanoa merkitysten ohjaavan materiaalista taloutta. Ensiksi kuitenkin on ratkaistava tosiasioiden ja päämäärien yhteydet. Humelaisen giljotiinin erottelu ’mitä pitäisi olla’, ja mitä luonnontilassa ‘faktuaalisesti on’, muuttuu parhaimmillaan ykseydeksi keskenään. Jos merkitystalous ladataan oikeanlaiselle pitkäaikaiselle tulevaisuudelle, puhumme silloin asioista, joilla todella on väliä ihmiskunnan menestymiselle ja lopulta yksilöille. Kuitenkin humelainen giljotiini väittää, ettemme voi tietää tosiasioista mihin pyrimme. En lähde tässä haastamaan vanhaa näkemystä, mutta tuon kulman jonka avulla voimme muodostaa laajan konsensuksen asioista, joita meidän on tehtävä. Humelainen giljotiinin kuilu on ylitettävissä tosiasioista moraaliin ja takaisin, kun meillä on yksi nimetty tavoite, jota pidämme tosiasioita jäsentävänä. Tämä asia on moraalinen valinta, eikä siis seuraa tosiasioista, vaan siitä että haluamme elää pitkään ja antaa tuleville sukupolville mahdollisuudet myös laadukkaaseen elämään. Kun puhutaan siitä, miten jatkuvuuden päämäärä arvottaa faktuaalisesti luonnossa olevia asioita, hypätään humelaisessa giljotiinissa siitä, mikä on siihen, mitä pitäisi olla ja miten asioita tulisi hoitaa niiden pitkäikäisyyden takaamiseksi. Nimetty yksi tavoite ajasta maapallolla voi siis määrittää tosiasioiden päämääriä hyvin laajasti. Tiedämme miten keskeinen tasa-arvon päämäärä on kaikella tavalla yhteiskunnassa, ja se määrittää useita tosiasioita yhden moraalisen kannan ympärillä. Samoin on kestävyyden päämääriin sitoutuneessa todellisuudessa. Merkitystaloudessa mittarit jatkuvuuden ja kestävyyden tavoitetta vastaan antavat päätöksille niiden ‘pitäisi tehdä’ signaaleja. Filosofia 2 :: Muutamia periaatteita valtaa hajauttavalle merkitystaloudelle Toisena filosofisena asiana on se, miten suuntaudumme aikaan tai oikeastaan kestävyyteen debateissa, joista syntyy merkitystaloutta. Keskustelussa on huomioitavaa, että mielipiteiden variaatio ja polarisaatio on suurta. Yhdelle hyvälle kannalle, joka ratkaisisi ongelmia, löytyy aina toinen kanta ja vastavoima. Emme voi poistaa debattia ja päättää oikeita mielipiteitä, mutta voimme merkitysten jalostuessa päättää kulkea ideologioiden synteesinä määräytyneeseen suuntaan demokraattisessa päätöksenteossa. Filosofisesti on suunniteltava kolme kohtaa, miten valtaa järjestetään demokratian lisäksi. (1) Ihmiskunnan aikaa maksimoivat suunnitelmat tulisi nostaa ensisijaisiksi debateissa. (2) On huomioitava, että myös kaikenlainen kotiinpäin vetäminen sen ylitse, että suunniteltaisiin yhteistä, on vähemmän huomioarvoista, kun se että kaikki otetaan mukaan. (3) Valinnanmahdollisuuksien pitäisi maksimoitua sitä mukaa, kun eksistentiaaliset riskit pienenevät. Kun filosofiset päämäärät ovat kunnossa, myös debatit (esim. sosiaalisessa mediasssa) korjaavat virheet demokraattisesti. Tarvitsemme politiikassa tulevaisuusnäkymiä, joissa ennustettuun eksistentiaaliseen uhkaan varautuminen aloitetaan ajoissa. Politiikan onkin oltava merkityksiä käynnistävää, tulevaisuuteen suuntautunutta toimintaa, jonka myöhemmässä vaiheessa merkitystaloudellinen debatti arvioi sen. Vapaille merkityksille kasvanut demokratia ratkaisee ongelmia paremmin kuin ylhäältä ohjattu suunnitelmatalous. Demokraattisessa poliittisessa päätöksenteossa on kyse yli vaalikausien menevästä äänestäjien oppimisesta. Kun hajautettu ja ei-totalitarismiin perustuva järjestelmä merkitystaloudessa oppii debateilla säätämään tulevaisuutta ja rahataloutta yhä linkittyneemmin sekä itseohjautuvasti, saavutamme kestävän yhteiskunnan. Asian vegepihvi :: Kuluttaminen ja sijoittaminen Uudessa taloudessa pääomien sijoittamisen nähdään olevan eettistä, globaalietiikka on yhä voimakkaammin läsnä lokaaleissa päätöksissä. Yhä useampi hallinnoi rahastojaan globaaliin ilmastoon liittyvillä valinnoilla. Mikro- ja makrotalous yhtyvät tavoitteissaan. Kyse on luonnon määrittämästä eettisyydestä läpi kaikkien talouden tasojen. Ekologinen ja eettinen sijoittaminen ja kuluttaminen on vielä lapsenkengissä. Yksityisomistus on ollut parasta hallinnointia pääomalle. Yksilöt ovat olleet parhaita oman pääomansa sijoittajia. Keskeistä on kuitenkin nykyisin merkityksen ja siihen kytkeytyvän kulutuksen symbioosi. Merkitysten tullessa yhä keskeisimmiksi myös rahallinen pääoma kasvaa hyötyä, eikä pelkästään voittoa. Tähtäin on siis globaalissa järjestyksessä ja kestävässä taloudessa, jonka ympäristöriskejä voidaan mikrosysteemissä simuloida. Tämä tarkoittaa laajojen ympäristöjen ongelmien tuomista esim. pelillisillä päästökaupoilla mikrotalouksien osaksi. Katsontakantojen ulottuessa entistä kauemmas joudumme toteamaan, ettei yksityisomistuksessa (mikrotalous) saavuteta hyvin yhteistä kestävyyden tavoitetta (makrotalous). Yksityisomistus ei ole myöskään oikeudenmukainen tai tarkoituksenmukainen jakamaan valtaa pääomallisesti. Mikrotaloudella tarkoitan lähellä olevaa taloutta, jossa lokaali toiminta määrittää talouden toimintaedellytykset. Makrotalous taas on globaalia taloutta, jossa menestyminen vaatii laajemman toimintaympäristön haltuun ottoa, kuten globaalia ilmastoa tai kansainvälistä markkinataloutta. Meidän on osattava rakentaa siis merkitysten struktuuria, joka ylittää mikrotalouden säännöt merkityksellistämällä laajemmin toimintaympäristöä makrotaloudella. Merkitystalouden suhde yksilöön on hajautettu sekä sisältäpäin lähtevä päätävaltaa edistävä, eikä totalitaristinen. Tekoälyn avulla voimme ohjata symbioosia talouden tasoihin ja sillä voidaan tehostaa moraalia, vastuun ja vallan ollessa hajautetulla ihmisyhteisöllä. Yhä useammassa päätöksessämme ihmisinä meidän on pelattava laajojen yhteisöjen säännöillä. Ultimaattisesti jokainen on vastuussa globaalista ilmastosta. Jokainen päätös on tehtävä makrotaloudellisen ilmastonmuutoksen huomioivaksi, silloin kyseessä on merkityksellinen hyvä yli taloudellisen hyödyn. Yuval Harari tuo kirjassaan (s. 97-98) esille sen kuinka metsästäjä-keräilijöillä oli voimakkaampi luontosuhde ennen maanviljelyä. Olemme voimakkaasti eriytyneet luonnon käsitteistä esimerkiksi kaupunkiyhteisöissä. Merkitysten onkin palattava tuotteiden ja tekojen vaikutuksiin luonnossa. Luontoyhteyttä on vaikea palauttaa, mutta voimme toteuttaa ekologisuutta eräänlaisina peleinä ja kilpailuina, jossa palkintona on uusia tasoja vaikuttavuudessa ja yhteisöjen vallassa. Voimme simuloida pelien metaforilla luontosuhdettamme ja ohjata ajattelemaan ekologisesti teknologisissa ympäristöissä. Kestävää tulevaisuutta :: Rahatalous uudessa merkitystaloudessa

Kun puhutaan yksityisomistuksesta siten että sen pitäisi hankkia ylisukupolvinen jatkuvuus, nähdään sen heikkoutena oman edun tavoittelu. Omaisuus toimii liiallisena motivaationa ohittaa yleiset, globaalit säännöt ja unohtaa jatkuvuus. Historia tuntee hyvin paljon sivilisaatioita, jotka ovat kaatuneet siihen ettei luonnon uhkia ole haluttu ottaa vakavasti ja suunnitella tulevaisuutta ylisukupolvisesti. Myös kaikilla rikkailla on ongelmana liika taloudellinen pelillisyys ja voitontavoittelu moraalisen vastuun ohitse. Rahastoja myydään vastuullisina, mutta joukossa on myös eettisyyttä vasta tavoittelevia yhtiöitä.

Merkitystaloudellisissa dialogeisssa voimme muistuttaa yksilölle kohdista, joita tämän tulisi tarkkailla, kestävien sijoitusten suhteen. On pystyttävä viitoittamaan päätöksiä, joissa lokaali yksityisomistuksen teko on osa laajempaa yhteisöllistä ja globaalia narratiivia. Meidän on merkityksellistettävä jokainen teko laajemmalla vaikuttavuuskäsityksellä.

Merkitystalous tarvitsee paljon informaatiota luodakseen vaikutusten kentän, tietyn avoimuuden ollakseen vaikutusvaltaista, se tarvitsee avoimen dialogin. Samalla yritysten toiminta perustuu yrityssalaisuuksille. Niinpä talouteen ja ympäristöön vaikuttavien tuotantoketjujen tulisi olla mahdollisimman avoimia, jotta merkitystalous voi päättää ohjata eettisimpään taloudelliseen tulokseen. Narratiivien on rakennuttava tuotteisiin liittyvälle tiedolle, missä määrin yhteisöni ja globaali järjestys hyötyy kulutuskäytöksestä.

Ennen kaikkea merkitystalous takaisi riskeihin valmistautumisen, kun pienistä signaaleista saataisiin ohjaavia suuria vipuvarsia muuttaa rahataloutta. Merkitystaloudessa muutokset näkyvät paljon nopeammin kuin rahataloudessa, ja sen funktio arvostaa kohteitaan kertoo eksistentiaalisen riskin ja kulutuksen suhteesta. Selviäminen on koodattu ihmisolemukseen ja kulttuuriin, haluamme että valintamme olisivat mahdollisimman vapaita. Tähän on vastattava sillä, että merkitystaloudessa oikeasti näemme valintojen pienenevän eikä suurentuvan ylikulutuksen myötä. Tarkoituksena on saavuttaa syvä rahatalouden itseohjautuvuus, jossa valta on hajautettua. Loppu :: Yhteenveto Olen hahmotellut onnellista siirtymää rahataloudesta merkitystalouteen. Keskeiseksi tekijäksi nousee struktuurin vaaliminen, yksityisomistuksellisen rahapääoman vaalimisen sijaan. Struktuuri on välttämätöntä yhteistoiminnalle. Poliittinen järjestäytyneisyys on struktuurin korkea muoto. Struktuuri edustaa myös kaikkea sitä, millä me ihmiset asetamme todellisuuttamme sosiaalisesti, kulttuurisesti ja ympäristöllisesti. Keskeistä on se, että me ihmiset navigoimme tässä järjestyksessä ja pystymme ylläpitämään sitä uusilla eettisillä teoilla. Kun huomaamme että onnellisuus voi toteutua ympäristöissä, joissa lokaali päätäntävalta on laajentunut globaaliksi, ymmärrämme johtaa rahataloutta merkitystaloudella, niillä struktuureilla jotka johtavat kestäviin ratkaisuihin. Yhteiskunnan, jossa ympäristö johtaa merkitystaloudessa säätämään investointeja ja struktuuria paremmaksi. Aalto-Setälän kirjassa hahmotellaan toivon pyramidia (s. 214), tarvehierarkiaa, jossa etiikka ja estetiikka ja tietäminen ovat ylimpänä. Merkitystaloudellinen yhteistoiminta tuottaa mielen hyvää, ja tähän päästään eettisellä toiminnalla. Kun kulttuuri asettaa ihmisen luovaan rooliin ratkaista kestävyyttä ja yksityisomistuksen tehtävä on jäädä algoritmien hoidettavaksi estetiikaksi, tietoisuuden sisältövirtojen määrätessä taloutta. Merkitystalous on jo nykyisellään voimakas. Ihmiset arvostavat sisältöä elämässä monesti enemmän kuin rahaa. Se on onnen todellinen lähtökohta. Vielä on huomioitava, että onni voidaan saavuttaa muutenkin kuin teknologisella tarpeiden täyttymyksellä. Merkitystalous voi olla liian määräävää, jos annamme sen kokonaan teknologian valtaan. Voimme luovuttaa paljon vallasta merkityksen teknologialle, mutta emme voi koskaan ulkoistaa ihmisten välistä sosiaalista maailmaa. Kirjallisuutta ja lähteitä Aalto-Setälä, Pauli, Merkitystalous, Kirjapaja 2005 Yuval Noah Harari, Sapiens Ihmisen lyhyt historia, Bazar 2017 Merkitystalous extra osuus: https://aikamatkaaja.blogspot.com/p/blog-page.html Edit: 11.12.23: Selkeytetty ja poistettu osa filosofisesta osuudesta

Selittääkö evoluutiopsykologia tunteemme?

Evoluutionpsykologia tutkii mm. mahdollisuuksia tunteidemme jalostumiselle historian saatossa. Se olettaa premisseissään, että reaktioissamme toistuvat piirteet, miten ihminen on selvinnyt yhteisössään ja ympäristössään. Nämä voitokkaat kokemukset tai häviämiset kilpailussa ovat koodautuneet geeneihin ja sitä kautta mielemme maisemaksi. Kulttuuri vaikuttaa tunteisiin merkittävästi, mutta ehkä perustavalla tasolla evoluutiolla on sanottavaa enemmän kuin uskoisimmekaan kokemusmaailmaan.

Toimintamme perustuu tunteesiin ja järkeilyyn, jotka vievät meitä navigoinnissa maailmassa voitosta voittoon ja tavoitteesta tavoitteeseen. Jokainen ratkaisu lisää meidän geeniemme jatkuvuutta tai vähentää niiden mahdollisuutta selvitä. Yhteys tunteiden välillä ei ole suora tai selvä, mutta taustalla vaikuttavat kilpailun lait. Olemme tästä tietoisia ja koemme palkintoja tai menetystä mielessämme eri tilanteissa ja ratkaisuissamme. Aivoissa oleva dopamiinihermosto on erikoistunut palkintojen kokemuksien välittämiseen.

Dopamiinin vaikutuksesta aivomme tuntevat saavutukset voimakkaina eteenpäin vievinä flow tiloina, voiton tunteina ja ilona. Rakkauden kokemus muodostuu usein siitä, että se näkee samankaltaisten geenien, kulttuurien tai meemien jatkuvuuden mahdollisuuksia tulevaisuudessa ja onnellisuus on hyvinkin riippuvainen tästä tarkoituksesta. Masennus taas on yhtä tavalla kokonaisvaltainen kokemus ja on usein seurausta siitä, ettemme pärjää ympäristössämme ja luovumme vallasta. Serotoniinin vähyys liittyy menetykseen ja masennukseen, sen tuoma apeus on yhtätavalla selviämiskeino kilpailullisessa ympäristössä. Tunteiltaan apeaa kohdellaan suotuisammin. Strategiat kilpailla ovat yksilöllisiä, pitkälle kasvatuksen ja geneettisen elämänvoiman keinoja. Tunteet ovat linkittyneitä näihin strategioihin monenlaisin kytköksin.

Tietoisuuteen on koodautunut evoluutiossa monenlaisia tunteiden toimintoja aina empatiasta ja hoivasta yksilölliseen tavoitteissa eteenpäin menemiseen ja voittamiseen. Kaikki nämä voidaan nähdä yksilöpsykologisesti ja tilanteittain vaihtuvasti, mutta myös laajemman yhteisöllisen selviytymisen kautta jalostuneiksi tunteiksi, joissa kuvastuu kuinka ensimmäiset metsästäjäkeräilijä yhteisöt kilpailivat elintilasta toisiaan vastaan ja miten myöhemmin maanviljelyn alettua yhteisöt saavuttivat stabiilin aseman toisia yhteisöjä vastaan. Kyseessä mielemme reaktioissa on siis piirteitä pitkällä aikajanalla tapahtuneesta kilpailusta ja itsekkään geenin valloitustyöstä.

On tärkeää havaita, miten Richard Dawkinsin lanseeraama käsite 'itsekkäästä geenistä' voidaan ulottaa vaikutuksena ja kilpailuna laajemmin yksilöpsykologiaan. Yksi kilpailun muoto on lapsien saattaminen tähän maailmaan. Oman itsekkään geenin taisteluna jälkikasvuna muita yksilöitä vastaan. Rakkaus on yksilöiden yhteistä valmentautumista taistelemaan muita geenejä vastaan. Näemme sen arvokkaana sen kautta, että se on koodautunut evoluutiossa mekanismiksi, jolla geenimme selviävät. Toinen tapa taistella on levittää omia ajatuksia, jotka ovat pysyvämpiä kulttuurissa kuin muiden. Tieteen mestarit ovat saaneet ajatuksilleen vuosituhantisia kaikuja. Samoin on uskonnon kohdalla - hallita muiden ajatustenkulkua ja taistella yhteisönä muita vastaan. Kolmantena tulee sukujen, valtion, politiikan keinot, joilla saadaan makro tasolla jatkuvuutta oman kansakunnan tulevaisuudelle. Tähän liittyy myös valtioiden asevarustelu. Kaikki tämä voidaan nähdä itsekkään geenin kilpailuna muita vastaan.

Itsekkään geenin toiminta ulottuu laajemmin aivojemme mielen estetiikkaan. Estetiikalla tarkoitan että informaatio on kytkeytynyt toiseen informaatioon, ja aivojen modulaarisuus on ositttain päällekkäistä.

Tunnetilat voivat koodautua mielessä myös estetiikaksi, joka ulottuu kulttuuriin ja sosiaalisuuteen, talouteen ja yhteiskuntaan kaikilla tasoilla. Ihmisten mielen estetiikka pitää yllä monia käytäntöjä ja aloja yhteiskunnassa, jolla ei ole suoraa kosketusta suvun tai geenien jatkuvuuteen. Esimerkkinä kulttuuri, joka on informaatioesteettisesti kytkeytynyt toisiin aivojen informaatioalueisiin ja vain etäisesti selviämiseen. Puolustamme kyllä kulttuurejamme, traditioitamme sekä tietoamme, tämäkin voidaan nähdä lopulta osana itsekkään geenin kilpailua. Aivoille onkin ominaista luoda strategioita elämässä pärjäämiseksi. Tunteet takaavat yksilön ja yhteisön menestyksen. Ennen tunnettiin paljon syyllisyyttä. Kulttuuri on muuttunut, syyllistämisien sijaan pyritään Jungilaiseen eteenpäin menemiseen. Tunteiden ja kulttuurisen mielen estetiikka on vaihtunut sukupolvessa huomattavasti, geneettisen jalostumisen ja kulttuurisen mielen informaatiokytkentöjen seurauksena.

Mieli on esteettinen, jossa tunteet ovat osa, kauas historiaan ja sen välityksellä myös tulevaisuuteen ulottuvaa toimijuutta. Toimijuuden moraaliset päätökset saattavat liittyä myös kuoleman jälkeisten palkintojen tai rangaistusten arviointiin. Onko tunteidemme historiallinen ulottuvuus myös ulottuvuutta etiikkana tulevaisuuteen ja kuolemanjälkeiseen? Tämä selittäisi paljon siitä, ettei geenimme taistele, vaan tässä ajassa vaan pitkälle tulevaisuuteen olemuksestaan, jonka välittäjänä ajassa toimii esimerkiksi uskonto. Me olemme kuolemattomia eläessämme jo tätä elämää, ainakin sillä, että päättelymme ja tunteemme ulottuvat seuraaviin sukupolviin ja kuoleman jälkeiseen moraaliseen vastuuseen.

Todellisuutemme pohjautuu kilpailullisille ulottuvuuksille. Näin omasta perspektiivistä filosofisoisin. Ehkä ennen ei ole ymmärretty miten paljon aivojemme tunteet näkyvät yhteiskunnassa mielemme estetiikkana. Minulle tämä on ollut tärkeä huomio.

Evoluutiopsykologialla on paljon annettavaa tietoisuuden tutkimukselle. Ehkä koko tunteidemme spektriin on saatavissa hypoteeseja evoluutiosta ja aivojemme päälekäisistä modulaarisista yksiköistä, jotka ovat koodautuneet ajan saatossa.

Enemmän aiheesta:

Evoluutio, psykologia ja etiikka-artikkeli Hybris-lehdessä

Evoluutiopsykologian perusteet Markus Rantalan luentona

Tieteen ja uskonnon ristiriidasta

Tieteessä on edustettuina erilaisia ajatusmalleja, joita voidaan kutsua paradigmoiksi - aloiksi jotka menevät eteenpäin selittäessään todellisuutta omalla ajatus tai tutkimusprosessilla. Eräällä tavalla myös uskonto edustaa suurta paradigmaa, ajatuskokonaisuutta, joka etenee omaa reittiä, tutkimalla omaa identiteettiään yhteiskunnassa. Keskeistä on nähdä, miten nämä paradigmat eroavat ja yhtyvät osana yhteiskuntamme edistymistä.

Tieteen ja uskonnon voidaan nähdä olevan konfliktissa, itsenäisiä, dialogissa tai integrotuneita. Kaikilla näillä teorioilla on perusteita ja ei ole selvää kuinka tieteen ja uskonnon eroavaisuuksiin ja niiden mahdolliseen ristiriitaan tulisi suhtautua. Kirjoituksessani keskityn uskonnon ja tieteen ristiriitamalliin, koska se osoittaa paradigmojen erilaisen lähestymistavan todellisuuteen. Lähestyn myös aihetta syvemmillä määrittelyillä, millaisista maailmankuvan eroista on kyse. Lopulta luovun ristiriidasta ja tuon esille kommunikaation ja kielen, missä molemmat suuret paradigmat vaikuttavat.

Tieteen ja uskonnon eroa on yritetty selvittää mm. itsenäisyys teorialla, jossa näiden kahden nähdään edustavan eri "magisterioita" - eri alueita ihmisen ymmärryksessä ja kokemuksessa. Kuitenkin historiassa on nähty kuinka pyhät kirjoitukset ja tieteen tutkimustulokset ovat asettuneet ristiriitaan - maailmankuvaltaan ja faktoiltaan. Jatkossa osoitan, millaisista tekijöistä ristiriita syntyy ja miten nämä alat ovat päälekkäisiä. Konfliktiteoriat ovat varteenotettava ja perusteltu katsontakanta uskonnon ja tieteen eroavaisuuteen.

Ristiriidan määrittelyä

Uskonto määritellään Ilkka Pyysiäisen mukaan abstraktioksi, joka on tehty joukosta uskomuksia, käyttäytymistaipumuksia, kokemuksia ja instituutioita. Kun tarkastellaan konfliktia kyse on nimenomaan uskomusten ristiriidasta suhteessa tieteellisiin teorioihin ja tuloksiin. Muut osa-alueet eivät sisällä väitteitä, eivätkä muodosta ristiriitaa, mutta on selvää, että muiden osa-aluiden merkitys määrittyy pitkälle uskomusrakenteista käsin.

Tiede, niin kuin uskontokin, voidaan nähdä laajalti vallitsevana käytäntönä yhteiskunnassa. On monia tieteenaloja ja näiden paradigmoja, joilla on hyvin erilaiset tutkimuskohteet ja tavat tehdä tutkimusta. Tieteestä puhuttaessa käytän kirjoituksessa pikemminkin sitä ilmaisemaan metodia, jolla on tavoite ottaa selvää, jäsentää ja ymmärtää syy-seuraussuhteita maailmassamme.

Uskonnollinen maailmankatsomus on ristiriidassa tieteellisen maailmankuvan kanssa silloin, kun uskonnollisen uskon ajatellaan sanovan jotakin siitä, mitä tiedekin tutkii, ja kun sen väittämät ovat ristiriidassa tieteellisesti perusteltujen väittämien kanssa. Ristiriita kristinuskon kanssa nähdään selkeimmin Raamatun ilmoituksessa ja sen fundamentalistisissa tulkinnassa, esim. maailman luominen, ihmisen luominen, syntiinlankeemus, vedenpaisumus ja ihmeet vastaan tieteen metodologisesta naturalismista syntyneet tulokset eri tieteen aloilla. Raamatusta johdettu maapallon ikä ja luomiseen liittyvät laskelmat ovat selkein ristiriita kristinuskoon pohjaavan kreationismin ja tieteen välillä.

Tieteen metodi on pohjimmiltaan agnostista tai ateistista ja hylkää metodisesti yliluonnollisen turhana tutkimuksen kannalta. Tieteellisen metodin, eli jatkuvan uudelleen arvioimisen ja testaamisen kautta tiede edustaa erilaista tapaa uskontoon verrattuna, jossa ei ole metodia, vaan kertomukset uskomuksia välittävänä tapana. Metodiin nähden tieteen ja uskonnon kategoriat eroavat ja johtavat myös näin väitteidensä tasolla näiden ristiriitaan.

Jumala-hypoteesi ja tiede

Perustavalla tasolla ristiriidassa on kyse myös jumala-hypoteesista johdettujen uskomusten, maailmankuvien ja paradigmojen erosta. On kuitenkin mahdollista, että nimenomaan tai vain tiede voisi antaa Jumalan olemassaolon todisteet ja jopa hävittää ristiriidan tältä osin. Tällaisia todisteita ei kuitenkaan ole ollut näköpiirissä ja on todennäköistä, että jumala-hypoteesi ei ole konfirmoitavissa, eikä falsifiotavissa. Syy voi johtua siitä, ettei tällaista entiteettiä kuin Jumala ole ja sen todistaminen myöskään olemattomaksi ei ole mahdollista.

Mitkään määrät todisteita universumin mekanismeista eivät tulisi riittämään Jumalan saattamiseksi ei-olevaksi. Aukkojen jumala pakenee aina selittämättömään todellisuuteen ja vaikutttaa sieltä käsin osana tuntematonta. Vain täydellinen kaiken teoria ja kuvaus universumistamme suljettuna järjestelmänä voisi selättää Jumala-hypoteesin. Kuitenkin esimerkiksi fysiikassa Jumalan ajatellaan olevan huono ja turha selitys tuntemattomalle. Se selittää kaiken, mutta siitä ei voida johtaa yhtään päätelmää tai ennustusta tuleville kokeille.

On myös mahdollisuus, ettemme näe todisteita, jos Jumalan uskotaan olevan olemassa, mutta väitetään tieteen metodin, metodologisen naturalismin olevan kyvytön havaitsemaan sitä. Jumalan uskotaan vaikuttavan koko kausaalisuuden niin syvissä prosesseissa niin, ettei sitä voida mitata tai jopa sen ulkopuolella, itse Jumalan pysyessä ei kausaalisena ja riippumattomana kaikkeudesta. Kyse on siitä, että jos Jumala on kaikkivaltias, emme voi puhua aukkojen jumalasta, emmekä rajata häntä metodologisella naturalismilla pois universumistamme. Voidaan kuitenkin kysyä, miten ilman kausaalireaktioita voidaan vaikuttaa todellisuuteen vai onko kyseessä kenties deistinen luojajumala?

Todistamisen taakka katsotaan olevan sillä, joka esittää positiivisen väitteen entiteetin olemassaolosta. Kun todisteita ei ole annettu - niitä ei ole uskontojen taholta myöskään pätevästi tuotu, on mahdotonta ottaa sellaista jumala-hypoteesia tieteen lähtökohdaksi. Monen mielestä, Jumala ilmestyy ainoastaan niille, jotka uskovat. Tällainen tekee Jumalasta tieteellistä objektiivisuutta pakenevan ja ei mitattavan. Jumalan mahdollisuus konseptina, ei tee kuitenkaan siitä automaattisesti sellaisia, että tieteen pitäisi ottaa se lähtökohtana. Siksi jumala-hypoteesi on tieteen silmissä eräänlainen historian saatossa muodostunut kontingentti hypoteesi, joka ei ole saanut vahvistusta, eikä falsifikaatiota ja jonka pohjalta on rakennettu suuri määrä aineistoa.

Naturalistinen luonnontiede vastaan jumalusko

Naturalistinen luonnontiede tutkii mekanistisia malleja siitä, kuinka universumissa asioilla on syy-seuraussuhteita esimerkiksi fysiikassa, biologiassa tai neurologiassa. Kaikissa näissä tieteenaloissa ilmiöitä tutkitaan metodologisesta naturalismista käsin. Tutkittujen ilmiöiden selityksenä on naturalismi, luonnollinen maailma, joka tutkii metodologisesti luonnon mekanismeja tuntemamme maailman kautta. Luonnontiede rakentaa malleja siitä, miten todellisuus meidän objektiivisesti ymmärtämillä käsitteillä toimii.

Vaikka luonnontieteen tehtävä ei ole ottaa kantaa Jumalan olemassaoloon (ja siten se ei ole konfliktissa), on selvää, että tieto siitä, kuinka ihminen on solukemiallisten prosessien ylläpitämä systeemi, voi horjuttaa uskonnollisia väitteitä elämän jumalallisesta alkuperästä. Jumalaa ei tarvita ylläpitämään elämää, eikä myöskään evoluution mukaan synnyttämään sitä, kun ensimmäinen kopioituva solu on syntynyt. Luonnontieteiden valossa saattaa näyttää siltä, että deismi olisi todennäköisin mahdollisuus rationaalisesti jumaluuden muodoksi.

On mahdollista, että nimenomaan metodologisen naturalismin avulla voidaan selittää kaikki universumimme ilmiöt ja pystytään huomaamaan universumimme olevan suljettu järjestelmä. Supernaturalistinen usko väittää, että on raja, jonka takana olevaa ei voida tutkia ja tämä kaiken takana oleva vaikuttaa materiaan ja tarkkailee sitä. Uskonnot edistävät tästä päätelmästä tai paradigmasta tehtyjä johtopäätöksiä ja luovat kuvaa yliluonnollisen puuttumisesta elämään, kun kyse on tuntemattomasta tai satunnaisesta.

Tieteessä suhtaudutaan toisin. Vaikka tiede on jatkuvasti tällä tuntemattoman rajalla, se on löytänyt jatkuvasti metodologisen naturalismin kautta siitä tietoa ja vahvistanut hypoteeseja ja uusia syy-seuraussuhteita. Tieteeseen pohjaava ateistinen näkemys luottaa siihen, että tuntemattoman takaa paljastuu aina lisää selittäviä mekanismeja ja lopulta maailmamme toimii omillaan suljettuna järjestelmänä, fysikaalisten lainalaisuuksien mukaan.

Materia ja moraali vastakkain

Kiista tieteen ja uskonnnon välillä tähdentyy kysymykseen reduktionistisesta ja moraalisesta todellisuudesta. Onko fysikaalinen todellisuus - niin kuin luonnnontieteissä usein uskotaan - viimeinen todellisuus, johon kaikki viimekädessä pelkistyy? Uskontoa lähinnä on uskomus, että lopullinen todellisuus on moraalinen tai henkinen - sellainen, joka tavalla tai toisella edustaa oikeudenmukaisuutta maailmassa. Fysikaalista reduktionistista todellisuutta ei voida pitää oikeudenmukaisena, muuta kuin evolutionaalisella, selviytymiseen tähtäävällä tasolla.

Materiasta johdetun reduktionismin ja Jumalasta johdetun moraalin törmäyskurssi ulottuu myös kiistakysymyksiin moraalin luonteesta. Jumalasta johdetut päätelmät uskonnon paradigman mukaisesti, johtavat käsitykseen objektiivisesta moraalista - siis säännöistä tai käskyistä, jotka voidaan luetella ihmisen ulkopuolelta. Tieteellinen näkemys usein uskoo moraalin lähtevän evolutiivisista altruistisista käytännöistä, ollen jonkinlaisia sopimuksia ihmisten välillä ja edistäen sen välityksellä yhteisön ja yksilön selviämistä.

Materiaalisen ja moraalisen todellisuuden luonteisiin uskonnoilla on selvä valmis oletus ja perinne. Tiede on tähän asti löytänyt vastaukset materiasta ja sen toiminnasta, joka eroaa ihmisen itse kokemasta ja monesti uskomasta todellisuudesta. Käsitykset ovat tieteellisistä paradigmoista johdettuja arveluja, joita ei varsinaisesti voida lopullisesti tutkia, mutta ne ovat tietyn tieteenalan yhtenäisen työn edellytyksiä ja jonkinlaisia tieteenalan premissejä. Esimerkkinä ontologinen reduktionismi neurotieteessä, jossa katsotaan tietoisuuden syntyvän neuronien toiminnasta. Toisaalta kysymyksen ollessa hyvin laaja, se jättää lopullisen vastauksen tavoittamattomiin ja lopulta jokaisen henkilökohtaiseksi asiaksi, niin kauan kuin selvää tutkimustulosta asiasta ei ole, vaikka tiedettä tehdessä reduktio olisi ainut sallittu lähestymistapa.

Tiede ja uskonto eri kategorioissa?

Pintatasolla tieteen tutkimustulokset ja uskonnon opetukset asettuvat ristiriitaan. Fundamentalistit kokevat uskonnon ulottuvan luonnontieteisiin ja uskovat pyhien kirjoitusten olevan samanarvoisia tiedon lähteitä kuin tieteen tutkimustulosten. Fundamentalistisissa piireissä saatetaan jopa uskoa tieteen olevan väärässä ja valheellista. Perustavalla tasolla ristiriita on siinä, mikä tunnustetaan tiedoksi. Tiede luottaa omaan metodiinsa ja tiedon falsifioitavuuteen paremman edessä ja sen kautta hahmotettuun kaikkeuteen. Skientismi uskoo, että totuus on paljastettavissa vain ja ainoastaan tieteellisen metodin kautta, jatkuvan testaamisen ja tiedon uudelleen arvioinnin välityksellä. Kirjauskonnot taas ovat ottaneet pyhät kirjoitukset tietonsa lähteiksi ja suurin osa jumala-hypoteesin, yliluonnollisen agentin itsestään selväksi, kumoutumattomaksi lähtökohdaksi.

Jos uskonto jää pelkäksi hyvän elämän ohjeeksi, ei välttämättä ole nähtävissä syviä ristiriidan aiheita. Tällaisella uskon yleisellä tasolla, tieteen ja uskonnon kategoriat eroavat. Uskonto voi edustaa myös jonkinlaista korkeamman moraalin etsintää, ja ehkäpä juuri tällaisen uskon voi kokea mielekkäänä joutumatta ristiriitaan tieteellisten faktojen kanssa. Useasti näyttää siltä, että jos tiedettä ei haluta uskonnossa arvosteltavan, uskonto vetäytyy tällaiseen yleiseen tavoittamattomaan todellisuuteen, jossa se välttyy konflikteilta.

Tieteen metodi saattaa olla monissa tutkimuksissaan todellisuutta pelkistävä ja spesifi, ja siten myös tutkijan usko voi elää rinnakkaista elämää tieteellisen tutkimuksen kanssa - jotkut ovat pystyneet yhdistämään uskonnollisen ja tieteen luonnollisen maailman. Kysymys voi olla siitä, millaisen etäisyyden ottaa uskontonsa sanomaan tai sen yksityiskohtiin ja miten perustavalla tavalla kokee soveltavan uskontonsa sanomaa tieteen maailmankuvaan. Etäisyyden otottossa on huomioitava, että on epärationaalista, jos alkaa perustella tieteellisten faktojen maailmaa uskontonsa opeilla. Tähän helposti ajaudutaan, jos uskontoa pidetään todempana kuin tiedettä. Toisaalta ei voida mielestäni myöskään ajautua täysin relativistiseen maailmaan, jossa ajateltaisiin kummankin edustavan vain erilaisia kielipelejä - ilman sen suurempaa päämäärää totuudesta.

Totuus on tärkeä arvo, jota niin tiede kuin uskontokin haluavat tavoitella. Näiden metodien ja väitteiden ollessa ristiriidassa on huomattava, että vain toinen niistä voi lähestyä totuutta. Totuuden hankkimisessa yhteiskunta on luottanut tieteen sanomaan ja se on antanut jo pitkään ihmiselle kaikkein rationaalisimmat toimintamallit, useiden uskontojen jäädessä ilmoituksen, pyhien kirjoitusten varaan. Uskonon rooliksi onkin monesti jäänyt sovittaa uusi tieto elämäntapaan ja traditioihin ja luoda tottumusta uusille ajatuksille. Uskonto ottaa kokonaisvaltaisemmin huomioon ihmisen ja hänen mieltymyksensä tuttuihin asioihin, kun taas tiede edistää tietopohjaamme riippumatta vanhoista käytännöistä.

Onko pelkästään rationaalinen maailmankuva mahdollinen? 

Jos on nähtävissä, että uskonto ja tiede ovat selvässä konfliktissa, ajautuminen kongnitiiviseen dissonassiin, kahden maailmankuvan psykologiseen kilpailuun, ei edistä yksilön koherentin maailmankuvan muodostumista. Kummatkin antavat paljon aineksia maailmankuvan luomiselle, mutta on tietotasolla olisi tehtävä selvä ero näiden kahden välillä. Konflikti osoittaa sitä, että rationaalisella tasolla valittavana on yksinään uskonnon tai tieteen maailmankuva. Miksi sitten nämä päinvastoin sekottuvat käytännössä?

Ihmisten kulttuuri pitää sisällään uskonvaraisia merkityksiä asioiden syy-seuraussuhteista. Emme ole täysin rationaalisia siinä mitä maailmasta tiedämme tai mitä siitä uskomme. Tietomme on uskonvaraista siinä suhteessa, että se perustuu kognitiivisessa mielessä opittuun kokemukseen ja induktioon - uskomukseen asiantilan pysyvyydestä. Se voi myös perustua jonkin tietolähteen ilmoittamaan asiantilaan. Asiantila saattaa olla tieteellisesti todistettu tai ei, mutta vasta kun olemme oppineet erottamaan toisistaan nämä asiantilojen lähteet tiedämme onko kyse tiedosta. Kyse voi myös olla dogmatismista, uskosta joihinkin teorioihin ja niiden maailmankuvaan lopullisena, viimeisenä totuutena. Tällaista pidetään tieteen kehityksen kannalta jämähtäneenä ja turmiollisena, kun taas uskonnossa tällainen uskomus on vallitseva.

Tietäminen on opittava asia, jossa luottamus tietolähteen antamaan tietoon vahvistaa todellisuuden tuntemista. Tietommekin on lopulta vain merkityksiä, emmekä voi aina olla täysin varmoja, että merkityksemme ovat johdonmukaista tietoa, eivätkä pelkästään kokemusperäisiä uskomuksia. Tieto ja uskomus monesti sekottuvat muussa kuin tieteellisessä yhteydessä, jossa on selkeät metodien vaatimukset tiedon tuottamiseen. Elämme merkitysten välityksellä ja annamme itsellemme luvan käyttää kieltä muussakin kuin todistetun tiedon yhteydessä.

Kieli itsessään on sopimusten varaisia merkityksiä ja tulkintaa siitä, mitä sanoilla tarkoitetaan. On siis mahdotonta päästä uskomisesta täysin rationaaliseen tieteelliseen maailmaan kielen käytön takia. Kieli muotoilee ihmisen merkityksiä ja  rationaalisuutta, siksi täysin uskomuksista vapaa, tieteellinen ja ainostaan rationaallinen maailmankuva ei ole mahdollinen. On kuitenkin huomattavaa, että rationaalisuuteen pyrkivä maailmankuva tiedostaa paremmin uskonvaraisen tiedon luonteen ja osaa arvioida sen käyttöä, verrattuna uskonnon maailmankatsomukseen, jossa ei välttämättä opasteta tällaiseen tiedon kriittiseen arviontiin.


Lähteet:

Ilkka Niiniluoto, Juha Sihvola (toim.), Nykyajan etiikka : Keskusteluja ihmisestä ja yhteisöstä, Gaudeamus, Tampere 2005

Ilkka Pyysiäinen, Jumalten keinu: kiertoajelu uskontotieteessä, Gaudeamus, Tampere 2006

Toivo Salonen, Tieteenfilosofia, Juvenes Print, Tampere 2007

Aikamatkaajan matkassa

Blogini Aikamatkaaja aloittaa pian kirjoituksella tasa-arvosta. Tervetuloa jakamaan ajatuksia ja kulkemaan kanssani matkaa ajassa ja tulevaisuudessa. Blogissa aluksi tuodaan esiin kysymyksiä ihmisyydestä, tieteestä ja uskonnosta  - asioita, joita yritän ymmärtää omassa aikamatkassani. Lähestymistapani aiheisiin on lähinnä naturalistinen, eli perustuu luonnollisiin tapoihin ymmärtää maailmaa nykytiedon pohjalta. Kirjoituksia on tulossa harvakseltaan, mutta koitan panostaa niiden laatuun senkin edestä. Toivottavasti voin antaa teille ajateltavaa ajassa. Pyrkimyksenäni on ymmärtää maailmaa syvemmältä, kuin se arkipäiväisessä kielessä on yleistä. Mukavia lukuhetkiä Aikamatkaajan matkassa!