Totuuden etsintä on hyvä tavoite. Nimenomaan etsintä. Mitään valmista totuutta ei maailmassa ole, ja omasta totuudesta voi kehittyä sellainen lyömäase, etteivät sitä muut kestä. Totuuden etsintä ei saa kuitenkaan olla liian vakavaa. Lopulta kaikki, ehkä loputtomasti perusteltu metafysiikkakin, palautuu ihmisten välisiin suhteisiin, rakkauteen ultimaattisesti.
Niinpä totuus jää tavallaan kakkoseksi tärkeysjärjestyksessä siinä, miten ihmisiä kohtaan on käyttäytynyt. Omasta 'totuudesta' on mahdollista antaa tilapäisesti periksi silloin, kun saavutetaan yhteistyön sujuvuutta tai rakkautta, mutta ei millä tahansa moraalisella hinnalla. Totuus on hyvä pyrkimyksenä, mutta pyhitettynä, ehkä liian kova toteamus muille, varsinkin jos rakkaus siitä kärsii. Totuus haastaa uhrautumaan, jotain sellaista tärkeää elämässä, jossa ihminen saattaisi olla sosiaalisesti parempi, mutta kun totuus ja rakkaus asetetaan pariksi, ymmärretään, että kumpikin on voimallisia vain yhdessä. Joku voisi kutsua tätä kristilliseksi ateismiksi.
Se mitä olemme ihmisinä ei lopulta perustu viimeiseen ontologiseen, perustavaan todellisuuteen asioista. Metafysiikka ja uskomukset ovat tärkeistä kun viestitään vertaisten kanssa ja jaetaan sama kulttuurinen maisema keskusteluissa. Kuitenkin ei tieteelliset maailmat, kuten mytologiat liittyvät sellaiseen todellisuuteen, josta emme lopulta voi sanoa yhtään mitään varmaa. Raamattu on yksi tällainen mytologia. Eli sellaiseen maailmaan, jota emme voi tieteellisesti perustella. Lopulta metafysiikka häviää ihmisten väliltä ja niiden tunnesisällöt ja siteet tulevat merkityksellisisiksi. Ihmisten väliset suhteet, siihen mitä ultimaattisesti rakkaus toisia kohtaan osoittaa.
Olemme oman metafysiikkamme vankeja, mutta kantaako metafysiikka ihmisten keskellä välittämistä ja rakkautta, on oleellisempi kysymys, ei se kuka oli lopulta tismalleen oikeassa. Tämä on tällainen yksi näkemys, kurjempiakin todellisuuden näkemyksiä on, jossa edes rakkaus ei merkitse mitään, koska kaikki palautuu kuolemassa nollaan. Tavallaan totta, mutta ajassa meidän olemuksellamme temproaalisena on merkitystä, jokaisella rakkauden teolla on ajallinen merkitys, vaikka kaikki olisi lopulta merkityksetöntä universumin kuollessa. Tietoinen kokemus on kuitenkin se mikä ratkaisee sen millaiset uskomukset ja niistä johdetun metafysiikan muodostamme, joka kuitenkin palautuu siihen miten olemme muiden ihmisten ja luonnonjärjestyksen kanssa.
Tavallaan tarkoitin pohjimmaisesti, että tietoista kokemusta määrittää metafysiikka, uskomukset, jotka transsendenttisesti ylittävät materiaalisen maailman, kuten käsitykset jumalasta, tuonpuoleisuudesta, yliluonnollisesta tai vaikkapa ateistisesta harvemmin ideologisista uskomuksista maailmankaikkeuden määreenä. Koko sisäinen fenomenaalinen kokemuksemme on toisella tasolla kuin materia, mitä perustavana tasolla ihmisinä olemme ja mitä ympäristössä voimme havaita.
Tämä metafysiikka kuitenkin palautuu ihmisten välisiin liikkeeseen, tunnelmiin ja vaikutuksiiin. Tässä tulen rakkauteen, metafysiikka ihmisten toimintana palautuu lopulta ultimaattisesti rakkauteen. Siihen millainen olen toisille ihmisille, vaikka olisinkin metafyysisesti hyvin korkealla tiedossani. Metafysiikka on pettävää, ja siinä on vaikea perustella tietojaan järkevästi tai ainakin kaikki perustelut tuntuvat lähes yhtä hyviltä tai muodostavat oman kulttuurisen uskomusten piirin jatkumoja.
Tullaan siihen mitä jo looginen empirismi kosketti tietoteorinana. Siis sellaisena arviointina missä pyrimme määrittämään, miten voimme hankkia tietoa maailmassa. Metafysiikka on vaikea laji saada tietoa ja käyttäytyä niin, että sillä tiedolla saavuttaisimme muuta kuin kulttuurista yhdenmukaista toimintaa. Tiede on kiistellyt loogisesta empirismistä, joka teki jaon tieteen ja metafysiikan välillä jyrkästi, mutta perustavalla tasolla, meidän on huomattava että tieteellinen metodi, varmennettu tieto ja metafysiikka, jumalana, kulttuurimytologioina, joidenkin mukaan ilmoitus’tietona’ tai vaikkapa myöskin ateistisina uskomuksina, ovat erilaisia ja keskustelevat tiedon olemuksesta eritavoin. Samoin ne suhtautuvat rakkauteen maailmassa eritavoin.
Pragmaattisesti se mikä toimii maailmassa on tietoa ja sen kanssa pystyy navigoimaan maailmassa. Metafysiikka on enemmänkin kulttuurista navigointia, kuin pitävää tietoa todellisuuden ohjaavuudesta. Kuitenkin kaikki tieto, metafyysinenkin, on tämän universumin lainalaisuuksien deterministisen järjestyksen asteittaista, kerroksittonutta tuntemista, vaikka emme voi olla varmoja tiedon paikkansa pitävyydestä. Fiktiokin voi osoittaa rakenteita, mutta tavallaan sen semantiikka palautuu fyysisyyteen, siihen että oikeasti minun suhteellani toisiin on suurempi merkitys, kuin sen rakenteita opettavalla fiktiivisellä semantiikalla. Tätä on myös tietomme jumalasta moraalisena kompassina. Sen opetus on lopulta fyysinen, ja palautuu ultimaattisesti keskinäiseen rakkauteen.
Minusta ateistisesti kaikki palautuu yksilöön, vaikka tietoisuuskin ulottuu ulkopuolelle. Tätä kuitenkin lohdullisesti määrittää toteamus, että metafysiikka, jolla elämäämme rikastamme, palautuu fyysisyyteen, ihmisten välillä oleviin suhteisiin ja ultimaattisesti rakkauteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti