Okei, niin elikkä, silleen, että kuin miehillä arvostetaan sellasta toimijuutta ja tietyssä määrin, sellaista aggressiivisuutta, että ne niin kuin hallitsee tai tavoittelee asioi. Lapsil se näkyy tai pojilla esimerkiksi semmosena fyysisenä aggressiivisuutena tai verbaalisena aggressiivisena humorina. Mutta sit aikuisille se näkyy semmosena, että tavoittelee erilaisia asioi niin kuin varallisuutta tai hienoa taloa tai autoa tai venettä. Se aggressiivisuus näkyy aikuisella semmosena kilpailuna, että aikuisil ei enää suvaita sellasta niin kuin suoraan aggressio, mutta niin kuin jotenkin teinien maailmassa on ihan tavallista semmoinen suora aggressiivisuus peleissä.
Joo, ja sitten tämä aggressio näkyy parisuhteessa, tietyllä tavalla voimakkaana toimijuuten korostumisena miehellä. Tavallaan se, että se heijastuu moniin parisuhteen asioihin. Jos tällaista toimijuutta ei opetella lapsena aggressiivisuuden kautta, niin sitä voi olla vaikea saavuttaa myöskään aikuisuudessa, koska silloin ei ole omaksunut semmos välttämättä riittävä miehiltä odotettava aggressiivisuutta tai oman asiansa ajamista. Miten kauniisti sanotaan, sanotaan sitä, että niin kuin pärjäis yhteiskunnassa ja yhteiskunnassa pärjätäkseen tarvitaan tietty määrä aggressiivisuutta. Naiset myös helpolla pitää sitä miehellä sitä aggressiivisuutta semmosena moraalisena selkärankana, että ne on jämeriä tai miehiä, että niillä on jotain periaatteita mitä ne puolustaa.
Sillä aggressiivisuudella tavallaan puolustetaan omaa toimijuutta, mutta eri ikäisenä ja kehitysvaiheissa sekä parisuhteissa tämä kanavoituu kovin erilaisesti. Miehiltä vaaditaan tätä, mutta sitä on vaikea tunnustaa ja kanavoida nykyisessä yhteiskunnassa, jossa naisten asema on jotenkin sellainen, että se määrittelee pitkälle miestenkin asemaa. Naiset usein yksin päättää parisuhteistaan, evolutiivisen paineen sanelemina, joissa miehet ovat yliedustettuja tai laajemminkin he päättävät siitä, millaiseen asemaan he tietyt miehet asettaa. Niin kuin omalla toiminnallaan he ovat yhtenäisempiä kuin miehet, joilla on vain aggressiivisuus, mutta vähemmän yhteistyökykyä ja kulttuurin lukemista. Tietty antisosiaalinen agenda kuuluu tähän agressiivisuuteen ja se on monesti vaikea sovittaa yhteen yhä smoothimmassa yhteiskunnassa, jossa yhteistyö ja viestintä on yhä tiiviimpää.
Narsismi on korostunutta aggressiota. Se on systemaattisempaa ja kokonaisvaltaisempaa sekä suunnitelmisempaa toisten näkemistä välineenä kuin aggressiivisuus. Narsismi on epäsuoraa aggressiivisuutta ja sen alalaji. Sosiaalinen media on täynnä usein narsistista aggressiota. Se on piikittelevää ja tietyt asemat ja asenteet pitävää, sen sijaan että siinä pyrittäisiin edes yhdessä ymmärtämään asiasta enemmän. Aggressiivisuus näkyy siinä että jatkuvasti tarkkaillaan valta-asemia. Ja se tekee keskustelusta epädemokraattista ja ahdistavaa useimmille.
Aggressiivisuutta kanavoituu laajasti yhteiskunnassa. Huumorin varjolla työpaikalla vitsailu ja piikittely tai sosiaalinen peli ovat nykyisen miesten aggression suurimpia ilmentymiä. Miehet ovat ongelmissa, vuosisatoja ja tuhansia vuosia kestäneestä roolistaan yhteiskunnassa. Luolamiehen perhettä ja yhteisöä koossapitävää voimaa ei kanavoida enää niin. Monet ovat muuntuneita aggression muotoja. Se on peiteltyä, koska suora aggressio nähdään aikuisten maailmassa alkukantaisena. Aggressiivisuudella on valtaa kanavoituneena hälyttävän paljon yhteiskunnassa.
Liian altruistinen suhtautuminen ympäristöön tekee ihmisestä helposti hyväksikäytettävän. Tällainen ihminen ei tunnista rajojaan ja tiedosta, kun niiden yli kävellään. Tietty määrä kanavoitua aggressiota saattaa olla hyödyksi, mutta toivoisi sitä että keskustelijoille ja vuorovaikutuksessa oleville henkilöille jätettäisiin tilaa ja suhtauduttaisiin heihin yhdenvertaisesti.
Demokratiassa pyritään jättämään tila toisten mielipiteiden ilmaisulle ja otetaan opiksi toisilta. Hierarkiseen järjestelmään fiilis on aivan eri. Siinä totuudella ei ole väliä, vaan joidenkin päälliköiden eturyhmiin kohdistuvalla todellisuudella. Mutta demokratiassa totuus nousee tärkeäksi, nimenomaan yhdenvertaisuutena ja tilana, jonka jokainen päättäjä jättää yleisölleen ei-aggressiivisena käyttäytymisenä sananvapaudessa, jossa on oikeudet toimia ja vaikuttaa. Ei-aggressiivisuus on sosiaalisen käyttäymisen opettamana laajasti kannatettavaa.
Keskustelu käytiin filosofi Jarkko Niemelän kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti