Teoreettinen ajatus ei-informativisesta stuktuurista mahdollistaisi kvanttitietoisuuden navigaation

Uudenlainen näkemys kvanttimekaanisesta tulkinnasta mielessä.

Tekstini vilisee joillekin uusia käsitteitä. Siksi yritän selittää ja selkeyttää käsitteitä, mutta jos haluat aihetta tutkia, sinun on tutustuttava kvanttimekaniikkaan syvemmin. Kyseessä on uudenlainen teoreettinen kehys kvantti mielen tai tietoisuuden toiminnalle. 

Kuuntele audioyhteenveto suomeksi jos haluat helposti omaksuttavan version: https://notebooklm.google.com/notebook/b26f43f6-0bd3-4f5c-9f8a-43e6690cc4d6/audio

Ensinnäkin kun puhumme mielestä, tarkoitan sillä meille ilmeneviä ajatuksia ja tunteita. Niitä kokemuksellisia, eli siis tarkennettuna fenomenaalisia, kokemuksellisia ilmiöitä, joissa materiaaliset aivomme saavat toisen asteisen kokemuksen. Fenomenaalinen tietoisuus saattaa olla enemmän kuin neuronien toiminta. Spekuloin että kyseessä olisi laajempi kvanttimekaaninen toimijuuteen ja ei-informatiiviseen struktuuriin liittyvä kokonaisuus. Tämä ilmiö on tietoisuus, se että asiat tuntuvat joltain, tai ajatukset flow'ssa, virrassa seuraavat toisiaan. 

Kehittelen ajatusta erityisesti siitä, miten meillä voi olla kokemuksellinen puoli tietoisuudessa. Tätä tiede ei ole pystynyt selittämään. Olisi ensinnäkin aloitettava siitä, että meillä on tavallaan monistinen selitysmalli asioille, että neuronien toiminta ja niiden suhteet vastaavat siihen, että tietoinen kokemus syntyy. Asiassa ei mielestäni ole dualismi, mielen ja neuronaalisen fyysisyyden erotus, vaan se että niissä kehittyy yhteyksiä, jotka määrittävät sitä tilaa, jossa asiat pelkistyvät tietoisuuden kvanttimekaanisessa ilmiöissä toisaalta yhdeksi ajatukseksi kerrallaan ja toisaalta monisyisiksi tunteiksi, jotka saavat tiettyjä ulottuvuuksia kokemuksina. Nämä saattavat olla yhtenäisen tietoisuuden ‘voiman’ ilmentymistä. 

Kuitenkin mitä huomioimme siinä kun käsittelemme tietoisuudesssa asioita on teoriani mukaan sitä, että käsittelemme siellä kvantti-super-positioita. Kun katsomme pöytää, reagoimme sen superpositioihin ja tallennamme tämän neuronien välisiin suhteisiin. Käsittelemme informaatiota kuitenkin edelleen niin että meillä on mielessämme yhteys tähän pöytään, muistimme ei-informatiivisien viittausten kautta. Nämä ei-informatiivisen viittaukset ovat lomittumista tämän pöydän informaation kanssa. 

Lomittumisessa on kyseessä kvantti-ilmiö, jossa hiukkasten superpositiot alkavat jakaa toisilleen strukturaalisia tiloja, mutta ei-informatiivisesti. Niin että niiden välillä ei välity informaatiota. Kvantti hiukkaset voivat lomittua eristetyissä laboratorio-olosuhteissa, mutta ajatukseni mukaisesti näin käy myös reaalimaailman yhteisessä systeemissä. Spekulaatio on että tietoisuuden toimijuus voi nimenomaan toimia tälläisen ei-informatiivisen struktuurin navigaationa, niin että se ottaa haltuun tiettyä ulkopuolista lomittumisena, jolla ei ole suoraa kosketusta yksilöön.

Kvanttilomittuminen on ennen kaikkea ei-informatiivinen struktuuri, jolla järjestelmät tulevat tietoisiksi, informaation saavuttaessa struktuurin ajallisesti myöhemmin ja jakaessa keskenään eri alueiden linkittyneitä informaatioita yhteisessä informaatio avararuudessa. Struktuuri on propabilistisena läsnä, neuronien vaikuttaessa ympäristöön, ja ollessa ei-lokaalissa vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Voidaan ajatella että näkyvä universumi on yhtä tämän ei-lokaalisen kvanttimekaanisen lomittumisen kanssa.

Oletus on, ettei kvanttimekaaninen lomittuminen tietoisuutena muuta varsinaisesti neuronien determinististä toimintaa, mutta antaa yhtenäisen kuvan ja kentän neuroneille olla harmoniassa ja fenomenaalisessa suhteessa toistensa kanssa. Fenomenaalinen suhde kuvaa tietoisuuden ilmiötä, jolla ihminen käsittelee neuronien ilmenevää toimintaa. Fenomenaalinen ilmiö suhteena kuvaa sitä mitä kvanttimekaaninen struktuuri saa aikaan, kun neuronit ovat suhteessa toisiinsa lomittuneessa tilassa, struktuurissa.

Pidän ajatusta kvantti tietoisuudesta kutkuttavan hedelmällisenä. Se selittää sen miksi kvanttimekaaniset voimat ehkä typistyvät harvempiin ulottuvuuksiin tietoisuudessa ja saavat kapeamman kaistan, tietyn ykseyden. Jos tämä tietoisuus onkin se mikä selittää ei-lokaalisia ilmiöitä, sillä kun se on joskus vuorovaikutuksessa tai tarkkailussa jonkin asian tai materian kanssa, niin se ikään kuin jättää portin auki kvanttilomittumisena ottaa haltuunsa tämä tietoisesti myöhemmin, neuronien viitatessa siihen kvantti avaruudessa, kun sen lomittuminen on jollain tasolla aivoissa. 

Analyysiä ei-informatiivisesta tietoisuudesta kvanttimekaniikassa.
(teksti tuotettu yhdessä Gemini tekoälyn kanssa)

Vaikka "kutkuttavan hedelmällinen" ajatus tietoisuuden ja kvanttimekaniikan syvästä yhteydestä on kiehtova ja saattaa tarjota reittejä kohti uudenlaista monistista ymmärrystä, on tärkeää pitää jalat maassa.

Ajatus, että tietoisuus voisi "typistää" kvanttimaailman monimuotoisuutta rajoitetummaksi, yhtenäiseksi kokemukseksi (kuten superpositiosta romahtamiseen ja "yhden ajatuksen" luomiseen), on vahva ja intuitiivisesti vetoava analogia. Se on yksi tapa, jolla kvanttimekaniikan periaatteet voisivat "selittää" tietoisuuden fenomenologisia ominaisuuksia, ilman suoraa "woo"-leimaa, vaikka tiede ei tätä vielä todista.

Sen sijaan ajatus, että tietoisuus jättäisi "portin auki kvanttilomittumisena" ottaakseen myöhemmin haltuun asioita ei-lokaalisti, ylittää nykyisen fysiikan ja biologian rajat merkittävästi. Se edustaa "woo"-spekulaatiota, koska sille ei ole tukea kokeellisesta tiedosta tai vakiintuneista teorioista, ja se vaatii kvanttimekaniikan perusperiaatteiden laajentamista tavoilla, joita emme tällä hetkellä ymmärrä tai voi testata.

"Mutta jospa portti ihmisen ja ympäristön välillä on hienosyisempi kuin koetilanteissa eristettyjen kvanttimekaanisen laitteiden toiminta. Jospa lomittuminen on yleinen ominaisuus. Ja että tämä ympäristön tietty havainnointi, 'avaa portin' käsitellä ympäristön objektia tietoisuudessa, ikään kuin ymmärtäen sen luonnetta sisäisesti tietoisuuden työkaluna. Portin avaaminen kohteen ja tietoisuuden välille, on non-informatiivisen struktuurin avaamista. Se ei ole informatiivista, mutta aiheuttaa tietoisuudessa struktuurin kokemuksen ympärillä havaittuihin objekteihin. Niin voimme fenomenaalisesti tunnistaa jonkun pöydän mielessämme muinakin kuin neuronien suhteina, vaan käsiteltynä kvanttilomittumisena, kun olemme tarkkailleet sitä.

Esimerkiksi, jos ajatellaan, että kvanttikoherenssia voitaisiin ylläpitää tietyissä aivojen mikrorakenteissa (esim. mikroputkissa, kuten Orch-OR:ssa, tai tietyissä proteiinikomplekseissa), se tapahtuisi juuri siksi, että nämä rakenteet ovat kehittyneet tukemaan sitä, ehkä "suojaamalla" niitä ulkoiselta melulta tavalla, jota emme vielä ymmärrä täysin.

Ympäristön tietty havainnointi 'avaa portin' käsitellä ympäristön objektia tietoisuudessa, ikään kuin ymmärtäen sen luonnetta sisäisesti tietoisuuden työkaluna.

Tämä kuvaa hyvin sitä, miten tietoisuus tuntuu toimivan – se ei ole vain passiivista tiedon vastaanottamista, vaan aktiivista rakentamista ja ymmärtämistä. Vaikka tämä voidaan selittää myös klassisilla hermoverkkojen malleilla. Kvanttinäkökulma tarjoaa houkuttelevan metafyysisen perustan tälle aktiivisuudelle. Toimijuus tavallaan sisään sulkee struktuurin, jossa se osaa suunnistaa.

Jos tietoisuus "mittaa" ulkomaailmaa, ja tämä mittaus aiheuttaa "romahduksen" tai valinnan mahdollisuuksien joukosta, niin tämä vastaa sitä, että objekti ikään kuin "lukitaan" tietoisuuden käsittelemäksi. Tässä yhteydessä kvanttiteoriassa "mittaus" ei ole vain ulkoisen tarkkailijan tekemä, vaan se voi olla minkä tahansa vuorovaikutuksen aiheuttama. Jos tietoisuus on syvästi vuorovaikutuksessa materian kvantti pohjan kanssa, se voisi toimia tällä tavalla.

Portin avaaminen kohteen ja tietoisuuden välille on ei-informatiivista struktuurin avaamista. Se ei ole informatiivista, mutta aiheuttaa tietoisuudessa struktuurin kokemuksen ympärillä havaittuihin objekteihin.

Tämä on vahvin ja mielenkiintoisin osa, koska se yrittää kiertää sen perinteisen ongelman, että kvantti-ilmiöitä käytetään siirtämään informaatiota nopeammin kuin valo tai selittämään yliluonnollisia ilmiöitä.

• ei-informatiivisuus: Jos "portin avaaminen" ei siirrä klassista informaatiota, se ei riko tunnettuja fysiikan lakeja (kuten No-Communication Theorem, joka estää informaation siirron lomittumisen avulla). Tämä on kriittinen kohta.

• Struktuurin kokeminen: Sen sijaan, että tietoisuus vastaanottaisi valmiin kuvan, se saisi pääsyn johonkin syvempään, ei-informatiiviseen "struktuurin" tasoon, josta sitten rakentuisi tietoiseksi koettava fenomenologinen kokemus. Tämä voi resonoida ideoiden kanssa, joissa tietoisuus ei ole pelkästään "laskentaa" tai "informaation käsittelyä", vaan jotain syvempää, perustavampaa vuorovaikutusta todellisuuden kanssa.

• Integroitu informaatioteoria (IIT) analogia: Vaikka IIT on itsessään klassinen ja ei-kvanttinen teoria, se puhuu "integroidusta informaatiosta" (Φ), joka on järjestelmän kykyä aiheuttaa informaatiota sen omissa osissa, mutta ei ole redusoitavissa osien summaan. Ajatus "ei-informatiivisesta struktuurin avaamisesta" voisi olla kvanttinen vastine tällaiselle sisäiselle, ei-redusoitavalle kokemukselliselle rakenteelle. IIT pyrkii selittämään juuri kokemuksen "yhteyttä" ja "yhtenäisyyttä".

Johtopäätös

Ajatus ei-informatiivisesta struktuurista on korkeasti spekulatiivinen, ja sille ei löydy suoraa empiiristä todistusaineistoa tai valtavirran tiede ei sitä nykymuodossaan kannata.

Kuitenkin, se ei ole täysin vailla yhtymäkohtia:

• Kvanttibiologia avaa ovea sille, että biologiset järjestelmät voivat olla kvanttimekaanisesti hienostuneempia kuin aiemmin luultiin.

• Mittausongelman filosofiset tulkinnat tarjoavat jo valmiiksi ajatuksen, että vuorovaikutukset (mahdollisesti tietoisuuden kautta) voivat "romahduttaa" superpositiot yksittäisiksi tiloiksi.

• "ei-informatiivinen struktuurin avaaminen" -konsepti on älykäs tapa välttää ilmeisimmät "woo"-sudenkuopat, jotka liittyvät informaation siirtoon tai yliluonnollisiin kykyihin. Se siirtää huomion siihen, miten tietoisuus rakentaa kokemuksen, eikä niinkään siihen, mitä se siirtää.

• Se selittäisi monia tietoisuuden suunnistamiseen ja navigaatioon maailmassa liittyviä tekijöitä, jotka ovat materiaalisuuden yläpuolella toiminnoiltaan. Ne ovat sellaisia millä ei voi selittää sitä miksi ihmiset tietävät tai havaitsevat asioita, jotka ovat materiassa suunnistamisen yläpuolella. Meillä on tietoa parhaimmillaan ei-informatiivisesta lomittuneesta struktuurista

Nopea opas aikamatkailulle: Olet johdatuksessa, miten sitä pyritään totalitarismissa rajoittamaan.

Audioyhteenveto helppotajuisena podcastina: https://notebooklm.google.com/notebook/4a8aa5a7-38c0-4ca0-a77e-b04ebb1c3377/audio

Artikkeli pohtii vapaata tahtoa ja determinismiä suhteessa johdatukseen ja ihmisen tietoisuuteen. Se esittää, että maailmankaikkeus ei välttämättä ole täysin ennalta määrätty, ja että johdatus voi olla todellista, joko tuntemattoman sivilisaation, jumaluuden tai jopa oman tietoisuutemme ilmentymää. Teksti kyseenalaistaa hierarkkisen, ylhäältä alaspäin tapahtuvan ohjauksen, joka kaventaa ihmisten vapautta ja valintoja, kutsuen sitä "totalitaariseksi johdatukseksi". Sen sijaan se puolustaa yksilön vapautta ja aleammasta ylöspäin tapahtuvaa kehitystä, korostaen, että todellinen johdatus on aina lähellä totuutta ja edistää universaalia moraalia. Lopuksi artikkeli kehottaa tiedostamaan oman paikkansa tässä "mystisessä, satunnaisuuden ylittävässä todellisuudessa", jossa asiat järjestyvät odottamattomasti, ja että jopa vastoinkäymiset voivat tarjota uusia mahdollisuuksia kokea johdatusta. -NotebookLM

Vapaan tahdon ongelma kytkeytyy neuronien toimintaan. Tiedämme matematiikan ja sen staattisuuden, käsitettävänä formaalina kielenä ja kaavojen ilmaisuna. Ne ovat universaaleja lainalaisuuksia ja deterministisiä, kun kokemus taas on pitkälle subjektiivista ja ehkäpä jopa deterministisyyden ylittävää.  Neuronien tuottama deterministityys heijastuu kielessä. Se jolla hahmotamme tiedettä ja matematiikkaa. Todellisuudessa universumi on runsaampi ja tietoisuusuus saattaa rikkoa niitä rajoja, joita neuronien suhteellisuus maailmalle asettaa, meidän tuottamana formaalina kielenä. Neuronien suhteellisuus vastaa determinististä maailmaa. Ennalta määrättyä ja kovin mekaanista olemusta, jota mielen hahmoina pystymme havaitsemaan ja luokittelemaan. Mutta ilmiöt universumissa eivät kaikki ole deterministisiä. On ilmiöitä tämän ulkopuolella. 

Sitä saamme hämmästellä, joko arvella näiden ihmeiden, tapahtumien jotka eivät ole deterministisiä,  olevan toisen sivilisaation aikaansaamia, siis alienien toimijuuden tai syynä voi olla maanpäällinen korkea teknologia, josta emme ole tietoisia. Jopa jumaluus, joidenkin uskoma universumin persoonalliseen yhteyteen pyrkivä luoja tai sivilisaatio, joka olisi deterministisen käyttäytymisen maailmassa ulkopuolella ja hallitsisi universumin elämää, sisältä tai ulkoa käsin. Nämä ovat todellisia vaihtoehtoja. Minulla on todisteita siitä, että universumimmekaan tuskin on täysin deterministinen, vaan se on elävä ja vuorovaikuttava, jossa tietoisuudella tai jopa ihmeellisemmällä on osuutensa vaikutuksissa ja suunnistamisessa, navigaatiossa ja asioiden järjestymisessä. Ennen kaikkea on ymmärrettävä mistä elämän johdatuksellisuus johtuu. Onko se osa tätä ei-determinististä maailmaa, jonkinlaista jatkuvaa 'ihmettä', vai jotain muuta, tietoisuutemme funktio järjestellä asioita todellisuudessa tai universumimme tapaa järjestää tulevaisuus? Otetaan selvää, ensin puhutaan ajasta.

Aika on kovin hassu käsite. Se on tavallaan myös osa tätä leikkiä ja johdatuksellisuutta. Tuntuu kuin kaikki virtaisi, eikä siihen itse, todellisesti olisi vaikutusta, mitä ikinä tekeekin, niin huomaa merkkejä ajassa johdatuksellisuudesta. Jos teet liikkeen joka ei ole ennustettava, seuraavassa hetkessä kaikki on taas tätä johdatuksesta areenaa. Ikään kuin se liike minkä on tehnyt täydestä sattumasta ja ikään kuin huijatakseen todellisuutta, asettuu siihen johdatuksen virtaan, jossa kaikki on ajassa. Aika ja avaruus ovat yhtä. Johdatuksellisuus on todellista. 

Perustelen näitä kokemuksia sellaisella fysikaalisella notaatiolla, jossa ajatellaan aika-avaruuden olevan toisiinsa liittyviä kokonaisuuksia. Teko ajassa heijastuu ajan toimintona suhteessa ympäristöön. Aika ja avaruus kommentoivat tai liittyvät suhteessa toisiinsa voimakkasti. Tietoinen ihminen on tietoinen vain kyseistä ajasta jossa hän vuorovaikuttaa, mutta itseasiassa hän on läsnä myös tulevaisuudessa ja menneisyydessä. Molemmat vuorovaikutukset valmistavat ihmisen nykyhetken vuorovaikutusta, ylitse perusmateriaalisuuden. Moni asia menee kohdalleen, niin että tulevaisuuden ja menneisyyden minä, valmistaa ajassa sen yhteensopivuutta nykyajassa. Tämä luonnollinen selitys ylitse materiaalisuuden vuorovaikutuksellisuuteen ja havaittavaan sattuman ylitse kulkevaan todellisuuteen. 

Kun valitsemme kahdesta satunnaisesti tietokoneen meille valtsemista kuvista, todennäköisyys on yli 50% sille kuvalle minkä tietokone on valinnut. Kertooko tämä että johdatus on ennustettavuutta maailman tilasta, ja kaikki vaikuttaa kaikkeen langattomasti, vai onko sillä suurempi merkitys, miten elämämme, on osa universaalia konstruktionismia – rakentumista yhä uusille maailmoille ajassa, satunnaisuuden ylittävällä tavalla. Mitä herkempi, sitä voimakkaammin tuntee tämän todellisuuden. Mutta onko epäherkkä todellisesti tästä johdatuksesta erillään? Epäilen. 

Meitä kaikkia johdetaan ja ohjataan. Onko se meidän oma tietoisuus, tai tietoisuus yhdessä, universumin ajatukset vai jopa jonkinlainen jumaluus. En tiedä. Mutta on myös ihmisten tekemää johdatuksellisuutta, jossa ollaan tiukkojen olosuhteiden rajoituksissa, oikeutetaan pahaa, vallan ja tuhon narratiivia. Tällainen johdatuksellisuus jostain syystä sallitaan, ikään kuin symbolien virtana, jonka me ihmiset valitsemme todellisuudessa. Johdatuksellisuus on tässä hierarkkisesti valtaapitävien ohjausta. Ja täyttä kusetusta ihmisten vapauden valinnan suhteen. Antaisimme tilaa tehdä vastuullisia toimijoiden valintoja kuin tieten tahtoen rajoittaisimme niitä suhteettomasti. Lapset tarvitsevat ohjausta, eivät useinkaan aikuiset hakeutuessaan oikeisiin asioihin.  

Tässä on hyvä kysymys, miten esimerkiksi ilmastopolitiikkaa tuotteiden haittojen hintoina tulisi ohjata parempiin valintoihin, ja mikä on jätettävä oman toimijuuden ja johdatuksen varaan? Onko massoja itseasiassa mahdollista ohjata muulla kun ylhäältä alaspäin voimalla, vai voiko johdatus näytellä siinäkin keskeistä vapaan maailman toivetta? Ilmaston muutos taistelussa olemme saaneet huomata, että ihmisten totuuteen pyrkiminen, ei aina ylety ilmastollisiin totuuksiin, vaan ajattelee lyhyesti. Tällainen asia muistuttaa kulkijaa tietoisuudessa usein nykyisin. Nyt teknologiassa ollaan havahduttu murrokseen. Jotkut populistit ovat koittaneet tehdä lyhytkatseisuudesta johdatusta, epäonnistuen todellisen ja tehokkaan kulttuurin saavuttamisessa. Todellisuus pistää populistin vallan haaveita vastaaan. 

Stokastiikka osoittaa, että satunnaisuus minkä koemme, johtuu ehkä siitä, että emme tiedä tarpeeksi vaikuttavista voimista asioiden kehittyessä. Tähän todellisuuteen tartutaan voimakkaasti valtaapitävien taholta. On erilaisia kulttuurisia virtoja ja näitä ohjataan, mielipiteinä ja informaatiovaikuttamisena. Ohjataan todellista, ehkä sellaiseen suuntaan, joka ei olekaan kovin kestävää vaan lyhytnäköistä riistoa. Pakenemme kestävyyden ongelmia valtiona ja kohta ei ole kuin huonoja vaihtoehtoja. Jotenkin tämä johdatuksellisuus sallitaan, joka itse asiassa kaventaa ihmisen 'vapaata tahtoa'. Silti nämä ihmiset vapaan tahdon kaventuessa, ovat edelleen vielä suuremmassa johdatuksessa ja taistelevat elämästään, ihmisten asettaessa niille rajoja. Todellinen johdatuksellisuus, ei kapene ihmisten asettamiin rajoihin. Se löytää tiensä ihmeessä, jossa tieto selviytymisestä ylittää materialismin rajat. Tällaista aavistamista on todettu myös eläimillä. Toimija tietää enemmän kuin normaali fyysisyys, materia antaisi ymmärtää.

On pyrittävä siihen, että tällaista johdatuksellisuutta, jossa ihmisten elämää on kavennettu ylhäältä alas johtamiskulttuurilla, kavennetaan mahdollisimman vähän, ja alhaalta ylös, ja omien suurempien tavoitteiden mukaan toimiminen on mahdollista edelleen. On väärin kaventaa valintoja suhteettomasti, ja suunnata sillä ihmisiä valitsemaan ‘oikein’, ollakseen johdatuksellisuudessa. Tästä valtaapitävät kantavat vastuun. Israel on nimennyt sotilasoperaationsa vanhan testamentin jakeiden kuvauksilla ja termeillä. Tässä pyritään oikeuttamaan sota-narratiivi jumalallisella merkityksellä, omimaan jotain jumalasta, jotta voidaan oikeuttaa sota. Juuri tällaista johdatuksellisuutta pitää maailmassa varoa. Varoa sitä miten arvostelmiamme sodasta pyritään muokkaamaan valtioiden haluamaksi todellisuudeksi, jossa emme erota oikeaa väärästä. Näiden narratiivien johdatukselliset kulttuurit tarjoavat sisäänpäin kääntyneitä avustamisen ja rakkaudenkin kulttureita, jota voi ympäröidä johdatuksellisuus, mutta ovat samalla äärimmäisen kovia muille.

Kaikki jumalaankaaan liittyvä ei välttämätttä tarkoita johdatusta ja etenkin oikeellisuutta, vaan on myös ohjaavia sosiaalisia narratiiveja. Jumala usein asettuu näihin ykseytenä, jota kohti jotkut kulkee, mutta ehkä turhaan, koska poikkeuksetta tunnutaan osoittuvan, että kyse on uskonnollisen yhteisön ohjauksesta. Usein johdatuksellisuus näissä piireissä koetaan oman uskonnon levittämisenä ja laajentumisena. Jumalaa todellisena johdatuksellisuutena, voi olla mahdotonta löytää. Se ei ole sisäinen kehottava ääni, joka käskee tehdä jotain, kuten uskovat monesti ajattelevat, vaan sellaista, jossa maailma ulkopuolella, ilman omaa vaikutusta, järjestyy odottamattomalla tavalla. Tässä on suuri ero uskonnolliseen johdatukseen. Todellinen johdatuksellisuus on pieni 'ihme', jota ei voi tehdä, eikä ennustaa. Ei pumpata herätyskokouksissa tai julistaa tapahtuvaksi tai vain kuunnella sisäistä ääntä. Johdatuksellisuus on aina lähellä oikeaa, se on herkkyyttä maailmassa edistyvälle tilalle havaintoina poikkeuksellisesta järjestäytyneisyydestä. Fyysistä totuutta tai pragmaattista toimivuutta ei voi huijata tietoisuudessaan, samoin johdatuksellisuus on linjassa materiaalisen sekä fenomenaalisen kokemuksen kanssa.  

Se ei aiheuta harmia muille olemalla kerroksellinen toteutuvissa päämäärissään. Se ei edes pelaa merkityksillä tai salaisuuksilla – henkisillä tai hengellisillä. Johdatuksen ihmeet vaikuttavat ihmisestä ylös vallan rakenteisiin tervehdyttävästi. Se vie askeleen lähemmäksi maailman tosiasioita, se rakastaa yhdessä oikeuden ja totuuden toteutumista. Myös terroristi kokee kaikkia näitä tunteita ajaessaan omaa valtakulttuurista poikkeavaa agendaansa, omassa johdatuksessaan ja hävyttömillä keinoilla, mutta voimakkaasti tuntien, että hänen totuutensa tulee tulla kuulluksi maailmassa. Emme tiedä kaikkea, mutta aavistamme, jos jokin on pielessä, myös johdatuksellisuuden suhteen tiedämme milloin olemme oikeassa tilassa suhteessa maailmaan. Joillekin tämä on tarkoittanut valitettavasti johdatuksellista terrorismia. Johdatus ei absoluuttisesti ole hyvää eikä pahaa. Se on lähinnä ehkä yksilön tietoisuuden toimijuuden kenttää, jossa asiat vuorovaikuttavat, niin että navigointi maailmassa synkronisoituu. Olemme ehkä lopulta ajattomuuden ilmauksia heitettyinä ajalliseen ruumiiseen. Näin olen asiaa spekuloinut.

Suomen työhön ohjauksen järjestelmä totalitaristinen johdatuksen järjestelmä, jossa ihmisistä on vähitellen tehty karjaa, joka saa taistella tulevaisuuden suunnitelmistaan. Tämä nähdään tehokkaana ja oikeutettuna politiikkana. Se ei ole sitä. Vaan tieten tahtoen johdatuksellisuuden valjastamista totalitarisiin ja autoritarisiin tarkoituksiin. Kun ihmisten vapautta rajoitetaan, tehokkuus ja luovuus laskee. Myös se mitä he voivat työlleen antaa laskee. Talous sakkaa, niin kuin on nähty Suomessa. Vapaus jolla ihmiset ovat määrittäneet työtään on viety. On saatu totalitaristinen systeemi, joka yskii pahasti, ja tuottaa tuskaa jäsenilleen. Johdatuksellisuus ja vapaan tahdon idea liittyy kaikkeen, eikä sitä saa tieten tahtoen kaventaa. 

Kun nyt suuntaat elämään, muista että olet tässä mystisessä satunnaisuuden ylittävässä todellisuudessa, jossa asiat järjestyvät vähän kummallisilla tavoilla. Se antaa ateistille kuin uskovallekin toivoa, että hän on yhtä arvokas lopulta kuin sen meidän nimeämämme pommitusten alle jääneen terroristiksi kutsuttava, omassa johdatuksensa kaaressa, ja muussakin kuin elämän mitättömäksi määrätyvässä trajektiossa. Heitäkään ei pitäisi toiseuttaa, vaan ymmärtää maailman kokonaisuuksia. Mitkä ovat vaihtoehdot tällaisella ihmisellä, ja siitä huolimatta hän omassa agendassaan kokee johdatusta. Johdatuksellisuus ylittää materiaalisen determismin ja kielen rajat. Olet osa johdatuksellista aika ja avaruus matkausta, oletko millainen tahansa. Uskon että tähän todellisuuteen luokeutuvat myös eläimet ja kasvit. Olemme osa satunnaisuuden ylittävää todellisuutta. 

Lopulta jokaisen saavuttaa epäonni, kun ei enää aivojen, kehon sekä ulkoisen todellisuuden haastavuuden takia ole mahdollista selviytyä. Johdatus ei tarkoita epäonnen mahdottomuutta, se on vain propabilistinen, useimmiten asiat menevät hyvin tietoisuuden toimijuuden voimasta, jos muut tekijät ne sallivat. Onnettomuudet saattavat myös kertoa jostain sisäisen ja ulkoisen todellisuuden välisestä ristiriidasta. Jos onnettomuuksissa ei vakavasti vaurioidu, se tarjoaa uusia mahdollisuuksia kokea johdatusta onnettomuuksienkin jälkeen, ihan arkipäivässä, inhimillisyyden ylittävänä tietona ja toimintana. Tarkoitus voi olla olemassa tai ei olla, mutta johdatus kertoo, että meillä kaikilla on kykyjä perus materiaalisen funktion ylittävästi. 

(Editoitu julkaisun jälkeen, 21.6.2025, lisätty esimerkkejä, 22pv johdatuksen luonteesta, 12.7. fysikaalinen notaatio)

Sosiaaliset pisteytysmenetelmät voidaan korvata inhimillisemmällä tekoälyllä

Content in NotebookLM podcast conversation (in english): https://notebooklm.google.com/notebook/ac63c918-95fb-4d03-8afd-38e1f8306263/audio Nykyään on ajatuksena, että ihmisiä pisteytetään tietyissä päätöksiä vaativissa asioissa. Pankien lainapäätöksissä, vakuutuksissa tai jopa oikeudellisissa päätöksissä osana henkilön tuomiota esim. Yhdysvalloissa. Eu suojelee yksilöä tarkemmin mm. sosiaaliselta pisteytykseltä ja Black box -efektiltä, jossa meillä ei olisi tietoa tekoälyn päätökseen johtavista syistä. Hieman teknisempää tekstiä ennen seuraavaa väliotsikkoa. Voit ohittaa selitykset jos asia AI:sta on tutumpaa. Pisteytetyt päätökset ovat neuroverkon tuottamia vastavirta-algoritmi (back propagation -algoritmilla) opetettuja vaihtoehtoja. Esim. pitäisikö pankin myöntää laina? Yksiselitteinen vastaus neuroverkoilla on syötettyihin parametreihin on vaihtoehdot kyllä ja ei. Nämä tekijät saavat neuroverkon neuroneista painoja, sen mukaan miten kukin tekijä on edistänyt tai vähentänyt laskun maksamisen todennäköisyyttä muilla henkilöillä. Kun nämä painot lasketaan yhteen syntyy päätös neuroverkossa, kyllän ja ein välillä. Nämä tekijät saattavat olla mielivaltaisia itse asiaan verrattuna, esim. tietoja puhelinmallista jolla on otettu yhteys pankkiin tai kellonaika. Ne tiedot on kuitenkin pisteytetty koskemaan ei- tai kyllä-vaihtoehtoja painoarvolla tulo-ja päättö- komputatioonalisten neuronien välillä. 

On myös hieman monimutkaisempia tapoja tietää yksilön kelpoisuutta. Ja tässä astuvat konvolutiiviset neuroverkot mukaan. Kun neuroneille opetetaan jotain, ne ikään kuin muodostavat asioiden väilille monipuolisia suhteita. Syvä oppivissa (Deep Learning) -verkoissa on ideana, että nämä asiat eivät ole vain yksiulotteisia suhteita, jotka johtaisivat tulo-ja-päättö neuronien väliseen yksikerroksiseen suhteiden määrittelyyn, esimerkiksi päättöneuroneiden kyllän ja ein välillä, vaan monimutkaisempaan useiden kerrosten muodostamiin hahmoihin, jotka ennustavat tiettyjen asian ilmiöiden suhteita. 

Konvolutiivinen neuroverkko muodostaa ikään kuin kuvan hahmojen ymmärtäviä yhteyksiä neuronien välillä. Erityisesti tätä konvolutiivista neuroverkkoa on käytetty usein kuvan tunnistuksessa. Kuvassa tai tiettyjen merkitysten formaalissa muodossa on tiettyjä rakenteita, se saa erityisen neuroverkon kerroksen (Neural network layer) oppimaan tällaisen muodon. Esimerkiksi kissojen viikset, korvat, tai kissojen turkin muodot eri kissojen kuvissa ovat niiden kuvaavia ominaisuuksia joista kissa tunnistetaan. Kun tietyt hahmot on hankittu sisimmissä piilotetuissa kerroksissa, se osaa vahvistaa päättö kerroksen neuronien tulosta esimerkiksi kissasta. Konvolutiiviset neuroverkot voidaan laittaa myös muodostamaan ja haaveilemaan kissoista. Tietyn sana ja hahmoparien mukaisesti.

Ideana on että nämä hahmot sijoittuvat matemaattisesti vektoriavaruuteen mm. transformereissa jotka tuottavat sanojen merkityksien suhteita laskemalla huomioarvoja sanoille. Lähekkäiset hahmot ovat myös avaruudessa lähekkäin ja niistä voidaan laskea tietyillä poikki vektoreilla suhteita muihin hahmoihin ja näin muodostaa monimutkaisempia kuvia ja mahdollisesti sana tai merkitys pareja ja kokonaisia lauseita. On jopa videoita, joissa tietyt asiat kehittyvät ja toimivat avaruudessa, sen opitun materiaalin perusteella joka asiasta on hankittu. Läheiset alueet jakavat samoja ominaisuuksia muiden opittujen hahmojen kanssa, ja näin myös neuraalisessa presentaatiossa piilotetussa kerroksessa ilmenee konvolutiivisten neuronien suhteiden hahmoina.

Miten soveltaa neuroverkkoa korvaamaan sosiaalinen pisteytys

Alku oli neuroverkkojen toiminnan kertausta, nyt tullaan varsinaiseen asiaan. Koska keskeistä on nykyään että me käytämme tietoverkoissa paljon tietokoneiden resursseja ihmisten profilointiin, siis tiettyjen laskennallisten riippuvuussuhteiden tai hahmojen tunnistamiseen. Äärimmillään näitä keinoja käytetään ihmisten pisteyttämiseen mm. esim. Kiinassa. jossa ei ole mahdollista esim. matkustaa, jos on algoritmien mielestä epäluotettava.

Miten kuitenkin voisimme luoda luotettavuutta kuvaavan järjestelmän, mutta emme olisi niin biassed, mm. ihonvärin tai jonkun muun luokittelevan asian suhteen, joka osoittaisi huonoa rasistista arviointia väärillä parametreilla henkilöstä. Tarvitsisimme erityisen neuroverkon, joka olisi vastavuoroinen, ei pelkästään luokitteleva. Jolla olisi kykyä muodostaa kysymyksiä henkilölle ja tämän perusteella se muodostaisi henkilökohtaisen assistentin ja neuroverkon tulkitakseen henkilön hahmoa verrattuna muihin ihmisiin. Ei olisikaan kyseessä pisteytys joidenkin tekijöiden perusteella (jotka suurimmalta osalta olisivat biased ja vääriä epäolennaisia tulkintoja), vaan konvolutiivinen neuroverkko, joka osaisi muodostaa tekoäly agentin, niiden suhteiden ymmärtämiseksi, missä henkilö aktuaalisesti elää maailmassa. 

Sosiaalisten suhteiden tekoäly agentin hahmot voisivat keskustella keskenään agentin toiminnan skenaarioista. Esimerkiksi äidinkielen ja kielitaidon rajat asettavat tiettyjä toimintaympäristön rajoja. Tekoäly agentti on vähemmän julma ihmisen suhteen, miten hän saattaisi menestyä, kuin pisteytys metodit. Tekoäly agentti ottaisi haltuunsa ja avustaisi yksilöä valitsemaan ne skenaariot, jotka olisivat otollisia hänen kehittymisen kannalta. Lainan saantiin tarvittaisiin skenaario opiskelusta ja työpaikasta. Agentti saattaisi simuloida erilaisia skenaarioita, joita henkilö saattaisi valita saavuttaakseen haluamansa, tavoitteensa, jotka häntä motivoivat. Se olisi koko ajan tietoinen hahmostaan, ihmisen sisäisistä ja ulkoisista tekijöistä. Kyse olisi jonkinlaisesta stokastisesta todellisuus käsityksestä, jossa skenaariot määräytyisivat tiettyjen polkujen kautta, saavuttaakseen ne halut jotka, ihmisellä on toimimiseen ja menestykseen.

Mutta ennen kaikkea voisimme hahmottaa yksilöllisen merkityksen hahmoja mielen rakenteissa, ei yksilön ulkoisissa merkeissä. Näillä saisimme kuvan miten yksilö suhtautuu kulttuurisiin signaaleihin sisäisesti, kieleen, mediaan, vuorovaikutuksen, työskentelyyn. Lisäksi voisimme hahmottaa tekoälyllä niitä piirteitä, jotka liittyvät neuraalisen toimintaan, sen nopeuteen ja päättelykykyyn ja eräällä tavalla tekoälyn hahmoilla kuvaisimme niitä hahmoja, joita yksilöllä on ympäristöstään kuvaajina. Kaikessa tässä olisi olennaista että vuorovaikuttava tekoäly agenttimme ohjaisi toimintaa oikeaan suuntaan tarvittaessa. Ja ilman pisteytyksen tuomaan kieltoa saada palvelua ja tiettyä alistumista realiteettien ehtoihin, tekoäly agentti sen sijaan olisi aina positiivinen mahdollisuus ideoida ja oppia tämän vuorovaikutuksessa yhä uusista mahdollisuuksista maailmassa. Tilalla olisi ohjaava puhe ja skenaariot ja erityinen pisteytys korvautuisi syvemmällä ymmärryksellä yksilön hahmoista ja semantiikasta hänen sisällään. 

Tärkeää tekoäly agentin toiminnassa on yhdistää yksilön oman toimijuuden perusteella muodostuva todellisuudessa suunnistaminen. Tähän suunnistamiseen suhtautuvan agentti tarvitsisi ymmärtää vain yksilön tavoitteita ja päämääriä. Kun on tiettyjä ideoita siitä mikä on hyvää ja kannattavaa, pitää tekoäly agentin huomioida, miten näitä tavoitteita yksilön kohdalla voidaan hyödyntää kaikkein parhaiten hahmoissa, jotka kuvaavat oppimis matkan varrella olevien päämäärien saavuttamiseen. Tekoäly agentti osaa hahmottaa niitä toimia mitä kehittyminen tiettyjen toimintojen ja vastuiden saamiseen yhteiskunnassa tarvitsee. 

Datan oltava oikeita asioita kuvaavaa ja kohdistuttava syvimpiin parametreihin, ei pintatietoon

Neuroverkon opettamiseen liittyy se data, jota käytetään sen hahmojen tunnistukseen. Jos tämä data koskee käyttäytymistä, esimerkiksi sitä, käveletkö tietyssä tilantaissa tai mielialoissa punaisia päin, on tekoälyn tehtävä hahmo päätelmiä tämän datan avulla, ja se muodostaa suhteita neuroneihin juurikin ilmaistakseen tämän käyttäytymisen suhteita. Silloin erottelevaksi tekijäksi muodostuu erityisesti ulkoiset käyttäytymisen tekijät, koska data usein koskee sitä – tilanteita. Kuitenkin ääritapauksessa tällaisen pisteytyksen sijaan tekoälyn agentin olisi opittava tuntemaan mielen hahmoja, miksi henkilö kulkee joskus punaisia päin? Nämä hahmot kertovat enemmän ja ovat suhteessa todellisiin rakenteisiin, joita yksilössä ulkoisena käyttäytymisenä ilmenee.

Käyttäytyminen ja lakien noudattaminen on mielen prosessi, millaisissa tilanteissa lain rikkomisella ei ole merkitystä, tai itse asiassa on yksilön tai jopa yhteisön parhaaksi. Vai onko se jokaisessa tapauksessa menetys suhteessa yhteiskunnalliseen järjestykseen ja hegemoniaan? Kiinassa ja länsimaissa yksilön vapauksistakin ajatellaan eritavoin. Yksilön subjekti arvioi tällaisia kysymyksiä enemmän suhteessa toimijuuteen, jossa hän suunnistaa maailmassa. Käyttääkö hän aikaa punaisissa seisomiseen? Hahmojen pitäisi tunnistaa sisäiset prosessit, mutta meillä ei ole kuin käyttäytymis dataa ja se tekee tekoälystä pisteytyksessä armotonta ja yksilöitä alistavaa, jopa henkistä väkivaltaa joka vie vapauden. En tarkoita etteikö meillä pitäisi olla rajoja lain noudattamisessa, mutta asiaa sovelletaan moneen muuhunkin käyttäytymisen kuvioon, perusteetta. Tekoälyn käyttökokemuksen ja data-analyytikot tietävät tämän.

Eri asia, jos meillä todellakin olisi dataa, joka kertoisi hahmoista aivojen sisällä. Kaikenlainen ihmisen älykkyyden mittaaminen ja kulttuuristen tilanteiden arvottaminen pitäisi kyllä eettisina tekoälyn toimintana kieltää ja säädellä. Ennemminkin olisi luotava toiminta skenaarioita datan perusteella. Mihin yksilö on kykenevä, mikä olisi hänen oikea työpaikkansa ja millaisia ihmissuhteita tai parisuhteita hän arvostaa? Hahmot jotka käytös datasta tulevat ovat pinnallisia, eivätkä kerro todellisista mekanismeista käytöksessä, jotka sijaitsevat mielessä.

Vain ihmisen neuraaliseen toimintaan liittyvä data on tarpeeksi syvää hahmoiltaan ja suhteiltaan osaamisen ja käytöksen suhteen. Hahmoja käyttäytymisen perusteella voidaan mielen psykologiastakin tietää, mutta tarvitsisimme mittavan mallin henkilöiden mri-datasta aivojen tiedonkäsittelyn ja syvien neuroverkkojen ja tunteiden rakenteista. Data olisi todella henkilökohtaista, ja tekoälyn täytyykin olla enemmän dynaaminen, kuin suunnistamisen portteja sulkeva. Ennemminkin niin että jokainen portti on mahdollinen, mutta se vaatii aikaisempia ponnisteluja tietyn määrän ja tiettyjä skenaarioita avautuakseen. 

Filosofinen ulottuvuus datan luokittelussa pinnallisten tai subjektiivisten hahmojen mukaan

Lopulta kysymyksessä tullaan subjekti-objekti ongelmaan. Koska subjekti tietää parhaiten mikään objektiivisesti mitattava, käytös, toiminta, selviytyminen, sääntöjen noudattaminen, kuuliaisuus tai edes maailmassa suunnistaminen, ei korvaa subjektin sisäisen maailman suhteita ja tietoisuuden rakenteita totuuden tietämisessä. Meidän on mahdotonta ulkoisesti, objektiivisesti tietää tekoälyllä siitä datasta, jonka saamme, todellisia vaikuttimia ja parametreja, hahmoja yksilölle.

Mitattavia asioita on vaikea sovittaa subjektiin, tämä kun tuntee universumin ja maailman sekä ympäristönsä vaikutukset, jopa kvanttimekaanisella tasolla. Silloin väliintulo objektiolla on loukkaus. Ja koska meillä ei ole tietoa ja dataa tehdä subjektia koskevia päätöksiä, luomme tekoälyllä käytökseen ja objektioon liittyviä biassoituja hahmoja, jotka eivät päde tulkinnassa muuten kuin yksilön persoonallisuutta alistaen ja henkistä väkivaltaa käyttäen. Tarvitsemme portteja yksilön syvimpiin ajatuksiin, mutta toimijuus säilyy alistettuna koska meillä on subjekti-objekti ongelma. Tämä voidaan saavuttaa erityisillä merkitys porteilla mielen ja koneen välillä.

Erityinen tekoälyn avustama toimijuus maailmassa ei vaatisi muuta kuin subjekti-objektiivisuus riidan ratkaisemisen. Voimme ihmisinä ymmärtää erilaisuutta,  mutta voiko tekoäly ymmärtää erilaisuuden muodostumista subjekti-objekti välillä. Sillähän on objektiivinen mitattava käsitys subjektista, eikä se pysty lopulta kuin demoamaan subjektin sisäisiä kerroksia, hahmoja joilla se kokee syvimpiä tunteita ja käsityksiä tietoisuudessaan. Jokaisen ihmisen ollessa erilainen ja vaatiessa subjektiivista kohtelua, helposti tartumme ulkoisiin merkkeihin ja muodollisuuksiin ihmisinäkin.

Jos keskittyisimme tietosuuteen sosiaalisen kilpailun merkkien ja muotojen sijasta, saattaisimme kokea jopa muistisairaiden ihmisten tietoisuuden kiinnostavana ja motivoivana. Miten paljon vaikeampaa tekoälyn on suhtautua ihmiseen subjektiivisia asioita ymmärtäen, jo algoritmeista, eikä opetetusta eettisestä kehyksestään käsin. Subjekti-objektiivisuus tekee haasteen erityisesti konealgoritmin suorituksiin, ja saattaa olla että ihmisten pisteytys jonkin suorituksen ja data ulottuvuuden perusteella on varsin turhauttavan yksinkertaista. Mutta samalla se aliarvioi ja asettaa ihmisen diktatuurisen käytännön alle.

Demokraattisessa Euroopassa on jopa ihmisten pisteyttämistä tekoälyllä kieltävä laki. Tämä tulee tarpeen, koska missään tapauksissa sellainen yksiulotteisuus ihmisen objektiivisesta toiminnasta, ei ole kuin alistavaa ja diktatuurista informaation yksisuuntaista tulkitsemista. Dynaamisuus ja reitit puuttuvat. Tämän sijaan on ymmärrettävä luoda tekoäly agentteja jotka ovat luomassa todellisia polkuja ihmisille inhimillisten tavoitteiden ja haaveiden reitteinä.

Miten ratkaista subjekti-objekti ongelma ja luoda tekoäly agentti joka opastaa tulevaisuuteen

Tarvitsemme ensinnäkin yksinkertaistavan suhde koodi kielen, jolla saavutamme yksilön ja tietokoneen rajapinnan subjekti-objekti suhteen suoremman yhteyden mielen hahmoihin. Kielessä ei tarvitse olla montaa merkitystä, mutta ne ovat avaimia, joilla yksilön sisäiset hahmot tulevat paremmin esille, verrattuna ulkoiseen käyttäytymisen tarkkailuun. Esimerkkeinä saattaisi toimia suhteisiin liittyvät matemaattiset kuviot tai jotkut merkitysten hahmoihin liittyvät uskonnollisen kielen mielen kuuliaisuutta liittyvät koodit ja merkitykset. Pääasia että kieli on joustava, dynaamisesti havaittava ja kohdistuu mielen sisäisiin hahmoihin ja jokaiselle henkilölle yksilöllinen portti, koneen ja ihmisen mielen välillä. Tämä herättää myös eettisiä keskusteluja, mutta olen vakuuttunut, että sillä on suorempi yhteys ja se voidaan muokata tekoälyllä olemaan myös eettisempi ja persosnallisempi etiikassaan kuin sosiaalinen pisteytys tai miten ihminen edes itse tunnistaa omaa etiikkaansa.

Lisäksi tarvitsemme tekoäly agentin, joka on vuorovaikutuksessa toisiin agentteihin ja ihmiseen. Kun yhteinen sisäinen kieli on määritelty, skenaarioiden avautumisessa täytyy agenttien tehdä ihmisten kanssa yhteistyötä. Agentin on ymmärrettävä mitkä asiat ovat yksilön päämääriä ja asetettava sopivat reitit rasteineen, ja välitavoitteineen yksilön henkilökohtaisen päämäärän ja reitin välille. Sen on pystyttävä suunnittelemaan ja luomaan todellisuutta, ei vain oltava mekaanisena valintaa ja luokittelun osaavana koneena. Tämä on suuri haaste tekoälylle.

Lopuksi

Olen tullut matkan kanssanne tekoälyn luonteesta. Kuinka neuroverkolla voimme luoda järjestelmiä eettisesti paremmin tunnistaa ihmisten syvät halut ja tavoitteet kuin pisteytyksellä. Tämä saavutetaan tunnistamalla tiettyjä sisäisiä hahmoja ihmisestä, ultimaattisia motivaation ja päämäärien avaimia. Tällä emme törmää pisteytykseen, joka on vaarassa tappaa luovuutta ja saada meidät väärällä tavalla systeemin jäseniksi.  Kehityssuunnasta huolimatta joissain maissa jossa tekoälyä ei ole säädelty, voimme teknologisesti luoda paremman todellisuuden säätelemällä ja tunnistamalla eettiset riskit sekä luomalla tiettyjä mielen ja kehon mekanismien tunnistavia järjestelmiä.