Poissuljettu ajatus

Elämme joulunaikaa ja näihin hetkiin sisältyy paljon odotusta. On kuitenkin paljon ihmisiä joille kulttuuriset huippuhetket eivät tunnu miltään. Pitäisikö tällaisesta kulttuurisen elämänvoiman puutteesta olla huolissaan? Vastauksen saamiseksi joudumme syviin vesiin. Millainen ihminen on sovittanut kulttuuriset juhlat ja sen ettei mikään jatku ikuisesti? Suljemme juhlien odotuksessa pois rajoitteet. Tämä on sitä eskapismia, jolla jaksamme arjessa ja motivoidumme.

Olen kehitellyt kesken jäänyttä ajatustani. Poissuljemme ajatuksia, jotta voisimme ajatella motivoidusti elämästä. Jouluhumu ja lahjat tuntuvat hyviltä, kunpa tämä ei loppuisi koskaan. Pidämme arvossa vitalismia, elämänvoimaa, kuten urheilua ja kulttuuria. Vastapuolena tälle on voimattomuus, häviö ja kuolema. Mitä enemmän palvomme tätä elämänvoimaa, sen enemmän tunnumme kieltävämme kuoleman todellisuuden. Siitä kai joulunkin ajoittuminen pohjoisella pallonpuoliskolla juuri pimeimpään ja fyysikaalisesti vaikeimpaan aikaan on saanut alkunsa.

Jossain vaiheessa tämä elämänvoiman palvomisen puoli voi keikahtaa mielessämme negatiiviseksi ja ajaudumme synkkiin ajatuksiin, jopa masennukseen. Kun oikein boostaa dopamiinihöyryistä elämänvoimaa, voi negatiivinen puoli yllättääkin helpolla pienessä suvantovaiheessa. Olisi tärkeää ajatella tasapainoisesti, ilman äärimmäisiä merkityksiä, jotta romahtamista ei pääsisi tapahtumaan.

Tarkennan hiukan. Meillä on monenlaisia eskapistisia käsityksiä, tarinoita, joilla vahvistamme toimintaamme. Aivot tuottavat navigoitavan ja motivoivan kuvan maailmasta, jota ne käyttävät valtansa ja päämääriensä toteuttamiseen. Musiikki on tapa kanavoida tunteita erityisessä eskapistisessa maailmassa. Hetken kaiho sinfoniassa kertoo enemmän vaelluksestamme kuin tuhat sanaa. Samalla musiikki on aivoille tapa navigoida suhteiden todellisuudessa.

Juuri kulttuurissa voimme pyrkiä tasapainoon, muistamalla kuolevaisuutemme hetken vaikka musiikin kaihossa. Jokainen tuntee surun joka menettämiseen sisältyy, se sama suru on ehkä läsnä oman kuoleman ajatuksissa. Ilman suuria kuvitelmia on hyväksyttävä kaiken elämänvoiman väliaikaisuus. Olemme vain hetken voimakkaita. Musiikki usein välittää meille eskapistisen harmonian ja järjestyksen.

Niin tämä ajatukseni liittyy ennenkaikkea ihmisen aivotoimintaan. Erityinen toiminnanohjaus on keskittynyt etuaivolohkoon. Se on viimeksi kehittynein osa ihmisen aivoissa. Samalla kun ohjaamme toimintaa ja käynnistämme eri tietoisuuden puolia, toista aivotoiminnan aluetta pitää himmentää. Aivoalueiden informaatiota harvoin käytetään yhdessä päätöksen tekoon, vaan neurokorrellaattien aivokuvat kertovat, että käytämme eri aivoalueita, eri hetkinä, jotka synnyttävät erilaisia ajatuksia, tietoisuuden ja tunteiden tiloja.

Näissä positiivisissa neurokorrelaateissa käynnistämme eskapistisen maailmamme kuvia. Elämässämme voimme toimia puolikkaalla logiikalla tai puolikkaalla moraalilla ajamassa omia etujamme. Kuolemassa näemme koko aivojen sisällön kuin kuvina, muistoina ja tunteina, emmekä voi vastustella sitä, mitä olemme elämässä painaneet alas. Aivoissa vallitsee tasapainotila, eikä ole mitään syytä poissulkea pois todellisuuksia, joita joudumme kuitenkin kohtaamaan. Poissuljettu ajatus seuraa vaellustamme negaationa, joka saa lopussa määrittyksensä.


Kilpailu ja yhteistyö sivilisaation järjestyksen ilmentäjänä

Tulemme ihmiskuntaa määrittäviin asioihin. Eskapistiset maailmat ovat suurin syy sille, miksi ihmiskunta harjoittaa sellaista kuin urheilu, pelaaminen, kilpailu, kulttuuri, musiikki. Samalla se tuhlaa samalla erinomaisuutensa opetteluun valtavasti resursseja, vain kilpaillakseen vallasta ja viihtymisestään. Kuitenkin kaikki kulttuuri redusoituu lopulta siihen liikkeeseen, jota se ihmisten valloittavana elämänmuotona maapallolla tuotaa. Jos haluaisin oikein yksinkertaistaa, kaikki liikettä organisoiva on vain ylimääräistä kilpailua, jolla järjestämme yhteiskuntaamme.

Perustaltaan näemme että, itse navigaatio aika-avaruudessa on suhteellisen yksinkertaista. Tarvitsemme näkö ja kuulokykyä ja lihaksia liikkuaksemme. Jotkut eläimet liikkuvat ilman aivoja. Emme tarvitse todella tietoisuutta liikkumiseen. Niinpä ajatukseni on, että kulttuuri, jolla tätä liikettä ihmiskunnassa jäsennetään syö valtavasti resursseja ja tuottaa ylimääräistä kilpailua. Samalla siinä on yhteistyötä lajin ja luonnon kesken. Kulttuurikin on vain jaettua ja koettua semantiikkaa, joka jäsentää viimekädessä ihmisten liikettä toimia kilpailullisesti ja yhteistyönä maailmassa! Ilman kulttuurista kilpailua ja yhteistyötä ei voi vaikuttaa ihmisyhteisössä ja tämä turhalta tuntuva kilpailu syö valtavasti resursseja.  

Tuntuu karulta, mutta ehkä todellista, että resursseja kuluu siihen, että kaikkien pitää kultivoitua, saavuttaa jonkinlainen asema ja kilpailujärjestys maailmassa. Jokaisen pitää saada oppia kuluttamalla kulttuuria vain tullakseen paremmaksi ihmiseksi. Jokaisen osa on kilpailla ja liittyä toisiin paremman aseman saamiseksi yhteistyöllä sekä osoittaa erityistä nokkimisjärjestystä maailmassa. Eskapistiset maailmat ovat kulttuuria, joka erottaa luontosuhteesta ihmisen ja jossa kilpailullisuutta mitataan. 

Niin, päästäkseen parisuhteeseen kuluu valtavasti energiaa kulttuurin muodossa, jossa erotellaan sitä kuka kukin on. Kuka on kelvollinen saamaan, ja minkä arvoisen puolison. Tämä on piirre niin eläin- kuin ihmiskunnassa. Kelpoisuuttamme mitataan. Monesti tämä mittaaminen tapahtuu vitalismin ja eskapismin maksimaalisessa maailmassa, jossa luonnon todellisuus on unohdettu ja ihmisen estetiikka on voimakkaasti esillä. 

Luonto ja ihminen 

Päättelyketjuni elämästä on vajaa, mutta toisaalta juuri elämää nähtyäni olen tullut tulokseen, että motivaatio löytyy eskapismista. Vaihtoehtona on realismi, joka johtaa nihilismiin ja masennukseen. Sillä on hyvä muistuttaa itseään, mutta pitää juhlat juhlina. 

Jos nyt katsomme elämän tarkoitustakin, on se jokaisen itse löydettävä. On kuljettava eskapistisista maailmoissa, joissa pystyy kilpailemaan tai ainakin osoittaa olevansa hyödyksi yhteisölleen. 

Itse olen vakuuttunut siitä että miedon eskapismin ja realismin välillä on mahdollista elää. Katson TV:tä ja ihmettelen sitä kilpailuviettiä ja estetiikan nälkää. Tämä järjestäytyneisyys on hyvä, jos sillä vähennettäisiin kulutusta, mutta estetiikka ja järjestäytyneisyys on usein ollut yltiöpäistä tuhlailua ja luonnon tuhoamista. 

Pystytetään puistoja harvoilla puilla, joissa ihmiset voivat kävellä. Kaikki estetiikka ihmistä varten. Jospa voisimme nähdä luonnon estetiikan yhtä tärkeänä ja ennallistaisimme maan.

Pisti miettimään jokin aika sitten taidenäyttely läheisessä museossa. Antti Laitisen asetelmat ympyröistä luontoon välittyi luonnon ja ihmisen muokkaaman maiseman ristiriita. Ihmisten estetiikka väkivalloin muunsi luonnon moninaisuuden väärälleen ihmiselle harmonisen ympyrän muotoon. Erittäin puhutteleva näyttely, jossa se mitä ihminen oli, oli ikäänkuin kätkettyä, metamerkityksiä taiteen takana. 

Voisimmeko luopua kulttuurin ympyrän muotoisista tarinoista. Tilalle toisimme luonnon estetiikan ilman kuolemaa kieltävää eskapismia.

Heikkouden filosofia. Matemaattinen vallan todellisuus haastaa kristinuskon tarinan.

On mielenkiintoista miten Raamatun opetuksista Jeesuksen sanoissa on huomattavissa heikon yksilön menestystarina. Se perustuu eräänlaiseen käänteiseen käsitykseen, se mikä on vahvaa on heikkoa ja se mikä on heikkoa on vahvaa. Tämä juontaa juurensa siihen, että kristinusko toteutti kulttuurisen vallankumouksen Roomassa alhaalta ylöspäin. Israelin alueella syntynyt kristinusko nosti Roomasta käsin hallitussa valtakunnassa alistetussa asemassa olevan kansansa opetuksillaan arvokkaaseen asemaan. Tämä reformi tai vallankumous tapahtui heikosta asemasta käsin alhaalta ylöspäin pitkälle uuden uskonnollisen merkitysavaruuden ja tarinan luonnilla.

Tällaiselle tarinalle on tilausta nykypäivänäkin, jossa sosiaalisesti ja taloudellisesti heikot ovat hiljaa, kun heillä ei ole oikeutusta mielipiteilleen, ei kulttuurista vahvuutta sanoa ajatuksiaan ja tuoda julki mielipiteitään. Miksi sitten ideologia joka nostaa heikon vahvaan asemaan on edelleenkin läsnä yhteiskunnassa, vaikka valtakunnat ovat perustuneet voimaan ja hallintaan? Se perusteiltaan johtuu siitä, että ihmisen psyyke kärsii vallasta. Jos on toisten yläpuolella tai valta-asemassa, aiheutuu siitä erityistä kognitiivista painolastia. Valinnat muuttuvat valta-asemassa vaikeiksi, kun jollekin kumarretaan, pyllistellään toisille.

Heikon ihmisen puolustus lähtee tasa-arvosta. Kaikki parhaat ideat syntyvät yhteisestä vuorovaikutuksesta. Yleinen tasa-arvoisuus on palkitsevaa sosiaalisesti ja eliitti on menettänyt järkensä. Siinä heikon ihmisen menestystarinan salaisuus. Kun pelataan yksinkeraisilla pelimerkeillä, on peliä mahdollista johtaa simppeleistä evoluutiopsykologisista päämääristä käsin. Koti, Uskonto, Isänmaa. Siinä yksinkertainen konservatiivinen menestysresepti, joka noudattelee omien geenien ja kulttuurin hyvinvovaa kolminaisuutta.

Mahdollisuuksien tasa-arvo on sitä, mitä jo varhaiset kristityt heikon asemalla ehkä halusivat sanoa, ollessaan itse heikkoja. Sitä ei kuitenkaan nimitetty tasa-arvoksi koska vierastettiin muita uskontoja. Vasta myöhemmän kulttuurit ymmärsivät uskonnon funktion sosiaalisesti ja pystyivät lieventämään me ja muut erottelua. Koti, uskonto, isänmaa kolmio ei puhu tasa-arvosta, vaan itsekkäästä evoluutipsykologisesta me henkisyydestä. Kulttuurilla meni aikansa tajuta, ettei tasa-arvo ei ollut oman yhteisön hegemoniaa, vaan laajemmalle sovellettavaa ideoiden ja vallan tasa-arvoistamista, osa yhteiskunnallista toimivaa järjestelmää. 

Kun kaikkien mielipiteillä on väliä ja kaikki voivat tulla kuuluiksi myös demokratioissa, syntyy jotain voimauttavaa, yhteiskunta hengittää ideoita ja resurssit ovat ihan eri luokkaa, kuin autoritaarisessa korruptoituneessa hierarkisessa tai diktatuurisissa yhteiskunnissa. Ihmisten hyvinvointi nousee heikon tai alistetun ihmisen voittavasta tarinasta. Miten simppeli elämäntapa voisi jatkossakin olla voittava tarina joka voimaannuttaa kansakuntia?

Tätä tarinaa on vaalittava jatkossakin, vaikka kristinusko on jo osaltaan heikentynyt. Uudella tavalla on tuotava esille heikon ihmisen asema ja mahdollisuus vaikuttaa. Kuitenkin tarinoiden, joita rahvas omaksuu on oltava osaltaan valtavirtaa, oikeuttaakseen mielepiteensä yleisössä relevanttina, osa tieteellistä näkemystä ihmisestä, eikä valtavirtaa vastaantaistevaa uskonnollista kulttuuria. 

Tilanne on muuttunut vanhasta ajasta, jolloin uskonnotkin olivat paikallisia. Nyt kilpaillaan ihmisten merkityksistä globaaleilla areenoilla. Erityinen Hillsong seurakunta kouluttaa ja käyttää kaikkia musiikin ja draaman keinoja tehdäkseen tilaisuuksistaan kiinnostavia. Kun piirisi oli vain lähimmät ihmiset, nykyisin piiri, jonka kanssa kilpaillaan, on globaali, miljardit ihmiset. Kilpailusta on tullut masentavaa yksilölle. Vain harva isoissa yhteisöissä voittaa ja voittavan henkilön estetiikka somessa on usein teatterimaista vaikuttamista. Olisi parasta jos kilpailupiirit saataisiin taas pienennettyä ja menestystä haettaisiin lokaaleilla asioilla. Kun ei olisi enää sellaista mahdotonta seinää edessä, jossa menestymistä haettaisiin globaaleilta markkinoilta. Olisi lokaaleja huoneita ja piirejä joissa oltaisiin vertaisia, tämä aiheuttaisi sen että maailma olisi ristiriitaisempi, eikä niin yhteen hengittävä. Mutta voisimme tekoälyn avulla johtaa pienempien piirien toimintaa ja merkityksiä globaalitaloudellisempaan suuntaan, ilman globaalia kilpailua. Vanha kunnon uskonnollinen paikallisuus voitaisiin nostaa kunniaan, kuitenkin uusilla voimakkaammilla yksilöllisimmillä globaalieettisyyttä varioivilla tarinoilla.

On haastavaa enää kehittää kristinuskon kaltaista tarinaa, joka enää uppoaisi yleisöön neitsyistä syntymiseen ja kuolemanjälkeisineen taivaiden valtakuntineen. Moni on irtaantunut kristinuskon heikon tarinasta, jopa kirkotkin ovat nykyisen kilpailullisen sosiaalisen median pelin hallitsevia. Uusi Se löytyi-kamppania esittelee kääntymistarinoita, joissa ihminen on kertonut itselleen elämässään tarinan uskontulon muutoshetkestä. Olemme kuitenkin uudessa ajassa ja monet tarinat ovat matemaattisia algoritmeja, joita voimme hioa tekoälyn työkaluilla tai laskea saavuttettavia yleisöjä.

Uskonto on ottanut myös näitä työkaluja käyttöön. Äärimmäisenä esimerkkinä, usea on saanut facebookin mainoksiin kutsun Karitsan häihin, jossa algoritmi on havainnut ne, jotka ovat herkkiä kuoleman jälkeisille päämäärille, mainostaakseen uskontonsa tilaisuuksia tämän ratkaistaakseen. Matemaattisesti laskettavasta maailmastamme on tullut eri datanomien luvuista ja suhteista maailmassa laskevaa todellisuutta, olipa kyse ihmisen metafyysisimmistä kysymyksistä tai ikuisuususkon asioista. Universumi on ehkä juurikin tällainen matemaattinen todellisuus, jota vastaan kristinusko taistelee heikon ihmisen menestyksen tarinallaan. joka on kuitenkin nykyisin unohtanut kulttuurisen merkityksen datanomisen valtakoneistossa. Konservatiivi vaikuttaja Ben Sharpiro on jopa sanonut, että kristinusko taisteelee universumin lainalaisuuksia vastaan. Se on paljon sanottu, fysikalismi ja kristinusko ovat ristiriidassa. Löytyisikö meille kuitenkin uutta nykyaikaista tarinaa, joka voisi opettaa ihmisten välisestä yhteydestä heikon voittavalla tarinalla, ilman kristinuskollista metafysiikkaa? Onko heikon ihmisen tarinalla mahdollista enää menestyä, kristinuskon siinä epäonnistuttua?

Tarvitsemme väkisinkin joitain viittauksia oikeaan moraaliin ja heikkojen auttamiseen. Tarvitsemme tarinan, joka antaa todellisuuskäsityksen, niin kuin se tieteessä on, mutta suuremmalla twistillä, ehkä kuolemanjälkeisistä tai elämässä saaduista palkinnoista. Tarinan on katettava se että olemme ihmisiä, joilla on oikeuksia kohdella meitä arvokkaina. Tarvitsemme tarinan, joka poistaa vastakkainasetteluja meidän ja muiden välillä, eikä ole valloittaja ja lähetyskäskyyn pohjautuva kuten kristinusko. Sen on kuitenkin levittävä yhtä hyvin kuin meemit. Myös oikeiston ja vasemmiston keskinäinen kamppailu on oikeuttanut pelisääntöjen rikkomiset vain oman vallan takia. Onkin löydettävä uudet pehmeämmät keinot, jossa vastustaja nähdään tärkeänä yksilönä, joiden elämää ei saa hankaloittaa tahallaan. 

Matemaattisesta vallasta on vaikea keksiä tarinaa, mutta ehkä se on mahdollista. Relaatioihin perustuvassa kaikkeudessa, on edullista oman psyykkeen takia säilyttää tasa-arvo ja perusta ihmisenä vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Matemaattisen vallan tarina on kuitenkin erilainen kuin kristinuskon, mutta se on kestävä, eikä romahda epäloogisuuksiin, ja kertoo tavallisen ihmisen selviämisestä relaatioden universumissa. Tarinan, jossa on balassia ja relaatioita, mielen ja ympäristön suhteen.

Juuri tähän yksinkertaisiin elämän tosiasioiden ja niihin linkittyvän tarinan löytymiseen on panostettava. Mukavat ihmiset jotka elävät yksinkertaista elämää monimutkaisessa universumissa ovat avain matemaattisen heikon ihmisen tarinassa. Sosiaalisesti saatava status ja maine mukavana ihmisenä, joka ajattelee yksinkertaisesti ja kantaa näin muita teknologisesta matemaattisesta laskennasta huolimatta. Sosiaalista pääomaa ja lämpöä on vaikea laskea ja hallitsijatkin joutuvat kohtaamaan ennenpitkää sen, kuinka he ovat kohdelleet muita, maailmaa ja ilmastoa. 

Kunpa joku esittäisi tämän tarinan meille, jotka olemme ajautuneet moniin kriiseihin globaalin moraalin puuttuessa. Voin aloittaa sen sanoilla: Elipä kerran viisas Sapien laji maan päällä, jolla oli erikoislaatuinen ominaisuus – kulttuuri, jolla se pystyi hallitsemaan koko lajinsa sopeutumista elämärikkaalla maapallolla.... 

Edit 12.10.2022 Poistettu kappale

Nietzschen nihilismistä pohjaa uuden rakentajana ja ilmastomuutoksen torjunnassa

Maailma tuntuu turhalta. Ihmisten keskustelut ja toimet täällä tuntuvat esittävän pelkän paikallisen vallan asetelmia. Ei mitään mikä olisi tietoisuuden kautta kytköksissä  kuolemanjälkeiseen, ikuiseen tai trancendenttiseen. 

Kaikki palautuu ihmisten liikkeeseen maapallolla, jossa ylempi tiedostaminen on vain liikettä organisoivaa kulttuuria ja semantiikkaa. Lopulta kulttuuri ei halua myöntää sen simppeliä tarkoitusta, että se perustuu liikkeen organisointiin, vaan näkee itsensä itseisarvoisena ja tavoittelemisen arvoisena. Nihilisti ymmärtää kulttuurisen toiminnan tyhjyyden.

Nihilismi tarkoittaa, ‘ei mitään’. Se on rakenteen hylkäämistä, mutta lopulta haaveilua ja uuden rakentamista. Nihilismi ensin purkaa ympäriltään kaikki rakenteet ja sen jälkeen merkitykset palautetaan uuteen parempaan unelmien rakenteeseen. Lopputuloksena on yli-ihminen, joka on vapaa suunnittelemaan tulevaisuutensa. Tämän ajattelun varsinainen isä oli Friendrich Nietzsche, jonka kirjoitti “Jumala oli kuollut” ja on rakennettava uusi merkitys ja motivaatio kristinuskon metafyysisten tekijöiden romahdettua.

Kyseiset Nietzschen kirjoitukset on syytä ottaa varovaisuudella. Niitä on käytetty natsisaksan edistämiseen vääristellen myöhemmin. Voisimmeko löytää Nietzschen nihilismistä positiivisen sanoman ilmaston muutoksen torjunnassa nykyaikana?

Nihilismi on vallassa olevan rakenteen hylkäämistä ja korvaamista uudella, osallistumatta vallitsevan rakenteen merkityksiin. Kulttuurisena nihilisminä tämä on esimerkikisi sitä kun televisiossa kerrotaan urheilijoiden huipputuloksista ja suorituksista, nämä eivät herätä mitään ylemmyyden tunnetta tai hyvää oloa kansallisesta menestyksestä. Moraalinen nihilisti ei näe vallitsevaa sosiaalis-eettistä rakennetta sen arvoisena että sitä pitäisi totella. Hän pyrkii osoittamaan sen turhaksi ja haaveilemaan paremmasta.

Ajatus universumin mielestä, joka antaisi ihmisen toimille tarkoituksen tuntuu kaukaiselta. Monet asiat ovat deterministisiä tai satunnaisia. Vapaan tahdonkin kanssa on vähän niin ja näin. Siihen on vaikea uskoa, kun ensin edes määritelmällisesti tiedettäisiin mistä itseasiassa puhutaan. Saattaa olla että olomme täällä on vain hyvin monimutkaista reaktiota ympäristöön ja siten toimintamme ja tiedostamisemme redusoituu liikkeeseen. Niin merkitysten nihilisti saattaa perustella itselleen sen, ettei vallitseva rakenne, kulttuuri, moraali, sosiaalinen verkosto aiheuta hänessä suuria intohimoja.

Mitä sitten jos kokee merkityksettömyyttä kun on hylännyt suuret visiot, eikä enää usko suuriin tarkoituksiin? Paikallinen valta kuvaa hyvin keskustelua, se on ainoastaan sen tuotosta miten ihminen haluaa järjestää asioita hetkessä ja sillä näkymällä, lyhytjänteisesti. 

Nihilismin sysäämästä uudelleen määrittelystä nousevat kestävät arvot

Nihilismistä on hyötyä tarkkaillessa maailman järjettömiltä tuntuvia funktioita. Se ei kuitenkaan tarkoita ettei millään ole mitään välilä. Nihilisti huomaa järjettömyyden, ja puuttuu asioihin rakentamalla parempaa todellisuutta, omasta tyhjyyden tuntemuksesta ja käsityksestään käsin. 

On helpompaa ehdottaa muuttavia rakenteita, jos ei ole tiiviisti pelaamassa sellaisilla rakenteilla, kun maailmassa on, vaan ikään kuin tarkastelee niitä ulkopuolelta. Toisaalta juuri rakenteissa tehdään valtaa. Foulcaultin mukaan valta tapahtuu keskellä toimintaa, (sosiaalisissa) rakenteissa, joissa ihmiset vaikuttavat. 

Nihilisti siis kieltämällä rakenteet, kieltää (itseltään) myös vallan käyttämisen. Nihilisti onkin yleensä vain puhuja, joka koittaa perustella muille valtarakenteissa oleville, "nähkää todellisuus, ja vaikuttakaa rakenteissa, toimikaa toisin". Nihilisti purkaessaan rakenteet ja haaveillessaan on määritellyt itsensä (sosiaalisten ja toiminnallisten) pelien ulkopuolelle. Näin on osaltaan käynyt myös mieltä osoittavalle, radikaalille porukalle, kuten Elokapinalle.

Moni asia näyttää nihilististä järjettömältä. Lopulta elämän motivaatiot löytyvät jokaisen henkilökohtaisesta kokemuksesta. Nihilistikin voi kokea maailmanparantamisen merkityksellisenä, vaikkei itse uskoisi korkeisiin järjestelmien perustavuuteen. Elämän näkeminen mielettömyytenä voi olla avaus kestävämpään.

Nihilismi elämäntavan muutoksena

Monenlaista elämäntapaa markkinoidaan mediassa kestämättömillä arvoilla. Ilmastonmuutos antaisi signaaleja rajoittaa monia elämäntapoja, ja näitä markkinoidaan televisiossa edelleen ihanteelisina. On ruokaohjelmia: burgerimiestä ja rekkakuskeja, joissa syödään kahden kilon pihvejä. Mässytetään, joka ei enää ole kestävää. 

Niitä katsellessa tulee nihilistinen olo, ikään kuin rakenteella ei taaskaan olisi merkitystä. Onko meillä enää toivoa sopeutua ilmastonmuutoksen haasteisiin, jos meillä ei ole kulttuurista intoa tehdä muutosta elämäntapaamme. Olemme kulkemassa kohti romahdusta, emmekä voi vaikuttaa tulevaisuuteen jos jokin ei korjaa ajatteluamme globaalimoraaliseksi. 

Ongelma on siinä, että ihminen on tietoisuuksineen aina koskemattomia polkuja kulkeva ja valloittaja. Kun tietty valta-asetelma on saavutettu, sitä puolustetaan kulttuurisella oikeutuksella. Muutokset ovat länsimaissa kivuliaita, kun kaiken tukemisen kohteeksi on otettu ihmisten luovuus ja vapaus.

Juuri tähän kulttuuriseen oikeutukseen pitäisi reagoida ja haastaa ihmisiä ajattelemaan elämäntapaansa. Mutta valta-asemien purkaminen on vaikeaa. On haastavaa sanoa, että elämäntapasi on kestämätön, kun siihen kytkeytyy niin paljon omaksi järjestykseksi koettua valtaa. 

Mutta nihilismistä käsin, moni ihmisten toiminta vaikuttaa todella turhalta kulttuurin tuottamattomalta funktiolta jossa vain kilpaillaan muiden ihmisten ja kulttuureiden kanssa. Nihilistin on helppo nähdä turhuus joka sisältyy moneen kestämättömään elämäntapaan. Vaikkapa mediasta suolettava kilpaurheilun määrä, mikä on täysin järjetöntä. 

Mutta en kai mitenkään voi puhua ammattiurheilua vastaan? Onhan urheilussa toki pointtinsakin kuten terveys ja pitkä elämä, mutta nämäkin liittyvät enemmän itseen kuin yhteisön hyvinvointiin. Urheilun funktio on tuottaa vahvaa eskapismia, ihminen joka on unohtanut kuolevaisuutensa ei tunnista rajojaan.

Nihilistin on helppo purkaa rakenteet, jotka sisältyvät ihmisten väliseen kilpailuun, ja jotka estävät toisia kehittymästä. Nihilisti rakentaa omaa todellisuutta ja kilpailee vailla yleisön odotuksia. Hänen on helppo rakentaa aivan uudenlaisilla arvostuksilla olevaa globaalimoraalista järjestelmää. 

Hän hylkää kotiinpäin vetävät kilpailut toisten kanssa, luopuu valllasta ja arvostuksesta toisten suhteen ja rakentaa aivan uutta globaalimoraalista käyttäytymistä ja sisältöä omien käyttäytymissääntöjen pohjalta. 

Tämä ei ole helppoa, koska kilpailu ja valta järjestelmissämme joissa sosiaalisesti vaikutamme on sisään rakennettua. Ei ole helppoa sanoa valtajärjestelmille ei, vaikka usein nämä ovat vinoutuneita ja ahdistavia. 

Nihilisti joutuukin kamppailemaan sen suhteen miten suurelta osin hän lähtee haastamaan järjestelmiä. Miten hänen ulkopuolisuutensa haavoitaa ja loukkaa toisia ja miten hän selviää ilman valtaa vaikuttaa.

Miten puuttua kestämättömään elämäntapaan nihilistisestä perspektiivistä?

Oikeuksien kaventaminen ei tule kyseeseen. Tarvitsisimme tietoisuuteen käyviä liikkeitä, kuten #meetoo, joka purki sukupuolittunutta valtaa. Samoin kestävyydestä on taisteltava aina uusin liikkein ihmisten tietoisuudessa, ja siitä miten yksilöt voivat kasvaa vastuullisuuteen. Tämä vaatii jatkuvaa uutta mielenkiintoista tarinaa, johon oman elämän voi sovittaa.

Toinen keino nuorten kulutustietoisen kulttuurin nostaminen keskiöön. Mediassa voidaan kertoa kulttuureista jotka ovat ottaneet haasteen vastaan muuttaakseen elämää. 

Muista keinoista voimme puhua, esimerkiksi oikeudenmukaista verotuksesta. Se on kuitekin parempien asioiden saavuttamiseksi on hankalaa monin paikoin toteuttaa. Verotus on kaikkein hellävaraisin ote, jolla kestämättömät elämäntavat tehtäisiin kalliiksi toteuttaa. Tämän tulisikin olla mahdollisuuksien rajoissa ensimmäinen keino. 

Neljäs keino, joka on yhteiskunnallinen teknologinen murros. Navigoinnin yhteiskunnassa eettiseksi muuttaminen. Kalliit ja resursseja vievät asiat tulee olla myös hankalia toteuttaa. Yksinkertainen tulee olla eettisintä ja ne jotka haluavat kuluttaa tulee maksaa siitä monimutkaisen navigaation hintaa. Näin varmistetaan että korkeasti kuluttavat ovat myös vastuullisia. 

Olemme tottuneet ajattelemaan että kaikkein edistyksellisimmät ihmiset muokkaavat erikoisimmila tavoillaan yhteiskuntaa. Mutta mitä jos korkea kuluttaminen olisi kaikkein vaikeinta yhteiskunnassa? 

Tämä saattaa yllyttää kilpailemaan edelleen korkeammisssa monimutkaisissa kulttuureissa, mutta silloin kun sen saavuttaminen vaatii erityistä taitoa. Mutta on myös todellista se, että kilpailulliset henkilöt saattavat olla eettisesti harjaantuneita ja jättää kuluttamisen pienemmäksi. 

Korkean kuluttamisen hankala navigoitavuus varmistaa eettisyyden. Jos rakenteet syrjäyttävät ihmiset kuluttamaan oikein, he näkevät valtarakenteiden taakse ja ehkä lakkaavat kuluttamasta. Siten myös vaikean navigaation takaa saavutettava kerskakuluttaminen kokisi inflaation. Se synnyttäisi eettisyyttä, jossa turha kuluttamis kilpailu karsiutuisi pois.

Nihilismi voi olla mahdollisuus uudelleen määritellä ne pelisäännöt, joilla yhteiskunnassa toimitaan. Jos emme jää nihilismin tarkoituksettomuuteen siinä että motivaatiomme sammuisi, vaan tähtäämme korkeammalle kestäviin rakenteisiin uudelleen märittelyllä, voimme pelastaa maapallomme. 

Tarvitsemme jatkuvasti uusia tarinoita jotka motivoivat meitä jatkamaan rakennustyötä. Kun hylkäämme epäoleellisen kilpailun muiden kanssa ja rakennamme todellisuutta tarinoiden siivittämällä haaveilulla, saavutamme jatkuvaa parannusta yhteiskunnassa. 

Pelimme, joita sosiaalisesti pelaamme vaan saavuttaaksemme paikallista valtaa ovat hyvin turhia siihen verrattuna että voimme haaveilla ja toteuttaa parempia ratkaisuja globaalilla tasolla.