Heikkouden filosofia. Matemaattinen vallan todellisuus haastaa kristinuskon tarinan.

On mielenkiintoista miten Raamatun opetuksista Jeesuksen sanoissa on huomattavissa heikon yksilön menestystarina. Se perustuu eräänlaiseen käänteiseen käsitykseen, se mikä on vahvaa on heikkoa ja se mikä on heikkoa on vahvaa. Tämä juontaa juurensa siihen, että kristinusko toteutti kulttuurisen vallankumouksen Roomassa alhaalta ylöspäin. Israelin alueella syntynyt kristinusko nosti Roomasta käsin hallitussa valtakunnassa alistetussa asemassa olevan kansansa opetuksillaan arvokkaaseen asemaan. Tämä reformi tai vallankumous tapahtui heikosta asemasta käsin alhaalta ylöspäin pitkälle uuden uskonnollisen merkitysavaruuden ja tarinan luonnilla.

Tällaiselle tarinalle on tilausta nykypäivänäkin, jossa sosiaalisesti ja taloudellisesti heikot ovat hiljaa, kun heillä ei ole oikeutusta mielipiteilleen, ei kulttuurista vahvuutta sanoa ajatuksiaan ja tuoda julki mielipiteitään. Miksi sitten ideologia joka nostaa heikon vahvaan asemaan on edelleenkin läsnä yhteiskunnassa, vaikka valtakunnat ovat perustuneet voimaan ja hallintaan? Se perusteiltaan johtuu siitä, että ihmisen psyyke kärsii vallasta. Jos on toisten yläpuolella tai valta-asemassa, aiheutuu siitä erityistä kognitiivista painolastia. Valinnat muuttuvat valta-asemassa vaikeiksi, kun jollekin kumarretaan, pyllistellään toisille.

Heikon ihmisen puolustus lähtee tasa-arvosta. Kaikki parhaat ideat syntyvät yhteisestä vuorovaikutuksesta. Yleinen tasa-arvoisuus on palkitsevaa sosiaalisesti ja eliitti on menettänyt järkensä. Siinä heikon ihmisen menestystarinan salaisuus. Kun pelataan yksinkeraisilla pelimerkeillä, on peliä mahdollista johtaa simppeleistä evoluutiopsykologisista päämääristä käsin. Koti, Uskonto, Isänmaa. Siinä yksinkertainen konservatiivinen menestysresepti, joka noudattelee omien geenien ja kulttuurin hyvinvovaa kolminaisuutta.

Mahdollisuuksien tasa-arvo on sitä, mitä jo varhaiset kristityt heikon asemalla ehkä halusivat sanoa, ollessaan itse heikkoja. Sitä ei kuitenkaan nimitetty tasa-arvoksi koska vierastettiin muita uskontoja. Vasta myöhemmän kulttuurit ymmärsivät uskonnon funktion sosiaalisesti ja pystyivät lieventämään me ja muut erottelua. Koti, uskonto, isänmaa kolmio ei puhu tasa-arvosta, vaan itsekkäästä evoluutipsykologisesta me henkisyydestä. Kulttuurilla meni aikansa tajuta, ettei tasa-arvo ei ollut oman yhteisön hegemoniaa, vaan laajemmalle sovellettavaa ideoiden ja vallan tasa-arvoistamista, osa yhteiskunnallista toimivaa järjestelmää. 

Kun kaikkien mielipiteillä on väliä ja kaikki voivat tulla kuuluiksi myös demokratioissa, syntyy jotain voimauttavaa, yhteiskunta hengittää ideoita ja resurssit ovat ihan eri luokkaa, kuin autoritaarisessa korruptoituneessa hierarkisessa tai diktatuurisissa yhteiskunnissa. Ihmisten hyvinvointi nousee heikon tai alistetun ihmisen voittavasta tarinasta. Miten simppeli elämäntapa voisi jatkossakin olla voittava tarina joka voimaannuttaa kansakuntia?

Tätä tarinaa on vaalittava jatkossakin, vaikka kristinusko on jo osaltaan heikentynyt. Uudella tavalla on tuotava esille heikon ihmisen asema ja mahdollisuus vaikuttaa. Kuitenkin tarinoiden, joita rahvas omaksuu on oltava osaltaan valtavirtaa, oikeuttaakseen mielepiteensä yleisössä relevanttina, osa tieteellistä näkemystä ihmisestä, eikä valtavirtaa vastaantaistevaa uskonnollista kulttuuria. 

Tilanne on muuttunut vanhasta ajasta, jolloin uskonnotkin olivat paikallisia. Nyt kilpaillaan ihmisten merkityksistä globaaleilla areenoilla. Erityinen Hillsong seurakunta kouluttaa ja käyttää kaikkia musiikin ja draaman keinoja tehdäkseen tilaisuuksistaan kiinnostavia. Kun piirisi oli vain lähimmät ihmiset, nykyisin piiri, jonka kanssa kilpaillaan, on globaali, miljardit ihmiset. Kilpailusta on tullut masentavaa yksilölle. Vain harva isoissa yhteisöissä voittaa ja voittavan henkilön estetiikka somessa on usein teatterimaista vaikuttamista. Olisi parasta jos kilpailupiirit saataisiin taas pienennettyä ja menestystä haettaisiin lokaaleilla asioilla. Kun ei olisi enää sellaista mahdotonta seinää edessä, jossa menestymistä haettaisiin globaaleilta markkinoilta. Olisi lokaaleja huoneita ja piirejä joissa oltaisiin vertaisia, tämä aiheuttaisi sen että maailma olisi ristiriitaisempi, eikä niin yhteen hengittävä. Mutta voisimme tekoälyn avulla johtaa pienempien piirien toimintaa ja merkityksiä globaalitaloudellisempaan suuntaan, ilman globaalia kilpailua. Vanha kunnon uskonnollinen paikallisuus voitaisiin nostaa kunniaan, kuitenkin uusilla voimakkaammilla yksilöllisimmillä globaalieettisyyttä varioivilla tarinoilla.

On haastavaa enää kehittää kristinuskon kaltaista tarinaa, joka enää uppoaisi yleisöön neitsyistä syntymiseen ja kuolemanjälkeisineen taivaiden valtakuntineen. Moni on irtaantunut kristinuskon heikon tarinasta, jopa kirkotkin ovat nykyisen kilpailullisen sosiaalisen median pelin hallitsevia. Uusi Se löytyi-kamppania esittelee kääntymistarinoita, joissa ihminen on kertonut itselleen elämässään tarinan uskontulon muutoshetkestä. Olemme kuitenkin uudessa ajassa ja monet tarinat ovat matemaattisia algoritmeja, joita voimme hioa tekoälyn työkaluilla tai laskea saavuttettavia yleisöjä.

Uskonto on ottanut myös näitä työkaluja käyttöön. Äärimmäisenä esimerkkinä, usea on saanut facebookin mainoksiin kutsun Karitsan häihin, jossa algoritmi on havainnut ne, jotka ovat herkkiä kuoleman jälkeisille päämäärille, mainostaakseen uskontonsa tilaisuuksia tämän ratkaistaakseen. Matemaattisesti laskettavasta maailmastamme on tullut eri datanomien luvuista ja suhteista maailmassa laskevaa todellisuutta, olipa kyse ihmisen metafyysisimmistä kysymyksistä tai ikuisuususkon asioista. Universumi on ehkä juurikin tällainen matemaattinen todellisuus, jota vastaan kristinusko taistelee heikon ihmisen menestyksen tarinallaan. joka on kuitenkin nykyisin unohtanut kulttuurisen merkityksen datanomisen valtakoneistossa. Konservatiivi vaikuttaja Ben Sharpiro on jopa sanonut, että kristinusko taisteelee universumin lainalaisuuksia vastaan. Se on paljon sanottu, fysikalismi ja kristinusko ovat ristiriidassa. Löytyisikö meille kuitenkin uutta nykyaikaista tarinaa, joka voisi opettaa ihmisten välisestä yhteydestä heikon voittavalla tarinalla, ilman kristinuskollista metafysiikkaa? Onko heikon ihmisen tarinalla mahdollista enää menestyä, kristinuskon siinä epäonnistuttua?

Tarvitsemme väkisinkin joitain viittauksia oikeaan moraaliin ja heikkojen auttamiseen. Tarvitsemme tarinan, joka antaa todellisuuskäsityksen, niin kuin se tieteessä on, mutta suuremmalla twistillä, ehkä kuolemanjälkeisistä tai elämässä saaduista palkinnoista. Tarinan on katettava se että olemme ihmisiä, joilla on oikeuksia kohdella meitä arvokkaina. Tarvitsemme tarinan, joka poistaa vastakkainasetteluja meidän ja muiden välillä, eikä ole valloittaja ja lähetyskäskyyn pohjautuva kuten kristinusko. Sen on kuitenkin levittävä yhtä hyvin kuin meemit. Myös oikeiston ja vasemmiston keskinäinen kamppailu on oikeuttanut pelisääntöjen rikkomiset vain oman vallan takia. Onkin löydettävä uudet pehmeämmät keinot, jossa vastustaja nähdään tärkeänä yksilönä, joiden elämää ei saa hankaloittaa tahallaan. 

Matemaattisesta vallasta on vaikea keksiä tarinaa, mutta ehkä se on mahdollista. Relaatioihin perustuvassa kaikkeudessa, on edullista oman psyykkeen takia säilyttää tasa-arvo ja perusta ihmisenä vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Matemaattisen vallan tarina on kuitenkin erilainen kuin kristinuskon, mutta se on kestävä, eikä romahda epäloogisuuksiin, ja kertoo tavallisen ihmisen selviämisestä relaatioden universumissa. Tarinan, jossa on balassia ja relaatioita, mielen ja ympäristön suhteen.

Juuri tähän yksinkertaisiin elämän tosiasioiden ja niihin linkittyvän tarinan löytymiseen on panostettava. Mukavat ihmiset jotka elävät yksinkertaista elämää monimutkaisessa universumissa ovat avain matemaattisen heikon ihmisen tarinassa. Sosiaalisesti saatava status ja maine mukavana ihmisenä, joka ajattelee yksinkertaisesti ja kantaa näin muita teknologisesta matemaattisesta laskennasta huolimatta. Sosiaalista pääomaa ja lämpöä on vaikea laskea ja hallitsijatkin joutuvat kohtaamaan ennenpitkää sen, kuinka he ovat kohdelleet muita, maailmaa ja ilmastoa. 

Kunpa joku esittäisi tämän tarinan meille, jotka olemme ajautuneet moniin kriiseihin globaalin moraalin puuttuessa. Voin aloittaa sen sanoilla: Elipä kerran viisas Sapien laji maan päällä, jolla oli erikoislaatuinen ominaisuus – kulttuuri, jolla se pystyi hallitsemaan koko lajinsa sopeutumista elämärikkaalla maapallolla.... 

Edit 12.10.2022 Poistettu kappale

Nietzschen nihilismistä pohjaa uuden rakentajana ja ilmastomuutoksen torjunnassa

Maailma tuntuu turhalta. Ihmisten keskustelut ja toimet täällä tuntuvat esittävän pelkän paikallisen vallan asetelmia. Ei mitään mikä olisi tietoisuuden kautta kytköksissä  kuolemanjälkeiseen, ikuiseen tai trancendenttiseen. 

Kaikki palautuu ihmisten liikkeeseen maapallolla, jossa ylempi tiedostaminen on vain liikettä organisoivaa kulttuuria ja semantiikkaa. Lopulta kulttuuri ei halua myöntää sen simppeliä tarkoitusta, että se perustuu liikkeen organisointiin, vaan näkee itsensä itseisarvoisena ja tavoittelemisen arvoisena. Nihilisti ymmärtää kulttuurisen toiminnan tyhjyyden.

Nihilismi tarkoittaa, ‘ei mitään’. Se on rakenteen hylkäämistä, mutta lopulta haaveilua ja uuden rakentamista. Nihilismi ensin purkaa ympäriltään kaikki rakenteet ja sen jälkeen merkitykset palautetaan uuteen parempaan unelmien rakenteeseen. Lopputuloksena on yli-ihminen, joka on vapaa suunnittelemaan tulevaisuutensa. Tämän ajattelun varsinainen isä oli Friendrich Nietzsche, jonka kirjoitti “Jumala oli kuollut” ja on rakennettava uusi merkitys ja motivaatio kristinuskon metafyysisten tekijöiden romahdettua.

Kyseiset Nietzschen kirjoitukset on syytä ottaa varovaisuudella. Niitä on käytetty natsisaksan edistämiseen vääristellen myöhemmin. Voisimmeko löytää Nietzschen nihilismistä positiivisen sanoman ilmaston muutoksen torjunnassa nykyaikana?

Nihilismi on vallassa olevan rakenteen hylkäämistä ja korvaamista uudella, osallistumatta vallitsevan rakenteen merkityksiin. Kulttuurisena nihilisminä tämä on esimerkikisi sitä kun televisiossa kerrotaan urheilijoiden huipputuloksista ja suorituksista, nämä eivät herätä mitään ylemmyyden tunnetta tai hyvää oloa kansallisesta menestyksestä. Moraalinen nihilisti ei näe vallitsevaa sosiaalis-eettistä rakennetta sen arvoisena että sitä pitäisi totella. Hän pyrkii osoittamaan sen turhaksi ja haaveilemaan paremmasta.

Ajatus universumin mielestä, joka antaisi ihmisen toimille tarkoituksen tuntuu kaukaiselta. Monet asiat ovat deterministisiä tai satunnaisia. Vapaan tahdonkin kanssa on vähän niin ja näin. Siihen on vaikea uskoa, kun ensin edes määritelmällisesti tiedettäisiin mistä itseasiassa puhutaan. Saattaa olla että olomme täällä on vain hyvin monimutkaista reaktiota ympäristöön ja siten toimintamme ja tiedostamisemme redusoituu liikkeeseen. Niin merkitysten nihilisti saattaa perustella itselleen sen, ettei vallitseva rakenne, kulttuuri, moraali, sosiaalinen verkosto aiheuta hänessä suuria intohimoja.

Mitä sitten jos kokee merkityksettömyyttä kun on hylännyt suuret visiot, eikä enää usko suuriin tarkoituksiin? Paikallinen valta kuvaa hyvin keskustelua, se on ainoastaan sen tuotosta miten ihminen haluaa järjestää asioita hetkessä ja sillä näkymällä, lyhytjänteisesti. 

Nihilismin sysäämästä uudelleen määrittelystä nousevat kestävät arvot

Nihilismistä on hyötyä tarkkaillessa maailman järjettömiltä tuntuvia funktioita. Se ei kuitenkaan tarkoita ettei millään ole mitään välilä. Nihilisti huomaa järjettömyyden, ja puuttuu asioihin rakentamalla parempaa todellisuutta, omasta tyhjyyden tuntemuksesta ja käsityksestään käsin. 

On helpompaa ehdottaa muuttavia rakenteita, jos ei ole tiiviisti pelaamassa sellaisilla rakenteilla, kun maailmassa on, vaan ikään kuin tarkastelee niitä ulkopuolelta. Toisaalta juuri rakenteissa tehdään valtaa. Foulcaultin mukaan valta tapahtuu keskellä toimintaa, (sosiaalisissa) rakenteissa, joissa ihmiset vaikuttavat. 

Nihilisti siis kieltämällä rakenteet, kieltää (itseltään) myös vallan käyttämisen. Nihilisti onkin yleensä vain puhuja, joka koittaa perustella muille valtarakenteissa oleville, "nähkää todellisuus, ja vaikuttakaa rakenteissa, toimikaa toisin". Nihilisti purkaessaan rakenteet ja haaveillessaan on määritellyt itsensä (sosiaalisten ja toiminnallisten) pelien ulkopuolelle. Näin on osaltaan käynyt myös mieltä osoittavalle, radikaalille porukalle, kuten Elokapinalle.

Moni asia näyttää nihilististä järjettömältä. Lopulta elämän motivaatiot löytyvät jokaisen henkilökohtaisesta kokemuksesta. Nihilistikin voi kokea maailmanparantamisen merkityksellisenä, vaikkei itse uskoisi korkeisiin järjestelmien perustavuuteen. Elämän näkeminen mielettömyytenä voi olla avaus kestävämpään.

Nihilismi elämäntavan muutoksena

Monenlaista elämäntapaa markkinoidaan mediassa kestämättömillä arvoilla. Ilmastonmuutos antaisi signaaleja rajoittaa monia elämäntapoja, ja näitä markkinoidaan televisiossa edelleen ihanteelisina. On ruokaohjelmia: burgerimiestä ja rekkakuskeja, joissa syödään kahden kilon pihvejä. Mässytetään, joka ei enää ole kestävää. 

Niitä katsellessa tulee nihilistinen olo, ikään kuin rakenteella ei taaskaan olisi merkitystä. Onko meillä enää toivoa sopeutua ilmastonmuutoksen haasteisiin, jos meillä ei ole kulttuurista intoa tehdä muutosta elämäntapaamme. Olemme kulkemassa kohti romahdusta, emmekä voi vaikuttaa tulevaisuuteen jos jokin ei korjaa ajatteluamme globaalimoraaliseksi. 

Ongelma on siinä, että ihminen on tietoisuuksineen aina koskemattomia polkuja kulkeva ja valloittaja. Kun tietty valta-asetelma on saavutettu, sitä puolustetaan kulttuurisella oikeutuksella. Muutokset ovat länsimaissa kivuliaita, kun kaiken tukemisen kohteeksi on otettu ihmisten luovuus ja vapaus.

Juuri tähän kulttuuriseen oikeutukseen pitäisi reagoida ja haastaa ihmisiä ajattelemaan elämäntapaansa. Mutta valta-asemien purkaminen on vaikeaa. On haastavaa sanoa, että elämäntapasi on kestämätön, kun siihen kytkeytyy niin paljon omaksi järjestykseksi koettua valtaa. 

Mutta nihilismistä käsin, moni ihmisten toiminta vaikuttaa todella turhalta kulttuurin tuottamattomalta funktiolta jossa vain kilpaillaan muiden ihmisten ja kulttuureiden kanssa. Nihilistin on helppo nähdä turhuus joka sisältyy moneen kestämättömään elämäntapaan. Vaikkapa mediasta suolettava kilpaurheilun määrä, mikä on täysin järjetöntä. 

Mutta en kai mitenkään voi puhua ammattiurheilua vastaan? Onhan urheilussa toki pointtinsakin kuten terveys ja pitkä elämä, mutta nämäkin liittyvät enemmän itseen kuin yhteisön hyvinvointiin. Urheilun funktio on tuottaa vahvaa eskapismia, ihminen joka on unohtanut kuolevaisuutensa ei tunnista rajojaan.

Nihilistin on helppo purkaa rakenteet, jotka sisältyvät ihmisten väliseen kilpailuun, ja jotka estävät toisia kehittymästä. Nihilisti rakentaa omaa todellisuutta ja kilpailee vailla yleisön odotuksia. Hänen on helppo rakentaa aivan uudenlaisilla arvostuksilla olevaa globaalimoraalista järjestelmää. 

Hän hylkää kotiinpäin vetävät kilpailut toisten kanssa, luopuu valllasta ja arvostuksesta toisten suhteen ja rakentaa aivan uutta globaalimoraalista käyttäytymistä ja sisältöä omien käyttäytymissääntöjen pohjalta. 

Tämä ei ole helppoa, koska kilpailu ja valta järjestelmissämme joissa sosiaalisesti vaikutamme on sisään rakennettua. Ei ole helppoa sanoa valtajärjestelmille ei, vaikka usein nämä ovat vinoutuneita ja ahdistavia. 

Nihilisti joutuukin kamppailemaan sen suhteen miten suurelta osin hän lähtee haastamaan järjestelmiä. Miten hänen ulkopuolisuutensa haavoitaa ja loukkaa toisia ja miten hän selviää ilman valtaa vaikuttaa.

Miten puuttua kestämättömään elämäntapaan nihilistisestä perspektiivistä?

Oikeuksien kaventaminen ei tule kyseeseen. Tarvitsisimme tietoisuuteen käyviä liikkeitä, kuten #meetoo, joka purki sukupuolittunutta valtaa. Samoin kestävyydestä on taisteltava aina uusin liikkein ihmisten tietoisuudessa, ja siitä miten yksilöt voivat kasvaa vastuullisuuteen. Tämä vaatii jatkuvaa uutta mielenkiintoista tarinaa, johon oman elämän voi sovittaa.

Toinen keino nuorten kulutustietoisen kulttuurin nostaminen keskiöön. Mediassa voidaan kertoa kulttuureista jotka ovat ottaneet haasteen vastaan muuttaakseen elämää. 

Muista keinoista voimme puhua, esimerkiksi oikeudenmukaista verotuksesta. Se on kuitekin parempien asioiden saavuttamiseksi on hankalaa monin paikoin toteuttaa. Verotus on kaikkein hellävaraisin ote, jolla kestämättömät elämäntavat tehtäisiin kalliiksi toteuttaa. Tämän tulisikin olla mahdollisuuksien rajoissa ensimmäinen keino. 

Neljäs keino, joka on yhteiskunnallinen teknologinen murros. Navigoinnin yhteiskunnassa eettiseksi muuttaminen. Kalliit ja resursseja vievät asiat tulee olla myös hankalia toteuttaa. Yksinkertainen tulee olla eettisintä ja ne jotka haluavat kuluttaa tulee maksaa siitä monimutkaisen navigaation hintaa. Näin varmistetaan että korkeasti kuluttavat ovat myös vastuullisia. 

Olemme tottuneet ajattelemaan että kaikkein edistyksellisimmät ihmiset muokkaavat erikoisimmila tavoillaan yhteiskuntaa. Mutta mitä jos korkea kuluttaminen olisi kaikkein vaikeinta yhteiskunnassa? 

Tämä saattaa yllyttää kilpailemaan edelleen korkeammisssa monimutkaisissa kulttuureissa, mutta silloin kun sen saavuttaminen vaatii erityistä taitoa. Mutta on myös todellista se, että kilpailulliset henkilöt saattavat olla eettisesti harjaantuneita ja jättää kuluttamisen pienemmäksi. 

Korkean kuluttamisen hankala navigoitavuus varmistaa eettisyyden. Jos rakenteet syrjäyttävät ihmiset kuluttamaan oikein, he näkevät valtarakenteiden taakse ja ehkä lakkaavat kuluttamasta. Siten myös vaikean navigaation takaa saavutettava kerskakuluttaminen kokisi inflaation. Se synnyttäisi eettisyyttä, jossa turha kuluttamis kilpailu karsiutuisi pois.

Nihilismi voi olla mahdollisuus uudelleen määritellä ne pelisäännöt, joilla yhteiskunnassa toimitaan. Jos emme jää nihilismin tarkoituksettomuuteen siinä että motivaatiomme sammuisi, vaan tähtäämme korkeammalle kestäviin rakenteisiin uudelleen märittelyllä, voimme pelastaa maapallomme. 

Tarvitsemme jatkuvasti uusia tarinoita jotka motivoivat meitä jatkamaan rakennustyötä. Kun hylkäämme epäoleellisen kilpailun muiden kanssa ja rakennamme todellisuutta tarinoiden siivittämällä haaveilulla, saavutamme jatkuvaa parannusta yhteiskunnassa. 

Pelimme, joita sosiaalisesti pelaamme vaan saavuttaaksemme paikallista valtaa ovat hyvin turhia siihen verrattuna että voimme haaveilla ja toteuttaa parempia ratkaisuja globaalilla tasolla. 

Kestävä johtaminen

Olen kirjoittanut tämän tekstin jo vuoden 2019 syksyllä, jolloin tekoäly oli vielä kehittymättömämpi ja johtajuus haki muotojaan vastaamaan ekologiseen kriisiin. Julkaisen kuitenkin tämän nyt, koska ongelmat eivät ole poistuneet ja joudumme kamppailemaan tulevaisuudestamme yhä kiristyvässä tilanteessa. Johtajuus on uuden haasteen edessä, kun meidän on suuntauduttava pelastamaan planeetta ilmasto ja luontokadon kriisiltä. Millaisia asioita moraalisesti voitaisiin odottaa johtajalta joka ajattelee ylisukupolvisesti?

Kotiinpäin vetämistä vai globaalia moraalia?

Ihmisten toimintaa määrittää moraali, jota sovelletaan eri tilanteisiin. Suurin osa moraalista liittyy evoluutiopsykologiaan ja osasta voidaan sanoa, että se on filosofista moraalia. Painotuserot ovat ilmeisiä. Esimerkiksi miten suhtautuu maahanmuuttoon, on pitkälle kannanotto jaosta evoluutiopsykologisen painotuserojen suhteen, 'geenien valta' ja 'yleinen hyvä' välillä.

Jotkut haluavat painottaa kotiinpäin vetämistä, toisilla perspektiivinä on globaalit asiat, kuten ilmastonmuutos. Tuntuu että evoluutiopsykologista painotusta kotiinpäin myös halutaan painottaa filosofista moraalia vastaan tasavertaisena vaihtoehtona. Kulttuurisesti halutaan edustaa moraalista strategiaa, joka kumpuaa vanhasta eläimellisestä 'geenien valta' ajattelusta, sellaista globaalia etiikaa vastaan, joka johtaisi kaikkien inklusiiviseen hyvinvointiin. 

Tekoälyn aikakaudella, meidän on helpompaa ymmärtää, millainen moraali on kestävää ja millainen sortuu omaan lyhytnäköisyyteen. Juuri tällaisessa todellisuudessa, meidän on mahdollista avata näköaloja kestävämpään moraaliin. Taloudenkin toimiessa liian lyhytjännitteisesti, vain maksimoidakseen lyhyen ajan tuoton, meidän olisi luotava kestävämpiä rakenteita kansallisella-, EU- ja globaalilla-tasolla, jotka eivät perustu riistoon. Moraalin tulisi menestyä, pitkäaikaisena hankkeena, kuinka pitkälle tulevaisuuteen olemme valintamme valmiita ulottamaan.

Evoluutiopsykologisessa moraalisessa kentässä, voimme nähdä monenlaisia strategioita selvitä ja painottaa eri moraalisia hahmoja. Niitä jotka ovat vapaamatkustajia, niitä jotka ahertavat, niitä jotka uhraavat itsensä auttaakseen muita. Lopulta emme voi pakottaa ketään pitkäaikaisen filosofisen moraalin kannattajaksi, vaan on peliteoreettisesti selvää, että näidenkin strategioiden välillä vallitsee tasapainotila. Osa tulee olemaan vapaamatkustajia ja osa aina filosofisen moraalin puoltajia, ja tämä suhdeluku pysyy kulttuurissa suhteellisen samana. 

Siksi se mihin olisi syytä turvautua, on moraalinen johtaminen, jossa pisimmän ja kestävimmän strategisen näköalan tarjoava henkilö valitaan johtajaksi. Ennenkaikkea se, näkyy nykyisessä yhteiskunnassa, että kun kaikki pääsevät ääneen, omien moraalistrategioidensa ja hahmojensa myötä, johtaminen käy ongelmalliseksi. Lyhyt ja pitkäkestoisia yhteisön tulevaisuuden ääniä, jotka ovat merkki tasapainotilasta, pidetään samanarvoisina. Näin ei tule olla, vaan pisimmät strategiat tulisi voittaa valittaessa johtajia. 

Olisi erotettava jokaisen ihmisen moraalinen oikeutus. Jokainen ihminen toimii kuvan esittämillä kaikilla tasoilla. Eikä pelkkää filosofista toimimista voida pitää kovinkaan moraalisena. Jokainen ihminen ajattelee perhettään ja lähi yhteisöjään toimiessaan. Olemme itsekkäitä toimintamme suhteen. Jostain löytyy aina palkinto teolle ja johtajilla on kykyä nähdä pidempi aikaisia kaaria, jossa palkinnot sijaitsevat vasta toisen tai kolmannen tai vasta kymmenennen tavoitteen jälkeen. Johtajilta voitaisiin olettaa toimivan siis enemmän filosofisen moraalin pohjalta, kuin johtaa toimintaansa pelkästään evoluutiopsykologisten toimien pohjalta ja saavan yhteisönsä parhaimmillaan ajattelemaan tyydyttävänsä tarpeensa vasta eksistentiaalisia filosofisia päämääriä tavoitellessaan missiossaan. Tämä on ilmastonmuutoksen globaalimoraalia. Pahimmillaan väärin toteutettuna motivaatiopuhe on vain sisäänpäin kääntynyttä kulttuurista valtakulttuuria, joka edustaa geenien valtaa. Onkin oltava hyvin tarkkana johtaa kirurgisten tarkasti ihmisten sisäisiä missioita, joilla he toteuttavat globaalimoraalia, ekstistentiaalista missiota.

1. Geenien valta

2. Sukulaisten suosiminen

3. Jatkuvuus

4. Yleisen hyvän puolesta toimiminen,

5. Absoluuttien tai tiettyjen arvojen pohjalta toimiminen (eksistentiaalinen ulottuvuus, 'ikuisuus', jonka ajattelee määrittyvän oman elämän tiettyjen arvojen ja tekojen vuoksi.) 

Kaikki nämä kuvan tekijät ovat evoluutiopsykologisia päämääriä. Listan alkuosa vähemmän kestäviä arvoja kuin listan loppuosa. Geenien vallassa suositaan sitä mikä on lähellä, ja varustetaan se voittamaan vähemmän kelvolliset geenit, niin kuin luonnossa. Sukulaisten suosiminen on miedompi mutta yhtä kestämätön oikeutus johtamisen moraalille. Jatkuvuutta arvostetaan monessa lähteessä ja yleisen hyvän puolesta toimiminen on jo enemmän kuin itselle tärkeiden päämäärien puolesta toimimista ja parempaa johtamista.

Yleisen hyvän puolesta ja arvojen puolesta toiminen on jo kaukana evoluutiopsykologiasta ja kotiinpäin vetämisestä sekä on enemmänkin kulttuurievolutiivista ohjaamista. Ne ovat todellisia johtajan arvoja, jotka ovat kestäviä monella alalla, ja kun ne ovat ei-itsekkäitä, niistä voi syntyä globaalia moraalia ja niin nykyajassa tarvittavaa johtamista. Kun ymmärrämme johtaa kulttuuria, kulttuurievoluutiota, evoluutiopsykologisen johtamisen sijaan, johdamme sitä muutosta mitä tarvitsemme ilmastonmuutoksen kriisin muuttamiseksi ihmiskunnalle vaarattomaksi.

Evoluutiopsykologisella kotiin päin vetämisellä on siis vähän annettavaa johtajuudelle sekä deontologiselle, objektiiviselle globaalille tai filosofiselle moraalille. Evoluutiopsykologiset päämäärät, jotka ovat kauas kantoisimpia, voidaan nähdä lähinnä filosofista moraalia olevina. Tällainen moraali on lähellä seurauseettistä tarkastelua. Se mikä seurauksiltaan on kannattavaa, on myös kaikkein moraalisinta. 

Moraalia voidaan perustella muullakin kuin seurauseettisyydellä, sellaisilla säännöillä, joilla toteutuu myös oikeudet, joita ei keneltäkään saa riistää. Esimerkiksi voidaan pelastaa viisi ihmistä siirtämällä elimet yhdeltä terveeltä ihmiseltä tappamalla hänet. Seurauseettisesti perusteltavaa, mutta oikeuksien ja kestävien pelisääntöjen valossa virheellistä. Deontologisesti tarkastelutuna, esimerkin teko ei objektiiviselta kannalta tue sitä, että siitä pitäisi tulla yleinen laki kaikillle. 

Kestävyys on jatkuvuuttakin ja puhdasta seurauseettisyyttä laajempaa. Kulttuuri pyrkii selviytymään ja siinä jos tarkastelemme oikein tulevaisuuttamme, arvostamme luonnollisesti sellaisia johtajia, joilla on näköalaa tulevaisuuteen eniten. Todellisen filosofisen ja inklusiivisen moraalisen strategisen tulevaisuuden luomiseen tarvitaan johtajuutta, jossa näkyy kaikkein kestävimmät strategiat selvitä. On tuettava oikenlaista johtajuutta, on luotava kulttuurinen järjestys, jossa huomioimme vähäisten ihmisten oikeudet olla mukana kehitystä ja kommentoimassa, mutta myös meritologisia etenemisen mahdollisuuksia niille, jotka edustavat inklusiivisia, kaikkia koskevia pitkäkestoisia strategioita, oikeuksia noudattaen. 

Tämä näkökulma on valitettavasti sekoittumassa sosiaalisen median algoritmien myötä. Vallan tahtotila tulevaisuuden selviämisenä on sekoittumassa stategioihin selvitä vapaamatkustajana, ja näitä pidetään yhdenvertaisina. Tulevaisuus määrittyy ymmärryksenämme, joiden strategiat käsittävät evoluutiopsykologisen ja filosofisen moraalin. Etenkin filosofisen moraalin kautta on mahdollista perustella ja oikeuttaa kulttuurisesti moraaliaan muille, ja luoda ymmärrystä siitä, miten meidän olisi ohjattava todellisuutta entistä kestävämpiin tulevaisuuksiin. 

Miten suoda tasapaino kulttuurissa, jossa vallitsee erillaisilla päämäärillä pelaajia, jotka eivät esimerkiksi arvosta filosofista ja kestävää moraalia? Näille on annettava ääni, mutta tuotava johtajuus, joka liittyy kestävyyteen, ja näille moraalisille äänille tavoiteltavaksi ominaisuudeksi. Kulttuurimme ääni on niin moninainen, että johtajuus on hankalaa, emme voi tehdä esimerkiksi meitä kaikkia koskevia ilmaston päätöksiä, jos emme valitse johtajiksemme kestävyydestä kiinnostuneita ihmisiä.  Balanssi ja ymmärrys on kaikkien kohdalla säilytettävä, mutta rakennettava se, että kun kulttuurissamme vallitsee moraalien tasapaino, on tasapainon kestävämpi puoli, joka näkee tulevaisuuteen, on saatettava siihen asemaan mikä sille kuuluu, eli johtaa meitä parempaan tulevaisuuteen. 

On lyhytnäköisen voitontavoittelun ajan loppu.

Mikä erottaa kestävän ajattelun taloudellisesta opportunismista?

Kestävyyttä on monenlaista. Tavoitteena on tulevaisuus, jossa valinnat määrittävät sen että kyseinen tulevaisuus ei riistä toisilta.

Kestävyysajattelua on ainakin niin taloudellista, poliittista, ekologista, kulttuurista/moraalista ja valtiollista sekä puolustuksellista kestävyyttä. Viimeisinä yksikköinä ovat perhe ja yksilö, jonka kestävyyttä mitataan ensimmäisenä ja tämä on evoluutiopsykologisessa moraalissa kaikkein lähimpänä. Kaikkia näitä määrittää jonkinlainen tulevaisuus ja sitä kautta merkityksellisyys, joka halutaan ladata tulevaisuuden onnistumiselle. Puhutaan paljon merkityksellisyydestä, ikään kuin tulevaisuus niukkana taisteluna ja huonona olona, äärimmäisenä selviytymisenä ei olisi merkityksellinen. Tämä on syytä ottaa huomioon myös kestävyyden kohdalla. 

Johtajuuden ongelmana on miten kestävyyden eri osa-alueet menevät ristikkäin. Torppaako joku osa-alue toisen osa-alueen? Minä laittaisin kestävyyksiä järjestykseen, mutta parasta jos ne kaikki voisivat toteutua. Henkilökohtaista kestävyyttä ei voi ohittaa, mutta seuraavana tulevat myös isot linjat, ekologinen kestävyys, joka eskaloituu vain pidemmällä aikajänteellä. Liian paljon on taloudellisen hyvinvoinnin ja ekologisen toiminnan välistä kestävyys kilpailua. Ikäänkuin taloudellisesta hyvinvoinnista tai kestävyydestä ei voisi karsia, sen myötä että meillä on ekologista kestävyyttä, joka lopulta mittaa tulevaisuutemme. Niinpä jotkut kestävyyksistä kuittautuvat toisten kestävyydellä. Talous vastaan ilmasto on yksi tällainen. 

Johtajalta haetaan kestävyyttä ja henkilökohtaista ikuisuutta sekä ylisukupolvisuutta

Maailma ei tunnu olevan valmis kestävään ajatteluun. Ilmastonmuutokseen panostettavista toimista ei Madridin (2019) kokouksessa saavutettu yksimielisyyttä. Isot tuottajamaat eivät ottaneet tieteellisiä tosiasioita kestävyydestä todesta, vaan katsovat voivansa vielä pelata ilmastonmuutoksella ja suuremmilla riskeillä tulevaisuuden suhteen. Ilmaston riisto tuntuu vähemmän todelliselta, kuin luonnon riisto, koska siihen liittyy tietoisia eläimiä ja ekologisia kasveja, mutta emme voi pelata huonoilla kestävättömillä todellisuuksilla ilmastossakaan. 

On havaittu että kun yksi eläinlaji on päässyt valtaan evolutiivisessa lokerossaan, niin ettei sillä ole ollut luontaisia vihollisia, sen populaatio on kasvanut kestämättömälle tasolle, kunnes se on romahduttanut ekologisen systeemin, ja tästä on seurannut populaation romahtaminen murto-osaan edellisestä, ja se on kituuttanut romahtaneissa olosuhteissa eteenpäin. Tämä on ihmisen kohtalo, jos kulttuurievolutiivinen globaalimoraalinen kestävyysajattelu ei läpäise ihmiskuntaa. Olemme tuomittuja eläimiä, elämään lyhyen ajan maapallolla ja jatko on kituuttavaa ekologisen järjestyksen romahtanuta tulevaisuutta. Tapahtuu romahdus jos emme pysty globaalieettiseen ajatteluun. 

On kiire keksiä tekoälyratkaisuja, jotka lisäisivät moraalia. On hyviä ja huonoja toteutuksia. Sosiaalisessa mediassa sisältö eskaloituu kaveripiirin mukaan. Joskus ne kuplaantuvat ja käyvät omaa loputonta merkityksetöntä moraalipeliä ja kilpailua epäoleellisilla asioilla. Kaikki mikä on mahdollista toteuttaa ei ole kestävää eettisesti. Tekoälyn moraalinen johtajuus on ongelmallista, koska emme ole käyneet tarpeeksi dialogia siitä mihin sitä pitää soveltaa. Sitä voidaan käyttää lyhytnäköisesti tai pitkäjänteisesti. Pahimmillaan sen piti lisätä vastuuta, mutta se on luonut vain kuplat, joissa jokainen yhteisö taistelee omaassa merkitysavaruudessaan, kokien kilpailullisuuden aivan vääränlaisilla lyhytjänteisillä asioilla.

On kiire muuttaa suuntaa. On niin paljon merkityksiä. Sosiaalinen media tuottaa valtavan määrän merkityksiä, mutta vain vähän ihmisiä ohjaavaa liikettä, jolla he voisivat paremmin ja kestävämmin toimia maailmassa. Algoritmit ovat vain vähäisessä määrissä moraalisia, ne ovat enemmän kaikukammioita. Mutta kaikki lopulta asettuu kestävyyteen, enkä tarkoita pelkästään yksioikoista kestävyyttä, vaan sitä kestävyyttä, jolla yksilöstä, perheestä, yhteisöstä, moraalisesta kestävyydestä, taloudellisesta hyvinvoinnista ilman riistoa, ja loputa poliittisesta ja ekologisesta kestävyydestä tulee punos kaikkeen. Tämän sivuuttaminen olisi virhe ja kohtalokasta ihmiskunnalle. Lisäksi on huomioitava moraaliset ulottuvuudet kotiinpäin vetäminen, geenien valta tai filosofinen moraali. 

Todellinen johtajuus on syvää yhteistä prosessia johdettavien kanssa, jossa opitaan sydämen asioita, joiden puolesta ollaan valmiita maailmassa kokemaan missioita vaikuttamisessa ja rakentamaan kestävät strategiat. Tiedämme millaisessa kriisissä uskonto yhdysvalloissa on, ja siltä puuttuu kestävä päämäärät. Objektiiviset ikuiset päämäärät ovat niitä kestävimpiä ja koeteluimpia asioita. Ja kun ne rikastetaan sopivalla määrällä henkisyyttä sekä tiedettä, tarinoina, jotka kantavat, ne voivat olla suuria motivaation lähteitä. Tarinat kantavat myös pitkälle, ne ovat parhaimmillaan ylisukupolvisia motivaattoreita muuttuvassa maailmassa. Mikään moraalin ulkoaopittu tunteminen filosofisesti ei voita motivoivaa tarinaa sopivalla mystisyydellä varustettuna suorittamaan tehtäviä kestävästi ja harkiten. Ne ovat hyvin henkilökohtaisia ja herkkiä asioita, ja ne on jätettävä yksityisyyden piiriin. Kuitenkin voimme valmistella kulttuureja ajattelemaan kestävästi, siten myös toimimaan motivoidusti jokaisen henkilökohtaisia ‘ikuisia’ päämääriä kohden. Henkilökohtaisista ikuisista päämääristä löytyy hyvin usein herkkyys luonnolle ja ympäristölle sekä ihmissuhteille, jotka ovat olleet hyvän puolella.

Edit 13.6.2022: Lisätty kaksi otsikkoa tekstin loppuun ja laajennettu sisältöä.

Lähteet:

Ylikoski, Petri; Kokkonen, Tomi. Evoluutio ja ihmisluonto. Gaudeamus 2009.