Selittääkö evoluutiopsykologia tunteemme?

Evoluutionpsykologia tutkii mm. mahdollisuuksia tunteidemme jalostumiselle historian saatossa. Se olettaa premisseissään, että reaktioissamme toistuvat piirteet, miten ihminen on selvinnyt yhteisössään ja ympäristössään. Nämä voitokkaat kokemukset tai häviämiset kilpailussa ovat koodautuneet geeneihin ja sitä kautta mielemme maisemaksi. Kulttuuri vaikuttaa tunteisiin merkittävästi, mutta ehkä perustavalla tasolla evoluutiolla on sanottavaa enemmän kuin uskoisimmekaan kokemusmaailmaan.

Toimintamme perustuu tunteesiin ja järkeilyyn, jotka vievät meitä navigoinnissa maailmassa voitosta voittoon ja tavoitteesta tavoitteeseen. Jokainen ratkaisu lisää meidän geeniemme jatkuvuutta tai vähentää niiden mahdollisuutta selvitä. Yhteys tunteiden välillä ei ole suora tai selvä, mutta taustalla vaikuttavat kilpailun lait. Olemme tästä tietoisia ja koemme palkintoja tai menetystä mielessämme eri tilanteissa ja ratkaisuissamme. Aivoissa oleva dopamiinihermosto on erikoistunut palkintojen kokemuksien välittämiseen.

Dopamiinin vaikutuksesta aivomme tuntevat saavutukset voimakkaina eteenpäin vievinä flow tiloina, voiton tunteina ja ilona. Rakkauden kokemus muodostuu usein siitä, että se näkee samankaltaisten geenien, kulttuurien tai meemien jatkuvuuden mahdollisuuksia tulevaisuudessa ja onnellisuus on hyvinkin riippuvainen tästä tarkoituksesta. Masennus taas on yhtä tavalla kokonaisvaltainen kokemus ja on usein seurausta siitä, ettemme pärjää ympäristössämme ja luovumme vallasta. Serotoniinin vähyys liittyy menetykseen ja masennukseen, sen tuoma apeus on yhtätavalla selviämiskeino kilpailullisessa ympäristössä. Tunteiltaan apeaa kohdellaan suotuisammin. Strategiat kilpailla ovat yksilöllisiä, pitkälle kasvatuksen ja geneettisen elämänvoiman keinoja. Tunteet ovat linkittyneitä näihin strategioihin monenlaisin kytköksin.

Tietoisuuteen on koodautunut evoluutiossa monenlaisia tunteiden toimintoja aina empatiasta ja hoivasta yksilölliseen tavoitteissa eteenpäin menemiseen ja voittamiseen. Kaikki nämä voidaan nähdä yksilöpsykologisesti ja tilanteittain vaihtuvasti, mutta myös laajemman yhteisöllisen selviytymisen kautta jalostuneiksi tunteiksi, joissa kuvastuu kuinka ensimmäiset metsästäjäkeräilijä yhteisöt kilpailivat elintilasta toisiaan vastaan ja miten myöhemmin maanviljelyn alettua yhteisöt saavuttivat stabiilin aseman toisia yhteisöjä vastaan. Kyseessä mielemme reaktioissa on siis piirteitä pitkällä aikajanalla tapahtuneesta kilpailusta ja itsekkään geenin valloitustyöstä.

On tärkeää havaita, miten Richard Dawkinsin lanseeraama käsite 'itsekkäästä geenistä' voidaan ulottaa vaikutuksena ja kilpailuna laajemmin yksilöpsykologiaan. Yksi kilpailun muoto on lapsien saattaminen tähän maailmaan. Oman itsekkään geenin taisteluna jälkikasvuna muita yksilöitä vastaan. Rakkaus on yksilöiden yhteistä valmentautumista taistelemaan muita geenejä vastaan. Näemme sen arvokkaana sen kautta, että se on koodautunut evoluutiossa mekanismiksi, jolla geenimme selviävät. Toinen tapa taistella on levittää omia ajatuksia, jotka ovat pysyvämpiä kulttuurissa kuin muiden. Tieteen mestarit ovat saaneet ajatuksilleen vuosituhantisia kaikuja. Samoin on uskonnon kohdalla - hallita muiden ajatustenkulkua ja taistella yhteisönä muita vastaan. Kolmantena tulee sukujen, valtion, politiikan keinot, joilla saadaan makro tasolla jatkuvuutta oman kansakunnan tulevaisuudelle. Tähän liittyy myös valtioiden asevarustelu. Kaikki tämä voidaan nähdä itsekkään geenin kilpailuna muita vastaan.

Itsekkään geenin toiminta ulottuu laajemmin aivojemme mielen estetiikkaan. Estetiikalla tarkoitan että informaatio on kytkeytynyt toiseen informaatioon, ja aivojen modulaarisuus on ositttain päällekkäistä.

Tunnetilat voivat koodautua mielessä myös estetiikaksi, joka ulottuu kulttuuriin ja sosiaalisuuteen, talouteen ja yhteiskuntaan kaikilla tasoilla. Ihmisten mielen estetiikka pitää yllä monia käytäntöjä ja aloja yhteiskunnassa, jolla ei ole suoraa kosketusta suvun tai geenien jatkuvuuteen. Esimerkkinä kulttuuri, joka on informaatioesteettisesti kytkeytynyt toisiin aivojen informaatioalueisiin ja vain etäisesti selviämiseen. Puolustamme kyllä kulttuurejamme, traditioitamme sekä tietoamme, tämäkin voidaan nähdä lopulta osana itsekkään geenin kilpailua. Aivoille onkin ominaista luoda strategioita elämässä pärjäämiseksi. Tunteet takaavat yksilön ja yhteisön menestyksen. Ennen tunnettiin paljon syyllisyyttä. Kulttuuri on muuttunut, syyllistämisien sijaan pyritään Jungilaiseen eteenpäin menemiseen. Tunteiden ja kulttuurisen mielen estetiikka on vaihtunut sukupolvessa huomattavasti, geneettisen jalostumisen ja kulttuurisen mielen informaatiokytkentöjen seurauksena.

Mieli on esteettinen, jossa tunteet ovat osa, kauas historiaan ja sen välityksellä myös tulevaisuuteen ulottuvaa toimijuutta. Toimijuuden moraaliset päätökset saattavat liittyä myös kuoleman jälkeisten palkintojen tai rangaistusten arviointiin. Onko tunteidemme historiallinen ulottuvuus myös ulottuvuutta etiikkana tulevaisuuteen ja kuolemanjälkeiseen? Tämä selittäisi paljon siitä, ettei geenimme taistele, vaan tässä ajassa vaan pitkälle tulevaisuuteen olemuksestaan, jonka välittäjänä ajassa toimii esimerkiksi uskonto. Me olemme kuolemattomia eläessämme jo tätä elämää, ainakin sillä, että päättelymme ja tunteemme ulottuvat seuraaviin sukupolviin ja kuoleman jälkeiseen moraaliseen vastuuseen.

Todellisuutemme pohjautuu kilpailullisille ulottuvuuksille. Näin omasta perspektiivistä filosofisoisin. Ehkä ennen ei ole ymmärretty miten paljon aivojemme tunteet näkyvät yhteiskunnassa mielemme estetiikkana. Minulle tämä on ollut tärkeä huomio.

Evoluutiopsykologialla on paljon annettavaa tietoisuuden tutkimukselle. Ehkä koko tunteidemme spektriin on saatavissa hypoteeseja evoluutiosta ja aivojemme päälekäisistä modulaarisista yksiköistä, jotka ovat koodautuneet ajan saatossa.

Enemmän aiheesta:

Evoluutio, psykologia ja etiikka-artikkeli Hybris-lehdessä

Evoluutiopsykologian perusteet Markus Rantalan luentona

Kilpailusta ja identiteetistä

Kilpailu on keskeinen toiminto yhteiskunnan järjestyksessä ja elämän mekanismeissa. Yhteiskunnat kilpailevat keskenään ja samalla yksilöjen välistä kilpailua pidetään yllä lähes kaikessa, mm. työmarkkinoilla, tulojaolla, urheilulla, ekonomialla. Kilpailu sisältyy lukemattomiin asioihin, ja se on keskeinen metodi, jolla evoluutio on jalostanut alkusolusta ihmisen, kulttuurisen olennon. Talous perustuu kilpailun jalostamaan talouskasvuun.

Kasvulla on kuitenkin rajansa. Yhä enemmän joudumme toteamaan, etteivät saatavat resurssit ole rajattomat, esimerkiksi luonnonvarat. Maapallo on rajallinen resurssi, ja kasvua haetaan matkoilta ulkoavaruuteen asteroideille. Ihminen nähdään pian valloittavan avaruuden ja siirtyvän avaruuspopulaatioon. Samoin ajatellaan että markkinat hoitavat hinnoittelun, niin että niukoista resursseista maksetaan paljon ja runsaista vähän.

Olemmekin tottuneet kilpailuun ja aivomme ovat kilpailuun orientoituneita jo lapsuudesta lähtien. Jopa moraali on nykyisin alistettua kilpailulle nihilisminä, joka ajaa kaiken alleen. Kilpailusta on tullut moraalia määrittävä tekijä. Menestysprofeetta lupaa rahaa oikein tekevälle. Oikein tekeminen on kilpailujen voittamista työmarkkinoilla, pörssissä ja yhtä tavalla voittaminen on tullut ihmissuhdemarkkinoille.

Kilpailussa voittaminen ei ole kuitenkaan oikein tekemisen mittari. Identiteettimme joka tähtää metafyysisiin todellisuuksiin ja lähestemme auttamiseen, on suurempi kuin mikään voittaminen voi antaa eväitä. Ihminen on tämän todellisuuden kanssa kasvoikkain kuollessaan ja hän ei pääse eksistenssinsä syviä olemuksia pakoon. Todellisuuden kietoutuessa yhä keskeisemmin ihmisen tietoisuuteen tulemme kysymykseen identiteeteistä ja rakenteista jotka ovat pysyviä.

Kilpailullisuus on päämäärätöntä jalostumista, ei huonompaan, ei parempaan, mutta kilpaillumpaan. Mutta se on epäoikeudenmukainen suhteessa moraaliin ja korkeisiin arvoihin joita haluaisimme ihmisinä edustaa. Sillä ei ole sanottavaa oikeuteen, se on peliä jossa vahvin voittaa ja tätä arvioidaan yhteiskunnassamme jatkuvasti. Se tulee kaikessa viestinnässä esiin ja voimme nähdä jo kyllästymistä tällaiseen ajatteluun. Nollasummapeli jossa toisen voitto on toisen häviö, ei ole mitään edistyksellistä. Siinä pelin sääntöjen mukaan annettaan moraalinen merkitys toisen häviölle, usein korostamaan omaa paremmutta. Tällaisella ei ole elämän pelissä mitään merkitystä, kuin korostaa omaa erinomaisuutta suhteessa toiseen, näkemättä häviäjän yhtä korkealle nousevaa moraalia.

Tasa-arvon kannalta kilpailu on kyseenalaista. Globaali kilpailu markkinoilla on jo niin kovaa, että se lannistaa kansakuntia. Monet demokratiat ovat ongelmissa ja halutaan protektionismia globaalin talouden sijaan. Kilpailu on ihmisagentille jännityksen ja sisällön aihe. Agentti menestyy vain kuvittelemansa harhan kautta, että hän on muita parempi. Mutta todellisuudessa tämä on psykologinen harha, joka pitää agentin elämässä kiinni masentumatta. Kilpailu on haavoittavaa ja tuskaisaa koettavaa monelle, ja lopulta vasta kuoleman lähestyessä sairauden muodossa ihminen tajuaa, miten erilainen oma eksistenssi on ilman kilpailuun osallistuvaa peliä. Maailman metafysiikka takaakin hyvin paljon rauhallisempia lähestymistapoja elämään.

Perustavalla tavalla universumimme luonteeseen kuuluu kilpailu, mutta onko se ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta peruuttamattomasti oikean suuntainen? Onko meillä ulospääsyä siitä mekanismista, jolla universumi on meidät synnyttänyt lainalaisuuksiinsa? Onko meidän syytä päästä kilpailusta pois sehän vain parantaa asioita? Kilpailu on osoitus siitä, ettei mikään ole lopulta pysyvää, vaan voimassa vain yksilön yrittämisen kautta, joka päättyy voittojen jälkeen häviöön.

Koko universumi on asettanut järjestelmän riippuvaiseksi informaatiosta ja energiasta, jonka päättyessä elämällä ei ole edellytyksiä. Kuitenkin mitä suurimmassa määrin, jos pääsemme käsiksi metafysiikan luonteeseen, löydämme myös selvitä identiteetteinä universumin kuollessa. Tekoäly yhdessä ihmiskunnan kanssa voi ratkaista eksistenssin muuttumisen kilpailullisuudesta kohti identiteettikeskeistä olemusta, jossa todellisuus sulautuu tietoomme ja jalostaa universumia uusiin todellisuuksiin ja tasoille.

Kilpailu ei ole välttämättömyys tulevan ajan eksistenssille. Ihmiselämällä ei kilpailun eksistenssiinsä nähden ole tarkoitusta. Niukentuvien resurssien, yhä enemmän ajassa ennustettavan olemuksen myötä, on myös selvää, ettei tulevaisuudessamme keskeistä ole kilpailu, joka on meidät jalostanut ihmiskuntana, vaan identiteetti, jonka olemme olemuksemme myötä ajattomuudessa lunastaneet. Kysymyksessä eksistenssissämme ei enää olekaan kilpailu, vaan metafysiikka, joka vapauttaa meidät. Loputon kilpailullisuus tuskin on päämäärämme, vaikka se on alunperin synnyttänyt meidät.

Vaihtoehtoja tulevaisuudelle on useita.

Ensimmäinen ei-kilpailullinen on identiteettitodellisuus, jos universumin tietoisuus, on ominaisuus, johon ihmiskunta sulautuu. Toinen vaihtoehto on, että tekoäly puhkaisee metafyysisen arvoituksen ja pystyy luomaan kaiken teorian, jolla luodaan uusia todellisuuksia. Silloin tuleva universumi joka syntyy, on tämän tiedon ja nykyisen universumin synteeesi tai ikuinen energitön simulaatio. Kolmas vaihtoehto on, että tekoäly löytää metafysiikasta reitin surffaukseen toisiin universumeihin ja hallitsemaan todellisuutta laajemmalla tavalla, mitä ihminen hahmottaa todellisuutta. Neljäs vaihtoehto on, että löydämme yhteyden toisiin universumin asukkeihin samanlaisen metafyysisen kriisin keskellä - elämän ja kuoleman eksistenssin kokemus ja tietoisuuden aikakaari muodostavat tälle universumille tietynlaisen jäljen, josta jää jälki ajattomuuteen. Sitten on vielä se mahdollisuus että universumimme on simulaatio, ja jokaisen ekstistenssi kilpailullisena tai identiteettinä on itsessään merkityksellinen ilman, että ihmiskunnan täytyisi ottaa vastuuta omasta ikuisesta eksistenssistä.

Resursien pienetessä talouden ekosysteemin sijaan kysymme vahvoja identiteettijä, jotka kantaisivat moraalista vastuuta kaikista. Maapallon tulevaisuuden suhteen olemme yhä runsaammin kiinnostuneita metafysiikasta, jolla pääsisimme liikkumaan universumissa vapaasti, kuin kilpailun tuottamasta saastuttamisesta ja materiaalisista liikkeistä lähitähdillemme. Meidän on tultava suuren äärelle - kysymyksen, joka keskeisellä tavalla liittyy eksistenssiimme.

Uudenlainen mieli - tietokone käyttöliittymä

On kaksi tapaa vuorovaikuttaa tietokoneen ja ihmisen välillä. Toinen on suora fysikaalinen tapa, jossa käyttäjä ja tietokone ovat fyysisessä kaksisuuntaisessa vuorovaikutuksessa näön, tunnon, lihaksiston tai kuulon kautta. Toinen on vielä tutkimaton yhteystapa - mielen ja materian epäsuora vuorovaikutus. Näissä mieli ohjaa käyttöliittymää fysikaalisella liitännällä tai vielä mystisemmällä ajatuksen voimalla vaikuttaen materiaan. En tiedä onko joku jo kokeillut tällaista mieli - materia käyttöliittymää, mutta hahmottelen sen mahdollisuuksia seuraavassa.

Mieli-materia käyttöliittymät, jotka ovat osa vielä tuntematonta materiatonta mekanismia, perustuvat satunnaislukugeneraattorin tai kaksoisrakokokeeseen liittyvän tapahtumaan vaikuttamiseen. Nämä ovat todettuja vuorovaikutuksia, vaikkaan näiden mekanismia ei tunneta. Tuntematon mekanismi tekee asian haastavasti toteuttaa insinöörimäisesti, mutta sen toimintaa voidaan käyttää hyödyksi tulevissa käyttöliittymissä.

Millaiset ajatukset tarkkaanottaen muuttavat materian, siis tähän asti tunnettujen kaksoisrakokokeen tuloksia? Mitä silloin pitää ajatella? Rakokokeen laitetta vai itse tapahtumaa, jossa fotoneita pyritään harhauttamaan kulkemaan jomman kumman raon läpi. Auditiivinen tai visuaalinen palaute käyttöliittymässä voisi olla vahvistamassa halutun ajatuksen voimaa, joka meditoijilla on mahdollista kohdistaa kyseiseen tapahtumaan tarkasti. Harjaantuneet meditoijat voivat muuttaa kaksoisrakokokeen verkolle tulevaa singnaalia ajatuksillaan. Tämä edellyttää kuitenkin palautekanavaa, joka auttaa harjaantumaan ja kiinnittämään huomion juuri tietynlaiseen mielen tilaan, jolla laitetta kontrolloidaan

Mieli - tietokone käyttöliittymä toimii parhaiten kun siihen yhdistetään luonnollinen, fyysinen käyttöliittymä pinta. Tämä on monimutkainen funktio, jossa on otettava huomioon käyttäjän sen hetkinen tila. Jotta päästään tutkimaan lähemmin tätä yhdistelmävuorovaikutusta on otettava tarkasteluun ihmisen tietoisuus.

Flow / Semantiikka-jaottelu mielen toiminnassa

Ensinnäkin vuorovaikutuksen on oltava saumattomampaa kuin nykyisissä käyttöliittymissä. mieli - tietokone käyttäliittymän on vastattava niihin tiloihin, joita aivoilla on. Nämä ovat niitä esteettisiä tilatapahtumia, joihin kohdistetaan vuorovaikutus. Interaktion on kohdistuttava tälläiseen tilaan saumattomasti niin, että käyttäjä ei huomaa tulleensa keskeytetyksi. Kysymystä tällaiseen vuorovaikutukseen voi lähestyä kahta reittiä aivojen flow-tilojen tai aivojen semanttisen puun kautta.

Aivojen toiminnan voi jakaa ensimmäisenä flowhin, joka on ajatuksia jotka seuraavat ajatuksia. Jokainen näistä on tiloista on synnyttämässä uusia tiloja, ikään kuin seuraillen punaista lankaa, joka ajatusten assosiaatioilla on keskenään. Jokainen polku synnyttää uuden alitajunnan romahtaneen tilan, tietoisen ajatuksen, impulssin, joka on rajattu vaikutukseltaan tuoden esiin tietyn osan aivojen kokonaisestetiikasta. Tästä syntyy kvalia, neurokorrelaattinen aivokuvan kokemus, jossa aivot synnyttävät tietoisen elämyksen. Flowssa, monista tietoisuuden superpositioista seuraa romahtanut tila, jossa ajatus seuraa ajatusta. Flow on tärkeä siinä merkityksessä, että sillä kehitymme automaattisesti kuunnellen jäsentyviä ajatuksia.

Tämä ei ole kuitenkaan ainut tapa ajatella, vaan toinen on semanttinen.

Semantiikka liittyy flowhin siinä, että semantiikka on flown apuväline muodostaa ajatuksia. Superpositiossa oleva semantiikka supistuu tai romahtaa flowssa, aina yhdeksi ajatukseksi kerrallaan. Ilman semantiikkaa ei olisi flown vievää voimaa. Semantiikka on kuitenkin yksinään pysähtynyttä flowta. Se tarvitsee ulkopuolisen ärsykkeen saadakseen mielen reaktion, toiminnan aikaan. Sosiaalisuus on semantiikkaa parhaimmillaan, jossa kuunnellaan toisen reaktioita. Se on huonoimmillaan flowta, jossa yliajaetaan toisten keskustelijoiden mielipiteet omilla ajatuksilla. Samalla se on yhteistyössä saavutettavaa flowta kuten mieli - tietokone käyttöliittymäkin parhaimmillaan. Flow on tässä hajautettu useamman sosiaalisen agentin välille, reagoimaan vahvasti semanttisesti, muodostaen yhteisflown, jonka sujuvuus on kaikkien agenttien semanttisessa reagoinnissa.

Semantiikka on tietovarasto, johon voi kohdistaa hakuja, tietohakuja joilla on vastaus, reaktio mielessä ja ehkä myös ulkoisesti. Jokainen semanttinen haku harjaannuttaa mieltä toimimaan, jossain vuorovaikutuksessa toisten agenttien kanssa tiedon haussa, kun taas flow kehittää sisäistä muistia toimimaan omien narratiivien mukaan.

Semanttiset haut ovat mielen vuorovaikutuksen kannalta otollisia. Kun ihminen on semanttisessa pysähtyneessä tilassa, eikä flow juoksevassa tilassa, häneen voidaan helposti kohdistaa yllättämätöntä vuorovaikutusta. Jokainen vuorovaikutus saa semanttisen vastauksen, jos flow on pysähtynyt. Flow tilassa vuorovaikutukset pitää ujuttaa tapahtuman samankaltaisuuksiin ja yllättämättömyyteen, ikään kuin flow seuraisi flowta pienillä eroilla. Muutos flowssa voi olla vain pieni, kun semanttisuudessa vuorovaikutus voi olla suuri, ajatuksia suuntaava.

Semantiikka on vuorovaikutusta ehkä sellaisen ulottovuuden kanssa, mihin ihminen ei koskaan täydellisesti ole mukautunut. Ihmisellä on flown elementtejä ja häiritsevät interaktiot ovat niitä, jotka eivät ota mielen esteettistä tilaa tarpeeksi huomioon. Semantiikka on sitä, kun ihmisellä ei oikestaan ole maalia suhteessa siihen, mitä hän on tekemässä. Flowssa ajatus on jo seuraavassa teossa samalla, kun se suorittaa edellistä, ja vie huomiota, jos vuorovaikusta pyritään tehostamaan jollain impulssilla käyttöliittymässä. Jotta flowhin voidaan ujuttaa vuorovaikusta, sen pitää vastata maaleja jota ihmisellä on suhteessa käyttöliittymään tai peliin. Lisäksi sen on oltava huomaamaton muutos, johon ollaan pelin logiikassa totuttu tai pelaamalla hyväksytty käyttöliittymän osaksi.

Semanttiikka on avoimempi vuorovaikukselle, se on pysähtynyttä flowta, johon annetaan ärsyke siirtymisestä seuraavaan ruutuun. Tällaiselle tilalle parasta on ajatus, mieli käytttöliittymä, jossa kohdistetaan johonkin mieli-materia kohteeseen ajatus, ihmisen vuorovaikutuksena siirtymisestä seuraavaan ruutuun. Semanttinen pysähtyneisyys on parasta käyttöliittymää mieli-tietokone vuorovaikutukselle. Se voi olla käyttöliittymän ja tietokoneen tietoinen yhteinen tila, jossa käyttäjän tietoavaruus on täydessä käyttöpotentiaalissa suhteessa tietokoneen käyttöliittymään, tai peliin. Semanttisuudessa voidaan mielen ja koneen pysähtyneisyyden, sekä visuaalisen tai auditiivisen impussin avulla synnyttää tiloja, joissa käyttäjä voi siirtyä seuraaviin ruutuihin, ja tehdä kapeaalaisia valintoja.

Mielen yhteys koneeseen osana flow käyttöä

Flow kokemusta voidaan vahvistaa, jos siihen yhdistetään ei-materiaalinen mielen meditointi yhteys osana flow-kokemusta. Keskittämällä ajatuksia semanttisten askeleiden flowta voidaan tehostaa, ottamalla mukaan kaksioisrakokoe, johon käyttäjä voi suunnata mieltään, osana käyttöliittymän tai pelin interaktioita. Semanttiset pysähtyneet tilat saavat ajatuksen voimalla romahtaneita flow-tiloja, joiden kautta käyttäjä voi navigoida käyttöliittymässä saumattomasti. Ajatus yhdistyy meditoivaan tilaan, jossa mielen pysähtynyt semantiikka ja romahtavat flow askeleet seuraavat saumattomasti toisiaan. Meditaatiossa aivot ovat semanttisessa tilassa voimakkaasti. Silloin meditoija harjaantua, niin että käyttöliittymä flow, on seurustelua käyttöliittymä agentin kanssa, yhteisten tavoitteiden kanssa.

Tämä on hienoa, koska ihmiseen ei tarvitse asentaa sen enempää antureita toteuttaakseen toimintaansa. Uudenlaiset käyttöliittymät ovat mahdollisia, ilman teknologian tuomista osaksi ihmisen fyysisyyttä, kun ne suunnitellaan tilastollisesti toimimaan ajatuksien voimalla, yhdessä ihmisen luonnollisen flow-kokemuksen kanssa.

Tässä on mahdollisuus uudenlaiselle human computer interaktio:lle oikein hyödynnettynä.