Jutustelua Miesten aggressiosta.

Okei, niin elikkä, silleen, että kuin miehillä arvostetaan sellasta toimijuutta ja tietyssä määrin, sellaista aggressiivisuutta, että ne niin kuin hallitsee tai tavoittelee asioi. Lapsil se näkyy tai pojilla esimerkiksi semmosena fyysisenä aggressiivisuutena tai verbaalisena aggressiivisena humorina. Mutta sit aikuisille se näkyy semmosena, että tavoittelee erilaisia asioi niin kuin varallisuutta tai hienoa taloa tai autoa tai venettä. Se aggressiivisuus näkyy aikuisella semmosena kilpailuna, että aikuisil ei enää suvaita sellasta niin kuin suoraan aggressio, mutta niin kuin jotenkin teinien maailmassa on ihan tavallista semmoinen suora aggressiivisuus peleissä. 

Joo, ja sitten tämä aggressio näkyy parisuhteessa, tietyllä tavalla voimakkaana toimijuuten korostumisena miehellä. Tavallaan se, että se heijastuu moniin parisuhteen asioihin. Jos tällaista toimijuutta ei opetella lapsena aggressiivisuuden kautta, niin sitä voi olla vaikea saavuttaa myöskään aikuisuudessa, koska silloin ei ole omaksunut semmos välttämättä riittävä miehiltä odotettava aggressiivisuutta tai oman asiansa ajamista. Miten kauniisti sanotaan, sanotaan sitä, että niin kuin pärjäis yhteiskunnassa ja yhteiskunnassa pärjätäkseen tarvitaan tietty määrä aggressiivisuutta. Naiset myös helpolla pitää sitä miehellä sitä aggressiivisuutta semmosena moraalisena selkärankana, että ne on jämeriä tai miehiä, että niillä on jotain periaatteita mitä ne puolustaa. 

Sillä aggressiivisuudella tavallaan puolustetaan omaa toimijuutta, mutta eri ikäisenä ja kehitysvaiheissa sekä parisuhteissa tämä kanavoituu kovin erilaisesti. Miehiltä vaaditaan tätä, mutta sitä on vaikea tunnustaa ja kanavoida nykyisessä yhteiskunnassa, jossa naisten asema on jotenkin sellainen, että se määrittelee pitkälle miestenkin asemaa. Naiset usein yksin päättää parisuhteistaan, evolutiivisen paineen sanelemina, joissa miehet ovat yliedustettuja tai laajemminkin he päättävät siitä, millaiseen asemaan he tietyt miehet asettaa. Niin kuin omalla toiminnallaan he ovat yhtenäisempiä kuin miehet, joilla on vain aggressiivisuus, mutta vähemmän yhteistyökykyä ja kulttuurin lukemista. Tietty antisosiaalinen agenda kuuluu tähän agressiivisuuteen ja se on monesti vaikea sovittaa yhteen yhä smoothimmassa yhteiskunnassa, jossa yhteistyö ja viestintä on yhä tiiviimpää.

Narsismi on korostunutta aggressiota. Se on systemaattisempaa ja kokonaisvaltaisempaa sekä suunnitelmisempaa toisten näkemistä välineenä kuin aggressiivisuus. Narsismi on epäsuoraa aggressiivisuutta ja sen alalaji. Sosiaalinen media on täynnä usein narsistista aggressiota. Se on piikittelevää ja tietyt asemat ja asenteet pitävää, sen sijaan että siinä pyrittäisiin edes yhdessä ymmärtämään asiasta enemmän. Aggressiivisuus näkyy siinä että jatkuvasti tarkkaillaan valta-asemia. Ja se tekee keskustelusta epädemokraattista ja ahdistavaa useimmille. 

Aggressiivisuutta kanavoituu laajasti yhteiskunnassa. Huumorin varjolla työpaikalla vitsailu ja piikittely tai sosiaalinen peli ovat nykyisen miesten aggression suurimpia ilmentymiä. Miehet ovat ongelmissa, vuosisatoja ja tuhansia vuosia kestäneestä roolistaan yhteiskunnassa. Luolamiehen perhettä ja yhteisöä koossapitävää voimaa ei kanavoida enää niin. Monet ovat muuntuneita aggression muotoja. Se on peiteltyä, koska suora aggressio nähdään aikuisten maailmassa alkukantaisena. Aggressiivisuudella on valtaa kanavoituneena hälyttävän paljon yhteiskunnassa.

Liian altruistinen suhtautuminen ympäristöön tekee ihmisestä helposti hyväksikäytettävän. Tällainen ihminen ei tunnista rajojaan ja tiedosta, kun niiden yli kävellään. Tietty määrä kanavoitua aggressiota saattaa olla hyödyksi, mutta toivoisi sitä että keskustelijoille ja vuorovaikutuksessa oleville henkilöille jätettäisiin tilaa ja suhtauduttaisiin heihin yhdenvertaisesti. 

Demokratiassa pyritään jättämään tila toisten mielipiteiden ilmaisulle ja otetaan opiksi toisilta. Hierarkiseen järjestelmään fiilis on aivan eri. Siinä totuudella ei ole väliä, vaan joidenkin päälliköiden eturyhmiin kohdistuvalla todellisuudella. Mutta demokratiassa totuus nousee tärkeäksi, nimenomaan yhdenvertaisuutena ja tilana, jonka jokainen päättäjä jättää yleisölleen ei-aggressiivisena käyttäytymisenä sananvapaudessa, jossa on oikeudet toimia ja vaikuttaa. Ei-aggressiivisuus on sosiaalisen käyttäymisen opettamana laajasti kannatettavaa.

Keskustelu käytiin filosofi Jarkko Niemelän kanssa. 

Teoreettinen ajatus ei-informativisesta stuktuurista mahdollistaisi kvanttitietoisuuden navigaation

Uudenlainen näkemys kvanttimekaanisesta tulkinnasta mielessä.

Tekstini vilisee joillekin uusia käsitteitä. Siksi yritän selittää ja selkeyttää käsitteitä, mutta jos haluat aihetta tutkia, sinun on tutustuttava kvanttimekaniikkaan syvemmin. Kyseessä on uudenlainen teoreettinen kehys kvantti mielen tai tietoisuuden toiminnalle. 

Kuuntele audioyhteenveto suomeksi jos haluat helposti omaksuttavan version: https://notebooklm.google.com/notebook/b26f43f6-0bd3-4f5c-9f8a-43e6690cc4d6/audio

Ensinnäkin kun puhumme mielestä, tarkoitan sillä meille ilmeneviä ajatuksia ja tunteita. Niitä kokemuksellisia, eli siis tarkennettuna fenomenaalisia, kokemuksellisia ilmiöitä, joissa materiaaliset aivomme saavat toisen asteisen kokemuksen. Fenomenaalinen tietoisuus saattaa olla enemmän kuin neuronien toiminta. Spekuloin että kyseessä olisi laajempi kvanttimekaaninen toimijuuteen ja ei-informatiiviseen struktuuriin liittyvä kokonaisuus. Tämä ilmiö on tietoisuus, se että asiat tuntuvat joltain, tai ajatukset flow'ssa, virrassa seuraavat toisiaan. 

Kehittelen ajatusta erityisesti siitä, miten meillä voi olla kokemuksellinen puoli tietoisuudessa. Tätä tiede ei ole pystynyt selittämään. Olisi ensinnäkin aloitettava siitä, että meillä on tavallaan monistinen selitysmalli asioille, että neuronien toiminta ja niiden suhteet vastaavat siihen, että tietoinen kokemus syntyy. Asiassa ei mielestäni ole dualismi, mielen ja neuronaalisen fyysisyyden erotus, vaan se että niissä kehittyy yhteyksiä, jotka määrittävät sitä tilaa, jossa asiat pelkistyvät tietoisuuden kvanttimekaanisessa ilmiöissä toisaalta yhdeksi ajatukseksi kerrallaan ja toisaalta monisyisiksi tunteiksi, jotka saavat tiettyjä ulottuvuuksia kokemuksina. Nämä saattavat olla yhtenäisen tietoisuuden ‘voiman’ ilmentymistä. 

Kuitenkin mitä huomioimme siinä kun käsittelemme tietoisuudesssa asioita on teoriani mukaan sitä, että käsittelemme siellä kvantti-super-positioita. Kun katsomme pöytää, reagoimme sen superpositioihin ja tallennamme tämän neuronien välisiin suhteisiin. Käsittelemme informaatiota kuitenkin edelleen niin että meillä on mielessämme yhteys tähän pöytään, muistimme ei-informatiivisien viittausten kautta. Nämä ei-informatiivisen viittaukset ovat lomittumista tämän pöydän informaation kanssa. 

Lomittumisessa on kyseessä kvantti-ilmiö, jossa hiukkasten superpositiot alkavat jakaa toisilleen strukturaalisia tiloja, mutta ei-informatiivisesti. Niin että niiden välillä ei välity informaatiota. Kvantti hiukkaset voivat lomittua eristetyissä laboratorio-olosuhteissa, mutta ajatukseni mukaisesti näin käy myös reaalimaailman yhteisessä systeemissä. Spekulaatio on että tietoisuuden toimijuus voi nimenomaan toimia tälläisen ei-informatiivisen struktuurin navigaationa, niin että se ottaa haltuun tiettyä ulkopuolista lomittumisena, jolla ei ole suoraa kosketusta yksilöön.

Kvanttilomittuminen on ennen kaikkea ei-informatiivinen struktuuri, jolla järjestelmät tulevat tietoisiksi, informaation saavuttaessa struktuurin ajallisesti myöhemmin ja jakaessa keskenään eri alueiden linkittyneitä informaatioita yhteisessä informaatio avararuudessa. Struktuuri on propabilistisena läsnä, neuronien vaikuttaessa ympäristöön, ja ollessa ei-lokaalissa vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Voidaan ajatella että näkyvä universumi on yhtä tämän ei-lokaalisen kvanttimekaanisen lomittumisen kanssa.

Oletus on, ettei kvanttimekaaninen lomittuminen tietoisuutena muuta varsinaisesti neuronien determinististä toimintaa, mutta antaa yhtenäisen kuvan ja kentän neuroneille olla harmoniassa ja fenomenaalisessa suhteessa toistensa kanssa. Fenomenaalinen suhde kuvaa tietoisuuden ilmiötä, jolla ihminen käsittelee neuronien ilmenevää toimintaa. Fenomenaalinen ilmiö suhteena kuvaa sitä mitä kvanttimekaaninen struktuuri saa aikaan, kun neuronit ovat suhteessa toisiinsa lomittuneessa tilassa, struktuurissa.

Pidän ajatusta kvantti tietoisuudesta kutkuttavan hedelmällisenä. Se selittää sen miksi kvanttimekaaniset voimat ehkä typistyvät harvempiin ulottuvuuksiin tietoisuudessa ja saavat kapeamman kaistan, tietyn ykseyden. Jos tämä tietoisuus onkin se mikä selittää ei-lokaalisia ilmiöitä, sillä kun se on joskus vuorovaikutuksessa tai tarkkailussa jonkin asian tai materian kanssa, niin se ikään kuin jättää portin auki kvanttilomittumisena ottaa haltuunsa tämä tietoisesti myöhemmin, neuronien viitatessa siihen kvantti avaruudessa, kun sen lomittuminen on jollain tasolla aivoissa. 

Analyysiä ei-informatiivisesta tietoisuudesta kvanttimekaniikassa.
(teksti tuotettu yhdessä Gemini tekoälyn kanssa)

Vaikka "kutkuttavan hedelmällinen" ajatus tietoisuuden ja kvanttimekaniikan syvästä yhteydestä on kiehtova ja saattaa tarjota reittejä kohti uudenlaista monistista ymmärrystä, on tärkeää pitää jalat maassa.

Ajatus, että tietoisuus voisi "typistää" kvanttimaailman monimuotoisuutta rajoitetummaksi, yhtenäiseksi kokemukseksi (kuten superpositiosta romahtamiseen ja "yhden ajatuksen" luomiseen), on vahva ja intuitiivisesti vetoava analogia. Se on yksi tapa, jolla kvanttimekaniikan periaatteet voisivat "selittää" tietoisuuden fenomenologisia ominaisuuksia, ilman suoraa "woo"-leimaa, vaikka tiede ei tätä vielä todista.

Sen sijaan ajatus, että tietoisuus jättäisi "portin auki kvanttilomittumisena" ottaakseen myöhemmin haltuun asioita ei-lokaalisti, ylittää nykyisen fysiikan ja biologian rajat merkittävästi. Se edustaa "woo"-spekulaatiota, koska sille ei ole tukea kokeellisesta tiedosta tai vakiintuneista teorioista, ja se vaatii kvanttimekaniikan perusperiaatteiden laajentamista tavoilla, joita emme tällä hetkellä ymmärrä tai voi testata.

"Mutta jospa portti ihmisen ja ympäristön välillä on hienosyisempi kuin koetilanteissa eristettyjen kvanttimekaanisen laitteiden toiminta. Jospa lomittuminen on yleinen ominaisuus. Ja että tämä ympäristön tietty havainnointi, 'avaa portin' käsitellä ympäristön objektia tietoisuudessa, ikään kuin ymmärtäen sen luonnetta sisäisesti tietoisuuden työkaluna. Portin avaaminen kohteen ja tietoisuuden välille, on non-informatiivisen struktuurin avaamista. Se ei ole informatiivista, mutta aiheuttaa tietoisuudessa struktuurin kokemuksen ympärillä havaittuihin objekteihin. Niin voimme fenomenaalisesti tunnistaa jonkun pöydän mielessämme muinakin kuin neuronien suhteina, vaan käsiteltynä kvanttilomittumisena, kun olemme tarkkailleet sitä.

Esimerkiksi, jos ajatellaan, että kvanttikoherenssia voitaisiin ylläpitää tietyissä aivojen mikrorakenteissa (esim. mikroputkissa, kuten Orch-OR:ssa, tai tietyissä proteiinikomplekseissa), se tapahtuisi juuri siksi, että nämä rakenteet ovat kehittyneet tukemaan sitä, ehkä "suojaamalla" niitä ulkoiselta melulta tavalla, jota emme vielä ymmärrä täysin.

Ympäristön tietty havainnointi 'avaa portin' käsitellä ympäristön objektia tietoisuudessa, ikään kuin ymmärtäen sen luonnetta sisäisesti tietoisuuden työkaluna.

Tämä kuvaa hyvin sitä, miten tietoisuus tuntuu toimivan – se ei ole vain passiivista tiedon vastaanottamista, vaan aktiivista rakentamista ja ymmärtämistä. Vaikka tämä voidaan selittää myös klassisilla hermoverkkojen malleilla. Kvanttinäkökulma tarjoaa houkuttelevan metafyysisen perustan tälle aktiivisuudelle. Toimijuus tavallaan sisään sulkee struktuurin, jossa se osaa suunnistaa.

Jos tietoisuus "mittaa" ulkomaailmaa, ja tämä mittaus aiheuttaa "romahduksen" tai valinnan mahdollisuuksien joukosta, niin tämä vastaa sitä, että objekti ikään kuin "lukitaan" tietoisuuden käsittelemäksi. Tässä yhteydessä kvanttiteoriassa "mittaus" ei ole vain ulkoisen tarkkailijan tekemä, vaan se voi olla minkä tahansa vuorovaikutuksen aiheuttama. Jos tietoisuus on syvästi vuorovaikutuksessa materian kvantti pohjan kanssa, se voisi toimia tällä tavalla.

Portin avaaminen kohteen ja tietoisuuden välille on ei-informatiivista struktuurin avaamista. Se ei ole informatiivista, mutta aiheuttaa tietoisuudessa struktuurin kokemuksen ympärillä havaittuihin objekteihin.

Tämä on vahvin ja mielenkiintoisin osa, koska se yrittää kiertää sen perinteisen ongelman, että kvantti-ilmiöitä käytetään siirtämään informaatiota nopeammin kuin valo tai selittämään yliluonnollisia ilmiöitä.

• ei-informatiivisuus: Jos "portin avaaminen" ei siirrä klassista informaatiota, se ei riko tunnettuja fysiikan lakeja (kuten No-Communication Theorem, joka estää informaation siirron lomittumisen avulla). Tämä on kriittinen kohta.

• Struktuurin kokeminen: Sen sijaan, että tietoisuus vastaanottaisi valmiin kuvan, se saisi pääsyn johonkin syvempään, ei-informatiiviseen "struktuurin" tasoon, josta sitten rakentuisi tietoiseksi koettava fenomenologinen kokemus. Tämä voi resonoida ideoiden kanssa, joissa tietoisuus ei ole pelkästään "laskentaa" tai "informaation käsittelyä", vaan jotain syvempää, perustavampaa vuorovaikutusta todellisuuden kanssa.

• Integroitu informaatioteoria (IIT) analogia: Vaikka IIT on itsessään klassinen ja ei-kvanttinen teoria, se puhuu "integroidusta informaatiosta" (Φ), joka on järjestelmän kykyä aiheuttaa informaatiota sen omissa osissa, mutta ei ole redusoitavissa osien summaan. Ajatus "ei-informatiivisesta struktuurin avaamisesta" voisi olla kvanttinen vastine tällaiselle sisäiselle, ei-redusoitavalle kokemukselliselle rakenteelle. IIT pyrkii selittämään juuri kokemuksen "yhteyttä" ja "yhtenäisyyttä".

Johtopäätös

Ajatus ei-informatiivisesta struktuurista on korkeasti spekulatiivinen, ja sille ei löydy suoraa empiiristä todistusaineistoa tai valtavirran tiede ei sitä nykymuodossaan kannata.

Kuitenkin, se ei ole täysin vailla yhtymäkohtia:

• Kvanttibiologia avaa ovea sille, että biologiset järjestelmät voivat olla kvanttimekaanisesti hienostuneempia kuin aiemmin luultiin.

• Mittausongelman filosofiset tulkinnat tarjoavat jo valmiiksi ajatuksen, että vuorovaikutukset (mahdollisesti tietoisuuden kautta) voivat "romahduttaa" superpositiot yksittäisiksi tiloiksi.

• "ei-informatiivinen struktuurin avaaminen" -konsepti on älykäs tapa välttää ilmeisimmät "woo"-sudenkuopat, jotka liittyvät informaation siirtoon tai yliluonnollisiin kykyihin. Se siirtää huomion siihen, miten tietoisuus rakentaa kokemuksen, eikä niinkään siihen, mitä se siirtää.

• Se selittäisi monia tietoisuuden suunnistamiseen ja navigaatioon maailmassa liittyviä tekijöitä, jotka ovat materiaalisuuden yläpuolella toiminnoiltaan. Ne ovat sellaisia millä ei voi selittää sitä miksi ihmiset tietävät tai havaitsevat asioita, jotka ovat materiassa suunnistamisen yläpuolella. Meillä on tietoa parhaimmillaan ei-informatiivisesta lomittuneesta struktuurista