Pelit osana reaalimaailman järjestäytyneisyyttä:
Kompleksisista adaptiivisista järjestelmistä valtapeleihin
ver. original, 29.6.2018
Markus Järvinen,
markus.jarvinen@pp3.inet.fi
markus.jarvinen@pp3.inet.fi
Johdanto
Pelit ovat yhteiskuntamme kulttuurin ja elollisen luonnon tapoja selviytyä ja rakentua paremmaksi tai kilpailummaksi. Niitä havaitaan kaikkialla, missä järjestelmät vuorovaikuttavat toisten toimijoiden kanssa saavuttaakseen kilpailuetua. Pelit ovat leikkiä, jossa häviämisellä ei ole kovin vakavia seurauksia. Niillä harjoitellaan myös reaalimaailman toimintoja kulttuurillista- ja valtapelillisyyttä vakavammassa mielessä.
Tarkastelen seuraavassa pelejä osana inhimillistä ympäristöä. Näkemykseni on että pelit liittyvät ensinnäkin kulttuuriin tietoisina interaktioina, mutta myös syvemmälti myös aivojen toimintoihin, joilla rakennamme yhteisiä toimintamalleja. Tämä on ehkä niin konkreettista, että kokemuksemme realismista sekä ulkomaailmasta määrittyy aivojen pelien toimintojen mukaan. Oletan että todellisuus on redusoitavissa pelillisyyteen, jossa ihmisten osallistuminen ulkoisiin pelillisiin toimintojen syvyyteen vaihtelee.
Historiassa filosofia on muodostunut alun alkaen inhimillisen kulttuurin ympärille. Alkuajan filosofit ennen platonia kehittivät teorioita maailman koostumuksesta. Aristoteleen metafysiikka oli pyrkimyksiä länsimaisessa filosofiassa selittää perimmäistä todellisuutta, johon kaikki muu filosofia pohjautuu. Nykyisin monet teoriat linkittyvät luonnontieteisiin, vaikka luonnontieteet tarvitsevat myös filosofiaa yhdenmukaistamaan metafyysisiä kantojaan. Luonnontieteelliset mallit ovat tulleet filosofisten metafyysisten mallien rinnalle ja osaltaan myös perimmäisiksi selityksiksi. Pelien todellisuutta tarkastelemalla kirjoituksessani, pyrin luomaan peleistä metafyysisen mallin todellisuudelle, missä elämme kompleksisuus ja pelien reaalimaailman teorisoinnin kautta.
Jo alkuaikojen kulttuurista tuntemien pelien kehityksestä on seurannut aina 1900-luvun tieteellisiin ja taloudellisiin peliteorioihin jatkumo, joka on saavuttanut kulttuurin ymmärtämään monia sen toimintoja peleinä. Wittgenstein puhui kielipeleistä ja tuoreemmalti filosofiassa ollaan puhuttu Foulcaultin mukaisesti valtapeleistä. Kompleksisuus teorian kautta on pohdittu johtajuutta, jonka kautta tarkastelen valtapelejä artikkelissani.
Artikkelissani keskitän huomion lopussa kompleksisiin adaptiivisiin järjestelmiin ja näiden toimintaan, jossa kilpailullisuus on tuonut agenttien toiminnan lähemmäksi valtapelejä. Argumentoin sen puolesta, että pelit itsessään harjoittavat agentteja ottamaan osaa vakavampiin valtapeleihin. Valtapelit ovat kompleksisten adaptiivisten järjestelmien pyrkimyksiä stabiileihin hahmoihin, jotka ovat pysyvämpiä ympäristössään ja universumissaan. Tässä pelillisyys näyttäytyy tärkeänä johtajuus-funktiona, jonka näkemystä toivon edistäväni kirjoituksellani.
Sisällysluettelo:
Mitä pelit merkitsevät elämässä?
Pelit ovat keskeinen osa sitä, miten ihmisinä kehitymme ja luomme uusia tasoja todellisuuteen. Säännöt niihin omaksutaan geneettisesti vanhempien perimästä ja kasvussa lapsena ja aikuisena yhteisön vaikutuksesta. Interaktiot peleissä määrittelevät aivojen toimintoja, jotka alkavat jo lapsena suhteessa aikuisiin, leikkeinä muiden lasten kanssa ja kehittyvät nuoruudessa sekä aikuisuudessa yhä kilpaillummaksi järjestelmäksi vuorovaikuttaa toisten toimijoiden kanssa.
Keskeistä on että peleillä kehitytään, vailla vakavaa rangaistusta, vastaamaan aikuisuuden kognitiivisiin, kulttuurisiin, lopulta vallan haasteisiin, joissa seuraukset saattavat olla vakavempia. Teknologiset pelit ovat virtuaalisia, jotka nivoutuvat todellisuuteen metaforilla, joilla ymmärrämme toiminta logiikkaa ja kulttuurisiin tasoihin, joilla hahmotamme toimintaympäristömme haasteita ja mielekkyyttä. Reaktionopeutta, valtaa, strategiaa toimia esimerkiksi. Pelit ovat leikkiä, mutta aikuisuudessa niiden esim. sosiaalinen osaamattomuus johtaa yhteiskunnallisen aseman heikkenemiseen, kulttuurissa pärjäämättömyyteen, valta-aseman vähyyteen ja joissain yhteiskunnissa seurauksena voi olla jopa kuolema. Sosiaaliset pelit toimivat sääntökoodeilla, jotka yksilöt jakavat niihin uskomustensa mukaisesti. Uskominen sosiaalisesti jaettuihin merkityksiin tekee sinun jäsenen kielipeleissä, jotka määrittelevät ihmisyhteisöjä ja henkilökohtaisia suhteita. Ne ovat leikkiä, mutta niissä pärjääminen tuo merkittävää valtaetua, joten niillä on myös vakavampia seurauksia. Myöhemmin kategorisoin nämä pelit kulttuurillisiksi peleiksi (kohta 4 myöhempänä kategorioissa), sekä järjestelmien rakenteita ohjaaviksi eksternaalisiksi peleiksi, joita ovat mm. valtapelit (kohta 6 myöhempänä kategorioissa).
Pelit muodostuvat esteettisestä aivojen kokonaisnäkemyksestä, jossa aivot harjaannuttavat tiettyä puolta, tullakseen paremmaksi kaikessa. Ne eivät koskaan ole irrallaan kontekstistaan, mutta keskittyvät ehkä uniikkeihin käytäntöihin, joiden kautta voimme harjaantua hallitsemaan useita eri säätelytason järjestelmiä. Pelit siis autavat toisiaan paremmaksi, jokainen vuorovaikutussekvenssi auttaa hallitsemaan useita kontekstuaalisia kokonaisuuksia.
Aivot muodostavat pelejä, tietynlaisia sääntöjen ja motivaatioiden kokoelmia, joiden kautta suuntaudumme ulkomaailmaan ja tulevaisuuteen. Nämä pelit ulottuvat ulkomaailmaan sen perusteella, miten uskomukset pelien sisältöön ja esimerkiksi näiden metafyysisiin olemuksiin ja eksistensseihin liittyvät. Pelien hahmotus voi olla ulkoista ja tietoista tai sisäistä ja automaattista. Emme aktiivisesti huomioi todellisuuden pelien luonnetta eksplisiittisesti, koska olemme sisäisesti hahmottaneet pelien todellisuuden sosiaalisuudessa ja kulttuurissa evoluution saattelemana.
Mitä pelit edustavat?
Pelit toimivat kompleksisten adaptiivisten järjestelmien ilmentyminä, joissa evolutiivista kulttuurista vuorovaikutusta käytetään kilpailuun ja lopulta kyse on kulttuurievolutiivisista funktioista: toimia kulttuurisen vaikuttavuuden, vallan ja seksuaalisen kilpailun välineinä. Lisäksi ne voidaan nähdä pelkästään konnektiivisten aivojen toiminnan ilmentymänä, vailla specifiä tarkoitusta. Pelit muodostavat korkeamman tason vuorovaikutuskuvioita, kun taas kompleksit adaptiiviset järjestelmät, esimerkkinä ilmasto, jäävät vuorovaikutukseltaan ilman kulttuurista tasoa, ja systeeminä vuorovaikuttaa vain universumin lainalaisuuksien kanssa. (kohta 1)
Vapaus menestyä ja saada voittoja peilautuu toisaalta pelien leikkisyydessä kulttuurien sisällä, toisena puolena häviämisenä, joka ei aiheuta vakavia fyysisiä seurauksia (kohta 3). Kulttuurit määrittelevät ihmisten asemaa sen mukaan miten he sisäisesti kokevat pelaavansa pelejä, ja ovat tietoisia näistä, uskomalla niiden sääntöihin ja osallistumalla niihin. Osallistumalla tulet osaksi kulttuurien kilpailua, jossa sinulla on mahdollisuus päästä parempiin asemiin sosiaalisesti. Pelit harjoittavat toimimaan sellaisissa valintatilanteissa, joissa seuraukset saattavat olla fataalempia.
Kaikki pelit eivät ole kulttuurin kilpailua, vaan myös sellaista valtapeliä, jossa testataan kykyä hallita järjestelmiä. (Kohta 6) Valtapeleissä kyse on eksternaalisesta järjestyksestä joita samalla kentällä pelaajat jakavat. Kun eksternaaliset järjestykset liittyvät valtaan, silloin peleistä tulee väistämättä enemmän konkreettisia, joissa myös häviöistä maksetaan hintaa. Vallassa liittoudutaan ja erilaisten pelien osallisuus ja niiden sääntöihin uskominen sekä samalla osallistuminen määrittelee henkilön kelpoisuutta johtaa ja hallita. Pelit ultimaattisesti johtavat hallintaan, jossa kulttuurisesti otetaan haltuun voimasuhteita ja osallistutaan ja vaikutetaan muiden ihmisten elämään.
Pelien määritelmät ja kategoriat
Pelien määritelmiä:
Laaja määritelmä sisältää
- universumin, jossa pelejä pelataan
- säännöt, joita pelaajat noudattavat
- agentit eli toimijat ja näiden valinnat sekä
- agenttien navigoinnin ja valintojen avaruuden
- resurssit, joista pelaajat taistelevat
- motivaatiot (utiliteetit), mihin pelaajat pyrkivät
- näiden strategiat tavoitella voittoa.
- säännöt, jotka ovat rakenteita
- agentit, jotka osallistuvat voitontavoitteluun
- motivaatiot, jotka saavat pelaajat tavoittelemaan päämääriä navigoidessa
- Lisäksi ne usein saavat lisämerkityksensä käyttömetaforista tai sosiaalisesti yleisöstä.
Pelit on yleensä määritelty tiettyjen maalien, sääntöjen, haasteiden ja interaktioiden kautta. (Wikipedia) Käytännössä oma pelimääritelmäni on samankaltainen rakenteeltaan, mutta puhuu kohteesta tarkemmalla tavalla. Keskeistä reaalimaailman peleissä on kilpailullisuus, joka määrittää pelillisyyttä, ja on mahdollista nähdä kaikkiin evolutiivisiin toimintoihin liittyvinä toimintona. Pohjalla evoluutiossa on lisääntyminen ja siihen liittyvää kilpailua käydään parinvalinnan kaikilla osa-alueilla: esimerkiksi kauneudessa, sosiaalisuudessa ja vallassa. Se se lävistää niin kulttuurisia vuorovaikutuksia kuin yhteiskunnallisia valtapelejä. Pelien keskeinen tekijä on kilpailullisuuteen liittyvät haasteet, jotka peleissä tiedostetaan. Reaalimaailman peleissä haasteet ovat monipuolisemmin jakaantuneet ja näistä puhun jatkossa motivaatioina. Seuraavassa käyn tarkemmin läpi termejä joilla määrittelen pelejä.
Pelien määrittelyssä on kyse on seuraavista tekijöistä
Säännöistä muodostuu omat kulttuurinsa, jotka ovat internaalisia uskomuksia tai eksternaalisia järjestyksiä. Säännöt opitaan sisäisinä internaalisina toimintamalleina tai ulkoisina agentin yhteytenä eksternaaliseen todellisuuteen. Sen perusteella mitkä ovat agentin uskomukset ja sisäistetyt mallit, määräytyy se missä peleissä ihminen on osallisena. Eksternaalinen todellisuus on jaettu ja sama kaikille sääntöineen, mutta lokaalisuus ja tilanne määrittävät kulloinkin millaisia sääntöjä sillä hetkellä sovelletaan.
Agentit erottautuvat omasta ympäristöstä ja oman yksilönsuojansa varassa oltava vapaita valitsemaan tai teorisoimaan valintojaan absraktilla tasolla. Agentit suunnitavat vapaan tahdon mukaisesti tai ilman vapaata tahtoa sääntöjen määrittelemässä maailmassa. Vain agenttien valinnan avulla pelejä muodostuu eri elämän alueille.
Valintojen avaruus määrittelee sitä millaisia valintoja agentit voivat sääntöjen puitteissa tehdä. Säännöt määrittävät reaalimaailmassa kompleksia struktuuria, jonka puitteissa määrittyy kulloinenkin toimintaympäristö osana järjestelmää. Valintojen avaruus määrittää järjestelmän sisällä olevan yksilön valtaa tehdä päätöksiä ja vaikuttaa pelilliseen tilanteeseensa.
Resursseista taisteleminen on yleistä, koska kaikkea määrittää lopulta niukkuus tai rajoitukset. Maapallolla on tietyt rersurssit raaka-aineille ja maan viljelylle. Hyvin monet kulttuuriset toiminnot ovat linkittyneet näihin perus resursseihin. Samoin peleissä taistellaan resursseista, joilla saavuttaa etua pelissä, tai resurssin haaliminen itselleen tuottaa voiton. Tällöin kulttuurin toimintoja määrittää myös kilpailullisuus.
Motivaatiot syntyvät yksilöissä sen mukaisesti, miten esimerkiksi kulttuureissa palkitaan yksilöitä ja miten nämä saavat arvostusta. Muita motivaatioiden lähteitä ovat sisäiset nautinnot tai tunne edistyksestä tai vallasta. Pelit syntyvät näiden tekilöiden ympärille missä on selviä tavoitteellisuutta ja kilpailullisuutta muiden kesken.
Strategiat tavoitella voittoa. Peleissä on kyseessä voiton tavoittelu, jollain mittarilla tai pelin tarkoituksella tarkoitus on olla parempi kuin muut. Voittoihin tarvitaan strategioita, joilla pyritään vastaamaan muiden pelaajien siirtoihin. Strategiat tunnetaan jatkuvina mahdollisuuksina valita viisaasti, pelin muita kilpailijoita vastaan.
Pelien kategoriat
Laajennettu käsitys siitä, millaisia pelejä maailmassa pelataan lapsuudesta aikuisuuteen liittyvässä limittäisessä kehitysjärjestyksestyksessä
- Universumin realmin lakien, metafyysisten eksternaalisen järjestyksen mukaisia, esimerkiksi navigoivien pelien tapaisia, joissa agentti opettelee representoimaan sisäisesti ja toimimaan mahdollisimman tarkasti ulkoisesti määrittyvää universumin realismia hyödyntäen. Nämä ovat geneettisiä aivojen rakenteiden järjestäytyneisyyttä, jota käytämme tiedostamattomasti rationaalisuudessamme. Tämä peli määrittää elämää kohdusta hautaan. Ovat suppeassa mielessä pelejä.
- Tunnetilojen vuorovaikutuspelit, jotka välittyvät vuorovaikuttavina hahmoina, lapsena opittujen äiti-lapsi tai yhteisö-lapsi koettujen tunnetilojen kautta. Myöhemmin aivojen perusrakenteisiin juurtuneet vuorovaikutukset siirtyvät non-lokaalisesti tai sanattomasti. Tunnetilat siirtyvät tietyllä yli satunnaisuuden vaikuttavia mekanismeina, esimerkiksi live-konserttitilanteet, luennot ja yleisötilaisuudet. Ovat suppeassa mielessä pelejä.
- Pelit ja leikit ilman vakavia seuraamuksia, lapsuuden ja aikuisuuden roolipelit, lauta- ja digitaalisetpelit sekä hyötypelit ja simulaatiot, jonkun reaalimaailman toiminnan harjoittamiseksi. Ovat suppeassa mielessä pelejä.
- Kulttuurisia, internaalisia, joita pelataan kompleksisen adaptiivisen systeemin agenttien välisen kilpailun synnyttämiseksi kulttuurin sisällä ja toisia kulttuureja sekä entropiaa vastaan. Liittyvät agenttien sisäisiin uskomuksiin ja jaettuun sisäisten maailmoiden säännönmukaisuuksiin mm. sosiaalisuuteen kuten kielipeleihin. Ovat laajassa mielessä pelejä.
- Reaalimaailman urheilu ja kilpailupelit, joissa seuraukset liittyvät omaan asemaan lajin harrastajana ja rahan menetykseen tai voittoihin. Ovat laajassa mielessä pelejä.
- Eksternaalisia, joissa rakenteeseen liittyvää järjestys pakottaa pelaamaan ulkoisilla säännöillä, kuten politiikkaa, taloutta tai valtapeliä. Ovat laajassa mielessä pelejä.
Pelit reaalimaailman selittäjänä - kategorioiden tarkastelua
- Pelit voivat olla puhtaasti universumin realmin lakien noudattamista niiden säännöillä. Agentti pelaa universumin sääntöjen mukaista selviämispeliä. Tämä ulottuu varhaisesta lapsuudesta vanhuuteen ja kuolemaan. Yksilöllä on konnektiivinen älyllisen neuroverkon ja ruumiinsa kuvaama suhde ympäröivään todellisuuteen. Se näyttäytyy hänelle tietynlaisena todellisuutena. Universaalipeli on säännönmukaisuuden tai moniulotteisen spatiaalis-ajallisen avaruudessa toimimista konnektiivisen hahmotuksen kautta. Tässä pelissä kilpaillaan lopulta fyysisistä resursseista, joilla varmistetaan oma selviäminen. Se alkaa äidin ja lapsen yhteydestä kohdussa ja kehittyy lapsen ja äidin suhteeksi syntymän jälkeen. Myöhemmässä aikuisuudessa resursseista elää varmistetaan yhteyksillä muihin ihmisiin. Kulttuuri ja yhteydet muihin ihmisiin säätelevät resurssien jakoa ja selviämispeliä, joka on alin taso muille peleille. Motivaatio syntyy selviämisestä ja strategiat ovat suunnitelmia elää mahdollisimman pitkään. Universumin ja kulttuurin eksternaalinen rakenne sekä agentin oma kyky suunnistaa ja navigoida rakenteessa määrittelee universumin realmissa selviämistä. Agentin motivaatio liittyy evoluution määrittämää tahtoa selviytyä.
- Tunnetilojen vuorovaikutuspelit. Pelejä, joissa tunneraktiota ja näiden vastareaktioiden ketjuja, joita yksilöt pelaavat tilassa. He voivat vuorovaikuttaa toistensa kanssa musiikin tai muun sanattoman tunneviestinnän kautta. Myös pikkulasten ja aikusten välistä jokeltelua tai muuta äänähtelyä, jolla ei selvästi merkata mitään vaan halutaan viihdyttää. Pelit voivat olla tiettyjä tunnetilojen aktivoitumisia, joissa ollaan sosiaalisesti yhtä porukkaa ja jonkun teeman ympärillä vuorovaikutetaan niin, että olemus toisten kanssa saa vahvistusta toisten olemuksesta. Hahmojen vaihdannan katson peliksi, jossa toisen reaktioita peilataan. Lisäksi jossa yli satunnaisuuden on todettu välittyvän non-lokaaleja elimellisiä reaktioita toisten tunnetiloihin. Nämä vahvistavat samoja rakenteita, kuin jokeltelut, jotka tehostavat tiettyjen aivojen syvärakenteiden ja -merkitysten muodostumista. Nämä tilassa aktivoivat tietoisia pelillisiä sääntöjä, näihin vastaavia suhteita ja vaikutelmia, joihin toiset tilassa oleskelevat reagoivat. Niissä on säännönmukaisuuksia ja toisaalta aktiivisia agentteja, jotka reagoivat sääntöihin oman asemansa mukaisesti. Kyse on valmentavasta pelistä esimerkiksi äidin ja lapsen välillä. Tunnetilojen vuorovaikutuspelien motivaationa on yhteisöllisyyden kokemusten tavoittelu, joka juontaa juurensa äiti-lapsi-suhteen vuorovaikutuksellisesta tunne pelistä ja viestinnästä. Näissä peleissä on vähän sääntöjä ja tarkoituksena on yhteyden luominen toiseen ihmiseen.
- Pelien tiedostaminen on alkanut pelien ja leikkien kautta. Lapsena pelatut pelit ovat leikkiä, jonka avulla valmentaudutaan vakavampiin kulttuurisiin ja valtapeleihin. Niissä lapsena opitaan ottamaan rooleja ja peilaamaan aikuisten maailmaa omasta lapsen näkökulmasta. Pelejä voidaan myös harrastaa teknologian kautta, ja näiden seuraukset ovat pieniä. Säännöt digitaalisissa peleissä perustuvat metaforiin ja ymmärrykseen pelin luonteesta. Lapsi on jo sisäistänyt tiettyjä malleja maailmasta, ja näitä voidaan käyttää metaforina digitaalisissa peleissä sekä roolipelileikeissä. Peleissä on helppoja sääntöjä ja metaforia, jotka on sisäistetty aikaisemmissa tunnetilojen vuorovaikutuspeleissä. Myös myöhemmin aikuisiällä pelatut hyötypelit ovat harjoittelua reaalimaailman tilanteita varten, ilman vakavempia seurauksia.
- Pelit voivat olla kulttuurillisia. Nämä pelit ovat kulttuurisia käytäntöjä, joissa kilpaileminen saa ihmiset kiinnostumaan toisista yksilöistä. Niissä on kulttuurillisia sääntöjä ja käytäntöjä, jonka puitteissa esim. ihmisagentit pyrkivät saavuttamaan identiteettiä ja houkuttemaan kanssaihmisiä kiinnittämään huomiota heihin yksilönä. Kilpailun toimintoina voi olla tietyn identiteetin hankkiminen, erottuminen tai evoluutiopsykologinen seksuaalistrategian ilmaiseminen ja sillä kilpaileminen muita samankaltaisia vastaan. Kulttuuriset pelit näyttävät kaikilta osin läpäisevän pelien määritelmän. Säännöillään, jotka ovat konnektiivisia aivojen tiloja, niiden hahmotus pitää sisällään uskomuksen, jolla osallistuja pelaa ja kilpailee kulttuurissa. Kaikilla kilpailuvietti ei ole voimakas, ja he saattavat myös tyytyä tiettyyn identiteettiin ja asemaan, jonka ovat rakentaneet. Universumi jossa kulttuurillisia pelejä pelataan, on ihmisten sosiaalisesti rakentama ympäristö. Internaaliset uskomukset ratkaisevat näihin peleihin osallistumisen.
- Pelit joita harrastetaan osana luonnollista kilpailuhenkeä. Esim. urheilupelit, vedonlyönti, rahapelit, e-sports. Kehitytään ja kilpaillaan jossain lajissa toisia kilpailijoita vastaan. Menetykset ja palkinnot ovat virtuaalisia hyödykkeitä, kuten rahaa sekä itsetuntoa pelaajana tai menestys lajin harrastajana, sosiaalista asemaa. Yhteistä näille on että pelin säännöt ovat rajatut ja sekä peli tapahtuu kaikkien hyväksymällä tavalla. Pelit herättävät tunteita, saattavat vaikuttaa uraan tai menestykseen, mutta eivät ole kuolemanvakavia. Niitä pelataan viihteenä, harrastuksena tai ammattina.
- Eksternaaliset todellisuuspelit ns. valtapelit. Nämä ovat osallistumisia peleihin, jotka pitävät sisällään esim. politiikkaa, valtaa tai taloutta. Erotuksena kulttuurisiin peleihin, nämä pelit eivät ole täysin agenttien sopimia, kuten sosiaaliset rakenteet, vaan pitävät sisällään eksternaalisen rakenteen, jota henkilön pitää noudattaa, jotta tulisi mukaan ja osallistuisi järjestelmään. Käytännössä monet sosiaaliset rakenteet noudattelevat eksternaalisia rakenteita, mutta ne voidaan myös erottaa tarvittaessa. Moni kulttuurinen rakenne noudattaa internaalista sovittua rakennetta, mutta teknologia on tehnyt niistä myös eksternaalisia todellisuuspelejä. Näissä agentit tavoittelevat todellisuuden hallintaa, järjestelmässä, joka on navigoinniltaan ekternaalisesti muuttuva ja elävä. Kun kulttuuriseen peliin voi osallistua kaikki, valtapeleihin tarvitaan uskottavuutta ja sosiaalisen piirin, yhteisön tai valtiollisen hallinnnon valtajärjestelmän määrittämää järkevyyttä. Kyse valtapeleissä on pitkän ajan luottamuksen ja komleksisessa systeemissä aseman rakentamisesta iän myötä. Jokainen jollain tavoin osallistuu valtapeliin, mutta syvälti näihin rakentieisiin osallistuminen, ja on erityisen kasvamisen tulosta, kenestä on rakenteiden vastuun kantajaksi. Kevyemmät kulttuuriset pelit valmentavat valtapeleihin. Järjestelmien eksternaaliset rakenteet määrittävät ja pakottavat peliin osallistumisen. Kohdan yksi spatiaalisuus kulloisessakin tilassa on osa vallan funktionaalisuutena toimiva muuttuja, mutta on pohjimmiltaan eksternaaliseen universumiin liittyvä tekijä. Kohdan yksi universumin eksternaalisia pelejä ja kohdan neljä kulttuurisia pelejä ja valtapelejä voi tarkastella eri kulmista, mutta ne ovat yhteenkietoutuneet funktionaalisesti.
Kompleksiset järjestelmät
Tarkastelen pelejä laajasti, ja näen ne mm. ihmisagenttien toimintojen harjaantumisprosessina. Niillä opitaan vuorovaikutuksen sääntelyä ja toisaalta kasvetaan kulttuurievolutiivisesti paremmaksi ja houkuttelevammaksi yksilöksi, joka hallitsee yhteisön ja keskinäisen vuorovaikutuksen säännöt. Laaja-alaisessa tarkastelussa pelit liittyvät komplekseista adaptiivisistä järjestelmistä (CAS) kuvaan, jossa johtajuus ilmenee pelien hallintana ja siten näiden systeemien hahmojen järjestäytyneisyydessä.
Kompleksiset adaptiiviset järjestelmät ovat kompleksisten systeemien alaluokka. Nämä ovat mukautuvia, adaptiivisia kulloiseenkin ympäristöön. Komleksisilla systeemeillä kuvataan organisaatioteorioissa järjestelmiä, joiden johtajuus on hajautettua. Ne ovat järjestäytyneisyyttä ilman johtajaa, ja vuorovaikuttavat epä-lineaarisesti eri agenttien välillä. Adaptiiviset järjestelmät on hajautettuja, ja mukautuvia ympäristönsä mukaisesti kulloiseenkin tilanteeseen ja kilpailevat entropiaa vastaan ja muita järjestelmiä sekä ympäristöään mukaillen.
Pelien todellisuuden laajempi näkeminen liittyy ihmisen ulkoisiin interaktioihin ja vuorovaikutuksiin, joilla ihminen jäsentää todellisuuttaan suhteissaan toisiin. Komleksiset adaptiiviset järjestelmät ovat samoin kehittyviä, osaksi eläviä järjestelmiä tai elottomia järjestelmiä. Kaikki elollisista noudattelevat evoluution periaatetta, kehittyessään säätelemään itse elämisensä ehtoja moniagenttisessa todellisuudessa. CAS on järjestäytyneisyyttä universumissa joka ylittää kaaoksen ja muodostaa systeemin joka pitää itseään koossa muita järjestelmiä ja ympäristöjä vuorovaikuttaen ja erottuen. Nämä ovat mm. valtioita, organisaatioita, populaatioita, ja laajassa mielessä koko ihmis- ja eläinkunta taistelemassa epäjärjestystä universumissa vastaan eli entropiaa vastaan.
On eroja, mitä voimme nähdä CAS:in ja pelien välillä. CASin toiminta ei ole suunnitelmallista ja aikajanaltaan lyhytaikaiin pelijaksoihin jakaantuva, kuten siihen sisältyvillä peleillä. CASin ja realmin välillä on perustavia universumin tasoihin liittyviä vuorovaikutuskuvioita. Pelit sensijaan nousevat kulttuuriselle agenttien jakamalle todellisuuden tasolle, jossa saattaa olla esimerkiksi yleisöjä, kannattamassa tietynlaista voittamista tai selviämistä. Peleillä on tiedollisia tasoja, joilla se nousee CAS säätelyn tason yläpuolellle harkittuihin, tiedollisiin interaktioihin, reaktioihin ja lopulta kulttuureihin. Tällainen CAS varmistaa kulttuurillaan pysyvyyden olemassa olostaan ja sisäisestä koherenssistaan universumin lainalaisuuksien yläpuolella.
Se että CASin ja pelien välillä on paljon yhteistä, liittyy niiden universumissa selviämiseen, kilpailullisuuteen. Muut pelit korkeammilla tasolla ovat jonkinlaisen yhteisen kulttuurin jakamia, ja ilmentävät kompleksisempaa todellisuutta, joka on rakentunut elävien olentojen tiedolliselle tasolle. Ne toimivat ikäänkuin kompleksisten järjestelmien päällä kehittämässä näiden toimintakulttuuria, tullakseen entistä kilpailullisimmaksi universumin tai pelkästään kilpailullisten agenttien realmissa. Tiedollinen kehittyminen liittyy pelien interaktioden luonteeseen ja niiden opettavuuteen agenttien sisäisessä tiedoissa. Myöhemmin argumentoin, että näissä on kyseessä nimenomaan hajautetut valtapelit, jotka pitävät koossa ja muodostavat CAS järjestelmiä kilpevammaksi.
Sääntöjen internaalisuus tai eksternaalisuus
Kuva 1. Kahden eri kategorian pelillisten sääntöjen erottelu
Eksternaalisuus peleissä voi olla myös tiettyä pelisäännöstöä ohjaavaa. Spatiaalisuus on eksternaalinen rakenne, samoin painovoima, kaupunkien infrastruktuurit tai muut kompleksit systeemit. Eksternaalisena rakenteena voidaan nähdä realismissa tietyn muodon, jota agentit pyrkivät ymmärtämään. Jollain tasolla konnektiivisten aivojen ymmärrys päättyy ja alkaa tuntemattomuus ja satunnaisuus. Verkostomaiset rakenteet eksternaalisesti ovat kuitenkin koko pelien loogisuutta ja toimintaa ohjaavia, jollain tasolla määrääviä.
Internaaliset säännöt sen sijaan ovat niitä hahmotuksia, joilla demoamme rakenteita muiden agenttien ja ulkoisten ekternaalisten navigointiratkaisujen välillä. Internaalinen sääntörakennelma ei ole olemassa samalla tavalla kuin eksternaalinen, vaan sen säännöt ovat sosiaalisesti jaettuja, sovittuja tapoja toimia, siis uskomuksia, joiden mukaan ajattelemme on järkevää toimintaa. Säännöillä luomme kokonaan uuden universumin käytäntöjä ja tapoja, joiden varassa yhteiskuntamme toimivat ja järjestäytyvät. Säännöt ovat osa aivojen konnektiivista rakennetta ja muokkautuvat ja elävät, neuroverkon muuttumisen myötä. Pelit jostain muusta asiasta, heijastuvat hahmotuksiin peleistä, joidenkin muiden asioiden suhteen. Neuroverkko kilpailee voittavista strategioista peleissä, joissa käydään säännöiltään erilaisia, mutta motivaatioiltaan samanlaisia taisteluja. Motivaatiot yksinkertaistavat ja suoraviivaistavat säännöstöä. Internaalisissa säännöissä keskeistä on niiden jaettavuus toisten toimijoiden kanssa. Eksternaalisia sääntöjä määrittää, niiden systeemivaikutus agentiin. Internaalisissa säännöissä määrittelevä tekijä, on jaettu toimintamalli muiden agenttien kanssa. Pelillisesti tämä merkitsee yhteistä käsitystä jaettavissa olevista resursseista, palkinnoista sekä säännöistä.
Jos ehdot täyttyvät, kilpailullisuuden, sääntöjen, agenttien valinnan, motivaatioiden sekä palkintojen ja resursseista taistelemisen kanssa, omassa määrittelyssäni hyväksyn ajatuksen reaalimaailman ja konnektiivisen neuroverkon välillä tapahtuvasta laajassa mielessä pelattavista pelistä.
Kompleksisiset valtapelit
Pyrkimyksenäni on hahmottaa miten kompleksit adaptiiviset järjestelmät muuttuvat tietoisten käytäntöjen kautta peleiksi ja lopulta valmentavat yksilöä osallistumaan valtapeleihin.
CAS pitää sisällään järjestelmän, jossa vuorovaikuttavat agentit ja nämä muodostavat yhdessä rajatun järjestelmän, johon agenttien muuttuvuus vaikuttaa ylläpitäen systeemiä. Kun järjestelmän vuorovaikutus tulee erottuvammaksi ympäristöstään, alkaa kilpailu agenttien välillä entistä tiedostetuimmista prosesseista kuten peleistä. Agentit kilpailevat ympäristötekijöitä vastaan, kuten ihmiskunta muuta eliökuntaa ja entropiaa vastaan, mutta kompleksisuuden lisääntyessä järjestelmässä, pidemmälle ulottuva kilpailu määrittää kilpailua toisia järjestelmän agentteja vastaan. Tasot joita kilpailu pelillisyydessään muodostaa ovat sisäisesti vuorovaikuttavia sekä ulkoisesti muita alempia tasoja ohjaavia vuorovaikutusketjuja. Näin CAS vaikuttaa tiettyä johtajuutta sen säilymiseen ja vahvistaa sen elämisen roolia suhteessa ympäristöön.
Yhä pidemmälle edennyt kilpailu määrittää pelejä jotka ulottuvat aina harjoittelusta systeemin hallintaan saakka ja päätöksiin, jolla järjestelmä vastaa esimerkiksi tuleviin luonnonkatastrofeihin tai radikaaleihin ympäristönmuutoksiin. Osa ihmisen elämän alun kaaren peleistä on leikkiä, mutta CAS systeemin kilpailu alkaa korkeammilla tasoilla määrittää päämäärää, jossa sen hallinnasta muodostuu valtapeliä. Todellisuuden hajautettua hallintaa, joissa peleillä ymmärretään kilpailla koko CASin vallasta. Tämä järjestäytyminen on automaattista ja evoluution ihmiskuntaan kehittämää kulttuurista hallintajärjestemää.
Tällainen valtapeli on omiaan ratkaisemaan CAS olemusta ja elämän edellytyksiä entistä haastavammissa ympäristöolosuhteissa. CAS pyrkii olemuksensa hallintaan juuri jalostamalla agentteja valtapeleihin, joissa yhä suurempia järjestelmiä pystytään hallitsemaan ja kontrolloimaan vastauksena ympäristön paineisiin. Osallistuminen valtapeleihin noudattelee agenttien harjoittelua ensiksi helpommissa ympäristöissä ja lopulta aikuisuudessa osallistumisena hallintaan.
Pelit, joissa ei ole pahoja seurauksia epäonnistumisesta, ovat leikkisiä harjoituksia pelata, uskoa ja osallistua sellaisiin pelien sääntöjen elementteihin, mitä tarvitaan reaalimaailman valtapeleissä. Nämä valtapelit saattavat olla lähiyhteisön hallintaa, perheen perustamista tai laajempaa kulttuuristen meemien hallintaa. Myöhempänä tarkastelen hajautettua hallintaa, jossa valtapelit ja kulttuuripelit toisiinsa linkittyneinä osallistuvat CASin koko toimintaan.
Kulttuurisista peleistä eksternaalinen valtapeliin osana CAS johtajuutta
Esittelin (kohdassa neljä) kulttuuriset pelit, jotka ovat keskeisenä osana ihmisten toimintaa. Nämä pelit perustuvat jaettuihin uskomuksiin, joihin osallistuminen on omasta hahmotukseta ja ymmärryksestä kiinni. Tietty älykkyyden taso tai kasvaneisuus kulttuurin jäseneksi määrittää sitä millaisiin kulttuurisiin peleihin osallistutaan. Kulttuuriset pelit ovat osallistavia ja johtavat ennen pitkään eksternaalisiin rakenteisiin, joita voidaan kutsua valtapeleiksi (kohdassa kuusi). Näiden välillä on kuitenkin selviä eroja, vaikka käytännössä ne myös linkittyvät tilanteissa aina toisiinsa. Kulttuuriset pelit ovat internaalisia uskomuksia, valtapelit muodostuvat eksternaalisen todellisuuden rakenteiden kautta.
Kulttuuripeleissä opitaan metaforien kautta reaalimaailman vallanjakoa ja sen toimintaa. Valtapeleissä ollaan valmiita rakentamaan eksternaalista, muita ihmisiä määrittäviä rakenteita. Nämä ovat CAS päin katsottuna niitä rakenteita, joilla järjestelmä pysyy elossa ja omana hahmona erotuksena ympäristöstä. Kyse johtajuudessa on enemmän verkostomaiseta byrokratioasta kuin ylhäältä alas johdetusta hierarkiasta (BB Lichtenstein, M Uhl-Bien, R Marion, A Seers, 2006) Ihmiskunnassa on mahdollista osallistua kulttuurisiin rakenteisiin, mutta valtaa ja osallisuutta valtapeleissä säännöstellään muiden agenttien toimesta ja tiettyjen arvojen mukaisesti. Valtapelien tehtäksi näyttää määrittyvän säätely CAS menestymistä rakenteena, muita rakenteita, muutoksia ja entropiaa vastaan. Johtajuus voi ilmetä missä tahansa sosiaalisen systeemin rakenteessa. Sen ei tarvitse olla auktoriteettiin tai positioon perustuvaa, vaan sen sijaan kompleksiseen interaktiviiseen dynamiikkaan, joka saa voimansa adaptiivisista haasteista. (BB Lichtenstein, M Uhl-Bien, R Marion, A Seers, 2006)
Valtapelit ja kulttuuripelit ovat kietoutuneita toisiinsa käytännön tilanteissa. Niissä vaikutetaan sekä eksternaalista järjestyneisyyttä, että uskomuksien mukaisia toimintoja, jotka yhdessä liittyvät sekä symboliseen avaruuteen että järjestykseen ulkomaailmassa. Kun kulttuuripelit ja valtapelit toimivat yhdessä, niiden sisältönä syntyy merkitysavaruuksia, jotka ovat koossa pitäviä voimia CAS järjestykselle. Valtapeleissä erottuu se että kulttuuriset merkitykset peleissä ovat itseorganisoituvia voimia näiden hahmojen muotoutumiseksi ja pysyvyydeksi.
Kuva 2. Kompleksisten systeemien vuorovaikutustasot
Yksilö on kuvan mukaisesti osa verkostoa, kompleksista järjestelmää. Se että hänen harjaantuminen hallitsemaan kompleksisen systeemin valtarakenteita lähtee pelillisestä suhteesta realmiin tai universumiin, juontaa tason kaksi neuroverkon tai kompleksisen järjestelmän konnektionismista. Konnektionismi itsessään on tietynlaista järjestystä edustava, vaikka universumi olisi ilman lakeja tai vain suhteellinen. Konnektionismi muodostaa kompleksiselle järjestelmälle pelillisen pohjatason, jolle kulttuuri symbolisina peleinä ja hallinta eksternaalisina navigointirakenteina voi muodostua. Pelit ovat reaalimaailman tapa muodostaa yhä hallitumpia kompleksisia järjestelmiä suhteessa entropiaan ja kilpailuun muiden järjestelmien kanssa.
Kompleksin järjestelmän pysyvyyteen peleillä on vaikutuksia, aina niiden kilpailullisuudesta, kulttuurisista- sekä vallan metaforista ja tietoisen hahmotuksen tekijöistä saakka. Hallinta kompleksisissa järjestelmissä on hajautettua, ja pelit muodostavatkin juuri tällaisia kulttuureja, joissa pelien tulokset tuovat järjestelmälle tiettyjä kilpailullisia etuja toisiin nähden. Pelit hajautettuna kokonaisuutena edustavatkin järjestelmän korkeampaa tietoisuutta kilpailussa muiden järjestelmien vallan hahmoja ja rajoja vastaan.
Kulttuuristen- ja valtapelien yhteistoiminta
Kulttuuriset pelit ovat mukaansa tempaavia, ne siirtävät vaikutelmia ja informaatiota, mutta niihin kytkeytyneet valtapelit ovat ulkoisia sääntöjen rakenteita, joihin kulttuuripelit ovat osaltaan nivoutuneet. Kulttuurisia uskomusrakenteita tarvitaan päättelyyn, jonka johdosta mahdollistuu ulkoisessa valtarakenteissa navigointi. Eksternaalisia valtarakenteita muodostuu jo agentin realmissa kokemasta spatiaalisesta asemasta ja sen käytöstä sosiaalisissa tilanteissa, ja niistä ulkoisista järjestyksistä, missä henkilö joutuu käyttämään resursseja. Valmiit ja helpot reitit ovat valtarakenteiltaan matalia, pysyvät valtarakenteet, joiden muuttamiseen tarvitaan paljon resursseja, ovat korkeita valtarakenteita. Yksilö osallistuu valta asemansa muutoskyvyn ja resurssien, joiden mukaan muutosta ajetaan, valtarakenteissa navigointiin ja niiden parantamiseen. Pelit joihin hän reaalimaailmassa osallistuu, näyttäytyvät symbolisena kulttuurisena hallintana ja ulkoisena suunistuksena, jolla hän allokoi resurseja navigoinnissa. Korkeisssa valtarakenteissa tarvitaan paljon resursseja, ja pelillisyys saattaa olla pakottavampaa kompleksissa järjestelmässä ja enemmän pelaamisherkkää kuin matalissa valtarakenteissa joiden muuttaminen on helpompaa. Lisäksi asema jonka pelaaja on saavuttanut rakenteessa, mahdollistaa pienemmillä panostuksilla muuttamaan rakennetta ja on sosiaalisina suhteina laajemmalti vaikuttava.
Kulttuuripelit ovat osallistavia, mutta valtapelit ovat pakottavia. Kulttuuripelit perustuvat uskomuksiin mutta valtapelit ovat ulkoisia rakenteita, joissa agentit navigoivat. Valtapelillä on mahdollisuus vaikuttaa järjestelmän selviämiseen uusissa olosuhteissa, pelillisyydellä muodostaa hallinnan kulttuureja, jotka ottavat huomioon ja varautuvat muuttuviin olosuhteisiin. CASin tasot ulottuvat aina systeemin perustesteista, universumin ja järjestelmän suhteesta, emergenteille tasoille, leikkisyydestä osallisuuteen valtapeleissä. Pelit ovat keskeinen väline tämän johtajuuden saavuttamiseksi eri tasoilla, leikkisellä harjoittelulla aina rakenteellisiin valtapeleihin. Symbolinen kulttuuri varmistaa valtapelien sisällön vaikuttamisena ja rakenteiden uusimisena aina kulloiseenkin muutokseen. Vastuunotto valtapeleissä liittyy kulttuuristen pelien symbolien hallintaan ja lopulta rakenteiden hallitsemiseen reaalimaailmassa. Konnektionismi muokkaa kykymme hahmottaa ja toimia tällaisessa kompleksissa systeemissä, aivojemme ja sosiaalisuuden tuotteena. Pelit laajalti ymmärrettynä pitävät CAS järjestelmän olemuksen ja hahmot koossa sekä varautuvat ympäristön muutoksiin, korkeammalla johtajuuden tasolla.
Johtopäätökset
Lähteet
BB Lichtenstein, M Uhl-Bien, R Marion, A Seers, 2006
Heidi Haanila, 2013
Petteri Niemi, 2008
S Deterding, D Dixon, R Khaled, L Nacke, 2011
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti