Populismin dystooppiset todellisuuspelit

Populismin aate on leviämässä juuri sen myötä, ettei nykyisin arvosteta sivistystä. Tähän vaikuttaa se, että populistit kokevat, ettei heidän argumentteihin voida sanoa vastaan. Mutta kyse on nimenomaan sivistyksen puutteesta. Populisti ei ole sisällä ja hän ei osallistu sellaisiin peleihin kuin esimerkiksi tieteilijä. Populisti hallitsee semantiikassaan vajaata, yksinkertaista todellisuus peli-käsitystä, jossa kaikki on redusoitu, niin yksinkertaisiin tekijöihin, etteivät mallit ole enää hyödyllisiä tai pragmaattisesti toimivia.

Keskeisenä pelillisenä asiana on kuitenkin se, että kun uskomukset ovat jotain yksinkertaista tai monimutkaista, se määrittelee millaisiin todellisuuspeleihin henkilöt osallistuvat. Säännöt populismissa ja tieteessä ovat täysin eri. Säännöt joihin nämä tahot uskovat ovat eri, mutta ne yrittävät osallistua samoihin peleihin yhteiskunnassa sananvapauden ja tasa-arvon nimissä. Kun nykyisin sosiaalinen media on tuonut jokaisen yksinkertaisen hahmotuksen tasa-arvoisesti samalle viivalle kuin tieteilijän, ovat sivistyksen pelillinen funktio kriisissä. Tietty asiantuntijuus on häviämässä.

Uskomus sääntöihin voi noudattaa monenlaisia motivaatioita. Populismissa kaikki liittyy itseen. Oman toimijuuden kautta tarkastellaan maailmaa, ja mikä on oman edun mukaista, on hyvää. Tieteellinen toimijuus lähtee laajojen järjestelmien toiminnasta. Toimijuus on yhteispeliä, johon kaikkien erilaiset ja monenlaisesti noudattamat säännöt tuovat järkevän lopputuloksen. Tehokkuus ei määräydy itsekkyydestä, vaan siitä että kaikki osaavat roolinsa ja toimivat järjestelmän osasina. Tämä osallisuus on määräytymässä yhä runsaammin itsekkyyden, oman toimijuuden näkökulmasta. Järjestelmät ovat kriisissä, koska yhteisöllisyys on romahtamassa, pelkän itsekkään suuntauksen kautta.

Teknologia sovittelee parhaillaan monessa palvelussa itsekkyyttä, jäsentäen toimijuutta yhä runsaammin käyttöliittymien kautta itsekkäinä palveluina. Applikaation tarkoituksena vastata haluun, enää ei tarvitse soittaa ja neuvotella palvelusta ja hinnasta. Tämä muodostaa yhä itsekkäämpiä kulttuureita. Ihmisten vastuu järjestelmien osasina on jäänyt pelkän itsekkään käyttöliittymän käyttäytymisen ja toiminnan tasolle. Teknologia vastaa rakenteista yhä runsaammin yhteiskunnassa, käyttäjä pelkästä halusta ja tämä lisää populismia.

Mihin sitten ollaan menossa, jos ihmisen älykkyys on vain tuottaa itselleen onnea? Lopulta voi olla vaikeaa rakentaa teknologiaakaan, joka liimaa itsekkäät ihmiset yhteen. Populismin säännöt ovat niin alkeellisia, ettei sen pohjalle rakennu tervettä maailmanjärjestystä. Voimme ajatella että tekoäly on ottamassa vastuuta. Mutta sekin on tähän asti pitänyt opettaa toimimaan tiettyjen sääntöjen ja järjestelmien mukaisesti.

Näen ihmisyyden kriisin ja länsimaisen yhteiskunnan kriisin, kun käyttöliittymät muokkavat olemustame yhä yksinkertaisimmiksi. Voisimmeko tuottaa pelejä, valtapelejä, jotka pelaistaisivat meidät käsityksiltämme taas pelaamaan yhteisöllisesti? Virtuaaliset pelien merkitykset ja säännöt ovat kuitenkin ilmaa, ne voi muuttaa halutessaan, todellisuuteen pohjaavien järjestelmien ei. Tarvitsemme jotain todellista, juurevaa ja aitoa, joka voi meidät pelastaa itsekkyyden, populismin, käyttöliittymien ja virtuaalipelien maailmasta. Muuten olemme kriisissä, ehkä lopullisesti.

Herra armahtakoon, tai kuten ehkä sanoisin lakonisesti ateistina. Universumi, anna tyhmyytemme anteeksi.

Idean lähteet ja lisää luettavaa:

Kivistö, Sari ja Philström, Sami: Sivistyksen puolustus (2018)