Tietoisuus, ainut ja tosi kokemus maailmasta

Puhe Molemmin puolin -filosofiafestivaalilla

Tietoisuus – meillä kaikilla on se jonkinlaisena ominaisuutena tässä huoneessa. Edellytys tietoisuudelle on, että olemme omaa toimintaamme sääteleviä ja tuntevia organismeja. Ihmisillä, sekä jopa eläimillä on tietoisuutta ja tajuntaa. Voisiko jopa puut yhdessä metsän organismien kanssa olla tietoisia? Rajaa on nykytietämyksen valossa vaikea vetää, kun asiaa alkaa miettimään. 

Puhutaan nyt siitä minkä tunnemme parhaiten, oman tietoisuutemme. Meidän ihmisten mielet ovat tuntevia, ajattelevia, ja ne sisältävät aistikokemuksia. Kaikki mitä tietoisuudessa koen, on minulle totta. Mitä muuta voisikaan syvästi kokea kuin oman minän ajatuksia sekä tunteita? Se on minulle kaikki kaikessa. 

Kauan sitten elänyt filosofi Kant tiivistää totuuden meille ilmeneviin havaintoihin ja päätelmiin. Meillä on siis havaintoja maailmasta ja päätelmiä sisäisestä todellisuudesta. Sitä että tunnemme tajuntamme ajatukset ja aistikokemukset jonain, kun käsittelemme tietoa, on nimitetty tieteessä vaikeaksi ongelmaksi (hard problem of consciousness). 


Fenomenaalinen, kokemuksellinen tietoisuus 

Keskitytään ihmisen tajunnan kokemukselliseen puoleen, ja siihen mikä kohdistuu vaikeaan ongelmaan. Siinä on nimenomaan kyseessä fenomenaalinen tietoisuus. Fenomenaalisen puoli on kiinnostava juuri sen takia että se on empiirisesti vaikea todeta ja se ilmiönä on tuntematon tieteessä. 

Fenomenaalinen tarkoittaa ihmisen mielen sisäistä "kokemusmaailmaa", maailma sellaisena kuin hän sen kokee. Tämä sisältää tunteiden, ajatusten ja aistimus sisältöjen kokonaisuuden. Tähän liittyy myös laajempi kokemus vuorovaikutusten, kuten ympäristön ja sosiaalisuuden ymmärtämisestä.

Fenomeeni on siis ilmikuva tai ilmiö, antiikin Kreikan perinnön mukaan. Kokemus, jota ilman emme tunne tai ymmärrä informaatiota, jota aivomme käsittelevät. Opimme syvällisesti asioista vain tajunnallisen kokemuksen kautta. Suunnittelemme tulevia toimintoja vain tietoisuutemme välityksellä, muuten toimimme lähestulkoon reflektiivisillä mekanismeilla.

Meillä on siis pääsy ainoastaan subjektiiviseen kokemukseen asioista, ei niiden mekanismeihin, jolla ne toimivat. Käsittelemme tietoa vain kokemuksellamme, emme niiden ulkomaailmasta välittyvillä rakenteilla tai suhteilla. Meille ilmeistä on ainoastaan asioiden fenomenaalinen puoli, oppiva kognitio.

Elämme siis tavallaan jatkuvassa illuusiossa tai ainakin kuvitelmissa ja fiktiossa.


Selityksiä fenomenaaliselle tietoisuudelle 

Tietoisuuden vaikea ongelmaa on yritetty ratkaista monin tavoin. Tästä perinteisimpiä ja vanhempia näkemyksiä on dualismi, jossa on kaksi perimmäistä olomuotoa, henkinen ja materiaalinen. Tämä on tuttu jo Descartesin filosofiasta. 

Sen lisäksi on käsityksiä mielestä maailman universaalina substanssina. Jonkinlaisena kaiken perustana olevana Jumalan mielenä. Tämä on tuttu mm. filosofi Leibnizin ajatuksista. Myös Spinoza esitti että on vain yksi substanssi, jota kohti kaikki elämässä ilman vapaata tahtoa suuntautuu.

Fysikaalisessa ja kognitiivisessa tulkinnassa ajatellaan, että kyseessä on informaation prosessointi, jonka vaikutukset tunnemme ja koemme tietyllä tavalla. Fysikalistit selittävät että neuroyhteydet tuottavat rakenteena fenomenaalisen kokemuksen. Tästä esimerkkinä on integroitunut informaatioteoria.

Integroitunut informaatioteoria selittää, että neutraali yhteyksien itseensä kietoutuneisuus olisi viittaamassa sisäiseen kokemukseen. Tämä edellyttää näkemystä panpsykismistä. Kaikki materia on siinä tietoista. 

On myös teorioita jotka pyrkivät selittämään tietoisuutta pelkillä neuraalisilla yhteyksillä ja aivojen toiminnalla, täysin materiaalisesti. Yksi tällaisia ovat higher order ja global workspace teoria. Molemmat selittävät neuraalisten toimintojen emergenttejä ominaisuuksia korkeammalla kognitiolla, jolla säädellään automaattisia, ei-tietoisia toimintoja. Ilman aivojen globaalisti jaettua kokemusta, meillä ei olisi ajatuksia, ei tunteita, eikä suuntautumista tulevaan. Nämä ovat hyvin mahdollisia teorioita, mutta vaativat lisätarkennuksia.

Millään näillä ratkaisu yrityksillä ei tunnu olevan tarvittavaa selitysvoimaa vaikean ongelman ratkaisemiseksi. Fenomenaalinen tietoisuus ja kokemuksellinen ilmiö mielessä on tieteelle erityisen haastava. 


Mikä on totta? Tietoisuuden näkökulmasta 

Aisti informaatioon perustuen tiedämme totuuksia maailmasta. Mutta voimme saada paremmin perusteltua totuutta myös tieteellisellä metodilla. Se tarkoittaa testausta ja tieteellisten teorioiden hypoteesien vahvistamista tai kumoamista. Tätä samaa testausta tekevät itse asiassa aivomme, kun ne suodattavat kaikkein optimaalisinta, energiaa säästävää sisäistä mallia todellisuudesta ympärillämme. 

Esimerkiksi historiassa ajattelimme valkoisen valon olevan jotain erityistä, mutta nyt tiedämme että se on vain valoa, joka heijastaa kaikkia aallonpituuksia. Käsitän valon valkoisena, tulkintani viitekehyksessä, vaikka sillä ei ole tieteellistä perustaa. Valkoista valoa ei todellisuudessa ole olemassa, muuta kuin sisäisen mallin mukaisena havaintona. 

Mallit, jotka opimme, ovat siis tulkintaa maailmasta. Sen sijaan, että uskoisin suoraan aistihavaintojen sisältöä, voin ymmärtää teorioita aistihavainnon takana. Voin oppia tulkitsemaan oikein aistihavainnon lähteitä. Esimerkiksi tietämään että valkoinen valo tarkoittaa kaikkia aallonpituuksia.   

Ukkonen ja salamointi ulkona ei ehkä tarkoita Ukko-ylijumalaa, vaan elektromagneettista pilven purkausta. Sen olemme oppineet tieteestä vallitsevana faktana. Kokemus yksilölle subjektiivisesti totta, mutta tulkinta voi tehdä siitä myös ontologisesti ja objektiivisesti oikean – abstraktin tason käsitteen, jolla ymmärrämme syvemmin universumimme sisäistä rakennetta. 

Onko tieteellinen metodi kuitenkaan lopulta kaiken paljastava? Voiko maailmassa olla jotain muuta kuin kategorioita, lainalaisuuksia ja näiden suhteita? Aivojen neuronit pystyvät hahmottamaan optimaalisinta mallia todellisuudesta. Ne perustuvat toimintansa relaatioihin, ja niistä muodostuviin kuvauksiin maailmasta. 

Onko tekoälystä tutut matemaattiset mallit neuronien toiminnasta viimeinen tunnettu ontologia? Onko universumi lopulta matemaattinen tai kuin lausuttu runo? Jotain jota vain subjekti voi käsittää. Onko maailma komputatiivinen sekä objektiivinen vai kokemuksellinen ja subjektiivinen?

Runo on kaunis, mutta matemaatikot ja fyysikot pitävät omaa tiedeenalaansa perustana kaikelle. Tekoäly veistelee runoja iloksemme, pelkällä opitulla sanajärjestyksen laskelmilla. Näyttääkin pitkälti siltä että matematiikka ja fysiikka olisi saamassa niskalenkki otteen perustavana ontologiana.

Emme kuitenkaan lopullisesti voi sanoa, onko objektiivinen totuus, perimmäistä ontologista totuutta maailmasta. Siksi subjektin totuus maailmasta jää ehkä viimeiseksi totuudeksi, sen objektiivisuuden puutteellisuudessakin – totuus maailman luonteesta, jonka yksin minä, ja vain minä, voin tuntea ja tietää. 

Runo matemaattisena tuotoksenakin on kokemuksena enemmän subjektille kuin sen laskennalliset suhteet. Tunteitamme ja kokemuksiamme ei voi selittää. Ne ovat jokaiselle uniikkeja.

My examination of consciousness. View of consciousness as Information processing figure

I publish my basic sketch of consiousness processing. This has been in my bedside drawer for almost a year and has to go to public that it's not get old. I'm now learning more robust versions about consciousness theories. This has cons and weaknesess. It's general, but doesn't really show the relational part of thinking and phenomena, that gives brains it's multiprocessing capalities. This is still good start to comprehend basics of consiousness.

Figure. Consciousness information processing map. Diagram is divided (left arrow) a component that indicates vertically information decompression and dichotomy processing (at the top) and feeling presents phenomenal neuronal esthetics (at the bottom) Left to right is the aspect of speed of the affect or processing in persons mind. 

a) Dichotomy, adversarial that indicates the information decoding phases to brains form that it is related to adversarial variables through neuronal basis. Dichotomies affect information that it is given certain form in brains to distinct its meaning in every level.

b) Compressing is related forms more robust abstract forms thought information processing. First there is sensory information, which compressing limits the information coming through senses to comprehensive forms and presentations. Little later the conscious mind forms the conscious patterns and perception is being to aware of sensorial information.  

c) Non-reflective-behavior, 'thinking self' is the agency that work together with sensory data and directs attention and forms one ‘self’ conscious process at time. Every access and phenomenal consciousness part is related to this process.    

d) Memory formation is divided to short term memory (left) and long therm memory (right). This is continuous process that forms memories through phenomenal consciousness and thinking processes. Memory is also linked to working in environment. It forms new paths to remember and interact dynamically within memory of environment aesthetics.

e) Biological rhythms gives consciousness certain unification form that presents phases of wake and sleep and they forms to consciousness process. This gives consciousness form to basic thought and phenomenal ground basis. These basis are developed in early infancy, and are the ground network to all comprehension. 

f) Developmental guidance. Part of among others, strong feeling that indicates to person doing right, being in right place at right time, learning skills, and directing to adulthood and satisfy sexuality. Generally its guides persons to developmental, life purpose and reproducing fulfillment through feeling doing right. This directs phenomenal consciousness processes impressions and self reasoning where as learning of self. It can be layered ensemble feelings activate part of phenomenal consciousness.

g) Neuronal aesthetics is neuronal topological harmonities that are commenting each other. Phenomenal neuronal activity to “react” its nearby neuronal cells and general structures ontology of topology. This gives brains its unique feeling and qualia map.  

Voimmeko tietää että kaikki ei ole ennalta määrättyä?

Fysikan valossa näyttää todennäköiseltä, että emme, ja uskonnolliset jumaltarut kaikkitietävästä ovat kertoneet samaa. Tämä saattaa järkyttää joitain, mutta asialle on hyvät perustelut puolesta ja vastaan. Lue pidempi katsaus aiheesta alta. Intiassa syntynyt hindulaisuus on jo vuosituhansia tuntenut kaikkein syvällisempiä ajatuksia universumista. Heidän filosofiassaan Brahman edustaa metafysiikkaa maailman ultimaattisesta todellisuudesta, joka on muuttumaton ja pysyvä. Kaikki elämä lähtee Brahmasta ja palaa kuollessaan Brahmaan. Tätä ajatusta monet muut uskonnot kopioineet omilla jumaltaruillaan. 

Nykyisin jumalista Brahma on sivuroolissa hindulaisuuden palvonta kohteista, mutta se kertoo tarinaa siitä, että jo kauan aikaa sitten ymmärrettiin se, mitä maailman luonteesta on myös uudella ajalla teorisoitu. Kvanttimekaniikan tullessa julki 1930-luvulla, löydettiin monet hiukkasten hämmästyttävät ominaisuudet. Hiljattain on havaittu kokeissa temporalisuuden rikko, jossa järjestys menneestä tulevaan voidaan ohittaa, ja kääntää kvanttimekaniikan kokeissa päinvastaiseksi. 

Ajan luonne saa aivan uuden käsityksen kvanttimekaniikan myötä, verrattuna klassiseen maailmaan. Metafyysinen Brahman metafysiikan opetus ajattomuudesta ja ikuisesta luonteesta saa merkityksen kun tarkastelemme fysiikkaa syvällisesti. Tule mukaan lukijamatkalle fysiikan maailmaan!

***

Artikkelini käsittelee lähinnä teoreettista fysiikkaa. Käsitykseni mitä minulla on fysiikasta perustuvat sen filosofiseen ulottuvuuteen. Tutkin fysiikkaa populaari filosofian ja maailmankatsomukseni pohjalta sekä kiinnostuksesta todellisuuden luonteeseen. Teoreettinen fysiikka on vain osaltaan vahvistettua ja tämäkin kirjoitus kuvaa persoonallista ajattelua filosofisen näkökulmien kautta. Etsi perusteluja omalle maailman tulkinnallesi. Tämä on tällainen lähtölaukaus ajattelulle.

Aika blokkina ja valinta suunnistamisena, mitä ne on?

Kun ajatellaan aikaa, niin Einsteinin luoma yleinen suhteellisuusteoria jo määrittää sen, että se, jos katsomme planeetaltamme toista tähteä, näemme menneisyyteen. Voidaan ajatella, että jokainen piste avaruudessa on ajan suhteen tarkkailijan asemasta etulyöntiasemassa, nyt hetkessä, ja kaikki mikä on kauempana siitä näkee sen pisteen menneisyyteen, koska informaatio etenee valonnopeudella.

Asia monipuolistuu katsomalla avaruusmatkaajaa, joka lähtee planeetalta liikkeelle johonkin suuntaan, elää itseasiassa lähtöpaikkaansa nähden tulevaisuudessa, koska avaruusmatkan nopeus hidastaa aikaa. Silloin kun hän palaa koti planeetalle, hänen aikansa on kulunut hitaammin kuin muiden. Tämä ei poista edellistä näkemystä, että jokainen piste avaruudessa on ajan suhteen edistyksellinen, johon vertautuu kaikki muut pisteet. Aika kuluu suhteessa toisiin avaruuden pisteisiin. On kuitenkin näkemyksiä, missä suhteellisuusteoriassakin voidaan katsoa tulevaisuuteen. Onkin selvitettävä, onko aika dimensio, jana tapahtumia tai tiimalasissa hiekkaa kasaava virta?

Valintamme täällä maailmassa, eivät ole reaalisia, muutosta tekeviä, vaan me ikään kuin uimme ajan ja paikan 4D-informaatio virrassa. Einsteinin suhteellisuusteorian mukaan, elämme block-universumissa, ja kaikki mahdollisuudet suunnistaa universumin todellisuutessa on jo määräytynyt etukäteen. Ihminen laajemmin ‘valintoina’ edustaa eräänlaista kaarnalaivaa todellisuuden laineilla, jossa hän asettuu positioon suhteessa aikaan ja materiaan. Tätä näkemystä ei ole ihan helppo ymmärtää, mutta kerron lisää.

Jos olisin syntynyt sokeana, eläisin todella erilaisen elämän, navigoisin ja suunnistaisin eritavoin. Tämä tulevaisuus olisi kuitenkin block-universumin mukaan jo olemassa, ja minun tulevaisuuteni sokeana olisi määräytynyt. Valinta on illuusio, jatkumo kvanttimekaanisia, nesteen virtausten tapaan, äärettömiä tapahtumia, kuten kvanttimekaaninen Hilbertin avaruus. Elämämme on kuin tuo pisara nestettä, se liittyy ajan ikuiseen virtaan. Tälle näkemykselle maailmassa saa vahvistusta erityisesti Ligquid Neural Network:ien menestyminen todellisuuden mallintamisessa. Nämä kuvaavat todellisuutta ikäänkuin nesteiden äärettöminä, ei-diskriittisinä virtauksina.

Jos edellinen meni yli hilseen, niin palataan perusasioihin. Aika kuluu joko niin kuin tiimalasin hiekka, jyvänen kerrallaan ja elämme nyt hetkessä, tai se on yhtä suurta jatkumoa, jossa menneisyys ja tulevaisuus ovat läsnä. Suhteellisuusteoriassa aika on vain yksi dimensio, ulottuvuus, jossa aikaa voidaan kelata eteenpäin tai taaksepäin. Minä vaan ilmenemisessä asetun tähän virtaan, tietynlaisella elämänkaarella, riippuen siitä millaisena synnyin, sokeana vai näkevänä. Minulla on tietynlainen 4D-trajektio, joka on ollut jo mahdollisuuksina olemassa, ennen syntymääni. Nyt syntymäni käyttää tietynlaisen todellisuuden ilmenemisen hyväksi universumissa. Tästä seuraa se, että Everettiläinen kvanttimekaniikan tulkinta siitä, että universumi haarautuu aina valinnassa, on väärin. Samoin Kööpenhaminalainen tulkinta. Siinä kvanttitila romahtaa. Molemmat teoriat ovat vääriä, koska ne eivät ymmärrä aikaa, eikä valinnan olemattomuutta. Minusta vaikuttaa että äärettömien nesteiden virtauksilla, kuvataan todellisuutta parhaiten kvanttimekaanista avaruutta, johon klassinen maailma perustuu.

Ajan luonne on trajektio tietylle kappaleelle tai asialle, aivoille, planeetan kiertoradalle, sillä ei ole valintamahdollisuutta, muuta kuin asettua todellisen ajan ja materian virtaan, jossa kaikki mahdollisuudet on nähty ja koettu jo valmiiksi universumin luonteessa. Minä asetun ilman vapaata tahtoa, johonkin universumin äärettömästä aika mahdollisuuksista ja aikajanasta, ja teen olevaksi sen tulevaisuuden, johon kuulun. Tässä ei ole ristiriitaa menneisyyden, nykyisyyden, eikä tulevaisuuden välillä ja se osoittaa että kvanttimekaaniset teoriat ovat vajaita kuvaamaan todellisuutta. Kaikissa niissä nähdään, että ihmisen toimijuus on valitseva, vaikka kyse todennäköisesti on jatkuvasta virrasta, johon minun olemukseni vaan asettuu osaksi informaation kulkua. 

Kvanttimekaniikan Everettiläinen tulkinta antaa ymmärtää, että kun olemme tehneet kvanttimekaanisen valinnan, niin universumi haarautuu, mutta aktiivisena universumissa on vain valintamme, jossa olemme läsnä. Vähän tämän suuntaisesti näen itsekin, vaan en ole varma ‘valitsemmeko’ ollenkaan? Jos virtaukset kuvaavatikin todellisuutta parhaiten? Jos nämä rinnakkaistodellisuudet universumissa ovatkin vain kuin suurta kellon koneistoa, joka muuttaa asemaansa aina kun jotain siihen ‘ilmaantuu’. Ja vieläpä niin että suunnistamisemme täällä ovat todellisuudessa samanlaista kuin virtausten yhteneväistyvissä puroissa. Niissä ei ole portaita, vaan aaltofunktio on olemukseltaan ääretön ja vuorovaikuttaa äärettömän tarkasti. Energia ja informaatio ei häviä, se vaan muuttaa muotoaan.

Jos jokin universumissa on saanut alkunsa, se johtaa suhteellisuus teoreettisesti tietynlaiseen kellokoneiston viritykseen, joka johtaa tilaa, aikaa ja materiaa tiettyyn menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden projektioon ja trajektioon, joka ulottuu ajattomasti menneisyydestä tulevaisuuteen. Kyseessä on block–universumi. Olemme ehkä ihmisinä kuin planeetat kiertoradoillaan ja tietoisuutemme monimutkaisuudessa silti mekaanisia, ilman todellista valintaa.

Sattuma antaisi mahdollisuuden ajankin kulua tässä ja nyt, mutta onko sattumaa olemassa?

On myös toisenlaista näkemystä ajan suhteen. Lomittuminen, joka kuvaa kosketuksissa olleiden hiukkasten jakamaa välitöntä avaruutta, on sataprosenttisesti ajaton ja ei-informaatiota siirtävä todellisuus, jota vain muiden hiukkasten vuorovaikutukset voisivat häiritä. Kyse lomittumisen vaikutuksissa ei ole satunnaisuudesta, vaan sataprosenttisesta deterministisyydestä. Sattumaa ei universumissa ole kvanttitasolla. Mutta asialla on toinen käänne. Kun sen rajapinta vaikuttaa kvanttimekaanisen ilmiön kanssa klassiseen maailmaan, jossa me ihmiset vuorovaikutamme, silloin syntyy satunnaisuutta. Tähän viittaa erityinen “Born rule”, Bornin sääntö.

Satunnaisuus ei tue block-universumin alkuperäistä ajatusta, ja on ehdotonta mekaanisuutta ja ajattomuutta vastaan argumentoiva asia. Koska satunnaisuus kertoisi siitä, että ajalla olisi tietty nyt hetki tämän hetken ilmenevien satunnaisuuksien kautta ja agenttius, valinta tässä satunnaisuudessa. Tämän mukaan olisi todennäköistä, että pyrkisimme jatkuvasti voittamaan satunnaisen entropian ajassa ja eläisimme nyt hetkessä. Se vastaisi arki intuitiota. Tämä selittyisi sillä, että satunnaisuus toisi tietyn palautumattomuuden aikajanaan (non-reducibility). Samalla se sotkee ääretöntä determinismiä. Sitä on vaikea selittää pois. Tämähän oli ilmeisesti Albert Einsteinin ajatus. “Jumala ei heitä arpaa”. Joka sittemmin on saanut vastakkaista tukea kvanttimekaniikan taholta. En tiedä kuinka vahvoilla olen siten ajatuksissani block-universumista, ja ajatukseni on kovasti keskeneräinen. 

Satunnaisuus voi liittyä myös “Growing-block-universum” teoriaan joka ikään kuin yhdistää vanhan Eisteiniläisen ajatuksen 'blokista', mutta näkee sen kuitenkin tulevaisuuteen kasvavana. Ikään kuin tulevaisuus ei olisi määräytynyttä ja satunnaisuus kertoisi siitä, että valitsemme ajassa kohti tulevaisuutta, satunnaisuuden entropiaa vastustavasti. Menneisyys ja nykyisyys olisi määräytynyttä, mutta tulevaisuus avoin. Tälle teorialle on meidän arkikokemuksella ajan kulusta vahva perusta.

Tavallaan satunnaisuus onkin suurin mysteeri, joka liittyy Einsteinin suhteellisuusteorian ja kvantti teorioiden eroon. Toinen ennustaa ääretöntä trajektiota ja toinen puhuu satunnaisuudesta maailmoiden välillä, mutta joka ei välttämättä ole kuitenkaan muuta kuin tilastollinen stochastinen ‘quantum jump’ – hyppäys partikkelina aaltofunktion suhteen, johonkin paikkaan avaruudessa, silti 'alkuperäisen' aaltofunktion pysyen samana. Tämä ehkä selittää sitä, että kyseessä ei ole ‘todellinen’ satunnaisuus, vaan aaltofunktion stochastista satunnaisuutta jäljittelevä ilmiö. Kvanttimekaniikassa esimerkiksi elektronien kiertoradoilla on eri diskreettejä tiloja. Nämä kertovat jotain klassisen maailman ja kvanttitilojen vaikuttavista portaista, mutta voi olla että nämä ovat täysin liukuvia tapahtumia kvanttimekaanisessa avaruudessa, ei-diskreettejä ja kuin nesteen virtausta.

Jos klassinen maailmamme on todella heijastumaa kvantti avaruudesta ja sen aaltofunktiosta, silloin se on määräävä ja klassisesti havaitut satunnaisuudet vain heijastumia. Jos otammekin maailmamme lähtökohdaksi kvanttimekaanisen aaltofunktion, satunnaisuutta ei välttämättä klassisessa maailmassakaan ole, vain meille ilmenevässä klassisessa maailmassa se ilmenee niin, koska emme tiedä taustalla olevaa todellisuutta, algoritmia joka ohjelmoi tietyn hiukkasen ilmenemisen. Tämä ikään kuin näyttäytyy meille satunnaisuutena, mutta sitä ohjaa äärettömän tarkka aaltofunktio. Tässä skenaariossa kvanttimaailma on määräävä.

Satunnaisuuden voi selittää sillä, että viestin tulkitsijalla ei ole kuvaa viestin lähettäjän soveltamasta algoritmista, tai sosiologisesti valta-asemasta. Satunnaiselta näyttävä viesti, saattaa olla vallan väline tai algoritminen tuotos, jostain perustavammasta realmista, todellisuudesta tai vallasta. Siksi ihmisestä näyttää siltä, että hän suunnistaa satunnaisuudessa, vaikka kvanttimekaaninen todellisuus on vain yksittäisten hiukkasten kohdalla satunnainen, mutta todellisuudessa statistisesti se noudattaa lainalaisuuksia. Lopulta kaikki voi ollakin vain kvanttimaailman virtaa, johon klassinen maailma osottautuu vain projektiona.

Vahva oletukseni tekstin alussa oli, että kaikki aika on koettu ja koeteltu kvanttiavaruuden pohjalta. Me täällä klassisessa maailmassa ihmettelemme sen satunnaisuutta, vaikka kvanttimaailma deterministisenä käyttää siinä valtaa meihin, ja lopulta ohjaa meidät trajektioihin. Hilbertin avaruus on ääretön ja aaltofunktion luonne ei ole diskreetti, muuta kuin meille näyttäytyvänä klassisen maailman mittauksen takia. En tiedä, mutta käyn tämän selitysmallin läpi, ennen kuin siirryn seuraaviin.

En tiedä onko näkökulmani miten kestävä elämän synnyn ja arkikäsityksen kanssa ajan kulumisesta. Näitä voidaan kuitenkin ymmärtää, kun ajattelemme että vaikka kvanttimaailmassa kaikki hiukkasten liikkeet ovat täydellisiä ja symmetrisiä, klassisessa maailmassa tämän määräävän kvanttimaailman todellisuus heijastuu, pienenä kohinana, joka tasoittuu stochastisesti, vertautuen sattumana edellisiin partikkeleihin.

Onkin lähes filosofinen kysymys, onko kyseessä enemmän siis hyppy siirryttäessä klassiseen maailmaan kvantti-maailmasta kuin aito satunnaisuus näiden välillä? Mielestäni tämä kysymys on avain asemassa siinä, miten näkökohdat block-universumista näyttävät todelta. Kvanttimaailma saattaa olla pysyvä ja ajaton blokki, josta synnymme ja kuolemme, kuten Brahman Intiassa sen hahmottelee. Ateistina voisin todeta vastahakoisestikin, että ikuisuus on tavallaan olemassa.

Nämä kaikki ovat klassisen maailman tulkintoja, oletetusta kvanttimaailman virtaavista ominaisuuksista. Käsitysiäni olen ammentanut ja paljon syvällisemmin siitä teorisoi artikkeli: Quantum discreteness is an illusion.

Mitä joudumme hyväksymään, jos näemme ennalta määräytymisen?

Ajatukseni edellyttää erityistä superdetermismiä ja sen myötä näkemystä, jossa hiukkasilla on piilotettuja muuttujia (hidden variables). Tälläista ei välttämättä ole olemassa. Asiaa ei voida helposti loppuun sanotusti varmistaa. Tiedän että se on enemmän näkemys, kuin teoreettista tukea saava selitys.

Siihen juontava perusajatus on se, että elämässämme emme paljolta pysty havaitsemaan vapaata tahtoa. Se saattaisi kieliä siitä, että ei ole todellista aitoa sattumaa, eikä valintaa, vaan tosiaan navigoimme äärettömässä kvanttimeren, spin-verkoston aalloilla. Vapaan tahdon ja tietoisuuden suhteen teoriaa jatkaa artikkeli: Hierarchical consciousness: the Nested Observer Windows model

Kuolemanrajakokemuksessa saatamme nähdä kuinka aivot tuottavat valtavan rikkaan todellisuuden. Ehkä tämä kertoo kvanttimekaanisesta ajattomasta luonteesta ja Brahman tarinaa.

Näyttää siltä että universumimme luonteessa on syitä uskoa ennalta määrätyvyyteen, ja tätä ei poista se että olisi jumala. Kaikkitietävä jumala on myös vapaan tahdon poistava, mikään ei olisi hänelle tietämätöntä, vaan kaikki suunnat ja navigoinnit elämässä olisivat hänen tiedossa.

Kuitenkin monet teoriat yhtyvät arkikokemukseemme kuluvasta ajasta, satunnaisuudesta ja sen tuomasta valinnasta. En ole vielä kovin vakuuttunut asiasta suuntaan tai toiseen. Tarvitsen lisäaikaa. Mutta Jos Einstein osoittautuu edelleen tämänkin ajan koettelujen myötä oikeaksi, Brahman on todellista viisautta hindulaisuudessa muuttumattomuudesta universumin realmissa. Saman voi ajatella puhtaasti ateistisesti, naturalistisen filosofisesti – ikuisuus on.

Lähteet ja lisää katsottavaa:

Does Superdeterminism save Quantum Mechanics? Or does it kill free will and destroy science?
https://www.youtube.com/watch?v=ytyjgIyegDI

SuperDeterminism Might be Real, But You Shouldn't Believe it! @SabineHossenfelder Rebuts!

https://www.youtube.com/watch?v=tzPqOS8HC8o

Can Quantum Physics Explain Consciousness After All?

https://www.youtube.com/watch?v=iX7kOrYRoSU

Time & Mind: Was Einstein Wrong About Time? Day 1 (Essentia Foundation)

https://www.youtube.com/watch?v=2Bnktj5_o6M

Going Beyond Einstein: Linking Time And Consciousness. Day 2 (Essentia foundation)

https://www.youtube.com/watch?v=atKCgbAOPhQ