Olisi syytä kunnioittaa lukijaa ja pitää blogikirjoitukset yksinkertaisina. Eettinen tarvehierarkia sisältää vain neljä kohtaa, jotka ovat muistettavissa helposti. Käsittelen niitä laajasti, mutta pidän tekstini tiiviinä. Kirjoitukseni Rahataloudesta merkitystalouteen oli yleistävä huomio meneillään olevasta transitiosta, jossa merkitykset tulevat tärkeämmiksi kuin haalittu pääoma. Nyt hieman myöhemmin pohdin millaista tarvehierarkiaa kestävässä merkitystaloudessa voidaan hahmotella. Tältä pohjalta on ymmärrettevä miten tarpeemme uudessa taloudessa täyttyvät kestävällä tavalla.
Tärkeimpinä tekijöinä olen menneessä kirjoituksessani listannut ajan, merkityksen ja resurssit. Kun yhdistämme kolmen tahon tavoitteet, sekä merkityksen maksimoinnin ja resurssien maksimoinnin, että ajan maksimoinnin saavutamme sisältörikkaampaa olemista kuin millään näillä yksinään. Resursseja on kahdenlaisia, niinpä tekijöitä tarvehierarkiassa on erotettavissa yhteensä neljä (katso kaavio jäljempänä). Kyse on lopulta arvoista, miten järjestämme kestävän elämän planeetallamme.
Tarvehierarkia
Pohjimmaisena perustarpeenamme on aika, luonto ja ympäristö, joka on itseasiassa se mitä koko eettisellä toiminnalla lopulta tavoitellaan. Kun maksimoimme aikamme, tarkoittaa se pitkäaikaisten resurssien, luonnon, maankäytön ja ilmaston suojelua. Olemisemme tähtää ajan maksimointiin, koska se on yhteisöllinen ja ylisukupolvinen tavoite. Se myös liittyy siihen että perustavin tarpeemme on aika, luonto sekä ympäristö, jonka päälle kaikki rakentuu.
Resursseja on kahdenlaisia. Puhun pitkäjänteisistä resursseista aikana. Näitä ovat elinkelpoisuus planeetallamme, ilmaston sopivuus elämälle ja luonnon monimuotoisuus takaamaan ekosysteemin toimivuuden. Aika planeetallamme on perustavin tarve, johon muut pohjaavat. Ei yksin aika ratkaise olemistamme, vaan tarvitsemme sen rinnalle merkitysten maksimoinnin, joka on tarpeista korkein. Ja jos maksimoisimme ajan ja eläisimme täällä mahdollisimman pitkään, mutta merkityksetöntä elämää, emme oikeastaan eläisi.
Seuraavaksi tärkein on perustarve, välttämättömät resurssit. Nämä lyhytaikaiset resurssit pitää olla tyydytettyjä, jotta pystymme elämään. Luonto ja aika ovat perustavimpia kuin perustarpeemme. Ilman luontoa emme olisi edes tarpeidemme kanssa olemassa.
Taasen toiset tarpeet, kilpailulliset resurssit ovat niitä, joita tarvitsemme vasta yhteiskunnassa noustessamme johonkin asemaan tai ihailun kohteeksi sosiaalisesti. Näitä ovat yleellisyys kaikkinensa, brändien käyttö, muoti, yltiöesteettinen kilpailu tai asumiseen sijoitettava ylellisyys, mutta myöskin kulttuurinen ja sosiaalinen kilpailu laajemmin kaikkinensa, mihin käytämme materiaalisia hyödykkeitä.
Kokonaisuudessaan eettinen tarvehierarkia kertoo niistä arvoista, joita siirtymä rahataloudesta merkitystalouteen ajan maksimoinnissa olemiseemme vaikuttaa.
Objektiivinen tarvehierarkia:
Pitkän tähtäimen resurssit: Aika, luonto ja ympäristö
Lyhyet selviämisen resurssit (fysiologiset tarpeet: ruoka, vaatteet, koti)
Kilpailulliset ja esteettiset resurssit
Merkitys (jatkuvuuden ja toivokkuuden tarpeet merkityksinä)
En vielä käsitellyt kolmatta tekijää, kilpailullisia resursseja. Kilpailullisten resursien maksimointi on kapitalismia ja selviämisen resurssien maksimointi lähellä kommunismia. Kun kilpailullisiiin resursseihin yhdistetään merkitykset puhumme kulutuksesta. Merkitykset saattavat tuottaa lisää kulutusta kapitalistiseen kilpailuun, ja olisi pyrittävä myös katsomaan, miten niitä voidaan tuottaa mahdollisimman ekologisesti. Tähän liittyy kilpailullisten resurssien maksimointi ja olisi tehtävä niin, että nämä tuottaisivat mahdollisimman vähällä mahdollisimman paljon merkityksiä, joka taasen estäisi turhaa kilpailua.
Voimme esimerkiksi ajatella merkitysten tuottamista matkana ulkomaille. Jos tämä merkitys voitaisiin tuottaa vähemmällä kilpailulla, ja kaikki maassa olevat matkailijat tekisivät vain kotimaan matkoja, tuottaisimme saman merkityksen vähemmillä resursseilla. Muodissa voimme suosia kestokuituja ja autoilussa siirtyä kilpailullisesti sähkö-autoihin. Tuottaisimme elämyksiä, jotka vaatisivat vähemmän resursseja kilpailla.
Länsimaista yhteiskuntaa leimaa individuaalisuus, ja todellisia parannuksia ajan maksimoinnin suhteen voidaan tehdä parhaiten politiikalla, joka rajoittaa kilpailullisten resurssien käyttöä. Merkitysten tuotto olisi maksimoitava, mutta kestävästi, korvattava kilpailulliset rerurssit merkityksillä. Tämä saattaa olla demokraattisesti vaikeaa, mutta jos ihmiset ymmärtävät resussien jaon kahteen eri kategoriaan, selviämiseen ja kilpailuun ja tämä otetaan poliittiseksi pohjaksi, mahdollisuuksia laajemman kestävyyden aikaansaamiseksi on enemmän.
Viimeisenä, korkeimpana hierarkiassa nousevat merkitykset, jotka mahdollistuvat kilpailun myötä. Voittaminen on tärkeää ja sisältörikasta. Miten vain onnistuminen, yhteenkuuluvuus ja voittaminen saataisiin tehtyä muuten kuin kulutuksellisilla resursseilla kilpailemalla? Merkitykset ovat korkein saldo, jota ihminen voi saavuttaa, ja se on herkkä alapuolella olevien tasojen menestykselle. Jos emme voita tai meiltä puuttuu yhteenkuuluvuus tai tarkoitus, emme myöskään voi oikein kokea merkityksellisyyttä. Jos taasen alempana olevista perustarpeistamme ei pidetä huolta myös kilpailu ja merkitykset ovat vaikeasti syntyviä. Ja pohjimmaisena jos meillä ei ole tasapainoista ympäristöä ja luontoa, emme voi huolehtia edes perustarpeista, saatika sitten kilpailla tai kokea merkityksellisyyttä.
Subjektiivinen tarvehierarkia
Merkitys on sinänsä monitahoinen kokonaisuus, että voidaan ajatella koko kolmion kääntämistä ylösalaisin ja perustella merkitystä kaikkein tärkeimpänä tarpeena hierarkiassa. Subjektista käsin tarkasteltuna maailma näyttäytyy ensisijaisesti merkityksinä, ja vasta sitten kilpailuna ja perustarpeina, viimeksi luonnon suojeluna. Ainakin tilantessa, joissa meidän pitää tehdä päätöksiä luonnon ja kilpailun suhteeen, tarvitsemme ensin merkityksiä ja hahmottamista. Pystymme hahmottamaan nimenomaan subjektiivisten merkitysten kautta tarvetta luonnon suojelulle, luomme merkitysverkostoja ennen kuin ymmärrämme muutoksen tärkeyden. Sitä on aikaisemmin määritellyt toisena tuleva tarpeemme kärjestä, kilpailu.
Nyt kilpailun laannuttua merkitystaloudessa, kun rahatalouden taistelun funktiot ovat vaihtuneet luonnon suojeluun, olemme tulleet tietoisiksi toimijuudesta ja niistä semanttisista verkostoista, joilla systemaattisesti rakennamme kilpailua niin, että se pystyy suojelemaan luontoa ja takaamaan pitkän ajan meille planeetalla. Merkityksillä myös olemme rakentaneet valtiot ja yhteisöt kohtelemaan meitä ihmisinä niin, että ruoka, koti ja vaatteet sekä ihmisoikeudet määrittävät perustasoa. Ihmisenä eläminen tulee olla mahdollista, riippumatta hyödyistä tai kilpailusta. Merkityksen saavuttavat ihmiset voivat perustavalla tavalla muuttaa ja rakentaa systeemejä, jotka takaavat eettisen ja perustarpeita huomioivan kohtelun, ja harjoittaa henkilökohtaista hyväntekeväisyyttä niille, jotka kamppailevat elämässä selviämisen tason edellytyksien täyttymisestä.
Meidän on ajateltava pitkälle tulevaisuuteen, ylisukupolvisesti. Tarvehierarkia selventää monia jakoja, joita joudumme yhteiskunnassa kohtaamaan kiristäessämme otetta ilmastonmuutoksen taistelussa.
Käytännön sovellus
Yksi edellisestä tarvehierarkiasta johdettu käytännön toimi voisi olla, että valuutan säätely ekologisesti olisi aloitettava välttämättömien resurssien ja kilpailullisten resurssien erotuksella. Kumpaakin esimerkiksi verotettaisiin tai säädösteltäisiin eri tavoin. Tiedämme eniten saastuttavat. He ovat rikkaita, jotka käyttävät kilpailuun suurimman osan resursseistaan saavuttamatta tällä todellisia merkityksiä. Kilpailullisten resurssien osuutta tulisikin verottaa voimakkaammin kuin välttämättömien, selviytymiseen liittyvien resurssien. Yksi prosentti väestöstä tuottaa yli puolet väestön ilmastopäästöistä. Voisimme luoda verotusjärjestelmän tai ekovaluutan, joka ohjaisi rahankäyttöä yksilöllisesti parempaan vastuullisuuteen. Lisäksi voisimme kannustaa tuottamaan merkityksiä vähemmillä kilpailullisilla resursseilla. Näin saavuttaisimme ekologiset tavoitteet helposti ja tekisimme ilmastonmuutostaistelusta merkitysrikasta ja mielekästä.