Eettinen tarvehierarkia

Olisi syytä kunnioittaa lukijaa ja pitää blogikirjoitukset yksinkertaisina. Eettinen tarvehierarkia sisältää vain neljä kohtaa, jotka ovat muistettavissa helposti. Käsittelen niitä laajasti, mutta pidän tekstini tiiviinä. Kirjoitukseni Rahataloudesta merkitystalouteen oli yleistävä huomio meneillään olevasta transitiosta, jossa merkitykset tulevat tärkeämmiksi kuin haalittu pääoma. Nyt hieman myöhemmin pohdin millaista tarvehierarkiaa kestävässä merkitystaloudessa voidaan hahmotella. Tältä pohjalta on ymmärrettevä miten tarpeemme uudessa taloudessa täyttyvät kestävällä tavalla.

Tärkeimpinä tekijöinä olen menneessä kirjoituksessani listannut ajan, merkityksen ja resurssit. Kun yhdistämme kolmen tahon tavoitteet, sekä merkityksen maksimoinnin ja resurssien maksimoinnin, että ajan maksimoinnin saavutamme sisältörikkaampaa olemista kuin millään näillä yksinään. Resursseja on kahdenlaisia, niinpä tekijöitä tarvehierarkiassa on erotettavissa yhteensä neljä (katso kaavio jäljempänä). Kyse on lopulta arvoista, miten järjestämme kestävän elämän planeetallamme.

Tarvehierarkia

Pohjimmaisena perustarpeenamme on aika, luonto ja ympäristö, joka on itseasiassa se mitä koko eettisellä toiminnalla lopulta tavoitellaan. Kun maksimoimme aikamme, tarkoittaa se pitkäaikaisten resurssien, luonnon, maankäytön ja ilmaston suojelua. Olemisemme tähtää ajan maksimointiin, koska se on yhteisöllinen ja ylisukupolvinen tavoite. Se myös liittyy siihen että perustavin tarpeemme on aika, luonto sekä ympäristö, jonka päälle kaikki rakentuu.

Resursseja on kahdenlaisia. Puhun pitkäjänteisistä resursseista aikana. Näitä ovat elinkelpoisuus planeetallamme, ilmaston sopivuus elämälle ja luonnon monimuotoisuus takaamaan ekosysteemin toimivuuden. Aika planeetallamme on perustavin tarve, johon muut pohjaavat. Ei yksin aika ratkaise olemistamme, vaan tarvitsemme sen rinnalle merkitysten maksimoinnin, joka on tarpeista korkein. Ja jos maksimoisimme ajan ja eläisimme täällä mahdollisimman pitkään, mutta merkityksetöntä elämää, emme oikeastaan eläisi. 

Seuraavaksi tärkein on perustarve, välttämättömät resurssit. Nämä lyhytaikaiset resurssit pitää olla tyydytettyjä, jotta pystymme elämään. Luonto ja aika ovat perustavimpia kuin perustarpeemme. Ilman luontoa emme olisi edes tarpeidemme kanssa olemassa.

Taasen toiset tarpeet, kilpailulliset resurssit ovat niitä, joita tarvitsemme vasta yhteiskunnassa noustessamme johonkin asemaan tai ihailun kohteeksi sosiaalisesti. Näitä ovat yleellisyys kaikkinensa, brändien käyttö, muoti, yltiöesteettinen kilpailu tai asumiseen sijoitettava ylellisyys, mutta myöskin kulttuurinen ja sosiaalinen kilpailu laajemmin kaikkinensa, mihin käytämme materiaalisia hyödykkeitä.

Kokonaisuudessaan eettinen tarvehierarkia kertoo niistä arvoista, joita siirtymä rahataloudesta merkitystalouteen ajan maksimoinnissa olemiseemme vaikuttaa. 

Objektiivinen tarvehierarkia:

1. Pitkän tähtäimen resurssit: Aika, luonto ja ympäristö

2. Lyhyet selviämisen resurssit (fysiologiset tarpeet: ruoka, vaatteet, koti)

3. Kilpailulliset ja esteettiset resurssit

4. Merkitys (jatkuvuuden ja toivokkuuden tarpeet merkityksinä)

En vielä käsitellyt kolmatta tekijää, kilpailullisia resursseja. Kilpailullisten resursien maksimointi on kapitalismia ja selviämisen resurssien maksimointi lähellä kommunismia. Kun kilpailullisiiin resursseihin yhdistetään merkitykset puhumme kulutuksesta. Merkitykset saattavat tuottaa lisää kulutusta kapitalistiseen kilpailuun, ja olisi pyrittävä myös katsomaan, miten niitä voidaan tuottaa mahdollisimman ekologisesti. Tähän liittyy kilpailullisten resurssien maksimointi ja olisi tehtävä niin, että nämä tuottaisivat mahdollisimman vähällä mahdollisimman paljon merkityksiä, joka taasen estäisi turhaa kilpailua. 

Voimme esimerkiksi ajatella merkitysten tuottamista matkana ulkomaille. Jos tämä merkitys voitaisiin tuottaa vähemmällä kilpailulla, ja kaikki maassa olevat matkailijat tekisivät vain kotimaan matkoja, tuottaisimme saman merkityksen vähemmillä resursseilla. Muodissa voimme suosia kestokuituja ja autoilussa siirtyä kilpailullisesti sähkö-autoihin. Tuottaisimme elämyksiä, jotka vaatisivat vähemmän resursseja kilpailla.

Länsimaista yhteiskuntaa leimaa individuaalisuus, ja todellisia parannuksia ajan maksimoinnin suhteen voidaan tehdä parhaiten politiikalla, joka rajoittaa kilpailullisten resurssien käyttöä. Merkitysten tuotto olisi maksimoitava, mutta kestävästi, korvattava kilpailulliset rerurssit merkityksillä. Tämä saattaa olla demokraattisesti vaikeaa, mutta jos ihmiset ymmärtävät resussien jaon kahteen eri kategoriaan, selviämiseen ja kilpailuun ja tämä otetaan poliittiseksi pohjaksi, mahdollisuuksia laajemman kestävyyden aikaansaamiseksi on enemmän.

Viimeisenä, korkeimpana hierarkiassa nousevat merkitykset, jotka mahdollistuvat kilpailun myötä. Voittaminen on tärkeää ja sisältörikasta. Miten vain onnistuminen, yhteenkuuluvuus ja voittaminen saataisiin tehtyä muuten kuin kulutuksellisilla resursseilla kilpailemalla? Merkitykset ovat korkein saldo, jota ihminen voi saavuttaa, ja se on herkkä alapuolella olevien tasojen menestykselle. Jos emme voita tai meiltä puuttuu yhteenkuuluvuus tai tarkoitus, emme myöskään voi oikein kokea merkityksellisyyttä. Jos taasen alempana olevista perustarpeistamme ei pidetä huolta myös kilpailu ja merkitykset ovat vaikeasti syntyviä. Ja pohjimmaisena jos meillä ei ole tasapainoista ympäristöä ja luontoa, emme voi huolehtia edes perustarpeista, saatika sitten kilpailla tai kokea merkityksellisyyttä.

Subjektiivinen tarvehierarkia

Merkitys on sinänsä monitahoinen kokonaisuus, että voidaan ajatella koko kolmion kääntämistä ylösalaisin ja perustella merkitystä kaikkein tärkeimpänä tarpeena hierarkiassa. Subjektista käsin tarkasteltuna maailma näyttäytyy ensisijaisesti merkityksinä, ja vasta sitten kilpailuna ja perustarpeina, viimeksi luonnon suojeluna. Ainakin tilantessa, joissa meidän pitää tehdä päätöksiä luonnon ja kilpailun suhteeen, tarvitsemme ensin merkityksiä ja hahmottamista. Pystymme hahmottamaan nimenomaan subjektiivisten merkitysten kautta tarvetta luonnon suojelulle, luomme merkitysverkostoja ennen kuin ymmärrämme muutoksen tärkeyden. Sitä on aikaisemmin määritellyt toisena tuleva tarpeemme kärjestä, kilpailu.

Nyt kilpailun laannuttua merkitystaloudessa, kun rahatalouden taistelun funktiot ovat vaihtuneet luonnon suojeluun, olemme tulleet tietoisiksi toimijuudesta ja niistä semanttisista verkostoista, joilla systemaattisesti rakennamme kilpailua niin, että se pystyy suojelemaan luontoa ja takaamaan pitkän ajan meille planeetalla. Merkityksillä myös olemme rakentaneet valtiot ja yhteisöt kohtelemaan meitä ihmisinä niin, että ruoka, koti ja vaatteet sekä ihmisoikeudet määrittävät perustasoa. Ihmisenä eläminen tulee olla mahdollista, riippumatta hyödyistä tai kilpailusta. Merkityksen saavuttavat ihmiset voivat perustavalla tavalla muuttaa ja rakentaa systeemejä, jotka takaavat eettisen ja perustarpeita huomioivan kohtelun, ja harjoittaa henkilökohtaista hyväntekeväisyyttä niille, jotka kamppailevat elämässä selviämisen tason edellytyksien täyttymisestä.

Meidän on ajateltava pitkälle tulevaisuuteen, ylisukupolvisesti. Tarvehierarkia selventää monia jakoja, joita joudumme yhteiskunnassa kohtaamaan kiristäessämme otetta ilmastonmuutoksen taistelussa.

Käytännön sovellus

Yksi edellisestä tarvehierarkiasta johdettu käytännön toimi voisi olla, että valuutan säätely ekologisesti olisi aloitettava välttämättömien resurssien ja kilpailullisten resurssien erotuksella. Kumpaakin esimerkiksi verotettaisiin tai säädösteltäisiin eri tavoin. Tiedämme eniten saastuttavat. He ovat rikkaita, jotka käyttävät kilpailuun suurimman osan resursseistaan saavuttamatta tällä todellisia merkityksiä. Kilpailullisten resurssien osuutta tulisikin verottaa voimakkaammin kuin välttämättömien, selviytymiseen liittyvien resurssien. Yksi prosentti väestöstä tuottaa yli puolet väestön ilmastopäästöistä. Voisimme luoda verotusjärjestelmän tai ekovaluutan, joka ohjaisi rahankäyttöä yksilöllisesti parempaan vastuullisuuteen. Lisäksi voisimme kannustaa tuottamaan merkityksiä vähemmillä kilpailullisilla resursseilla. Näin saavuttaisimme ekologiset tavoitteet helposti ja tekisimme ilmastonmuutostaistelusta merkitysrikasta ja mielekästä. 

Rahataloudesta merkitystalouteen

Talo, mökki, auto ja vene on ostettu ehkä lainarahalla ja tulevaisuuden odotuksilla. Silti onni ja merkitys saattavat elämästä puuttua ja myös kulutustottumukset saattavat olla ekologisesti kestämättömiä. Tuttu tarina länsimaissa. Itse heräsin vastaavaan paniikkiiin yhteisen perhetilamme metsän hoidossa, jossa hyvistä tavoitteista huolimatta raha painoi enemmän kuin luonnon merkitys. Pyrin vastaamaan kirjoituksellani siihen, mikä olisi kulttuurinen ratkaisu ekokriisiin. Kirjoitan ensiksi kaikille niille, jotka ovat joutuneet painimaan ekologisten päätösten kanssa. Toisena kirjoitan itselleni kompensoidakseni menetystä paremmalla tiedolla, kun metsäpalstaamme ei hoidettu kestävästi. Tällä haluan sanoa, kuinka vastaamme merkityksillä ja niistä johdetulla taloudella ekokriisiin.

Kaikki lähtee vanhasta keksinnöstä – rahasta. Raha ei ole itsessään rakentava voima, vaan toimintaa käynnistävä resurssi, jolla saadaan aikaan asioita. Hyviä ja huonoja. Meistä on rahankäytön ansiosta tullut jumalia, jotka pienellä verkossa tapahtuvalla klikkauksella voivat käynnistää suuren ketjun tapahtumia.

Kun perustarpeet on tyydytetty, kuluttaminen ainoastaan lisää ihmisten välistä brändien ja vallan kilpailua. Valintojemme vallassa olemme jumalia, jotka voivat muuttaa tulevaisuutta. Mutta siihen tarvitaan mainonnassakin vahvempaa otetta siihen mikä on kestävää. Pystymme hyvään tai huonoon, eikä valintaa kaikkinensa voi jättää täysin kuluttajalle. Kapitalismi on pitkään ollut kestämätöntä. Se on lisännyt pääoman kasvaessa myös saasteita ja eriarvoisuutta. Olemmeko tämän kapitalistisen oravanpyörän uhreja, jossa tavoittelemme onnea saavuttamatta sitä kuitenkaan kaikilla materiaalisilla hyödykkeillä? Voimme ratkaista kapitalismin eli rahallisen pääoman aiheuttaman kriisiin helpoilla resepteillä, jos pureudumme siihen mistä kaikki alkaa – merkityksistä.

Myöskään rahaa ja hyötyä ei ole, ennen kuin ihminen on merkityksellistänyt asiat, joita hän käsittelee. Puhun tässä todellisuudesta, joka ei ole materiaa, vaan joka määrittyy ihmisten välillä dialogina. Merkitysten maailma on oma todellisuutensa, fiktiota, jolla rakennamme näkymätöntä systeemiä (tai struktuuria).

Merkitysten on määritettävä rahataloutta laajemmilla kuin rahalliseen hyötyyn liittyvillä päämäärillä. Dialogissa, jossa merkitykset ovat avainasemassa asetamme tavoitteita, jossa on kyse muustakin kuin pääoman kasvusta. Kun kapitalistiselle hyödyn tavoittelulle on asettunut rajat luonnon kriisistä, puhumme mielummin siitä, mitä jokainen voi tehdä yhteisen planeettamme eteen. Merkityksillä voimme saavuttaa onnea materiaalisen hyvän tavoittelun sijaan. Onnellisuus määritelmänä muodostuu välttämättömistä resursseista, kuten ruoasta, kodista, vaatteista. Sille tärkeitä asioita ovat myös valintojen vapaus, jota määrittävät kulttuurin tavoitteet, henkilökohtainen perustehtävä sekä egon eheys. Vain perustarpeet tarvitsevat rahaa, onnellisuus muodostuu rahan antamien resurssien jälkeen lähes yksinomaan merkityksistä, mukana olemisesta kilpailullisissa brändeissä.

Länsimaisen yltäkylläisten resurssien maailmassa alamme olla kyllästyneitä materiaan, koska se ei voi tuottaa enää valtaa eikä hyvää siinä määrin, kuin meidän dialogissa saavuttamamme merkitykset. Vallasta on tullut alisteista sille, miten hyvin voimme elämän ekologisesti järjestää. Vuosi vuodelta kuluttamista katsotaan kitsaammin. Kaikki joutuvat miettimään niitä keinoja, joilla planeetta säästetään. Seurauksena dialogi, jossa merkitykset kasvavat hyötyajattelun ohitse. Merkitysten, pääoman ja mielekkyyden yhteenkietoutuminen on aloittanut uuden moraalisen talouden ja sijoittamisen, jossa resursseja pelataan aktiivisesti tuottamaan yhteistä hyvää, esimerkiksi ekologisen talouden kohteisiin. Kun pelkkä kapitaalin hankkiminen ei enää tuotakaan sosiaalista pääomaa, on käännytty merkityksiin.

On perustettu impaktirahastoja, joissa tavoitteena on vaikuttaa positiivisesti taloudella voiton sijaan. Merkityksellisissä keskustelusissa ei ole keskeistä lyhytaikainen hyöty, vaan kilpailu kestävimmästä ja ekologisemmista ratkaisusta. Kyse on siitä, että taloudessakin on huomattu, että keskeistä ei ole henkilökohtainen voitto vaan kilpailu ajasta, jonka ihmiskuntana vietämme universumissa. Journalisti ja toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä kirjoitti jo vuonna 2005 merkitystaloudesta kirjan, jossa hän hahmotteli medioiden murrosta. Markkinoinnin kirjoissa alettiin tuolloin puhua huomiotaloudesta, eräänlaisesta huomion käyttämisestä pelillisesti, rikkoen yleisiä totuttuja sääntöjä. Myöhemmin kymmenluvulla merkitystalous on muuttunut medioiden murroksen lisäksi digitaalisiksi sosiaalisten medioiden sisältöjen personoiduiksi virroiksi, jossa on alettu huomion lisäksi kilpailla ihmisten niihin käyttämästä ajasta. Sosiaalisen median alustoilla merkitykset ovat valuuttaa, jossa kilpaillaan huomiosta. Yhä useampi funktio maailmassa on irronnut materiasta ja alkanut kilpailla merkitysten verkottuneessa maailmassa. Tämä on johtanut nopeatempoisuuteen mediassa. Sisällöistä on yhä enemmän alettu puhua narratiiveina, siis sellaisina meidän uskominamme tarinoina, jotka hyväksymme. Näihin osallistutaan ja sisältöä edelleen jaetaan muille. Viestintätoimistojen valta ja monimutkaistuneet tekoälyn ratkaisemat markkinointi- ja sisältövirrat ovat muuttaneet taloutta yhä enemmän pelillisiksi. Merkitystalous määrittyykin sellaiseksi ihmisten vuorovaikuttamaksi todellisuudeksi, jossa merkitykset jalostuvat, niillä tehdään kauppaa ja niitä suunnitellaan. Merkitykset rakentavat tavoitteellisina, kaupallisina, poliittisina, viihteeseen ja vapaa-aikaan kohdistuvina virtoina struktuuria, järjestystä, joka ohjaa yhteisöjä ja yksilöitä suunnistamaan todellisuudessa.

Tarinat leirinuotiolla ovat valloittaneet sen, minkä varassa ihminen on toiminut koko ajan, luonnon ja ympäristön tarkkailun, jotta tulevilla sukupolvilla olisi elämä. Kun perushyödykkeet on saatu kasaan, on kulttuurisen kasvun ja eettisyyden jalostuksen aika leirinuotion tarinoiden avulla. Kun voittojen maksimointi ei enää tuotakaan hyvää, vaan painopiste on siirtynyt laatuun, tulee keskeiseksi ympäristö missä elämme merkityksineen. Tulevaisuuden elämällä on meille väliä, ja tämä näkyy tarinoiden vallassa tuotannon ylitse. 

Filosofia 1 :: Yhteyksiä materiaan, tavoitteisiin, merkityksiin ja takaisin

Myöhemmin kun määrittelen merkitystaloutta ja sen rakentamaa struktuuria, on ensin voitettavana filosofiset haasteet. On määriteltävä miten merkitykset ja materia ovat keskenään yhteneviä, jotta voidaan sanoa merkitysten ohjaavan materiaalista taloutta. Ensiksi kuitenkin on ratkaistava tosiasioiden ja päämäärien yhteydet. Humelaisen giljotiinin erottelu ’mitä pitäisi olla’, ja mitä luonnontilassa ‘faktuaalisesti on’, muuttuu parhaimmillaan ykseydeksi keskenään. Jos merkitystalous ladataan oikeanlaiselle pitkäaikaiselle tulevaisuudelle, puhumme silloin asioista, joilla todella on väliä ihmiskunnan menestymiselle ja lopulta yksilöille. Kuitenkin humelainen giljotiini väittää, ettemme voi tietää tosiasioista mihin pyrimme. En lähde tässä haastamaan vanhaa näkemystä, mutta tuon kulman jonka avulla voimme muodostaa laajan konsensuksen asioista, joita meidän on tehtävä. Humelainen giljotiinin kuilu on ylitettävissä tosiasioista moraaliin ja takaisin, kun meillä on yksi nimetty tavoite, jota pidämme tosiasioita jäsentävänä. Tämä asia on moraalinen valinta, eikä siis seuraa tosiasioista, vaan siitä että haluamme elää pitkään ja antaa tuleville sukupolville mahdollisuudet myös laadukkaaseen elämään. Kun puhutaan siitä, miten jatkuvuuden päämäärä arvottaa faktuaalisesti luonnossa olevia asioita, hypätään humelaisessa giljotiinissa siitä, mikä on siihen, mitä pitäisi olla ja miten asioita tulisi hoitaa niiden pitkäikäisyyden takaamiseksi. Nimetty yksi tavoite ajasta maapallolla voi siis määrittää tosiasioiden päämääriä hyvin laajasti. Tiedämme miten keskeinen tasa-arvon päämäärä on kaikella tavalla yhteiskunnassa, ja se määrittää useita tosiasioita yhden moraalisen kannan ympärillä. Samoin on kestävyyden päämääriin sitoutuneessa todellisuudessa. Merkitystaloudessa mittarit jatkuvuuden ja kestävyyden tavoitetta vastaan antavat päätöksille niiden ‘pitäisi tehdä’ signaaleja.

Filosofia 2 :: Muutamia periaatteita valtaa hajauttavalle merkitystaloudelle

Toisena filosofisena asiana on se, miten suuntaudumme aikaan tai oikeastaan kestävyyteen debateissa, joista syntyy merkitystaloutta. Keskustelussa on huomioitavaa, että mielipiteiden variaatio ja polarisaatio on suurta. Yhdelle hyvälle kannalle, joka ratkaisisi ongelmia, löytyy aina toinen kanta ja vastavoima. Emme voi poistaa debattia ja päättää oikeita mielipiteitä, mutta voimme merkitysten jalostuessa päättää kulkea ideologioiden synteesinä määräytyneeseen suuntaan demokraattisessa päätöksenteossa. 

Filosofisesti on suunniteltava kolme kohtaa, miten valtaa järjestetään demokratian lisäksi. (1) Ihmiskunnan aikaa maksimoivat suunnitelmat tulisi nostaa ensisijaisiksi debateissa. (2) On huomioitava, että myös kaikenlainen kotiinpäin vetäminen sen ylitse, että suunniteltaisiin yhteistä, on vähemmän huomioarvoista, kun se että kaikki otetaan mukaan. (3) Valinnanmahdollisuuksien pitäisi maksimoitua sitä mukaa, kun eksistentiaaliset riskit pienenevät. 

Kun filosofiset päämäärät ovat kunnossa, myös debatit (esim. sosiaalisessa mediasssa) korjaavat virheet demokraattisesti. Tarvitsemme politiikassa tulevaisuusnäkymiä, joissa ennustettuun eksistentiaaliseen uhkaan varautuminen aloitetaan ajoissa. Politiikan onkin oltava merkityksiä käynnistävää, tulevaisuuteen suuntautunutta toimintaa, jonka myöhemmässä vaiheessa merkitystaloudellinen debatti arvioi sen.

Vapaille merkityksille kasvanut demokratia ratkaisee ongelmia paremmin kuin ylhäältä ohjattu suunnitelmatalous. Demokraattisessa poliittisessa päätöksenteossa on kyse yli vaalikausien menevästä äänestäjien oppimisesta. Kun hajautettu ja ei-totalitarismiin perustuva järjestelmä merkitystaloudessa oppii debateilla säätämään tulevaisuutta ja rahataloutta yhä linkittyneemmin sekä itseohjautuvasti, saavutamme kestävän yhteiskunnan.

Asian vegepihvi :: Kuluttaminen ja sijoittaminen

Uudessa taloudessa pääomien sijoittamisen nähdään olevan eettistä, globaalietiikka on yhä voimakkaammin läsnä lokaaleissa päätöksissä. Yhä useampi hallinnoi rahastojaan globaaliin ilmastoon liittyvillä valinnoilla. Mikro- ja makrotalous yhtyvät tavoitteissaan. Kyse on luonnon määrittämästä eettisyydestä läpi kaikkien talouden tasojen. 

Ekologinen ja eettinen sijoittaminen ja kuluttaminen on vielä lapsenkengissä. Yksityisomistus on ollut parasta hallinnointia pääomalle. Yksilöt ovat olleet parhaita oman pääomansa sijoittajia. Keskeistä on kuitenkin nykyisin merkityksen ja siihen kytkeytyvän kulutuksen symbioosi. Merkitysten tullessa yhä keskeisimmiksi myös rahallinen pääoma kasvaa hyötyä, eikä pelkästään voittoa. Tähtäin on siis globaalissa järjestyksessä ja kestävässä taloudessa, jonka ympäristöriskejä voidaan mikrosysteemissä simuloida. Tämä tarkoittaa laajojen ympäristöjen ongelmien tuomista esim. pelillisillä päästökaupoilla mikrotalouksien osaksi.

Katsontakantojen ulottuessa entistä kauemmas joudumme toteamaan, ettei yksityisomistuksessa (mikrotalous) saavuteta hyvin yhteistä kestävyyden tavoitetta (makrotalous). Yksityisomistus ei ole myöskään oikeudenmukainen tai tarkoituksenmukainen jakamaan valtaa pääomallisesti. Mikrotaloudella tarkoitan lähellä olevaa taloutta, jossa lokaali toiminta määrittää talouden toimintaedellytykset. Makrotalous taas on globaalia taloutta, jossa menestyminen vaatii laajemman toimintaympäristön haltuun ottoa, kuten globaalia ilmastoa tai kansainvälistä markkinataloutta.

Meidän on osattava rakentaa siis merkitysten struktuuria, joka ylittää mikrotalouden säännöt merkityksellistämällä laajemmin toimintaympäristöä makrotaloudella. Merkitystalouden suhde yksilöön on hajautettu sekä sisältäpäin lähtevä päätävaltaa edistävä, eikä totalitaristinen. Tekoälyn avulla voimme ohjata symbioosia talouden tasoihin ja sillä voidaan tehostaa moraalia, vastuun ja vallan ollessa hajautetulla ihmisyhteisöllä. Yhä useammassa päätöksessämme ihmisinä meidän on pelattava laajojen yhteisöjen säännöillä. Ultimaattisesti jokainen on vastuussa globaalista ilmastosta. Jokainen päätös on tehtävä makrotaloudellisen ilmastonmuutoksen huomioivaksi, silloin kyseessä on merkityksellinen hyvä yli taloudellisen hyödyn.

Yuval Harari tuo kirjassaan (s. 97-98) esille sen kuinka metsästäjä-keräilijöillä oli voimakkaampi luontosuhde ennen maanviljelyä. Olemme voimakkaasti eriytyneet luonnon käsitteistä esimerkiksi kaupunkiyhteisöissä. Merkitysten onkin palattava tuotteiden ja tekojen vaikutuksiin luonnossa. Luontoyhteyttä on vaikea palauttaa, mutta voimme toteuttaa ekologisuutta eräänlaisina peleinä ja kilpailuina, jossa palkintona on uusia tasoja vaikuttavuudessa ja yhteisöjen vallassa. Voimme simuloida pelien metaforilla luontosuhdettamme ja ohjata ajattelemaan ekologisesti teknologisissa ympäristöissä. 

Kestävää tulevaisuutta :: Rahatalous uudessa merkitystaloudessa

Kun puhutaan yksityisomistuksesta siten että sen pitäisi hankkia ylisukupolvinen jatkuvuus, nähdään sen heikkoutena oman edun tavoittelu. Omaisuus toimii liiallisena motivaationa ohittaa yleiset, globaalit säännöt ja unohtaa jatkuvuus. Historia tuntee hyvin paljon sivilisaatioita, jotka ovat kaatuneet siihen ettei luonnon uhkia ole haluttu ottaa vakavasti ja suunnitella tulevaisuutta ylisukupolvisesti. Myös kaikilla rikkailla on ongelmana liika taloudellinen pelillisyys ja voitontavoittelu moraalisen vastuun ohitse. Rahastoja myydään vastuullisina, mutta joukossa on myös eettisyyttä vasta tavoittelevia yhtiöitä. 

Merkitystaloudellisissa dialogeisssa voimme muistuttaa yksilölle kohdista, joita tämän tulisi tarkkailla, kestävien sijoitusten suhteen. On pystyttävä viitoittamaan päätöksiä, joissa lokaali yksityisomistuksen teko on osa laajempaa yhteisöllistä ja globaalia narratiivia. Meidän on merkityksellistettävä jokainen teko laajemmalla vaikuttavuuskäsityksellä.

Merkitystalous tarvitsee paljon informaatiota luodakseen vaikutusten kentän, tietyn avoimuuden ollakseen vaikutusvaltaista, se tarvitsee avoimen dialogin. Samalla yritysten toiminta perustuu yrityssalaisuuksille. Niinpä talouteen ja ympäristöön vaikuttavien tuotantoketjujen tulisi olla mahdollisimman avoimia, jotta merkitystalous voi päättää ohjata eettisimpään taloudelliseen tulokseen. Narratiivien on rakennuttava tuotteisiin liittyvälle tiedolle, missä määrin yhteisöni ja globaali järjestys hyötyy kulutuskäytöksestä.

Ennen kaikkea merkitystalous takaisi riskeihin valmistautumisen, kun pienistä signaaleista saataisiin ohjaavia suuria vipuvarsia muuttaa rahataloutta. Merkitystaloudessa muutokset näkyvät paljon nopeammin kuin rahataloudessa, ja sen funktio arvostaa kohteitaan kertoo eksistentiaalisen riskin ja kulutuksen suhteesta. Selviäminen on koodattu ihmisolemukseen ja kulttuuriin, haluamme että valintamme olisivat mahdollisimman vapaita. Tähän on vastattava sillä, että merkitystaloudessa oikeasti näemme valintojen pienenevän eikä suurentuvan ylikulutuksen myötä. Tarkoituksena on saavuttaa syvä rahatalouden itseohjautuvuus, jossa valta on hajautettua. 

Loppu :: Yhteenveto

Olen hahmotellut onnellista siirtymää rahataloudesta merkitystalouteen. Keskeiseksi tekijäksi nousee struktuurin vaaliminen, yksityisomistuksellisen rahapääoman vaalimisen sijaan. Struktuuri on välttämätöntä yhteistoiminnalle. Poliittinen järjestäytyneisyys on struktuurin korkea muoto. Struktuuri edustaa myös kaikkea sitä, millä me ihmiset asetamme todellisuuttamme sosiaalisesti, kulttuurisesti ja ympäristöllisesti. Keskeistä on se, että me ihmiset navigoimme tässä järjestyksessä ja pystymme ylläpitämään sitä uusilla eettisillä teoilla. Kun huomaamme että onnellisuus voi toteutua ympäristöissä, joissa lokaali päätäntävalta on laajentunut globaaliksi, ymmärrämme johtaa rahataloutta merkitystaloudella, niillä struktuureilla jotka johtavat kestäviin ratkaisuihin. Yhteiskunnan, jossa ympäristö johtaa merkitystaloudessa säätämään investointeja ja struktuuria paremmaksi.  Aalto-Setälän kirjassa hahmotellaan toivon pyramidia (s. 214), tarvehierarkiaa, jossa etiikka ja estetiikka ja tietäminen ovat ylimpänä. Merkitystaloudellinen yhteistoiminta tuottaa mielen hyvää, ja tähän päästään eettisellä toiminnalla. Kun kulttuuri asettaa ihmisen luovaan rooliin ratkaista kestävyyttä ja yksityisomistuksen tehtävä on jäädä algoritmien hoidettavaksi estetiikaksi, tietoisuuden sisältövirtojen määrätessä taloutta.  Merkitystalous on jo nykyisellään voimakas. Ihmiset arvostavat sisältöä elämässä monesti enemmän kuin rahaa. Se on onnen todellinen lähtökohta. Vielä on huomioitava, että onni voidaan saavuttaa muutenkin kuin teknologisella tarpeiden täyttymyksellä. Merkitystalous voi olla liian määräävää, jos annamme sen kokonaan teknologian valtaan. Voimme luovuttaa paljon vallasta merkityksen teknologialle, mutta emme voi koskaan ulkoistaa ihmisten välistä sosiaalista maailmaa.

Kirjallisuutta ja lähteitä

Aalto-Setälä, Pauli, Merkitystalous, Kirjapaja 2005

Yuval Noah Harari, Sapiens Ihmisen lyhyt historia, Bazar 2017

Merkitystalous extra osuus:

https://aikamatkaaja.blogspot.com/p/blog-page.html Edit: 11.12.23: Selkeytetty ja poistettu osa filosofisesta osuudesta

Identiteetin puolustaminen oikeistossa ja vasemmistossa

Oikeistolaisessa ja vasemmistolaisessa ajattelussa on yhteisiä tiedollisen pääoman haalintaan liittyviä nimittäjiä. Jokainen jäsentää maailmaa oman perspektiivin kautta, johon on sidottu oletuksia totuuksista. Näitä totuuksia vaalitaan ja niillä rakennetaan identiteettiä. 

On huomattavaa, että suurin osa toimintamme motivaatioista liittyy egon tai identiteetin puolustamiseen. Millaista tietoa ja totuuksia kannat ympäristöstäsi, siten identiteettisi vaalii sitä itselleen. Kysymyksessä saattaa olla tieto omaisuudesta tai tieto miltä tahansa elämän alueelta. Ego vartioi tietoa jonka omistaa. Erotankin pelkästä egoistisesta käyttäytymisestä, egon tiedon pääoman. 

Ensimmäinen on ominaista jokaiselle ihmiselle. Egoistista käyttäytymisestä kasvetaan aikuisuudessa pois, tai ainakin suorat motiivit ja loputon kilpailu osataan piilottaa jalostuneemmin. Informaatiota sen sijaan omistetaan osana egoa ja identiteettiä. Se mitä tiedät on sinulle arvokasta pääomaa, jota kulttuurisesti vaalitaan. 

Jos ihmisellä on tietoa ympäristöstään, hän myöskin osaa vaalia sitä egon määräämällä tavalla. Tietopääoma jäsentyy semantiikaksi mielessä, ja lopulta ihminen ymmärtää näiden tieto jyvästen suhteita. Suhteita ymmärrettyään hän alkaa vaalia tietopääomaan liitettyä materiaalista ja kulttuurillisen jatkuvuuden saavuttavaa arvoa. Sitä että hän oman informaation pohjalta muokkaa ympäristöä mieleisekseen. Ego jäsentää tiedon, lopulta semantiikan merkitykset yhä jäsentyneempiin muotoihin, jossa ollaan tarkkoja sitä käsittävän informaation koskemattomuudesta toisten taholta. 

Egoon kuuluu eräänlainen oman reviirin puolustaminen tunne reaktioilla. Ei ole harvinaista, että suututaan tai ollaan aggressiivisia, jos esimerkiksi valintamahdollisuuksia kavennetaan tai omaisuutta otetaan pois. Tämä näkyi Ranskassa bensanhintojen korotuksista seuraavina keltaliivien mielenosoituksina. 

Egon hallinnoima pääoma, kulttuuristen funktioiden mukana on todennäköisesti johtanut rahataloudelliseen yksityisomistukseen, ihmisoikeuksiin välitteisesti, talousteoreettisiin egoistisiin pelimalleihin, sekä vallitsevaan sarjamonogamiaan. Siihen perustuu monella tavalla nykyiset ihmisten ohjaukseen liittyvät yhteiskunnalliset teoriat. Keskeistä tälle on libertarismi, yksilön oikeuksien puolustaminen. Tämä voidaankin nähdä osaltaan perustana laillisuudelle. 

Egoistinen kulttuuri oikeuksineen markkinoi itseään vapaudella. Laki nimeää oikeuksia yksilölle. Tässä tilanteessa kuitenkin kaikki muutos siihen suuntaan, että oltaisiin vähemmän egoistisia merkitsee vapauden menetystä ja herättää vastustusta länsimaisessa yhteiskunnassa. Muutoksia on vaikea viedä eteenpäin, muuten kuin yksilöiden valintoja ja omistusta lisäämällä. Tämä varsinkin näkyy oikeistolaisessa ajattelussa. Kolikolla on kääntöpuoli. Se on myös pienoinen ongelma ilmastonmuutoksen torjunnassa, kun kaikki haluavat säilyttää asemansa ja valtansa vanhoissa elinkeinoissa.

Vasemmistossa ajatellaan omistuksestakin enemmän niin että se on yhteistä pääomaa, jota meidän pitää vaalia järjestäytyneisyydellä. Ja niin egon määräämä informaatio liittyy enemmän yhteisesti vaalittavaan struktuuriin kuin yksitysen omaisuuden vaalimiseen. Järjestäytyneisyys vasemmistossa on struktuuria ja muuta kuin oikeistolainen oman alueen hallinnointi.  Toista nimittävät yhteisten pelisääntöjen vaalimenen ja ratkaisut kaikkien huomioimiseksi, toista määrittää oman pääoman valta ja egoistisen pääoman vahvistaminen. Kummallekin löytyvät evoluutiopsykologiset funktiot.

Oikeistolaiseen kotiinpäin vetämiseen moralismi oikein tekemisesestä sopii huonosti. Äärimmillään moralismi nähdään oikeistossa totalitarismina, jossa joku tulee ylhäältä käsin kertomaan mitä saa tehdä ja miten toimia. Oikeuksiaan ja egoaan puolustavalle tämä on vaikea pala. Vasemmisto näkee moralismin ennemminkin kehittävänä, yhteisiin pelisääntöihin puuttumisena. Miten luoda kestävää politiikkaa egoistisessa maailmassa? Egoismi uhkaa kääntyä populismiksi ja moraaliseksi pelillisyydeksi, jossa totuudella ei ole enää väliä? 

Egoistista maailmaa on ymmärrettäväkin pelillisenä, mutta samalla pyrittävä luomaan yhteisiä  pelisääntöjä, struktuuria, joka kannattelee yhteisöjä. Oikeiston on taivuttava yhteiseen peliin ja vasemmistossa on ymmärrettävä rakentaa struktuurin lisäksi oikeuksia yksilöille. On nähtävä, että oikeistossa ja vasemmistossa on kyse pitkälti samoista asioista, informaation pääomien hallinnasta.

Egon hallinnan oikeistolaisuus ja laajemman spektrin vasemmistolaisuus voivat lyödä kättä, kun teknologialla sovitetaan yhteen päätöksenteon data virtoja. Mahdollisuudet irrottautua primitiivisistä reaktioista ovat haastavia, eikä vasemmistolaisuus automaattisesti takaa omaan informaation puolustukseen enemmän yhteistoiminnallista otetta. Se kuitenkin näkee pitemmälle rakenteisiin, kuin oikeistolainen omaan yksityisomistukseen liittyvä puolustus.

Evoluutiopsykologinen ja egoistinen omaisuuden puolustaminen voi olla jalostunutta struktuuriin tähtäävää yhteistoiminnan rakentamista tai puhtaasti oikeuksia ja saavutettuja etuja puolustavaa toimintaa. On selkeää että tarvitsemme ensimmäistä enemmän ratkaisemaan ilmastokriisiä kuin jälkimmäistä. 

Kun ymmärrämme ajattelu- ja valtamekanismeja, pystymme navigoimaan yhä paremmin erilaisten aatteiden ilmastoissa ja tekemään omat ratkaisumme planeetan pelastamiseksi.