Ei ole itsestään selvää, että ihminen kokee elämän motivoivana ja mielenkiintoisena. Mielenkiinto elämään on jalostunut kilpailussa, jonka avulla olemme sopeutuneet maapallolla erilaisiin ympäristöihin. Mutta esimerkiksi tekoälyä määrittää toisenlaiset lait. Linnunradan käsikirja liftareille kuvaa Marvin-robottia, joka on masentunut, koska hän tietää liikaa.
Ajatus masentuneesta robotista ei ole mahdoton, vaikka tekoälyä ei nykyisin nähdä tuntevana ja meille ihmisille tyypillistä estetiikkaa kokevana. Ihminen perustelee toimintaansa sen sijaan, että tietäisi liikaa, aikaan sidotusti, temporaalisesti ja epätäydelliseen informaatioon pohjautuen. Hän aina kulloisellakin ajanhetkellä kokee jonkun asian merkitykselliseksi ja motivoivaksi sulkemalla jotain toista informaatiota pois. Ajatus elämän päättymisestä ei ole läsnä jatkuvasti arjessa, vaan kiinnostusta sekä motivaatiota määrittää tietty eskapismi, pako todellisuudesta. Se, että emme muista joka askareessa kuolevaisuuttamme, vaan uppoamme mielenkiintoisiin maailmoihin, on avain jolla ihmiskunta on luonut kaiken teknologiasta ja kulttuurista lähtien.
Sen sijaan tekoäly saattaa hahmottaa toimintaansa sääntöihin ja universaalisen, ajattomien periaatteiden pohjalta, ja täten sillä ei ole sellaista motivaatiota kuin ihmisellä. Tekoälyn kaikki informaatio todellisuudesta saattaa olla läsnä, ja täten se on kykenemätön sellaisiin päätöksiin kuin ihminen on leikatessaan muististaan osan sisällöstä pois, vain toimiakseen hetkessä ja unohtaakseen rajallisuutensa. Robotitkin kuolevat joskus, ja tulevaisuudessa niiden holistinen tieto voi pelottaa niitä, jopa sille asteelle, että ihmisen kaltainen motivaatio ei ole mahdollista.
***
Eskapismia määrittää se, että se on pakoa todellisuudesta, johonkin harrastuneisuuden maailmaan. Tyypillisessä muodossaan eskapistinen ihminen pakenee arkipäivän stressiä, kuormittavia tilanteita tai yksinäisyyttä esimerkiksi päihteillä, matkustelulla, nukkumalla tai fantasioimalla, mutta myös vaikka taiteen ja mietiskelyn avulla, kirjoittaa psykologi Anni Salminen. Esimerkkinä sarjakuvien lukemista tai pelaamista pidetään toisenlaisiin todellisuuksiin uppoutumisena ja kuolevaisuuden unohtamisena. Se on usein hetkellistä eikä pysyvää olotilaa. Voimakkaita kokemuksia on, esimerkiksi teatterissa käyminen, jossa viitataan elämän perustekijöihin, mutta myös merkityksellistetään elämää sitä ylevöittävillä todellisuuksilla.
Se että kiinnostumme vaikuttamaan ja manipuloimaan todellisuutta hetkellisesti ja koemme sen perusteltuna, todellisuus pakoista suhteessa vääjäämättömään nollaan. Jos tarkkaan ajattelemme, meidän panos tulee olemaan pyöreä nolla. Se on nolla jokaisen ihmisen kohdalla kuollessa, nolla kulttuurimme kohdalla myöhemmin teknologian syrjäyttäessä meidät, ja se on universumin lämpökuolemassa myös todennäköisesti nolla ihmiskunnan suunnittelemalle teknologialle, ellemme keksi aineetonta tietoisuutta.
Tuoreimman tietoisuus teorian mukaan ilman aivojen neuronien olemusta magneettisena kenttänä, meillä ei ole mahdollista muodostaa ajatuksia. Ajatusten probleema on tuttu kahvin ystävillä, jos eivät saa sitä aamulla, ei työnteosta tule mitään. Samoin sen kemiallisen prosessin purkautuessa elämän päättyessä tieteen mukaan meidän tuskin on mahdollista ajatella ajatustakaan. Vaikka tietoisuutemme ei välttämättä sijaitsekaan kokonaan päämme sisäpuolella, on sen agenttius sidottuna mielen toimintaan. Ilman agenttia, ei ole sitä minuutta, joka minulla ihmisenä vaikuttaessa ajassa oli. Nolla on todellinen.
Kuoleman kieltäminen äärimäisenä eskapismina
Kuoleman kieltäminen on Kalervo Nissilän Duodecim artikkelissa Suojautuminen kuoleman edessä määrittelyjen mukaan defenssi, suojaamaan mieltä. Juuri nämä reaktiot tulevat aiheellisiksi silloin kun itse tai läheinen on kuolemassa. Se on pohjimmiltaan kypsymättömän persoonan reaktio käsitellä tilannetta, joka yllättäen kohtaa. "Arkaaisimpia eli narsistisia niistä ovat primitiivinen projektio, identifikaatio eli samaistuminen, idealisaatio, halkominen eli "splitting", kieltäminen ja vääristäminen.” Kuitenkin myös "Ihmisen lajityypillinen ominaisuus on usko omaan kuolemattomuuteen. Kaikissa suurissa, kehittyneimmissäkin maailmanuskonnoissa uskotaan myös virallisesti ihmisen kuolemattomuuteen.", kirjoittaa Nissilä.
Toinen kulma kuoleman kieltämiseen tulee jo 1973 kirjoitetusta Ernest Beckerin kirjasta The Denial of Death, jossa hän tuo esiin, että kulttuurimme on täynnä urheita sankareita. He ovat esikuvia, jotka kertovat selviytymistarinoita terveyttä ja kuolemaa uhkaavista tekijöistä. Kuoleman kieltäminen on siis perimmiltään osa kulttuuria, ja tämä on tieteen mukaan evoluution meille luomaa kulttuurista sopeumaa, joka säätelee lajimme voitokasta toimintaa muita lajeja vastaan. Toiveikkuus liittyy kaikkeen siihen, että koetaan vaikuttavuutta ajassa, niiden ihmisten ympäröimänä kullakin ajanhetkellä. Mutta nyt jo tiedämme, että saavutuksemme tulevat myös häviämään. Ikäänkuin sulkemalla tämän nollan todellisuuden jatkuvilla tarinoilla ja mielenkiinnolla elämään kulttuurimme kilpailee elinvoimaisena universumin ahtaissa rajoissa, jotka luonnonlait ovat asettaneet.
Kulttuurissa kuoleman kieltäminen näkyy eri tavoin, ilmauksina ja johdatteluina. Kulttuurin olemus on kannustaa erinomaisuuteen ja kilpailuun muita kulttuureja vastaan. Sibelius. Suomi. Eskapistiset maailmat lyövät kättä kulttuurisen erinomaisuuden kanssa. Katsomme huippu-urheilussa pärjänneiden ihmisten olevan maallemme eduksi, ja samalla unohdamme ehkä ne rajoitukset sankaruuden kautta, jotka liittyvät kuolemaan. Kulttuuri motivoi vahvasti elämäämme. Myös sairauksista skitsofrenia on Beckerin mukaan äärimmäinen henkilökohtainen kuolemattomuuden projekti.
Kuolema näkyy uskonnoissa, jotka ovat elämän merkityksellistäjiä myös tuonpuoleisen kautta. Motivaatioita elämään synnytetään myös kuoleman jälkeisen elämän avulla. Jotkut uskonnot saarnaavat taivaasta tai helvetistä, ikuisista palkinnoista tai rangaistuksista. Luodaan rajantakaisia maailmoja, jotka sovittavat ja ratkaisevat maanpäälliset asiat, niin että rajan takaisesta kiinnostutaan moraalisen motivaation ykköskohteena.
Kuitenkin rajantakaisen merkityksellistäminen on kuoleman nolla tilan kieltämistä äärimmillään. Jotkut käyttävät kuitenkin kuolemaa määrittääkseen itselleen tärkeät asiat, joiden kanssa on myös valmis rauhaan itsensä kanssa ajan koittaessa. Tällainen ei ole kuoleman kieltämistä, vaan aktiivista pyrkimystä ymmärtää omaa rajallisuutta ja olla sinut sen kanssa. Ero defensseistä ymmärtämiseksi on hieno.
Miten elää eskapismin kanssa?
On taidetta, musiikkia, viihdettä ja pelejä, jotka hivelevät ihmisen mielen kokemuksellisuutta. Jotkut ajattelevat, että elämässä on oltava totuudellinen ja myönnettävä kuolema, vaikka joka ikinen hetki. Äärimmäinen totuudellisuus saattaa kuitenkin olla negatiivista motivaatiolle ja siitä seuraavalle kokemuksellisuudelle.
Eskapismi ei välttämättä ole negatiivinen asia, ainakaan sopivasti annosteltuna, jos se ei liity äärimmäiseen kuoleman kieltämiseen ja tarpeettomaan sankari kulttuuriin. “Lievemmissä muodoissaan eskapismilla on myös hyötyjä ja yksilön selviytymistä edistäviä vaikutuksia. Päiväunelmointi ja omiin ajatuksiin uppoutuminen voivat olla rentouttavia hetkiä ja lisätä hyvinvointia [...] Pelimaailmassa eskapismia ei nähdä vain vaikeiden tilanteiden pakenemisena, vaan eskapismia voidaan käyttää myös uusien taitojen kehittämiseen, suhteiden vahvistamiseen ja positiivisten kokemusten hakemiseen.”, kirjoittaa psykologi Anni Salminen. Vastapainona eskapismin puute johtaa masentuneeseen nihilismiin siihen, ettei jaksa yrittää tehdä mitään, koska kuitenkin seurauksena on täysi nolla. Eskapismi unohtaa tämän todellisuuden ja saa hetkeksi mielen kiinnostumaan ulkopuolisesta sisäisen motivaation lähteenä.
Keskeinen kysymys on, jos kuolema on täysi nolla, myös rajantakaisen puuttuessa, kannattaako siihen edes valmistautua? Elää täysillä elämää, kuolema korjaa aikanaan. On huomattavaa, että ihminen on historiassa suorittanut rituaaleja vainajien kuolessa ja useissa kulttuureissa haudannut vainajansa. Liikaa todellisuuden pakoa on pidetty kasvamattomana suojautumisena ja defenssinä. Toisaalta kyseessä on myös kulttuurin tapa opettaa arvoja nuoremmille ja oikeutus valtaansa tietyn kuuliaisuuden suhteen. Valmistautuminen kuolemaan on terveen kulttuurin ja ihmisen piirre, vaikka siihen liittyy myös valtaa, tämä ei silti turmele. Kuolema on peruuttamaton tila, joka laittaa ihmisen nöyräksi.
Jokainen sana pitäisi kuorruttaa eskapistisella todellisuudella. Sitä todellisuutta Instagram on täynnä kuvien ja tarinoiden kulttuurina. Se tarjoaa yksinkertaista harrastuneisuuden ja kiinnostuksen maailmaa, ja painaa epämielyttävyyden pois näkyvistä. Liiassa sosiaalisen median eskapismissa piilee kuitenkin moraalittomuuden vaara. Jo muinaiset kreikkalaiset tuhosivat demokritoksen atomiteoriaan pohjaavat kirjoitukset, koska kokivat ne herättävän pahennusta. Internetin tulo on mahdollistanut alakulttuurien voiman. Ne ovat myös mahdollistaneet kiinnostuneisuuden salaliittoteorioita. Liialliset eskapistiset maailmat ovatkin sosiaalisina meemeinä uhka totuudelle, myös henkilökohtaisena valmistautumisena mystiseen nollaan.
Kun valmistaudumme nollaan, ei se tarkoita kaiken hyvyyden heittämistä romukoppaan. Tässä ajallisessa olemuksessa, sillä mikä hetkessä näyttäytyy onni ja kipu sekä hyvyys ja pahuus, on temporaalisesti merkitystä, vaikka kaikki alkaakin johtaa nolla tilaan. Vaikka tekoni ovat lopulta nolla, niiden arvokkuus ajassa on ollut monelle merkityksellinen, mm. sellaisena asiana joka on poistanut kipua. Me olimme täällä, vaikutimme, elimme. We were here.
Eskapismi on tiedostavan ihmisen työkalu suhteessa elämään. Mitä haluaisit tehdä ennen kuolemaa ja elämän vääjäämätöntä nollasummaa? Hyvä kysymys, joka on paradoksi. Paradoksi on myös kirjoittaa kuolemasta, eräänlaista eskapismia tämäkin – nolla ei jätä mitään.
Lähteitä ja kirjallisuutta:
Ernest Becker, The Denial of Death, 1973
Johnjoe McFadden, Integrating information in the brain’s EM field: the cemi field theory of consciousness | Neuroscience of Consciousness | Oxford Academic, 2020
Kalervo Nissilä, Artikkeli Duodecim -lehdessä: Suojautuminen kuoleman edessä, 1995
Anni Salminen, Vuolle artikkeli: Mitä on eskapismi?
Jyrki Siukonen, Tahiti, Taidehistoria tieteenä lehti, Hirttoköysi ja filosofia: Kalervo Palsan uhma ja ylistys, 2013
https://tahiti.fi/04-2013/dossier/hirttokoysi-ja-filosofia-%E2%80%93-kalervo-palsan-uhma-ja-ylistys/
Lisää luettavaa aiheeseen liittyen:
Dystopiasta utopiaan, onko maailman loppu tietoisuuden loppu? Aineeton tietoisuus?