Ilkka Niiniluodon kirjoitus Tieteessä tapahtuu-lehdessä avasi käsityksiä totuuden teorioista. Hänen kirjoituksensa sisältö kuvaa, että totuuden lajeja on monta. Jatkan filosofointia siitä millaisina totuus voidaan nähdä kahden totuuden lajin kanssa. Molemmat on filosofiassa tunnustettuja, toista pidetään perustavampana, toinen myös sosiaalisiin yhteyksiin liitetty määritelmä. Ensimmäisenä määritelmänä ovat objektiivisia faktat, joita pidetään vastaavuuksina tosiasioista. Tämä tunnetaan erityisesti luonnontieteissä. Toista määritelmää, eli koheretteja faktoja ja tavoitteellisia totuuksia esiintyy ihmisyhteisöissä, jossa käsityksiä tieteestä pyritään popularisoimaan ja sovittamaan jokaisen ymmärrykseen.
Objektiivinen fakta: Maa on likimäärin pallon muotoinen. Koherentti fakta: Suomalaisilla on sisua.
Faktoilla itsessään ei ole merkitystä siihen, miten asioiden pitäisi olla. Kuitenkin koherenttien faktojen käyttöä usein määrittävät tavoitteet ja identiteetit. Sisun tavoitteleminen voidaan nähdä erityisenä päämääränä. Lauseesta helposti johdetaan koherentin faktan ilmaus kulttuurisena identiteettinä. On hienoa että olemme Suomalaisia ja meillä on sisua! Koherentit faktat toimivat siis usein yleisöissä, joissa on motivaatioita ja tavoitteita kilpailla.
Objektiivisia faktoja voidaan nimittää totuuden korrespondenssi teorioiden, niiden vastaavuudella reaalimaailman kanssa. Maapallon pyöreys voidaan havaita avaruudesta. Tosiasioiden vastaavuutta vastaan taistelevat ns. Flat Earth-yhteisöt, jotka pyrkivät suurella määrällä koherenttia tietoa kumoamaan objektiivisen tosiasian. Koherentit faktat siis määrittyvät yhteisön yksimielisyydellä sillä, että faktan kokevat identiteetikseen tai ryhmää määritteleväksi ominaisuudeksi mahdollisimman moni. Nämä etupiireihin ja ryhmiin jakaantuvat tavoitteelliset totuudet kilpailevat kulttuurien myötä toistensa kanssa elintilasta. Suomalainen sisu on identiteetin ilmaus fakta muodossa, jolla myös yhteisöissä pyrimme luomaan kuvaa kulttuuristamme voimakkaina.
Koherenttisiin yhteisöissä vaikuttaviin faktoihin yhdistyvät tavoitteet. Totuutta voidaan käyttää määrittämään toiminnallinen päämäärä, kuten vaikka parempi asema yhteisössä. Kuitenkin väärät tai liian suurelta osin määräävät tavoitteet saattavat johtaa totuudenkin korruptuneisuuteen ja vääristyneisyyteen. Hyvänä esimerkkinä kaksipuolue järjestelmät, jotka elävät omissa todellisuuksissaan. Itselle kulttuurisesti kaikkein parhaalta kuulostava fakta ei useinkaan täytä tiedon objektiivista totuutta.
Kun totuuden määritelmät ovat selvät, voimme syventyä sosiaalisuuteen ja yksilöpsykologiaan, jossa koherentit faktat ilmenevät.
Koherentti sosiaalinen todellisuus
Tositarkoituksellinen ihminen on rehellinen itselleen, mutta saattaa silti olla valheellinen. Uskonnollinen ihminen saattaa puhua tositarkoituksessa uskontonsa henkilöistä, koherenttina faktana, johon hän on yhteisössään vakaasti uskonut. Tämän hän tekee kilpaillakseen muiden kulttuurien kanssa, vain laajentaakseen kulttuurinsa alaansa vaikuttaa. Tositarkoitus ei siis ole muu kuin koherentti fakta, jossa ihminen tarkoittaa sitä mitä sisimmässään uskoo oikeaksi. Meillä ei ole pääsyä objektiiviseen maailmaan kuin tarkkailemalla. Koherentit faktat sen sijaan syntyvät yhteisön ja mielen estetiikasta ja jäsennyksestä.
Esimerkiksi vasemmistolaisuuteen ladataan käsityksiä ja relaatioita asioista, joita he edustavat, vaikkapa sosiaalinen tasa-arvo ja abortin puolustaminen. Nämä ovat totaalisesti eri asioita, eivätkä liity toisiinsa kuin koherentissa kulttuurin ja mielen merkitys eli semanttisessa avaruudessa. Kaikki tositarkoituksessa lausutut koherentit faktat eivät edusta totuutta sen objektiivisemmassa mielessä. Ne saattavat toimia kulttuurissa, mutta maailman vastaavuuden kanssa, ne ovat mitättömiä.
Olen jutellut tositarkoituksellisuudesta, ja sen totuusarvosta. Tositarkoituksellisuuden vastakohtana voidaan pitää pelillisyyttä. Yleensä katsotaan, että jos joku asia on pelillistä, asiat menettävät koherenttisuutensa ja tilalle tulevat peliin liittyvät tavoitteet, jotka vääristävät asian totuusarvoa. Pelillinen ihminen uhraa totuuden epäoleellisilla sisäisillä päämäärillä. Esimerkiksi asian politisoituminen on nähty heikentävän sen totuudellisuutta. Ihmisen tietoisuus on muodostunut sellaisen tason esteettisyydestä, että sen totuusarvoa ei voi helposti huijata. fMRI-kuvissa saadaan yli 90 prosentin varmuudella tietää totuus vaikkapa rikoksen suhteen. Tosiasiat asuvat meissä, mutta värittävät mielen esteettisellä tulkinnalla, johon liittyvät voimakkaat tavoitteet. Tavoitteilla voimme pelillistää ja vääristää sitä, mikä on tositarkoituksellista mielessämme.
Sen lisäksi että olemme tositarkoituksellisuuden ja pelillisyyden vuorovaikutuksessa totuudessamme, olemme epätäydellisen tiedon kantajia. Se että toivoo itselleen terveyttä, vaikka tietää kuolevaisuutensa, on perustavalla tavalla myös ristiriitaista. Totuus subjektissa rakentuu myös epätäydellisen tiedon illuusiosta täydelliseen tietoon, jonka seurauksena löydämme motivaation sen hetkisille ajatuksille. Juuri uuden informaation suhteen olemme valikoivia, ja haluamme jäsentää maailmaa meidän mielemme sisäisen ontologisen käsityksen mukaisesti. Koherentit ajatukset eivät ole täydellisiä, vaan mielemme järjestelmän keskeneräisiä rakennelmia, joita täydennämme merkityksellisellä informaatiolla.
Epätäydellinen tieto tarkoitttaa tietyn tason pelillisyyttä ihmisen päättelyssä, joka saattaa olla kytkeytyneenä ihmisolemukseen, vaikka emme sitä itse pitäisi pelillisenä tai epätäydellisenä. Sisäinen totuudellisuus on sisään ja ryhmään päin kääntynyttä moraalista ja esteettistä totuudellisuutta, jossa itsen ja ryhmän eteen toimiminen näyttäytyvät tavoitteina. Tavoitteet voivat olla esimerkiksi evoluutiopsykologisia. Tämä on nähtävissä siinä, että jokainen haluaa omalla totuudellisuudellaan puolustaa itseään. Sama puolustaminen ulottuu kulttuurisiin ja pelillisiin tiedon sisäpiireihin, joihin jokaisen vaikutusvalta jakaantuu. Omille ajatuksille halutaan luoda selitys ja tarina.
Luomme itsemme ympärille yhteisöissä koherenttia tositarkoituksellista ja pelillistä epätäydelliseen tietoon perustuvaa faktojen todellisuutta.
Totuuden jälkeisestä ajasta
Kun nyt olen esitellyt niitä tekijöitä, joiden kautta sosiaalinen todellisuus liittyy väitettyihin faktoihin, on syytä tarkastella sitä miten nykyinen sosiaalinen todellisuus järjestyy näihin tiedon etupiireihin. Nykyinen totuuden jälkeinen aika on asettanut ihmisten tavoitteet ensisijalle, kun se on järjestäytynyt tiedon etupiireihin ja kupliin sosiaalisessa mediassa. Meille luodaan kuvia, ei niinkään aina toimivien objektiivisten periaatteiden pohjalta, vaan kulloisellakin hetkellä meidän tavoitteisiin sopivalla informaatiolla. Koherentit faktat värittävät kaikkea olemistamme, ikään kuin sovittaen esteettiseen ja rakkaudelliseen myötämieliseen yhteyteen kaiken informaation. Tämä on eskapistista kulttuuria, jonka maailmassa objektiivinen totuus kielletään ja sovitetaan 'totuudella' kupla yhteisön mieleiseksi.
Ollakseen houkutteleva media tai palvelu on sen oltava pitkälle positio käyttäjän preferenssien kanssa. Negaatiota harvoin otetaan esille, vaan kaikki on kuplamaista ‘jees jees’-todellisuutta. Tämä johtaa koherenttisen totuuden kriisiin, joka oli alun perin yhteisöjen jakama yhteisöllisyyden ja toiminnan tavoitteiden liima. Globaalin maailman tarpeiden pluralistisuus pelkistyy valheiksi sosiaalisessa mediassa. Koherenttinen totuus olisi pystyttävä testaamaan käytännössä saavuttaakseen objektiivisuutta, korrespondenssisesti tai pragmaattisesti, joka on kolmas totuuden muoto, ja tarkoittaa totuuden vastaavuutta käytännön sanelemana. Kulttuuri kuitenkin elää täysin omien etupiirien elämää. Meille levitetään asioita faktoina, ilman vastaavuutta todellisuuteen, kulttuurisina koherentteina lauseina. Olemme saavuttaneet asteen, jossa meille tarjotaan totuuksia ja yleensä asenteiden vastakkainasetteluja, vailla mitään käytännössä toimivaa todellisuutta.
Miten tavoitella totuudellisuutta?
Olisi hyvä pyrkiä ratkaisemaan totuuden jälkeisen ajan dilemma, yhä etääntyvät sosiaalisten totuuksien etupiirit. Kulttuurisesti pitäisi pystyä muodostamaan totuuskäsitys, joka olisi mahdollisimman oikea, että jokainen voisi päättäessään jotain, myös saada tiedolliset avaimet toiminnon suorittamiseen. Kulttuurin tulisi valmentaa tiedon hankkimisen metodologiaan.
Ensinnäkin voidaan haastaa tiedon etupiirien sanomat. Esimerkiksi erilaisten kulttien etupiirit, jotka pitävät ihmisten koherentteja faktoja hallussaan. Toiseksi metodologisesti erottamaan tosiasiat valheista. Kolmanneksi hylkäämään voimakkaat käsitykset esimerkiksi Jumalan kaltaisesta tarkoituksellisen ja motivoivan hahmon sisäisistä toimijuuksista, jos se aiheuttaa liian yksinkertaisuuden käänteen totuudelle ja moraalille. Ilman tasapainoisia pluralistisia tavoitteita ja tiedolle asetettavaa metodologiaa koherentti tieto jää vain pienen kultin asiaksi. Tieto pahimmillaan jakaantuu kulttuurisiin etupiireihin, ilman objektiivisuuden olemusta.
Kun tavoitteet ovat oikeat, ohjautuvat ihmisetkin yhteistyöhön ja tavoittelevat yhteistä totuuden ideaalia. Sen saavuttaminen on haaste nykyisten meille varten räätälöityjen median ja palvelujen aikana, jolloin ihmisten tavoitteet ja tarpeet ovat yliajaneet periaatteet totuudelle. Lisäksi monen palvelun ja median sisäistä metodologista mekanismia ei tunneta, ja ne ovat liikesalaisuuksia. Tämä läpinäkymättömyys ajaa meitä yhä runsaammin ‘black box’- tyyppisiin meidän tarpeisiimme optimoituihin ratkaisuihin, jossa valta tietää ja vaikuttaa on jossain verkon syövereissä.
Kun tieto saadaan muuttumaan kulttuuri koherenssista läpinäkyvään toimijuuteen, voimme saavuttaa objektiivisuutta. Läpinäkyvyys saa koherentit faktat objektiivisemmalle pohjalle, jossa meillä on valta uskoa tai olla uskomatta. On luotava digitaalinen avoimuus, joka ulottuu agentin tietoon ja toimijuuteen. Kun ymmärrämme sosiaalisuuden mekanismit mediassa, ymmärrämme suuntautua tositarkoituksiin, jotka ovat tosiasioita syvemmällä kuin pinnallisessa koherenttien faktojen pelissä. Kulttuurin koherenssi on kuitenkin tehnyt kuivasta informaatiosta koskettavaa, rakkaudellista, esteettistä, kulttuurien identiteettejä hivelevää. Tarvitsemme edelleen näitä motivaatioita, mutta rinnalle on tuotava työkaluja erittelemään faktan fiktiosta. Tekemään kulttuurista mieluisaa itsellemme, mutta toimimaan varmalta pohjalta päätöksissämme.
Lähteet
Ilkka Niiniluoto. Pitääkö olla huolissaan totuudesta? Tieteessä tapahtuu 3/2020
https://journal.fi/tt/article/view/95576/54015
Niko Soininen. Tieteen rooli totuudenjälkeisellä ajalla. Tieteessä tapahtuu 5/2019
https://journal.fi/tt/article/view/85185/44172
Sami Pihlström, Totuus, pragmatismi ja rohkeus uskoa. Tieteessä tapahtuu 3/2019
https://journal.fi/tt/article/view/80464/41019
Ilkka Niiniluoto. Kuka hukkasi totuuden? Tieteessä tapahtuu 2/2019
https://journal.fi/tt/article/view/79939/40673
Can fMRI Really Tell If You're Lying? Scientific American, August 1, 2008
https://www.scientificamerican.com/article/new-lie-detector/