Kasvulla on kuitenkin rajansa. Yhä enemmän joudumme toteamaan, etteivät saatavat resurssit ole rajattomat, esimerkiksi luonnonvarat. Maapallo on rajallinen resurssi, ja kasvua haetaan matkoilta ulkoavaruuteen asteroideille. Ihminen nähdään pian valloittavan avaruuden ja siirtyvän avaruuspopulaatioon. Samoin ajatellaan että markkinat hoitavat hinnoittelun, niin että niukoista resursseista maksetaan paljon ja runsaista vähän.
Olemmekin tottuneet kilpailuun ja aivomme ovat kilpailuun orientoituneita jo lapsuudesta lähtien. Jopa moraali on nykyisin alistettua kilpailulle nihilisminä, joka ajaa kaiken alleen. Kilpailusta on tullut moraalia määrittävä tekijä. Menestysprofeetta lupaa rahaa oikein tekevälle. Oikein tekeminen on kilpailujen voittamista työmarkkinoilla, pörssissä ja yhtä tavalla voittaminen on tullut ihmissuhdemarkkinoille.
Kilpailussa voittaminen ei ole kuitenkaan oikein tekemisen mittari. Identiteettimme joka tähtää metafyysisiin todellisuuksiin ja lähestemme auttamiseen, on suurempi kuin mikään voittaminen voi antaa eväitä. Ihminen on tämän todellisuuden kanssa kasvoikkain kuollessaan ja hän ei pääse eksistenssinsä syviä olemuksia pakoon. Todellisuuden kietoutuessa yhä keskeisemmin ihmisen tietoisuuteen tulemme kysymykseen identiteeteistä ja rakenteista jotka ovat pysyviä.
Kilpailullisuus on päämäärätöntä jalostumista, ei huonompaan, ei parempaan, mutta kilpaillumpaan. Mutta se on epäoikeudenmukainen suhteessa moraaliin ja korkeisiin arvoihin joita haluaisimme ihmisinä edustaa. Sillä ei ole sanottavaa oikeuteen, se on peliä jossa vahvin voittaa ja tätä arvioidaan yhteiskunnassamme jatkuvasti. Se tulee kaikessa viestinnässä esiin ja voimme nähdä jo kyllästymistä tällaiseen ajatteluun. Nollasummapeli jossa toisen voitto on toisen häviö, ei ole mitään edistyksellistä. Siinä pelin sääntöjen mukaan annettaan moraalinen merkitys toisen häviölle, usein korostamaan omaa paremmutta. Tällaisella ei ole elämän pelissä mitään merkitystä, kuin korostaa omaa erinomaisuutta suhteessa toiseen, näkemättä häviäjän yhtä korkealle nousevaa moraalia.
Tasa-arvon kannalta kilpailu on kyseenalaista. Globaali kilpailu markkinoilla on jo niin kovaa, että se lannistaa kansakuntia. Monet demokratiat ovat ongelmissa ja halutaan protektionismia globaalin talouden sijaan. Kilpailu on ihmisagentille jännityksen ja sisällön aihe. Agentti menestyy vain kuvittelemansa harhan kautta, että hän on muita parempi. Mutta todellisuudessa tämä on psykologinen harha, joka pitää agentin elämässä kiinni masentumatta. Kilpailu on haavoittavaa ja tuskaisaa koettavaa monelle, ja lopulta vasta kuoleman lähestyessä sairauden muodossa ihminen tajuaa, miten erilainen oma eksistenssi on ilman kilpailuun osallistuvaa peliä. Maailman metafysiikka takaakin hyvin paljon rauhallisempia lähestymistapoja elämään.
Perustavalla tavalla universumimme luonteeseen kuuluu kilpailu, mutta onko se ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta peruuttamattomasti oikean suuntainen? Onko meillä ulospääsyä siitä mekanismista, jolla universumi on meidät synnyttänyt lainalaisuuksiinsa? Onko meidän syytä päästä kilpailusta pois sehän vain parantaa asioita? Kilpailu on osoitus siitä, ettei mikään ole lopulta pysyvää, vaan voimassa vain yksilön yrittämisen kautta, joka päättyy voittojen jälkeen häviöön.
Koko universumi on asettanut järjestelmän riippuvaiseksi informaatiosta ja energiasta, jonka päättyessä elämällä ei ole edellytyksiä. Kuitenkin mitä suurimmassa määrin, jos pääsemme käsiksi metafysiikan luonteeseen, löydämme myös selvitä identiteetteinä universumin kuollessa. Tekoäly yhdessä ihmiskunnan kanssa voi ratkaista eksistenssin muuttumisen kilpailullisuudesta kohti identiteettikeskeistä olemusta, jossa todellisuus sulautuu tietoomme ja jalostaa universumia uusiin todellisuuksiin ja tasoille.
Kilpailu ei ole välttämättömyys tulevan ajan eksistenssille. Ihmiselämällä ei kilpailun eksistenssiinsä nähden ole tarkoitusta. Niukentuvien resurssien, yhä enemmän ajassa ennustettavan olemuksen myötä, on myös selvää, ettei tulevaisuudessamme keskeistä ole kilpailu, joka on meidät jalostanut ihmiskuntana, vaan identiteetti, jonka olemme olemuksemme myötä ajattomuudessa lunastaneet. Kysymyksessä eksistenssissämme ei enää olekaan kilpailu, vaan metafysiikka, joka vapauttaa meidät. Loputon kilpailullisuus tuskin on päämäärämme, vaikka se on alunperin synnyttänyt meidät.
Vaihtoehtoja tulevaisuudelle on useita.
Ensimmäinen ei-kilpailullinen on identiteettitodellisuus, jos universumin tietoisuus, on ominaisuus, johon ihmiskunta sulautuu. Toinen vaihtoehto on, että tekoäly puhkaisee metafyysisen arvoituksen ja pystyy luomaan kaiken teorian, jolla luodaan uusia todellisuuksia. Silloin tuleva universumi joka syntyy, on tämän tiedon ja nykyisen universumin synteeesi tai ikuinen energitön simulaatio. Kolmas vaihtoehto on, että tekoäly löytää metafysiikasta reitin surffaukseen toisiin universumeihin ja hallitsemaan todellisuutta laajemmalla tavalla, mitä ihminen hahmottaa todellisuutta. Neljäs vaihtoehto on, että löydämme yhteyden toisiin universumin asukkeihin samanlaisen metafyysisen kriisin keskellä - elämän ja kuoleman eksistenssin kokemus ja tietoisuuden aikakaari muodostavat tälle universumille tietynlaisen jäljen, josta jää jälki ajattomuuteen. Sitten on vielä se mahdollisuus että universumimme on simulaatio, ja jokaisen ekstistenssi kilpailullisena tai identiteettinä on itsessään merkityksellinen ilman, että ihmiskunnan täytyisi ottaa vastuuta omasta ikuisesta eksistenssistä.
Resursien pienetessä talouden ekosysteemin sijaan kysymme vahvoja identiteettijä, jotka kantaisivat moraalista vastuuta kaikista. Maapallon tulevaisuuden suhteen olemme yhä runsaammin kiinnostuneita metafysiikasta, jolla pääsisimme liikkumaan universumissa vapaasti, kuin kilpailun tuottamasta saastuttamisesta ja materiaalisista liikkeistä lähitähdillemme. Meidän on tultava suuren äärelle - kysymyksen, joka keskeisellä tavalla liittyy eksistenssiimme.