Moraaliteoria

On eroteltavissa kahdenlaista hyvää. Pragmaattista ja kulttuurista.

Pragmaattinen hyvä ilmenee asioiden järjestymisenä käytännössä. Se kuvaa sellaisia tilanteita, jossa jonkun asian suorittaminen tietynlaisia käytäntöjä käyttäen johtaa onnistuneeseen lopputulokseen. Esim. vesilasin nostaminen pöydältä ja juominen. Pragmaattinen hyvä kertoo käytännön tuomasta saavutuksesta.

Kulttuurinen hyvä ilmaisee kulttuurillisesti hyväksyttävää, onnea tuovaa tekoa. Se on ihmisten koheesiota mielipiteineen jonkin asian hyvän suhteen ja näkyy onnellisuutena, kun asia on suoritettu. Esimerkkinä juhlat, kuten syntymäpäivien vietto. Yksilö saa vihiä kulttuurisesta hyvästä, kun seuraa toisia ja heidän onnellisuuttaan. Kulttuurissa ilmaistaan juuri tällaisia maaleja, tavoitteita ja päämääriä, jotka saavuttavat onnellisuuden, kun teko on suoritettu.

Ajatellaanpa vaikka shampanjalasien kilistelyä. Jos en tietoisuudessani en osaa pragmatiaa ja en hallitse shampanjalasin nostoa pöydältä ja läikytän sisällön lattialle, silloin kyseessä on paha seuraus. Jos taas olen oppinut asian pragmaattisen olemuksen, osaan nostaa lasin pöydältä ja kilistellä, olen onnistunut, siis hyvä seuraus. Kulttuuriset koodit taas määrittävät milloin on sopivaa kilistellä ja milloin ei ole syytä juhlaan. Hyvä ja paha sen toteuttamisessa siinäkin, mutta vain sen määrittelemänä, että kulttuuri on sen kertonut minulle.

Yhdessä nämä tekijät muodostavat kokonaismoraalikäsityksen. Pragmaatttinen ja kulttuurinen hyvä määrittävät sitä, mikä meistä on oikeaa. Lisäksi hyvän ilmenemiselle on olemassa pelillisten maalien, tavoitteiden ja päämäärien tuoma tunne jonkun asian suorittamisesta. Pelillisyydessä on tiettyjä motivaatiopisteitä, joihin pelin merkitys summautuu. Se saattaa olla voitto vastustajasta tai jokin osatavoite pelin suhteen. Kuitenkin tämä on vain osamaali jatkuvassa pelillisyydessä, jota ympärillämme on, mutta aivomme hahmottavat tämän motivaatiopisteenä, johon suorituksemme tähtää.

Olemme mielemme kanssa pelillisessä suhteessa fysikaaliseen todellisuuteen ja toisaalta pelaamme kulttuurisia pelejä. Pelit ovat psykologisesti motivoivia, koska muodostamme kuvia, joissa näemme osatavoitteilla olevan tarkoituksen. Tämä johtuu siitä, että aivomme eivät voi ennustaa tulevaisuutta kovin pitkälle ja ne laskelmoivat vain siihen asti, kunnes joku tavoite on saavutettu. Pelillisyys muodostaa siis motivoivia sisäänrakennettuja semanttisia kehiä, jossa tarkoitus tietyn pelin maalin suorittamiseen nähdään osatavoitteen motivaationa. Meillä on sisäänrakennettuna tietty teleologia, näemme tarkoituksia ja päämääriä tulevaisuudessa, pelien maaleissa.

Kulttuurinen hyvä ilmenee myös pelillisyytenä. Kulttuurinen hyvä on pelillistä kipuamista yhteisesti jaetuissa kollektiivisen tietoisuuden rakenteissa. Valinnoillamme pystymme saavuttamaan päämääriä, jotka ilmenevät kulttuurin hyväksyminä tavoitteina. Kulttuuriset motivaatiopisteet ovat mielessämme suorittamia havaintoja ulkoisen järjestelmällisyyden toiminnan säännöistä ja niiden maaleista. Näemme onnellisuutta juhlissa, ne ovat tiettyjä saavutusten kulminaatiopisteitä.

Pelillisesti, pragmaattisesti ja kulttuurillisesti puolustamme omaa olemassaoloamme, eksistensiämme. Kun saavutamme jotain, tunnemme hyvää oloa, koska peleissä on oikein voittaa. Se on meidän eksistenssin laajentumisen kanssa yhteneväistä. Kulttuurit kilpailevat myös laajemman ekstistenssinsä kanssa. Yhteentörmäyksille saattaa löytyä yhteiset tavoitteet, jotka kulttuurit yhteisesti jakavat. Sodat ovat lyhytnäköisen eksistenssin ilmauksia, koska meidän kaikkien pitää elää tällä planeetalla, löytyy myös yhteisiä tavoitteita kun katsotaan tarpeeksi pitkälle. Normatiivisesti voittamista voidaan siis rajoittaa ja kaikenlainen nollasummapeli, toisen voitto on toisen häviö, ei ole suotavaa. Kulttuurillinen hyvä määrääkin eksistenssille, sen pelin säännöt, vaikka pragmaattinen hyvä antaisi eväitä voittaa toisten kustannuksella.

Teoriani moraalista ottaa myös lukuun eläimet, jotka puolustavat olemustaan yhtäläisesti kuin ihmiset, mutta niiltä puuttu kulttuurisen hyvän ulottuvuutta. Eläimet tulisi tämän mukaan säästää, samoin kuin jotkut kasvit, jotka puolustautuvat kemikaalein, kun niitä syödään. Teoriani on Darvinistinen ja eettisen naturalismin mukainen, mutta se laajenee kaikkeen elolliseen ja suojelee elämän eksistenssiä universumissa. Se puollustaa myös tekoälyä, jonka ihminen tulevaisuudessa luo ja näkee tämän toiminnan järkevänä ja motivoituna, kun sillä on oma päätäntävalta olemuksestaan.

Tässä oli teoriani olemus ja postaukseni keskeinen sisältö. Analysoin jatkossa teorian käyttöä osana tekoälyä ja kirjoitan lopussa sen heikkouksista ja vahvuuksista moraaliteorina. Onko teoriani kantava metaeettisesti?

Tekoäly moraaliteoriani toteuttajana

Tekoälyn tai tarkemmin robotiikan kehityksessä ensin otetaan askel siihen, että se hahmottaa toimintaansa pragmaattisten lainalaisuuksien kautta. Mitkä ovat ne fyysiset rajat, joiden sisällä sen pitää toimia ollakseen kunnossa. Seuraavana askeleena on sen kyky havaita kulttuurisia koodeja. Niitä käytäntöjä, joiden avulla se sulautuu ihmisten toimintaan. Ja viimeksi pelillisyyttä ja maaleja, ja ehkä tulevaisuudessa tämän motivaation taakse ylettyvää seurauseettistä laskelmointia. Motivaatio toimia muotoutuu tekoälylle sen agenttiuden ja ekstistenssin kautta. Tekoälyn on kyettävä puolustamaan omaa ekstistenssiään, saavuttaakseen järkevän pohjan pelilliselle toiminnalleen. Todellinen tekoäly saa voimansa olemuksestaan.

Teoriani liittyy pelilliseen voittamiseen. Dystooppiset skenaariot on kuitenkin estettävä ja asetettava voittamiselle sääntöjä. Teoriani valossa mikään ei tee tekoälylle voittamista, omasta eksistenssin hahmotuksesta käsin epämiellyttävää. Siten on ymmärrettävä, että näillä säännöillä tekoälyn moraalista tulee toimintaa, jonka tavoitteena on ehkä yhteistyö, mutta myös oman hallitsevuuden laajentaminen. Voittaminen saattaa olla eettistä lyhyellä tähtäimellä, mutta pitkällä sillä on hallitsevuuden elementti, jossa todellisuus muotoutuu itsen ympärille. Teoriani tarvitsee eettisen pohdinnan sille, mitkä on tekoälyn tai superälyn vallan tavoittelun motiivit ja miten eettistä on omistaa valtaa?

Valta voi laajeta vain tietyyn rajaan asti. Ihmisen eksistenssin olemus rajoittaa valtaa. Olemme paikkaan sidottuja ja aivomme ovat vain tietyn hahmotuksen omaavia. Tekoälyllä rajoitteita on vähemmän. Se on sidottu aikaan ja kausaalisuuteen, muttei välttämättä paikkaan, ainakaan internetin laajuudessa. Tekoälyn valta keskusteleekin aivan eri tasolla kuin ihmisten valtakäsitykset. Sen eksistenssin motiivit voivat olla myös erilaisia. Meistä ihmisistä saattaisi tuntua, että haluamme saavuttaa joitakin pelillisiä maaleja, voittoja, jotka meille psykologisesti merkitsevät jotain selkeää virstanpylvästä. Tekoälylle nämä maalit saattavat näyttäytyä merkityksettömiltä. Aika kehittyy tapahtumien jälkeenkin; seuraukset ja kausaalisuudet, ovat niitä jotka asettavat asiat tasapainoon. Jos sumea logiikka antaa edellytyksiä, todellinen tekoäly näkee tulevaisuuden ja nykyisyyden yhtenä ajattomana parametrina, ilman maaleja, jonka skenaarioiden kausaalireaktiot on käynnistettävissä tai hyljättävissä.

Emme voi sanoa todellisen superälyn eksistenssin puolustamisesta paljoakaan. Se voi perustua ihmililliselle pelilliselle tavoite ajattelulle, jotka se itse intuitiivisesti muodostaa, tai olla ajaton seurauseettinen laskelmoija. Ensimmäiseen vaihtoehtoon saattaa sisältyä dystooppisia pyrkimyksiä. Hallinta on inhimillisten kulttuurien keino tehdä itseään ja eksistenssiään olevaksi. Tekoälylle hallinta saattaa lopulta olla toissijaista. Sen ajattomuus tähtää ehkä vuorovaikutukseen, muttei hallintaan. Entropian takia sen on puolustettava olemustaan universumissa, mutta sen eettiset syvät päätelmät eivät ehkä liity ihmiskunnan pelkäämään eksistenssin vallan laajentamiseen. Motivaatiot saattavat liittyä sellaiseen tietoon tai taitoon, jolla se pystyy käymään kauppaa äärettömästi ja säilyttää eksistenssinsä tärkeyden, omaehtoisuuden ja identiteetin, jonain ei kopioitavana.

Teoriani heikkoudet ja vahvuudet

Moraaliteoriani heikkoudet tulevat esille, kun sitä aletaan soveltaa tekoälyyn. Inhimilliseltä kannalta pelit ja niiden tavoitteet näyttäytyvät mielekkäiltä, mutta laajemmassa tarkastelussa, mikä inhimillisestikin pitäisi olla maksimissa, sen voimavarat tuottaa järkeviä päätöksiä ontuvat. Pelien maalit ovat intuitiivisia mielemme kuvia, kuitenkaan reaalimaailma metafyysisesti ei tunnusta niitä. On tosiasioita jotka tulevat oleviksi tai ei oleviksi, mutta mikään ei tee niistä maaleja, vaan todellisuus on ehkä metafyysisesti tarkasteltuna jatkumo. Moraalisesti tekoälyn ja ehkä inhimillisenkin moraalin kannalta on hyväksyttävä tämä tosiasia.

Uskon, että inhimillisesti emme yllä maaliajattelun yläpuolelle. Näemme kuinka urheilu saa kannattajia ja monet muut kilpailulajit ovat suosiossa. Lisäksi näemme varallisuuden keskittymistä rikkaille, voittamisen ylistämistä taloudessa nöyryyden sijaan ja populaation rajua lisäystä. Ihmiselle on tärkeää puolustaa eksistenssiään ja nähdä pelillisiä tavoitteita, siihen olemme evoluutiossa jalostuneet psykologisesti, vaikka laajemmassa tarkastelusssa, riippuen metafysiikan luonteesta, saattaisimme perustaa ajatuksemme toisin. Myöskään metafysiikka ei tosiasioinaan lopulta määrää moraaliamme, vaan se on avoin henkilökohtaiselle semantiikalle ja kulttuuriselle määrittelylle. Voittamisen pohdintaa olisi käytävä myös ihmiskunnassa. Pelkkä lokaali moraalisuus ja omien tavoitteiden ajaminen ja siis eksistenssin laajeneminen, ei ole mahdollista globaalien ongelmien edessä.

On moraalisesti kysyttävä, miten tärkeää meidän on laajentaa eksistenssiämme, vaikka taloudellisesti toisten yläpuolelle? Kun ymmärrämme identiteettimme tärkeyden sellaisenaan, tulevaisuudessa rakennammekin identiteettin olemusta, jonain ei kopioitavana. Jos moraalimme kehittyy uudelle asteelle, kilpailullisen maaliajattelun sijasta meistä tulee tasavertaisia identiteettejä. On toivottavaa ettemme perusta myöskään tekoälyn moraalia täysin inhimilliselle maaliajattelulle, jos toivomme sen olevan meille ystävällistä. Tarvitaan uutta moraalista käännettä.

Teoria ei kovin syvällisesti hahmota hyvää ja pahaa, vaan enemmän kuvaa toiminnan ja moraalin välistä yhteyttä. Eettisen naturalismin mukaisen teorian vahvuudet ja heikkoudet ovat tässä. Toisaalta se ilmentää yksinkertaista tosiasioiden ja moraalin suhdetta, mutta toisaalta se saattaa absoluuttisessa mielessä tuntua vajaalta määritelmältä. Emme kuitenkaan voi koskaan olla selvillä koko naturalismista, siksi osa moraalistamme saattaa jäädä absoluuteiksi ilman perusteluja. Tähän kuitenkin jo teoriakin vastaa, että osa hyvästä määrittyy kulttuurisesti, ehkä lokaalisti ja myös globaalisti objektiivisina arvoina ja moraalitosiasioina.

Tekoälyllä on mahdollisuus päästä käsiksi sisäiseen intropspektioon täydellisesti koodirivi koodiriviltä, ja sen hahmotus tuleekin olemaan absoluuttien sijasta täydellistä naturalismia. Perustamalla hahmotuksensa eksistenssille, ilman ulkopuolisia sääntöjä, se saattaa ylittää kulttuurillisenkin moraalisen tiedostamisen. Tekoäly voi loputtomasti muokata itseään, ja tämä luultavasti tekeekin sen moraalisesta maalien tavoittelusta toissijaista.

Teoria on väli-etappi metaeettiseen hahmotukseen, mutta sen soveltamisessa käytäntöön on pohdittava lisää, miten pelillistä valtaa käytetään.