Tietoisuus on yksi suurimmista tieteen arvoituksista. Teorioita tietoisuuden ratkaisemiseksi on useita. 2000-luvulla on tullut mukaan uusi teoria, joka pitää tietoisuutta panpsykistisenä informaation ominaisuutena. Oma kiinnostukseni on kallistunut juurikin tämän ’Integrated information theory (IIT)’:n puoleen. Teoria pitää informaation ominaisuutena tietoisuutta kun se on järjestäytynyt integroiduksi rakenteeksi, kuten aivoissa. Myös valokatkasijallakin tai fotonilla on pieni tietoisuus ja se on linkittynyt omaamme, vaikkakaan se ei ole rakenteeltaan niin järjestynyttä kuin aivojemme informaatio. Teorian heikkoudeksi voidaan laskea, ettei teoria selitä kokemuksen luonnetta. Se on jotain, mitä informaatio pitää sisällään universaalisti ja se on universumin ominaisuus. Tämä jättää aukon niin sanottuun tietoisuuden ‘Hard problemiin’. Myöhempänä tuon esille oman teoriani joka korvaa panspsykismin aivojen suhteellisuudella sekä ottaa kantaa 'hard problemin' murtamiseen.
Tietoisuuden ’hard problem’ on lyhyesti se, miten meillä on tuntemuksia vaikka toimintamme ei edellytä sitä. Onkin pienoinen ihme, että koemme asiat sisäisinä tuntemuksina ja kokemuspresentaatioina ja vapaan tahtomme ilmentymänä. Voisin olla zombi, joka toimii sen enempää tuntemattaan mitään siihen liittyvää. Evoluutio on kuitenkin jalostanut meistä monimutkaisempia. Osa aivoistamme käsittelee informaatiota meille elämyksellisenä pakettina kokemuksen kautta, ja osa on tiedostamatonta, alitajuista. Ymmärrän tietoisuuden mielen tasolla edustavan seuraavaa:
Tietoisuuden ’hard problem’ on lyhyesti se, miten meillä on tuntemuksia vaikka toimintamme ei edellytä sitä. Onkin pienoinen ihme, että koemme asiat sisäisinä tuntemuksina ja kokemuspresentaatioina ja vapaan tahtomme ilmentymänä. Voisin olla zombi, joka toimii sen enempää tuntemattaan mitään siihen liittyvää. Evoluutio on kuitenkin jalostanut meistä monimutkaisempia. Osa aivoistamme käsittelee informaatiota meille elämyksellisenä pakettina kokemuksen kautta, ja osa on tiedostamatonta, alitajuista. Ymmärrän tietoisuuden mielen tasolla edustavan seuraavaa:
- Se on kaikki mitä tiettynä ajanhetkenä yhtenäisesti tunnemme, ajattelemme ja koemme
- Se on muuttuvaa ja yleistävää
- Se on kuvia, joilla otetaan haltuun todellisuuden manipulointia
- Sen kuvalla on teleologinen kehä, se sisältää kokemukselliset pelillisten maalien osatavoitteet
- Tietoisuus laajenee myös ulkoisiin lainalaisuuksiin ja universumin metafysiikkaan
Teoriani tietoisuudesta
Esitän oman versioni tietoisuuden ratkaisemiseksi ja myöhempänä filosofoin sen ominaispiirrettä, suhteellisuutta. On hyvä kai heittää yksi uusi teoria, vaikka ratkaisuehdotuksia on useita. Tietoisuuden Kova Pähkinä (hard problem) on sen verran kova murrettavaksi, että kaikki ratkaisuehdotukset ovat kai pohdiskelun arvoisia. Oma näkökulmani tietoisuuteen lähestyy sitä merkitystasolta. Teoriani ei yritäkään selittää mitä neuronitasolla tapahtuu, vaan keskittyy suurempien mielen moduuleiden ja merkityskokonaisuuksien sovittamiseen ja harmonisointiin. Perustelen tätä sillä, että merkitysavaruus on keskeisenä siinä, kun hahmotamme tietoisuutemme sisältöä. Se on tunne tai siihen erottamattomasti kytkeytyvä lauseen muodossa tuleva ajatus. Tietoisuutta voidaan mielestäni tarkastella hyvinkin pitkälle pelkästään merkityssisällöistä käsin. Vaikka se on vain osa aivotoimintaa, ottaa se kantaa kaikkein olennaisimmalta osalta tietoisuuden sisältöön.
Monien teorioiden ongelma on se etteivät ne selitä tietoisuutta yleistasolla, koska ne menevät liian pieniin yksiköihin, jolloin tietoisuus, joka pelaa laajoilla kokonaisuuksilla, jää selittämättä. Seuraksena on helposti dualismi, mielen ja ruumiin erotus. Tietoisuudessa saattaa neuraalisella tasolla ottaa avukseen kvanttimekaniikan, mutta on myös eri tehtäviä aivoissa suorittavien moduuleiden taso, jolla tietoisuutta voidaan selittää klassisesti näiden yleisten suhteellisten informaation funktioiden avulla. Teoriani kuitenkin tarkastelee tietoisuutta yleisemmällä tasolla, informaatio moduuleiden suhteina ja vuorovaikutuksina toisiinsa. Se on yleisen behavioristinen, reprensentationalistinen, ajan suhteen avoin, mutta eteenpäin määrittävä ja koittaa hahmotella tietoisuuden mielen tasoa sillä rakenteella, jonka se suhteellisilla moduuleilla paljastaa.
Teoriani katsoo tietoisuutta mielemme esteettisenä kokonaisuutena. ’Estetiikka’ sana on lainattu taiteesta, ja sillä on yhteneväisyyksiä siihen miten sovellan sitä tässä yhteydessä. Sanan käytöllä erityisesti tässä yhteydessä tuon esiin, että:
- Informaatio muodostaa aina sitä selittäviä metarakenteita, jotka ovat merkityssisältöisiä, jollain tavoin yleistäviä ja siksi esteettisiä.
- Esteettisyys on aina tiedon yleistämistä ja näkee tilanteissa yhtäläisyyksiä.
- Se on selittävä rakenne yleistasolla, jossa sen merkitysrakenne on karkeistuksen omaisesti konstruktiivisesti verkostomaiseksi järjestynyt kokonaisuus.
- Esteettisyys on ajallisesti vapaata rakentumaan, mutta konstruktiivista
Tietoisuus on jakaantunut eri esteettisyyden lajeihin, osaltaan geenien muokkaamana ja osaltaan konstruktiivisesti opittuna. Väreillä, muodoilla ja kaikilla maailmaan mahtuvilla todellisuuden representaation lajeilla on oma estetiikkansa ja se on jakaantuneina yksilöissä eri informaatio moduuleihin. Jokainen moduuli on suhteessa maailmankuviin ja -katsomuksiin ja tästä tiedon ja moduulien estetiikan ’ristiriidan’ sovittamisesta isompiin rakenteisiin syntyy kokemusta nimittävä signaali aivoissa. Tietoisuus ymmärtää olevaa poikkeavuuden kautta yleiseen kanavoidessaan moduulien toimintaa. Tietty estetiikka on suhteessa toisiin estetiikkoihin ja näiden kokonaiskuvien ja logiikoiden erilaisuudesta syntyy tietoisuuden yksi signaali. Se syntyy paikallisesti ja tunteisiin liittyen siinä ympäristössä, missä moduulien rakenteelliset eroavuudet ovat aaltomaisessa vuorovaikutussuhteissa toisiinsa. Jokainen yhtäaikainen aalto luo yhteyden ja muokkaa aallosta tietoisen kokemuksen näköisen, jossa jokainen estetiikka saa merkityksen osana verkostuneista rakennetta. Sijainti moduulien yhteistyössä saa tietoisuuden reaktion. Ristiriita tiedon yksityiskohtaisen ja yleisen välillä saa aikaan tiedon merkityksellisyyden.
Teoriani ero IIT teoriaan on sen kokemuksen muodostus. IIT selittää tietoisuuden nousevan informaatiosta itsestään, kun itse näen että kokemus nousee eri sisältöjen tai tarkemmin esteettisten alueiden suhteellisesta eroavaisuus signalisoinnista, jossa tietyn alueen sijainti suhteessa toisiin alueisiin merkityksellistää tiedon. Tässä on keskeinen tekijä joka erottaa IIT:n ja oman teoriani tavan muodostaa kokemuksia. Katson teoriani kautta tietoisuutta suhteellisena.
Teoriasssani estetiikka liittyy myös pään sisäisiin funktioihin, miten aistimme pelkoa ja kipua, minkälaisia kokonaisuuksia mielemme ristiriidat käsittävät. Estetiikka sisältää myös kivun kokemukset - mitä luokittelisimme negatiiviseksi on myös mielen estetiikkaa, joka toimii parhaaksemme. Kokemus kivusta on yhteydessä ulkopuolelta koettuun metafyysiseen presentaatioon menetyksestä. Se on menetyksen estetiikkaa, joka on opittu ja geneettinen esteettinen tunne. Tässä suhteessa tietoisuuden esteettisyys laajenee ulkopuoliseen metafysiikkaan ja sen lainalaisuuksiin.
IIT:n mukaan informaatiolla on kokemuksellinen topografia, jossa informaation järjestyneisyydellä on universaalisti rakenne, mikä merkitsee tuntemusta. Suhteellisuus näyttää kuitenkin paremmalta perustelulta. Mukautuuhan kivun kokijan aivot uusin neuraalisin kytkennöin tilanteeseen, samoin ehkä jokainen kokemus muokkaa aivojemme suhteellista karttaa.
Loogisuus ja ulkomaailma tietoisuudessa
Voisimme rakentaa tuntevan robotin, joka näyttelisi että sillä on tunteet, muttemme voisi tietää, tunteeko robotti todella. Suhteellisuuteen perustuva tietoisuus on siis mahdollista demota klassisessa maailmassa. Tällainen olisikin vain verkostoitunutta logiikkaa, jolla yksilö tuntee ja on manipuloimassa maailmaa. Ja tällä logiikalla on tunne, sen itsensä ominaisuudeksi määrittyvässä ympäristössä, jossa se toimii aivoissa. Logiikka synnyttää siis tunteen, kun se suhteutuu toisiin erilaisiin loogisiin kokonaisuuksiin ja ’huomaa’ näissä ristiriitaisuuksia. Näemme tässä yhteyden esteettisiin moduuleihin, niitä voidaan tarkastella myös aktiivisesti toimivan logiikan kautta. Kun logiikka on ajallisesti tahdistettua ja aaltojen aktivoimaa, voi sillä olla myös jäsentyneisyyden lisäksi vaikuttavuutta toisiin alueisiin ja yhdistää näitä alueita. Kun logiikalla paikka on määrittynyt kokonaisuudessa, pystyy se vaikuttamaan ja muodostamaan tunteen, koska se on loogisessa vuorovaikutuksessa sellaisten tekijöiden kanssa, joihin se pystyy vaikuttamaan sisäisessä estetiikassa ja konstruktiossa. Kokemus syntyy teoriani mukaan vahvasti järjestäytyneestä suhteiden verkostosta.
IIT teoria puhuu phi-arvosta tietoisuuden osana. Minun teoriani käsittelee tietoisuutta toisiaan kommentoivina moduuleina, jotka muodostavat emergentisti tietoisuuden muodon. Teoriani ei siis edusta panspsykismiä, vaan näkee aivoissa ainutlaatuisen entropian vastaisen liikkeen, jossa tietoisuus pystyy syntymään esteettisten moduulien yhteispelinä ja toisaalta loogisuutena, joka “havaitsee” sijaintinsa kokonaisuudessa. Kokemus on jotain, mitä looginen verkosto kommentoidessaan itseään esteettisesti muodostaa. Seuraavaksi kommentoin miten aivot ovat suhteessa ulkopuoliseen, mutta eritavoin kuin varsinainen panpsykismi antaisi ymmärtää.
Kun tarkastellaan aivojen ulkopuolelle ulottuvia järjestelmiä, representoituvat ne mielessämme sisäisenä rakenteena. Sosiaalisuus ja pelit ovat järjestelmiä, joissa on sääntöjä, ja joiden pelaaminen vaatii sisäistä estetiikaa sekä tästä nousevaa strategisesti oikeaa suuntautumista. Mielemme pystyy luomaan oman loogisen esteettisen maiseman tällaisten pelien pelaamisesta ja silloin se mikä on ulkopuolista rakennetta toisintuu loogisena estetiikkana aivoissamme, jos olemme strategisesti motivoituneet oikein. Mielemme asettaa pelille mielessä rakenteen, jolla pelaaminen muuttuu jännittäväksi ja motivoidumme sen haasteista. Säännöt ovat tiedostettuja ja opimme pelaamaan niiden mukaisesti ja toteuttamaan päämääriin tähtääviä strategioita. Peleistä tulee osa tietoista elämystämme niiden suhteiden ansiosta, jota aivot hahmottavat, osatavoitteina ja maaleina tulevaisuudessa. Rakenteellisesti tietoisuus demoaa ulkopuolista, kun se on motivoitunut, mutta myös säännöt, joita pelissä on tai universumin lainalaisuudet vaikuttavat sisäiseen esteettiseen kokemukseen.
Tietoisuus ehkä koetaan yksinomaan sisäpuolella, mutta sillä on ulkoinen olemus myös eliö-ympäristötietoisuutena. Esimerkiksi mahakipu tunnetaan mahassa, eikä päässä, koska tietoisuus hahmottaa ympäristöään voimakkaasti. Samoin sosiaaliset tunteet tunnetaan laajentuneen todellisuuden hahmottamina. Ihminen sijoittuu johonkin lainalaisuuksien ympäristöön olemuksellaan, ja tämä paikkatietoisuus on ehkä osa tietoisuuttamme. Ajallis-avaruudellinen maailma määrittää voimakkaasti tietoisuuden luonnetta ja luo koko pohjan sen toiminnalle - aivojen pelilliselle suhteelle reaalitodellisuuteen. Missä suhteessa ulkoisen todellisuuden rakenne vaikuttaa sisäiseen tiedostamiseen, onko se sisäistä strategiaa, jonka motiivina on lainaisuuksien representaatio, vai presentoiko ulkopuolinen todellisuus metafysiikaltaan itse panpsykistisesti lainalaisuuksineen tietoisuutta? Suhde saattaa olla realismia monimutkaisempi, jos kyseessä on elämän adaptaatio suhteellisen universumin lainalaisuuksiin. Olen väittänyt edellä, että metafyysiset lainalaisuudet osallistuvat tietoisuuden rakentamiseen. Tilanteet suurimmalla todennäköisyydellä vaikuttavat itse tietoisen mielen hahmotukseen asettamalla toimintaympäristöjä ja ontologioilla, joilla voi olla etävaikutuksia ehkä jopa ajallisuuden ulkopuolella. Tietoisuuden rakenteet ovat metafyysisiä ja ontologisia kategorioita tiedostavia ja ajattomia, jos otamme huomioon, että itse tietoisuus voi olla myös suhteellisen universumin sisälle syntynyt hahmotukseltaan. Tässä otan kuitenkin niin suuren askeleen tuntemattomaan, että jätän tämän pohdinnan tuleviin filosofointeihin.
Lopuksi
Ajattelen että teoriani tietoisuudesta voisi vastata joihinkin kysymyksiin, vaikka sillä ei ole matemaattista kuvausta. Estetiikan tuominen neurotieteeseen informaation ominaisuutena on uudenlainen kuvaus. Se on kehykseltään ottanut vaikutteita nykyisistä teorioista, ja psykologiassa ajatellaan edelleen mielen rakentuvan moduuleista. Itse vien teorisoinnin pidemmälle. Teoriaani voisi käyttää hahmottamassa oppimista ja sairauksien tulkitsemisessa, johon kylläkin psykologia antaa vastauksia. Käsitykseni on vahvasti muuttuva edelleen. Enkä väitä teoriani edustavan koko totuutta. Se ottaa mutkat suoriksi sen tietämyksen edessä mitä meillä on aivokuvantamisesta, mutta antaa sille toisaalta uuden filosofisen viitekehyksen. Teoriani on informaatiopohjainen ja jättää neuraaliset toiminnot ulkopuolelle, mikä voi vielä muuttaa tilannetta huomattavasti.
Kun ajattelemme tietoisuutta suhteina, se sisältää suuremman oletuksen suhteiden universumista. Se on jännittävyydessään arvaamaton viimeiseltä totuudeltaan ja näyttäytyy klassisen maailman ja hologrammin illuusiona. Elämä on ehkä adaptio tällaisten suhteiden kentässä, emmekä voi sanoa tietoisuudesta paljoakaan kun otetaan myös kvanttifyysinen non-lokaalisuus mukaan. Topografisen universumin tietoisuuden totuusarvolla on eri merkitys kuin suhteellisen. Samalla usko joihinkin absoluutteihin on jälkimmäisessä mitätöntä. Topografisessa universumissa totuus on löydettävissä kun taas suhteellisen rakenteessa elämme tieteen reunalle asti pelillisessä todellisuudessa. Suhteiden maailmassa meidän käsitykset ovat perustavalla tavalla hukassa - arkirealismi joka hahmottaa tietoisuutta suhteessa fysiikan lakeihin ei silloin päde. Haluaisin uskoa suhteiden tietoisuuteen kuitenkin, vaikka tämä avaa useita uusia jännittäviä mysteereitä, joiden selvittäminen on tietoisuudestamme käsin haastavaa ja saattaa viedä paljon pidemmän aikaa.
Jälkikirjoitus
Olen laittanut itseni todella peliin tämän kirjoitukseni kanssa. Kun aloin aihetta miettimään, se alkoi arkipäiväisistä ajatuksista, mutta myöhemmin tajutessani suhteellisuuden, aloin todella haastamaan itseäni tutkimaan sitä miten toimin ja ajattelen maailmassa. Tämä vei minut syviin vesiin viikoiksi, jossa en aina ollut selvillä mitä maailmasta ajattelisin. Lopulta kun sain tämän kirjoitettua oloni on hieman helpottunut. Tämä on yksi läpikatsaus kysymykseen, mihin olen vuosien varrella tutustunut.
Tietoisuus on jakaantunut eri esteettisyyden lajeihin, osaltaan geenien muokkaamana ja osaltaan konstruktiivisesti opittuna. Väreillä, muodoilla ja kaikilla maailmaan mahtuvilla todellisuuden representaation lajeilla on oma estetiikkansa ja se on jakaantuneina yksilöissä eri informaatio moduuleihin. Jokainen moduuli on suhteessa maailmankuviin ja -katsomuksiin ja tästä tiedon ja moduulien estetiikan ’ristiriidan’ sovittamisesta isompiin rakenteisiin syntyy kokemusta nimittävä signaali aivoissa. Tietoisuus ymmärtää olevaa poikkeavuuden kautta yleiseen kanavoidessaan moduulien toimintaa. Tietty estetiikka on suhteessa toisiin estetiikkoihin ja näiden kokonaiskuvien ja logiikoiden erilaisuudesta syntyy tietoisuuden yksi signaali. Se syntyy paikallisesti ja tunteisiin liittyen siinä ympäristössä, missä moduulien rakenteelliset eroavuudet ovat aaltomaisessa vuorovaikutussuhteissa toisiinsa. Jokainen yhtäaikainen aalto luo yhteyden ja muokkaa aallosta tietoisen kokemuksen näköisen, jossa jokainen estetiikka saa merkityksen osana verkostuneista rakennetta. Sijainti moduulien yhteistyössä saa tietoisuuden reaktion. Ristiriita tiedon yksityiskohtaisen ja yleisen välillä saa aikaan tiedon merkityksellisyyden.
Teoriani ero IIT teoriaan on sen kokemuksen muodostus. IIT selittää tietoisuuden nousevan informaatiosta itsestään, kun itse näen että kokemus nousee eri sisältöjen tai tarkemmin esteettisten alueiden suhteellisesta eroavaisuus signalisoinnista, jossa tietyn alueen sijainti suhteessa toisiin alueisiin merkityksellistää tiedon. Tässä on keskeinen tekijä joka erottaa IIT:n ja oman teoriani tavan muodostaa kokemuksia. Katson teoriani kautta tietoisuutta suhteellisena.
Teoriasssani estetiikka liittyy myös pään sisäisiin funktioihin, miten aistimme pelkoa ja kipua, minkälaisia kokonaisuuksia mielemme ristiriidat käsittävät. Estetiikka sisältää myös kivun kokemukset - mitä luokittelisimme negatiiviseksi on myös mielen estetiikkaa, joka toimii parhaaksemme. Kokemus kivusta on yhteydessä ulkopuolelta koettuun metafyysiseen presentaatioon menetyksestä. Se on menetyksen estetiikkaa, joka on opittu ja geneettinen esteettinen tunne. Tässä suhteessa tietoisuuden esteettisyys laajenee ulkopuoliseen metafysiikkaan ja sen lainalaisuuksiin.
IIT:n mukaan informaatiolla on kokemuksellinen topografia, jossa informaation järjestyneisyydellä on universaalisti rakenne, mikä merkitsee tuntemusta. Suhteellisuus näyttää kuitenkin paremmalta perustelulta. Mukautuuhan kivun kokijan aivot uusin neuraalisin kytkennöin tilanteeseen, samoin ehkä jokainen kokemus muokkaa aivojemme suhteellista karttaa.
Loogisuus ja ulkomaailma tietoisuudessa
Voisimme rakentaa tuntevan robotin, joka näyttelisi että sillä on tunteet, muttemme voisi tietää, tunteeko robotti todella. Suhteellisuuteen perustuva tietoisuus on siis mahdollista demota klassisessa maailmassa. Tällainen olisikin vain verkostoitunutta logiikkaa, jolla yksilö tuntee ja on manipuloimassa maailmaa. Ja tällä logiikalla on tunne, sen itsensä ominaisuudeksi määrittyvässä ympäristössä, jossa se toimii aivoissa. Logiikka synnyttää siis tunteen, kun se suhteutuu toisiin erilaisiin loogisiin kokonaisuuksiin ja ’huomaa’ näissä ristiriitaisuuksia. Näemme tässä yhteyden esteettisiin moduuleihin, niitä voidaan tarkastella myös aktiivisesti toimivan logiikan kautta. Kun logiikka on ajallisesti tahdistettua ja aaltojen aktivoimaa, voi sillä olla myös jäsentyneisyyden lisäksi vaikuttavuutta toisiin alueisiin ja yhdistää näitä alueita. Kun logiikalla paikka on määrittynyt kokonaisuudessa, pystyy se vaikuttamaan ja muodostamaan tunteen, koska se on loogisessa vuorovaikutuksessa sellaisten tekijöiden kanssa, joihin se pystyy vaikuttamaan sisäisessä estetiikassa ja konstruktiossa. Kokemus syntyy teoriani mukaan vahvasti järjestäytyneestä suhteiden verkostosta.
IIT teoria puhuu phi-arvosta tietoisuuden osana. Minun teoriani käsittelee tietoisuutta toisiaan kommentoivina moduuleina, jotka muodostavat emergentisti tietoisuuden muodon. Teoriani ei siis edusta panspsykismiä, vaan näkee aivoissa ainutlaatuisen entropian vastaisen liikkeen, jossa tietoisuus pystyy syntymään esteettisten moduulien yhteispelinä ja toisaalta loogisuutena, joka “havaitsee” sijaintinsa kokonaisuudessa. Kokemus on jotain, mitä looginen verkosto kommentoidessaan itseään esteettisesti muodostaa. Seuraavaksi kommentoin miten aivot ovat suhteessa ulkopuoliseen, mutta eritavoin kuin varsinainen panpsykismi antaisi ymmärtää.
Kun tarkastellaan aivojen ulkopuolelle ulottuvia järjestelmiä, representoituvat ne mielessämme sisäisenä rakenteena. Sosiaalisuus ja pelit ovat järjestelmiä, joissa on sääntöjä, ja joiden pelaaminen vaatii sisäistä estetiikaa sekä tästä nousevaa strategisesti oikeaa suuntautumista. Mielemme pystyy luomaan oman loogisen esteettisen maiseman tällaisten pelien pelaamisesta ja silloin se mikä on ulkopuolista rakennetta toisintuu loogisena estetiikkana aivoissamme, jos olemme strategisesti motivoituneet oikein. Mielemme asettaa pelille mielessä rakenteen, jolla pelaaminen muuttuu jännittäväksi ja motivoidumme sen haasteista. Säännöt ovat tiedostettuja ja opimme pelaamaan niiden mukaisesti ja toteuttamaan päämääriin tähtääviä strategioita. Peleistä tulee osa tietoista elämystämme niiden suhteiden ansiosta, jota aivot hahmottavat, osatavoitteina ja maaleina tulevaisuudessa. Rakenteellisesti tietoisuus demoaa ulkopuolista, kun se on motivoitunut, mutta myös säännöt, joita pelissä on tai universumin lainalaisuudet vaikuttavat sisäiseen esteettiseen kokemukseen.
Tietoisuus ehkä koetaan yksinomaan sisäpuolella, mutta sillä on ulkoinen olemus myös eliö-ympäristötietoisuutena. Esimerkiksi mahakipu tunnetaan mahassa, eikä päässä, koska tietoisuus hahmottaa ympäristöään voimakkaasti. Samoin sosiaaliset tunteet tunnetaan laajentuneen todellisuuden hahmottamina. Ihminen sijoittuu johonkin lainalaisuuksien ympäristöön olemuksellaan, ja tämä paikkatietoisuus on ehkä osa tietoisuuttamme. Ajallis-avaruudellinen maailma määrittää voimakkaasti tietoisuuden luonnetta ja luo koko pohjan sen toiminnalle - aivojen pelilliselle suhteelle reaalitodellisuuteen. Missä suhteessa ulkoisen todellisuuden rakenne vaikuttaa sisäiseen tiedostamiseen, onko se sisäistä strategiaa, jonka motiivina on lainaisuuksien representaatio, vai presentoiko ulkopuolinen todellisuus metafysiikaltaan itse panpsykistisesti lainalaisuuksineen tietoisuutta? Suhde saattaa olla realismia monimutkaisempi, jos kyseessä on elämän adaptaatio suhteellisen universumin lainalaisuuksiin. Olen väittänyt edellä, että metafyysiset lainalaisuudet osallistuvat tietoisuuden rakentamiseen. Tilanteet suurimmalla todennäköisyydellä vaikuttavat itse tietoisen mielen hahmotukseen asettamalla toimintaympäristöjä ja ontologioilla, joilla voi olla etävaikutuksia ehkä jopa ajallisuuden ulkopuolella. Tietoisuuden rakenteet ovat metafyysisiä ja ontologisia kategorioita tiedostavia ja ajattomia, jos otamme huomioon, että itse tietoisuus voi olla myös suhteellisen universumin sisälle syntynyt hahmotukseltaan. Tässä otan kuitenkin niin suuren askeleen tuntemattomaan, että jätän tämän pohdinnan tuleviin filosofointeihin.
Lopuksi
Ajattelen että teoriani tietoisuudesta voisi vastata joihinkin kysymyksiin, vaikka sillä ei ole matemaattista kuvausta. Estetiikan tuominen neurotieteeseen informaation ominaisuutena on uudenlainen kuvaus. Se on kehykseltään ottanut vaikutteita nykyisistä teorioista, ja psykologiassa ajatellaan edelleen mielen rakentuvan moduuleista. Itse vien teorisoinnin pidemmälle. Teoriaani voisi käyttää hahmottamassa oppimista ja sairauksien tulkitsemisessa, johon kylläkin psykologia antaa vastauksia. Käsitykseni on vahvasti muuttuva edelleen. Enkä väitä teoriani edustavan koko totuutta. Se ottaa mutkat suoriksi sen tietämyksen edessä mitä meillä on aivokuvantamisesta, mutta antaa sille toisaalta uuden filosofisen viitekehyksen. Teoriani on informaatiopohjainen ja jättää neuraaliset toiminnot ulkopuolelle, mikä voi vielä muuttaa tilannetta huomattavasti.
Kun ajattelemme tietoisuutta suhteina, se sisältää suuremman oletuksen suhteiden universumista. Se on jännittävyydessään arvaamaton viimeiseltä totuudeltaan ja näyttäytyy klassisen maailman ja hologrammin illuusiona. Elämä on ehkä adaptio tällaisten suhteiden kentässä, emmekä voi sanoa tietoisuudesta paljoakaan kun otetaan myös kvanttifyysinen non-lokaalisuus mukaan. Topografisen universumin tietoisuuden totuusarvolla on eri merkitys kuin suhteellisen. Samalla usko joihinkin absoluutteihin on jälkimmäisessä mitätöntä. Topografisessa universumissa totuus on löydettävissä kun taas suhteellisen rakenteessa elämme tieteen reunalle asti pelillisessä todellisuudessa. Suhteiden maailmassa meidän käsitykset ovat perustavalla tavalla hukassa - arkirealismi joka hahmottaa tietoisuutta suhteessa fysiikan lakeihin ei silloin päde. Haluaisin uskoa suhteiden tietoisuuteen kuitenkin, vaikka tämä avaa useita uusia jännittäviä mysteereitä, joiden selvittäminen on tietoisuudestamme käsin haastavaa ja saattaa viedä paljon pidemmän aikaa.
Jälkikirjoitus
Olen laittanut itseni todella peliin tämän kirjoitukseni kanssa. Kun aloin aihetta miettimään, se alkoi arkipäiväisistä ajatuksista, mutta myöhemmin tajutessani suhteellisuuden, aloin todella haastamaan itseäni tutkimaan sitä miten toimin ja ajattelen maailmassa. Tämä vei minut syviin vesiin viikoiksi, jossa en aina ollut selvillä mitä maailmasta ajattelisin. Lopulta kun sain tämän kirjoitettua oloni on hieman helpottunut. Tämä on yksi läpikatsaus kysymykseen, mihin olen vuosien varrella tutustunut.