Tulevaisuudessa maailman talous tulee osalliseksi planeettamme kestävyyden rajoituksista yhä vahvemmin. Nyt tuotantokustannusten hinnan on määrännyt kysyntä ja raaka-aineen hankinta kustannukset, jotka ovat säädelleet markkinoita. Vähäisten tuotteiden hinta on ollut korkea, huolimatta niiden ekologisista vaikutuksista. Tämä funktio ei kuitenkaan täytä sitä, miten maapallon tulevaisuutta pitäisi ajatella. Meillä on rajatut resurssit kaikessa, ja näiden rajoitusten puitteissa meidän pitäisi järjestää ihmisten elämä maapallolla kestävästi.
Tulevaisuudessa joudumme toteamaan, että maailman luonnonvarat ovat rajalliset, ja pelkkä hinnoittelu sen perusteella, miten vaikeaa tuotetta on hankkia ei riitä ohjaamaan taloutta tasapainoisesti. Yhä voimakkaamman funktion maapallon tuottavuuteen ja ihmisten hyvinvointiin omalla seudullaan tulee määräämään ilmasto. Ilmastoa ei voi olla laskematta talouden arvoksi tai funktioksi, jolla taloutta tulisi suunnata. Ilmasto on rajallinen resurssi, joka pitää ottaa huomioon kaikessa taloudessa.
Tällöin kaikkien tuotteiden, jotka muokkaavat ilmastoa, pitäisi olla sen mukaisesti hinnoiteltuja. Pitäisi luoda limitti sille, miten ilmasto kestää taloutta ja sopeuttaa talous tämän limitin rajoihin. Ilmastoa on kohdeltu pitkään muuttujana, jonka muuttumisen yllätyksiin sopeudutaan, ei varauduta. Ilmasto on tällä populaatiolla olevalla maapallolla yhä selkeämpi kriisien aiheuttaja, muuttoliikkeiden ja maatalouden ongelmien tuottaja. Se että suunnitelmat on tehtävä niin pitkällä aikatähtäyksellä, ei poista vastuuta pienissä lyhyen tähtäimen valinnoissa.
Vastuullisemmassa kuluttamisessa pitäisi avata ja kuluttajille kertoa tuoteprosessien ekologisuus, niin että se olisi läpinäkyvää. Se että kuluttajalle tulisi oikea kuva jokaisen tuotteen kohdalla sen ekologisesta arvosta. Tämä olisi ensimmäinen vaihe, johon järjestelmää ilmaston rajoituksista hyödynnettäisiin.
Toiseksi voitaisiin siirtyä kokonaan ekologiseen valuuttaan. Se ei enää perustuisi hyödyn maksimointiin, vaan olosuhteiden ja onnellisuuden ja tulevaisuuden mahdollisuuksien maksimointiin maapallolla. Olosuhteita valuutalla voitaisiin maksimoida sen mukaan, miten paljon yksilö voisi työllään hankkia valuuttaa ja toisaalta myös, miten tuotteet ekologisten läpinäkyvien prosessien mukaisesti olisivat hinnoiteltuja. Ekologinen valuutta ei esimerkiksi antaisi johtajalle tuloja yli 300 kertaisesti, jotta hän voisi kuluttaa enemmän kuin työläinen tällä summalla, vaan summat, mitä yksilölle kulutettavaksi annettaisiin riippuisi enemmän ympäröstöllisestä vastuusta. Ekologinen valuutta olisi ihmiskohtainen. Tuotteiden hinta riippuisi prosesseista, joilla menettäisimme pitkän ajan tulevaisuudeltamme, jotta olisimme elossa. Kilpailisimme tulevaisuuden skenaarioilla ja ajalla, jonka voimme viettää maapallolla.
Kaikki ostot olisivat ekologisella rahalla yksilöiden ohjaamaa valintaa, joissa kuluttaja valinnoillaan painottaisi nimeomaan ekologisuutta markkinoilla ja samalla maksimoisi hyötyä suhteessa tuotannon ekologisuuteen. Ekologinen valuutta olisi ratkaisu helppoon ja ilman keppiä toteutettettavaan talouteen, joka ottaisi huomioon maapallomme resurssit ja asettaisi ihmiset kilpailemaan ihmiskunnan pysyvyyden ja onnellisuuden ekonomisesta tulevaisuudesta. Se voisi olla järjestelmä, jossa pitkälle tähtäävät globaaleihin rajoituksiin asetettu eettisyys antaisi hyvän voittaa kilpailullisella tavalla.
Rajoittamista ei voida täysin tehdä vain verottamalla tai säätelemällä kulutuksen arvoja. Kuluttaja ei osaa tehdä päätöksiä pelkän hinnan perusteella. Toisin on kuitenkin ekologisessa valuutassa, jossa voitaisiin antaa selkeämpi viesti käyttäjälle ja teollisuudelle valita ekologisemmin. Valinnan motiivi ei olisi niin hyöty painotteinen, vaan jatkuva vertailu hinnan suhteen luonnon kulutukseen, joka toisi aidon pitkän tähtäimen hyvyyden funktion osaksi mielen semantiikkaa. Onkin tärkeää että valinta perustuu rationaalisuudelle, mutta samalla rationaalisuutta tulee ohjata aidot tekijät, kuten tuotteesta saatava hyödyn ja hinnan suhde. Silloin kun rationaalisuus tuotteen valinnassa perustuu aidolle suhteelle maapallomme resursseihin, tulemme kaikki tietoisiksi pienestä osastamme sen tulevaisuuden rakentamiseen.
Valintojen avaruuden on myös muututtava vastaamaan ekologisempaa todellisuutta, ja haitalliset tuotteet pitää voida kieltää. Siispä teknologisilla algoritmeilla voisimme säätää limittejä tuotteille ja prosesseille, jotka eivät täytä ekologista limittiä, kieltää tuotannon ja tuottaa parempia tuotteita, jotka olisivat hyödyllisempiä kuluttajille ja vastaisivat heidän tarpeitaan paremmin.
Ekologian miettiminen, maapallon resursit tunnustaen, on avaintekijä, miten ihmiskunta ja sen teknologia säilyy pitkälle tulevaisuuteen. Dystopia on että teknologian on helpompi selvitä ilmastohaasteista paremmin kuin ihmisen, ja samalla kun unohdamme ilmaston, itseasiassa petaamme tulevaisuutta pelkälle teknologialle selvitä entistä karummassa ympäristössä. On aika ottaa omiin käsiin tulevaisuus ja suunnata ilmaston ehdolla parempaan tulevaisuuteen.
Ekovaluutan toteutus osana yhteiskunnallisia rakenteita
Ihmiskunnan selviämisen kannalta olemme riippuvaisia luonnosta. Kun rajoitteet luonnon käytön suhteen ovat tulleet selkeämmiksi, tulevaisuutemme riippuu yhä runsaammin siitä, miten ekologisesti voimme tuottaa ravintoa ja ehkäistä ilmastonmuutosta. Tarvitsemme tämän toteuttamiseksi säädeltyä markkinataloutta. Markkinatalous on kilpailun elementtinä tärkeä, koska se tuo hyvät tuotteet saataville. Mutta yhä runsaammin joudumme ajattelemaan säädöksiä tämän toteuttamisessa. Säädökset ekologisesti olisi toteutettava kansainvälisellä tasolla, jossa jokainen kansakunta allekirjoittaisi sen taloutta säätelevät ehdot, ekologian parhaaksi. Menetyksiä talouteen tuotteiden valmistuksen ehtojen täyttämättömyydestä, voitaisiin kompensoida tulonsiirroilla. Luopumalla jostain haitallisesta teollisuudesta globaalisti saataisiin tuloja, joilla suunnata suunnittelua parempaan teollisuuteen, ja kompensaatiota ilmasto ja ympäristö teoille. Tämä kaikki voisi toteuttaa älykkäillä algoritmeilla, jotka tarkkailisivat luonnon käyttöä ja ekologisia seurauksia ja ihmisen kanssa yhdessä AI säätäisi nopeampaa globaaleja sääntöjä ja rajoitteita.
Toinen vaihtoehto on ajaa moraalinen lokaali ja globaali älykkyys sille tasolle, että jokainen ihminen tulee tietoiseksi kuormastaan maailmassa. Tämä pakoittaisi myös yritykset eettisyyteen, jossa ekologisesti ja tehokkaasti tuotetuista hyödykkeistä, jossa jokainen työntekijä yhdessä sen tekoälyn kanssa olisi vastuullinen yrityksen ekologiasta. Huonot rakenteet äänestettäisiin nurin, mutta ehkä tarvitsimme tukena rakenteiden muuttamiseen ensimmäisen kohdan demokraattista globaalia ekologisesti säädeltyä markkinataloutta. Prosessit olisivat alusta loppuun asti läpinäkyviä, ja tietäisimme miten joku tuote, joka meille markkinoidaan, olisi tuotettu. Hyödyke valuutasta siirryttäisiin ekovaluuttaan ja tietotekniset yritykset tuottaisivat meille yhä eettisempää mainontaa ja markkinointia ekovaluutan vaihdolla, joilla ihmisten kulutuskäyttäytymiseen vaikutetaisiin.
Näkisin itse mielelläni molempien näistä toteutuvan, vaikka vain yhdellä ratkaisulla voisimme toteuttaa radikaalia muutosta ekologisuuteen. Moraalinen ihminen, on enemmän tietotekninen ratkaisu, jossa tekoäly ottaa vastuun ja ekologinen kansainvälinen markkinatalous, on demokratinen ratkaisu, jossa ihminen on pääroolissa. Koska ihminen epäonnistuu kilpailussa yhteiskunnassa moraalisista tavoitteissaan ja ratkaisut eivät ole helppoja tarvitsemme voimakasta tekoälyn ohjaavuutta yhteiskuntaan, niin markkinatalouden ekologistamisessa kuin moraalisessa ihmisyydessä.
Kumpi olisi parempi ratkaisu? Epäilen että ihmiskunta olisi valmis luopumaan oikeuksistaan, joita se on rahallisesti saavuttanut ekologisesti kestämättömässä taloudessa. Evoluutiopsykologisesti pidämme kiinni lähisuhteistamme, eikä toimintamme ole välttämättä globaaleja prosesseja ymmärtävää. Olemme valloittajia, mutta emme ole ymmärtäneet rajoitteita, jotka hallitsevassa ekologisessa asemassa tulevat maapallomme osaksi. Siksi ehkä tarvitsemme strategiana molempia. Moraalinen ihminen on toinen tavoitteemme, mikä voi tarkoittaa uudenlaisten kulttuurien synnyttämistä kilpailulle ja uudenlaisten human-in-the-loop tai peräti transhumanistisen ihmisen synnyttämistä.
Kuitenkin meidän on ymmärrettävä ne päämäärät mitä tällaisen kilpailun synnyttäminen tarkoittaa. Päämäärät, jotka eivät ole lähisuhteissamme, vaan globaalisessa järjestyksessä, jossa kaikki olemme pelaajina luomassa tulevaisuuttamme maapallolla. Meidän on tunnettava kipua ekologisesta häviöstä ja tunnettava voiton tunnetta pienimmästäkin tulevaisuuden kuvasta, jolla selviämme. Kilpailu ei ole enää lokaalien kulttuurien voittamista, vaan todellista globaalia älyä tulevaisuutestamme ja yhteiselosta luonnon kanssa. Tämä tavoite siirtyy molempiin kohtiin moraaliseen ihmiseen ja ekologiseen talouteen.
Ekologinen talous on päämäärä, jonka toteuttaminen vaatii muuta kilpailullisuutta kuin yksityisen rahan hankinta. Se että pystymme säätelemään tarkasti, sitä millaisia seurauksia rahan hankinnalla on, on oleellisempaa. Markkinatalouden kilpailullinen elementti, ei näe tulevaisuutta, se tehtävänä on hankkia voittoa riistolla. Kun viilaamme tekoälyn kanssa lokaalisesti asetettavat rajoitukset talouteen ja kompensoimme tulotasoa voitoilla köyhille, jotka eivät pääse rikastumaan epäeettisellä toiminnallaan, mutta hankkivat elannon, tulemme keskeisesti siihen, miten voimme ratkaista ekologista taloutta. Säätelemme sitä lokaalisti erittäinkin tarkasti ekologisesti ja moraalisesti, toteuttamaan kilpailua tulevaisuudesta, ei rahan hankinnasta. Jokainen tulevaisuutta hankkiva ja tuottava yritys palkitaan, ei järjestelmiä, jotka tuhoaisivat luontoa.
Tekoälyn parametrit voidaan säätää määrittämään tällaista tulevaisuuteen suuntautunutta kilpailua. Ekovaluutta on yhteneväisesti tulevaisuuden valuutta, jossa kilpaillaan ajalla, jolla olemme maanpäällä.