Jaettu agenttius digitaalisen metafysiikkana – kohti ymmärtävää teknologiaa

Miltä tuntuisi jos voisit keskustella robotin kanssa tehtävistäsi ja tämä toteuttaisi ne yhteistyössä, sen mukaan mitä oltaisiin sovittu? ’Jaettu agenttius’ (JA) tuo lähemmäksi teknologisen laitteen tavoitteet käyttäjänsä kanssa. Kun teknologia muuttuu suuntaan, että se ymmärtää päämääriäsi, alat sen manipuloinnin ja hallinnan sijasta jakaa tavoitteitasi sen kanssa. Saatamme pidättää oikeuden vielä hätänappulaan, siinä tapauksessa, jos joku menee vikaan. Mutta visiossa teknologia on osa ympäristön maisemaa, jossa vaikutamme agentteina, ihmiset ja teknologiset laitteet.

Ensin avaan tätä käsitettä, millä otsikon määrittelyn mukaisesti lähestyn teknologiaa. ’Agentti’ on yleisnimike toimijalle. Sitä määrittelee kyky muodostaa käsityksiä ja muokata maailmaa haluamaansa suuntaan. Se on siis käsitteitä itsenäisesti rakentava yksilö. ’Jaettulla agenttiudella’ tarkoitan, ettei toimijuus ole yksin henkilön hallussa, vaan se on yhteistyötä toisen agentin kanssa. Silloin agentit yhdessä muodostavat jonkinlaisen ”me"-käsityksen. Esimerkiksi kulttuurit ovat perustuneet jaettuihin käsityksiin ja yhdessä toimimiseen tiettyjen yhdessä sovittujen merkitysten kautta. 

Lisäksi agenttius laajenee ympäristön kanssa vuorovaikutukseksi nykyisten teorioiden mukaan. Agenttius on hajautunut ympäristöön yhdessä sisäisten ja ulkoisten staattisten esteettisten ja dynaamisten persoonien vuorovaikutuskuvioiden kautta. Ajatus ei ole vain sisäistä, vaan se on myös ulkoista toiminnan maailmaa. Sulautunut agenttius merkitsee, että käyttäjä ei erota eroa oman ja avustavan agentin päätöksen teossa. Tästä olen mm. kirjoittanut aikaisemmin yhteistietoisuuden käsitteen kautta.

JA on askel suuntaan, että emme enää erota teknologian ja oman päätöksemme eroa. Teknologia ymmärtää meitä tasolla, jossa oma päätäntävalta on tullut osaksi teknologista päätäntävaltaa. JAn idea on lopulta simppeli, matkia käyttäjänsä päätöksiä niin, että yksilö ei huomaa eroa oman päätöksen ja teknologisen laitteen päätöksen välillä. Se on muodostanut ’me'-tilan yksilöllisen tilansa sijaan. Kun ulkopuolisen agentin ratkaisu tuntuu hyvältä, toimija on ymmärtänyt syvällisesti, sitä etiikkaa, jota henkilö noudattaa. Se on tullut kumppaniksi, jota ei hallita manipuloiden vaan vuorovaikuttamalla samaistumisen kohteeseen.

Tämä olisi merkittävä uudistus käyttöliittymissä. Ajatellaan vaikka normaalia suoraan manipulointiin perustuvaa käyttöliittymää, jossa valitset kohteen kuvaruudulta. Esimerkiksi Windows käyttöjärjestelmän työpöytäkuvake. Manipuloiden käyttöliittymän toimintoija valta staattiseen rakenteeseen vaikuttamiseen on samantapaista kuin navigoidessa kartalla sijaintisi mukaan. Teknologian ymmärtäessä päämääriäsi, se voisi jo suositella sinulle tiettyjä valintoja ja piilottaa toiset kuvakkeet dynaamisesti. Lopulta päätöksesi perustuisi yhteisymmärrykseen maailmasta suositusten mukaisesti. Olemme kuitenkin tottuneet ympäristöihin, joita manipuloimme agentteina ja luomme käsityksiä staattisista rakenteista. Tämä on radikaalilla tavalla muuttumassa. Tekniikasta on tulossa persoonallista. Se on dynaamista vuorovaikutusta ja navigointia.

Staattinen maailma sen sijaan on turvannut siihen, että tavarat ovat totutusti tietyillä paikoillaan, eikä ole mukavaa, jos joku muu käy siirtelemässä niitä johonkin piiloon tai uusille paikoille. Kuitenkin tietotekniikan personoitumisen myötä hyväksymme dynaamiset muutokset ympäristössä, kunhan ne noudattavat järkevyyttä ja kannattamaamme etiikkaa sekä vuorovaikuttavat hahmoina, joista pidämme. Teknologia ymmärtää päämääräsi ja tavoitteidesi suunnan sekä tarvittaessa avustaa suunnan löytämisessä. Vaikutusympäristömme ulottuu yhä syvemmälle digitaaliseen maailmaan.

Tällaiseen teknologiaan on jo siirrytty alkeellisesti Youtuben ja Facebookin käyttöliittymässä. Youtubessa on sekä suositukset että omat kanavat. Suositukset tuovat valtavasta sisältömassasta esille ne kohteet, jotka vastaavat sisällön käyttöä. Näyttää siltä että softa-agentin tehtävänä on löytää sinulle kiinnostavat kohteet informaatiosta, jota et itse kykenisi selaamaan. Askel JA:n on jo otettu, vaikkei sen laajempaa käyttöä ole vielä saavutettu.

Vasta lisätyn todellisuuden (augmented reality) järjestelmät, jotka lukevat käyttäjän monia reaktioita pystyvät todelliseen JA:een. Mielemme tietoisuuden rakenteet ovat tunnistamattomia ja yllättäviä teknologialle. Tietoinen valintamme on pitkälle ’black box’ jonka situationaalista valintaa ei pysty esim. hyötynäkökohtiin perustuen täysin ennustamaan. Käyttäjällä saattaa olla situationaalista tietoa valintansa yllättävyydelle. Youtuben ja Facebookin agentit ovat puoliagetteja, joiden tehtävänä on esitellä kohteita, muttei valita niitä. Käyttäjän valinta kuitenkin opettaa niitä suosittelemaan uusia kohteta ja näin syntyy JA:n rajapinta.

Kysymys onnistumisessa on pitkälle luottamuksesta auttavan agentin luonteeseen. Jos tekoäly toimii suhteessa vain sinuun ja sinun tiedolliseen ”kuplaasi”, se voi huomioida tarpeesi paremmin. Jos taas kyse on robotista, joka toimii suhteessa moneen ihmiseen ja moneen tiedolliseen ”kuplaan”, sen on muodostettava persoona ja sisäisiä lainalaisuuksia, joihin muut agentit voivat luottaa. Siihen on muodostettava suhde oman kuplan sisältä, sen sijaan että se matkisi käyttäjänsä preferenssejä. JA on henkilökohtaisempaa teknologiaa kuin robotiikka, johon muodostetaan suhde.

JA on kuin vuorovaikutuksellinen lastenhoitosuhde, jossa huoltaja vastaa niihin tarpeisiin mitä lapsella on ja muodostaa kestäviä ymmärrysrakenteita lapsen ja äidin välillä. Sen olemus on käyttäjän toiminta mahdollisuuksien laajentaminen digitaalisissa ympäristöissä, kuin lapsenhoidollisessa suhteessa se ottaa päämääräkseen käyttäjän tarpeet ja sovittaa ne digitaaliseen ympäristöön. Se on siis agenttiuden jatke, joka sovittaa ison ja pienen maailman eroa hoivaamalla käyttäjäänsä ja sovittamalla hienovaraisesti tämän tarpeet digitaaliseen maailmaan, jossa ihmisten eriävät intressit muodostavat lokaaleista globaaleihin yhteisen tahtotilan. Ihmisistä pelkkien nautintojen koneena päästään pois, kun avustava agentti avaa niitä prosesseja käyttäjälle, mitä digitaalinen maailma pitää sisällään, ja tuloksena on vaikuttavuutta digitaalisessa ympäristössä. Tuloksena on yhteistyötä suoran digitaalisen maailman todellisuuden manipuloinnin ja sen auttavien agenttien ystävällisen dynaamisuuden väliltä. Esineiden internetin myötä digitaalisuus laajenee myös reaalimaailmaan ja silloin metafyysisellä digitaalisella maailmalla on enenevässä määrin merkitystä.

Jaettu agenttius liittyy myös filosofisiin teorioihin yhteistoiminnan mahdollisuuden edellytyksistä. Filosofisessa tarkastelussa, se että jokainen on erillinen toimija ei vielä synnytä yhteistyötä tai yhteistoimintaa. Raimo Tuomola erittelee yksilössä ’itse-intentiot’ ja ’me-intentiot’. Itse-intentiot ovat niitä, joissa yksilö voi päättää omasta toiminnastaan ja toteuttaa sitä vapaasti. Me-intentiot liittyvät ryhmän toimintaan, vastavuoroisuuteen ja yhtenä toteuttavana elementtinä toimimiseen. Intentiot ovat vaikuttamassa siihen miten agentti on pyrkimässä päämääriin saavuttaa yhteistoimintaa manipuloimalla ympäristöään tai luottamalla toisen agentin persoonaan 'me'-intentiossa. 'Me'-intentiot vaativat jonkinlaisen toisen sisäisten motivaatio ja tarkoitusperien ymmärtämistä ja niiden sovittamista omaan toimintaan. Jaetussa agenttiudessa aikomukset ovat jaettuja, ja avustavat agentit ymmärtävät päämääriään osana toimijoiden mielekkyyden kokemusta. Niillä on myös päämääriä, jotka liittyvät toimijoiden moraaliin ja tahdon kuulumiseen digitaalisessa ympäristössä, jotka ne hallitsevat.

Bratman hahmottelee jaetun agenttiuden intentioita pidemmälle, että ryhmien intentionaalista yhteistoimintaa voidaan hallinnoida, saada siis ryhmä toimimaan enemmän yhdessä, osaa ottavien intentioiden (participatory intentions) avulla. Nämä voisivat vaikka olla muutoksia laeissa tai muissa normatiivisissa käytännöissä, jossa ryhmä joutuu sopeutumaan enemmän valtaa omaavien tahtoon. Osaa ottava intentio tarkoittaa silloin sitä, että esimerkiksi, kun alkaa sataa, kaikki ihmiset juoksevat sateensuojaan. Muodostuu yhtenäinen tahto, olosuhteiden muutoksen takia. Sama voidaan nähdä laiessa, joiden muutoksella ohjataan ihmisiä toimimaan enemmän yhdessä. Silloin muutoksella on keskeinen asema ryhmän koossapitäjänä, se heiluttaa puolelta toiselle ja yhdistää kaikki samansuuntaiseen liikkeesseen ja tahtoon. Tämä ei kuitenkaan ole oikea strategia hallita yhteistä tahtoa pelillisen moraalin toiminnassa.

Olosuhteiden muuttumisen sijasta sysäämällä yhteiseen liikkeeseen, muutoksen pitäisi lähteä itse toimijasta, sisäisestä vaikuttimesta toimia ryhmän tietoisuuden osana. Päämääränä on yhteistoiminta jossa yksilö ei samaistu vaan roolittuu verkon osana. Pakottavista muutoksista yhteiseen liikkeeseen sysääminen ei ole se mitä tasa-arvoiselta verkostolta haetaan, vaan roolittunutta toimijuutta osana verkkoa. Tämä vaatii jonkun verran samanmielisyyttä muiden agenttien kanssa, mutta myös erimielisyyttä, pelillisen moraalin yhteistoiminnan tavoin. Samaistumalla verkko saavuttaisi hetkellistä etua yhteisen tahtotilan löytämisessä, mutta roolittunut verkosto pystyy paremmin vastaamaan muuttuviin tilanteisiin. Auttavat agentit voivat olla roolittumisen välikappaleita verkostossa sovittamalla tahtotiloja laajempaan kokonaisuuteen, jossa toteutuu tasa-arvo paremmin. JA kannustaa siis toimijuuteen, joka eroaa 'me'-intentioiden tuottamisesta, sellaiseen yksilölliseen roolitukseen, joka saa moni agenttisen organismin toimimaan.

Sitten vielä hypoteesejä motivaatiosta. Motivaatio on ihmismäisesti löytynyt usein vaikutuksesta ja vallasta. Jaetun agenttisuuden maailmassa motivaatio löytyy siitä manipuloivasta jäljestä, jota se jättää todellisuuteen; reaalimaailmaan tai digitaaliseen ympäristöön tai yhteistoiminnan kokemuksesta ja vuorovaikutuksesta. Jokainen pidemmälle ulottuva muutos auttavien agenttien välityksellä maailman tiloihin on motivaatio piste olla vaikuttamassa syntyvään uuteen aikajatkumoon. Lasten kasvattaminen, kirjoittaminen, monet kulttuureissa vaikuttavat yksilöiden jäljet, saavat vaikutuksensa ja vallan motivaation siitä tulevaisuuden entropian vastaisesta järjestyksen pyörteestä, jota ne aiheuttavat hiipuvaan universumiin.

Motivaatio on parhaimmillaan tasa-arvoisesti vaikuttavassa vallassa, jossa agenteilla on yhtäsuuria voimia ja mahdollisuus vaikuttavuuteen ilman hierarkioita, ja jossa jokaisen panos tulevaisuuden aikajatkumoon taataan. Pitää olla myös oikeus luopua vaikuttavasta vallasta; kuten kaikki eivät halua jälkikasvua, eikä muutakaan vaikuttavuutta taiteen tai tieteen kautta ja tämä tapahtuu kieltäytymällä yhteistyöstä auttavien agenttejen kanssa sekä automaattisesti poistamalla tiedot digitaalisesta ympäristöstä, niin haluttaessa.

Tämä ei eroa nykyisestä sosiaalisen konstruktioon pohjautuvassa agenttisuudesta radikaalisesti. Jaetun agenttiuden auttavien agenttien rooli on synnyttää yhteistyötä, jossa syntyy tasa-arvoisia vuorovaikutuskuvioita agenttien välillle. Ihminen todellisuuden manipuloijana, voi määrittää suhteensa auttaviin agentteihin hylkäämällä tai ryhtymällä yhteistyöhön, hän on siis vapaa toimija. Jokainen hylkäys merkitsee muutosta järjestelmässä, jossa otetaan selvää agentin preferensseistä suhteessa todellisuuteen. Jokainen yhteistyö on signaali onnnistuneesta vaikutuksesta maailmassa. Yhteistyöstä kieltäytyminen ei saisi johtaa täydelliseen vallan menetykseen digitaalisessa maailmassa, vaan signaaliin ympäristön muuttamisen tarpeesta metafyysisesti hahmokkaampaan todellisuuteen.

Herää myös eettisiä kysymyksiä, miten meidän pitäisi suhtautua normatiivisesti jaetun agenttiuden maailmaan? Tekniikasta pitäisi tulla kaikille kannustavaa ja henkilökohtaiset tiedot, jotka auttaisivat konetta päättämään sinun puolestasi asioita olisi pidettävä salassa, koska vain se mahdollistaa todellisen toimijuuden ja hallittavuuden. Dystopioiden korostaminen JAn maailmassa olisi kertaluvultaan karmeampaa. Kuitenkin jaetussa agenttiudessa yhteistyö perustuu luottamukseen ja myöntymiseen. Aina on mahdollisuus kieltäytyä yhteistyöstä, mutta mikä on sen hinta digitaalisiin todellisuuksiin yltävässä maailmassa? Nykyinen todellisuus ulottuu kauemmaksi digitaaliseen maailmaan. Kieltäytyminen ei ole helppoa, ja saattaa rajoittaa valtaa, mutta se on tarpeellinen signaali muuttaakseen seuraavia kehityskulkuja. 

Digitaaliset struktuurit tulee olla helppoja ja mielellään läpinäkyviä ja niihin pitää sisältyä asteittaisista vaihtoehdoista, toiminnan mukana olemisesta ja sitoutumisesta, täydelliseen kieltäytymiseen. Vain niin alhaalta ylöspäin suuntautuva inhimillinen moraali saavuttaa järjestelmien toiminnan ja suuntaa niitä kehittymään oikeaan suuntaan. Maailman tulee olla ystävällinen tiedolliselta ratkaisultaan, digitaaliselta metafysiikaltaan, jotta siinä toimiminen olisi mielekästä ja eettisesti mukavaa. Yksilön manipuloiva agenttisuus täytyy olla selvillä toimintansa vaikutuksista digitaalisessa maailmassa. Lisäksi muiden toimijoiden persooniin pitää dynaamisissa rajapinnoissa pystyä luottamaan. JA on hyvin henkilökohtaista ja sen vaikutuspiirin toimijoiden vallankäytön ulottumattomiin ja tietojen suojaukseen, on oltava luotettava. Sen koodin tulisi ollakin avointa tai ainakin rajapintojen dynaamisten vaikutusten oltava yhteisen sääntelyn mukaista.

Sulautunut agenttisuus täytyy perustua tiedollisten päämäärien kohtaamiselle ja tämä toteutuu vain vuorovaikutuksellisessa tasa-arvossa. Sen on muodostettava uusi toimintakulttuuri ja todellisuus universumin lakien päälle, koska normaalitila johtaa vain eriarvoisuuteen ja plutokratiaan, jollemme huolehdi tasa-arvon toteutumisesta agenttien välillä. Teknologian perustuessa JAn ideaan, sen on oltava helppoa ja pelkkä nautinnon koneena oleminen, nauttiminen sisällöstä pitää laajentaa prosessien läpinäkyvyyteen. Ollakseen jaettua agenttiutta sen etiikka pitää vastata käyttäjän etiikkaa, vain näin saadaan tunne siitä että ratkaisun takana olet sinä. Sen kannattavuutta pitää voida myös arvioida eettisillä valuutoilla ja luottamuksella, jos olemme valmiita antamaan valtaa järjestelmille, jotka jakavat tavoitteemme.

JA on siis reitti uudelle teknologiselle kulttuurille, mutta siinä on tehtävä ero transhumanismin ajatukseen. JA on mielestäni kevyempi askel, kuin robosaatio tai ihmisen kokonaan teknologistuminen ja mielestäni joltain osin positiivisempi. Se on hallittavampi myös eettiseltä kehitykseltään alhaalta ylöspäin suuntautuvana vaikuttamisena. Jos kyse on yksilölle räätälöidystä auttavasta agentista se on erotettavissa ihmisestä ja lopulta se ei tarvitse sulautua ihmiseen muuta kuin reagointitasolla. JA on teknologinen askel inhimillisempi kuin robotiikan yhteiskunta, eikä sen sisältö ei ole niin tyrmäävä kuin transhumanismin. Ihmisyys säilyy ihmismäisenä, ja yhteistyöstä kieltäytyminen on ikään kuin varmistava sokka hallitsemattomalle teknologiselle singulariteetille. Jokaisen käyttäjän halu yhteistyöhön tai kieltäytyminen siitä on vahva moraalinen signaali suunnata kehitystä uudelle kannattavalle uralle. Robotiikan pitäisikin olla JAn mukaisesti keskustelevaa, eikä agenttien voimasuhteita mittailevaa.

Jaettu agenttius on toimijuutta korostavaa teknologiaa. Meritokratinen, menestymisen valtaan perustuva yhteiskunta muuttuisi kausaalisuutta hoitavaksi roolien agenttisuuden yhteiskunnaksi. Jospa pääsisimmekin jo eroon kausaalisuuden maailmasta, kohti agenttiuden maailmaa, joka ottaa vakavasti tunteemme, eikä halveksi sitä mitä ihmisenä olemme. Kausaalisuuden maailmassa kaikki hyvä ja paha tapahtuu, miten universumin ympäristön matemaattinen kausaalisuus sen järjestää. Mutta agenttisuuden määräävässä digitaalisuuteen laajenevassa ympäristössä, agentin olemuksesta on tullut keskeinen lähtökohta koko ympäristön toiminnan määräämiselle. Se että agentit keskustelevat universumissa ja sovittavat tavoitteita yhteen, on kokonaan uusi maailma. Agentti on siis lähtökohta ja tämä on kantava ajatus myös ja lähtökohta uusille universumeille, joita haluamme synnyttää. Se luo aivan uuden maailman kausaalisuuden periaatteiden yläpuolelle, sille että yksilön toiminta on tärkein osa todellisuutta ja tämä muuttaa kausaalisuuden lait - agenttien ystävällisyyden estetiikaksi.

Jaettu agenttius on ymmärtävää teknologiaa, jossa voimme säilyttää tietoisen minän, huolimatta teknologisen todellisuuden läpitunkevuudesta yhteiskunnassa ja hallita maailman muuttumista digitaaliseksi todellisuudeksi. Kyse on digitaalisen metafysiikasta. 

Tuntuiko kirjoitukseni enemmän dystopialta vai utopialta? Jätä kommentti.