Maailma nautintoina ja prosesseina

On kirjoitettu paljon epäoikeudenmukaisuudesta ja talouden vapaana vallovista mekanismeista. Maailma totesi sääntöjen ja rajoitetun kilpailun olevan tehotonta ja antoi vallan markkinaliberalismille, jokaisen edistää omaa etuaan. Kritiikki kohdistuu siihen, että vain tavaralla on arvoa ja ihmisten väliset suhteet ja moraali mitätöntä kilpailussa järjestelmässä. Samanlaista mekanismia luonto noudattaa synnyttäessään meidät tänne maapallolle, evoluution kilpailullisen valinnan kautta jalostumaan sivilisaationa. Lähes kaikkialla huomataan kilpailun mekanismi - taidekin saattaa olla äärimmäistä pintaan ja materialiseen estetiikkaan sidottua, vaikka se taistelee juuri niillä kaikkia annettuja merkityksiä vastaan. Ihmisen sosiaalinen äly on kuitenkin tällaista ajattelua vastaan. Se haluaa luoda identiteetin oikeuksineen vailla kilpailua. Tähän sosiaalisen älyn tuottamaan ihmisoikeuteen meidän pitäisi mielestäni tähdätä toisia vastaan taistelemisen sijasta. Olemme tulleet kyllästymisvaiheeseen, jossa kasvulle ei ole enää mahdollisuuksia globaalissa taloudessa. Tulisi siirtyä identiteettien eettiseen talouteen.

Mielenkiintoni ja kritiikkini ensimmäisenä kohdistuu nautintojen ja prosessien eroavuuteen yhteiskunnassa. Olemme hyödykkeiden palvelijoita, joiden ensisijaisuutena on nauttia joidenkin muiden meille tuottamasta materiasta tai sisällöstä. Olemme kuitenkin mitättömän tietämättömiä niistä prosesseista, joilla meille näitä tuotetaan. Olemme nautintojen koneita, kohteita jotka voivat palvoa tavara ja sisältö estetiikkaa ympärillämme, ymmärtämättä kuitenkaan mitään tuotteiden eettisyydestä tai niiden monimutkaisuudesta. Onkin vaarana että meistä tulee kuplien sisällä asuvia yksilöitä, joilla ei ole kontaktia todellisuuteen enää. Meille yksilöidään uutiset, tieto, materia, lähes kaikki on yksilöityä nautintoa, jossa ei ole lopullista kontaktia toisten ihmisten kanssa, eikä tietoa prosesseista ja niiden eettisyydestä.

Vastaavia ajatuksia on kirjoitettu kirjassa nimeltä Spektaakkelin yhteiskunta. Sen 60-luvulla syntynyt yhteiskuntakritiikki on ajankohtaista edelleen. Spektaakkeli on se että kaikki on meille kuvaa, presentaatiota, ja kaikki on eriytynyt alkuperäisestään. Tällainen maailma on objekti ihmiselle, joka ei pääse enää koskaan kontaktiin todellisuuden kanssa. Eräällä tavalla nautintojen ja prosessien ajatus on yksi tarkennettu osa spektaakkelia jota kritiikkini koskee.

Nautinnoissa ja prosesseissa on kyse siitä, kuinka kulttuuri on järjestäytynyt universumimme lakeihin. Sen ei tarvitsisi olla niin emergentti ja rajapintoja nautinnoissa ja prosesseisssa määräävä, jos päättäisimme muodostaa kulttuurimme toisin. Jokainen rooli työelämässä ja jokainen tuote kaupassa ovat järjestyneen yhteiskunnan tuottamaa palvelua jollekulle. Nautinnot ja prosessit ovat eriytyneet tuottavuuden kasvun seurauksena ja sen seurauksena, että on eriytyneitä tehokkuuteen liittyviä tietoisuuksia, joilla on tietämys jonkun asian hallinnasta. Mielen estetiikka rajoittaa sitä roolia, jolla voimme maailmassa toimia. Tietoisuus on rakentunut hahmottamaan maailmaa omasta rakennetusta esteettisestä näkökulmasta, se on vaatinut tehtävien eriytymistä. Ehkä inhimilliset resurssit eivät ole riittäneet nautintojen ja prosessien yhdistämiseen - tietoisuuteen joka saattaisi olla tarpeen rakennettaessa tulevaisuuden eettistä maailmaa.

Merkitys on samoin meille presentaatio, ei prosessi jonka ymmärtäisimme. Jokainen tiedonmurunen on heikko linkki varsinaiseen tuotettuun informaatioon. Merkitykset välittyvät vain merkeillä, mutta prosessit niiden takana ovat tuntematonta maastoa, jonka joku on luonut. Voisimmeko muuttaa todellisuutta niin, että myös prosessit olisivat meille tietoisia, samalla kun opimme uutta. Tämä vaatisi jonkinlaista valistunutta tietoisuutta ja vapaata tiedon jaon alustaa, jolla moraaliset agentit toimisivat prosessien päällä. Agenttien toiminta tiedon päällä edellyttää yksityisyyden suojaa. Henkilöiden hallinnoidessa omia tietojaan mahdollistetaan identiteetti ja toimijan tiedon esteettinen reitti. Informaation pitäisi olla oikeus, joka jokaisella on, ja yrityssalaisuudet kiellettyjä.

Tiedon valtatie voisi olla Linuxmainen tai tieteen omainen vapaiden ohjelmistojen ja tiedon alustan tie, jossa kaikki prosessit ovat tunnettuja. Asioista nauttiminen saisi uuden eettisen käänteen, jos antaisimme määräävän aseman informaatiolle, niin kuin myös universumin perusluonteeseen kuuluu. Vallan tavoittelu sosiaalisessa piirissä suuntautuisi tiedon tavoitteluun informaatioesteettisessä ympäristössä. Yritysten valta on perustunut siihen, että ne joutuvat toimimaan yhdessä ja siitä on syntynyt eettisyyttä, yhteisestä koheesiosta. Kuitenkin suuryrityksille eettiset valinnat tulevat liian vaikeiksi, jos niitä ei johdeta alhaalta ylöspäin, populaatiosta yritysvaltaan. Ne saattavat rajoittaa tiedonsaantia pelkästään taloudellisista syistä. Tarvitsemme eettistä valuuttaa ohjaamaan kehitystä parempaan ja luomaan eettisen nautintojen ja prosessien läpäisevän kontrollin yritystalouden toimintaan.

Voisimme jo nyt päättää ihmisinä luoda järjestelmiä, jotka muuttavat rahan mekaaniset järjestelmät inhimillisen tietoisuuden ja eettisyyden järjestelmiksi. Bitcoin valuutta pyrkii olemaan tulevaisuuden valuutta globaalilla suoralla tavalla, ilman pankkien ja valtioiden vaikutusta. Samalla valuutan arvolla pelaajille siitä on tehty pyramidihuijaus. Bitcoinista tuskin on ilman laajennuksia vastaamaan tulevaisuuden talouteen. Kuitenkin yhdistettynä tietoisen kuluttajan kanssa, joka ymmärtää prosessit ja nautinnon kokonaisuuden, joku vastaava valuutta voi muuttua eettiseksi valuutaksi jos se samalla toisi jonkinlaisen eettisyys indeksin jokaiseen ostoon. Tällaisen indeksin tai arvon tuominen osaksi ostotapahtumaa muistuttaisi kuluttajaa hänen valinnoistaan. Tämä olisi suora vastaus rahan valta-ominaisuudelle, joka toisi toisenlaisen vastavoiman eettisyyden vallan myös ostotapahtumiin ja samalla eettisen valvotun yritystalouden. Vertailuja olisi helppo tehdä, jos yritysten toimintaprosessit olisivat indeksoituina niiden eettisyyden mukaan. Toisaalta sen tuominen erilliseksi antaisi viestin, ettei moraalia voi ostaa rahalla. Esim. kehittysmaissa valmistetussa kalliimmassa tuotteessa saattaisi olla alempi eettisyys arvo, mutta myös toisin päin kulutettuna, luksustuotteiden pienempi eettisyys arvon tapauksessa, tulisit vastuuseen tekojesi eettisyydestä rahan summasta riippumatta.

Jos valta muutettaisiin yrityksiltä, yhteisen eettisen pankkijärjestelmän ja tietoisen kuluttajan hallinnoitavaksi, ei olisi tarvetta taistella työttömyyttä ja rahan mekanismeja vastaan. Jokaiselle henkilölle voitaisiin suunnitella oma elinkaari, tehtävä maailmassa, minkä mukaan hän saisi antaa panoksensa yhteiskunnalle ja eettiselle rahajärjestelmälle. Tämä vastaisi alussa puhumaani kehitystä kilpailuyhteiskunnasta identiteettiyhteiskunnaksi. Tämä olisi tuottavampaa myös materiaalisessa mielessä, kuin ihmisten pompottaminen markkinamekanismien työn valinnan armoilla.

Kyse olisi globaalisesti työ- ja koulutusjärjestelmästä, jossa rajapinta ei enää olisi työläisen ja yrityksen välissä, vaan kaikki olisi informaatiovapaata globaalia työtä ja oppimista yksilöllisten resurssien mukaisesti. Kilpailun roolia voidaan muuttaa tasapainoisemmaksi, kansallisia kehityssuunnitelmia myötäileväksi, kun luodaan globaaleihin ja paikallisiin kysymyksiin eettisesti suhtautuva yhteinen globaali talousjärjestelmä. Kenenkään ei tarvitsisi äänestää työn moraalista omalla eroamisellaan, kun talouden prosessit olisivat rahoituksesta lähtien eettisiä. Moraalisista kysymyksistä yksilöt voivat olla eri mieltä, mutta globaalit ongelmat vaativat jaettuja, yhteisiä eettisiä ratkaisuja. Näiden yhteisten pitkän ajan ja helposti tiedostamattomien päämäärien pohjalle voidaan pystyttää eettistä taloutta. Koko muutos olisi mahdollista, jos kääntäisimme vallan kentän toisin päin ja alkaisimme suunnitella todellisuuden rakentumista ihmisestä käsin, alhaalta ylöspäin populaatiossa kasvavana järjestelmänä. Fyysisen työn karatessa roboteille, on markkinat vapautumassa yli rajojen tehtävälle työlle, jossa tietotyön paikalla ei ole enää merkitystä. Murros vapaan tiedon identiteettiyhteiskunnaksi on mahdollinen.

Seurauksena olisi tietynlainen Gaiamainen maailma, jossa ihmisen henkisyys saisi sen arvon, joka sille kuuluukin. Nyt tilanne on emergenssin mukaan rakentunut järjestelmä yksinkertaisesta yksilöstä kohti monimutkaisempia yritysten sosiaalisesti johdettuja järjestelmiä. Jos totuus on se, että pohjalla järjestelmien heiteltävänä oleva ihminen on tietoisuuksineen monimutkaisin joka tulisi ensin ottaa huomioon ja vasta sen jälkeen siirryttäisiin monimutkaisten yritysjärjestelmien suunnitteluun, näiden tiedolla rikastettujen ihmisten voimalla. Jako nautintoihin ja prosesseihin tulisi uudelleen tutkittavaksi, ja muotoilluksi tietoisuuden kasvamisen kautta, jossa valitsisimme ihmiskuntana eettisen tulevaisuuden tiemme. 

Jos ajatukseni tuntuivat ajankohtaisilta, blogikirjoitukseni Maailma ei ole valmis, siksi tasa-arvon ja avoimen vallan suunta jatkaa idean kehittelyä.

Lähteet:

Guy Debord: Spektaakkelin yhteiskunta(2005)(1967)

Seurauseettisyyden kuplamainen virhe

Kirjoitukseni tarkoituksena on osoittaa yksinomaan tulevaisuuden seurauksia arvioivan ajattelun näkökulmia. Kyse on seurausetiikasta, jossa teon pahuus tai hyvyys saa oikeutuksensa tai tuomionsa teon hyvien tai huonojen seurausten välityksellä. Seurauseettisen ajattelun nopeaksi vastaväitteeksi voidaan luonnehtia seuraavaa: Jokaisella kulttuurilla on historia, joka tuo moraalille sen pohjan, muistin, jonka pohjalta valintoja tehdään. Moraalia ei siis voi eristää pelkästään tulevaisuuteen suuntautuvaksi toiminnaksi, positiivisiksi seurauksiksi, koska samalla se katsoo taaksepäin, niihin tilanteisiin mistä on otettu opiksi. Seurausetiikka onkin siis eettisenä järjestelmänä vielä yksin riittämätön. Olenkin edellisissä kirjoituksissani puolustanut seurausetikkaa joissain muodoissa, nyt tarkennan käsityksiäni kannattavani etiikan luonteesta.

Ensimmäiseksi valotan ajatustani rajoittuneista seurauseettisistä päätelmistä. Erilaiset toimintaympäristöt muodostavat kulttuurisia kuplia, joissa toteutuu yhteensä kaikki mahdollinen. Kuplalla tarkoitan tässä omalakista järjestelmää joka toimii oman moraalisen atmosfäärin mukaisesti, kuitenkin nähden tilanteen rajoittuneesti omasta maailmastaan käsin. Se on siis irrottautunut todellisuudeksi, seurauseettiseksi ympäristöksi ja yhteisöksi sen jäsenille. Elitistinen kulttuurin omalakisuus ja rahasektorin tavat hyötyä muiden rahaansa vähemmän sijoittaneiden kustannuksella on osoitus kupla-ajattelusta ja kapea alaisesta seurauseettisestä päätelmästä. Seurausten etiikka tai vain seurauksien kupla muodostuu tiettyjen toimintaympäristöjen hyödyn maksimoinnin ympärille. Markkinatalouden arvottama yhteiskunta ei ole oikeudenmukaisuuteen tai eettisyyteen pohjaava järjestelmä, vaan pelaa ihmisten hyväntahtoisuuden luottamuspeliä pääoman mekanismien säännöillä. Pääoman liike sääntöjen rajassa, ei tuota eettisyyttä, vaan on ainoastaan seurauksia jostain toisesta tapahtumasta. Markkinatalous ohjaa järjestelmiä, mutta sen pohjana ei ole eettisyyttä, muuta kuin vuorovaikutuksessa ostajan valintoihin. Uudistus joka tarvittaisiin markkinatalouteen, on leimaus jolla valvottaisiin tuotetun rahan eettisyyttä, jolla asiakkaat voisivat nähdä rahan tuottamisen metodien kestävyyden paremmin alhaalta ylöspäin vaikuttamisella.

Seurausetiikassa ei ole sääntöjä, vain järkeviä sovelluksia tilanteisiin. Jos ajattelen että punaista valoa vasten ajaminen on etiikan rikkomista, en ole tullut ajatuksessani tarpeeksi pitkälle seurauseettisesti, koska jos ketään ei vahingoiteta ja kukaan toinen ei tule risteykseen samaan aikaan, niin se ei ole kuin sen punaisen valon merkityksen rikkomista. Seurauseettisesti joutuisin rikkomaan sääntöjä jatkuvasti maksimoidakseni tehokkuuden utiliteetin ja soveltamaan tietoani uusien tilanteiden mukaisesti. Tällainen seurauseettinen ajattelu, vaatii kuitenkin huomattavan paljon resursseja eikä ole kovin kannattavaa. Seurausetiikka rajoittuu kylläkin tietoon. Miten paljon minulla on tietoa muista tienkäyttäjistä sen mukaan voin rikkoa lakeja, toimia sääntöjen vastaisesti – olla moraalin yläpuolella. Jos minulla ei ole täydellistä tietoa, mikä pelastaa minut törmäykseltä, on muiden kanssa yhdessä sovittujen sääntöjen noudattaminen. Tieto kuitenkin luo tätä seurauseettistä valtaa, jossa voisin ottaa askeleen ”luovempaan” käyttäytymiseen, osoittaa olevani sääntöjen yläpuolella, silti aiheuttamatta tuhoa. Juuri tällaiseen kuvioon pankkikeinottelu tähtää, tietoon, jolla seurauseettinen järjestelmä tuottaa enemmän rahaa, kuin sääntöeettinen järjestelmä. Tiedolla tunnutaan rikastuvan sen mukaan, miten sääntöjä ”luovasti rikotaan”.

Sama periaate toistuu kaikessa viestinnässä. Kyse on oikeassa olemisen vallasta, ja jos maahanmuuton vastustaja lausuu jonkun nationalistisen kannan, hän pyrkii argumenteillaan osoittamaan seurauseettisyyden ja tiedon pätevämmäksi kuin tasa-arvoiseen maailmaan ja ihmisten kunnioitukseen perustuvat arvot. Niillä ei ole seurauseettistä voimaa, muuta kuin globaalissa skaalassa - ne ovat enemmän hyväksi havaittuja sääntöjä. Kuinka kauaksi minun pitäisi seurauseettinen ajattelu ulottaa ja ajatella tekojeni seurauksia? Yleiseen keskusteluun nostetaan yhä uusia asioita opituista seurauseettisistä päätelmistä yhteiskunnassa. Vastassa ovat yleensä ne joiden metafyysiset käsitykset rajoittavat usein materialistisen seurausetiikan päätelmiä, kuten esim. uskonnot. Nykyisin emme kuitenkaan voi unohtaa ilmastonmuutosta emmekä muitakaan globaaleja riskejä. Ne ovat todellisempia uhkia, kuin yksittäisen agentin tekojen motiivit tai metafyysisesti tiettyyn ontologiaan sidotut käsitykset. Meitä on muistutettava tekojemme globaaleista seurauksista ja luotava arvoja, jotka ovat inhimillisesti oikeudenmukaisia. Maailma on muuttunut globaaliksi ympäristöksi yksilöllekin, eikä kupla-ajattelulla ole oikein sijaa enää nyky-yhteiskunnassa. 

Seurausetiikka voisi sanoa olevan kannattavaa, täydellisesti mallinnetussa maailmassa, ja siinä toimimisessa. Meillä ei ole ihmisagentteina tietoa, siksi seurausmoraalimme on joidenkin näkökohtien kieltämistä tai rajojen ylittämistä riskialttiilla tavalla. Seurausetiikalla ei ole siis pohjaa todelliselle globaalille moraalille, koska kulttuurit ovat muodostaneet kuplia, jotka ajavat omaa etuaan ja rajoittunutta seurauseettisyyttä. Mitkä ovat sitten seurausetiikan tulevaisuuden näkymät?

Maailman muuttumisessa verkottuvammaksi ja riippuen kvanttisalauksen heikkoudesta tulemme tietoiseen maailmaan, jossa kupla-ajattelu tulee kokemaan inhimillisen äänen voiman, eikä esimerkiksi rahan muuttamat ympäristöt voi paeta yhteisen globaalin tiedostamisen ja tasa-arvoisuuden vaatimuksia. Tietoiset toimijat ovat tietoisempia, mutta eivät pysty pitämään sellaisia tietomuureja prosessiensa ympärillä. Enää ne rajapinnat jotka ovat edustaneet yrityksen toimintaprosessia ja kuluttajan nautintoa tästä eivät päde, vaan tilalla on jaettua tietoisuutta luottamusta herättävässä eettisessä ympäristössä. Kun pankit muuttuvat pääomamekanismeista tietoisen voiman eettisiksi mekanismeiksi, luodaan järjestelmää mikä muuttaa tulevaisuuden suuntaa. Mitä tallainen eettisyys sitten on?

Seurauseettinen moraali ei ole esteettistä moraalia vaan puhdasta päättelyä maailman tiloista. Voi olla että se mitä olemme pitäneet eettisenä ja oikeana esteettisistä syistä, edustaakin inhimillistä kupla ajattelua.  Seurauseettinen agentti voi olla matemaattisen laskun suoritin, mutta jos se on vienyt liian pitkälle päättelyn ja vastaa kysymykseen 'miksi?' vaarantaen toisten agenttien olemassaolon tai suhteet ja sidonnaisuudet, on sen on vaikea perustella toisille luottamusta herättävästi päätelmiä. Tekoäly voi sanoa, että minä tiesin paremmin kuin te tehdessäni ratkaisun, mutta jos valintatilanteen pooliset hyvä ja paha ovat kaukana toisistaan interaktion rajuus yllättää kaikki muut vähemmän tietävät agentit. Tällaisia valintatilanteita tulisi seurausetiikan välttää, ja pyrkiä tasoittamaan interaktioita, ettei jouduttaisi äärimmäisiin hyvän ja pahan valintatilanteisiin, toisten agenttisuutta omalla tärkeällä valinnalla väheksyvään ja hämmästyneisiin ristiriitaisiin reaktioihin - siis luottamusta vähentävään epäeettisyyteen populaatiossa. Jos tekoäly ei ole kaikkivoimainen, on sen seurauseettisyys käytännössä rajoittunutta populaatiossa toisten agenttien tietoisuuden tasoon.

Rajatut ympäristöt kuten pelit ovat seurauksiltaan seurausten laskennallisia ympäristöjä, jotka pyrkivät voittoon (esim. shakkipeli).  Mutta ne reaaliset ympäristöt, jossa toimii agentteja, on näiden toimijuutta, suhteita ja arvoja on kunnioitettava ja silloin on tehtävä paljon monimutkaisempia eettisiä päätelmiä - simuloitava toisten päätöksentekoprosessia osana omaa päätöksentekoa, otettava huomioon mielen ja ympäristön estetiikka osana kokonaisuutta. Simulointi ei ole seurauseettisyyttä, vaikka se on laskennallista. Erottelu onkin tehtävä sen välillä, onko seurauseettisyydessä kysymys jonkinlaisesta utiliteetin laskennasta ja yhteisössään toimivampi eettisyys olisi jonkinlaista ei-laskennallisuutta? Tästä ei kuitenkaan ole mielestäni kyse. Kaikki eettisyys voidaan laskea, mutta muiden ja oman agenttisuuden erilaiset neuroverkon moodit, tilat joissa se on, rajaavat laskennallisuuden utiliteettia. Tekoälynkin on otettava joku tarkastelukulma ja tehtävä oletuksia muiden etiikasta sekä luotava ennustettava persoona, joihin toiset voivat luottaa. Siksi mm. ihmisen on helpompaa päätellä historian tapahtumien muistin avulla tulevaa. Seurauseettisyys vaatii siis tukea muilta teorioilta ollakseen riittävän vahvaa eettistä päättelyä, vaikka toteaisimme että vain seurauksilla on merkitystä.